1997ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW SuperBrawl VII

Sijainti: San Francisco, Kalifornia (Cow Palace)

Päivämäärä: 23.2.1997

Yleisömäärä: 13 324

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Vuorossa on kaikkien aikojen seitsemäs SuperBrawl, joka oli siis vuoden ensimmäinen WCW:n suurista tapahtumista. Tapahtuman pääotteluna oli tosiaan uusintaottelu Starrcaden pääottelusta Hollywood Hogan vs. Roddy Piper. Show’n alkuun saimmekin nähdä, kuinka Roddy Piper lähti Alcatrazin vankilasta suuntaamaan kohti tapahtumapaikkaa, San Fransiscossa sijaitsevaa Cow Palace -areenaa. Miksi Piper suljetussa vankilassa oleskeli? Se selviää kyllä. Selostajinamme taas Dusty Rhodes, Bobby ”The Brain” Heenan ja Tony Schiavone. Pidin enemmän Eric Bischoffista ja Ted DiBiasesta.

WCW Cruiserweight Championship

Syxx vs. Dean Malenko (c)

wcw1

Ottelun tarinana oli se, että kun Syxx oli viime PPV:ssä eli Souled Outissa hävinnyt Eddie Guerrerolle tikapuuottelussa ja joutunut näin luopumaan U.S. Heavyweight -mestaruudestaan, pölli hän seuraavaksi Dean Malenkon Cruiserweight-vyön ja rupesi sitten vaatimaan itselleen ottelua tuosta mestaruudesta. Malenko tietenkin suostui; tahtoihan hän vyönsä takaisin.

Itse ottelu oli hyvä, mutta ei millään tavalla ainutlaatuinen. Malenkolla riittää taitoa, eikä Syxx huono kehässä ole, mutta mitään erityisen hienoa mestaruusottelua ei näiltä etukäteen odottanut, joten tämä täytti odotukset aika hyvin. Ottelu rakentui järkevästi (ennen kaikkea Malenkon ansiosta), siinä nähtiin tyylikkäitä liikkeitä ja myös lopetus oli ihan hyvä. Hyvä tapa aloittaa show, mutta ei kuitenkaan sen enempää.

Arvosana: * * *

6-Man Tag Team Match

Konnan, La Parka & Villano IV vs. Juventud Guerrera, Ciclope & Super Caló

Tällä ottelulla ei minun tietojeni mukaan oikeastaan ollut mitään erityistä tarinaa. Ilmeisesti WCW tahtoi vastata WWF:n Royal Rumblessa järjestämään surkeaan lucha libre -yritykseen pistämällä kuusi taidokasta (tai Konnanin tapauksessa hiukan vähemmän taidokasta) luchaansa ottelemaan keskenään.

Kyllähän tämä selkeästi WWF:n kuuden miehen lucha-ottelun pieksi. WWF:n ottelussa oli ehkä tavallaan siitä kaikesta rauhallisuudesta johtuen hiukan järkevämpi rakenne, mutta tässä taas oli sitä menoa ja vauhtia, jota yleisö oikeasti tahtoi nähdä. Kaikki kuusi painijaa pääsi näyttämään vahvoja puoliaan, ja varsinkin Juventud ja La Parka hoitivat oman roolinsa erityismaininnan arvoisesti. Ottelussa nähtiin muutamia todella tyylikkäitä liikkeitä, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Myymisestä nyt ei edes kannata kauheasti mainita, mutta arvosanojani tiputtaa aina silti se, etten erityisemmin tykkää tästä lucha-perinteen loputtomasta tykityksestä. Suurin ongelma silti tässä oli se, että paikoitellen ottelu tuntui hajoavan aivan käsiin. Varsinkin loppu oli pirun sekava, ja nämä sekavat osiot kyllä laskevat myös arvosanaa. Hyvä ja viihdyttävä kamppailu kaikesta huolimatta. Aivan erilainen kuin Malenko vs. Syxx, mutta arvosanaltaan silti sama kuin se.

Arvosana: * * *

WCW Television Championship

Rey Mysterio, Jr. vs. Prince Iaukea (c)

Tämän tapahtuman alkukortti oli tosiaan tungettu täyteen näitä kevytsarjalaisten otteluita. Hauska yksityiskohta tässä mestaruusottelussa on se, että edellisen kerran WCW:n Television-mestaruutta puolustettiin PPV-tasolla tasan vuosi ennen tätä tapahtumaa, kun viime vuoden SuperBrawlissa Johnny B. Badd ja Diamond Dallas Page ottelivat mestaruudesta. Tämänkään ottelun tarina ei ollut kummoinen. Hauska samoalainen veikko Prince Iaukea oli voittanut Television-mestaruuden tätä tapahtumaa edeltäneessä Nitrossa Lord Steven Regalilta, ja Mysterio oli mestaruuden ykköshaastaja. Regal syyttikin tappiostaan juuri Mysteriota.

Jälleen viihdyttävä ottelu, mutta ei vieläkään sen enempää. Iaukea on minulle täysin uusi tuttavuus (nimen olen kyllä monesti kuullut, mutta otteita en ole nähnyt), mutta tästä ottelusta ainakin jäi tyypin otteista hyvä maku suuhun. Suurin osa ottelusta meni kyllä Mysterion hallinnassa, jolloin Iaukean ei tarvinnut kuin pysyä Mysterion huikeissa otteissa mukana. Paljon tämän ottelun hyvyydestä meneekin siis Mysterion ja hänen huikeiden liikkeidensä piikkiin, mutta ei Iaukea tosiaan mitenkään huonosti vetänyt, vaan hoiti oman roolinsa hyvin. Lisäksi Iaukean tekemä Samoan Dropin tapainen liike kulman päältä oli näyttävä. Heikkoa ottelussa oli laimeahko lopetus, mutta muuten kiva ottelu tämäkin.

Arvosana: * * *

Singles Match

Buff Bagwell vs. Diamond Dallas Page

Souled Out -tapahtumassa Diamond Dallas Page kohtasi siis Scott Nortonin, ja vielä tuossakin tapahtumassa nWo yritti saada DDP:tä riveihinsä. Page kusetti nWo:ta vetämällä päällensä järjestön paidan, mutta sitten kohta iskemällä Diamond Cutterin kaikille edessä olleille nWo:n ”kavereilleen”. Tämä tiesi DDP:n lopullista muutosta yleisön suosikiksi ja sitä, ettei nWo varmasti unohtaisi Pagen petturuutta koskaan. Niinpä SuperBrawl VII:ssä DDP sai vastaansa nWo:n Buff Bagwellin.

Itse ottelu oli ihan menettelevä. Ei kolmen edellisen tasoa, mutta ei tämä varsinaisesti mikään huono ottelu ollut. Varsinkin DDP kyllä paiski taas ottelussa selvästi töitä, ja kyllä Buff tuon inhokin roolinsa vetämisen näytti hallitsevan varsin mallikkaasti. Tuloksena tästä oli kelvollinen, tv-ottelun tasoinen kohtaaminen, mutta ei sen enempää. Olisi tämä voinut huonompikin olla, mutta nyt ei ainakaan latistanut tunnelmaa. Tässä ottelussa lopetus taas jopa toimi.

Arvosana: * *

WCW United States Heavyweight Championship

Chris Jericho vs. Eddie Guerrero (c)

wcw2

Nyt oli ensimmäisen PPV-tason Jericho vs. Guerrero -ottelun vuoro. Tämän ottelun tarina on minulle kaikkein eniten pimennossa. Luulisin, että tässä jokin juonikuvio olisi, mutta sitä ei missään vaiheessa ainakaan mainostettu millään tavalla. Ehkä sitten Jericho oli vain ansainnut mestaruusottelun kaveriaan Guerreroa vastaan.

Ensimmäisen maksutelevisiossa nähdyn Jericho vs. Guerreron kohtalo oli aika samanlainen kuin ensimmäisen maksutelevisiossa nähdyn Jericho vs. Benoit’n kohtalo. Faktahan on se, etteivät nämä kaverit keskenään pysty ottelemaan ottelua, joka ei olisi keskivertoa parempi. Silti tästä (samoin kuin siitä Benoit vs. Jerichosta) puuttui jokin. Jotenkin vain nämä kaksi painijaa ei ollut täysillä ottelussa mukana. Jälleen kuitenkin pitää siis huomioida, että kritiikistä huolimatta tämä oli tähän mennessä tapahtuman paras ottelu. Viihdyttävää tekniikkapainia, tyylikkäitä (luovutus)liikkeitä ja ihan onnistunut loppukamppailukin. Oikein hyvä ottelu siis, mutta selvästi parempaan nämä kaksi pystyisi. Tämä oli 12-minuuttisena koitoksena muuten tapahtuman pisin ottelu.

Arvosana: * * * ½

Triple Threat Match

Faces of Fear vs. The Public Enemy vs. Harlem Heat

Tämän ottelun piti alun perin olla neljän joukkueen kamppailu niin, että Steiner Brothers olisi ollut myös mukana. Veljekset joutuivat kuitenkin juonikuvion mukaan rajuun auto-onnettomuuteen, ja niinpä ottelusta tuli kolmen joukkueen välinen matsi. Samalla ottelun panoksena ollut ykköshaastajuus joukkuemestaruuteen päätettiin tiputtaa pois, joten nyt käsissämme oli sitten kolmen joukkueen ottelu ilman taustatarinaa tai panosta. Hienoa.

Lähtökohtiin nähden tämä oli hyvä ottelu. Booker T loisti, Meng hoiti hommansa taas tyylikkäästi ja ennen kaikkea Public Enemy oli bookattu tässä ottelussa juuri oikealla tavalla. Paikoitellen tässä ehti hiukan tylsiä kohtia olemaan, mutta pääasiassa tämä oli yllättävän viihdyttävä ja toimiva kolmen joukkueen taistelu, jonka lopetus oli oikein napakka. Mitään erikoista tässä ei silti ollut, ja ne tylsät kohdat vähän rokottavat arvosanaa, mutta parempi kuin esimerkiksi monet tv-ottelut.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Steve McMichael vs. Jeff Jarrett

Jeff Jarrett oli ystävystynyt WCW:hen saapueessaan Ric Flairiin, ja Flairille olisi sopinut se, että Jarrett olisi liittynyt Four Horsemeniin. Hevosmiehistä osa ei tätä hyväksynyt, ja varsinkin Steve McMichaelin ja Jarrettin välit olivat hyvin hankalat, koska Steven vaimo Debra McMichael tuntui tahtovan Jarrettia turhankin paljon Four Horsemeniin. Lopulta tämä Hevosmiesten ja Jarrettin välinen kuvio oli edennyt tähän otteluun, jossa Jarrett voittaessaan ottelun pääsisi mukaan kyseiseen porukkaan.

Itse ottelusta ei ole kauheasti sanottavaa. Jarrett nyt ei varsinaisesti ole kamala painija, mutta kyllä häntä tarvitsi (ja tarvitsee edelleen) kantaa hyviin otteluihin. Steve McMichael ei varsinaisesti ole ihan se oikea kaveri kantamaan toista hyviin otteluihin. No, tuloksena oli varsin vaisu ottelu, jossa oli kyllä paikoitellen joitain meneviä kohtia, mutta joka ei kyllä kauhemmin mitään erikoista tarjonnut. Lisäksi keskittyminen Debraan oli tässä ottelussa ihan liian suurta, ja totta kai Debran piti olla suuressa osassa naurettavassa lopetuksessakin.

Arvosana: * ½

San Francisco Death Match

Chris Benoit vs. Kevin Sullivan

wcw3

Ensin täytyy sanoa, että Sullivanin (eli The Taskmasterin) seuralainen, Jacquelyn, on se sama WWE:ssä ja TNA:ssakin paininut Jacquelin. Tämän ottelun tarina nyt on jo useaan kertaan näissä arvosteluissa kerrottu, mutta kerrataanpa lyhyesti. Kaikki alkoi Four Horsemenin ja (Sullivanin johtaman) Dungeon of Doomin välisistä riidoista. Benoit’n ja Sullivanin välit tuhoutuivat jo Slamboree-tapahtumassa 1996, kun kaksikon yhteistyöskentely epäonnistui surkeasti. Tätä sitten seurasivat rajut välienselvittelyt kehässä ja sen ulkopuolella sekä mm. se että Benoit vei Sullivanin managerina aikaiemmin toimineen Womanin itselleen. Näin kävi myös kulissien takana, kun Benoit’n ja Sullivanin välit oikeastikin tuhoutuivat Benoit’n viedessä Sullivanilta tämän vaimon (Nancy Sullivanin alias Womanin alias Nancy Benoit’n). Tämä ikuinen feudi olikin yksi legendaarisimmista kuvioista WCW:ssä.

Älkää antako tuon death match -nimen häiritä, koska tämä on aika kaukana oikeista death match -otteluista. Tätä ottelua on hiton hankala arvostella, koska tämä oli monin paikoin aika sekava. Sekavuutta aiheutti esimerkiksi se, että Jacquelyn ja Woman sidottiin toisiinsa ottelun aluksi nahkaremmillä (eli samalla hihnalla, jota käytetään strap matchissa), ja naiset pieksivät toisiaan ja myös toistensa miehiä tuolla remmillä. Samalla myös Benoit ja Sullivan pieksivät toisiaan, kävivät backstagella (naisten jäädessä kehään tappelemaan) ja palasivat kehään myöhemmin. Tämä oli paikoitellen hyvin sekava mutta toisaalta silti aika viihdyttävä ja hauska ”aivot narikkaan” -ottelu. Matsin rajuin ja paras kohta oli sen lopetus, joka oikeasti jätti hetkeksi ”Oh shit!” -fiiliksen. En silti yli kolmea tähteä viitsi antaa, koska tästä puuttui semmoinen tietynlainen järkevyys.

Arvosana: * * *

WCW Tag Team Championship
1 vs. 2 Handicap Match

The Giant vs. The Outsiders (c)

Souled Out -tapahtumassa Nash ja Hall hävisivät joukkuemestaruutensa Steiner Brothersille, mutta koska selätystä ei laskenut PPV:n virallinen tuomari Nick Patrick vaan Randy Anderson, Eric Bischoff peruutti päätöksen ja palautti vyöt Outsidersille. Outsidersin ongelmat eivät loppuneet silti siihen, kun WCW:n Lex Luger ja The Giant saapuivat haastamaan kaksikon joukkuemestaruudesta. Ottelu olikin jo buukattu, kunnes nWo aiheutti Lugerille onnettomuuden. Niinpä ottelu muutettiin tasoitusmatsiksi, koska Eric Bischoffin mukaan Luger ei ollut ottelukunnossa. Joukkuemestaruus pysyi silti panoksena.

Ottelu oli hyvin tyypillinen ”iso vahva sankari vs. kaksi törkeää huijaria” -matsi, mutta oikeastaan aika hyvä semmoinen. Giantin otteet olivat oikeasti piristymässä selvästi: mies oli nyt nopeampi kuin ennen, ja ne hyppypotkut olivat aina yhtä näyttäviä. Hall ja Nash vetivät myös roolinsa kunnialla, ja toki myös Syxx oli osallisena ottelun vaiheisiin. Minusta tämä oli jopa ihan kiva ottelu, vaikkei tietenkään miksikään erityisen hyväksi pystynyt yltämään. Ottelun lopussa soppaan sitten tuli odotetusti mukaan ”loukkantunut” Luger, mikä nyt ei ehkä paras lopetus ollut, mutta odotettavin kyllä. Yleisö tykkäsi kuin hullu puurosta. Kyllä tästä ihan hyvä maku jäi suuhun.

Arvosana: * * ½

WCW World Heavyweight Championship

Roddy Piper vs. Hulk Hogan (c)

wcw4

No niin, sitten oli vihdoinkin tapahtuman pääottelun aika. Matsin tarina ei nyt ollut kauheasti sitten Starrcaden muuttunut. Piper vihasi Hogania. Hogan vihasi Piperia. Piper oli voittanut Hoganin Starrcadessa singles-matsissa ja odottanut siitä asti mahdollisuutta haastaa Hogan mestaruusotteluun. Vihdoin tuo tilaisuus koitti sitten tässä tapahtumassa, ja Piper päätti valmistautua tähän otteluun kunnolla lukitsemalla itsensä Alcatrazin vankilaan lähetystä edeltäväksi viikoksi. Sieltä ”Rowdy” Roddy sitten saapui suoraan Cow Palaceen painimaan. Wohoo.

Olen aika varma, että suurin syy siihen, miksi kortissa oli näin paljon matseja, oli se, ettei kukaan kiinnitäisi huomiota vain 10 minuuttia kestävään pääotteluun, kun mikään muukaan ottelu ei paljon tuota lyhyempi ole. Itse ottelusta ei oikeasti paljon sanottavaa ole. Ottelun aloittanut (noin puoli minuuttia kestänyt) Piperin väkevä hyökkäys Hoganin kimppuun oli ihan onnistunut hetki, ja paikoitellen tarjolla oli ”rajua” iskujenvaihtoa, mutta muuten tämä oli pääasiassa vain yksinkertaisten lukotusten vaihtelua. Pahinta silti ottelussa oli sen lopetus, johon vahvasti sekaantui Randy Savage. Savage oli palannut WCW:hen tammikuussa (ollen poissa Halloween Havocista lähtien) ja ”liittoutui” jollain tapaa Stingin kanssa. Kukaan ei edelleenkään ottanut selvää siitä, kenen puolella Sting seisoi. Tähänkin otteluun Sting ja Savage saapuivat ringsidelle, mutta Sting poistui kesken kaiken kehäalueelta Savagen jäädessä paikalle vaikuttamaan sitten ottelun lopputulokseen. Ehkä minun olisi pitänyt katsoa Nitroja, koska en yksinkertaisesti nähnyt yhtään mitään buukkauksellista järkeä tuossa Savagen tempussa, jolla tämä ottelu päättyi. Lopetuksessa ei ollut kuraa pelkästään Savagen osuus vaan myös se, että se oli muutenkin täysin järjetön. (Piper oli lukinnut Hoganin sleeper holdiin, ja Hogan oli jo tajuton, mutta ottelu ei silti jostain syystä päättynyt.) Jos viime PPV:n pääottelu oli Hoganin nWo-uran paras yksi yhtä vastaan -pääottelu, tämä oli sitten se huonoin.

Arvosana: *

Tämä tapahtuma oli todella huonosta päottelustaan huolimatta Hyvä. Ei mitenkään erityisen hyvä, mutta silti varsin mallikas. Kuten jo noissa parhaissa poiminnoissa sanoin, monet taidokkaat alakortin painijat pääsivät esittelemään taitojaan, ja vaikka kymmenen ottelun kortti johti omiin ongelmiinsa, sen varjolla sai toisaalta enemmän nähdä näitä taidokkaita koitoksia. Edelleenkin osa nWo:n kuvioista (kuten tuo Outsiders vs. Giant & Luger) oli ihan mielenkiintoista seurattavaa (vaikka siinäkin mestaruusvöillä pelleily alkoi mennä typeräksi), mutta Hogan alkoi taas jo omalla tavallaan olla väsyttävä hahmo. Myös Four Horsemenin sekoilut eivät ihan hirveästi napanneet (muuten kuin siis Benoit’n kuvio Taskmasterin kanssa). Paljon hyvää tässä silti oli, vaikka myös sitä heikkouttakin, mutta jätti tämä lähetys ainakin jatkoa odottamaan.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 22.11.2009.

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: nWo Souled Out 1997

Next post

Ikimuistoisimmat SummerSlam–ottelut kautta aikojen

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.