Arvio: WCW Uncensored 1998

Päivämäärä: 15.3.1998

Sijainti: Mobile, Alabama (Mobile Civic Center)

Yleisömäärä: 7,475

Minusta on aika hulvatonta, että WCW oli tässä vaiheessa tavallaan ruvennut hyödyntämään Uncensoredin IWC:n keskuudessa vallitsevaa järkyttävää paskamainetta promotessaan UC:tä ”vuoden erikoisimpana ppv’nä”. Sitä kai se todella oli: UC:n historian jokainen ME tähän mennessä oli ollut vähintäänkin outo ja oikeastaan myös aikamoista roskaa. Pahin tapaus oli vuoden ’96 ME, legendaarinen Tower of Doom Match, eikä kaukana ole vuoden ’95 ME (Vader vs. Hogan in Strap Match), joka tunnetaan painihistorian typerimmästä lopetuksesta. Vuoden ’95 ja ’96 UC olivat Wrestling Observerin mukaan vuoden huonoimpia tapahtumia, ja vuodelta ’96 sai UC minunkin end of the year -awardseissa kunnian olla vuoden huonoin ppv. Tämän vakuuttavan CV:n ansiosta odotin innolla, mitä vuoden ’98 Uncensored tarjoaisi. Selostajina Tony, Bobby ja Mike.

WCW Television Championship

Booker T (c) vs. Eddie Guerrero

Tässä ottelussa taustalla ei ollut niinkään feudia TV-mestari Booker T:n ja haastaja Eddie Guerreron, vaan Eddien ja tämän veljenpojan Chavon välillä. Guerreron suvun nuori vesa (3 vuotta setäänsä nuorempi) Chavo oli viime aikoina alkanut nousta enemmän esillä WCW:ssä, vaikka oli yhtiön leivissä ollutkin jo vuodesta 1996. Samalla Chavoa oli alkanut iljettää hänen setänsä halpamainen käytös painikehässä ja sen ulkopuolella, ja hän tahtoi tehdä siitä lopun. Nämä erimielisyydet sukulaismiesten välillä huipentuivat Thunderissa käytyyn otteluun miesten välillä. Jos Chavo voittaisi, pitäisi Eddien alkaa jälleen kunnioittaa Guerreron suvun mainetta. Jos Eddie voittaisi, joutuisi Chavo tulemaan hänen nurkkaukseensa Uncensoredin otteluun, jossa Eddie pyrki jälleen lisäämään yhden uuden mestaruusvyön voittamiensa mestaruuksien kokoelmaan. Ei tarvinne kertoa, kumpi voitti, kun kumpi ja kampi tappelivat.

Chavon osuudeksi jäi Guerreron suvun kampena katsella sivusta Eddien ja Booker T:n painia. Ottelu oli hyvä, mutta ei kylläkään ihan niin hyvä, kuin olin odottanut. Viime kuukausina Booker T oli säväyttänyt todella viihdyttävillä otteillaan, joista parhain esitys nähtiin edellisen kuukauden SuperBrawlissa. Niinpä olin odottanut, että loistokkaan Eddien kanssa Booker saisi aikaan todella kovan ottelun, mutta kyllä tämä jäi hyvän tasolle. Eniten harmitti lopussa loistanut totaalinen myynnin puuttuminen Bookerilta, mikä söi aikalailla koko ottelun aikaisemman tarinan. Eipä silti, vauhdikas, viihdyttävä ja lennokas ottelu tämäkin oli. Oikein toimiva tapa avata show.

* * *

Singles Match

Konnan vs. Juventud Guerrera

Kuten kuvasta näkyy, oli Juventud Guerrera hävinnyt Chris Jericholle SuperBrawlin Mask vs. Title -ottelun. Uransa lopettamisen tai julkisen häpeän sijaan Juventud saikin tästä vain piristettä uralleen jatkaen painimista entistä vahvempana. Tämä taas oli meksikolaisen nWo-jäsen Konnanin mielestä täydellinen häpäisy koko meksikolaiselle painiperinteelle, ja niinpä hän päätti auttaa Juventudia lopettamaan hänen painiuransa, kun Guerrera ei tätä tajunnut itse tehdä.

Tämäkin ottelu oli hyvä. Oikeastaan tämä oli jopa hitusen openeria parempi näin omasta näkökulmastani, vaikka mielipiteeni ei varmaan yleisesti kovin jaettu olekaan. Ehkä se vain johtui siitä, etten odottanut tältä paljoakaan (niin kuin en ikinä Konnanin otteluilta), mutta tämä yllätti minut ihan positiivisesti. Juventud sai myynnillään Konnanin power-liikkeet näyttämään todella vakuuttavilta, eikä se Konnan itsekään mitenkään huono ollut. Ottelussa oli jopa järkevä rakenne, ja Juventud esitti omina hallintahetkinään tyylikkäitä liikkeitä. Kokonaisuudessa siis hyvä ottelu, mutta kyllä tästä semmoinen huippuottelun fiilis ja jotenkin erityisyys puuttui.

* * *

WCW Cruiserweight Championship

Chris Jericho (c) vs. Dean Malenko

Ah. Tämä oli SE feud, jonka tietävät monet, jotka eivät ole koskaan edes tämän aikakauden WCW:tä katsoneet (kuten allekirjoittanut.. paitsi, että nyt siis olen kyllä tämän aikakauden WCW:tä katsonut, mutta pointti lienee selvä). Eli siis, Dean Malenkon lempinimihän oli ”Man of the 1,000 Holds”. Chris Jericho oli puolestaan edelleenkin WCW:n Cruiserweight-mestari ja sen ansiosta varma siitä, ettei kukaan voisi olla häntä parempi millään osa-alueella. Niinpä Jericho alkoikin kutsua itseään ”Man of the 1,004 Holds”iksi väittäen, että hän tietää taatusti 4 liikettä enemmän kuin Dean Malenko. Näinkin yksinkertaiselle asialle, Jerichon loistaville mikkitaidoille ja Dean Malenkon ammattimaiselle vakavuudelle voi saada rakennettua hienon feudin.

Täytyy alkuun sanoa, että tämän ottelun aikana Bobby Heenan muistutti miljoonannen kerran, miksi hän on minun all-time suosikki-colour commentatorini.

Heenan: ”C’mon, Jericho! You know four holds more than Malenko!”
Schiavone: ”Brain, please. Do you REALLY believe that?”
Heenan: ”No!.. Not! …Maybe two. Or three. But four? Noooo.”

Minä tykkäsin ottelusta hitosti. Kyllähän tätä on yleisestikin pidetty oikein hyvänä otteluna, mutta ei näin hyvänä, kuin miten itse rankkaan tämän. En vain silti voi pitää neljää tähteä tälle yhtään yliarvosteluna, koska tässä vain toimi kaikki. Tässä oli 15 minuuttia vauhdikasta, taidokasta ja teknistä painia sekoitettuna pienellä mutta näyttävällä määrällä high flyingiä. Lisäksi tarinankerronta ottelun aikana oli hienoa, ja erityisesti Jericho pääsi jälleen loistamaan huutaen esimerkiksi yhden Hammerlockinsa jälkeen ”That was number.. jotain”. Malenko taas nyt hoiti hommansa kehässä yhtä vakuuttavasti kuin aina, joten en minä tästä löydä mitään muuta moitittavaa, kuin että aikaa tämä olisi vaatinut lisää. Lisäksi vähän enemmän olisi ehkä voinut sitä high flying -puolta voinut ainakin Jericho näyttää, niin tämä olisi voinut olla vuoden parhaimpia. Hieno kamppailu tämmöisenäkin.

* * * *

Singles Match

Scott Steiner vs. Lex Luger

Scott Steiner oli tosiaan vihdoin tehnyt sen heel-turninsa kääntyen edellisessä ppv’ssä veljeään vastaan ja aiheuttaen näin hallussa pitämiensä mestaruusvöiden siirtymisen Outsiderseille. Scott oikein ojensi vyöt suoraan Nashille ja Hallille ottelun jälkeen. Miten niin järjetöntä? Steiner oli siis samalla liittynyt virallisesti nWo:hon ja ensimmäiseksi vastustajakseen hän saikin Lex Lugerin, joka oli Tony Schiavonen mukaan ollut hyvin kaikkein läheisin Rickin ja Scottin ystävä, ja näin oli luonnollista, että hän järkytyttyään todella pahasti haastoi Scottin otteluun jopa ennen omaa veljeä. Harmi, ettei tätä loogisuutta täydentävää ystävyyttä oltu aikaisemmin ppv’issä tuotu mitenkään esille.

No eipä sillä ottelun taustatarinalla ollut oikeastaan edes mitään väliä, koska loppujen lopuksi tämä oli vain pariminuuttinen pieru, jonka tarkoitus oli lähinnä pohjustaa sitä jossain hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaa veljesten kohtaamista. Yksi tähti ihan sille, että oli se heel-Scott kyllä aika vakuuttavan oloinen tässä.. ja Luger alkoi olla tippunut vähitellen oikealle paikalleen kortissa. Ainiin! Ottelun lopetus oli hupaisin pitkään aikaan. Antaisin siitä plussan, mutta en anna niitä arvosteluissa. Harmi.

Triple Jeopardy Match
WCW United States Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Raven vs. Chris Benoit

Tämän ottelun taustalla oli monimutkainen, -puolinen ja pitkä feud. Pisimpään oli jatkunut Ravenin ja Benoit’n feud, jota oli selvitelty esimerkiksi Souled Outin Raven’s Rules Matchissa. DDP:n ja Ravenin välillä oli vallinnut pidemmän aikaan myös omat erimielisyydet, koska Raven kaiken muun ohella himoitsi myös DDP:n US-mestaruutta omakseen. DDP ei myöskään pahemmin perustanut Ravenista tai tämän Flockista. DDP:n ja Benoit’n välit olivat puolestaan viime aikoina kiristyneet Ravenin ovelien mind gamesien ansiosta pahasti, vaikka alun perin Benoit ja Page olivat oikein hyviä ystäviä otellen yhdessä Flockia vastaan. Niinpä nyt nämä kolme pistettiin nyt toisiaan vastaan yhteen otteluun, jossa oli panoksena DDP:n arvokas US-mestaruus.

Hemmetti mikä ottelu! Oikeasti. Olin todella positiivisesti yllättynyt jo DDP:n ja Benoit’n ottelusta, ja sen ansiosta uskalsin odottaa aika paljon tältä. Odotuksien korkeudesta huolimatta tämä siltikin onnistui ylittämään ne. Tämä kuuluu taatusti vuoden ’98 parhaimpiin ppv-otteluihin ja tulee taatusti olemaan siellä top 15:ssä. Ei tämä nyt siis ihan täydellinen ottelu ollut, mutta huippukamaa silti. Otteluun oli sopivasti sekoitettu brawlia, teknistä painia ja hardcorea. Lisäksi kaikki kolme tekivät todella kovaa töitä ottelun aikana, myivät hienosti ja väläyttivät tyylikkäitä kolmen miehen kamppailuhetkiä, joita tähän aikaan ei vielä oltu paljon nähty. Esimerkiksi kolmen miehen lock upit alussa olivat hieno tapa aloittaa ottelu. Kyllä tässä minusta toimi melkeinpä kaikki. En oikeastaan osaa selittää, miksi tämä ei nyt sitten ollut vaikka ihan *****-ottelu, mutta ei tämä nyt vain missään vaiheessa täysin ainutlaatuiselta ottelulta tuntunut, mitä edellytän *****-arvosanalta. Mutta siis, muuten kyllä huippukamaa.

* * * * ½

Singles Match

Kevin Nash vs. The Giant

Jatkoa ”WCW:n kahden isoimman miehen feudille”, jolle oli hetkellisesti tullut jo varsin ilkeä stoppi. Miesten kamppailu Souled Outissa nimittäin päättyi varsin ilkeästi, kun Nash botchasi Jackknife Powerbomin pahemman kerran niin, että Giant tippui siitä lähes tulkoon niskoilleen. Giant saikin kiittää itseään onnesta, ettei hänen koko ura päättynyt tuohon, vaan hän pystyi palaamaan jo nyt kehiin tavoitteenaan tietenkin kostaa Nashille kaikki, mitä hän oli joutunut kokemaan. WCW oli tuon Nashin botchin jälkeen päättänyt kayfabessa kieltää koko liikkeen käytön, mutta Giantin vaatimuksesta tässä ottelussa sen käyttö taas sallittiin.

Souled Outin ottelusta sanoin, että se yllätti jopa positiivisesti. Tämä sen sijaan ei. Giant ei nyt varmaan ollut sataprosenttisessa kunnossa, mutta toisaalta alkoi mies tässä vaiheessa uraansa olla muutenkin niin kookkaassa kunnossa (mikä varmaan myös vaikutti tuohon Jackknife-botchiin), että eipä mitään kovin vauhdikasta liikkumista häneltä sopinut odottaa. Nash taas oli tässä oma itsensä. Niinpä ottelu jäikin lopulta aika tylsäksi ja turheaksi pyörähtelyksi kehässä joillain ok:illa hetkillä. Tietenkin otteluun oli taas pakko sekoittaa puolet nWo:sta. Viimeinenkin sympatiani otteluun lähti siitä, ettei Jackknifen salliminen ottelussa näkynyt mitenkään. Heikkoa, mutta onneksi lyhyttä.

Singles Match

Curt Hennig vs. Bret Hart

Bret Hartin saapuminen WCW:hen oli ollut asti ikävä tilanne nWo:lle. Aluksi ryhmä yritti tehdä kovasti töitä, että he saisivat Hartin liittymään riveihinsä, mutta perinteiden puolesta liputtava ja rehellinen Hart ei hommaan lähtenyt mukaan, vaan valitsi Starrcadessa WCW:n puolen. Tämän jälkeen Hollywood Hogan oli useammankin kerran ollut hermona Hartin vakuuttavasta WCW-uran alusta, kunnes nWo:n Curt Hennig lupasi hoitaa Hartin Hoganin puolesta. Hennig, joka oli Hartin tapaan toisen sukupolven supertähti, oli varma, että Rick Ruden avulla hän lähettäisi Hartin WCW:stä pois yhtä nopeasti kuin tämä sinne tulikin.

Jälleen mielipiteeni eroaa pahasti esimerkiksi Scott Keithin kanssa. Keithin mukaan tämä oli vain **-ottelu, mutta samalla hän kuitenkin arvosteli Souled Outin Hart vs. Flairin lähes yhtä hyväksi kuin minä. Omasta mielestäni näissä kahdessa (Hart vs. Flair & Hart vs. Hennig) -otteluissa oli laadullisesti paljon samaa, vaikka toisessa oli toki mukana heel vs. face -tarina. Se ei toisaalta ollut missään tapauksessa huono asia tämän ottelun kannalta. Vaikkei tämä nyt yltänytkään enää miesten kultavuosien otteluiden (kuten KOTR 1993) tasolle, oli tämä ehdottomasti oikein hyvä ottelu. Rauhallinen, järkevä rakentelu. Molemmat pääsivät esittämään hyvin taitojaan. Yleisö oli hyvin mukana. Hart myi jälleen kerran aivan upeasti – paitsi, että lopussa jostain syystä lopetti myymisen kokonaan. Ei siis mielestäni todellakaan tylsä, vaan vuosi huomioon ottaen onnistunut tekninen kamppailu. Eniten häiritsi hieman lyhyt aika ja Hartille epätyypillinen täysi no-sellaus tuossa lopussa.

* * * ½

WCW World Heavyweight Championship

Sting (c) vs. Scott Hall

Pieni hiljainen hetki tähän alkuun tämän historiallisen ottelun kunniaksi. Kyseessähän on sitten vuoden 1996 The Great American Bashin ensimmäinen ppv’ssä nähty WCW World Heavyweight -mestaruusottelu, jossa Hollywood Hogan EI paini. Lähes kaksi vuotta. Kunnioitettava suoritus, Hulk. Eipä silti, ei tämä ottelu nyt sentään tapahtuman Main Event ollut. Siellä oli jälleen täysin oikeutetusti Hogan. Tämän ottelun taustatarina on lähinnä se, että Scott Hall oli voittanut World War 3 Battle Royalin edellisen vuoden lopuilla, ja tuon voiton olisi pitänyt taata hänelle päämestaruusottelu SuperBrawliin. Kaikenlaisten Hogan-sotkujen jälkeen tuo ottelu ei kuitenkaan toteutunut SuperBrawlissa, mutta nyt oli sen aika. Sting inhosi Hogania, mutta ei hän muistakaan nWo-janareista tykännyt, joten ei Iconillakaan ollut syytä ottelusta kieltäytyä.

Tämä oli kyllä nyt niin perus tv-ottelutyylinen kamppailu kuin vain voi olla. Sekä Sting että Hall osasivat hommansa kyllä tähän aikaan vielä hyvin (vaikka Hallilla omat henkilökohtaiset ongelmansa olikin), joten olin odottanut tältä aika paljon. Ensinnäkin olen toivonut, että tämä olisi ollut ME, mutta se nyt osoittautui täysin turhaksi toiveeksi. Sitten olisin odottanut edes kunnolla aikaa, mutta sitäkään ei tälle viitsitty tarjota. Niinpä lopputuloksena oli ihan ok, katsottava ottelu, jossa ei tässä ajassa ehtinyt tapahtua mitään erityistä – varsinkaan kun Dusty Rhodes vei tuostakin ajasta hävyttömän suuren osuuden. Mutta siis, ihan ok kamppailu, mutta ei sen enempää.. Siitä huolimatta, että aineksia olisi voinut olla muuhunkin. Tuntuipa päämestaruus taas vaihteeksi turhalta.

* *

Steel Cage Match

Hollywood Hogan vs. Randy Savage

Ei, minulta ei mennyt numerot sekaisin. Kyseessä on tosiaan vuosi 1998, eikä 1989. Kovasti toivoisin kyllä, että näin olisi. WM V:ssähän nämä kaksi ottelivat vielä oikeasti vakuuttavan, ainutlaatuisen ja hienosti buildatun ottelun. Tämä taas.. no, palataan siihen kohta. Ottelun backstorya kävin jo jonkun verran SuperBrawlin kohdalla läpi. Macho Man alkoi siis olla kypsynyt Hoganin yksinoikeutettuun asemaan nWo:n johtajana, koska omasta mielestään hän olisi paljon parempi tuohon hommaan. Tämän seurauksena miesten välit tulehtuivat täysin, ja Savagen epäiltiin jo eroavan nWo:sta. SuperBrawlissa Hogan ja nWo aiheutti Savagelle tappion Lugeria vastaan, ja myöhemmin samana iltana Savage vastasi auttamalla Stingin voittoon Hogania vastaan. Siltikään Savage ei mitenkään virallisesti ollut face, ja hän kuului yhä myös nWo:hon. Savage vain nyt inhosi ryhmänsä johtajaa yhtä paljon kuin kaikkia WCW:läisiäkin. Hienoa.

Aluksi jopa näytti, ettei tämä ole ihan kamalaa roskaa. Hogan ja Savage vetivät ikäänsä ja taitoihinsa nähden katsottavaa brawlia, jossa molemmat intoutuivat jopa bleidaamaankin. Ottelun kohokohta oli oikeasti tyylikäs bumppi, kun Savage juoksi köysiin nojaavaa Hogania kohtaan, ja Hogan heittikin tämän Back Body Dropilla suoraan häkkiä päin. Tuossa kohtaa olin jopa hieman innostunut. Onneksi kaikki onnistuttiin sitten pilaamaan sillä, että ottelua ensinnäkin venytettiin tuon huippukohdan jälkeen aivan tolkuttomasti, vaikka se olisi pitänyt lopettaa pian sen jälkeen (silloin olisin ehkä antanut arvosanaksi jopa *½).

Seuraava suurempi aivopieru pörähti, kun häkkiottelun säännöt unohdettiin kesken kamppailun jälleen täysin molempien pompatessa häkistä ulos jatkamaan tappelua. Sitten hommaan piti sekoittaa Savagen pakolliset, vaisut loikat häkin katolta ja paluunsa tehnyt Brutus Beefcake – eikun, anteeksi.. The Disciple.. Tai oikeastaan Ed Lesliellä ei ollut ilmeisesti mitään nimeä, koska koko selostustiimi teeskenteli, ettei tunne firmassa vuodesta ’94 ollutta jannua. Kaikkein kamalin osuus oli kuitenkin vasta tulossa – ja se alkoi siitä, kun Sting laskeutui täysin ilman syytä häkkiin. Loppua en viitsi kertoa, etten spoilaa yhtä idioottimaisimmasta swerveistä ja ppv’n ME:n lopetuksista (voittaa taatusti SummerSlamin ’93, Supermac). Antaisin mielelläni tälle DUD:n, mutta se Back Body Drop oli minusta vain sen verran kiva, että sille on pakko antaa puolikas. Siitä huolimatta loistava suoritus WCW:ltä – perinteikkään hirveää linjaa jatkettiin jälleen UC:n ME:issä.

Jos ME olisi jätetty pois, ja sen tilalla olisi ollut tuplasti aikaa saanut ja järkevästi bookattu kamppailu Stingin ja Hallin välillä, tämä olisi voinut olla jo Hieno ppv. Ehkä minulla on myös vähän liikaa luottoa Stingin ja Hallin otteluun, koska eiväthän hekään nyt rehellisyyden nimissä enää olleet uransa parhaassa kunnossa, mutta olisi lopputulos tuolla reseptillä ollut silti varmasti tätä parempi. Nyt harmittaa suuresti, että ppv tuntui pitkään jo todella hyvältä – erityisesti tietysti sen Triple Jeopardy Matchin jälkeen. Oli tämä tällaisenaankin ehdottomasti Hyvä ppv, koska oli tässä sen verran vahva undercard (jossa oli kyllä omat pahat nWo-heikkoutensa myös). Sen verran ppv’n loppu kuitenkin pilasi, ettei tämä SB:n tasolle yllä. Kaikesta huolimatta undercard pelasti taas – WCW jatkaa hyvin alkanutta vuotta ’98, vaikka ME-linja jatkuu yhtä onnettomana. Seuraavana olikin edessä se tosiasia, että jo ennen seuraavaa WCW:n ppv’tä WWF olisi voittanut WCW:n viikottaisessa rating-sodassa ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen. Herättäisikö se vihdoin WCW:n tekemään jotain ME-puolensa piristämiseksi? Historia kertonee jo kaiken tarpeellisen, mutta katsotaan silti.

Täytyy muuten tässä kohtaa vielä lyhyesti rantata siitä, että WCW:llä oli tosiaankin tähän aikaan aivan liian iso roster. Se olisi saanut helposti kasaan vaikka kaksi brandia, jos vain brand splittiä oltaisiin jo tähän aikaan osattu hyödyntää. En tiedä, olisiko sekään pelastanut firmaa sen vääjäämättömältä tuholta, mutta olisi se nyt kiva, ettei aina tarvitsisi jättää joitain nimiä pois ppv-kortista, jos haluaa toiset tilalle.

Wikipedia: WCW Uncensored 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 17.12.2010.

Lisää...

Arvio: WCW Uncensored 1998