2000ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW Uncensored 2000

Päivämäärä: 19.3.2000

Sijainti: Miami, Florida

Yleisömäärä: 5000

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Ensimmäinen Uncensored oli järjestetty vuonna 1995. Useamman vuoden ajan ppv keräsi kyseenalaista mainetta ppv:nä, joka oli aina jotenkin kummallisesti poikkeuksellisen järkyttävää kuraa. Minäkin valitsin sekä vuonna ’96 että ’97 Uncensoredin vuoden huonoimmaksi ppv:ksi. Tuon jälkeen taso oli noussut jonkin verran. Miten kävisi kaikkien aikojen viimeisessä Uncensoredissa? Vuoden päästä tähän aikaan nähtäisiin WCW:n historian viimeinen ppv, mutta se ei kanna enää Uncensored-nimeä. Tästä lähtien siis jokainen WCW:n ppv jää viimeiseksi lajiaan (poikkeuksena GAB). Selostajinamme taas Tony Schiavone, Mike Tenay ja Mark v***n Madden. Missä se Heenan on? Aaaargh. Pääni hajoaa Maddenin teennäisyyteen. ”Hyvät katsojat, minulla ei ole housuja jalassa” HEH. HEH.

WCW Cruiserweight Championship

The Artist (c) vs. Psychosis

Psychosis esiintyi edellisen kerran WCW:n ppv:ssä tammikuussa 1999, jolloin hän otteli Souled Outissa neljän miehen ottelussa Cruiserweight-mestaruudesta. Tuolloin Psychosiksen kasvot peitti vielä perinteinen lucha libre -maski, mutta hän oli hävinnyt maskinsa syksyllä ’99 ottelussa Kidmania vastaan. Psychosis, hänen kulmauksessaan ollut Juventud Guerrera tai oikeastaan kukaan muukaan meksikolaispainija (lukuun ottamatta Mysterio Jr:ää ja varauksella Eddietä) ei ollut saanut paljon minkäänlaista huomiota WCW:ssä loppuvuoden ’98 jälkeen, ja tilanne oli vain pahentunut, kun Vince Russo astui johtoon syksyllä ’99. Russo nimittäin ilmoitti, ettei häntä kiinnostaisi yhdenkään ulkomaalaisen painijan buukkaaminen. Nyt kuitenkin tilanne oli alkanut muuttua, kun Psychosis näyti ikään kuin varkain CW-mestaruuden ykköshaastajaksi. Alun perin haastajan asemaan pääsi Kaz Hayashi, mutta Psychosis ansaitsi haastajuuden itselleen voittamalla Hayashin. The Artist Formerly Known As Prince Iaukea oli nyt lyhentänyt nimensä yksinkertaisesti The Artistiksi.

Tämähän alkaa nimien osalta huolestuttavasti vaikuttaa siltä, että WCW yrittää ihan oikeasti saavuttaa taas jonkinlaista tasoaan CW-divisioonallaan. The Artist ei ollut ehkä mitään CW-divarin kirkkaimpia tähtiä, mutta oikean vastustajan kanssa hänkin saisi taatusti oikein hyvän ottelun aikaan. Olin aika varma, että Psychosis jos joku olisi se oikea vastustaja. Niinpä olin hieman pettynyt, kun loppujen lopuksi tästä tulikin vain ihan hyvä ottelu. Onhan sekin jo huomattavaa parannusta parin edeltävän kuukauden tilanteeseen, mutta silti. Tällä olisi voinut olla edellytyksiä enempääkin. Eikä tämä aikaakaan saanut mitenkään kamalasti. Silti suunta on oikea. Ehkä vähitellen WCW alkaa lähestyä taas jo kolmen tähden tuntumaa CW-otteluillaan.

* * ½ 

Tag Team Match

XS vs. Screamin’ Demons

XS oli Lenny Lanen ja Lodin (nyt nimellä Rave) joukkue, joka oli edellisenä sykysynä joutunut katoamaan WCW:stä, kun Lanen tuolloinen gay-gimmick herätti niin suurta kohua. Nyt miehet olivat vaihtaneet gimmickiä, ja he olivat vain puhtaasti kaksi kusipäistä kaverusta. XS:llä oli jonkin sortin kuviota meneillään entisen Nitro Girlin Miss Hancockin (jotkut saattavat tuntea Stacy Keiblerinä…) kanssa. Hancock oli seurannut useamman viikon ajan XS:n otteita ja oli katsomassa tätäkin ottelua selostamosta käsin. Hancock ei kuitenkaan ollut XS:n suurin murhe, sillä edeltävissä tv-show’issa Lane ja Rave olivat yrittäneet ensin piestä kahdella yhtä vastaan Norman Smileyn, mutta The (KISS) Demon (SuperBrawlin selityksestä löytyy tarkempi tarina) oli tullut auttamaan Smileytä, ja seuraavassa show’ssa Smiley oli palauttanut palveluksen auttamalla Demonia selviämään XS:n hyökkäyksestä. Nyt tämä uusi hieno joukkue Screamin’ Demons (”Screamin'” Norman Smiley oli Smileyn lempinimi) otti yhteen XS:n kanssa.

Tämä ottelu oli lyhyt ja kaikin puolin aika mitäänsanomaton. Tasoltaan ei sinänsä mitenkään erityisen huono, sillä esimerkiksi Lane ja Smiley osasivat painia kyllä ihan kohtuullisesti, mutta tässä ottelussa ei ollut missään vaiheessa kyse varsinaisesti painitaitojen esittelystä. Niinpä tämä oli lähinnä katsottava lyhyt huumorimainen välipalaottelu, joka olisi sopinut paljon paremmin tv-show’hun kuin ppv:seen. Eikä tämä tv-ottelunakaan olisi ollut mitenkään erityisen mainittava.

* ½

Singles Match

Bam Bam Bigelow vs. The Wall

The Wallin pushaus on yksi loistava esimerkki siitä, miksi WCW ei ansainnutkaan menestyä enää viimeisinä vuosinaan. Main Eventissä pyörivät samat ikivanhat paskakasat, tai siis ne harvat, jotka olivat vielä kaiken backstage-politikoinnin jälkeen menossa mukana (Scott Hall oli viimeisin lähtijä SuperBrawlin jäädessä hänen viimeiseksi WCW-ppv:kseen). Samalla uudet pushattavat painijat olivat paini- ja mikkitaidoiltaan The Wallin ja Tank Abbottin luokkaa. Minä en oikeasti voi ymmärtää tätä firmaa. No, se siitä. Tämän ottelun taustatarina oli hyvin yksinkertainen. The Wall oli kylvänyt järjettömän määrän tuhoa viime kuukausina, ja nyt entinen ”Beast from the East” oli noussut vastustamaan Wallin loputonta hallintaa. Bigelow oli päättänyt pysäyttää Wallin tässä ottelussa, mutta hän ei ollut yksin, sillä backstagella pyörivät Wallin kanssa viikkojen ajan sotaa käyneet David Flair ja Crowbar.

Tämä ottelu itsessään oli varsin yhdentekevä ja turha, sillä tässä ehdittiin nähdä vain parin minuutin ajan kahden ison miehen laimeahkoa brawlia. Todellinen meininki alkoikin vasta ottelun lopetuksesta, joka oli osanottajat huomioon ottaen varsin onnistunut ja näyttävä spotti. Tätä lopetusta seurasi vielä kunnon post match -tappelu, jossa nähtiin oikeasti todella raju ja näyttävä bumppi. Molemmat pystyy katsomaan tästä, spoilaa lopputuloksen. Tuossa post match -bumpissa Crowbar vakuutti minut entisestään siitä, että hän oli ehdottomasti WCW:n uusista tulokkaista niitä parhaimpia tapauksia. Ottelu oli siis käytännössä olematon, mutta tämä ansaitsee bumpeistaan ehdottomasti lisäpuolikkaan.

WCW Hardcore Championship
Hardcore Gauntlet Match

3 Count (c) vs. Brian Knobs

Shane Helmsin toinen ppv-esiintyminen, ja Hurricane-look alkoi olla jo huomattavan lähellä 😉 Tällä kertaa syynä tosin se, että Brian Knobs oli (kayfabessa) murtanut Helmsin nenän, ja tuo maski oli jonkinlainen nenäsuoja. Jos kuitenkin siirryn Helmsin nenäsuojasta itse ottelun taustatarinaan, niin sehän oli aivan täyttä roskaa, kuten ottelumuodosta voi jo päätellä. Hieno esimerkki taas siitä, miksi osaa WCW:n meiningistä on niin hankala ottaa vakavasti. 3 Count oli siis voittanut jossain välissä Brian Knobsin Handicap Matchissa. Tämän voiton ansiosta kaikki kolme 3 Countin jäsentä olivat nyt HC-mestareita. Yhdessä. Nyt 3 Count puolustaisi HC-mestaruutta Brian Knobsia vastaan ottelussa, jossa Knobsin pitäisi selättää kaikki kolme 3 Countin jäsentä, jotta hän voittaisi mestaruuden takaisin. Niin ja Knobs oli kääntynyt jotenkin kummallisesti täydestä bad ass heelistä faceksi, mutta sehän ei ole mitenkään kummallista.

Tämä ottelu oli lähtökohtiin verrattuna jopa ihan kiva. Varsinkin Helms ja Moore ja ehkä Karagiaskin jollain tasolla väläyttivät ihan nättejä liikkeitä ja ennen kaikkea myivät Knobsin hyökkäyksiä sen verran vaikuttavan näköisesti, että kyllä tämän pystyi vaivatta katsomaan. Ei tämä kuitenkaan missään vaiheessa vaikuttanut kunnon vakavasti otettavalta ottelulta, joten en minä voi tälle mitään kunnon ottelun arvosanaa myöskään antaa. Tavallaan ihan hauskaa HC-rymistelyä mutta kaukana kunnon otteluista.

* ½

Tag Team Match

Booker & Billy Kidman vs. New Harlem Heat

Bookerin feud Stevie Rayn ja uuden Harlem Heatin kanssa ei ollut tosiaankaan päättynyt. SuperBrawlissa nähtiin uusi käänne, kun lähemäs 200-kiloinen Cash (ennen esiintynyt WCW:ssä No Limit Soldiersin 4×4:nä) liittyi Harlem Heatiin ja auttoi Big T:n voittoon Bookerista. Booker oli siis virallisesti menettänyt oikeudet Harlem Heatin tuotemerkkiin, mutta hän ei silti luovuttanut vaan jatkoi yhden miehen taisteluaan neljää vastustajaa vastaan. Muutos tähän yhden miehen tilanteeseen koitti vasta, kun kortissa kovaa vauhtia ylöspäin noussut Billy Kidman saapui auttamaan Bookeria kesken 4 on 1 -hyökkäyksen. Ensin Booker ilmoitti, ettei kaipaa apua keneltäkään, mutta myöhemmin hän kuitenkin auttoi itse Kidmania, kun New Harlem Heat hyökkäsi tämän kimppuun. Niinpä Booker ja Kidman päätyivät hieman yhteistyöhaluttomasti kamppailemaan yhdessä uutta Harlem Heatia vastaan.

SuperBrawlissa meinasin jo menettää toivoni tämän feudin osalta, kun Stevie Ray oli siirretty taka-alalle, ja Booker oli pistetty ottelemaan kaukana parhaiden päivien loistosta olevan Big T:n kanssa. Lisäksi itse ottelun buukkaus oli kaikin puolin todella typerää ja onnetonta. Nyt kuitenkin tilanne oli mennyt jo selvästi parempaan päin. Vaikka Stevie Ray ei kehässä ollut yhtään Big T:tä parempi, niin oli ainakin järkevää, että hän oli feudin otteluissa mukana, koska hänestä tämä feud oli alun perin lähtenyt liikkeelle. Lisäksi olin positiivisesti yllättynyt sitä, että Cashia ei ollut pistetty ottelemaan, koska hänestä ei olisi varmasti ollut mihinkään painin tapaiseenkaan. Lisäksi tämä joukkueottelu oli buukattu oikein järkevästi, ja se sai juuri sopivan määrän aikaa. Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin se, että painin laatu oli varsin mukavaa, ja sekä Booker että Kidman pääsivät esittämään oikein hyviä otteita. He pitivätkin ottelun tasoa koko ajan sopivan tasokkaana niin, että voin hyvillä mielin sanoa tämän olevan ihan hyvä ottelu. Kaukana ollaan vielä jostain erityisen hyvistä otteluista, mutta 2000-luvun WCW:ssä pitää kai olla tyytyväinen jo näihinkin arvosanoihin.

* * ½

Pinfalls Count Anywhere Match

Fit Finlay vs. Vampiro

Fit Finlayn mielestä Vampiro oli yksinkertaisesti friikki, ja hän halusi piestä ulos Vampirosta tuon friikkiyden. Finlay oli jo useiden viikkojen ajan yrittänyt suoriutua tehtävässään hyökkäämällä Vampiron kimppuun ties missä ja pieksemällä tätä parhaansa mukaan. Ainut ongelma oli se, että Vampiro laittoi kovasti kampoihin, ja niinpä Finlay ei ollut toistaiseksi onnistunut tehtävässään. Nyt hän kuitenkin uskoi pystyvänsä siihen, sillä miehet kohtaisivat ppv-tasolla Pinfalls Count Anywhere Matchissa.

Edellisen ottelun voi hyvin laskea positiiviseksi yllätykseksi, ja samoin voi laskea tämän. Olen aina markittanut jollain hieman kummallisella tavalla Vampiroa, mutta en ole silti ollut ollenkaan varma siitä, kuinka viihdyttäviin otteluihin hän oikeasti pystyy. Niinpä on ollut ihan mukava todeta, että oikeanlaisten painijoiden kanssa Vampiro pystyy vähintään ihan mukaviin otteluihin, vaikkei hänestä sitten miksikään MOTYC-painijaksi olisikaan. Tämäkään ottelu ei siis tosiaan ollut mikään erityisen hieno, mutta kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin ihan mukavaa HC-rymistelyä ympäri areenaa. Jollain tavalla tästä tuli vahvasti mieleen WWF:n HC-divisioonan kivat mestaruusottelut. Tällaista WCW:nkin HC-divisioona saisi olla, mutta eihän tällä firmalla ole sellaisiin edellytystä. Huoh. Jos tämä ottelu olisi halunnut korkeamman arvosanan, olisi tässä pitänyt olla jo enemmän oikeaa painia tai jotain tosi erityistä HC-meininkiä. Nyt tämä jää kivan HC-meiningin tasolle.

* * ½ 

WCW Tag Team Championship
No DQ Match

The Mamalukes (c) vs. The Harris Brothers

En ole ollenkaan varma siitä, olivatko Mamalukesit kovinkaan faceja, sillä miesten ja heidän managerin käytöksessä oli edelleenkin vahvasti heelmäisiä piirteitä, mutta samalla he saivat kuitenkin kovia hurrauksia ja kävivät selvästi ottelemaan heel-joukkueita vastaan. Harris Brothersit olivat palanneet tyylissään takaisin lähemmäs Creative Control -aikaa, mutta muuten he olivat samat typerät ja yksinkertaiset Don & Ron Harris, jotka tuntuivat muodostavan yhdessä Jeff Jarrettin kanssa huikean nWo 2000 -stablen, jota te ette varmasti missään storylineissä edes huomaisi, jos minä en siitä tässä kirjoittaisi. Alun perin stableen kuuluivat myös Bret Hart (eläköitynyt), Scott Hall (lähtenyt firmasta) ja Kevin Nash (muuten vain pois)… Nämä kolme jäljellä olevaa taas eivät tuntuneet tekevän yhtään mitään nWo:mäistä, joten miksi ihmeessä tätä nWo:n irvikuvaa piti pitää vielä pystyssä? Saako Vince Russo sairasta mielihyvää siitä, että Harris Brothersit tekevät sisääntulonsa nWo:n sisääntulomusiikilla? Aaargh. Nyt Harris Brothersit tahtoivat voittaa joukkuemestaruudet itselleen. Mamalukesit eivät tahtoneet luopua vöistä. Jee.

Mamalukes ja Harris Boyssit ottivat yhteen jo Souled Out 00:ssa, jossa joukkueet vetivät tosi vaivaannuttavan ja huonon ottelun, jolla ei ollut minkäänlaista tarkoitusta. Nyt ottelulla oli sentään jonkinlainen tarkoitus, kun kyseessä oli joukkuemestaruusottelu. En kylläkään ole kovin varma siitä, kuinka hyvä asia on se, että vielä edellisen vuoden alkupuolella oikeasti kukoistanut joukkuedivisioona oli ajautunut Mamalukesien ja Harris Brothersien käsiin. Sen verran minun on kuitenkin myönnettävä, että oli tämä ottelu parempi kuin Souled Outin vastaava. Ei mitenkään huomattavasti parempi, mutta jotenkin siitä kaikkein pahimmasta tönkköydestä ja vaivaannuttavuudesta oli päästy yli, ja nyt tämä oli enää mitäänsanomaton vaikkakin siedettävä joukkueottelu. Sen ei kaiketi pitäisi olla ihan se, mihin ppv:n joukkuemestaruusottelu yltää.

* ½ 

Texas Bullrope Match

Dustin Rhodes vs. Terry Funk

Vielä SuperBrawlissa Dustin Rhodes oli ollut Terry Funkin kulmauksessa, mutta pian sen jälkeen kaikki oli muuttunut. Vuosikymmenet vanha ikuisuusfeud Funkin ja Rhodesin sukujen välille oli jälleen revennyt, kun Dusty Rhodesin poika Dustin oli kääntynyt heeliksi ja hyökännyt isukkipapan pitkäaikaisen feudkumppanin kimppuun aivan yllättäen. Tästä alkoi Funkin ja Dustinin välille raju yhteenotto, johon sekoitettiin kaikenlaisia historiaviittauksia. Nyt sukupolvien mittaiset sukujen erimielisyydet oli aika päättää tässä perinteikkäässä Texas Bullrope Matchissa.

Jokin siinä on, että minua ei nämä Terry Funkin WCW-räpellykset innosta kovinkaan paljon, vaikka sytyin kyllä 2000-luvun puolivälissä miehen otteille WWE:n ECW-reunioneissa. Jotenkin näissä ei ole vain mitenkään samanlaista tunnetta, ja Funk tuntuu olevan mukana enemmänkin puolipakolla kuin kunnolla sydämestään. No, oli tämäkin ihan kiva vanhan ajan hc-brawlaus, mutta enemmän tykkäsin ECW:n Dusty Rhodes vs. Steve Corinosta. Tämä jää tasoltaan lähinnä kivan tv-ottelun veroiseksi. Paikoitellen meno oli harmillisen hidasta ja vaisua, mutta toisaalta erityisesti loppua kohten homma muuttui kyllä mielenkiintoisemmaksi. Erityisesti lopetus oli oikeasti tyylikäs.

* *

Lumberjack Cast Match

The Total Package vs. Sting

Mieleni valtaa syvä murheellisuus, kun tajuan, että on taas WCW-ppv:n kolmen viimeisen ”Main Event” -ottelun aika. Total Packagen ja Stingin feud oli alkanut edellisen vuoden lopuilla, ja se oli saanut eräänlaisen huipentuman Starrcadessa, jossa Sting voitti TP:n diskauksella. Tätä seurasi julma beatdown, ja lopulta Package mursi Stingin käden terästuolilla niin, että Sting joutui sairaslomalle. Package ei kuitenkaan ollut tyytyväinen yhteen murrettuun käteen, vaan seuraavien kuukausien aikana hän mursi mm. Jimmy Hartin, Curt Hennigin, Fit Finlayn, Brian Knobsin, Vampiron ja turvallisuuspäällikkö Doug Dillingerin kädet. Osansa sai myös Hulk Hogan, jonka Total Package oli saanut houkuteltua palaamaan usean kuukauden mittaiselta lomaltaan. SuperBrawlissa TP kohtasi Hoganin, ja ottelun jälkeisen beatdownin saapui keskeyttämään paluunsa tehnyt Sting. Sting ja Hogan tekivät pitkästä aikaa yhteistyötä kostaessaan Total Packagelle, kunnes Packagen uusi kaveri Ric Flair saapui pelastamaan TP:n. Sota ei kuitenkaan ollut ohi, sillä Sting janosi kostoa, ja samoin tekivät kaikki Packagen kädenmurskauksen uhriksi joutuneet. Niinpä Uncensorediin buukattiin Stingin ja Lugerin välille Lumberjack Match, jossa tukkimiehinä saivat toimia ainoastaan ne, joiden kädet olivat kipsissä.

Tämä ottelu oli aika lailla täyttä roskaa. En kyllä paljon mitään odottanut tältä, mutta silti tämä onnistui alittamaan vielä ne alhaiset odotukseni. Olen pitkään jollain tapaa koittanut ymmärtää näitä WCW:n pappaluokan Main Event -otteluita, mutta nyt ymmärrykseni alkaa olla lopussa. Erityisen lopussa ymmärrykseni on Lex Lugerin osalta. Millä hiton ilveellä tämä paskasäkin ja rautakangen yhdistelmä onnistuu luikertelemaan kuukaudesta toiseen Main Event -otteluihin? Tämä ottelu olisi muuten taas sellainen perinteinen yhden tähden rykäisy, joka on puhtaasti huono ja vaisu mutta joten kuten siedettävä (kiitos Stingin), mutta nyt aletaan olla jo todella lähellä DUDia, koska tämän ottelun buukkaus oli aivan järkyttävää paskaa. Minua ei kiinnosta lumberjackien keskenäinen tappelu. Minua ei kiinnosta otteluun sekaantuva Ric Flair. Minua ei kiinnosta Elizabethin ikuiset sekaantumiset, ja tämän jatkuvat tappelut Jimmy Hartin kanssa. Minua ei kiinnosta todella köykäisesti aivan tyhjistä buukattu ystävyys Vampiron ja Stingin välille. Minua ei kiinnosta ottelun onneton lopetus. Säästäkää minut tältä ja päästäkää Sting ottelemaan edes kohtalaisia otteluita. Hänestä olisi vielä siihen.

½ 

WCW World Heavyweight Championship

Sid Vicious (c) vs. Jeff Jarrett

Tämän piti olla (siis ihan kayfabessakin) tapahtuman Main Event, mutta yhtäkkiä edellisen ottelun jälkeen hommaan tehtiin pikamuutos, jonka tarpeellisuutta ei sittemin selitetty missään vaiheessa show’ta. Ensin kuva leikkasi äkisti areenan parkkipaikalle, jossa odotti mystinen limusiini, jonka kyydissä olevaa henkilöä oli odotettu koko ppv:n ajan. Sitten Jeff Jarrett marssikin jo areenalle, ja samalla Sid Viciousille ilmoitettiin, että hänen ottelunsa on vuorossa jo seuraavaksi. Jollain tapaa käy sääliksi Russoa, jonka pitää tehdä ottelujärjestyksen muuttamisesta väkisin jonkinlaista huikeaa swerveä. Kuten Jack sanoi, aikanaan ilman ymmärrystä jäänyt nero 😉 Jeff Jarrettin ja Sid Viciousin feudhan oli jatkanut ihan sitä samaa rataa kuin SuperBrawliinkin asti ainoastaan sillä erotuksella, että nyt Scott Hall oli tiputettu pois kuviosta (ja koko WCW:stä). US Heavyweight -mestari ja nWo 2000:n johtaja Jeff Jarrett tahtoi vihdoin nousta WCW:n totaalihallitsijaksi ottamalla haltuunsa päämestaruusvyön. Sid ei tahtonut luopua vyöstään.

Vielä SuperBrawlissa nämä kaksi yhdessä Scott Hallin kanssa vetivät ihan ok:n päämestaruusottelun, jonka suurin ongelma oli typerä ylibuukkaus. Tämänkin suurin ongelma oli aivan järkyttävän idioottimainen ylibuukkaus, mutta lisäksi painin laatu oli aika lailla täysin onnetonta, jos ei Sidin paria näyttävää power-liikettä oteta huomioon. Painilta en kuitenkaan odottanutkaan paljoa, mutta olin saattanut toivoa, että buukkauksessa olisi jotain järkeä. Mutta ei. Harris Brothersit, nWo-naiset, mysteerinen limusiinimies, Hulk Hogan, Ric Flair… Miksi hitossa minun tarvitsee katsella tätä onnetonta menoa päämestaruusottelussa? Miksi Hoganin pitää työntää nenänsä päämestaruusotteluun vaikkei ole mukana siinä? Miksi päämestaruusottelu ei voi saada ihan normaalia ja järkevää lopetusta? Miksi?

½

Strap Match

Hulk Hogan vs. Ric Flair

Muistatteko, mikä oli Uncensored 1999:n Main Event? Aivan oikein. Hollywood Hogan vs. Ric Flair. En tahtoisi nyt kritisoida turhan paljon, mutta haukuin jo tuolloin WCW:n siitä, kuinka Hogan vs. Flair ei ole millään muotoa vuoden ’99 Main Event. Ja ei, tilanne ei tosiaan parane vuodessa, vaan muuttuu entistä surullisemmaksi. Joo, nyt Flair on heel ja Hogan face. Se ei tee tästä yhtään parempaa. Hoganin ja Flairin feud osa 63855550003 oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun Ric Flair saapui auttamaan Total Packagea Hulk Hoganin pieksennässä. Package ja Flair muodostivat yhdessä nyt Team Packagen, joka kävi sotaa Stingiä ja Hulk Hogania vastaan. Koska Packagella oli kädet täynnä Stingin kanssa, kävi Ric Flair jälleen kerran taistoon Hulk Hoganin kanssa. Niinpä tämän upean taustatarinan saattelemina Hogan ja Flair ottivat yhteen Strap Matchissa.

Jos olette kiinnittäneet huomioita tapahtuman ottelukestoihin, olette saattaneet huomata, ettei yksikään tämän ppv:n otteluista ollut tähän mennessä yltänyt edes 10 minuutin rajapyykkiin. No, tämä ylsi ja sai aikaa lähes 15 minuuttia. Kokonaan toinen juttu on se, oliko tämä ottelu juuri niistä kaikista se, jonka kuului saada eniten aikaa. Voisin saarnata myös siitä, kuinka Hulk Hogan vielä 2000-luvullakin painii WCW:n Main Eventissä vaikkei pidä päämestaruusvyötä, mutta enpä taida enää jaksaa. Ottelu itsessään oli vielä laimeampi versio kuin Flairin ja Hoganin ottelut edellisenä vuonna. Tämä oli jo kaikella tavallaa niin tuhannesti nähdyn samanlaisen väännön toistoa, ettei minua enää jaksanut kiinnostaa millään asteella. Vielä edellisenä vuonna hommassa oli edes pieni nostalginen ”one more time” -hohto, mutta nyt sekin oli virallisesti mennyttä. Tämä face-Hogan vs. heel-Flair on nähty jo miljoonasti. Kiitos ja näkemiin. Kyllähän Flair hommansa sinänsä edelleen osasi, joten ei tämä ollut täyttä kuraa, mutta kaikella tavalla kuitenkin puhtaasti kehno ottelu. Vielä huonommaksi tästä tekee sen, että ikään kuin viime vuoden surkuhupaisan Uncensoredin ME:n muistolle myös tämänkertainen ME sai stipulaationsa nähden naurettavan lopetuksen. Vuonna ’99 Uncensoredin ME:ssähän nähtiin siis First Blood Steel Cage Match, joka päättyi siihen, että Flair selätti Hoganin. Tänä vuonna ei jääty ainakaan paljon taakse, kun otetaan huomioon, että Strap Match pitäisi päättyä siihen, että toinen painijoista koskettaa kaikkea neljää kehäkulmausta. Selostajat olivat vielä erikseen monta kertaa maininneet ottelun aikana, kuinka selätyksiä ei tässä ottelussa lasketa… Jotenkin tällaiset lopetukset antavat WCW:stä vain niin harrastelijamaisen kuvan.


Putkeen toinen WCW:n ppv, jossa ei ollut yhtään edes kolmeen tähteen yltävää ottelua. Olen ollut aika lailla lopen väsynyt tämän firman tuotantoon. Kuten jo SuperBrawlin kohdalla totesin, WCW:lle riittäisi kyllä niitä lahjakkaita tapauksiakin rosterista. Silti ME:hen tungetaan Hogania, Lugeria, Viciousta ja muita kumppaneita. En jaksa. Surkeaa. Ei kuitenkaan ihan niin Surkeaa kuin SuperBrawlissa. Tässä sentään alkupuoli vaikutti ihan ok:lta, ja hetken ehdin jo ajatella, että tästä saattaisi tulla Kehno. Ei sitten tullut.

Wikipedia: WCW Uncensored 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.2.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: ECW Living Dangerously 2000

Next post

Arvio: WWF WrestleMania 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.