1998ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW World War 3 1998

Päivämäärä: 22.11.1998

Sijainti: Auburn Hills, Michigan (The Palace of Auburn Hills)

Yleisömäärä: 17 670

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


World War 3 oli ollut jo vuodesta ’95 asti WCW:n viimeinen ppv ennen promootion painivuoden huipentavaa Starrcadea. Parhaiten World War 3:t muistetaan tietenkin kyseisessä ppv:ssä nähdyistä 60 miehen ja 3 kehän jättiläismäisistä Battle Royaleista, jotka yrittivät vastata jollain tavalla WWF:n Royal Rumblelle. Ei tarvinne sanoa, ettei menestys ollut mitään mainittavaa. Niinpä tämä vuoden 1998 World War 3 jäikin viimeiseksi – tulevina parina viimeisenä vuotena sen paikan ottaisi Mayhem.

Singles Match

Glacier vs. Wrath

WCW jatkoi vuoden ’98 aikana tutuksi tulleella linjallaan avata ppv varsin erikoisella ottelulla. Nyt oli vuorossa täysin puskista revitty Glacierin ja Wrathin ottelu. Glacier oli ollut WCW:n suuri toivo vuoden ’96 lopulla ja vielä ’97 alussakin tulevaksi ME-nimeksi, mutta kun mystisestä kypärästä supervoimat saava Martial Arts -taistelija ei sytyttänytkään yleisöä, vaipui Glacier vuoden ’97 loppuun mennessä alakorttiin hävittyään ensin feudinsa Mortista ja Wrathia sekä entistä joukkuepariaan Ernest Milleriä vastaan. Tämä oli hänen ensimmäinen ppv-esiintyminen sitten edellisen vuoden WW3:n. Wrath oli niin ikään ollut koko vuoden ’98 poissa näkyvistä. Hänhän oli tehnyt WCW-debyyttinsä vuonna ’97 saapuessaan auttamaan Mortista feudissa juuri Glacieria vastaan. Sittemin Mortisin ja Wrathin joukkue hajosi, kaksikko lähti omille teilleen ja Wrathille taisi tulla joku loukkaantuminenkin. Vajaa pari kuukautta sitten Wrath teki kuitenkin uuden saapumisen aloittaessaan dominoimaan koko WCW:n rosteria, eikä kukaan ollut päihittänyt häntä paluun jälkeen. Wrathin salainen ase oli uusi Meltdown-finisher (…Pumphandle Slam), jonka tieltä kaikki lakoavat. Nyt olisi vanhan vihamiehen Glacierin vuoro yrittää pysäyttää Wrath.

Olin positiivisesti yllättynyt tästä ottelusta, koska muistelin, etteivät nämä kaksi olleet vetäneet viime vuonna mitään kehuttavia otteluita toisiaan vastaan. Jostain syystä minä kuitenkin tykkäsin tästä ottelusta. En nyt väitä tätä siis miksikään mestariteokseksi tai edes erityisen hyväksi otteluksi, mutta tuskin paljon parempaa näiltä kahdelta nähtäisiin. Yleisö oli hyvin mukana (buuaten Glacierille ja hurraten Wrathille), ja varsinkin Wrath liikkui kokoisekseen todella vauhdikkaasti ja väläytti oikeasti energisiä otteita. Tykkäsin. Ihan kiva tapa aloittaa siis show, mutta toki kahden oikeasti taidokkaan painijan hyvä ottelu olisi aina vielä parempi. Pitää vain koettaa WCW:n kohdalla vähän katsoa asioita positiivisesti.

* * ½ 

Singles Match

Stevie Ray vs. Konnan

Kovasti puhuin asioiden positiivisesta katsomisesta juuri äsken, mutta tämän ottelun kohdalla se on kyllä aika hankalaa. Konnan ja Stevie Ray ovat melkeinpä kaksi koko WCW:n tylsintä painijaa, ainakin kun puhutaan näistä ppv-tasolla tasaisen varmasti esillä olevista kavereista. Kumpikaan ei koko tämän projektini aikana ole tarjonnut mitään erikoista. Stevie Ray oli ihan ok Harlem Heatissa, jolloin hänen heikkoutensa ei tullut samalla tavalla esille, ja Konnan paini silloin vuoden ’96 alkupuolen US-mestaruuskaudellaan hyviä otteluita, koska sai vastaansa WCW:n midcardin parhaimmistoa. Jotta homma menisi vielä paremmaksi, ei tällä jostain syystä ppv:hen tungetulla ottelulla ollut ilmeisesti edes mitään feudia taustallaan. Kunhan nyt Konnan kuului nWo Wolfpackiin ja Stevie Ray nWo Hollywoodiin.

Ottelu oli aika lailla juuri niin vaisu kuin sopi odottaakin. Ei siis mitään uskomatonta paskaa, mutta yksinkertaisesti vain tylsä ja heikko ottelu, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa ppv:hen. Kumpikin tuntui vähän kuitenkin yrittävän, minkä ansiosta tämän nyt pystyi ihan katselemaan, mutta näiden kahden pitäisi yrittää aika pirusti, jotta lopputuloksena olisi edes ok ottelu. Lopetustakaan ei tarvitse paljoa kehua. Onneksi tämä oli edes suhteellisen lyhyt.

Tag Team Match

Sonny Onoo & The Cat vs. Perry Saturn & Kaz Hayashi

Saturn oli varmaan tosi tyytyväinen siihen, miten suuriin kuvioihin hän oli päässyt sen jälkeen, kun feudi Ravenin kanssa oli ohi ja kun hän oli alkanut käyttää painiessaan myös etunimeään. Tämä oli Sonny Onoon ensimmäinen painiottelu ppv-tasolla ikinä, mikä varmastikin johtui siitä, että tähän asti hänet oli ymmärretty pitää vain managerina, mutta nyt hänet piti tunkea myös painikehään. Ottelun taustalla oli Onoon ja tämän entisen manageroitavan ja sittemmin hyvikseksi kääntyneen Kaz Hayashin hyvin perinteinen feud. ”The Cat” Ernest Miller oli auttanut edeltävinä viikkoina Onoota tämän harjoitusotteluissa, ja Hayashi oli puolestaan löytänyt Saturnista edeltävässä Thunderissa itselleen apurin.

Tämä ottelu ei taas ollut niin huono kuin odotin. Siitä voi tosin kiittää pitkälti Saturnia ja varmaan myös jonkun verran Hayashia, jotka hoitivat hommansa ottelussa oikein mallikkaasti. Erityisesti Saturn osoitti olevansa mies paikallaan, vaikka nämä alakortin kuviot eivät varmasti ihan olleet sitä, mitä hän oli odottanut. Onoo veti myös oman pelkurimanageriroolinsa ihan hyvin, eikä Catkaan ollut kamala. Niinpä lopputuloksena oli ihan ok ottelu, jossa ei mitään erityisen loistavia hetkiä nähty, mutta perustoimivaa tv-ottelumeininkimäistä painia. Hoiti oman roolinsa hyvin, mutta jäljelle jää kysymys siitä, pitäisikö tämänkaltaista roolia hoitavia otteluita olla ppv:ssä.

* *

WCW Cruiserweight Championship

Juventud Guerrera (c) vs. Kidman

Tässä vaiheessa siirryttiin sitten vähän korkeamman kortin otteluihin. Juventud Guerreran ja Kidmanin kamppailu CW-mestaruudesta oli siis jatkunut edelleenkin, vaikka Halloween Havocissa Guerreran sijaan Disco Inferno sai mahdollisuuden otella Kidmania vastaan mestaruudesta. HH:n ja WW3:n välissä oli kuitenkin taas tapahtunut, kun Guerrera onnistui voittamaan Cruiserweight-mestaruuden takaisin itselleen tiukassa ottelussa Kidmania vastaan. Todellinen shokki nähtiin kuitenkin itse ppv:ssä juuri ennen ottelun alkamista, kun paljastui, että Juventud Guerrera oli liittynyt Eddie Guerreron pari kuukautta aiemmin perustamaan Latino World Order -heelporukkaan! Näin ollen tässä Kidmanin ja Guerreran kuukausia kestäneessä kädenväännössä oli tapahtunut täydellinen roolien vaihdos, kun feudin alkaessa Kidman oli heel ja Juventud face.

Yleisölle täytyy kyllä antaa kunniaa siitä, että tästä hieman sekavasta turn-hässäkästä huolimatta tässäkin ottelussa he osasivat heti olla oikean tyypin puolella. Oli hienoa huomata, kuinka Kidman sai suurta poppia ja Guerrera puolestaan rajua buuausta. Yleisöreaktion lisäksi ottelussa oli kuitenkin myös paljon muuta hienoa, koska tämä oli mielestäni melkeinpä vuoden ’98 paras ppv-tasolla nähty CW-mestaruusottelu. Ihan alkuvuoden Jerichon pari ottelua olivat myös tosi hyviä, mutta tämä voittaa nekin ihan hiuksenhienosti. Kidman ja Juventud olivat otelleet kerran aikaisemmin tänä vuonna ppv-tasolla, mutta se ei ollut ihan sitä parasta, mitä näiltä kahdelta voisi odottaa. En tiedä, oliko tämäkään vielä kaikkein parasta, mutta huipputason ottelu silti. Helkkarin jännittävää, vauhdikasta ja ennen kaikkea näyttävää menoa. Tässä nähtiin semmoisia spotteja, joita WWF:n ppv:issä ei koskaan nähtäisi. Juuri tällä WCW:n olisikin pitänyt yrittää kilpailla vielä enemmän WWF:ää vastaan. Hieno ottelu, ensimmäinen neljän tähden ottelu WCW:ltä sitten alkukevään ppv:eiden.

* * * *

Singles Match

Scott Steiner vs. Rick Steiner (c)

No eihän se Rickin ja Scottin feudi sittenkin päättynyt siihen Halloween Havocin sekamelskaan, mikä oli ihan positiivinen asia. Halloween Havocissahan Buff Bagwell ”yllättäen” kääntyi kesken joukkueottelun Rickiä vastaan ja jätti tämän painimaan yksin Giantin ja Scottin kanssa, mutta siitä huolimatta Rick voitti tuon ottelun ja joukkuemestaruudet. Tuon jälkeen nähtiin huippuunsa ylibuukattu veljesten parin minuutin rymistely, jossa ei ollut mitään kunnon lopetusta. Niinpä JJ Dillion yritti jälleen kerran buukata veljeksille vihdoin ja viimein sen kunnon ottelun ppv:hen, mutta ei tämä hyvältä nytkään näyttänyt, koska ottelun tuomarina toimisi joku nWo-pelle, koska yksikään oikea tuomari ei enää suostunut tuomitsemaan näiden kahden otteluita.

Ja kuten arvata saattoi, ei tästä missään vaiheessa tullut edes mitään kunnon ottelua. Tarjolla oli ties kuinka monennen kerran pari minuuttia rymistelyä, jonka jälkeen homma lähti jälleen lapasesta, eikä tarjolla ollut minkäänlaista tyydyttävää lopetusta. Tai ehkä WCW sitten ajatteli, että kun tällä kertaa hommaan sekoitettiin päämestari Goldbergkin, se tyydyttäisi katsojat. Paikalla ollut yleisö oli ihan innoissaan, joten kai idea jollain tavalla toimi. Harmi, etten minä ollut niin into piukkana. Olisin halunnut nähdä sen yhden kunnon ottelun Rickin ja Scottin välillä, mutta sen osalta on tainnut toivo jo mennä.

½

Seuraavaksi olisi pitänyt olla vuorossa Scott Hallin ja Kevin Nashin uusintaottelu Halloween Havocista. HH:n kohtalon jälkeen Scott Hall oli ilmeisesti ottanut jälleen urallaan ryhtiliikkeen, ja hän oli ainakin kayfabessa jättänyt viinanhuuruisen touhun taakseen. Niinpä paikalle saapuikin nyt paljon asiallisemman ja vakavamman näköinen Hall, kuin mitä hän oli pitkään aikaan ollut. Mukanaan Hallilla oli lähes koko nWo Hollywood-porukka, mikä paljastuikin sitten virheeksi. Koska Hollywood Hogan oli kadonnut pian Havocin jälkeen, oli Eric Bischoff nyt nWo Hollywoodin johdossa yksin, ja Bischoffin käskystä koko Hollywood kääntyikin Scott Hallia vastaan ja alkoi piestä tätä keskellä kehää. Tällöin paikalle saapui sitten Hallin vastustajaksi tarkoitettu Nash, joka pieksi kaikki nWo Hollywoodin jäsenet Hallin pienoisella avulla. Yleisö chanttasi Outsiderseja, ja Hall tarjosikin Nashille nWo-taunttia, mutta Nash ei ilmeisesti enää pystynyt luottamaan entiseen ystäväänsä, vaan jätti Hallin yksin seisomaan kehään. Tämä oli oikeasti ihan mielenkiintoinen käänne.

WCW Television Championship

Chris Jericho (c) vs. Bobby Duncum Jr.

Jos Bobby Duncum Jr. ei ole teille millään tapaa tuttu nimi, niin ei mitään. Minäkään en ollut hänestä koskaan kuullut aikaisemmin. Koska olen aikalailla sivistymätön old school -painin osalta, ei myöskään Duncumin isä Bobby Duncum Sr. ollut minulle tuttu nimi, mutta ilmeisesti hän oli ’70- ja ’80-luvuilla mm. NWA:ssa, AWA:ssa ja WWWF:ssä nimeä itselleen tehnyt cowboy-gimmickillä paininut teksasilainen. Nyt hänen poikansa Duncum Jr. oli saapunut WCW:hen hyvin samanlaisella gimmickillä, ja hänen tarkoituksensa olikin seurata isänsä jalanjälkiään. Hyvin hän oli urakkansa aloittanut, koska heti Nitrossa nähdyssä debyyttiottelussaan hän oli pistänyt TV-mestari Chris Jerichon niin tiukalle, että Jericho päätti lähteä kesken ottelun pois. Niinpä Duncum Jr. saikin toisen mahdollisuuden Jerichoa vastaan, ja tällä kertaa ottelussa olisi panoksena myös pelkurimestarin mestaruusvyö. Bobby Juniorista pitää sanoa vielä se, että hänen kohtalonsa on varsin karu, koska hän kuoli vuonna 2000 ollessaan vain 35-vuotias.

En tiennyt etukäteen yhtään, mitä odottaa Duncum Juniorilta, ja niinpä olin iloisesti yllättynyt, kun tämä ottelu paljastui varsin viihdyttäväksi. Ehkä silti suurin kiitos kuuluu Jericholle, joka väläytti jälleen kerran hienoja liikkeitä ja tyylikkäitä countereita ja hoiti samalla myös roolinsa vetämisen ykkösluokkaisesti, mutta ei Duncumkaan mikään huono ollut. Hän toimi juuri hyvin tässä ottelussa vähän vielä vihreänä altavastaajana, joka sai kuitenkin vietyä Jerichon todella tiukille ja hoiti brawlauksensa todella tyylikkäästi. Hyvin rakenneltu ottelu, jonka submission-kohdatkaan eivät pituudestaan huolimatta tuntuneet yhtään tylsiltä vaan asiaankuuluvilta. Kaikin puolin oikein hieno ja viihdyttävä TV-mestaruuskamppailu. Lisää näitä.

* * * ½

WCW World Heavyweight Championship Title Shot

World War 3 60 Man Battle Royal

Täytyy tähän alkuun sanoa, etten voi olla nauramatta wikipedian selitykselle WW3-ottelun säännöistä.

”The rules for a World War 3 match were similar to the rules for a Royal Rumble match. There were two major differences:

* The WW3 match is played out in three rings, each holding twenty men.
* All sixty men start the match at the same time (the same rules as a traditional battle royal)”

Tätä seuraa vielä lista pienemmistä eroavaisuuksista, kuten siitä, että WW3-ottelussa parina viimeisenä vuotena eliminaatioiksi kelpasivat vastustajan heittäminen kehästä myös muuten kuin yläköyden yli ja selätykset sekä luovutukset. Jäljelle jääkin siis kysymys siitä, mitä muuta samaa näissä on kuin se, että molemmat ovat rankkoja muokkauksia perinteisestä Battle Royalista. Jotenkin vain siis tuon selityksen järkevyys ei aukea minulle, mutta varmasti siinä on taustalla hyvä ajatus. Tänä vuonna WW3-ottelussa oli se erikoisuus, että ottelun voittaja saisi mestaruusottelunsa jo Starrcadessa, joten tässä ratkaistiin samalla vuoden suurimman tapahtuman vuoden suurin ottelu, koska oli jo varmaa, että Goldberg menisi Starrcadeen päämestarina.

Ottelusta itsestään ei ole kauheasti sanottavaa, sillä lienee puhdas mahdottomuus, että 60 miehen ja 3 kehän Battle Royal olisi koskaan jotenkin erityisen tekniikkapainin juhlaa. Silti oli tämä parempi kuin viimevuotinen ainakin sen osalta, että tekniikka oli kehittynyt sen verran, että alareudan laskurin avulla oli helppoa seurata, montako miestä on ottelussa jäljellä, ja milloin siirrytään vaiheeseen, jossa siirrytään yhteen kehään. Muutenkin juttu oli ihan kohtuullisesti buukattu, mitä nyt loppuratkaisu oli aika laimea. Selkeä ja parissa kohtaa ihan hymyilyttänyt Battle Royal, joka ansaitsee aina pientä plussaa kolmen kehän käytöstä, mutta eiväthän nämä ikinä lähelläkään parhaimmillaan loistavia Royal Rumbleja olleet.

* * 

WCW United States Heavyweight Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Bret Hart

Tosiaan vuonna ’98 World War 3 -ottelu ei ollutkaan tapahtuman Main Event, vaan pääotteluna nähtiin Bret Hartin ja DDP:n taistelu US-mestaruudesta. Tämä taisi olla muuten ensimmäinen kerta Hartin WCW-uralla, kun hän otteli ppv:n Main Eventissä. Kertonee jotain Bretin WCW-uran onnistuneisuudesta, kuten myös se, että tämäkään ottelu ei ollut päämestaruudesta vaan kakkosvyöstä. Bret Hart oli ollut siis useamman kuukauden ajan US-mestari, vaikka hetkeksi oli hävinnyt kesän lopulla vyön Lex Lugerille mutta voittanut sen nopeasti takaisin, mutta tuolle mestaruuskaudelle tuli loppu pian Halloween Havocin jälkeen, kun Diamond Dallas Page voitti Bretiltä US-mestaruuden epäonnistuttuaan voittamaan päämestaruutta Goldbergiltä. Hart, josta oli WCW-aikanaan tullut täysin kylmähermoinen ja jopa sadistinen persoona raivostui tappiostaan täysin, ja ottelun jälkeen hän hyökkäsi terästuolin avulla DDP:n kimppuun ja teloi tämän jalan siihen kuntoon, ettei DDP pystynyt vähään aikaan käyttämään sitä ollenkaan. Nyt Hart tahtoikin vyön takaisin saamisen lisäksi jatkaa DDP:n telomisen osalta siitä, mikä jäi hänen mielestään viimeksi vielä kesken.

Minä tykkäsin tästä ottelusta. On oikeastaan aika kivaa vaihtelua, kun voi sanoa noin jo toisesta WCW:n Main Eventistä putkeen. Tosin ei tässä samanlaista tunnelmaa tai ihan muutenkaan samaa tasoa ollut kuin Goldbergin ja DDP:n edellisen kuukauden ottelussa, mutta hyvä ottelu tämä oli silti. Minulla saattaa sitten olla raskaat Bret Hart -lasit päässä, mutta kyllä minusta hän on ihan hyvin vetänyt WCW:ssäkin, kun ottaa huomioon, että hänen buukkauksensa ei kuitenkaan mitään parasta ole ollut. Tässäkin Hart loistavan ottelun rakentamisen lisäksi väläytti muutaman oikeasti näyttävän liikkeen ja samoin teki myös DDP. Lopussa ottelu oli jo mennä todella jännittäväksi, mikä olisi voinut nostaa arvosanaa vielä korkeammalle, mutta sitten kehiin astui jälleen järkyttävän p**ka ja turha ylibuukkaus, joka kieltämättä söi vähän tämän ottelun hyvyydestä. Siltikin tykkäsin Hartin rakentelusta, DDP:n myynnistä ja muustakin tässä. Oikealla lopetusbuukkauksella olisin vain ehkä tykännyt vielä enemmän.

* * *


Hienoa nähdä, että WCW oli ottanut itseään niskasta kiinni edes vähän tässä vuoden ’98 loppupuolella. Keväästä syksyyn asti jatkunut syöksykierre oli kamalaa katsottavaa, ja vaikka tämäkään ppv ei ollut kuin Ok, paljon mielummin tätäkin katsoi kuin kuukausi toisensa jälkeen huononevia tapahtumia. Parasta tässä oli ehdottomasti se ensimmäinen ****-ottelu kuukausiin, mutta myös ME ja TV-mestaruusottelu olivat hyviä puolia. Heikkoutta sitten tarjoilivat täysin mitätön alakortti, Steinereiden feudin kusemisen jatkaminen ja loppujen lopuksi varsin turha WW3-ottelu. Siltikin näinä aikoina en viitsi keskittyä noihin huonoihin puoliin silloin, kun WCW saa edes jotain hyvääkin revittyä itsestään irti. Plussaa tietenkin myös tästä pari kuukautta kestävästä hoganittomasta ajanjaksosta.

Wikipedia: WCW World War 3 1998

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 7.4.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Survivor Series 1998

Next post

Arvio: WWF Capital Carnage

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.