1990ArkistoTapahtumatWCW

Arvio: WCW WrestleWar 1990

Päivämäärä: 25.2.1990

Sijainti: Greensboro, Pohjois-Carolina (Greensboro Coliseum)

Yleisömäärä: 7 894

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Historian toinen WCW:n järjestämä WrestleWar avattiin selostajina toimivien Jim Rossin ja Terry Funkin tervetulotoivotuksilla ja yleisellä innostumisella tulevista otteluista. Ennen ensimmäistä ottelua nähtiin vielä Gordon Solien haastattelussa mustaan nahkahattuun pukeutunut Theodore R. Long, jonka manageroimasta joukkueesta toinen osapuoli oli loukkaantunut ennen tapahtumaa eikä siten voi otella, mutta Teddyllä oli onneksi korvaaja valmiina. Erittäin viihdyttävää nähdä Teddy tämmöisessä roolissa, kun olen häneen tottunut lähinnä SmackDownin joukkueotteluja järjestävänä toimitusjohtajana. No, joukkueista hän näkyi nytkin pitävän.

Tag Team Match

Kevin Sullivan & Buzz Sawyer vs. The Dynamic Dudes

Nopeatempoinen joukkueottelu on yleensä pomminvarma tapa avata tapahtuma. Niin tehtiin tälläkin kertaa. Ottelijoista Buzz Sawyerin nimi ei ollut minulle entuudestaan tuttu, ja pieni taustatutkimus selvitti, että hänellä oli jotakuinkin menestyksekäs ura alueellisella tasolla tätä aiemmin ja että hänet tunnettiin lähinnä hulluista tempuista niin kehässä kuin sen ulkopuolella – ja tottahan se oli. Sullivan ja Sawyer olivat vaikuttavan näköisiä mörköjä ja Johnny Ace (John Laurinaitis) ja Shane Douglas taas energisiä yleisön suosikkeja. Ottelun yksi hieno hetki oli Sawyerin ilme sen jälkeen kun hän oli tehnyt suplexin lattialle. Nopeatempoinen ja viihdyttävä matsi, josta näkyi, että ottelijoiden kemiat toimii keskenään. Sääli, ettei missään vaiheessa historiaa päästy näkemään Dynamic Dudes vs. The Rockersia, sillä siinä olisi ollut ainekset johonkin todella hienoon.

* * ½

Tähän väliin päästiin kurkistamaan takahuoneeseen, missä Missy Hyatt haastatteli Norman the Lunaticia (tunnettu myös WWF:ssä nimellä Bastion Booger). Norman tahtoi halata ja pussata Hyattia saadakseen otteluunsa lisää onnea. Normanin hahmo oli ilmeisesti jonkinlainen mielenterveyspotilas. En ole oikein koskaan ollut tällaisten hahmojen fani, vaikka räikeistä hahmoista pidänkin.

Singles Match

Norman vs. Cactus Jack Manson

norman the lunatic wrestlewar wcw 1990

Negatiivinen mielikuva Normanin hahmosta jatkoi pahenemistaan, kun hän tallusteli kehään sairaalan vaatteissa, eri paria olevissa kengissä, propellihattu päässä ja valtava nalle kainalossaan. Cactus Jack (eli siis Mick Foley) oli myöskin melkoinen ilmestys, ja jonkinlaista viihdettä toki odottaisi, kun kaksi melko rujon näköistä ukkoa on asetettu toistensa kimppuun. Nähtiinhän ottelussa toki muutamia yksittäisiä voimaliikkeitä, mutta ottelu kesti ihan liian pitkään ja oli todella hidastempoista jyystöä. Annan puolikkaan tähden ihan vain sen vuoksi, että oli tässä nyt edes jonkinlaista yritystä.

½

Jälleen kerran käytiin takahuoneessa hakemassa tunnelmia seuraavaan otteluun. Gordon Solien haastattelussa oli tällä kertaa Jim Cornette, joka manageroi The Midnight Expressiä. Cornette mainitsi puheessaan muutoksia, joihin kuului mm. Berliinin muurin murtuminen. Hieno ajankuva toki, vaikka aiheuttikin minussa pienen hörähdyksen. Mutta yksi asia ei kuulemma muutu: Midnight Express on ikuisesti maailman paras joukkue.

Tag Team Match

The Rock ‘n’ Roll Express vs. The Midnight Express

Ensiksi on sanottava, että kaikilla painijoilla olivat todella tyylikkäät takatukat – ja toiseksi on sanottava, että olipahan ottelu! Yleisö vihasi Cornettea todella paljon ja syystäkin: tekihän hän kaikkensa, että ottelu päättyisi hänen suojattiensa voittoon. Matsin alkuvaiheessa hän oli lähellä päätyä tappeluun tuomarin kanssa, ja ottelun edetessä hän kaivoi tasaisen tappavasti klassisia pahan managerin kikkoja esiin, mm. löi toista Rock ‘n’ Roll Expressin tyyppiä tennismailallaan. Ottelusta huomasi kyllä, että tässä on kaksi joukkuetta, jotka tuntevat toisensa todella hyvin eivätkä todellakaan tule keskenään toimeen. Kamppailu oli todella vauhdikas ja mukaansatempaava ja sisälsi paljon selätysyrityksiä ja hienoja liikkeitä. Todella toimintapitoinen ottelu, jossa tuntui olevan alusta loppuun kaikki pelissä. Hienoa!

* * * * ½

Totuttuun tapaan ennen seuraavaa ottelua käytiin taas ottamassa takahuoneessa näkemyksiä seuraavaan otteluun sen osallistujilta. Tällä kertaa Gordon Solie haastatteli Road Warriorsia ja Paul Elleringiä. Hyvin perinteinen takahuonepromo ennen ottelua.

Chicago Street Fight

The Road Warriors vs. The Skyscrapers

wcw wrestlewar 1990 skyscrapers road warriors

Ennen ensimmäistä otteluahan näimme, kuinka Teddy kertoi, että loukkaantuneelle Dan Spiveylle oli löytynyt korvaaja. Siinä se nyt oli – The Masked Scyscraper, eli Mike Enos (tunnettu myös 90-luvun puolivälissä WCW:ssä nimellä The Mauler). Enos oli tähän aikaan AWA:n listoilla ja olikin siellä vielä hallitseva joukkuemestari ja oli nyt vain yhden illan pikaisella tuurauskeikalla. Skyscrapersin toinen painija, Mean Mark Callous, taas tultiin myöhemmin tuntemaan The Undertakerina, mutta puhutaan nyt Mean Markista.

Itse ottelu ei ollut mitenkään kummoinen. Normaalia väkivaltaista diskausvapaata toimintaa. Kohokohtina voisi ehkä ottelulle mainita sen kun joukkueiden managerit Long ja Ellering ottivat hetkellisesti toisistaan mittaa ja sen kun Teddy toi sen jälkeen paikan päälle vähän apujoukkoja itselleen: Ron Simmonsin ja Butch Reedin. Lisäksi Road Warriorsin sisääntulo oli hieno. Tulivat kehään moottoripyörillä pyrojen keskeltä samalla kun taustalla soi Black Sabbathin Iron Man. Olihan se hauskaa niin pitkään kuin sitä kesti, mutta aika nopea välipala tämä oli.

* ½

Ottelun jälkeen kuva siirtyi selostuskaksikkoomme, joka oli aivan tohkeissaan tulevista otteluista. Jokaisessa niistä on jokin mestaruus panoksena, ja selostajakaksikko heittikin ilmoille veikkauksensa ottelujen voittajista. J.R. veikkasi voittajiksi hyviksiä ja Funk pahiksia, vaikkakin oli sitä mieltä, että illan mittaan on mahdollista nähdä kolme mestaruusvaihdosta. Niinhän se on, Terry. Niinhän se on.

NWA United States Tag Team Championship

The Fabulous Freebirds vs. Brian Pillman & Tom Zenk (c)

Illan ensimmäisessä mestaruusottelussa oli siis panoksena NWA:n Yhdysvaltain joukkuemestaruus. Flyin’ Brian Pillman ja Tom Zenk olivat voittaneet mestaruutensa vastikään turnauksessa, jonka finaaleissa he päihittivät Fabulous Freebirdsin eli juuri sen joukkueen, jota vastaan he nytkin ottelivat. Kyseinen finaali oli nähty WCW WorldWide -ohjelmassa vain päivää tätä ennen, eli panokset olivat siis kovat.

Matsi sisälsi paljon fyysistä ja verbaalista väkivaltaa, jota jälkimmäistä harrasti lähinnä Freebirds. Pillmanilla ja Zenkillä ei tähän mennessä vielä kovin pitkää uraa ollut takana, mutta yleisö tuntui nauttivat heidän otteistaan ja samalla vihasivat Garvinia ja Hayesia sydämensä kyllyydestä huutaen keuhkonsa käheiksi. Hieman laiskan alun jälkeen ottelu heräsi henkiin ja oli ihan viihdyttävä, mutta ei missään nimessä yltänyt aiemman Midnight Expressin ja Rock ‘n’ Roll Expressin välisen kohtaamisen tasolle. Ehkä viisi minuuttia vähemmän aikaa olisi tehnyt tälle ottelulle enemmän, sillä nyt joukkueiden hallintaosuudet tuntuivat liian pitkiltä. Selostajat tosin tekivät tälle ottelulle paljon.

* *

NWA World Tag Team Championship

Arn Anderson & Ole Anderson vs. The Steiner Brothers (c)

Energiset Steinerin veljekset saivat siis vastaansa Andersonit, jotka edustivat ilkeää Four Horsemenin tallia. En olekaan aiemmin nähnyt Scott Steineriä ilman kettinkikypärää ja aurinkolaseja. Molemmat joukkueet keskittyivät vahvuuksiinsa, joihin Andersoneilla kuului voimakkaat otteet ja Steinereillä nopea tempo. Taaskin olisi kelvannut vähän lyhyempi ottelu, sillä molempien joukkueiden hallintaosuudet tuntuivat jälleen liian pitkiltä. Nimien perusteella olisin odottanut parempaa ottelua, mutta kai tämä hyvänä hengähdystaukona ennen pääottelua toimi.

* *

Ennen pääottelua nähtiin vielä ennalta nauhoitettu haastattelu, jossa Gordon Solie haastatteli Lex Lugeria ja suora haastattelu, jossa Solien vieraana oli hallitseva maailmanmestari Ric Flair. Luger kertoi olevansa valmis kohtaamaan Flairin ja uhitteli, että ottelu tulee päättymään Torture Rackiin ja mestaruusvaihdokseen. Näihin aikoihin kuusinkertainen maailmanmestari Flair taas ampui Lugerin kuvitelmat alas ja kehui olevansa mies joka pitää voittaa, että olisi edes jotain – eivätkä kuulemma Lugerin paukut siihen riitä.

Vielä ennen pääottelua ilkeän Horsemen-tallin loukkaannuttama Sting käveli kehään kainalosauvoilla keräämään yleisöltä ansaitut suosionosoitukset. Stingin olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan kohdata Flair tässä tapahtumassa, mutta niin ei sitten käynyt.

NWA World Heavyweight Championship

Lex Luger vs. Ric Flair (c)

lex luger ric flair wrestlewar wcw 1990

Olihan tässä ottelussa tunnetta, sitä ei voi kiistää. Yleisö otti jokaisen Lugerin perille menneen iskun vastaan täysin rinnoin ja nautti jokaisesta hetkestä, kun Lex onnistui Flairia kurittamaan. Flair taas käytti jokaisen likaisen kikkansa ja osoitti olevansa lempinimensä mukaisesti “the dirtiest player in the game”. Flairia manageroinut Woman (siis Nancy Sullivan, myöhemmin Benoit, Kevin Sullivanin silloinen vaimo ja Chris Benoit’n tuleva vaimo) näytti kehän laidalla oikein hyvältä ja yritti myöskin puuttua ottelun kulkuun ilkeän managerin tavoin. Eihän “Nature Boyn” ottelut koskaan petä, sillä Ric kertoo jo ilmeillään enemmän mitä monet kehässä, mutta ei Luger nyt välttämättä ollut ihan “Flairin arvoinen” vastustaja. Paljon selätysyrityksiä ja vuorottelevaa toimintaa. Sekavasta lopetuksesta (johon kuuluivat mm. tuomarin kolkkaaminen sekä Stingin ja Hevosmiesten sekaantumiset) voisi päätellä, että tätä taisteluparia tullaan näkemään vielä lisää. Mieluummin olisin tosin ottanut Flairia vastaan sen Stingin.

* * * ½

Kokonaisuutena oikein mukava tapahtuma, jonka kirkkaimpana helmenä Rock ‘n’ Roll Express vs. The Midnight Express. Hyvin tasainen tapahtuma näin muuten. Ainoana miinuksena Normanin ja Cactus Jackin välinen vääntö, mutta onneksi se ei ollut pitkä. Joukkueotteluita olisi toki voinut olla vähemmän, mutta yleisesti tämä oli kyllä Hieno tapahtuma.

Lisää...
Lauri Makkonen

Lauri Makkonen

Eräänlainen viihteen sekatyömies. Kainuulainen. WWE:n parissa vuodesta 2005. Hyvä tarina merkitsee enemmän kuin hyvä ottelu.

Previous post

Arvio: WWF Royal Rumble 1990

Next post

Arvio: WWF Royal Rumble 1992

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.