2015TapahtumatWWE

Arvio: WrestleMania 31

WrestleMania on osa amerikkalaista populaarikulttuuria, tapahtuma aivan omassa luokassaan. Sitä ei voi lähestyä samaan tapaan kuin muita painitapahtumia vuoden aikana; sen täytyy tarjota jokaiselle jotakin. Juuri tämän vuoksi WWE panostaa jokaisessa WrestleManiassaan spektaakkelimaiseen tunteeseen ja tuo mukaan valtavirrasta tunnettuja henkilöitä. WrestleMania 31 ei ollut hienoine lavastuksineen ja promovideoineen poikkeus sääntöön. Tuotantoarvo oli hiottu huippuunsa. Esimerkiksi tuttu televisiokasvo Maria Menounous, räppäri LL Cool J ja WWE:n ikioma kultapoika Dwayne ”The Rock” Johnson loivat läsnäoloillaan WrestleManiasta WrestleManian. Myös UFC-tähti Ronda Rouseyn esiintyminen kiehtoi varmasti suurta yleisöä ja erityisesti vapaaottelun faneja.

Samalla WWE:n täytyy kuitenkin muistaa, ettei se saisi unohtaa sitä uskollisinta fanijoukkoaan. Heitä voidaan kutsua hardcore-faneiksi tai vaikka painipuritanisteiksi, jotka rakastavat showpainia lajina ja katsovat tunnollisesti jokaisen Raw’n ja SmackDownin koko vuoden ajan. Tälle joukolle pitäisi tarjota ainakin yksi ottelu, joka nousee ylitse muiden – niin sanottu ”viiden tähden matsi”, klassikko, jota muistellaan vielä vuosikymmenien päästä. Tämä olikin ainoa osa-alue, jossa tämänvuotinen WrestleMania ei onnistunut. Hyviä otteluita oli useita, mutta yksikään niistä tulee tuskin nousemaan klassikoksi. Se on pieni särö muuten varsin mallikkaassa kokonaisuudessa.

 

WWE Tag Team Championship

Los Matadores vs. The New Day vs.The Usos
vs. Tyson Kidd & Cesaro (c)

 

wm31-tagtitle

 

WWE:n joukkuedivisioona on mielestäni ihan tyydyttävällä tasolla. Esimerkiksi 2000-luvun alku tai vaikkapa v. 2006 olivat toki hehkeämpiä aikoja, mutta ihan hyvältä näyttää nykyäänkin. Monet joukkueet voivat helposti nousta mestaruuskahinoihin, ja tässä oli neljä sellaista tiimiä. Ottelu oli mukavaa katsottavaa, koska siinä sattui ja tapahtui koko ajan. Matsissa nähtiin myös yksi todellinen WrestleMania-tason spotti, kun kaikki kahdeksan miestä osallistui yhtäaikaisesti kahden todella näyttävän ”tower of doom” -supleksin suorittamiseen. Auts! Loppuhetket olivat myös jännittäviä lukuisine ”läheltä piti” -tilanteineen. Tämä oli sopiva avaus vuoden suurimmalle tapahtumalle.

 

30-Man André the Giant Memorial Battle Royal

 

wm31-battleroyale

 

Battle Royal -ottelu on tietynlainen WrestleMania-perinne. Milloin vastaavanlainen ottelu on nähty Kickoff-lähetyksessä, milloin pre-show’ssa. Ajatuksena on tietysti se, että mahdollisimman moni painija pääsisi esiintymään WrestleManiassa – olkoon se rooli sitten kuinka pieni tahansa. Viime vuonna konseptia uudistettiin siten, että ottelu nimettiin legendaarisen André the Giantin muisto-otteluksi ja voittajalle annettiin palkinnoksi komea pokaali.

Jos Royal Rumble -ottelua ei oteta huomioon, en ole koskaan oikein syttynyt senkaltaisiin matseihin. Tämä ei tehnyt poikkeusta; keskittymiseni herpaantui useasti matsin aikana. Ottelun parhaimmistoa oli se, kun Big Show eliminoi koko New Dayn poppoon kehästä ulos ja se, kun Damien Mizdow kääntyi lopultakin The Miziä vastaan. Kickoff-lähetys oli tälle ehdottomasti oikea paikka, ja Big Show’n voitto jokseenkin poeettista – onhan miestä koko uransa ajan verrattu André the Giantiin. WCW:ssä hän itse asiassa debytoi nimellä The Giant, ”Andrén poika”.

 

Intercontinental Championship Ladder Match

Bad News Barrett (c) vs. Stardust vs. R-Truth vs. Dolph Ziggler vs. Daniel Bryan vs. Luke Harper vs. Dean Ambrose

 

wm31-ladder

 

Varsinainen WrestleMania alkoi tällä ottelulla. 2000-luvun alussa oli TLC, vuosikymmenen lopussa Money in the Bank. Vuosina 2011–2014 ei tikapuumatseja WrestleManiassa nähty, mutta tänä vuonna se palasi sinne, minne se myös kuuluu. Ottelun juonikuviota kritisoitiin paljon. Millä ansioilla esimerkiksi R-Truth tai Stardust olivat haastajina? Tuohon on kuitenkin turhaa keskittyä liiaksi, sillä ottelu oli odotetusti kovatasoista rytinää ja mäiskettä. Tikasottelu – etenkin seitsemän osallistujan sellainen – lienee vaarallisimpia ottelumuotoja, joita on mahdollista keksiä. Sellainen oli tunne myös katsojalla. Jatkuvasti odotti ja pelkäsi, että kohta sattuu ja pahasti. Ja kyllähän tässä toden totta kovia tällejä tarjoiltiin. Suplekseja jättitikkaiden päältä sekä rajuja pudotuksia kehästä kokonaan ulos. Klassikko-otteluna en tätä kuitenkaan pidä muun muassa siksi, että ottelu oli suhteellisen lyhyt. Avausmatsina tämä kuitenkin toimi ja jätti mielenkiintoisia vaihtoehtoja esimerkiksi Daniel Bryanin ja Dolph Zigglerin tarinan kehittämiselle tästä eteenpäin.

 

Singles Match

Seth Rollins vs. Randy Orton

 

wm31-orton-rollins

 

Alkuvuonna 2014 Randy Orton oli Triple H:n ja Stephanie McMahonin johtaman Authority-tallin kultapoika. Loppuvuotta kohden fokus alkoi siirtyä tallin uuteen keulakuvaan, ”Mr. Money in the Bank” Seth Rollinsiin. Randy ja Seth eivät alun alkaenkaan pitäneet toisistaan, ja marraskuussa tilanne räjähti täysin, kun Rollins lähetti Ortonin pitkälle sairaslomalle Triple H:n antamalla siunauksella. Kun Orton sitten palasi takaisin helmikuun Fastlane-tapahtumassa, hän hivuttautui hyvin lähelle Rollinsia ja tarjosi eräässä maaliskuisessa Raw’ssa Rollinsille pahanpäiväisen selkäsaunan. Niinpä pöytä oli katettu WrestleManian arvoiselle kohtaamiselle. Taustatarina oli varsin henkilökohtainen, mutta ottelu itsessään muistutti enemmän rehtiä urheilullista kilpailua paremmuudesta. Tavallaan tuo soti tarinaa vastaan, mutta toisaalta asia ei itseäni häirinnyt. Ottelu oli hyvätasoista painia, ja parasta tässä oli, että etukäteen oli aivan mahdoton ennustaa voittajaa. Miksikään spektaakkelimaiseksi näytökseksi tämä ei noussut, mutta oli hyvätasoinen painiottelu, jonka loppuspotti oli vieläpä aivan pirun näyttävä.

 

 No Disqualification Match

Sting vs. Triple H

 

wm31-tripleh-sting2

 

Kun World Championship Wrestling ajautui konkurssiin maaliskuussa 2001, painikansa alkoi fantasioida WCW-legenda Stingin WWE-urasta. Kolmetoista vuotta siinä kesti, mutta v. 2014 Survivor Seriesissä se viimein tapahtui. Niinpä jo pelkästään se, että Sting käveli WrestleMania-kehään, 77 000 katsojan eteen, oli painifanille yhtä ihana näky kuin kangastus erämaahan eksyneelle vaeltelijalle. Mutta tämä kangastus oli totta. Triple H:n Terminaattori-teemainen sisääntulo oli myös kuin kangastus. En ole vielä osannut päättää, oliko se hemmetin siisti vai liian korni. Puitteet tälle WCW-ikonin ja WWE:n kuninkaan kohtaamiselle olivat joka tapauksesa ideaaliset.

Tämä oli toiseksi eniten odottamani WrestleMania-kohtaaminen heti WWE-mestaruusottelun jälkeen. Ikääntynyt Sting oli vielä kertaalleen treenannut itsensä huippukuntoon vain tätä varten, ja Triple H on jo kahden vuosikymmenen ajan ollut varmimpia ja parhaita suorittajia WWE:ssä. En toki odottanutkaan tästä mitään teknisen painin klassikkoa, mutta se oli sivuseikka. Tämä pelasi tunnelmalla, ja kehäpsykologiassa Sting ja Triple H ovat maailman parhaita. Taisin silti odottaa ottelulta liikoja, sillä matsista jäi hieman karvas maku suuhuni. D-Generation X:n sekaantumista pidin vielä ihan kivana yllätyksenä, mutta New World Orderin – eli Stingin entisen arkkivihollisen – tulo Stingin avuksi meni mielestäni jo yli. NWO ja Sting olivat verivihollisia, ja Stingin uran tähtihetki oli se, kun hän voitti maailmanmestaruuden nimenomaan Hollywood Hoganilta. Ottelun epäpuhdas lopetus ja sitä seurannut Stingin ja Triple H:n kättely hämmensivät myös kovasti. Olisin ymmärtänyt kättelyn, jos ottelu olisi päättynyt rehdisti, mutta nyt kyse ei ollut siitä. Ainoa puolittain järkevä syy minkä tuolle keksin on se, että tämä oli Stingin yksi ja ainoa ottelu WWE:ssä, mitä en haluaisi uskoa todeksi. Minä haluaisin päinvastoin nähdä Triple H:n ja Stingin revanssin jo hyvin pian.

 

Divas Tag Team Match

AJ Lee & Paige vs. The Bella Twins

 

wm31-divas

 

Ennen WrestleManiaa sosiaalisessa mediassa alkoi levitä tunniste #GiveDivasAChance, joka osaltaan ruokki tätä ottelua; diivoilla oli tosiaan mahdollisuus. Erityisen iso asia tämä oli Paigelle, joka on vasta 22-vuotias tyttö ja esiintyi ensimmäisessä WrestleManiassaan. Ottelun taustalla oli asetelma, jossa Brie ja Nikki Bella edustivat eräänlaista WWE:n naispainijoiden prototyyppiä (hyvännäköiset, urheilulliset ja hieman ylimieliset), kun taas Paige ja AJ Lee edustivat jotain ihan muuta: Paige näyttää gootilta ja AJ on nörtti. Ottelu itsessään oli ihan mukava ”välipalamatsi”. Yritystä riitti, joten omassa roolissaan tätä voi pitää varsin onnistuneena tapauksena.

 

United States Championship

Rusev (c) vs. John Cena

 

wm31-rusev-cenar

 

Bulgarialainen – ja sittemmin venäläistynyt – Rusev nousi WWE:n aktiivirosteriin viime vuoden WrestleManian jälkeisessä Raw’ssa ja oli tähän WrestleManiaan saakka voittamaton painija. Vuoden aikana mukaan tarttui voittoputken lisäksi United States -mestaruusvyö. Rusev ja hänen kuuma naispuolinen managerinsa Lana olivat kylmän sodan hengessä mollanneet Yhdysvaltoja kokonaisen vuoden verran ja kukistaneet monta amerikkalaista supertähteä, kuten Big Show’n, Mark Henryn ja Jack Swaggerin. Vaan WrestleManiassa vastassa oli patrioottien patriootti, John Cena. Helmikuun Fastlane-tapahtumassa Rusev oli pystynyt päihittämään Cenan, joskin varsin kyseenalaisin keinoin. Nyt kaikki oli pedattu Cenan eli amerikkalaisyleisön riemunhetkeä varten.

Ottelua ja koko juonikuviota häiritsi tietynlainen ennalta-arvattavuus. Rusev ja Cena ovat kumpikin kuin sarjakuvahahmoja. Toinen täysin paha, toinen täysin hyvä. Joskus kuvioiden täytyy kuitenkin noudattaa sitä suurta draaman kaarta. Tässä ottelussa oli kyse juuri siitä. Mikä muu tahansa ratkaisu olisi jättänyt vain pettymyksen maun suuhun. Sen lisäksi yleisöä herkuteltiin komeilla erikoissisääntuloilla. Tämä oli ehdottomasti Rusevin uran paras yksilömatsi. Hän kaivoi esiin liikkeitä, joita käytti ensimmäistä kertaa. Samoin John Cena yllätti hämmentävän hienolla Springboard Stunnerilla. Teknisenä suorituksena ja puhtaana painiotteluna tämä oli illan parasta antia. Hienoja spotteja, erikoisia liikkeitä ja tulisia tilanteenvaihtoja. Tämä oli kuin se romanttisen komedian juustoinen loppu, happy ending. Vaikka alusta asti oli selvää kuinka tulisi käymään, niin mikään muu ratkaisu ei olisi kelvannut.

 

Singles Match

Bray Wyatt vs. The Undertaker

 

wm31-wyatt-taker

 

Mitä on jäljellä Undertakerista, joka vuosi sitten menetti kaiken WrestleMania-voittoputkensa katkeamisen myötä? Tulisiko Undertaker tulta ja tappuraa täynnä takaisin purkaakseen sisäänsä patoutuneen vihan? Vai olisiko niin, että kehässä nähtäisiin kaikkensa menettänyt murtunut mies, joka epätoivoisesti jahtaa vielä sitä yhtä onnistumisen hetkeä? Tuo oli paitsi kutkuttava lähtöasetelma tähän otteluun myös kysymys, johon halusin vastauksen.

Harmillisesti kävi niin, etten saanut vastausta, vaan lisää kysymyksiä. Ottelun alkuhetkillä kävi selväksi, että Undertaker oli ruumiillisesti hyvässä kunnossa; mies heitteli Wyattia tahtonsa mukaan. Kerkesin jo päätellä, että Undertaker on palannut vihaisena ja vaarallisena ottelijana takaisin. Yhtäkkiä kaikki muuttui. Wyatt alkoi dominoida ottelua, ja Undertaker näytti raihnaiselta ja epätoivoiselta kuorelta kunnian päivistään. Oliko ottelun tarkoituksena sittenkin kertoa, että Undertakerin aika on ohi? Ottelu päättyi siihen, että Undertaker otti täpärän voiton kokemuksensa avulla. Tuo päätös oli antikliimaksi, koska minulle jäi epäselväksi se, mitä WWE halusi ratkaisullaan viestittää.

 

WWE World Heavyweight Championship

Brock Lesnar (c) vs. Roman Reigns [vs. Seth Rollins]

 

wm31-lesnar-reigns3

 

Illan viimeinen ottelu poikkesi kaikista muista matseista sillä, että se oli eniten kilpaurheilulta tuntunut koitos. Ennakkoasetelmat oli rakennettu siten, että tämä tuntui suorastaan UFC- tai nyrkkeilykohtaamiselta. Brock Lesnar oli dominoivin WWE-mestari vuosikymmeniin ja tuhonnut tieltään The Undertakerin ja John Cenan – leikiten. Roman Reigns oli sen sijaan nuori haastaja, täydellinen altavastaaja, jonka realistisiin mahdollisuuksiin harva uskoi. Reigns olikin otteluun mentäessä muotoillut iskulauseekseen huudahduksen ”I can, and I will”.

Ottelu kertoi tarinan, joka toi mieleeni 1980-luvun klassikkoelokuvan Rocky IV. Siinä Rocky Balboa ottelee voittamattomana pidettyä Neuvostoliiton Ivan Dragoa vastaan. Alkuun näyttää huonolta. Vaikka Rocky on elämänsä kunnossa, hän ei pysty estämään ylivoimaista Dragoa ja joutuu käymään kanveesissa useasti. Aivan samalla tavalla Lesnar höykytti Reignsiä tämän ottelun alkupuolella. Sitten tapahtuu käännekohta: Rocky (siis Reigns) saa yhden ison osuman. Vastustajan silmäkulma aukesi – ja samoin tilaisuuden ovi. Reigns käytti sen siekailematta hyväkseen ja alkoi tehdä mahdottomasta mahdollista. Rocky IV päättyi siihen, että paha lopulta kukistui. Mutta tämä on showpainia.

Seth Rollins saapui Money in the Bank -salkkuaan kantaen paikalle ja teki sen, mitä kukaan ei ollut koskaan aiemmin WrestleManiassa tehnyt: käytti sopimuksensa titteliottelusta ja ryöväsi vyön matkaansa. Vaikka olin itsekin spekuloinut tuolla ratkaisulla tapahtuman alla, niin siitä huolimatta se pääsi yllättämään. Kyseessä oli unelmaskenaarioni. Ensinnäkään yleisö ei olisi tykännyt Reignsin siirappisesta voitosta, vaan olisi vihannut häntä entistä enemmän. Nyt Reigns vaikuttaa sympaattiselta. Hän oli teurastaa Pedon, mutta entinen frendi anasti palkinnon nenän edestä. Lesnarin jatkon kannalta ratkaisu ei tehnyt hallaa; hän ei koskaan hävinnyt, vaan selätetyksi joutui Reigns. Tämä antaa täysin oikeutetun syyn revanssiin. Seth Rollins taasen sementoi asemaansa 2010-luvun Edgenä häikäilemättömällä teollaan. Minulle tämä oli mieluisa WrestleManian lopetus ja ottelu kokonaisuutena illan paras.

Tapahtuman arvosana: 8/10

Matti Koskinen

Matti Koskinen

Duunarista aikuisopiskelijaksi muovautunut oman elämänsä Rocky Balboa. Showpainiin ensikosketukset vuonna 2002. WWE:hen päin hieman kellallaan.

Joensuu / Eastern Finland

Previous post

Tulokset: WrestleMania 31

Next post

Ei mikä tahansa saunailta

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *