Arvio: WWA Retribution 2003
Päivämäärä: 9.2.2003 (6.12.2002)
Sijainti: Glasgow, Skotlanti (Scottish Exhibition and Conference Centre)
Yleisömäärä: 3 000
Noniin, nyt tosiaan jotain ihan muuta. Vieläkö muistatte World Wrestling All-Starsin? Sen australialaisomisteisen painipromootion, jonka suurin osa painijoista oli amerikkalaisia ja joka järjesti painitapahtumia ympäri maailmaa? WWA oli saanut alkunsa loppuvuodesta 2001, jolloin painimaailmassa oli kaikkein suurin tarve WWF:ää vastaan kilpailevalle uudelle promootiolle. Alkuun WWA aloittikin toimintansa varsin vauhdikkaasti, ja noin puolen vuoden aikana WWA tuotti kolme ppv-lähetystä, joista yksi järjestettiin Las Vegasissa. Promootion päänimiä olivat Jeff Jarrett, Scott Steiner, Sabu, Brian Christopher ja australialainen Nathan Jones. Pääbuukkaajanaan WWA:lla oli Jeremy Borash. WWA:n idea oli nimenomaan toimia kansainvälisenä promootiona, joka järjestäisi painitapahtumia ympäri maailmaa. Siksi se on myös mukana tässä projektissani, vaikka se ei virallisesti amerikkalainen promootio olekaan.
WWA:n ongelmat alkoivat kasaantua keväällä 2002, kun sen alkutaival ei ollut edennyt ihan toivotulla tavalla. Monet tapahtumiin buukatut painijat, isoimpina niminä Randy Savage ja Ken Shamrock, olivat peruneet viime hetkellä esiintymisensä. WWA ei ollut saanut kaivattua huomiota, eikä sillä ollut mitään realistisia mahdollisuuksia WWE:n kanssa kilpailemiseen. WWA olisi tarvinnut satunnaisten kiertuiden ja ppv-tapahtumien sijaan jonkinlaisen säännöllisen ohjelmiston, mutta siihen sillä ei ollut rahkeita. Samalla se tarkoitti sitä, että WWA:n tapahtumat tuntuivat hyvin yksittäisiltä pyrähdyksiltä, eikä promootion tuotannossa ollut havaittavissa jatkuvuutta tai kunnollisia storylinejä nimeksikään. Ongelmat muuttuivat entistä suuremmaksi, kun Jeff Jarrett poistui promootion käytöstä, kun hän ja hänen isänsä alkoivat yhteistyössä National Wrestling Alliancen kanssa perustaa Yhdysvaltoihin uutta säännöllisiä lähetyksiä tuottavaa painipromootiota, joka tultiin tuntemaan Total Nonstop Actionina. Niinpä kesällä 2002 WWA lopetti lähetyksensä ja peruutti ilmoitetut kiertueensa ja otti aikalisän. Pääbuukkaaja Jeremy Borash aloitti TNA:ssa työskentelyn.
Lopulta muutaman kuukauden hengenvedon, toimintastrategian uudelleenmiettimisen ja ennen kaikkea uusien sopimuksien solmimisen jälkeen WWA päätti aloittaa uudelleen. Vuoden 2002 lopussa se aloitti Euroopassa ja erityisesti Brittein saarilla kiertueen. WWA oli jo kerran aikaisemmin (saman vuoden alussa) käynyt Brittein saarilla kiertueella, mutta tällä kertaa WWA päätti myös lähettää kiertueelta yhden ppv:n. Tapahtumapaikaksi valittiin Skotlannin suurin kaupunki Glasgow, ja ajankohdaksi sattumalta 6.12, jolloin täällä koti-Suomessa oli menossa hyvin toisenlaiset juhlat. Tapahtuma järjestettiin siis tosiaan jo vuoden 2002 joulukuussa, mutta se on arvosteltavana vasta vuoden 2003 puolella, koska Yhdysvalloissa se lähetettiin ppv:nä vasta 9. päivänä helmikuuta 2003.
Näillä pohjustuksilla on aika aloittaa WWA:n neljännen ppv:n tarkastelu. Selostajinamme viime show’n tapaan Jeremy Borash ja Disco Inferno.
Singles Match
Shark Boy vs. Frankie Kazarian
WWA:n kilpailuvalttina oli viime vuonna ollut Cruiserweight-divisioona, jollaista WWE ei pystynyt tarjoamaan. WWA loi myös oman WWA International Cruiserweight -mestaruutensa, josta kilpailivat Psicosiksen, Juventud Guerreran, Eddie Guerreron, AJ Stylesin ja Jerry Lynnin kaltaiset nimet. Myös muun muassa Christopher Daniels ja Low-Ki tekivät ppv-debyyttinsä WWA:ssa. Nyt yksikään näistä nimistä ei ollut mukana toiminnassa, ja WWA oli ilmeisesti päättänyt muutenkin luopua cruiserweight-painotuksestaan, koska tällä hetkellä TNA hoiti X-Divisioonallaan tuota tonttia niin perusteellisen hyvin. Show’n openeriksi saatiin kuitenkin häivähdys edellisten ppv:eiden CW-menosta, kun TNA:stakin tuttu Shark Boy kohtasi Frankie ”The Future” Kazarianin. Suurimmalle osalle meistä Kazarian on varmaan tuttu myöhemmältä uraltaan, mutta tässä ottelussa hän teki ppv-debyyttinsä. Tähän mennessä Kazarian oli ehtinyt painia muutaman vuoden ajan amerikkalaisella indie-kentällä, mutta toistaiseksi hän ei ollut saavuttanut mitään mainittavaa. Tämä tulisi muuttumaan aikanaan.
Kivaa nähdä Shark Boyta kunnollisessa Singles-ottelussa, jossa hänelle annetaan tosissaan mahdollisuus näyttää taitojaan. Sharky osoitti useaan kertaan, että hänessä on paljon muutakin hyvää kuin pelkkä gimmick. Shark Boy väläytti ottelun aikana monia näyttäviä liikkeitä, mutta vieläkin vakuuttavammin tässä ottelussa esiintyi Frankie Kazarian. Kazarian oli vasta uransa alkuvaiheissa mutta jo nyt todella kovassa iskussa. Kazarianilta nähtiin upeita potkuja (erityisesti ilmavia Dropkickejä) ja monia näyttäviä high flying -liikkeitä. Ihme, ettei TNA ollut tässä vaiheessa vielä rekrytoinut Kazariania. Ottelun viihdyttävyyttä lisäsi se, että yleisö oli todella äänekkäästi Shark Boyn puolella. Suurin miinus ottelulle tulee siitä, että tämä jäi aika lyhyeksi, minkä takia hyvin ja viihdyttävästi alkaneesta ottelusta jäi lopulta vain hiukan pettynyt fiilis. Pidempänä versiona tämä opener olisi voinut olla vielä paljon parempi. Silti mukava alku illalle.
* * ½
Tässä välissä nähtiin illan ainut merkittävä in ring -angle, kun WWA:n uudeksi comissioneriksi pestattu Mike Sanders saapui ilmoittamaan illan kortin. Sanders veti WCW- ja TNA-ajoistaan poiketen tässä selvää face-roolia ja sai yleisön yllättävän hyvin mukaansa. Sandersin promottelun keskeytti Joe E. Legend, joka oli kanadalainen pitkän linjan indie-painija. Hän oli käynyt 2000-luvun alussa WWF:ssäkin jobberina nimellä Just Joe, mutta nyt hän teki WWA-debyyttinsä. Legendin mukaan hänen pitäisi päästä mukaan WWA World Heavyweight -mestaruusotteluun. Sanders ei tätä niin vain hyväksynyt, ja lopulta miehet ajautuivat sanasotaan, jonka päätteeksi Sanders haastoi Legendin otteluun tälle illalle.
Singles Match
Nate Webb vs. Konnan
Nate ”Spyder” Webb on amerikkalainen indiepainija, joka oli aloittanut uransa 1990-luvun lopulla. Tähän mennessä hän oli kierrellyt erinäisiä indiepromootioita, ja joillekin Webb lienee hyvinkin tuttu merkittävästä urastaan Combat Zone Wrestlingissä. Tässä ottelussa Webb sai vastaansa Konnanin. Mitään kummempaa syytä ei tälle ottelulle annettu, eikä sitä edes tarvittu, koska…
…tämä kesti tasan kolme sekuntia. Tätä on siis sinänsä ihan turha arvostella otteluna, mutta eipä sillä ole merkitystä, kun en näiden tapahtumien keskiarvoja laske. Pääpointti tässä kohtaamisessa oli se, että yllätysdebyyttinsä WWA:ssa tehnyt Perry Saturn hyökkäsi kehään ennen Konnanin sisääntuloa ja pieksi Webbin täysin ilman minkäänlaista selitystä. Sen jälkeen Konnan saapui kehään, ja loppu onkin historiaa. Lähinnä mysteeriksi jäi se, mihin tätä ottelua edes tarvittiin ppv:ssä. Saturnia oli kieltämättä kiva nähdä pitkästä aikaa, mutta hänen debyyttiinsä ei tätä ”ottelua” olisi tarvittu, koska Saturn saapui myöhemmin illalla riehumaan uudestaan. Konnan jäi ottelun jälkeen selostamoon mutta ei antanut koko illan aikana yhtään järkevää kommenttia.
DUD
Tag Team Match
Johnny Swinger & Buff Bagwell vs. Norman Smiley & Malice
Johnny Swinger on parhaiten tunnettu ECW-ajoistaan Simon Diamondin joukkueparina, mutta tänä iltana hän otteli jostain syystä moninkertaisen joukkuemestarin Buff Bagwellin partnerina, vaikka Diamondkin oli mukana show’ssa. Vastaansa tämä uusi Swingerin ja Bagwellin kaksikko sai myöskin täysin randomin Norman Smileyn ja Malicen parituksen. Huomattavaa on erityisesti se, että Malice veti tässä show’ssa TNA:sta tuttua Disciples of New Church -gimmickiä, ja hänet jopa ilmoitettiin edustavan New Churchia tässä ottelussa. Erityisen merkittävän tästä tekee sen, että Malice oli otellut viimeisen TNA-ottelunsa pari viikkoa ennen tämän tapahtuman nauhoittamista, sillä hän oli mokannut pahasti viimeisessä ottelussaan. Jännää on myös se, että tässä ottelussa Malice veti aivan selvää face-roolia, vaikka TNA:ssa hän oli koko ajan ollut heel.
Täytyy todeta, että tämä oli yllättävän toimiva kamppailu, kun ottaa huomioon ottelun osanottajat ja ottelun pituuden (lähes 10 minuuttia). Malicen rynnistäessä kehään oletin, että tästä tulisi joko aivan lyhyt squash tai muuten vain heikko kohtaaminen, mutta toisin kävi. Jälleen kiitosta pitää antaa skotlantilaiselle yleisölle, jonka innostuneisuus pelasti huomattavan paljon tässä tapahtumassa. Kehuja täytyy antaa myös Malicelle, joka oli tässä ottelussa taas paljon vakuuttavammassa iskussa kuin viimeisessä TNA-esiintymisessään, joka jäi mieleen vain yhdestä painihistorian tökeröimmistä botcheista. Tässä Malice täräytteli Swingeriä ja Bagwellia kanveesiin vakuuttavilla power-liikkeillä, ja myös Malicen joukkuekaveri Smiley näytti oikein hyvältä tarjotessaan tutut ja turvalliset otteensa. Heikompia lenkkejä olivat Bagwell ja Swinger, joiden hallintaosuudet eivät olleet kovin kummoisia, mutta ainakin he myivät vastaanottamansa iskut hyvin. Ihan kiva tv-ottelutasoinen kohtaaminen.
* *
Special Referee: Midajah
Puppet vs. Tio
Pupper The Psycho Dwarf ja Tio olivat selvästikin amerikkalaisen kääpiöpainin kaksi merkittävintä nimeä, sillä he olivat otelleet toisiaan vastaan kahdessa edellisessäkin WWA-ppv:ssä. Koska kahta ei tunnetusti voi olla ilman kolmatta, tässä sitä jälleen kerran oltiin. Erikoistuomariksi oli saatu revittyä WCW:stä ja myös WWA:sta Scott Steinerin valettina tunnettu Midajah, joka nyt etsi uutta miestä rinnalleen. Sellaisen hän myös ottelun lopuksi sai.
Vanhaa kunnon kääpiötoimintaa. Tällä kertaa Puppetin ja Tion ottelusta oli viety pois se paras osuus, eli Hardcore-mäiskintä, joten jäljelle jäi kahden pienikokoisen painijan pyörimistä ympäri kehää. Ei tämä painilliselta anniltaan ollut kamalinta mahdollista, mutta kokonaisuutena kohtaaminen oli kaikin puolin turha, ja tämä ppv olisi toiminut mainiosti ilman tätä. Puppet ja Tio paiskoivat toisiaan muutamalla ihan nätillä liikkeellä, mutta siihenpä tämän ottelun anti aika lailla jäikin. En ole koskaan ollut erityisen innostunut edes meksikolaiskääpiöiden lucha librestä, joten en todellakaan ollut innostunut tästä, jossa painillinen tarjonta oli aika kaukana lucha libre -meiningistä. TNA oli jo ymmärtänyt luopua kääpiömeiningistä, eikö WWA:kin voisi tehdä oikeita päätelmiä vähitellen? Ottelun lopuksi Perry Saturn saapui taas riehumaan paikalle, ja lopulta hän kaappasi Midajahin itselleen.
*
Singles Match
Joe E. Legend vs. Mike Sanders
Tämän ottelun taustatarina tulikin selitettyä jo edellä. Commissioner Mike Sanders oli siis julkistamassa illan kortia ja hehkuttamassa huikeaa Main Eventiä vakatoidusta WWA World Heavyweight -mestaruudesta, kun Joe E. Legend keskeytti hänet. Legendin ylimielisyys alkoi ärsyttää mukavaa comissioneriamme, ja niinpä Sanders haastoi hänet 1 vs. 1 -otteluun. Legendillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua.
Jo toinen positiivinen yllätys tänä iltana, vaikka ei tässäkään erityisen hyvästä ottelusta silti puhuta. Odotuksiin nähden ottelu kuitenkin suoriutui oikein hyvin, koska etukäteen oletin tämän olevan vain mitäänsanomaton väliottelu. Sandersilta nähdyt otteet eivät yleisesti ole aina olleet erityisen vakuuttavia, ja Legendistä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Niinpä oli kiva nähdä, kun Sanders pisti parastaan ja tarjosi monia ennennäkemättömiä liikkeitä. Samoin Legend suoriutui ottelussa oikein mukavasti, ja hän liikkui kokoisekseen kaverikseen hienosti. Kokonaisuutena ottelu oli ihan mukavaa menoa, mutta silti tässä ei päästä kolmenkaan tähden tasolle, koska mitään kunnollista tarinankerrontaa tai mitään vastaavaa tässä ei ollut. Tämä oli vain ihan mukava mäiskintä, joka toimi tällaisena väliotteluna kivasti, mutta sen erityisempään tällä ei kuitenkaan ollut edellytyksiä.
* * ½
NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Nathan Jones
Jeff Jarrett oli tosiaan jättänyt WWA:n vuoden 2002 keväällä, mutta tähän tapahtumaan hän tekikin paluunsa. TNA:n ja WWA:n välille oli saatu luotua jonkinlainen yhteistyödiili (mikä oli varsin luontevaa, kun Jeremy Borash vaikutti merkittävässä roolissa molemmissa promootioissa), ja niinpä Jeff Jarrett saapui tähän tapahtumaan puolustamaan NWA World Heavyweight -mestaruuttaan. Jarrett veti tässä tapahtumassa tuttua heel-rooliaan, mitä oli varsin hauskaa seurata, koska TNA:ssa Jarrett oli tämän ppv:n lähettämisen aikaan firman ykkösface. Jarrett heelinä ja Sanders facena, hyvin menevät nämä roolit ristiin verrattuna TNA:han. Storylinessä syy Jarrettin paluuseen oli se, että hän saapui tapahtuman nimen mukaisesti hakemaan retribuutiota alias kostoa Nathan Jonesilta, joka oli viime keväänä vienyt WWA World Heavyweight -mestaruuden Jeff Jarrettilta. Jarrett tahtoi osoittaa olevansa isoa aussia parempi painija, ja niinpä hän pisti otteluun peliin mestaruutensa.
Tässä kohtaamisessa pitää antaa kiitosta siitä, että ottelu oli buukattu varsin toimivasti. Koska Jarrettin ja Jonesin ottelulta oli aikaisempien kamalien kohtaamisten pohjalta ihan turha odottaa mitään suurta painijuhlaa, pidettiin ottelu tarkoituksellisesti lyhyenä. Tämän ansiosta otteluun ei tarvittu mitään tylsiä rest hold -tyylisiä hallintavaiheita, vaan molemmat äijät pystyivät paahtamaan alusta loppuun täysillä. Näin ollen näimme Nathan Jonesilta oikeasti pari hienoa liikettä, joista näyttävin oli Running Clothesline ulos kehästä. Jarrett oli puolestaan oma vakuuttava itsensä ja hoiti roolinsa kunnialla. Hyvästä buukkauksesta huolimatta tämä oli toki kaukana hyvien otteluiden arvosanoista, mutta tällaisenaan tämä kohtaaminen oli ihan siedettävä ja varmaan parasta, mitä näillä kahdella olisi keskenään tarjottavana.
* ½
Hardcore Match
Simon Diamond vs. Sabu vs. Perry Saturn
Alun perin tämän ottelun piti olla Singles-kohtaaminen kahden ECW:läisen Simon Diamondin ja Sabun välillä. Comissioner Mike Sanders päätti kuitenkin hämmentää soppaa hieman lisää buukkaamalla yllätysesiintymisensä tehneen Perry Saturnin otteluun mukaan. Koska samassa kehässä olisi kolme entistä ECW:läistä, päätti Sanders lisätä ottelun stipulaatioksi Hardcore Matchin. Perry Saturn oli tosiaan esiintynyt viimeisen kerran WWE-ppv:ssä vuoden 2002 Royal Rumblessa, jonka jälkeen hän oli ollut loukkaantuneena ja muuten vain poissa kuvioista, kunnes nyt hän teki paluunsa. Saturnin kulmauksessa seisoi Midajah, joka oli aikaisemmin illalla yrittänyt väkisin pyristellä Saturnin otteesta pois, mutta nyt hän tuntuikin olevan täydestä sydämestään Saturnin puolella. Hieman turhan nopeaa hahmonkehitystä.
Pitkä ja viihdyttävä ottelu, vaikkeikaan lähelläkään parasta, mitä kukaan näistä kolmesta on urallaan tarjonnut. Erityisesti Saturnille täytyy nostaa hattua, koska tässä ottelussa hän tuntui olevan kuin elementissään. WWE-uransa loppupuolella hän tuntui muutenkin olevan aika väsynyt ja esiintyvän laimeasti. Nyt Saturn oli taas entisensä ja täräytteli vastustajiaan kanveesiin todella näyttävästi. Myös Sabu vei tässä pisteet kotiin, koska yhtä kömmähdystä lukuun ottamatta Sabu ei botchannut missään vaiheessa. Sen sijaan hän esitti ECW:stä tuttuja spottejaan näyttävästi. Myös Diamond hoiti hommansa ihan kohtuudella, mutta hän jäi tässä ottelussa selvästi Saturnin ja Sabun varjoon. Ottelun ainut heikkous oli loppupuolella nähty turha kääpiöiden sekaantuminen ja Midajahiin keskittyminen, mutta sekin hoidettiin onneksi alta pois ennen varsinaista loppua. Kokonaisuutena tämä oli hyvä HC-mäiskintä, vaikka kaikki tämä onkin nähty jo joskus aikaisemmin. Ei tästä mitään varsinaista showstealeria saatu, vaikka kyseessä olikin illan paras ottelu.
* * *
WWA World Heavyweight Championship
Lex Luger vs. Sting
TÄMÄ oli se Main Event, jota oli hehkutettu pitkin iltaa – ja ihan syystäkin. Lex Luger ja Sting olivat molemmat kadonneet painibisneksestä samalla kertaa, kun WCW ajautui konkurssiin vuoden 2001 maaliskuussa. Tätä ottelua buildattiin sillä, että kyseessä oli molempien miesten ensimmäinen ottelu 18 kuukauteen. Samalla myös muistutettiin siitä, kuinka pitkä historia näillä kahdella oli takanaan. Tosielämässä he olivat toistensa ystäviä, mutta menisikö mestaruudentavoittelu ystävyyden edelle? Lugeria rakenneltiin alusta lähtien selvästi heelinä tähän otteluun. WCW:n kaksi suurta Main Eventeriä astui siis toisiaan vastaan tässä ottelussa, jossa oli panoksena vakantti WWA World Heavyweight -mestaruus. Vyö oli ollut ilman omistajaa siitä lähtien, kun edellisessä ppv:ssä vyön voittanut Scott Steiner oli päättänyt tehdä rahakkaamman sopimuksen WWE:n kanssa ja jättää tämän promootion oman onnensa nojaan. Saisiko WWA seuraavan mestarinsa Lugerista vai Stingistä?
Annan tälle puolikkaan lisää ihan vain siitä huikeasta tunnelmasta, joka tässä ottelussa oli aistittavissa. Yleisö oli aivan innoissaan, ja kieltämättä hieman olin minäkin, vaikken olisi uskonut enää ikinä kiinnostuvani Sting vs. Lex Luger -ottelusta. Niin vain tilanteet muuttuvat, kun kumpaakaan ei ole nähty ppv-tasolla painikehissä WCW:n kaatumisen jälkeen. Koko ottelun buildaus oli hoidettu hienosti. Kieltämättä ottelusta välittyi ison kohtaamisen tunnelma. Ottelu myös lähti käyntiin ihan toimivasti, kun Sting liikkui kehässä yllättävänkin hyvin ja pisti Lugerin tiukoille. Sitten nähtiin pieni hengähdystauko ja promottelua molemmilta, ja tuonkin jälkeen tarjottiin hetken aikaa vielä ihan ok:ta mäiskintää. Sitten kuitenkin otteluun sekoitettiin ref bumpit ja Jeff Jarrett kitaroineen, ja ottelu päättyi kuin seinään. Lopputulos oli laimea, mutta fiiliksensä ansiosta tämä ei ollut silti minun silmissäni kuraa. Ehkä olen jo ehtinyt unohtaa, kuinka ärsyttävältä nämä ottelut tuntuivat, kun niitä nähtiin joka kuukausi WCW:ssä.
* ½
Voi olla, että olen tällä hetkellä niin kyllästynyt TNA:n meininkiin, että kaikki vaihtoehto sille tuntuu viihdyttävältä. Painilliselta anniltaan tämä oli hyvin lähellä tämän vuoden tähän mennessä nähtyjä TNA-tapahtumia, joten voisin ihan hyvin antaa tälle arvosanaksi jälleen Surkean. Ei se WWA ole ihan kamalasti vieläkään oppinut. Tämä kuitenkin jätti tosiaan paremman fiiliksen kuin suurin osa vuoden 2003 TNA-tapahtumista tähän mennessä. Ensinnäkin tällä kertaa tuotanto oli paljon paremmin kunnossa kuin aikaisemmissa WWA:n tapahtumissa. Muutenkin homma sujui sulavammin eikä tuntunut ärsyttävän amatöörimäiseltä. Suuri kiitos kuuluu myös skotlantilaiselle yleisölle, joka oli paljon paremmin mukana kuin TNA-yleisö kertaakaan TNA:n tapahtumissa. Erityisesti parissa viimeisimmässä TNA:n ppv:ssä yleisö on ollut niin hiljaa, että skottien riehakkuus oli iloinen yllätys. Lisäksi täytyy nostaa hattua siitä, että nyt WWA oli saanut ME-kuvioihinsa oikeita isoja nimiä. Okei, Luger ja Sting ovat ehkä jo vähän menneen talven lumia, mutta ovat he nyt tuhat kertaa parempi ratkaisu kuin joku Brian Christopher. Annan siis tälle arvosanaksi juuri ja juuri Kehnon.
Wikipedia: WWA Retribution 2003
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 4.7.2013
No Comment