Arvio: WWA The Reckoning 2003
Päivämäärä: 8.6.2003 (25.5.2003)
Sijainti: Auckland, Uusi-Seelanti (North Shore Events Centre)
Yleisömäärä: 3 000
Merkittävän kansainvälisen painipromootion asemaa tavoitelleen WWA:n moninainen ja hetkittäin hyvin vaikea taival oli alkanut lokakuussa 2001, jolloin promootio järjesti Australiassa ensimmäiset live show’nsa ja myös ensimmäisen ppv:nsä. USA:n ppv-kanavilla se tuli tosin nähtäväksi vasta tammikuussa 2002. Tuon jälkeen WWA oli kierrellyt maailmaa ja järjestänyt tapahtumia Oseaniassa, Euroopassa ja myös Amerikassa, jossa WWA järjesti toisen ppv:nsä helmikuussa 2002. Huhtikuussa pidetyn kolmannen ppv:n kunniaksi WWA palasi takaisin Australiaan, josta sen omistaja Andrew McManus oli kotoisin. Tuon jälkeen WWA oli joutunut pitämään usean kuukauden tauon, koska se ei ollut menestynyt toivotulla tavalla ja koska National Wrestling Alliancen ansiosta paljon huomiota herättänyt pohjoisamerikkalainen Total Nonstop Action vei osan WWA:n tavoittelemasta markkina-alueesta. WWA jatkoi kuitenkin vuoden lopulla ppv-tapahtumiensa kuvaamista, tällä kertaa Skotlannissa. Tuo neljäs ppv lähetettiin Jenkeissä helmikuussa 2003, jonka jälkeen WWA:sta ei ollut kuulunut taas pariin kuukauteen mitään merkittävää, kunnes…
…WWA lähti viimeiselle kiertueelleen Australiassa ja Uudessa-Seelannissa toukokuussa 2003. WWA oli tehnyt päätöksen jo kiertueelleen lähtiessään ja ennen viimeisen ppv:nsä kuvauksia, että tämä kiertue tulisi päättämään promootion taipaleen. WWA ei ollut onnistunut tavoitteissaan, ja suurin osa sen merkittävistä nimistä oli joko lähtenyt kokonaan TNA:han tai vähintäänkin paini siellä päätoimisesti. WWA oli ihan hauska yritys luoda promootio, jolla ei periaatteessa ole mitään kotimaata vaan joka kiertää ja järjestää ppv-tapahtumia ympäri maailmaa. Show’iden laatu ja erityisesti tuotannon tasot olivat kuitenkin suurimman osan ajasta niin surkeita, että en minä ainakaan näistä tapahtumista (varsinkaan kolmesta ensimmäisestä) olisi maksanut mitään. Ehkä oli siis hyvä, että WWA:n taru päättyi tähän.
Tämä viimeinen ppv järjestettiin Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa Aucklandissa. Show avattiin jonkun paikallisen heimon esittämällä jännittävällä tanssilla. En tiedä, mitä sanoa. Selostajinamme WWA:n selostuspariksi vakiintunut Jeremy Borash & Glenn Gilbertti (alias Disco Inferno).
Singles Match
Mark Mercedes vs. Rick Steiner
Rick Steiner oli esiintynyt yhdessä WWA:n aikaisemmassa ppv:ssä (Yhdysvalloissa järjestetyssä The Revolutionissa), ja nyt hän teki paluunsa asettumalla isokokoista australialaiskörilästä Mark Mercedestä vastaan. En oikeastaan tiedä yhtään mitään Mercedeksestä, eikä tunnu tietävän internetkään. Jeremy Borashin mukaan Dean Malenko oli kouluttanut hänet. Joka tapauksessa Mercedes oli lähemmäs kaksimetrinen aussipainija, joka piti ennen ottelua lyhyen (ja kömpelön) promon, jossa hän haukkui uusiseelantilaiset ja kehuskeli australialaisuudellaan. Ilmeisesti Uuden-Seelannin ja Australian välit olivat yhtä lämpimät kuin Suomen ja Ruotsin. Steiner saapui tukkimaan Mercedeksen turvan, ja uusiseelantilaisyleisö kävi aivan villinä.
Paras tapa tämän ottelun kuvaamiseen on varmaankin se, että ei tämä ollut niin huono kuin olisin etukäteen luullut. Itse asiassa Rick Steiner liikkui kehässä yllättävänkin energisesti ja näytti edelleen osaavan ne muutamat oikein näyttävät Suplexit. Mercedeksestä ei tämän ottelun perusteella oikein pysty sanomaan mitään, mutta kokoonsa nähden hän pystyi ihan kelvollisiin otteisiin. Ehkä se Malenkon koulutus näkyy juuri tuossa. Etukäteen tosiaan ajattelin, että nobodyn ja hasbeenin välinen ottelu kuulostaa hirveältä avaukselta illalle, mutta yllättävän siedettävän matsin nämä kaksi korstoa tempaisivat. Onneksi ottelu pidettiin aika lyhyenä, joten kumpikaan ei ehtinyt väsyä. Positiivisesta reaktiostani huolimatta on huomautettava, että osittain tuon ajanpuutteenkin takia tämä lyhyt rykäisy ei yllä edes kahteen tähteen – toisaalta taas pidemmällä ajalla olisi tuskin saavutettu edes sitä. Ehdottomasti siis heikko opener muttei niin p**ka kuin paperilla.
* ½
Three Way Dance
Puppet vs. Meatball vs. Teo
Kyllä vain, WWA jatkoi edelleen upeiden kääpiöotteluiden tarjoamista. Tällä kertaa Puppet The Midget Killerin ja Teon ikuisuusfeudiin oli sekoitettu ”maailman suurin kääpiöpainija” Meatball. Olisin tehnyt mitä tahansa saadakseni nähdä ennemmin vielä yhden Puppetin ja Teon välisen ottelun, sillä Meatball on varmaan tämän hetken maailman onnettomin painija, jos häntä sellaiseksi voi edes kutsua. Jos tarvitsette perusteluja, lukekaa vuoden 2002 koostepostaukseni.
Olen jo moneen kertaan todennut koko kääpiöpainin pahimmaksi mahdolliseksi ajantuhlaukseksi. WWA jatkoi valitsemallaan tiellään loppuun asti ja jatkoi kääpiöotteluiden tarjoamista, vaikka kukaan ei ollut enää kiinnostunut. Näissä otteluissa oli joku älytön viehättävyytensä siihen asti, kun mukana oli Hardcore-elementti, mutta sen poistamisen jälkeen näistä tuli yksinkertaisesti tylsää kuraa. Ottelun tasoa ei jostain kumman syystä myöskään paranna se, että otteluun lisätään maailman lihavin ja samalla painitaidottomin kääpiöpainija Meatball (vuoden huonoin painija vuosimallia 2002). On tosin Meatballin eduksi todettava, että tällä kertaa hän pystyi ainakin alkuottelun ajan jopa kävelemään ja tekemään peräti kärrynpyörän. Painiotteita häneltä ei edelleenkään nähty. Puppet ja Teo ovat puolestaan vanhoja tuttuja, mutta ikävä kyllä heidän otteensa tuntuvat muuttuvan huonommaksi joka kerralla. Nytkin suurin osa liikkeistä oli botchattuja. Lopetus oli kuitenkin nätti, joten annan siitä puolikkaan.
½
Hardcore Match
Devon Storm vs. Konnan
Devon Storm oli otellut WWA:n historian klassissimmat Hardcore-ottelut Sabun kanssa vuoden 2002 keväällä. Loppuvuodesta Storm oli voittanut WWA Hardcore -mestaruuden, jonka historia oli kuitenkin jäänyt lyhytikäiseksi, sillä kyseistä vyötä ei ehditty koskaan näkemään ppv-tasolla. Vyö vakatoitiin hyvin nopeasti Stormin mestaruusvoiton jälkeen, ja Stormia ei nähty ollenkaan Retribution-ppv:ssä. Nyt Storm oli kuitenkin tehnyt paluunsa, ja onneksi olikin, koska tässä kaverissa oli hurjasti potentiaalia. Harmittaa edelleen, että sen enempää WWE kuin TNA:kaan ei tajunnut hyödyntää häntä, koska mahdollisuuksia olisi voinut olla vaikka mihin. Nyt Storm kohtasi Hardcore-ottelussa Konnanin, koska… niin nyt vain oli päätetty.
Mukavaa, että tämä show pystyy tarjoamaan positiivisia yllätyksiä. Olin etukäteen aivan varma, että tästä Hardcore-ottelusta on turha odottaa yhtään mitään, koska Konnan on viime aikoina osoittanut, ettei hänestä yksinkertaisesti ole enää painimaan viihdyttävää Singles-ottelua. Suurin syy Konnanin otteluiden heikkouteen on ollut se, että Konnanilla ei riitä kunto, joten en uskonut, että asia korjautuisi HC-kamppailussa. Jotenkin kummassa toisin kuitenkin kävi, ja tästä ottelusta tuli kuin tulikin ihan mukava ottelu. On tosiaan otettava huomioon, että hehkutuksen määrästä huolimatta tässä ei ollut kyse kuin ihan kivasta HC-mäiskinnästä, mutta odotuksiin nähden tämä onnistui hienosti. Siitä tosin suurin kiitos kuuluu Devon Stormille, joka otti taas kovaa bumppia ja väläytti pari innovatiivista spottia. Storm aivan valehtelematta kantoi Konnania koko ottelun ajan, vaikkakin Konnan kesti mukana yllättävän hyvin. Ottelun näyttävimmissä spoteissa Storm hyödynsi teräsportaiden varaan pystytettyä turva-aitaa.
* * ½
NWA X Division & WWA Cruiserweight Championship
Chris Sabin (c) vs. Jerry Lynn (c) vs. Johnny Swinger vs. Frankie Kazarian
Tämä oli illan ensimmäinen kahdesta mestaruudenyhdistämisottelusta. WWA oli tosiaan päättänyt, että tämä ppv jäisi heidän viimeisekseen. Niinpä sen kunniaksi he päättivät syventää yhteistyötään TNA:n kanssa (yhteistyöstä yhtenä esimerkkinä se, että Jeremy Borash toimi samaan aikaan WWA:n pääbookkaajana ja TNA:ssa backstage-roolissa) yhdistämällä Cruiserweight-mestaruutensa X-Divisioonan mestaruuden kanssa ja World Heavyweight -mestaruutensa NWA World Heavyweight -mestaruuden kanssa. Molemmista vöistä järjestettiin yhdistämisottelut. Tässä ottelussa X-Divarin mestarina toimi Chris Sabin, joka oli voittanut vyön vasta viikko ennen tätä tapahtumaa. WWA Cruiserweight -mestarina oli puolestaan vanha tuttu Jerry Lynn, joka oli voittanut vakatoituna olleen vyön aivan äskettäin turnauksessa. Lynn oli paininut WWA:ssa edellisen vuoden keväällä, jolloin hän oli nimenomaan osallistunut CW-mestaruusotteluihin muttei ollut voittanut vyötä. CW-mestaruutta ei ollut ollenkaan näkynyt edellisessä WWA:n ppv:ssä, koska entinen mestari AJ Styles oli lopettanut WWA:ssa painimisen. Niinpä vyö vakatoitiin, ja Lynn kruunattiin uudeksi mestariksi turnauksen päätteeksi. Lynnin ja Sabinin haastajina toimivat veteraani Johnny Swinger ja uusi tulokas Frankie Kazarian. Kazarianin ja Sabinin välille oli viritelty pientä feudia, koska molemmat olivat tulevaisuudentähtiä, jotka käyttivät lempinimenään ”The Futurea”.
Huhhuh. Enpä olisi uskonut ennen ottelun alkua, millainen showstealer tästä kuoriutui. Toki oli selvää, että Sabinin, Lynnin ja Kazarianin sisältävä ottelu ei voi millään mittareilla olla huono, mutta olen silti viime aikoina oppinut suhtautumaan aika pessimistisesti potentiaalisiin huippuotteluihin. TNA:lta ei ole nähty tämän vuoden aikana vielä yhtään huippuottelua, vaikka paperilla siihen olisi ollut useammankin kerran mahdollisuuksia, eikä WWA:kaan ole aikaisemmin onnistunut ylittämään neljän tähden rajaa tarjoamissaan otteluissaan. Nyt se hetki kuitenkin nähtiin WWA:n viimeisessä ppv:ssä, kun Kazarian, Sabin, Lynn ja myös Johnny Swinger pistivät kaikkensa peliin ja tarjosivat aivan huikean light heavyweight -divisioonan spottailuottelun. Tästä ei yksinkertaisesti puuttunut mitään, ei edes aikaa. 15 minuuttia täyttä toimintaa alusta loppuun. Sabin, Lynn ja Kazarian toki väläyttivät näyttävimmät spotit, mutta kunniaa pitää antaa myös Swingerille, joka otti bumppeja hyvin vastaan ja tarjoili hienoja submission-liikkeitä. Parasta ottelussa oli, ettei tämä ollut vain yksittäisten tyyppien spotteja, vaan tässä hyödynnettiin neljän miehen mahdollisuuksia. Ottelussa nähtiin Double Team -liikkeitä ja muun muassa hetki, jossa kaikki pitivät toisiaan Submission-liikkeissä. Upea ottelu ja kiistatta vuoden paras X-Divisioonan mestaruusottelu tähän mennessä.
* * * *
Singles Match
Joe E. Legend vs. Sabu
Alun perin tähän tapahtumaan oli promottu Shane Douglasin ja Sabun kohtaamista, jossa ratkaistaisiin se, kumpi oli todellinen ECW:n ykköstähti ja kumpi todella oli kiittäminen ECW:n nostamisesta mainstream-promootioiden joukkoon 1990-luvun puolivälissä. Ikävä kyllä (tai riippuu keneltä kysyy) Shane Douglas, jota ei ollut ppv-tasolla tai paljon muutenkaan nähty WCW:n kaatumisen jälkeen, loukkaantui juuri ennen tätä tapahtumaa, joten hän ei ollut painikunnossa. Niinpä ennen tätä ottelua nähtiin Douglasin viihdyttävä promo, jossa hän haukkui yleisön ja Sabun. Promon keskeytti edellisessä WWA-ppv:ssä ensimmäisen kerran esiintynyt nuori ja lupaava Joe E. Legend, joka veti myös varsin toimivan promon, jossa hän ehdotti ottavansa Douglasin paikan ottelussa. Douglas suostui tähän järjestelyyn, ja ottelu oli valmis alkamaan. Douglas liittyi ottelun ajaksi selostamoon.
Lisää positiivisia yllätyksiä! Olen oikeastaan lähes sataprosenttisen varma, että Shane Douglas ei olisi pystynyt Sabun kanssa yhtä hyvään otteluun, koska Douglas ei kieltämättä ollut WCW:n loppuaikoina kovin kummoisessa painikunnossa, eikä Franchise näyttänyt olevan nyt yhtään paremmassa iskussa. Sen sijaan Joe E. Legend teki tässä ottelussa taas kaikkensa, ja siitä pitää antaa iso hatunnosto äijälle, vaikka jonkun verran suoritustarkkuudessa ja tyylipisteissä onkin vielä hiomista. Silti Legend on vaikuttanut näissä kahdessa WWA-esiintymisessään yllättävän hyvältä, kun otetaan huomioon, etten tiennyt kyseisestä kaverista yhtään mitään ennen WWA-tapahtumia. Sabu oli toki oma itsensä. Olin todella lähellä antaa kolme tähteä, mutta päädyin lopulta kuitenkin **½:een, koska loppua kohti nähtiin ikävästä tunnelmaa haitanneita botcheja ja kömpelöitä hetkiä. Muuten olisi voitu puhuakin hyvästä ottelusta, koska molemmat pistivät kroppansa niin täysillä peliin, ja homma pysyi yllättävän hienosti kasassa, vaikka aikaa oli yli 15 minuuttia. Oman lisänsä toi ehdottomasti Douglasin kommentointi selostamosta.
* * ½
Ennen Main Eventiä nähtiin hyvin historiallinen hetki, kun entinen WWA Comissioner Bret Hart saapui kehään vetämään lyhyen promon. Hart oli toiminut WWA:n comissionerina alkuaikoina kevääseen 2002 asti. Painikunnossa hän ei ollut edelleenkään WCW:ssä kokemansa tärskyn takia, mutta esiintymään Hart pystyi. Sitten Hart jättäytyi pois painibisneksestä kokonaan ja pian sen jälkeen joutui kesällä 2002 pyöräonnettomuuteen, josta seurauksena oli aivohalvaus. Tuon jälkeen Hartia ei ollut nähty missään painiin liittyvässä tapahtumassa ennen tätä. Nyt Hart, joka oli selvästi heikommassa ja sekavammassa kunnossa kuin koskaan urallaan, saapui lyhyesti puhumaan tilastaan. Hart vakuutti parantumisen etenevän hyvää vauhtia, ja hän kiitti kaikkia faneja huolenpidosta. Hart myös puhui siitä, kuinka painibisnes oli viime aikoina menettänyt Davey Boy Smithin, Curt Hennigin ja Miss Elizabethin kaltaisia nimiä. Täytyy myöntää, että oli aika tämä aika ainutlaatuinen ja tunteellinen hetki, vaikka Hartin tilaa olikin harmillista seurata. Onneksi Hartin kunto lähti näistä ajoista vielä uuteen nousuun, vaikkei hänestä koskaan enää painijaa tullutkaan.
NWA World Heavyweight & WWA World Heavyweight Championships
Jeff Jarrett (c) vs. Sting (c)
Tämä oli illan toinen mestaruuksien yhdistämisottelu ja samalla myös Main Event. Sting oli noussut WWA World Heavyweight -mestariksi pian Retribution-ppv:n jälkeen. Tuossa tapahtumassa hän oli hävinnyt mestaruusottelussa Lex Lugerille, ja tuosta tappiosta hän voi nimenomaan syyttää vanhaa vihamiestään Jeff Jarrettia, joka oli auttanut Lugerin voittoon. Näitä kaunoja ja vihamielisyyksiä ei ollut päästy missään vaiheessa selvittämään 1 on 1 -ottelussa ennen tätä kohtaamista. Voittajasta tulisi kiistaton tuplamestari.
Monen positiivisen yllätyksen jälkeen illan Main Eventin täytyi sitten olla se selvä pettymys. Tiesin kyllä jo etukäteen, että Jarrettin ja Stingin ottelulta ei ehkä kannata liikaa odottaa, mutta olihan tämä nyt siitä huolimatta aika laimea veto. Sitä paitsi tämä oli melkeinpä viimeinen kerta, kun Stingin ja Jarrettin ottelu olisi voinut olla jotain muuta kuin pettymys. WCW:ssä miesten ottelut oli pilattu idioottimaisella buukkauksella, ja vuoden 2006 TNA:ssa Sting ja Jarrett eivät olleet enää siinä kunnossa, että he olisivat keskenään saaneet aikaan millään tavalla ikimuistoisen ottelun (vaikka heidät pistettiinkin toisiaan vastaan Bound For Gloryn Main Eventiin). Niinpä salaa toivoin, että tästä olisi voinut kuoriutua kiva mestaruuskoitos, mutta toisin kävi. Alku oli vielä ihan toimivaa painia, mutta siinäkään ei ollut mitään ikimuistoista. Sitten homma lässähti kuitenkin täysin käsiin, kun ensin alettiin huitoa aseilla, sen jälkeen saatiin pakollinen ref bump, ja lopuksi otteluun sekoitettiin vielä pari typerää sekaantumista. Kaikki kruunattiin täysin turhalla swerwe-turnilla, ja kakku oli valmis. Alkupuolen ihan toimivan perusmatsaamisen ja erinomaisen tunnelman ansiosta tämä ei ollut täyttä paskaa, mutta harmillisen heikko veto silti.
* ½
WWA:n viimeinen ppv jäi myös firman historian parhaaksi, mutta ei tässä silti kovin mairittelevasta kokonaisuudesta voida puhua. Toisaalta minä ihan tietyllä tavalla tykkäsin tästä tapahtumasta, ja siihen oli useitakin syitä. Päällimmäisin oli tietenkin WWA:n historian ensimmäinen ****-ottelu, joka nousee myös koko vuoden MOTYC-listalla aika korkealle. Paljon on kehuja myös annettava erinomaiselle yleisölle, ja kieltämättä tapahtumaa piristivät mukavasti yllättäneet Konnan/Storm ja Legend/Sabu. Openerkin oli odotettua parempi, joten vain kääpiöottelu ja Main Event jäivät harmittamaan. On myös mainittava vielä se, että WWA:n tuotannon taso oli tässä viimeisessä tapahtumassa aivan toisenlainen kuin vaikka heidän ensimmäisessä ppv:ssään. Silti näistä kaikista hyvistä asioista huolimatta on muistettava, että vain yksi ottelu tässäkin ppv:ssä ylitti kolmen tähden rajan. Liikaa ei voi siis kehua, ja tämäkin ppv jää Kehnon puolelle. Hyvää yötä WWA.
Wikipedia: WWA The Reckoning
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.10.2013
No Comment