2006ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Armageddon 2006

Päivämäärä: 17.12.2006

Sijainti: Richmond, Virginia (Richmond Coliseum)

Yleisömäärä: 8 200

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Vuoden viimeinen ppv oli WWE:n ja Smackdownin järjestämä Armageddon. Selostajina tietenkin Michael Cole ja JBL. Backstage-haastattelijaa ei tässä ppv:ssä nähty, vaan jostain syystä haastattelupisteen promot hoidettiin ilman mikrofoninpitelijää.

Inferno Match

MVP vs. Kane

Kane oli tosiaan ollut osa Smackdownia siitä lähtien, kun hän oli hävinnyt loppusyksystä Loser Leaves Raw Matchin Umagalle. Kanen debyytti oli tapahtunut varsin räjähtävästi. Smackdownissa syksyllä debytoinut ylimielinen ”supertähti” MVP oli ollut pieksemässä kehässä suutaan siitä, kuinka kukaan Smackdownissa ei ollut hänen arvoisensa vastustaja, kun Kanen pyrot räjähtivät areenalla, ja Kane saapui antamaan MVP:lle arvoisen vastuksen. Tähän mennessä feud olikin noudattanut varsin simppeliä kaavaa: MVP uhosi parhaansa mukaan, mutta joka kerta kun hän joutui Kanen lähelle, MVP joutui paniikkiin. Varsinaisissa otteluissa MVP oli kuitenkin onnistunut päihittämään Kanen huijaamalla ja hyödyntämällä onneaan. GM Teddy Long oli jo buukannut MVP:n ja Kanen Street Fight Matchiin ja Steel Cage Matchiin, mutta MVP oli selvinnyt molemmista. Lisäksi MVP:llä oli ollut apunaan Mr. Kennedy, jolla oli puolestaan ongelmia Kanen veljen The Undertakerin kanssa. Kennedy ja MVP olivat kuitenkin ajautuneet Survivor Seriesissä riitoihin, mutta lopulta he löysivät yhteisen sävelen uudestaan, koska he halusivat päästä molemmista veljeksistä eroon. Nyt MVP:llä ei kuitenkaan ollut apua Kennedystä, sillä Teddy Long yllätti kaikki buukkaamalla ppv:hen Inferno Matchin, jota ei ollut nähty vuosikausiin WWE:ssä. Kanen oma nimikko-ottelu oli siis matsi, jossa kehää ympyröivät lieket ja jonka saattoi voittaa vain sytyttämällä vastustajansa tuleen. MVP oli ymmärrettävästi kauhuissaan ottelun alkaessa.

Painilliselta anniltaan tämä olisi ansainnut puolikkaan vähemmän, mutta jollain hämmentävällä tavalla minä tykkäsin tästä ottelusta ja tämän stipulaatiosta sen verran, että antaa rapsautan tälle kolme tähteä. MVP ja Kane tekivät nimittäin ihan oikeasti työtä, jotta he saivat tämän ottelun näyttämään uskottavalta – eli aivan pirun vaaralliselta. Kehää aika rajun näköisesti ympäröineet liekit varmasti rajoittivat todella paljon myös kehässä hoidettavan toiminnan mahdollisuuksia, joten siihen nähden MVP ja Kane pystyivät vieläpä tarjoamaan varsin viihdyttävää kehä-actionia koko ottelun läpi. Varsinainen viehätys ottelussa oli kuitenkin liekkin jatkuva läheisyys ja vaaran tunne, jonka molemmat painijat välittivät upeasti yhdistettynä hemmetin hyvin hoidettuun pyrotoimintaan. No joo, ehkä vain jollain sairaalla tavalla pidän tästä ottelumuodosta (jota JBL muuten myi koko ottelun ajan selostuksellaan loistavasti), minkä takia nautin tästä ennen kaikkea tarinan ja psykologisuuden näkökulmasta.

* * * 

WWE Tag Team Championship
Ladder Match

Paul London & Brian Kendrick (c) vs. Dave Taylor & William Regal vs. MNM vs. The Hardys

Alun perin tämän ottelun piti olla täysin normaali 2 vs. 2 -joukkuemestaruusottelu Londrickin ja Regal & Taylorin välillä. Ottelun taustakin oli varsin simppeli: toukokuusta lähtien joukkuemestaruuksia hallussaan pitäneet Paul London ja Brian Kendrick olivat ajautuneet viime viikkojen aikana ongelmiin konkarijoukkueen William Regalin ja Dave Taylorin kanssa. Kaikki oikeastaan alkoi siitä, kun muun muassa WCW:stä Regalin Blue Blood -aikaisena joukkueparina tunnettu veteraani-Taylor saapui WWE:hen ja Smackdowniin lokakuussa ja alkoi uudestaan taggailla Regalin kanssa. Vanhan parinsa löytänyt Regal pääsikin uuteen nosteeseen nopeasti Taylorin kanssa, ja viime viikkoina he olivat muun muassa voittaneet Londonin ja Kendrickin non title -ottelussa. Ei siis ihme, että mestaruusottelua oli tarjolla. Sen sijaan todellinen ihme oli se, että ennen ottelun alkamista Teddy Long ilmestyi areenalle ja ilmoitti antavansa katsojille ylimääräisen joululahjan: suunnitellun joukkueottelun sijaan katsojille tarjottaisiinkin joukkuemestaruuksista Ladder Match, jossa kahden kehässä seisoneen joukkueen lisäksi painisivat MNM ja Hardyn veljekset! Huhhuh, aikamoinen lisäys, jota kukaan tuskin pisti pahakseen.

Tämä on omasta mielestäni ehdottomasti koko 2000-luvun parhaita joukkuemestaruusotteluita WWE:ssä. Samalla tämä on myös tietynlainen unohdettu helmi. Toki moni tähän aikaan painia seurannut muistaa vielä tämän ottelun, mutta silti parhaita joukkueotteluita listattaessa tämä unohtuu yllättävän usein. Jotenkin tämä yllättäen buukattu ottelu ei vain nouse esille tarpeeksi usein – ei ainakaan omasta mielestäni. Joten nyt annetaan täydeltä laidalta hehkutusta. Tämä oli kirkkaasti yksi vuoden 2006 parhaimpia otteluita, kiistaton MOTYC. Useinhan tämä ottelu muistetaan vain siitä pieleen menneestä spotista, jossa Joey Mercuryn naama aukesi todella rumasti ja jossa Mercury loukkaantui. Tuo on kuitenkin vain yksi pieni juttu keskellä aivan upeaa ottelua. Tämä oli täydellistä spottailua juuri siksi, että kehässä oli neljä niin erilaista joukkuetta: Londrick toi sen nuoruuden spottailuinnon, Hardyt puolestaan vuosien kokemusta bumppien ottamisesta. MNM hoiti heel-tiimin roolin täydellisesti, ja Regal & Taylor pystyivät olemaan puhtaasti väkivaltainen kaksikko, joka heitteli vastustajia brutaaleilla Suplexeilla ympäri kehää. Kokonaisuudessaan tässä ottelussa oli niin monta mahtavaa spottia, ettei ole edes järkeä alkaa luetella niitä. Tämä oli 20 minuuttia täyttä tykitystä, menee minun kirjoissani ihan samaan kastiin kuin Attitude Eran klassikko-TLC:t. Upeaa työtä.

* * * * ½ 

Singles Match

Mike Mizanin vs. The Boogeyman

Onko kukaan jo ehtinyt kaivata Boogeymania näitä arvosteluja lukiessa? Hyvä, en minäkään. WWE:llä kaipuuta ilmeisesti kuitenkin oli, koska nyt Boogeyman teki ensimmäisen ppv-esiintymisensä sitten WrestleMania 22:n. Itse asiassa tässä välissä Boogeyman oli merkittävän osan ajasta kokonaan poissa ruudusta. Boogeyman (tai siis, Marty Wright) oli loukannut oikeasti hauiksensa juuri ennen WM:n ottelua, ja niinpä hänet jouduttiin kirjoittamaan ulos kuvioista WM:n jälkeen sillä, että Booker T oli hakenut Boogeymania kohtaan lähestymiskieltoa. Wright oli kuukausien ajan sairaslomalla, ja juuri kun hänen piti palata kehään alkusyksystä, WWE antoi täysin yllättäen miehelle kenkää. Vielä yllättävämpää oli kuitenkin se, että parin viikon päästä Wright palkattiin takaisin, ja lopulta mies palasi Smackdowniin lokakuussa. Sen jälkeen hän oli jatkanut samaa pelleilyä kuin aiemminkin. Boogeymanin uusin kohde oli Mike ”The Miz” Mizanin, joka oli tosiaan tehnyt paluunsa päärosteriin kesällä 2006. Mizanin oli itse asiassa paininut ensimmäisen kerran WWE:n ppv:ssä tasan kaksi vuotta sitten Armageddonissa, jolloin hän oli vielä Tough Enough -kilpailija. Sen jälkeen Mizanin oli passitettu OVW:hen, kunnes viime kesänä hänet oli sitten nostettu päärosteriin ”The Miz” -lempinimellä, realitytähti-gimmickillä ja roolinaan ”Smackdownin hostina” toimiminen. ”Hoo-rah”-huutoa viljellyt Miz yritti aluksi olla face, mutta onnistui olemaan niin ärsyttävä, että hänestä tehtiin heel. Samalla Miz siirrettiin hostin roolista painijaksi, ja rimpulamainen Miz oli tähän mennessä onnistunut voittamaan kaikki ottelunsa tuurilla ja huijaamalla. Nyt hän joutui kuitenkin ennennäkemättömään tilanteeseen.

Cole: ”Miz’s victory would be a huge upset.” JBL: ”Miz being a wrestler is a huge upset. It’s upsetting me and that’s huge.” Juuri näiden kommenttien takia en voi olla rakastamatta JBL:ää. Aivan mahtava kommentaattori, joka saa Miz vs. Boogeymanin kaltaisestakin skeidasta tavallaan viihdyttävän ottelun. Silti edes JBL:n selostus ei muuta sitä karua tosiasiaa, että ottelu itsessään oli ihan täyttä kuraa. Oli tosin hauskaa nähdä, kuinka täysin uransa alkuvaiheessa ollut ja tulevasta suosiostaan täysin tietämätön Miz yritti tässä vetää jotain oikeita painiliikkeitä, kuten Jumping Armbareja ja vastaavia. Boogeyman ei toki yrittänyt yhtään mitään, koska oli täyttä paskaa. Annan puolikkaan JBL:n selostukselle ja Mizin Armbareille. Muuten heittämällä yksi vuoden huonoimmista otteluista.

½

WWE United States Championship

Chris Benoit (c) vs. Chavo Guerrero

Chris Benoit’n ja Chavo Guerreron feud ei ollut päättynyt SurSeriin. Guerrero-kaksikko ei edelleenkään ollut suostunut kertomaan Benoit’lle, minkä takia heistä oli tullut ilkeitä pahiksia. Sen sijaan Vickie Guerrero oli satuttanut SurSerin ottelussa niskansa, sillä hän oli yrittänyt sekaantua otteluun nousemalla apronille, mutta juuri tuolla hetkellä Benoit oli vahingossa juossut köysiin ja tiputtanut Vickien alas ringsidelle. Tuossa rytäkässä Vickie siis loukkaantui, ja nyt hän syytti Benoit’ta naisenhakkaajaksi ja ties miksi muuksi, mikä näin kesän 2007 tapahtumien jälkeen tuntuu hieman… häiritsevältä. Yhtä kaikki: Vickie ja Chavo olivat ottaneet uudeksi strategiakseen sen, että he yrittivät saada Benoit’n hermostumaan keinolla millä hyvänsä, mutta toistaiseksi Benoit oli säilyttänyt malttinsa. Nyt Guerrerolla oli kuitenkin uusi mahdollisuus viedä US-mestaruus Benoit’lta.

Ottelun selvä kohokohta oli Benoit’n kahdeksan German Suplexia Chavolle, mikä ei sinänsä ollut uusi temppu mutta näytti silti hyvältä. Muutenkin ”ei mitään uutta mutta silti hyvä” kuvaa oikeastaan aika lailla koko ottelua. Chavo ja Benoit ovat todellisia konkaripainijoita, jotka tietävät kyllä, mitä tehdä. Niinpä he saivat keskenään aikaan oikein hyvän ottelun, jossa ei sinänsä ole mitään suurempaa valittamista… Paitsi että tässä ei vain ollut mitään semmoista todella säväyttävää. Chavon hallintaosuuskin oli teknisesti taitavaa ja kaikin puolin toimivaa, mutta silti siitä puuttui se erikoisuus tai hämmästyttävyys. Hyvää painia, jota katsoo kyllä mielellään, mutta ei silti sen enempää. En myöskään ollut lopetuksen suuri fani, sillä Vickie Guerreron sekaantuminen on automaattinen yökötyksen aiheuttaja. Siitäkin huolimatta Benoit ja Guerrero raapivat kasaan hyvän ottelun, mutta vain hyvän.

* * *

WWE Cruiserweight Championship

Gregory Helms (c) vs. Jimmy Wang Yang

Helmsin ja Matt Hardyn feud oli vihdoin tullut päätökseensä. Koko tuon feudin ajan Helmsin Cruiserweight-mestaruus oli toiminut lähinnä vyötärönkoristeena, mutta nyt Helms oli taas löytänyt haastajan mestaruudelleen, jota hän oli pitänyt hallussaan käytännössä koko vuoden 2006. Uusi haastaja oli Jimmy Wang Yang, joka teki tässä ppv:ssä debyyttinsä uudelle gimmickillään. Oikeastihan kyse oli siis James Yun -nimisestä painijasta, joka tunnetaan WCW:stä/TNA:sta Yangina ja WWE:stä Akiona. Yun oli saanut potkut WWE:stä kesällä 2005, mutta noin vuotta myöhemmin hänet oli palkattu takaisin, ja lopulta hän teki comebackinsa päärosteriin alkusyksystä. Paluuta Akio-gimmickiin ei kuitenkaan enää nähty, vaan sen sijaan Yun ilmoitti uudeksi nimekseen Jimmy Wang Yang. Uuden nimen taustalla oli uusi gimmick: Wang Yang oli nimittäin syntyperäinen aasialainen, joka ei kuitenkaan välittänyt juuristaan vaan tahtoi olla rehdisti teksasilainen redneck. Tällä aasialainen redneck -gimmickillä Wang Yang oli sitten pyörinyt viime kuukaudet Smackdownissa. Lopulta hän oli onnistunut voittamaan aidon recneckin Jamie Noblen ansaitakseen ykköshaastajuuden Helmsin mestaruuteen.

JBL sai tämän ottelun aikana jonkun aivan ihmeellisen kohtauksen, kun yleisöstä joku pari randomia jamppaa chanttasi ”Boring” ottelun tylsimmän hetken kohdalla. Sen jälkeen JBL haukkui koko loppuottelun ajan yleisöä siitä, kuinka se ei osannut arvostaa hienoa ottelua ja kuinka kukaan ei reagoinut mihinkään. Ilmeisesti JBL oikeasti tarkoitti hyvää ja saattoi jopa aidosti hermostua siitä, että jotkut kehtasivat chantata ”Boring” hyvän Cruiserwight-ottelun aikana, mutta loppujen lopuksi Bradshaw teki tässä tapauksessa vain itse hallaa ottelulle. Minullekin jäi nimittäin nyt tästä ottelusta vähän ”meh”-fiilis, koska JBL niin monta kertaa korosti, että KUKAAN YLEISÖSSÄ EI VÄLITTÄNYT OTTELUSTA, vaikka oikeasti yleisö reagoi merkittävimpinä hetkinä otteluun oikeastaan hämmästyttävän hyvin. Huonoa työtä, JBL. No, muuten tämä oli tosiaan hyvä ottelu, ja olisi voinut olla ilman JBL:n kitinää ja hieman pidemmällä ajalla jopa hieno koitos. Wang Yang toi pitkästä aikaa CW-divariin kunnon spottailua ja näyttäviä high flying -liikkeitä, mikä toimi ihan täydellisenä kontrastina Helmsin teknisemmälle CW-painille. Nämä kaverithan tuntevat toisensa jo WCW-ajoilta, ja se näkyi heidän loistavasti yhteen sopivissa kemioissaan. Hienoa rakentelua, hyvin edennyt ottelu ja viihdyttävää menoa. Ei hävinnyt merkittävästi TNA:n Daniels vs. Sabin -ottelulle. Kun vain olisi ollut vielä se joku kova loppuhuipennus…

* * * 

Last Ride Match

Mr. Kennedy vs. The Undertaker

Tämä oli todellisten erikoisotteluiden ilta, sillä historian neljännen Inferno Matchin ja täysin yllättävän Ladder Matchin lisäksi luvassa oli vasta historian toinen Last Ride Match. Kyseisen ottelun stipulaatio oli varsin yksinkertainen: vastustaja oli saatava ruumisautoon ja ruumisauto oli ajettava pois areenalta. Voittaja olisi se, joka tekisi tämän ensin. Tähän ottelumuotoon oli päädytty siis sen takia, koska mikään muu ei enää auttanut Kennedyn ja Undertakerin henkilökohtaisessa, väkivaltaisessa ja henkisesti hyvin rajussa feudissa. Kuten edellä Kanen ja MVP:n ottelun taustatarinassa mainitsin, Kennedy ja Undertaker olivat myös sekaantuneet Kanen ja MVP:n feudiin. NM:ssä Kennedy oli voittanut Takerin diskauksella, ja SurSerissä Kennedy oli voittanut Takerin First Blood Matchissa, kun MVP auttoi Kennedyn (vahingossa) voittoon. Kennedyllä oli alla kaksi voittoa Undertakerista, joten hän oli paperilla niskan päällä.

Tämän ottelun isoimmaksi spotiksi oli tietenkin tarkoitettu tuo hieman köyhästi rakenneltu kohta, kun Mr. Kennedy kiipesi ilman mitään logiikkaa sisääntulorakennelman päälle ja heitti sitten Undertakerin sieltä maahan. Näitä ”heitetään ihminen kamalan korkealta” -bumppeja kuitenkin aina vähän heikentää 1) se, että niitä rakennellaan harvoin kovin järkevästi ja 2) että tietenkin painijoiden turvallisuuden vuoksi loppujen lopuksi ne on toteutettu aika epärealistisen näköisesti. No, olihan tuo hieno lento, mutta enemmän tykkäsin tästä ottelusta muuten vain. Molemmat pistivät kroppaansa kunnolla likoon, ottivat vastaan brutaaleja terästuoli-iskuja, brawlasivat ympäri ringside-aluetta ja mäiskivät toisiaan minkä ehtivät. Ruumisautoakin oli hyödynnetty ihan hyvin, ja kokonaisuutena ottelu jätti oikein hyvän maun. Hieno tapa päättää hieno feud: oikein malliesimerkki WWE-tyylisestä kovasta entertainment brawlista. Ei silti huippuluokan ottelu, se olisi vaatinut enemmän huikeita painisuorituksia.

* * * ½

Tässä välissä nähtiin hirvittävän turha ja lopulta myös aivan hirvittävä angle, jossa ensin neljä kaunista naista (Kristal, Layla, Ashley & Jillian) riisuuntui alusvaatteisilleen ja kilpaili siitä, kuka sai kovimmat hurraukset. Homma meni kuitenkin kammottavaksi siinä kohtaa, kun ”ottelun” ”tuomarina” toiminut ”Joulupukki” repi vaatteet päältään ja paljastui keneksipä muuksi kuin lihavaksi öljytyksi Big Dick Johnsoniksi. Hyi v***u WWE. Kuka oli päättänyt, että tämä tarvitaan tähän korttiin?

Tag Team Match

Finlay & King Booker vs. Batista & John Cena

Poikkeuksellisten stipulaatio-otteluiden lisäksi vuorossa oli vielä yksi harvinaisuus, kun World Heavyweight -mestari ja WWE-mestari painivat ensimmäistä kertaa ppv:ssä joukkueena. Batista oli siis vihdoin ja viimein noussut WHW-mestariksi päihittämällä King Bookerin Survivor Seriesissä. Batista oli kuitenkin käyttänyt apunaan mestaruusvyötä, joten Booker vaati pikaisesti uusintaottelua. Sen hän myös sai Smackdownissa, mutta Teddy Long lisäsi tuohon otteluun myös Bookerin entisen apurin Finlayn, jona kanssa Booker oli viime aikoina ajautunut erimielisyyksiin. Finlay ja Booker yrittivät tehdä tuossa ottelussa yhteistyötä, mutta päätyivät lopulta toistensa kimppuun, ja niinpä Batista onnistui pieksemään molemmat. Booker ja Finlay kantoivat tuon ottelun jälkeen edelleen kaunaa Batistalle, ja lopulta he jopa suostuivat unohtamaan keskinäiset erimielisyydet päihittääkseen Batistan. Niinpä Armageddoniin buukattiin joukkueottelu, johon Batista sai valita parikseen kenet tahansa. Batista ei tyytynyt vähään vaan soitti Raw’n puolelle ja toi parikseen WWE-mestari John Cenan.

Jos äskeinen oli malliesimerkki entertainment brawlista, sitä oli kyllä tämäkin. Ero on vain se, että tuo edellinen ottelu oli HC-versio siitä ja tämä taas perinteinen ottelu. Tunnelmaahan tässä matsissa oli kuin pienessä pitäjässä, mutta painillinen anti sen sijaan ei yltänyt ihan samalle tasolle. Oli toki hienoa nähdä Batista ja Cena samassa ottelussa joukkueena, ja siitä riitti hupia juuri yhdeksi Main Eventiksi ja juuri tämän pituiseen otteluun. Cena, Batista ja Booker hoitivat oman osuutensa omilla taidoillaan varsin mallikkaasti, ja ottelun paras tekninen painija Finlay yritti jopa jonkun verran kantaa muita keskivertoa parempaan suoritukseen. Sen verran taisi kuitenkin olla kaikilla jo holiday spirit päällä, että mitään erikoista tai hämmästyttävää ei nähty, mutta tällaisella turvallisella suorituksella ja toimivasti rakennellulla kokonaisuudella saatiin aikaan ihan kiva ottelu. Vähän vaisu ottelu toki illan Main Eventiksi, mutta olisi tämä huonompikin voinut olla. Olen ihan tyytyväinen.

* * ½


Kova suoritus WWE:ltä ja Smackdownilta. Pari edellistä WWE:n ppv:tä olivat niin ultimaattisen kamalia, että muistan vuonna 2006 olleeni aivan kauhuissani ennen tätä tapahtumaa: mitä paskaa tämä firma voisi vielä tarjota? Tällä ppv:llä WWE kuitenkin puhdisti kasvonsa ja pelasti maineensa tarjoamalla kovaa painiviihdettä ja vieläpä täysin yllätyksenä yhden vuoden parhaimmista otteluista. Oli tässäkin toki omat heikkoutensa, mutta kokonaisuutena tämä oli silti ehdottomasti Hyvä.

Wikipedia: WWE Armageddon 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.3.2016

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Turning Point 2006

Next post

Fave Five – 8/2015

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.