2006ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Backlash 2006

Päivämäärä: 30.4.2006

Sijainti: Lexington, Kentucky (Rupp Arena)

Yleisömäärä: 14 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Kuten WWE:n perinteisiin oli vuosikausien ajan kuulunut, ensimmäinen WrestleManian jälkeinen ppv oli Backlash. Tälläkin kertaa sen järjesti Raw. Kingin selostajapariksi saapui tähänkin ppv:hen Jim Ross, jota ei ollut taas nähty (tai kuultu) WM:n jälkeen mutta joka tuntui nyt oikeasti olevan oikeasti lähempänä ja lähempänä Joey Stylesin kokonaan syrjäyttämistä. Backstage-haastattelijoina Maria ja Todd Grisham.

Singles Match

Chris Masters vs. Carlito

No niin, heti alkuun surullisia uutisia: kahden lupaavan nuorukaisen Chris Mastersin ja Carliton yhteistyö oli päättynyt WrestleManian jälkeen kuin seinään. Kaikki oikeastaan alkoi juuri WM:stä, jossa Masters ja Carlito epäonnistuivat yrityksessään voittaa World Tag Team -mestaruudet Big Show’lta ja Kanelta. Carlito syytti heti ottelun jälkeen epäonnistumisesta Mastersia, mutta vielä WM:ssä näytti siltä, että kaksikko sai sovittua erimielisyytensä. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä WM:n jälkeisessä Raw’ssa Carlito ryntäsi kehään Mastersin ottelun jälkeen ja iski tälle aivan odottamatta Backcracker-finisherinsä. Kun Carlito oli vielä sylkäissyt omenat Mastersin naamalle, oli selvää, että nämä kaksi eivät enää yhdessä painisi. Jännittävää tässä feudissa oli kuitenkin se, että tuon Raw’n anglen perusteella näytti aivan selvältä, että WWE yritti tehdä Mastersista facen ja pitää Carliton heelinä. Sen sijaan yleisö hurrasi hurjasti Carlitolle ja buuasi Mastersille, joten parin seuraavan viikon aikana näiden kahden roolit käännettiin ympäri, ja kostonhimoinen Masters pysyikin ylimielisenä nilkkinä, joka muun muassa Raw’ssa kevään aikana debytoineen Matt Strikerin kanssa pieksi Carliton. Carlitosta puolestaan tehtiin hassutteleva underdog, joka oli hyökännyt Mastersin kimppuun halpamaisesti vain, koska ei muuten pärjäisi tälle.

Hmm. Miksi olin aivan varma, että tässä ottelussa olisi nähty kehän ulkopuolella hyvin häiritsevä kohta, jossa Masters ja Carlito päivänselvästi keskustelivat toistensa kanssa siitä, mitä ottelussa tapahtuu seuraavaksi? Ehkä WWE on taas karsinut todella taidokkaasti jotain DVD-versiostaan (en keksi, miten koko kehän ulkopuolinen kohta olisi onnistuttu leikkaamaan), tai ehkä tuo kämmi vain sattui jossain toisessa miesten ottelussa. Mitä se muuten kertoo Masters vs. Carlitosta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan miesten keskinäisestä ottelusta vain tuollaisen seikan? Se on sinänsä harmi, koska molemmat ihan oikeasti yrittivät tosissaan tässä ottelussa. Carlito pyrki selvästi face-tyylisempään high flying -meininkiin muun muassa ensimmäistä kertaa ppv:ssä nähdyllä Springboard Back Elbow’llaan ja näyttävällä Moonsaultillaan. Masterskin väläytti muun muassa hienon Powerbombin Carlitolle suoraan kulmausta päin. Itse asiassa vaikka tämä ei toki painilliselta anniltaan mikään huippuottelu ollut, tämä oli aivan hilkulla nousta hyvän ottelun tasolle. Tämä jää kuitenkin juuri ja juuri sen alapuolelle, ja siitä voi lähinnä syyttää pientä mokailua. Ottelussa oli useammassa kohtaa hieman tönkköä hapuilua, ja ottelun karuin botch nähtiin, kun Masters unohti kokonaan potkaista ulos perusselätysyrityksestä, jolloin tuomari joutui hoitamaan tilanteen tosi nolosti. No, pienistä botcheista huolimatta ihan mukava alku illalle.

* * ½ 

Singles Match

Umaga vs. Ric Flair

Ja juuri kun oli Umagasta puhe edellisen arvostelun jälkeisessä keskustelussa… WrestleManian jälkeen Raw’ssa oli siis debytoinut uusi monsteri: samoalainen puskutraktori Umaga. Todellisuudessa Umagaa esittävä Eddie Fatu oli toki tuttu WWE:stä parin vuoden takaa 3 Minute Warning -joukkueen Jamalina. Kun Fatu teki vuoden 2005 lopussa uuden sopimuksen WWE:n kanssa, oli IWC varma, että Fatu palaisi nimenomaan 3MW-parinsa Roseyn kanssa yhteen. Sen sijaan Rosey sai kenkää helmikuussa, ja Fatusta tehtiin kuubalaisen lipevän (mutta aivan äärimäisen viihdyttävän) liikemiehen Armando Alejandro Estradan manageroima samoalainen villimies. IWC niin ikään kertoo, että alun perin WWE yritti saada Umagan rooliin muuan Samoa Joeta, mutta tämä ei ollut pitänyt hahmoa sopivana itselleen, minkä vuoksi hän oli jäänyt TNA:han. Oli miten oli: Umaga teki WWE-debyyttinsä WM:n jälkeisessä Raw’ssa. Kaikki alkoi siitä, kun Ric Flair oli saapunut promoamaan kehään, mutta hänet keskeytti niin ikään ensiesiintymisensä tehnyt Estrada. Estrada puhui siitä, kuinka hän oli aikoinaan ihaillut Flairia, mutta nyt tämän aika oli. Sen jälkeen Estrada toi paikalle Umagan, joka pieksi Flairin brutaalisti keskellä kehää. Flairia ei nähty pariin seuraavaan viikkoon, mutta Umaga keskittyi samalla jobberien squashaamiseen. Lopulta ennen Backlashia Flair teki paluun Raw’hon käymällä suoraan Umagan kimppuun.

Tämä ottelu oli lähinnä squash, mutta sellaisena varsin toimiva ja viihdyttävä. Umaga saatiin näyttämään ottelussa juuri niin tuhoisalta kuin sopi toivoakin. Samalla Umaga myös osoitti, ettei hän ole täysin painikyvytön paskakasa, kuten ehkä jotkut muut samoihin aikoihin WWE:ssä debytoineet monsterit – sen tarkemmin erittelemättä ketään… The Great Khali. Niin, tämä squash-tyylinen mäiskintä eteni varsin sulavasti, ja Umaga liikkui kokoisekseen oikein hyvin. Sekä Splashit että power-liikkeet sujuivat Umagalta hyvin, ja Flairkin toki ehti ottelussa väläyttää parit Chopit. Miinusta pitää antaa lähinnä siitä, että Umagaa oli ilmeisesti kielletty myymästä kaikki. Flair iski Umagalle kaksi low blow’ta, eikä tämä ollut puolen minuutin jälkeen moksiskaan. Ehkä samoalaisilla ei ole kiveksiä? No, jos Umagan surullista finisheriä ei lasketa, tämä oli varsin murskaava tuho-ottelu.

WWE Women’s Championship

Mickie James (c) vs. Trish Stratus

Henkiseltä tilaltaan täysin epätasapainoinen Mickie James oli siis onnistunut voittamaan ihailemaltaan/rakastamaltaan/vihaamaltaan Trish Stratukselta Women’s-mestaruuden WrestleManiassa, mutta sekopäisyys ei ollut päättynyt tuohon. WM:n jälkeisessä Raw’ssa Mickie nimittäin saapui kehään aivan Trishin näköisenä – hän oli jopa värjännyt hiuksensa blondiksi. Yhdessä Candice Michellen kanssa Mickie päihitti Torrie Wilsonin ja Trishin. Seuraavalla viikolla Trish vastasi kuitenkin Mickien mind gameseihin saapumalla areenalle Mickieksi pukeutuneena. Trish yllätti tempullaan täysin myös Mickien, ja hän vei tempun niin pitkälle, että hän yritti suudella kehässä Mickietä. Mickie pakeni paikalta kauhuissaan. Seuraavalla viikolla nähtiin ultimaattinen sekopäisyyden huipentuma, kun Mickieksi pukeutunut Trish seisoi kehässä jättimäisen laatikon kanssa ja käski Mickien saapumaan kehään. Trishiksi pukeutunut Mickie teki työtä käskettyä, jolloin (oikea) Trish paljasti laatikon alta oman ex-poikaystävänsä Jackin, joka oli sidottu tuoliin! (Oikea) Trish sanoi (oikealle) Mickielle, että jos tämä todella oli Trish, tämä välittäisi siitä, mitä tämän poikaystävälle on tehty. (Oikea) Mickie ryntäsi tämän jälkeen raivoissaan kehään, mutta (oikea) Trish täräytti hänet kanveesiin Spinebusterilla ja lähti paikalta. Kun (oikea) Mickie oli toipunut, hän repi Jackin tuolista irti ja iski tälle Mick Kickin, koska tämä oli kuulema pettänyt häntä. Ei siis liene epäselvää, miksi näiden kahden välille buukattiin vielä yksi ottelu.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tämä oli WM:n jälkeen ensimmäinen kerta, kun molemmat olivat samaan aikaan itsensä näköisiä. Mutta sitten itse otteluun: voihan perseen suti. Vuoden 2005 New Year’s Revolutionissa äärimmäisen lupaavan naisten mestaruusottelun pilasi heti alussa Litan loukkaantuminen. Nyt, hieman vajaat puolitoista vuotta myöhemmin lähes yhtä huono tuuri koitti jälleen ratkaisevassa ottelussa. Tällä kertaa ottelu ennätti kestää sentään muutaman minuutin, mutta ei se nyt hirveästi lohduta, kun lopulliseksi Mickien ja Trishin blow off -otteluksi tarkoitettu ottelu jäi täysin kesken, kun nyt vuorostaan Trish loukkaantui pahasti ottelun aikana. Mitäpä tähän voi oikein sanoa? WWE:n naisten divisioonalla ei todellakaan ole ollut viime vuosina paras mahdollinen tuuri. Ensimmäisten minuuttien perusteella vaikutti nimittäin, että tämä fyysinen ja kovaa bumppia tarjoava ottelu voisi nyt olla vihdoin se, joka ylittää jopa WM:n koitoksen ja nousee arvosanaltaan oikeasti kolmen tähden tasoiseksi tai jopa sitä paremmaksi. No, nyt jäädään murto-osaan siitä, koska ottelu meni täysin pilalle Trishin loukkaantumisen vuoksi. Ei voi kuin kirota huonoa tuuria ja tietenkin myös miettiä, että oliko se riskaabeli kulmauksesta suoraan kehästä ulos Trishin heittäminen niin tarpeellinen spotti, että se kannatti tehdä, kun tiedettiin, miten siinä voi huonoimmillaan käydä.

* ½

Winner Takes All Match

Shelton Benjamin (c) vs. Rob Van Dam (c)

Rob Van Dam ja IC-mestari Shelton Benjamin olivat mukana WrestleManian Money In The Bank Ladder Matchissa, jonka voiton kovassa nosteessa oleva RVD onnistui voittamaan. Jo elämänsä toisessa MITB-ottelussa ollut Benjamin oli todella katkera siitä, että Van Dam oli vienyt äärimmäisen arvokkaan salkun hänen nenänsä edestä. Niinpä Benjamin haastoi RVD:n seuraavassa Raw’ssa otteluun, jossa olisi panoksena Van Damin MITB-salkku. RVD ei suostunut vaan esitti vastahaasteen ottelusta, jossa panoksena olisi Benjaminin IC-mestaruus. Sille puolestaan Shelty ei lämmennyt. Seuraavalla viikolla Benjamin joutui kuitenkin kohtaamaan yllätysvastustajan, ja ottelun panoksena olisi se, että hävitessään Benjamin joutuisi puolustamaan mestaruuttaan RVD:tä vastaan Backlashissa. Vastustajaksi paljastui WWE-comebackinsa tehnyt Benjaminin entinen joukkuepari Charlie Haas, jolle Benjamin hävisi ottelun. Tämän jälkeen epätoivoinen Benjamin aneli Vinceltä palvelusta ja lupautui vastapalvelukseksi hoitamaan mitä tahansa Vincen roskahommia. Vince suostui diiliin ja buukkasi seuraavan viikon Raw’hon RVD:lle Handicap Matchin Spirit Squadia vastaan. RVD hävisi ottelun ja joutui pistämään Backlashiin panokseksi myös MITB-salkkunsa. Näin syntyi Winner Takes All Match, jonka voittaja saisi sekä IC-mestaruuden että MITB-salkun.

Minulla on tästä näköjään täysin eri näkemys kuin kaikilla muilla arvostelijoilla, jotka ovat pitäneet tätä kyllä hyvänä otteluna mutta kuitenkin varsin keskinkertaiselta. Täytyy myöstää, että muistin itsekin etukäteen, että tämä olisi ollut ihan mukava ja hyvä painiottelu, mutta ei yhtään sen enempää. En tiedä, olinko nyt tällä kertaa tätä katsoessa jotenkin erikoisessa mielentilassa tai vaikuttiko reaktiooni joku muu ulkoinen seikka, mutta minusta tämä oli ihan pirun kova ottelu! Hemmeti, 20 minuuttia täyttä tykitystä Benjaminilta ja RVD:ltä. Tai siis nimenomaan ei täyttä tykitystä, vaan täydellisesti rakenneltu, huippuluokan painiottelu. Aluksi nähtiin rauhallista rakentelua, iskujen vaihtoa ja muutama näppärä nopea liikesarja, johon nämä kaksi pystyivät. Sitten annettiin sekä RVD:n että Benjaminin hallita ottelua jonkun aikaa, ja molemmat hoitivat homman helkkarin hyvin. Nähtiin näyttäviä spotteja ja sellaisia liikkeitä, joita molemmilta nähdään harvoin. Benjamin muun muassa täräytti ihan tyhjästä Superplexin pomppaamalla maasta suoraan yläköydelle, ja RVD väläytti nätin Hurracanranan. Sitten lopussa vielä herkuteltiin vähän Van Dominator -tyylisillä liikkeillä ja pistettiin ottelu pakettiin. Molemmat myivät kummankin liikkeet ihan täydellisesti, ja muutenkin tässä oli kaikki aivan hemmetin hyvin kunnossa. Juuri tällaisia puhtaat kahden taidokkaan painijan ottelut ovat. Olipa ilo katsoa – ja olla eri mieltä kuin kaikki muut.

* * * * 

Singles Match

Kane vs. Big Show

Kyllä vain. Mastersin ja Carliton ottelu ei ollut illan ainut kohtaaminen, jossa entiset joukkueparit kohtaavat toisensa. Vielä WrestleManian jälkeen Show ja Kane olivat World Tag Team -mestareita, mutta seuraavassa Raw’ssa Spirit Squad järjesti jättiyllätyksen päihittämällä monsterit runsaan huijaamisen ja miesylivoiman avulla. Kane ja Show eivät kuitenkaan ajautuneet erimielisyyksiin menetettyjen mestaruuksien takia vaan siksi, että Kanen mielenterveys alkoi järkkyä pahasti. Kaikki alkoi, kun seuraavan viikon Raw’ssa nähtiin traileri Kanen tähdittämästä ja 19. toukokuuta ensi-iltoihin tulevasta See No Evil -elokuvasta. Trailerin jälkeen Kane nähtiin haastattelupisteellä, mutta hän ryntäsi paikalta pois sekavan näköisenä. Myöhemmin illalla Kanen ja Show’n oli tarkoitus painia uusintaottelu vöistä Spirit Squadia vastaan, mutta juuri ennen ottelua Show löysi joukkueparinsa backstagelta tuskaisena kuullessaan päässään toistuvan “It’s Happening Again. May 19th. You can’t stop it” -litanjan. Kane ja Show selvisivät kuitenkin kehään asti ottelua varten, mutta kesken painimisen Kane menetti järkensä ja alkoi ensin paiskoa kehään terästuoleja, minkä jälkeen hän pieksi kaikki Spirit Squadin jäsenen ja vielä tuomarin. Kun Show yritti rauhoitella Kanea, Kane täräytti tämän kanveesiin Chokeslamilla. Seuraavalla viikolla Kane meinasi iskeä Lilianin maahan Chokeslamilla, koska Kanen mukaan tämä oli puhunut toukokuun 19. päivästä, mutta Show pelasti Lilianin viime hetkellä. Ppv:tä edeltävässä Raw’ssa nämä kaksi monsteria kävivät kunnolla toisiinsa käsiksi backstagella, ja Kane yritti repiä Show’lta tämän silmän päästä.

Huh, olipa heikko suoritus. Paljon muuta ei voi tästä sanoa. On suorastaan surullista, kuinka onnettoman ottelun Kane ja Big Show onnistuivat vetämään keskenään, vaikka joukkueena he toimivat monenlaisten vastustajien kanssa oikein hyvin. Toisaalta en minä tältä ottelulta yhtään mitään odottanutkaan, eli jostain syystä kaikille oli varmaan jo etukäteen selvää, että ei tästä mitään tule. Syytä tuolle itsestäänselvyydellä on tosiaan aika vaikea selittää, koska tämänkin vuoden aikana sekä Kane että Show ovat olleet mukana oikein toimivissa otteluissa, ja Show yllätti todella positiivisesti muun muassa NYRin ottelussa Triple H:ta vastaan. Onko syy sitten miesten välisissä kemioissa? Ehkä. Siinä että erityisesti Show on koko ajan isokokoisempi ja huonokuntoisempi? Ehkä. Oli mikä oli, tämä oli suurimman osan ajasta kankeaa perusbrawlausta muutamalla näyttävällä liikkeellä kuten Big Show’n Fallaway Slamilla Kanelle. Niiden ansiosta olisin juuri ja juuri antanut tälle synninpäästöllisen *½-arvosanan, mutta nyt leikkaan siitä vielä puolikkaan pois sen takia, että ottelun lopetus oli aivan älyvapaata, idioottimaista ja aivan liian pitkään kestänyttä May 19th -kuraa.

No Holds Barred Match

Mr. McMahon & Shane McMahon vs. Shawn Michaels & God

Niinhän siinä oli käynyt, että Shawn Michaelsin sota McMahoneiden kanssa ei ollut suinkaan päättynyt WrestleManian brutaaliin selkäsaunaan, vaan seuraavassa Raw’ssa niskatukea käyttänyt Vince saapui areenalle ja ilmoitti, että hän hävisi WM:n ottelun, koska se oli itse asiassa Handicap Match. Vincen mukaan Michaels nimittäin otteli häntä vastaan yhdessä Jumalan kanssa. Oi kyllä vain. Ja jotta tämä vääryys korjattaisiin, Vince buukkasi samalta seisomalta Backlashiin Tag Team Matchin, jossa hän yhdessä poikansa Shanen kanssa kohtaisi Michaelsin ja… Jumalan. Tämä oli kuitenkin vasta alkua tulevien viikkojen kuvioille. Seuraavalla viikolla Vince ja Shane kävivät kirkossa, jossa Vince muun muassa pärski pyhää vettä ja käski Jumalaa iskemään hänet maahan, jos hän uskaltaisi. Mitään ei tapahtunut, joten Vincen mukaan Jumala oli hylännyt Michaelsin. Seuraavalla viikolla Vince julisti perustaneensa oman uskonnon mcmahonismin. Myöhemmin illalla hän sitten joutui kummallisten sattumusten uhriksi, kun pyrokoneet menivät aivan sekaisin ja estivät räjähdyksillään Vinceä pääsemästä kehään, jossa Michaels majasi tajuttomana. Seuraavalla viikolla HBK:llä ei samalaista jumalaista onnea ollut, kun Vince ja Shane pieksivät hänet, ja Shane pisti hänet Elbow Dropilla selostuspöydästä läpi. Aivan sekopäinen Vince aiheutti vielä omaa huumoria Backlashin backstage-angleissa, jossa hän muun muassa ”käveli vetten päältä”, muutti veden viiniksi ja paransi Candice Michellen varsin perverssiltä vaikuttaneella tavalla. Vielä ennen ottelun alkua Vince ilmoitti, että tämä ottelu käydäänkin No Holds Barred -säännöillä.

No niin, tästä Vincen Jumala-pelleilystä voi tietenkin olla montaa mieltä, ja tietyllä tavalla tässä kuviossa oltiin paineltu ohituskaistalla kaikkien hyvän maun rajojen ohitse. Itse en kuitenkaan jostain syystä jaksanut loukkaantua tästä Jumala-kuviosta samalla tavalla kuin monista muista WWE:n idioottimaisuuksista – varsinkin kun koko kuviossa korostettiin sitä, että tämä on Vincen sekopäisyyden syytä (kuten se varmaan ihan oikeasti oli). Ja sitä paitsi itse ottelussa Jumala-kikkailu jäi aika olemattomiin. Sen sijaan Michaels, Vince ja Shane tempaisivat pystyyn taas oikein toimivan HC-ottelun. Ei tässä nähty ihan samanlaisia spotteja kuin WrestleManiassa, mutta aika lähelle päästiin. Michaelsin Crossbody sisäätulorampilla Vincelle niin, että molemmat rojahtivat rampilta alas oli todella näyttävä spotti, enkä olisi uskonut, että Vince pystyy sellaiseen. Heti sitä seurannut Shanen tuolinisku Michaelsille oli sitten yksi viime vuosien brutaaleimmista. Muutenkin kokonaisuus pelasi taas hyvin, ja lopun Spirit Squad -sekaantuminenkin oli oikeastaan varsin hyvä ratkaisu. Perinteinen painillinen anti jäi toki taas nollaan, mutta viihdyttävyydeltään tämä oli hyvä ottelu.

* * *

Ennen Main Eventiä nähtiin sitten vielä typerä angle kehässä, kun Matt Striker sai kunnian tehdä ppv-debyyttinsä. Matt Striker oli siis entinen luokanopettaja ja indy-painija, joka oli lopulta saanut kenkää opettajan työstä ja keskittynyt täyspäiväisesti painiin. Samoihin aikoihin Striker oli tehnyt sopimuksen WWE:n kanssa, ja lopulta hän teki debyyttinsä loppuvuodesta 2005 itselleen varsin luontaisella opettaja-gimmickillä. Striker esitti siis ilkeää opettajaa, joka valitsi kohteekseen omasta mielestään tyhmiä henkilöitä ja teki heistä pilkkaa. Strikerin ura ei lähtenyt käyntiin kovin helposti, koska hän loukkaantui vain pari viikkoa debyyttinsä jälkeen. Striker parantui kuitenkin nopeasti ja teki paluunsa Raw’hon pian WrestleManian jälkeen. Striker aloitti oman Striker’s Classroom -talk show’nsa, johon hän kutsui aina jonkun vieraan pilkattavakseen. Nyt Striker toi Classroom-show’nsa myös ppv:hen ja kutsui vieraakseen… Eugenen. Strikerin hyvän alkupromon jälkeen koko lopputouhu olikin pelkkää pelleilyä: Eugene söi räkää, kirjoitti taululle Strikerin syövään kakkaa ja iski lopulta Strikerille Stunnerin. ”Jes”.

WWE Championship

John Cena (c) vs. Edge vs. Triple H

WrestleManian jälkeen Triple H oli raivoissaan. Hän saapui kehään kertomaan, että oli aliarvioinut Cenan, ja sen takia hän oli hävinnyt WWE-mestaruusottelun WrestleManiassa. Saman tien hän myös vaati itselleen uusintaotelua Backlashissa, koska hän oli varma siitä, että Cena ei kieltäytyisi haasteesta. Cena ei olisi ehkä kieltäytynytkään, mutta sen sijaan Edge puuttui tässä välissä tilanteeseen. Edgen mukaan HHH:lla ei olisi mitään oikeutta saada uutta mestaruusottelua, koska hän on vasta hävinnyt WrestleManiassa. Sen sijaan Edge oli juuri voittanut yhden uransa merkittävimmistä otteluista WrestleManiassa, joten hänen mielestään ykköshaastajuus oli nyt selvästi hänen käsissään. Tässä vaiheessa Cena puuttui miesten nokitteluun ja ehdotti, että kaksikko painisi keskenään ykköshaastajuudesta. Tähän Edge ei suostunut, koska hänen kuntonsa ei ollut WM:n HC-ottelun jälkeen 1 on 1 -ottelun tasolla. Niinpä Backlashiin buukattiin päämestaruudesta Triple Threat Match, ja seuraavien viikkojen aikana tämä kolmikko otteli Handicap Matcheissa niin, että jokainen pääsi vuorollaan painimaan yksin kahta muuta vastaan.

Tämä oli sitten juuri sitä, mitä pitikin olla. Pirun kova, viihdyttävä ja vieläpä monipuolinen taistelu WWE:n ykkösvyöstä. HHH, Cena ja Edge näyttivät, kuinka ppv:n Main Event, firman päämestaruusottelu ja vieläpä Triple Threat hoidetaan tyylipuhtaasti. Oikeastaan minulla ei ole paljon mitään pahaa sanottavaa tästä, ja jos vain ottelussa olisi nähty vielä joku yksi twisti tai todella säväyttävä erikoisuus, olisi tämä ollut aivan ehdottomasti MOTYC-tasoa. Nyt jäädään siitä pikkaisen vielä jälkeen, mutta kyseessä on joka tapauksessa kiistaton huippuottelu ja illan paras koitos. Hunter vuoti verta kuin pistetty sika ja otti vastaan todella ilkeältä näyttäneen pöytäbumpin. Edge puolestaan lenti todella brutaalin näköisesti bumpissa, jossa Cena oli tekemässä tälle Top-Rope FU:ta, kun HHH tuli mukaan tilanteeseen ja tiputti Cenan (joka piti yhä Edgeä harteillaan) Electric Chair Drop -tyylisesti kanveesiin. Äijät todellakin pistivät parasta kehiin, ja lopputuloksena oli huikea päämestaruusottelu.

* * * *


Kaksi huippuottelua ja yksi hyvä ottelu. Vastapainona yksi puhtaasti huono – lähes surkea – ottelu, yksi loukkaantumisen takia flopannut kohtaaminen, yksi squash. Ja sitten openerina ihan kiva ottelu. Varsin kahtiajakoinen ppv tämä Backlash siis oli. Keskiarvona siis Ok.

Wikipedia: WWE Backlash 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.11.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: World Wrestling Legends 6:05 - The Reunion

Next post

Arvio: TNA Sacrifice 2006

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.