2007ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Cyber Sunday 2007

Päivämäärä: 28.10.2007

Sijainti: Washington, D.C (Verizon Center)

Yleisömäärä: 10 094

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Cyber Sunday -ppv:n perinteet ovat tietenkin vuonna 2004 ensimmäisen kerran järjestetyssä Taboo Tuesday -tapahtumassa. Tuolloin Vince McMahon sai siis idean ppv:stä, jossa fanit saisivat äänestää kaikkien otteluiden kohdalla jostakin: stipulaatiosta, mestaruusottelun vastustajasta, tuomarista tai jostain vastaavasta. Taboo Tuesday järjestettiin vuosina 2004 ja 2005, kunnes Vince joutui toteamaan, että tiistai ei vain yksinkertaisesti toimisi ppv-päivänä, ja niinpä tämäkin ppv siirrettiin sunnuntaille, kuten kaikki muutkin ppv:t. Samalla todettiin, että Taboo Tuesday -niminen ppv toimii hieman huonosti sunnuntaina, joten nimi vaihtui Cyber Sundayksi. Ensimmäinen Cyber Sunday järjestettiin vuonna 2006 Raw’n tapahtumana, ja nyt brändirajat eivät enää rajoittaneet mitään, joten mukana oli kaikkien brändien painijoita. Selostajina Raw’sta JR ja King, SD:stä Cole ja JBL sekä ECW:stä Styles ja Tazz. Haastattelijoina Todd Grisham ja ppv-debyyttinsä tehnyt Anastacia Rose. Anastacia Rose oli noussut ”julkisuuteen” CW-kanavalla esitetyn Pussucat Dolls -kykyjenetsintäkilpailun jälkeen, ja sieltä WWE oli bongannut hänet haastattelijaksi. Yleisen näkemyksen mukaan Rose oli kuitenkin tehtävässään kammottavan huono, ja hänet erotettiin WWE:stä vain pari kuukautta debyytin jälkeen.

Stretcher Match

Finlay vs. Rey Mysterio

Finlayn ja Rey Mysterion feud oli oletetusti jatkunut No Mercyn jälkeen, koska tuossa ppv:ssä nähty miesten välinen kohtaaminen oli päättynyt siihen, kun Finlay huijasi loukkaantuneensa, hyökkäsi sitten Mysterion kimppun salakavalasti ja pieksi hänet sairaalakuntoon. Seuraavina viikkoina miehet jatkoivat yhteenottojaan, ja Mysterio halusi päästä tietenkin kostamaan Finlaylle. Ennen ppv:tä kaksikko myös pakotettiin painimaan joukkueena WWE Tag Team -mestaruuksia hallussaan pitäneitä Matt Hardya ja MVP:tä vastaan, mutta tuo matsi päättyi siihen, kun Finlay iski Mysteriota päähän shillelaghilla ja auttoi MVP:n voittoon. Tässä ottelussa katsojat saivat päättää stipulaation kolmesta vaihtoehdosta: No DQ Match, Shillelagh On a Pole Match ja Stretcher Match. Paariottelu voitti äänestyksen 40 prosentilla.

Ai jai, olipa viihdyttävä opener! Hieman hullua kieltämättä, että vuoden aikana kaksi WWE-ppv:tä oli alkanut Stretcher-ottelulla, mutta mikäpäs siinä, kun molemmat olivat olleet hienoa painia. Ymmärrän hyvin, että tavallaan esimerkiksi Drivenin Claudio Castagnoli vs. Matt Sydal on ”parempaa painia” siinä mielessä, että siinä nähdään enemmän hienoja liikkeitä ja non-stop-meininkiä, mutta minulle esimerkiksi tämä oli selvästi viihdyttävämpi ottelu. Se johtuu siitä, että tässä kerrottiin paljon paremmin kokonainen tarina, ja juuri siksi tämä tuntui selvästi isommalta ottelulta. Rey Mysterio oli aivan liekeissä tässä: Mysterio otti tosi rajun näköistä bumppia, kun Finlay pieksi häntä menemään paareilla tosi väkivaltaisesti. Samalla hän väläytti useamman kerran mieletöntä high flying -osaamistaan vetämällä muun muassa Slingshot Senton Bombin kehästä ulos paarien päälle. Molemmat pistivät parastaan, ja kokonaisuutena oli fyysinen, viihdyttävä ja jännittävä opener. Hienoa työtä tältä kaksikolta.

* * * ½

ECW Championship

CM Punk (c) vs. The Miz

CM Punk piti edelleen hallussaan ECW:n mestaruutta, ja viime aikoina hän oli kamppaillut siitä erityisesti järkälemäisen Big Daddy V:n kanssa. Samalla kuitenkin entinen mestari John Morrison oli myös palannut mestaruuskuvioihin, ja hän oli myös onnistunut voittamaan Punkin non title -ottelussa. Tällä kertaa sen enempää Morrison kuin Big Daddy V:kään eivät päässeet haastamaan Punkia mestaruudesta, koska Punkin vastustajan saivat päättää fanit. Morrison ja Big Daddy V olivat kyllä vaihtoehtoina äänestyksessä, mutta he hävisivät äänestyksen Mizille, jonka Punk oli ilmoittanut itse suosikikseen. Se ei johtunut siitä, että Punk olisi arvostanut tai kunnioittanut Miziä, vaan päinvastoin. Punk halusi päästä antamaan kunnon oppitunnin rääväsuiselle ja ylimieliselle julkisuustyrkylle ja uskoi, että se onnistuisi parhaiten tässä ottelussa. Smackdownissa pitkään pyörinyt reality-tähti ja ”Miz TV:n” juontaja oli siis yksi kesällä ECW:hen draftatuista painijoista, mutta draftinsa jälkeenkään Miz ei ollut toistaiseksi saavuttanut mitään merkittävää painikehässä. Viime aikoina hän oli ensisijaisesti feudannut Balls Mahoneyn kanssa, mutta nyt hänet nostettiin yllättäen kolmanneksi vaihtoehdoksi Punkin haastajaksi, ja vielä enemmän yllättäen hän voitti äänestyksen 39 prosentilla äänistä.

Mielestäni Punkin ja Mizin mestaruusottelua voi pitää ehdottomasti positiivisena yllätyksenä, koska pitää muistaa, että näihin aikoihin kukaan ei odottanut Miziltä yhtään mitään kehätoiminnan osalta. Miz ei ollut toistaiseksi osoittanut minkäänlaista lahjakkuutta, minkä vuoksi etukäteen saattoi ajatella, että tästä ei tule yhtään mitään. Toisin kuitenkin kävi: Miz ja CM Punk painivat lopulta yhtän hyvän otteluin Punk ja Morrison SummerSlamissa. Ehkä jopa hitusen paremman. Se on aika paljon sanottu, koska Punkin ja Morrisonin otteluilta puolestaan odotettiin etukäteen hyvin paljon. Tämä saattoi kuitenkin olla yksi ensimmäisistä merkittävistä käännekohdista Mizin uralla, kun vähitellen ihmiset alkoivat nähdä Mizin kyvykkyyden, ja pikku hiljaa hän nousisi ihan toiselle arvostuksen tasolle. Mutta siis: tässä ottelussa CM Punk teki toki paljon työtä kantaakseen Mizin toimivaan otteluun, mutta matsi ei kuitenkaan ollut mikään CM Punk -show, vaan Miz pääsi hallitsemaan ottelua yllättävänkin paljon. Hetkittäin hallinta oli ehkä vielä hitusen kökköä, mutta enimmäkseen se oli yllättävän toimivaa. Pari vähän kömpelön oloista botchia tässä, mutta kokonaisuutena tästä jäi kuitenkin varsin hyvä maku suuhun.

* * ½

Singles Match

Mr. Kennedy vs. Jeff Hardy

Tämä ottelu oli seurausta siitä, että Kennedy ja Hardy hävisivät äänestyksen siitä, kuka pääsi ottelemaan Randy Ortonia vastaan WWE:n mestaruudesta. Samalla tämä sopi kuitenkin hyvin ppv-otteluksi, koska Intercontinental-mestari Jeff Hardy ja Mr. Kennedy olivat feudanneet jo pidemmän aikaa. Varsinaista blow off -ottelua ei tosin ollut edelleenkään nähty, osittain johtuen molempien painijoiden loukkaantumisista. Eikä tätäkään nyt voi varsinaiseksi blow off -otteluksi kutsua, koska matsissa ei ollut edes IC-mestaruus pelissä. Sen sijaan tämä oli enemmänkin impromptu-henkinen filler-ottelu kortin täytteeksi kahden äänestyksen lopputuloksesta pettyneen painijan välillä. Tämä oli muuten Kennedyn ensimmäinen ppv-sisääntulo, jossa hän ei päässyt enää tekemään omaa sisääntulokuulutustaan, mikä kieli entistä enemmän siitä, mihin suuntaan hänen uransa WWE:ssä oli menossa.

Tämä ottelu oli kieltämättä pettymys. Ehkä syy oli siinä, että tämä oli enemmänkin impromptu-ottelu ja sen enempää Kennedy kuin Hardykaan olivat tuskin varautuneet erityisen paljon suunnitelleet tätä ottelua etukäteen. Niinpä tämä tuntui pitkälti sellaiselta ”hyvältä tv-ottelulta”, mutta sen enempää Hardylla tai Kennedyllä ei ollut tällä kertaa annettavaa. Se on hieman sääli, koska Hardy ja Kennedy ovat loistavia painijoita ja oikeana iltana he pystyisivät ehdottomasti parempaankin kuin ”ihan hyvään” otteluun. Nyt ei kuitenkaan ollut sellainen ilta, vaan enemmänkin ”paremman puutteessa” -ottelu näille kahdelle. En oikeastaan sen enempää osaa sanoa tästä: kyllähän Hardy ja Kennedy pystyivät tässä sellaisessa keskinkertaisella perussuorituksellaankin paljon enempään kuin monet parhaana päivänään, mutta sääli se on tietenkin, kun tietää, että nämä voisivat painia paljon erikoisemmankin matsin.

* * ½

WWE United States Championship

MVP (c) vs. Kane

Alkuperäinen suunnitelma oli se, että tässä ppv:ssä olisi nähty MVP:n ja Matt Hardyn välinen ottelu, jossa katsojat olisivat saaneet päättää, käydäänkö se paini-, nyrkkeily- vai MMA-säännöillä. MVP ei tosin halunnut kohdata kilpakumppaniaan ja joukkuemestaruuspariaan ppv:ssä, vaan oli ppv:tä edeltävinä viikkoina yrittänyt kovasti puhua Hardya ympäri tästä ottelusta, koska ”hehän ovat nykyään kavereita”. Hardya MVP:n pyristely vain nauratti, ja hän sanoi, että juuri kavereinahan heidän pitää tarjota katsojille sitä, mitä katsojat haluavat nähdä: MVP:n ja Hardyn välisen oikean välienselvittelyn. Lopulta kuitenkin kävi niin, että tuota välienselvittelyä ei tässä ppv:ssä nähty, koska ppv:tä edeltävässä Smackdownissa nähdyssä joukkueottelussa Rey Mysterion polvituki osui oikeasti Hardya todella pahasti otsaan, ja sen seurauksena Hardyn koko toinen silmäkulma oli aivan mustelmilla, kasvoissa oli valtava määrä tikkejä ja lääkärit totesivat, että Hardy ei olisi painikunnossa. Niinpä yllätyskäänteenä Smackdownin General Manager Vickie Guerrero (joka näihin aikoihin veti vielä facen roolia) päätti, että MVP joutuisi Hardy-ottelun sijaan puolustamaan US-mestaruuttaan ja että vastustajan saisivat valita fanit. Vaihtoehdot MVP:n vastustajaksi olivat Mark Henry, The Great Khali ja Kane. Äänestyksen voitti Kane 67 prosentilla äänistä.

Kuten arvata saattoi, tämän ottelun lopetus aiheutti pettymyksen. Se oli kuitenkin nähtävissä kilometrien päähän, koska tällaiseen varsin tyhjästä nyhjäistyyn US-mestaruusotteluun MVP:n ja ison monsterin välile ei tietenkään kannattanut buukata kunnon lopetusta. Tämän takia koko matsi tuntuikin lähinnä sellaiselta perustoimivalta tv-matsilta, jota se toki olikin. Jos edellinen ottelu oli vähän niin kuin ”paremman puutteessa”, mutta tämä oli sitä ihan kirjaimellisesti, koska alun perin tässä piti nähdä Hardyn ja MVP:n ottelu, mutta toisin kävi sattuneesta syystä. Nyt sitten MVP ja Kane vetivät juuri sellaisen ottelun kuin he pystyivät näissä olosuhteissa vetämään. Tuskin kukaan heiltä tämän edempää odottikaan, koska MVP ja Hardy laittoivat kyllä kaikki paukut keskinäisiin otteluihinsa jo edellisen vuoden aikana. Nyt lähinnä kertailtiin sitä meininkiä, ja vaikka tässä ei mitään vikaa ollutkaan, ei tämä ollut ihan ok:ta kummempi.

* *

WWE Championship

Randy Orton (c) vs. Shawn Michaels

John Cena loukkaantui, ja heti sen jälkeen WWE-mestaruusottelu tippui pois vakituisen Main Eventin paikalta. Edes Shawn Michaelsin comeback ei pelastanut tilannetta. Niin! Kyllä vain! Shawn Michaels teki todellakin tässä ppv-paluunsa oltuaan lähes puoli vuotta poissa maksulähetyksistä. Varsinaisen comebackinsa ruutuihin hän oli tehnyt pari viikkoa aiemmin. Randy Orton oli voittanut WWE:n mestaruuden No Mercyssä monivaiheisten käänteiden jälkeen, ja seuraavassa Raw’ssa Mr. McMahon saapui ylistämään Ortonia ja tämän osaamista kehään yhdessä Ortonin itsensä kanssa. Mestarin juhlat päättyivät kuitenkin dramaattisesti, kun Shawn Michaelsin sisääntulomusiikki alkoi soida, ja Michaels ryntäsi paikalle. Michaels hyökkäsi saman tien tuoreen mestarin kimppuun ja tarjoili tälle Sweet Chin Musicia. Parina seuraavana viikkona Orton ja Michaels ottivat yhtä lailla rajusti yhteen, ja kaikilla kerroilla Michaels selvisi tappeluista voittajana. Kun yleisö sai valita Ortonin haastajan Cyber Sundayssa, Michaels voitti odotetusti Jeff Hardyn ja Mr. Kennedyn äänestyksessä. Nyt oli siis Michaelsin mahdollisuus paitsi voittaa WWE:n mestaruus, myös kostaa Randy Ortonille se, että hän oli joutunut puoleksi vuodeksi sivuun kehästä. Kayfabessahan Michaelsin poissaolon syy oli siis se, että keväällä Orton oli telonut Michaelsin RKO:lla ja tappavalla Punt-kickillään niin pahasti, että Michaels oli kärsinyt vakavasta aivotärähdyksestä ja joutunut pitkäksi aikaa kotiin lepäämään. Todellisuudessa Michaels oli parannellut poissaolonsa aikana polvivammaansa.

Ihmettelin etukäteen paljon, miksi Shawn Michaelsin comeback-ottelu puolen vuoden poissaolon jälkeen ei ole illan Main Event, mutta matsin lopetuksen jälkeen tajuan tuon ratkaisun paremmin. Se ei silti tarkoita sitä, että pitäisin tämän matsin lopetuksesta silti mitenkään erityisemmin. Juu, ymmärrän kyllä, että ottelu päätettiin lopettaa tällä tavalla, koska nyt se rakentaa jännitystä ja odotusta feudin seuraavalle kohtaamiselle. Samalla on kuitenkin todettava, että juuri tämänkaltainen lopetus on kaikkein halvin ja tylsin ratkaisu feudin pitkittämiseen. Eikö mitään muuta olisi voitu keksiä Michaelsin comeback-otteluun? No, jos lopetuksen halpamaisuus unohdetaan, muuten tämä oli ehdottomasti hieno ottelu. Michaels oli päättänyt paluussaan pistää parastaan, ja näiden kahden kemiat ovat mielestäni toimineet yhteen aina erittäin hyvin. Niinpä kaksikko sai rakennettua oppikirjamaisen Main Event -henkisen ottelun, joka tuntui alusta loppuun suurelta. Aluksi Michaels työsti Ortonin kättä hienosti, sen jälkeen Orton teloi Michaelsin selkää hienosti, ja sitten päästiinkin lopetustykittelyyn. Paremmalla lopetuksella ja vielä parilla hienolla loppuhetken liikkeellä tämä olisi ollut ehdottomasti huippuottelu. Nyt jäädään siitä hieman.

* * * ½

Street Fight Match

Triple H vs. Umaga

Yksi syksyn hallitsevista kuvioista WWE:ssä oli ollut Triple H:n ja Vince McMahonin feud. Se oli alkanut siis siitä, kun Hornswoggle oli paljastunut McMahonin aviottomaksi pojaksi, ja HHH oli alkanut pilkata Vinceä tämän paljastuksen hupaisista yksityiskohdista. McMahon ei tietenkään sietänyt sitä, miten HHH häpäisi hänen kunniakkaan miehuutensa, ja niinpä McMahon usutti vanhan kunnon samoalaisen puskutraktorin Umagan Triple H:n kimppuun. Samalla kuitenkin WWE:ssä tapahtui muita mullistavia käänteitä, kun John Cena loukkaantui ja WWE:n päämestaruus vakatoitiin. No Mercyssä HHH onnistui suututtamaan Vincen niin pahasti, että Vince buukkasi HHH:n ja juuri kruunatun mestarin Randy Ortonin välille mestaruusottelun, jonka Orton voitti. Myöhemmin samana iltana Triple H joutui puolustamaan mestaruuttaan Umagaa vastaan, mutta voitti tuonkin ottelun. Sekään ei riittänyt Vincelle, vaan hän pakotti HHH:ta puolustamaan mestaruuttaan vielä samana iltana uudestaan Ortonia vastaan, ja tuon Last Man Standing -ottelun päätteeksi Orton voitti mestaruutensa takaisin. Sen jälkeen HHH oli aivan raivona Vincelle, ja Vince puolestaan usutti parhaansa mukaan Umagan käymään HHH:n kimppuun. Nyt sitten oli aika ratkoa lopullisesti HHH:n ja Umagan välit ottelussa, jonka stipulaation fanit olivat saaneet päättää. Vaihtoehdot olivat Steel Cage Match, First Blood Match ja Street Fight Match. Street Fight voitti 57 prosentilla äänistä.

Ei voi mitään, kyllä Triple H (ja Umaga oikean vastustajan kanssa) osaa nämä isot ottelut. Tässäkään Street Fight -ottelussa ei nähty mitään erityisen brutaalia HC-meininkiä, ja esimerkiksi Bound For Gloryn Monster’s Ball -otteluun verrattuna tämä oli ihan pikkulasten läpsyttelyä. Samalla kuitenkin Triple H ja Umaga osoittivat että hienoon, isolta ja vihantäyteiseltä ottelulta tuntuvaan matsiin ei välttämättä tarvita lasinsiruja, nastoja ja muita sekopäisiä spotteja. Voi riittää myös se, että kaksi isoa nimeä tappelee täysillä toisiaan vastaan ympäri areenaa ja lopulta kehässä. Vielä ensimmäisen vajaan kymmenen minuutin kohdalla mietin, että ei tämä ottelu oikein lähde sille tasolle kuin olisin toivonut, mutta tämä matsi olikin paljon pidempi kuin olin etukäteen ajatellut. Triple H ja Umaga painivat lähes 20-minuuttisen ottelun, eikä se tuntunut yhtään liian pitkältä. Matsi alkoi siis ympäri areenaa tappelulla, mikä oli oikein toimivaa mähinää ja jossa muun muassa rymisteltiin näyttävästi sisääntulorakennelman läpi. Sen jälkeen mentiin kehään, jossa saatiin matsin rauhallinen vaihe: perinteinen entertainment brawl, jonka senkin molemmat osasivat oikein mainiosti. Tästä sitten vähitellen siirryttiin isompiin liikkeisiin ja huimaan lopputaisteluun. Erityisesti pitää tietenkin mainita Umagan järisyttävä Big Splash selostuspöytien poikki viimeisen selostuspöydän läpi. Ja tätä sitten seurasi vielä kova lopputaistelu. Yleisö oli pirun hienosti mukana, ja lopetus oli erittäin hyvin buukattu – kuten oli koko matsikin. Mutta ei tämä toki millään tavalla niin erikoinen ottelu ollut, että olisi noussut huippumatsien joukkoon. Silti hieno lopetus feudille.

* * * ½

Tässä välissä julistettiin, että Mickie James oli voittanut fanien äänestyksellä halloween-asukilpailun. Ööö… Ok. Illan aikana oli siis nähty kaikkia WWE:n naispainijoita (tai siis, ”diivoja”) videopätkissä erinäisissä halloween-asuissa, ja katsojat olivat saaneet päättää, kenen asu oli paras. Oletin, että kaikki naiset olisivat edes tulleet kehään tai että äänestyksen voittaja olisi esimerkiksi päässyt painimaan WWE Women’s-mestari Beth Phoenixia vastaan, koska Phoenixia ei tässä asukilpailussa nähty ollenkaan. Sen sijaan diivat vain seisoivat rivissä backstagella, ja Todd Grisham julisti Mickie Jamesin voittajaksi. Mitään naisten ottelua ei nähty ollenkaan. Olikohan tämä WWE:ltä ihan tarkoituksellinen vastaveto siihen, että TNA oli juuri näyttävästi kruunannut historiansa ensimmäisen naistenmestarin? Jos oli, niin harvinaisen typerä vastaveto. Blah.

World Heavyweight Championship
Special Referee: Steve Austin

Batista (c) vs. The Undertaker

Ja sitten! Illan Main Event: Batista ja The Undertaker palaavat kohtaamaan toisensa! Undertaker oli siis tehnyt paluunsa kehiin alkusyksystä, mutta toistaiseksi hän ei ollut vielä paluunsa jälkeen noussut merkittäviin kuvioihin Smackdownissa. No Mercyn jälkeen Undertaker kuitenkin keskeytti Batistan voitonjuhlat ja teki selväksi yhden asian: entisenä mestarina hän haluaisi mahdollisuuden päästä painimaan Batistaa vastaan World Heavyweight -mestaruudesta. Se oli oikeutettu vaatimus, koska ennen tätä ottelua Batista ja Undertaker olivat kohdanneet toisensa kolmesti. Undertaker voitti Batistalta World Heavyweight -mestaruuden WrestleManiassa, minkä jälkeen kaksi körilästä olivat painineet tasapeliin päättyneen Last Man Standing Matchin Backlashissa ja Steel Cage -ottelun Smackdownissa. Cyber Sundayhin luvattiin siis Batistan ja Takerin välit lopullisesti ratkaiseva ottelu, jonka erikoistuomarin fanit saisivat päättää. Vaihtoehdot olivat ”Stone Cold” Steve Austin, Mick Foley ja JBL. Isoimman ilon tästä otti irti Smackdownin color commentator JBL, joka järjesti valtavan kampanjoinnin sen puolesta, että fanit äänestäisivät ”JBL:n takaisin Main Eventiin”. Tässäkin ppv:ssä nähtiin JBL:ltä hulvaton kampanjavideo. Ja juuri kun Todd Grisham oli julistamassa äänestyksen voittajan, JBL nousi kehään ja ilmoitti, ettei äänestyksen lopputulosta tarvitse erikseen selvittää, koska hän on kuitenkin voittaja. Tuolloin kehään rynnistivät niin Mick Foley kuin Steve Austinkin, ja lopulta Austin pieksi sekä Foleyn että JBL:n. Se sopi hyvin, koska Austin voitti äänestyksen ylivoimaisesti 79 prosentilla äänistä. Ja koska JBL telottiin ennen ottelua nähdyssä tappelussa pahasti, ei hän pystynyt selostamaan tätä ottelua, vaan Colen kanssa matsin selosti Jerry Lawler.

Jumatsuikka, mikä ottelu! En ollut etukäteen odottanut Cyber Sundayn Main Eventiltä yhtään mitään, koska tämä jos mikä ppv tuntui kaikissa ennakko-odotuksissa väli-ppv:ltä. Muutenkaan en ollut odottanut tältä ppv:ltä mitään, vaan mielikuvissani tämä oli ollut ennemminkin yksi vuoden huonoimmista tapahtumista. Jo ennen Main Eventiä show oli kuitenkin ollut todella positiivinen yllätys, ja positiiviset yllätykset sen kuin muuttuivat suuremmiksi illan Main Eventissä. Batista ja Undertaker olivat selvästi päättäneet panna kaiken peliin tässä ottelussa, jossa heidän aikaisemmin kesken jäänyt feudinsa saisi ehkä lopullisesti päätöksensä. Molemmilta nähtiin ottelussa todella näyttäviä liikkeitä, kovaa bumpinottoa, hienoa myymistä… Kaikin puolin likipitäen täydellistä entertainment brawlia. Ei tämä nyt siis toki mikään MOTYC-ottelu ollut, koska ihan siihen näillä kahdella ei ollut edellytyksillä, mutta tämä oli kyllä juuri niin hyvä singles-ottelu kuin nämä kaksi vain voivat painia. Täydellistä rymistelyä alusta loppuun, upeasti buukattu jännittävä viimeisten minuuttien lopputaistelu… Tämä oli huippuottelu. Loistavaa työtä.

* * * *


Hämmentävää kyllä, minun täytyy todeta pitäneeni tästä ppv:stä varsin paljon. Tässä oli loistava Main Event, hieno opener, hieno semi-ME, erittäin toimiva toinen päämestaruusottelu… Ja vaikka keskikortin ottelut eivät olleet mitään tajunnanräjäyttäviä, nekin ajoivat asiansa, ja esimerkiksi Punk vs. Miz oli positiivinen yllätys. Kyllä vain, kaikkien odotusten vastaisesti tämä oli Hyvä ppv. WWE:n suunta on kääntymässä ennakoitua nopeammin?

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 14.6.2020

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Bound for Glory 2007

Next post

Arvio: TNA Genesis 2007

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.