Arvio: WWE No Mercy 2006

Päivämäärä: 8.10.2006

Sijainti: Raleigh, Pohjois-Carolina (RBC Center)

Yleisömäärä: 9 000

No Mercy, tuo perinteikäs Smackdownin tapahtuma SummerSlamin ja Survivor Seriesin välissä. Mitään sen kummempaa tästä vuoden 2006 version taustoista ei tarvinne sanoa. Selostajina jälleen Michael Cole ja JBL.

Singles Match

Matt Hardy vs. Gregory Helms

Vaikka WWE Cruiserweight -mestaruus ei ollut pelissä tässä(kään) Helmsin ja Hardyn välienselvittelyssä, CW-vyö koristi edelleen Helmsin vyötäröä. Samalla se tarkoitti sitä, että Helms oli WWE:n historian pitkäaikaisin Cruiserweight-mestari ja WWE:n mukaan koko urheiluviihteen pitkäaikaisin mestari tällä hetkellä. Lisäksi Helms oli todella vihainen Hardylle, koska tämä hänen lapsuudenystävänsä oli aiheuttanut Helmsille aivan liian paljon ongelmia heinäkuusta lähtien. Nämä kaksi kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran siis heinäkuun The Great American Bashissa, ja siitä lähtien kaksikko oli ollut toistensa kimpussa selvittääkseen keskeisen paremmuuden. TGABin jälkeen Hardy oli voittanut Helmsin kahdesti ja Helms oli voittanut Hardyn kerran. Lisäksi Helms oli aiheuttanut Hardylle tappiot Mike Mizaninia ja Chavo Guerreroa vastaan. Nyt oli vihdoin aika selvittää, kumpi näistä kahdesta todella oli parempi. Ja mikä olisikaan tälle ottelulle parempi paikka kuin illan show’n tapahtumapaikka Pohjois-Karolinassa, josta sekä Hardy että Helms olivat kotoisin?

No perhana! Nyt oli yllättävän kova suoritus, ja se on aika paljon sanottu, kun ottelun toinen osanottaja oli yksi all time -suosikkipainijoistani Gregory Helms. En vain yksinkertaisesti uskonut/muistanut, että nämä kaksi tempaisisivat oikeasti hienon kamppailun No Mercyn openerina, mutta niin he todella tekivät. Minulle tästä Hardyn ja Helmsin feudista jäi lähinnä sellainen ”ihan kiva” ja itseään toistava fiilis, mutta ehkä se johtuu siitä, että tätä feudia ei ymmärretty lopettaa tähän NM:n otteluun, vaan miesten riitaa vain jatkettiin Survivor Seriesiin saakka ilman minkäänlaista tarinan kehittämistä. Sen sijaan Hardy ja Helms vain painivat toisiaan vastaan joka viikko, mikä alkoi ymmärrettävästi maistua puulta. Tässä vaiheessa oli kuitenkin vielä tuoreutta jäljellä, ja aikaakin kaksikko sai lähes 15 minuuttia. Lisäksi yleisö oli ottelussa aivan pirun hyvin mukana – olihan vastakkain kaksi kotikylän poikaa. Niinpä lopputuloksena oli hieno ja jännittävä painiottelu sekä kova aloitus illalle.

* * * ½

WWE Tag Team Championship

Paul London & Brian Kendrick (c) vs. KC James & Idol Stevens

Jos James & Stevens -kaksikon vasemmanpuoleinen kaveri näyttää tutulta, se johtuu siitä, että kyseessä on muuan Damian Sandow/Mizdow aikana ennen noita urotekoja. Tässä vaiheessa hänen nimensä oli siis Idol Stevens (ent. Aaron Stevens) ja hän taggaili toisen nuoren OVW-kasvatin KC Jamesin kanssa Michelle McCoolin manageroimassa ”Teacher’s Pets” -joukkueessa. Stevens ja James olivat tehneet Smackdown-debyyttinsä elokuun alussa, kun ”hot teacher” -gimmickiä vetävä McCool oli esitellyt kaksikon ja ilmoittanut, että heistä tulee Smackdownin uudet joukkuemestarit. Se oli varsin kova tavoite, sillä London ja Kendrick (kavereiden kesken Londrick) olivat pitäneet vöitä toukokuusta lähtien. James ja Stevens onnistuivat kuitenkin voittamaan Londrickin vain pari viikkoa debyyttinsä jälkeen non title -ottelussa. Tuo sokkivoitto toi uutuusjoukkueelle buustia, jonka ansiosta he pääsivät muutamaa viikkoa myöhemmin ottelemaan Triple Threat -ottelussa Londrickia ja Pitbullsia vastaan. London ja Kendrick voittivat tuon ottelun, mutta seuraavalla viikolla James ja Stevens päihittivät Pitbullsit ykköshaastajuusottelussa. Londonin ja Kendrickin apuna ringsidellä hääri Ashley, joka oli ystävystynyt cruiserweight-kaksikon kanssa loppukesästä.

Tällä kertaa Londrickin ottelu ei toiminut kortin alkupuolen showstealerina, mutta onneksi Hardyn ja Helmsin ottelu paikkasi tuota puutetta. Ja vaikkei tämä ottelu yltänytkään MNM:ää ja Pitbulsseja vastaan käytyjen otteluiden tasolle, oli tämä silti ehdottomasti hyvä ottelu. Itse asiassa sen verran hyvä, ettei hienokaan arvosana ollut kovin kaukana tästä, mutta lopulta kallistun kuitenkin ***-arvosanan puolelle. Suurin heikkous tässä oli se, että KC James ja Idol Stevens eivät oikein olleet millään tavalla kiinnostavia. Heidän hallintaosuuttaan katseli kyllä ilman nukahtamisen vaaraa, mutta ei siinä ollut oikein mitään tarinankerrontaa tai muuta suurempaa painillista merkittävyyttä. Se vain… oli. Onneksi London ja Kendrick tekivät taas aivan pirusti töitä. Ottelun alussa kaksikko väläytti pari perhanan nättiä diveä ulos kehästä, keskivaiheilla he ottivat hyvää bumppia ja lopussa sitten nähtiin todella vauhdikasta menoa ja nättejä spotteja. Londrick oli aivan kiistatta vuoden 2006 parhaita joukkueita. Olisin voinut maksaa ison summan rahaa AJ Styles & Christopher Daniels vs. Paul London & Brian Kendrick -ottelusta. Mutta, se siitä ottelusta. Tämä oli hyvä, muttei sen enempää. Kiva jatko silti show’lle.

* * *

Sitten tässä välissä nähtiin totaalista hölmöilyä, kun Smackdownin GM Teddy Long saapui kehään ilmoittamaan, että Smackdownin ”hostina”, backstage-haastatelijana sekä viime aikoina myös painijana toimiva Mike ”Miz” Mizanin juhlisi tänään 26-vuotissyntymäpäiviään. Niinpä Long oli päättänyt järjestää Mizaninile yllätyksen. Suurin osa faneista tuntui vihaavan Miziä, joka veti jollaista ärsyttävän heelin ja säälittävän facen roolin sekoitusta. Ensin näytti siltä, että Mizin yllätys olisi sylitanssi Diva Search -voittaja Laylalta, jota Mizanin oli epätoivoisesti piirittänyt koko syksyn. Sen sijaan lopulta paljastuikin, että Miz sai sylitanssin lihavalta, hikiseltä ja lähes alastomalta mieheltä, jonka nimi oli Big Dick Johnson ja joka oli viime aikoina pyörinyt huolestuttavan paljon näissä WWE:n ”hauskoissa” angleissa. Joo, hauskaa oli. Tai sitten ei. Parasta tässä oli JBL:n kommentti: ”It’s either Dusty Rhodes or Big Dick Johnson”. Kamalinta tässä oli Colen kommentti: ”Go Big Dick, go!”

Singles Match

MVP vs. Marty Garner

MVP, Montel Vontavious Porter, oli Smackdownin tuleva ykköstähti – tai sellaiseksi häntä kovaan ääneen (kayfabessa) mainostettiin. Kaikki alkoi siitä, kun kalliiseen pukuun pukeutunut mystinen tähti istui elokuun alussa GM Teddy Longin kanssa Skybox-lukaalissa seuraamassa Smackdownia. Selostajat kertoivat, että kyseinen herra oli supertähdeksi hehkutettu MVP, jonka kanssa Long yritti tehdä kovaa ja rahaksta sopimusta. Lopulta sopimus julkistettiin syyskuussa, ja MVP saapui Smackdowniin hehkuttamaan tätä ”Smackdownin historian isoimmaksi sopimukseksi” mainostettua diiliä. Samalla ilmoitettiin, että MVP tekisi virallisen kehädebyyttinsä No Mercyssä, ja moni oletti saman tien, että kyseessä olisi pakko olla iso ottelu jotain nimekästä tähteä vastaan. Niinpä pettymys oli valtaisa, kun MVP:n vastustajaksi ilmestyi konkarijobberi Marty Garner, joka muistetaan parhaiten vuoden 1996 klipistä, jossa hän ottaa Pedigreen suoraan niskoilleen.

Tämän ottelun ainut tarkoitus oli osoittaa, kuinka ylimielinen mulkero MVP on, kun hän on ensin puhunut viikkokaupalla suuresta debyytistään sekä hehkuttanut itseään ja kun lopulta hänen vastustajakseen paljastuukin pelkkä local jobber. Ok, ihan hauska idea tavallaan debytoida tämmöinen ärsyttävä heel vähän erilailla kuin normaalisti. Siitä ihan pisteet WWE:lle. Ottelusta ei kuitenkaan voi antaa mitään sen kummempia pisteitä, koska siinä ei parissa minuutissa ehtinyt tapahtua käytännössä mitään. MVP ei edes näyttänyt erityisen vakuuttavalta, mikä varmaan oli sitten myös yksi buukkauksellinen tarkoitus. Vähän silti kritisoin sitä, että MVP:tä pantiin tässä tavallaan niin halvalla. JBL:n selostamossa antama kritiikki sai hänet näyttämään oikeasti todella huonolta. Kun kaveri oli vielä ylimielinen heel, niin kuka muka haluaisi nähdä häntä tämän jälkeen? On eri asia olla ärsyttävä kuin olla tylsä Power Ranger – miltä MVP kieltämättä näytti painipuvussaan. No, onneksi tulevaisuus on MVP:llä paljon valoisampi. Niin ja mitä v**tua Michael Cole, joka kutsuu maailman geneerisintä heel-finisheriä Overdrivea ”yllättäväksi liikkeeksi”?

Singles Match

Mr. Kennedy vs. The Undertaker

Mr. Kennedy oli voittanut syyskuun alussa United States -mestaruuden päihittämällä Bobby Lashleyn ja Finlayn Triple Threat -ottelussa. Kennedyllä oli muutenkin takataskussaan roppakaupalla vakuuttavia voittoja: kesäisen paluunsa jälkeen Kennedy oli voittanut muun muassa Batistan, Rey Mysterion ja King Bookerin. Niinpä US-mestaruusvoittonsa jälkeen Kennedy käveli seuraavalla viikolla GM Teddy Longin luo ja ilmoitti, että hän aikoo lähteä Smackdownista, koska hän on jo voittanut kaikki show’n tähdet. Long oli hieman eri mieltä: hänen laskujensa mukaan Kennedy ei ollut koskaan voittanut muuan Undertakeria. Niinpä Long buukkasi No Mercyyn ottelun Kennedyn ja Undertakerin välille. Pari viikkoa myöhemmin Kennedy ja Undertaker sitten vihdoin kohtasivat kehässä, ja tiukan sananvaihdon päätteeksi Undertaker poistui kehästä ja räjäytti samalla Kennedyn signature-mikin tämän käsiin. Seuraavalla viikolla Kennedy promosi kehässä, että No Mercyssä hän päihittäisi UT:n ja tuhoaisi tämän maineen.

Olipa kiva positiivinen yllätys vielä näin vajaa 10 vuotta sen jälkeen, kun olin tämän ottelun ensimmäisen kerran nähnyt. Muistan kyllä, että pidin tästä Kennedyn ja Undertakerin feudista paljon ja että tässä feudissa nähtiin hyviä otteluita (ja myös yksi ikävä pettymys, mutta se ei ollut tämä ottelu). Silti olin jostain syystä hieman epäileväinen ennen ottelua. Lisäksi matsi lähti käyntiin hieman hitaasti, joten aloin jo pelätä, että ei tästä sittenkään mitään kovin hienoa kamppailua tule. Taker ja Kennedy osoittivat minun kuitenkin olevan pahasti väärässä. Kaksikko tempaisi yli 20-minuuttisen todella intenssiivisen kamppailun, joka parani koko ajan, mitä pidemmälle se eteni. Harvoin ovat WWE:n Singles-ottelut onnistuneet olemaan näin väkivaltaisen tuntuisia. Lisäksi ottelussa kerrottiin vieläpä erittäin toimiva tarina. Lopetus oli toki hieman laiska, mutta toisaalta se toimi tässä tapauksessa hyvin, koska tämän ottelun oli tarkoituskin olla vasta feudin ensimmäinen kohtaaminen. Kokonaisuutena siis todella kova ottelu, jossa nähtiin muun muassa yksi näyttävimmistä Big Booteista pitkään aikaan (aivan täydellistä myyntiä Kennedyltä), hämmästyttävä Piledriver Undertakerille ja ensimmäistä kertaa ppv:ssä Kennedyn tyylikäs Kenton Bomb. Joo, kova ottelu.

* * * ½

Falls Count Anywhere Match

Chavo Guerrero vs. Rey Mysterio

Kappas vain, nämä kaksi entistä ystävää eivät olleetkaan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistuneet hautaamaan sotakirvestä, vaan heidän vihanpitonsa oli syventynyt entisestään! Itse asiassa nyt myös Vickie Guerrero oli tunkenut likaiset kätensä mukaan kuvioon, kun pian SummerSlamin jälkeen hän oli virallisesti puukottanut Mysteriota selkään ja lyöttäytynyt Chavon uudeksi ”business manageriksi”. Vickien selitys oli se, että Rey oli vain muisto hänen entisestä elämästään ja että Vickie halusi nyt mennä elämässään eteenpäin. Mysterio oli niin järkyttynyt näistä tapahtumista, että parin seuraavan viikon aikana hän koki löysät tappiot Finlayta ja Mr. Kennedyä vastaan. Tilanne vain paheni, kun kuvioon kaivettiin esille vanha kunnon Reyn poika Dominick. Guerrerot tungettelivat Dominickin lähelle, kun tämä hengaili backstagella isänsä pukuhuoneessa. Lopulta Mysterio ja Guerrero kohtasivat toisensa Smackdownissa, mutta tuo ottelu päättyi ratkaisemattomana, kun miehet lähtivät tappelemaan ympäri areenaa. Niinpä ppv:hen buukattiin revanssi, tällä kertaa Falls Count Anywhere -otteluna.

Ikävä kyllä Guerreron ja Mysterion viimeinen feud ei ppv:ssä saavuttanut lopulta koskaan sitä tasoa, joihin näillä kahdella olisi pitänyt olla mahdollisuus. Tai ehkä vain aikaa oli kulunut liikaa ja ehkä Mysterio + Guerrero eivät olleet enää kykeneviä vetämään samanlaisia huippuluokan otteluita kuin vielä vuonna 2004. Tätä näkemystä vastaan tosin sotii se mielikuvani, että loppuvuodesta Smackdownissa nähty ”I Quit” Match näiden kahden välillä oli sitten jo aika lähellä huippuluokkaa. Sekään ei tosin ollut perinteinen Cruiserweight-ottelu vaan hyvin rankka ja tarinankerrontaan pohjautuva kamppailu, mutta ehkä juuri siksi se olikin niin hyvä. Tämä ottelu sen sijaan yritti olla ennen kaikkea brutaali HC-ottelu ilman mitään HC-apuvälineitä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että Mysterio ja Guerrero mäiskivät toisiaan ympäri areenaa, paiskoivat toisiaan rajusti turvakaiteita ja muita päin sekä hyödynsivät parissa näyttävässä bumpissa ympäröiviä rakennelmia. Koko ajan kuitenkin korostettiin sitä, että nämä kaksi vihasivat toisiaan yli kaiken ja halusivat tehdä selvää toisistaan. Se oli ihan hyvä tarina ja kantoikin ottelua sen verran, että pidin tätä kokonaisuutena hyvänä otteluna. Loppujen lopuksi tässä oli kuitenkin mielestäni liian vähän HC-menoa ja liian paljon ympäri areenaa pyörimistä, jotta tämä olisi noussut kolmea tähteä paremmaksi. Hyvä ja hieman erilainen HC-ottelu, mutta ei sen enempää. Ei tästä huono maku silti jäänyt.

* * *

Singles Match

Sir William Regal vs. Chris Benoit

Vaikka Regal olikin saanut viralliseksi lisänimekseen ”Sir William Regal”, ei tämä ilta ollut mennyt kovin putkeen Regalilla. Kaikki alkoi siitä, kun hänen ylhäisyytensä King Booker antoi alamaiselleen Regalille tehtäväksi etsiä käsiinsä Finlayn, sillä Finlay ja Booker olivat molemmat mukana illan päämestaruusottelussa ja Finlay oli ilmoittanut Bookerille aikovansa voittaa mestaruuden tuossa ottelussa, vaikka Finlay oli osa Bookerin johtamaa kaartia. Regalin piti siis saada käännytettyä Finlayn pää. Regal ei kuitenkaan ehtinyt koskaan sinne asti, koska ensin Finlayta etsiessä hän sotki itsensä sinappiin ja majoneesiin. Suihkussa hän törmäsi mekkoon pukeutuvaan friikkiin Big Vitoon, ja sen seurauksena hän lähti paniikissa karkuun backstagelle – ilman vaatteita. Käytävällä hän törmäsi Teddy Longiin, joka ei ensinnäkään ollut ilahtunut siitä, että Regal kekkuloi takahuoneissa vain pyyhe mukanaan ja joka lisäksi halusi buukata Regalille ottelun täksi illaksi yllätysvastustajaa vastaan. Pelkäsin ensin, että tuo vastustaja olisi Big Vito, mutta sen sijaan vastustajaksi paljastui itse Chris Benoit, joka teki tässä ppv:ssä paluunsa kehiin. Benoit oli jäänyt toukokuussa tauolle parantaakseen vammojaan ja ollakseen perheensä kanssa, mutta nyt hän oli omasta mielestään valmis. On jotenkin aika kammottavaa ajatella, olisiko Benoit edelleen hengissä ja olisivatko murhat jääneet tekemättä, jos Benoit ei olisi enää tehnyt tätä paluutaan – vai oliko Benoit jo tässä vaiheessa oikeasti niin huonossa kunnossa, että mitään ei ollut pelastettavissa?

Regalin ja Benoit’n ppv-ottelu Benoit’n paluumatsina vuonna 2006 oli aivan ehdottomasti yksi tämän vuoden yllättävimmistä buukkauspäätöksistä WWE:llä. En tiedä, mitä kamaa Vince oli vetänyt hyväksyessään tämän ratkaisun vai eikö kukaan vain ollut kertonut Vincelle tästä ideasta, mutta piru vie! Nyt oltiin sellaisen rehellisen RÄSSLINGIN äärellä, jota vastaan Vince oli nimenomaan kaikki nämä vuodet yrittänyt taistella. Tämä ottelu oli 0-prosenttisesti sports entertainmentia ja 100-prosenttisesti PAINIA. Wrestlingiä. Lukottelua. Suplexeja. Sellaisia stiffejä headbutteja, että molemman päät aukeavat (kyllä, Benoit tarjoili tuollaisen superbrutaalin Headbuttin Regalille). Choppeja. Uppercutteja. j******ta, tästä ottelusta minä nautin. Jos vain aikaa olisi ollut pari minuuttia lisää ja jos lopetus ei olisi tullut ihan niin nopeasti, olisi tässä oltu huippuottelun äärellä. Nytkään ei jääty kauas. Ensimmäisten minuuttien catch as catch can -lukottelun aikana yleisö ei tuntunut tietävän, miten reagoida tällaiseen WWE:ssä nähtävään otteluun, mutta lopulta sekin oli myyty. Hieno koitos. Hienoa työtä. Ottelun jälkeen Regal törmäsi backstagella Bookeriin, ja kun Booker oli ensin raivonnut Regalille (siitä ettei tämä ollut koko iltana löytänyt Finlayta) ja läimäyttänyt tätä kasvoihin, Regal vastasi kuninkaalle lyömällä tätä suoraan nyrkillä naamaan.

* * * ½

World Heavyweight Championship

King Booker (c) vs. Finlay vs. Bobby Lashley vs. Batista

Smackdownin päämestaruuskuviot olivat pyörineet viimeisten kuukausien ajan nimenomaan King Bookerin + tämän kaartin, Bobby Lashley ja Batistan ympärillä. SummerSlamissa Booker oli onnistunut säilyttämään vyönsä diskauksella, mutta Batista sai pari viikkoa myöhemmin revanssinsa. Tuolla kertaa Booker selätti Batistan, kun Finlay oli sekaantunut otteluun ja lyönyt Batistaa shillelaghilla. Ottelun jälkeen Finlay ja Booker pieksivät Batistan niin, että tämä vuoti rajusti verta. Seuraavalla viikolla Lashley haastoi Finlayn otteluun kostaakseen Batistan puolesta. Batista ja Lashley olivat nimittäin ystävystyneet viime viikkojen aikana. Lashley voitti ottelun ja ansaitsi samalla ykköshaastajuuden Bookerin WHW-mestaruuteen No Mercyyn. Ottelun jälkeen King’s Court yritti piestä Lashleyn, mutta Batista saapui pelastamaan tämän. PPV:hen ehdittiin jo buukata Booker vs. Lashleyn lisäksi myös Batista vs. Finlay, mutta suunnitelmat muuttuivat vielä. Ennen ppv:tä nimittäin Booker ja Lashley saivat määrätä toisilleen vastustajat singles-otteluihin. Booker valitsi Lashleyn vastustajaksi Batistan, ja Lashley valitsi Bookerin vastustajaksi Finlayn. Finlay osoitti ensimmäistä kertaa tottelemattomuutta Bookeria kohtaan kieltäytymällä häviämään ottelua tahallaan ja lopulta voittamalla Bookerin ottelussa. Batistan ja Lashleyn ottelu puolestaan päättyi no contestiin, kun Bookerin joukot sekaantuivat matsiin. Tämä johti suureen joukkobrawliin, jonka keskeytti GM Teddy Long ilmoittamalla, että No Mercyssä nähdäänkin päämestaruudesta Fatal 4-Way Match.

Oli aika ilahduttavaa, että viime hetkellä joku Smackdownin buukkaustiimissä sai idean tämän ottelun buukkaamisesta noin tuhannennen Booker vs. Lashleyn sijaan. Tässä oli nimittäin tarjolla sopivasti tuoretta meininkiä, kun saimme nauttia muun muassa sellaisista ottelupareista kuin Lashley-Batista, Booker-Finlay ja Batista-Finlay. Muutenkin tämä toimi kivana piristyksenä Smackdownin päämestaruuskuvioissa, jotka olivat kieltämättä olleet varsin ankeita Bookerin mestaruusvoitosta lähtien. SummerSlamin Batista-Booker oli ollut täysi floppi. Tämä sen sijaan oli sitä itseään, nimittäin viihdyttävää entertainment brawlia. Kaikki neljä pistivät kroppansa likoon ihan kunnolla, ja Batistan otsakin aukesi yhtäkkiä (ilman mitään näkyvää syytä) tosi karusti. Ilolla tämän katsoi loppuun saakka, vaikkei tämä mikään tajunnanräjäyttävä ottelu ollutkaan. Mukava hyvän mielen Main Event.

* * *

Tämä ppv on mielestäni ehdottomasti vuoden 2006 ilahduttavimpia yllätyksiä. Kokonaisuudessaan todella vahva väli-ppv, jossa ei ollut yhtään huonoa ottelua (en laske MVP:n squashia mukaan). Sen sijaan tuota squashia lukuun ottamatta kaikki ottelut olivat vähintään kolmen tähden koitoksia, ja kolme otteluista sai arvosanaksi ***½. Toki huippuotteluiden puute harmittaa ja estää tätä nousemasta vuoden parhaiden tapahtumien joukkoon, mutta kokonaisuutena tämä tapahtuma oli paljon vahvempi kuin moni muu tapahtuma, johon mahtuu yhden huippuottelun ohella lukuisia heikkoja suorituksia. Niinpä tämä saa kunnian olla juuri ja juuri Hyvän rajan ylittävä ppv.

Wikipedia: WWE No Mercy 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 31.1.2016

Lisää...

Arvio: WWE No Mercy 2006