2004ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE No Way Out 2004

Päivämäärä: 15.2.2004

Sijainti: Daly City, Kalifornia (Cow Palace)

Yleisömäärä: 11 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


No Way Out oli vuoden 2004 ensimmäinen brand exclusive -ppv WWE:ltä, ja sen isännöimisen kunnian sai Smackdown. Samalla tämä oli tuttuun tyyliin WWE:n viimeinen ppv ennen suurta ja mahtavaa WrestleManiaa. Selostajinamme toimivat tutut ja turvalliset Michael Cole ja Tazz. Show’n aluksi kehään kävelivät Torrie Wilson ja Sable, jotka toivottivat yleisön tervetulleeksi, heittivät pari yleisön mielestä kaksimielistä juttua, promosivat uutta Playboyta, jonka kannessa he olivat, ja poistuivat sitten paikalta. Jee.

WWE Tag Team Championship
3 on 2 Handicap Match

Scotty 2 Hotty & Rikishi (c) vs. Basham Brothers & Shaniqua

Scotty 2 Hotty oli ollut loukkaantuneena poissa televisiosta vuoden 2002 keväästä vuoden 2003 syksyyn. Lokakuussa hän oli vihdoin palannut Smackdowniin ja muodostanut joukkueen Too Cool -aikaisen ystävänsä Rikishin kanssa. Sympaattinen kaksikko olikin löytänyt nopeasti yhteisen sävelen, ja vihdoin Royal Rumblen jälkeen he kokivat olevansa valmiita haastamaan joukkuemestarit Basham Brothersit mestaruuksista. Kaikkien yllätykseksi S2H ja Rikishi todella onnistuivat voittamaan vyöt Bashameilta, ja tuota eivät Bashamin veljekset niin vain sulattaneet. Seuraavien viikkojen aikana Danny ja Doug sekä heidän domina-managerinsa Shaniqua keskittivät hyökkäyksensä uusien joukkuemestareiden heikompaan osapuoleen Scottyyn. Lopulta he saivat suostuteltua Paul Heymanin buukaamaan No Way Outiin uusintaottelun, jossa Bashameiden lisäksi olisi mukana myös heidän managerinsa. Tämä ottelu muuten jäi Shaniquan viimeiseksi WWE-esiintymiseksi. Pian NWO:n jälkeen hänet tiputettiin OVW:hen, josta hänet potkittiin vuoden loppuun mennessä.

Tämä oli ihan kiva muttei millään tavalla ainutlaatuisen säväyttävä avaus illalle. Sinänsä ottelu hoiti kyllä openerin tehtävän ihan hyvin, koska openerin tarkoituksena on kuitenkin saada yleisö hyvin mukaan, ja koko katsomo tuntui syttyvän hienosti tunnelmaan, kun Scotty 2 Hottyn ja Rikishin sympaattinen joukkue pääsi vauhtiin. Muutenkin joukkuepainiotteluna tämä kohtaaminen oli ihan toimiva, ja jopa Shaniquan rooli hoidettiin tässä ottelussa oikein toimivasti. Harmi vain, että mitään kovin hämmästyttävää tai joukkuepainistandardeilla kovin erikoista ei tässä ottelussa nähty. Vähän kaipaisi nyt Smackdowninkin joukkuedivari jonkinlaista piristysruisketta.

* * ½ 

Blindfold Match

Jamie Noble vs. Nidia

Kuten Royal Rumblen arvostelussa kerroin jo, Jamie Noblen ja Nidian kuvio oli alkanut siitä, kun syksyllä Noblen ja Tajirin välisessä ottelussa Tajiri oli puhaltanut Nidian kasvoille ennennäkemättömän Black Mistinsä. Nopeasti paljastui, että tuo Black Mist oli sokeuttavaa ja että Nidia menetti näkönsä. Tämä teki aikamoisen särön Noblen ja Nidian suhteeseen, joka oli ollut menossa vaihteeksi parempaan suuntaan, koska hillbilly Noble oli hiljattain perinyt huikean summan rahaa ja hän oli alkanut käyttää rahojaan Nidiaan ostamalla tälle kaikenlaisia kalliita lahjoja. Nidian sokeutumisen jälkeen Noble ei osannut suhtautua tyttöystäväänsä kovin hyvin, ja pian hän alkoi käyttää Nidian heikkoutta halpamaisesti hyväkseen voittaakseen otteluita. Monessa tapauksessa Nidia ei edes tajunnut, että Noble oli käyttänyt häntä hyödyksen voittaakseen ottelun. Lopulta tilanteeseen tuli muutos, kun Nidia aiheutti Royal Rumblessa vahingossa tappion Noblella Cruiserweight-mestaruusottelussa. Noble raivostui tästä täysin Nidialle, mutta sai maistaa omaa lääkettään, kun pian Rumblen jälkeen Nidia ilmestyi Smackdowniin näkönsä takaisin saaneena ja koko hyväksikäytön tajunneena. Nidia heitti yleisöön kaikki Noblen rahat ja luottokortit, ja seuraavalla viikolla hän tuhosi Noblen Nidialle ostaman kalliin minkkitakin heittämällä sen silppuriin. Tämä oli liikaa Noblelle, ja niinpä entisen pariskunnan välille buukattiin NWO:hon ottelu, jossa Noble joutuisi vaihteeksi sokean rooliin painimalla huppu päässään.

En voi väittää olevani tämän storylinen suurimpia ystäviä, koska se ei varsinaisesti tehnyt mitään hyvää sen enempää Nidian kuin varsinkaan Jamie Noblen uralle. Harmittaa, kuinka koko vuosi 2003 oli Noblella aika sivussa olemista, ja nyt kun hän pääsee vuoden 2004 alussa ottelemaan ppv:eihin, on kaikissa kohtaamisissa kyse hänen tyttöystävästään. En tiedä, olisiko Noblen ja Nidian ottelusta saanut millään tavalla mitenkään kiinnostavaa tai painillisesti viihdyttävää ottelua, joten tavallaan ymmärrän, miksi tähän lisättiin Blindfold-stipulaatio. Tuolla tempulla ainakin yleisö saatiin naureskelemaan ottelulle vähän enemmän, ja hommassa oli erikoisstipulaation vuoksi poikkeuksellinen tarina. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ottelu oli aikalailla täyttä turhuutta ja muutamaa Nidian yllättävän nättiä Dropkickiä lukuun ottamatta aika väsyttävää katsottavaa. Noble näytti paikoitellen tosi typerältä. Puhtaasti huono lisä ppv:hen. Toivottavasti tämä feud oli tässä.

Tag Team Match

World’s Greatest Tag Team vs. APA

Jostain täysin käsittämättömästä syystä WWE ei ollut päästänyt Shelton Benjaminia ja Charlie Haasia ottelemaan ppv-tason joukkueotteluissa Vengeancen jälkeen, vaikka he ovat koko ajan olleet aktiivisena osana Smackdownin joukkuedivarissa. Kovin korkealla he eivät tosin ole olleet, sillä Los Guerrerosien ja Basham Brothersien tapaiset joukkueet saivat päähuomion vuoden 2003 viimeisinä kuukausina. Nyt WGTT oli taas nousemassa enemmän esille, ja ppv:tä edeltävässä Smackdownissa he olivat päättäneet tehdä uuden nousun pistämällä ensimmäisenä nippuun pitkäaikaisen WWE:n klassikkojoukkueen APAn. APAn tarina alkoi olla vähitellen päättymäisillään, koska Faarooq oli tällä hetkellä todella heikossa kunnossa, ja niinpä Bradshaw olikin viime aikoina paininut paljon itsekseen ja hoitanut suurimman osan joukkueotteluissakin. APA kuitenkin tahtoi vielä kerran nousta joukkuedivarin huipulle, ja se voisi onnistua WGTT:n voittamiselle. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa WGTT oli tuhonnut Bradshaw’n käden pahasti, ja niinpä hän joutui nyt pitämään siinä kipsiä.

Ehkä hieman yllättäen annan tälle ottelulle huonomman arvosanan kuin openerille, vaikka tässä oli mukana ehdottomasti Smackdownin lahjakkain ja viihdyttävin joukkue. Ja ei, en puhu nyt Bradshaw’sta ja Faarooqista vaan World’s Greatest Tag Teamista. WGTT on tosiaankin yksi kaikkien aikojen suosikkijoukkueistani, ja he pystyvät lähtökohtaisesti aina perhanan koviin otteluihin. Tässä ottelussa oli kuitenkin sen verran moni asia pielessä, että edes WGTT ei pelastanut sitä. Ensinnäkin tällä ottelulla ei ollut mitään järkevää taustatarinaa tai perusteltua syytä olla ppv-tasoisen tapahtuman kortissa. Toiseksikin tämä ottelu oli rakenneltu mahdollisimman tylsällä tavalla: WGTT buukattiin suurimman osan ottelusta telomaan pelkkää Bradshaw’n kättä, jota John Layfield ei edes osannut myydä. Kun tästä oli pääty, alkoi WGTT teloa Faarooqin kättä. Kolme neljäsosaa ottelusta oli käden telomista. Kun tähän yhdistää ottelun onnettoman taustan, ei liene ihme, että yleisö oli suurimman osan ottelusta kuollut. Onneksi WGTT kuitenkin teki parhaansa, ja onneksi ottelun alku- ja loppupuolella oli myös oikein toimivat ja viihdyttävät hetkensä. Niitä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, jotta tämä olisi noussut tasoltaan tv-ottelua paremmaksi kohtaamiseksi. Silti tämä kokonaisuudessaan juuri tuntuikin, ihan kivalta tv-ottelulta. Ei yhtään enempää.

* * 

Tässä välissä nähtiin merkittävä in ring -angle, jonka pääpointti oli siinä, että Raw’n supertähti Goldberg oli juuri saapunut katsomon eturiviin lipulla, jonka Raw’n sheriffi Steve Austin oli antanut hänelle viimeisessä Raw’ssa ennen NWO:ta. Syy tuohon lipun antamiseen oli tietenkin se, että Brock Lesnar ja Goldberg olivat ottaneet niin Survivor Seriesissä kuin Royal Rumblessakin verbaalisesti yhteen backstagella ja että jälkimmäisen yhteenoton seurauksena Brock Lesnar oli rynnännyt kehään kesken Rumble-ottelun ja pilannut Goldbergin Rumblen aiheuttamalla tämän eliminoinnin ottelusta. Goldberg oli aivan raivoissaan tuosta, ja Rumblesta lähtien hän oli hautonut kostoa Lesnarille. Toistaiseksi siihen ei ollut tullut mahdollisuutta, koska miehet painivat eri brändeissä. Austin tahtoi kuitenkin hämmentää hieman soppaa lähettämällä Goldbergin NWO:hon.

Tätä ei Smackdownin General Manager Paul Heyman sulattanut, ja niinpä hän saapui kehään heti, kun Goldberg oli ilmestynyt areenalle. Heyman käytti kehäaikansa aukomalla päätään Goldbergille ja ilmoittamalla, että tämä joutuu todella suuriin ongelmiin, jos hän nousee katsomon puolelta sekunniksikaan kehäalueen puolelle, jonne hän ei tänä iltana kuulu. Heymanin puheen keskeytti itse WWE-mestari Lesnar, joka aukoi päätään Goldbergille monta kertaa pahemmin kuin Heyman ja päinvastoin kuin Heyman, haastoi tätä nousemaan kehään. Lesnar ilmoitti, että Goldberg on todellinen nössö, jos hänellä ei ole munaa nousta kohtaamaan vihaamaansa miestä kehässä vihdoin, kun hänellä on siihen mahdollisuus. Jonkun aikaa Goldberg kuunteli Lesnarin päänaukomista hammasta purren, mutta lopulta Lesnar meni liian pitkälle, ja Goldberg ryntäsi kehään. Lesnar meinasi ensin saada piestyä Goldbergin kehässä, mutta Goldberg taisteli tilanteesta voittajaksi ja iski Lesnarin kanveesiin Jackhammerilla. Kun WWE-mestari makasi tajuttomana maassa, raivostunut Heyman huusi turvamiehiä paikalle, ja Goldberg talutettiin paikalta pois poliisisaattuesssa.

Singles Match

Hardcore Holly vs. Rhyno

Jos WGTT:n ja APAn feudin tausta oli kohtuullisen fillerimäinen ja perustui vain siihen, että molemmat olivat päättäneet viimeisimmässä Smackdownissa nousta joukkuemestaruuskuvioihin toisen joukkueen kustannuksella, ei tässä Hollyn ja Rhynon kuviossa ollut yhtään parempi tilanne. Koko homma oli lähtenyt siitä, että Holly ja Rhyno olivat kohdanneet toisensa ppv:tä edeltävässä Smackdownissa ja Rhyno oli raivostunut ottelussa siitä, ettei saanut päihitettyä Hollya. Niinpä hän oli lopulta ruvennut lyömään Hollya nyrkeillä niin kauan, että tuomarin oli pakko diskata Rhyno. Uusintaottelu buukattiin NWO:hon ppv:tä edeltäneessä Heatissa, ”jee”.

Jos joskus tarvitsette fillerin määritelmää, katsokaa tämä ottelu. Sen jälkeen ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Tässä oli kaikki, mitä oppikirjamaisen tylsälstä filleriltä voidaan vaan vaatia. Tällä ei ollut mitään järkevää taustaa ja tässä oli kaksi tällä hetkellä täysin tyhjän päällä olevaa midcarderia painimassa ilman minkäänlaista panosta. Kirsikkana kakun päällä oli sitten vielä se, että paini oli kohtuullisen yhdentekevää. Olin jo sanomassa, että heikkoa, sillä meinasin pitkään antaa tälle arvosanaksi *½:n, mutta lopussa nähty Rhynon kova yritys nosti tämän juuri ja juuri kahteen tähteen. Eniten tässä ottelussa harmittaa juuri se, että Rhynolla olisi potentiaalia niin paljon enempään ja niin paljon mielenkiintoisempiin kuvioihin, mutta sen sijaan hän vetää turhia otteluita HC Hollyn kanssa. Sääliksi käy. Kaikki pisteet siis Rhynolle siitä, että hän yritti tässä oikeasti (toisin kuin Holly), mutta se ei riitä tv-ottelumeininkiä parempaan suoritukseen.

* *

WWE Cruiserweight Championship

Rey Mysterio (c) vs. Chavo Guerrero

Tämän feudin tarina alkoi siitä, että RR:n jälkeisessä Smackdownissa Eddie Guerrero löydettiin pukuhuoneesta tajuttomaksi piestynä. Eddien läheinen ystävä Rey oli paikalla huolehtimassa Eddien kunnosta, kun hoitohenkilökunta ja myös GM Paul Heyman saapuivat paikalle. Kohta pukuhuoneeseen ilmestyivät norkoilemaan myös Chavot Junior ja Senior, jotka lähinnä naureskelivat sukulaisensa tilanteelle. Mysterio oli aivan varma siitä, että Chavot olivat jälleen tämänkin hyökkäyksen takana, ja niinpä Mysterio hyökkäsi suoraan molempien kimppuun, kunnes hänet saatiin rauhoitettua. Seuraavalla viikolla Chavo Jr. ilmoitti, että hän ei pidä siitä, miten Mysterio on sotkeutunut hänen ja Eddien väliseen tilanteeseen ja miten hän syytti Chavoa viime viikon hyökkäyksestä ilman mitään syytä. Lisäksi Chavo sanoi, että maskillaan Rey halvensi koko meksikolaista painiperinnettä, ja niinpä hän tahtoi päästä pieksemään Mysterion rehdissä ottelussa. Chavo lupasi, että tuon ottelun päätteeksi hän repisi Mysteriolta maskin pois. Heyman buukkasi tuon ottelun NWO:hon, mutta jo edeltävinä viikkoina Mysterio joutui useamman kerran rajuihin 2 vs. 1 -yhteenottoihin, kun molemmat Chavot kävivät hänen kimppuunsa. Lopulta Mysterio sai kuitenkin apua, kun tunnettu meksikolainen nyrkkeilijä Jorge Paez ilmestyi eräässä Smackdownissa Reyn avuksi Chavoja vastaan, ja Mysterio ilmoitti, että NWO:n ottelussa Paez olisi hänen ringsidellään.

Mietin hyvän aikaa mahdollisuutta antaa tälle jopa huippuarvosana, koska kyseessä oli kuitenkin yli 15-minuuttinen ja kovatasoinen taistelu kahden huippuluokan cruiserweight-painijan välillä. Vaihteeksi oli taas todella hyvä fiilis WWE:n CW-divarista ja siitä, miten hyvin sitä voidaan parhaimmillaan huomioida ppv:ssä. Juuri tällaista promoa cruiserweight-olisi tähän aikaan tarvinnut enemmänkin WWE:ssä. WWE:llä olisi nykyrosterillaankin mahdollisuus paukutella tällaisia CW-otteluita, mutta he ovat päättäneet, ettei sen tarvitse kuulua enää heidän repertuaariinsa. Todella harmi. No niin mutta siis. Ottelu oli taidokas ja siinä nähtiin hieno tarina kahden konkarimaisen CW-painijan kertomana. Oli kuitenkin pieni ongelma: jotenkin tuntui, että ottelussa päästy ihan täydelle teholle missään vaiheessa, ja lisäksi lopetus tuntui harmillisen laimealta. Jotenkin tästä tuntui puuttuvan se aivan viimeinen puristus, ja tuon tunteen takia tämä ei kaikesta hienosta työstä huolimatta ole huippuottelu. Hieno kamppailu CW-mestaruudesta joka tapauksessa.

* * * ½ 

WrestleMania XX Title Shot

Kurt Angle vs. Big Show vs. John Cena

Royal Rumble päättyi siihen, että Smackdownin painija Chris Benoit juhli Royal Rumble -voittoaan. Siitä huolimatta nyt oltiin siinä tilanteessa, että kolme aivan muuta miestä otteli siitä, kuka pääsisi painimaan WWE-mestaruudesta WrestleManiassa. Syykin oli yksinkertainen: Benoit oli käyttänyt Rumble-voiton tarjoamaa mahdollisuutta siirtyä voiton ansiosta toiseen brändiin ja haastaa tuon brändin päämestari. Niinpä Smackdown tarvitsi uuden haastajan WrestleManiaan. Heel- ja face-roolien välillä toistaiseksi tasapainotteleva Kurt Angle oli sitä mieltä, että hän olisi ilmiselvästi ykköshaastaja. Syy tähän oli se, ettö hän oli ollut viimeinen painija, joka oli eliminoitu RR:n jälkeisessä Smackdownissa nähdyssä historian ensimmäisessä tv-tason Royal Rumble -ottelussa, jossa oli ratkaistu päämestaruuden haastaja NWO:hon. US-mestari Big Show ja John Cena eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä, ja niinpä näiden kolmen välillä käytiin backstagella raju sanojenvaihto, joka päättyi siihen, että Heyman buukkasi nämä kolme toisiaan vastaan ykköshaastajuusotteluun NWO:hon. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa joku oli hyökännyt Anglen kimppuun backstagella, ja Angle oli varma, että se oli joko Cena tai Show. Niinpä hän keskeytti näiden kahden välillä käydyn Smackdownin ME-ottelun hyökkäämällä molempien kimppuun.

Tämä oli ihan mukava muttei millään tavalla erityisen mieleenpainuva kolmen äijän vääntö. En oikeastaan edes osaa sanoa tästä hirveästi mitään, koska nautin kyllä ottelun katsomisesta ja erityisesti sen viimeiset minuutit olivat todella nopeatempoista meininkiä, mutta toisaalta tämä ei kuitenkaan ollut millään tavalla kovin huikean mieleenpainuva koitos. Kokonaisuutena jäädään kuitenkin selvästi plussan puolelle, koska reilun 10 minuutin aikana oli tarjolla paljon hyvää ja viihdyttävää painia. Muutamia huippukohtia olivat Cenan FU Big Show’lle ja Show’n vastaanottama todella rajulta näyttänyt Angle Slam kehästä ulos. Plussaa pitää antaa Cenalle hyvästä polvivamman myymisestä. Paljon parempaa työtä kuin WrestleMania 23:ssa.

* * * 

WWE Championship

Brock Lesnar (c) vs. Eddie Guerrero

Kuten edellä sanoin, Chris Benoit oli siirtynyt Raw’hon ja jättänyt SD:n mestaruuskuviot oman onnensa nojaan. Niinpä RR:n jälkeisessä Smackdownissa Paul Heyman ilmoitti, että SD:ssä käytäisiin historian ensimmäinen televisiotason Royal Rumble -ottelu, johon osallistuisi 15 SD:n parasta painijaa ja jonka voittaja kohtaisi Brock Lesnarin päämestaruudesta NWO:ssa. Tuon ottelun voittaja marssisi takuuvarmana mestarina WrestleManiaan. Huikean ottelun päätteeksi Eddie Guerrero eliminoi viimeisenä Kurt Anglen ja saavutti vihdoin sen, mitä hän oli tavoitellut koko pitkän, paikoitellen upean ja paikoitellen henkilökohtaisten ongelmien takia hyvin vaikeaksi muodostuneen uransa ajan. Eddie oli vihdoin noussut päämestaruuden ykköshaastajaksi. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin Eddien ja Lesnarin välillä hienoja vahvasti promopitoisia angleja, joissa Lesnar teki selväksi sen, että hänen mielestään Eddien kokoisella painijalla ei olisi yhtään mitään mahdollisuutta Lesnaria vastaan NWO:ssa. Eddie kuitenkin onnistui yhdellä viikolla lyömään Lesnarin tajuttomaksi WWE-mestaruusvyöllä, ja sen jälkeen hän juhli kehässä tuo mestaruusvyö vyötäisillään. Eräällä viikolla Lesnar seisoi meksikolaiseksi pukeutuneena kehässä mariachi-bändin kanssa pitääkseen Eddielle etukäteisjuhlat, koska NWO:ssa Eddiellä ei olisi mitään juhlanaiheita. Kun Eddie saapui kehään vastatakseen Lesnarin pilkkaan, seurasi tilanteesta todella tiukka sanasota, jossa käytiin läpi myös Eddien päihdeaddiktiovaiheet. Lopulta Eddie myönsi olevansa addikti, mutta nykyisin hänen addiktionsa on voittaminen, eikä mikään muu kuin kaikkien näiden vuosien jälkeen firman päämestariksi nouseminen tyydyttäisi hänen addiktiotaan.

Tämähän oli aivan perkeleellisen kova mestaruusottelu! Kaikesta hehkutuksesta huolimatta en olisi etukäteen uskonut, että tästä kohtaamisesta saataisin näin kovalaatuinen vääntö, vaikka tiesin kyllä, että parhaimmillaan Eddie ja Lesnar pystyisivät mihin tahansa. Aikaisemmin nähdyllä Goldbergin ja Lesnarin kohtaamisella ei onneksi ollut vaikutusta tämän ottelun rakenteeseen. Pelkäsin myös sitä, että Goldbergin pakollinen sekaantuminen otteluun pilasi koko loppuosion. Näin ei kuitenkaan käynyt: Goldbergin osuus oli juuri täydellinen eikä vienyt mitään ottelulta pois. Sen sijaan Lesnar ja Eddie hoitivat 30-minuuttisen huikean kamppailun ensimmäisestä minuutista viimeiseen aivan huikealla tykityksellä. Lesnar näytti kaikki mahdolliset osaamansa voimaliikkeet, ja Eddie myi jokaikisen niistä lähes täydellisesti. Eddie puolestaan väläytti mielettömistä paikoista vedettyjä Headscissorseita, joissa Lesnar oli upeasti mukana. Lisäksi Eddie työsti Lesnarin jalkaa hitaasti mutta varmasti, ja tuo jalka pidettiin hyvin ottelun tarinassa mukana. Muutenkin ottelu eteni todella uskottavasti Lesnarin dominoinnista vähitellen tilanteeseen, jossa Eddiekin pääsi mukaan. Upeaa työtä kaikin puolin. Ehdottomasti positiivinen yllätys huikeudessaan. Kiistaton MOTYC, ja tietenkin ottelun jälkeiset hetket ovat aivan ehdotonta painiviihteen klassikkokamaa.

* * * * ½


WWE:llä oli muun muassa tässä show’ssa nyt aivan päinvastainen ongelma kuin TNA:lla. ME-kuviot toimivat hyvin ja tarjoavat huonoimmillaankin hyviä ja parhaimmillaan aivan huikeita otteluita. Sen sijaan alakortti tuntui tässä show’ssa täysin yhdentekevältä ja omiin silmiini vielä paljon heikommalta kuin Rumblessa, vaikka painin laadussa mitattuna oltiin aika tasoissa RR:n alakortin kanssa. Jotenkin tämä kokonaisuus jätti vain todella platkun fiiliksen koko show’n ensimmäisestä puolikkaasta. Onneksi lopulta kehään tuotiin CW-painijat, jotka pelastivat todella paljon. Ykköshaastajuusottelu oli hyvä muttei millään tavalla ikimuistettava, mutta se ei onneksi haittaa, koska päämestaruusottelu oli sitten ilmiömäinen veto. Silti tästä jäi minulle astetta heikompi fiilis kuin RR:stä, ja oikeasti WWE:n on panostettava myös alakorttiinsa, jos he haluavat taas kunnon arvosanoja. Tämä jää niukasti Hyvän alapuolelle, eli arvosana on Ok.

Wikipedia: WWE No Way Out 2004

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.4.2014

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: NWA TNA Weekly PPV #78

Next post

Arvio: NWA TNA Helmikuu 2004

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.