2006ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE The Great American Bash 2006

Päivämäärä: 23.7.2006

Sijainti: Indianapolis, Indiana (Conseco Fieeldhouse)

Yleisömäärä: 9 750

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


WWE:n viimeinen ppv ennen kesän suurta ppv:tä SummerSlamia oli The Great American Bash. Aikoinaan NWA:n ja WCW:n perinteikäs tapahtuma oli vuodesta 2004 lähtien kuulunut Smackdownin valikoimaan. WWE:n järjestämät TGABit olivat kuitenkin surullisenkuuluisia siitä, että ne olivat useimmiten laadultaan varsin heikkoja ja että niissä oli aina jotain sähläystä. Tällä kertaa sitä sähläystä oli kuitenkin tavallista enemmän. Suurin osa koko tapahtuman kortista oli nimittäin mennyt uusiksi ppv:tä edeltävän viikon aikana. Ensin yhteen pääotteluista buukattu Mark Henry oli loukkaantunut (noin tuhannennen kerran) ja joutuisi olemaan sivussa kahdeksan kuukautta. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, että vain vähän ennen ppv:tä The Great Khali, Bobby Lashley ja Super Crazy saivat lääkäreiltä painikiellon, koska heillä kaikilla todettiin olevan kohonneet maksa-arvot. Jokainen kolmikosta oli alun perin buukattu tähän tapahtumaan, joten sumplimista WWE:llä riitti tapahtumaan tullessa.

Michael Colen selostajaparina ensimmäistä kertaa ppv-tasolla tässä tapahtumassa nähtiin sitten JBL, joka oli kuntonsa heikentymisen vuoksi eläköitynyt toistaiseksi painikehistä ja siirtynyt selostuspuolelle. JBL:n selostuksesta voidaan olla varmasti montaa mieltä, mutta minun mielestäni Layfield oli (ja on) hommassa aivan loistava, ja hän otti show’n haltuun heti tässä TGABissa. Backstage-haastattelijana debyyttinsä puolestaan teki muuan entinen Tough Enough -finalisti Mike Mizanin, joka oli tehnyt paluunsa WWE:n lähetyksiin loppukeväästä eräänlaisena SD-lähetysten isäntänä tai hostina. ”The Miz”-lempinimellä itseään kutsuva yli-innokas hypettäjä oli alkanut ärsyttää faneja melkein alusta lähtien, mutta hän jatkoi silti yleisön villitsemisen yritystä kammottavilla ”Hoo-rah!”-huudoillaan.

WWE Tag Team Championship

Paul London & Brian Kendrick (c) vs. The Pitbulls

Paul London ja Brian Kendrick olivat nousseet Smackdownin joukkuemestareiksi toukokuussa, ja siitä lähtien he olivat pyrkineet hallitsemaan tuota divisioonaa. Haastajia kuitenkin riitti, ja kaikista eniten ongelmia tällä epävirallisesti ”Londrickiksi” kutsutulla joukkueella oli Kid Kashin ja Jamie Noblen muodostaman uuden joukkueen kanssa. Kaksi entistä CW-mestaria Kash ja Noble olivat alkaneet painia joukkueena toukokuussa, ja pian joukkueen muodostamisen jälkeen he olivat nimenneet joukkueensa The Pitbullsiksi. Tämä periaatteessa suoraan 1990-luvun ECW:stä kopioitu gimmick toimi ärhäkällä kaksikolla varsin hyvin, ja uuden ajan Pitbullsit alkoivatkin saapua kehään kaulapannoissa ja herättää yleistä pahennusta. TGABiin tullessa Pitbulls oli päässyt mestarijoukkueen niskan päälle, sillä he olivat onnistuneet voittamaan Londrickin non title -ottelussa, ja lisäksi Noble oli selättänyt Londonin ja Kash Kendrickin Singles-otteluissa.

Ai että. Ei voi kuin ihailla Londonin ja Kendrickin työskentelyä, ja vielä helpompaa tuosta ihailusta tekee se, että vastustajaksi heille oli jälleen pistetty kovan tason joukkue. On oikeastaan hieman hämmästyttävää, kuinka tässä kuussa TNA onnistui kusemaan joukkuemestaruusottelunsa aivan täysin, vaikka tuossa ottelussa oli mukana AJ Stylesin ja Christopher Danielsin kaltaiset kaverit. WWE ei kuitenkaan sorru vastaavaan mokailuun, vaan London, Kendrick, Kash ja Noble tarjoavat pirun kovan openerin illalle. Oikeastaan tämä on samalla vähän kuin CW-divisioonan lisänäkyvyyttä, mikä on enemmän kuin paikallaan. Ottelusta itsessään ei ole paljon pahaa sanottavaa, vaikka huippuluokan otteluksi tämä ei sentään yllä. Siihen suurin syy on vanha tuttu ongelma, eli ajan vähäisyys. Toisaalta on myös myönnettävä, että tästä ottelusta puuttui semmoinen pieni merkityksellisyyden ja erikoisuuden tunne. Tämä oli kyllä hieno ja äärimmäisen viihdyttävä painiottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen enempää. Hatunnosto joka tapauksessa kaikille neljälle. Erityisylistys vielä Londonille todella rajusta bumpista, jossa hän otti skin the cat -asemassa Dropkickin vastaan ja tippui tuosta asennosta suoraan ulos kehästä. Tämä ottelu jäi muuten Kid Kashin viimeiseksi ppv-otteluksi WWE:ssä.

* * * ½ 

WWE United States Championship

Finlay (c) vs. William Regal

No niin. Opener saatiin tosiaan hoidettua alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta sitten alkoivat viime hetken muutokset. US-mestaruuskuvioissa olikin ehtinyt tapahtua paljon sitten Judgment Dayn. Pari viikkoa JD:n jälkeen JBL nimittäin hävisi varsin vähälle huomiolle jääneen mestaruutensa nuorelle Bobby Lashleylle. Mestaruusvoittonsa jälkeen Lashley jatkoi koko kesäkuun ajan feudiaan King of the Ring -turnauksen voittajan King Bookerin kanssa, ja hän onnistui päihittämään Bookerin useaan kertaan, vaikka helpolla nuo voitot eivät tulleet. Booker oli nimittäin KOTR-voittonsa jälkeen aloittanut tiiviin yhteistyön William Regalin ja Finlayn kanssa, ja tuosta kaksikosta olikin muodostanut Bookerin oma ”kaarti”. Regal ja Finlay olivat jatkuvasti Lashleyn kimpussa, ja niinpä Booker-feudin päättymisen jälkeen Lashley jatkoi yhä tappeluaan heidän kanssaan. Alun perin GABiin buukattiin US-mestaruusottelu Lashleyn ja Regalin välille, mutta nuo suunnitelmat kariutuivat, kun Finlay onnistui voittamaan Smackdownissa mestaruuden Lashleylta lyömällä tätä shillegahlilla. Niinpä Lashleyn oli tarkoitus saada tässä ppv:ssä revanssinsa, mutta sitten maksa-arvot puuttuivat peliin. Niinpä ppv:n alkaessa meillä ei ollut ollenkaan US-mestaruusottelua, mutta GM Teddy Long saapui kehään selvittämään tilanneta. Hän pahoitteli sekä yleisölle että vihaisena paikalle saapuneelle Lasheylle sitä, että Lashley ei voi otella tässä ppv:ssä. Sen jälkeen voitonriemuinen Finlay saapui paikalle ja vaati Longia julistamaan hänet ottelun voittajaksi. Sen sijaan Long ilmoitti, että Finlay joutuu puolustamaan mestaruuttaan kaartilaisystäväänsä William Regalia vastaan. Tästä nämä kaksi eivät pitäneet ollenkaan. Historiaahan miehiltä riitti 1990-luvun puolivälin WCW:stä lähtien.

Tämä oli monella tapaa todella erikoinen ottelu, jollaista ei normaalissa olosuhteissa olisi ikinä buukattu WWE:n ppv:hen. Ensinnäkin kyseessä oli heel vs. heel -ottelu, mutta sen lisäksi ottelusta teki erikoisen muun muassa sen, että tässä toisensa kohtasi kaksi kohtuullisen vanhaa painijaa, jotka edustivat WWE:lle varsin epätyypillistä painityyliä. Vaikka kaikenlaiset sattumukset toki sotkivat WWE:n pakan aivan täysin, niin tässä tapauksessa oikeastaan muutos oli virkistävä. En osaa sanoa, olisiko Finlayn ja Lashleyn ottelu ollut tätä parempi tai huonompi, mutta tämä oli ainakin todella mukavaa vaihtelua – siitäkin huolimatta, että laadultaan tämä ei mikään tajunnan räjäyttävä koitos ollut. Veikkaan, että ottelun jääminen ”vain” hyväksi johtuu aika pitkälti siitä, että buukkaajat eivät lopulta uskaltaneet antaa Regalille ja Finlaylle vapautta tehdä mitä tahansa, vaan otteluun sen sijaan sotkettiin muuta hömppää. Tässä ottelussa ppv-debyyttinsä teki nimittäin muuan Little Bastard, eli kehän alla lymynnyt kääpiökokoinen irlantilainen ’leprechaun’ (haltija), joka oli toukokuun lopusta lähtien sekaantunut Finlayn otteluihin, vaikka Finlay itse ei tästä kaverista näyttänyt pitävän yhtään. Onneksi mukaan mahtui kuitenkin paljon aitoa eurooppalaistyylistä tekniikkarymistelyä, jossa Finlay ja Regal ovat parhaimmillaan. Kokonaisuutena siis hyvin epätyypillinen mutta juuri siksi hyvä US-mestaruusottelu.

* * * 

Singles Match

Matt Hardy vs. Gregory Helms

Gregory Helms oli pitänyt Cruiserweight-mestaruutta vyötäisillään jo yli puoli vuotta, ja niinpä hänestä oli tullut WWE:n historian pitkäaikaisin CW-mestari ja lisäksi hallitsevista mestareista pisimmän aikaa yhtäjaksoisesti mestaruuttaan hallinut painija. Tällä kertaa Helmsin ei kuitenkaan tarvinnut puolustaa vyötään, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma. Helmsin oli nimittäin tarkoitus painia tässä ppv:ssä pitkäaikaista kiistakumppaniaan Super Crazya vastaan, mutta kohonneet maksa-arvot pakottivat myös Crazyn pois kehistä. Niinpä viime hetken korvauksena Helmsiä vastaan buukattiin tämän lapsuudenystävä ja viime kuukausina varsin päämäärättömästi Smackdownissa ajelehtinut Matt Hardy, joka ei kuitenkaan ollut enää Cruiserweight-mitoissa, joten tämä impromptu-ottelu käytiin ilman mestaruuspanoksia.

Suurena Helms-fanina en voi kuin iloita siitä, että mies oli päästetty nyt ottelemaan säännöllisesti ppv:eihin ja vieläpä singles-otteluihin. Suorastaan hoosianaa sielulleni – varsinkin kun ottelut olivat vieläpä oikeasti hyviä. Eivät nyt (ikävä kyllä) mitään mestariteoksia tai huippuluokan otteluita, mutta takuuvarmoja hyviä ja viihdyttäviä painiotteluita silti. Tämäkin ottelu olisi pienellä petrauksella (vähän enemmän aikaa, vähän vielä intensiivisempää menoa ja vähän terävämmin hoidettu pari spottia) ollut jo hieno ottelu. Nyt jäädään kolmeen tähteen, mutta sekään ei ole missään tapauksessa huono suoritus. Helmsin Top-Rope Neckbreaker on joka kerta yhtä näyttävä spotti, ja myös Hardy väläytti vaihteeksi tyylikkään Top-Rope Moonsaultinsa. Kokonaisuudessaan ottelu oli rakennettu varsin perinteisesti, mutta ehkä juuri siksi ottelun rakenne toimikin niin moitteettomasti. Jep, varsin kiva välipalaottelu tässä vaiheessa show’ta. Hyvää työtä.

* * * 

Punjabi Prison Match

Big Show vs. The Undertaker

 

Ja kyllä vain, kolmas maksa-arvosotkusta kärsinyt ottelu vielä putkeen. Tässä tapauksessa homma tosin meni jo aika hölmöksi, koska koko uusi gimmick-ottelu Punjabi Prison Match oli tehty Khalia varten, ja nyt Khali ei voinut itse otella siinä. WWE ei kuitenkaan halunnut perua ottelua tai edes kertoa Khalin kärsivän samasta ongelmasta kuin Lashley (koska se ei olisi hyvää PR:ää), joten homma päätettiin hoitaa toisella tavalla. Khalin ja Undertakerin feudihan oli siis jatkunut JD:n jälkeen lähinnä Khalin ja Daivarin voimin. Khali oli tuhonnut Takerin JD:ssä, eikä UT:tä itseään nähty Smackdownissa ollenkaan touko- tai kesäkuussa. Sen sijaan heinäkuun alussa Daivari esitti Undertakerille haasteen: Khali tahtoi painia GABissa uudestaan Undertakeria vastaan, mutta tällä kertaa ottelumuoto olisi Punjabi Prison Match. Kukaan ei tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta UT yllätti Daivarin ja Khalin täyttämällä kehän savulla ja ilmoittamalla äänentoistolaitteiden kautta hyväksyvänsä haasteen. Seuraavalla viikolla Taker teki sitten virallisen paluunsa, mutta se ei mennyt kovin hyvin. PPV:tä edeltävän viikon lauantaina järjestettiin nimittäin Saturday Night’s Main Event, jossa tuore ECW-mestari Big Show ja The Great Khali muodostivat epäpyhän liittouman. Kun Undertaker hyökkäsi tapahtumassa Khalin kimppuun, Big Show saapui avuksi, ja yhdessä he iskivät Takerille Double Chokeslamin. Smackdownissa he vieläpä toistivat tempun – tällä kertaa iskemällä UT:n selostuspöydästä läpi.

Tämä oli siis tilanne The Great American Bashin alkaessa. Katsojat olettivat edelleenkin näkevänsä Khali vs. Undertakerin Punjabi Prison Matchissa, koska mitään muuta ei ollut ilmoitettu. Juuri ennen tätä ottelua nähtiin kuitenkin backstage-angle, jossa Great Khali ja jostain syystä paikalle saapunut Big Show hyökkäsivät yhdessä Undertakerin kimppuun. Henkilökunta saapui kuitenkin väliin ennen kuin jättiläiset ehtivät piestä Takerin täysin. GM Teddy Long ei voinut hyväksyä tätä halpamaista hyökkäystä, joten ilman mitään sen kummempia selityksiä tai perusteluita hän ilmoitti Big Show’lle, Khalille ja Daivarille, että rangaistukseksi tuosta hyökkäyksestä Punjabi Prison Matchissa painiikin Khalin sijaan Big Show. Mikä sitten oli Punjabi Prison Match? No, ottelun rakennelma oli kieltämättä aika vaikuttava, koska se koostui kahdesta jättimäisestä bambuhäkistä. Ottelun stipulaatio oli seuraava: Sisempi häkki ympäröi kehää, ja siinä oli neljä ovea, joista jokaisen saisi pyytää kerran auki ottelun aikana. Pyytämisen jälkeen tuo ovi olisi auki minuutin, jonka jälkeen se lukitaan lopullisesti. Ulompi häkki sen sijaan ympäröi koko ringside-aluetta, ja siinä ei ollut ollenkaan ovia. Lisäksi ulomman häkin yläreuna oli täynnä teräviä piikkejä, joka teki reunan yli kiipeämisen todella vaikeaksi. Ottelun voisi voittaa ainoastaan pakenemalla molemmista häkeistä.

Tämä oli hämmentävin ottelu, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. En oikeastaan vieläkään tiedä, mitä mieltä minun pitäisi olla tästä ottelusta. Hyvää tässä oli se, että Khalin sijaan kehässä oli Big Show. Samalla se tarkoitti sitä, että ottelussa saatiin ihan oikeasti jotain painillista aikaan. Molemmat ottivat ihan kohtuullista bumppia, bleidasivat ja vähintäänkin yrittivät vetää sellaisen perusviihdyttävää entertainment brawlia. Ikävä kyllä Big Show’kin alkoi olla tässä vaiheessa uraansa sen verran isokokoinen ja heikossa kunnossa, ettei hänkään kovin kummoisiin suorituksiin pystynyt. Undertaker kuitenkin kannatteli ottelun painillista puolta joten kuten harteillaan ja otti vastaan myös ihan näyttävän pöytäbumpin. Jos tämä ottelu olisi siis vain ollut perus Cage Match tai No DQ Match näiden kahden välillä, olisin varmaan antanut arvosanaksi jotain **½:n ja ***:n väliltä. Ikävä kyllä ottelun konsepti oli muuten niin hämmentävä, että järkihän tässä meinaa lähteä. Ensimmäinen 15 minuuttia meni vielä ihan hyvin, mutta sen jälkeen nähtiin todellista typeryyttä, kuten Undertakerin lukitseminen ensimmäisen häkkirakennelman sisälle ja hetkeä myöhemmin Undertakerin vaivaton pakeneminen. Todellinen WTF-hetki oli kuitenkin ottelun lopetus, kun Great Khali ilmestyi paikalle katsomon seasta ja alkoi kiivetä (kyllä vain) häkin sisälle, mutta samalla Undertaker ja Big Show vetävätkin ottelulle täysin älyttömän lopetuksen. Ottelu päättyi siis täysin seinään (no pun intended), eikä Khali ikinä ehtinyt kiivetä häkin sisälle, vaan jäi roikkumaan rakennelman seinustalle toimettomana. Mitä helvettiä? En todellakaan tiedä. Kiitos tästä WWE.

* * 

Bra & Panties Match

Kristal vs. Michelle McCool vs. Jillian Hall vs. Ashley

Okei, sitten jotain ihan muuta. Alkuvuoden ajan Smackdownin backstage-haastattelijana toiminut Kristal oli siirtynyt painimaan (tai no, ”painimaan”) ja tehnyt samalla heel-turnin. Kristal oli nimittäin kateellinen Ashleylle, joka oli siirtynyt kesän alussa Smackdowniin. Ashley oli ollut sairaslomalla kevään ajan, ja kun hän teki paluunsa, hänet siirrettiin siniseen brändiin. Siellä hän herätti katkeruutta Kristalissa, jonka mielestä Ashley vei hänen ansaitseman huomionsa. Kristalin apuna viime viikoina oli ollut alkuvuodesta Smackdownissa debytoinut entinen Diva Search -kilpailija Michelle McCool, jonka gimmick oli ”seksikäs opettaja”. Ashley oli puolestaan liittoutunut Jillian Hallin kanssa. Nyt nämä neljä sitten ottelivat keskenään rintsikkapikkariottelussa. Jihuu.

Sitten oli tarjolla todellista painin riemujuhlaa. Tästä ottelusta tuskin tarvitsee mitään sen kummempaa todeta. Erityisesti Kristal ja Michelle näyttivät upeilta, mikä on tietenkin hyvä tällaisen ottelun kannalta. Pitkälle on kyllä tultu 10 vuodessa, kun nyt on sentään kaikki ”Divas Revolution” ynnä muut, ja vielä vuonna 2006 tuntui aina välillä siltä, että naispainijoiden pääasiallinen rooli oli tämänkaltaisissa otteluissa viihdyttäminen. JBL tiivisti aika lailla koko WWE:n linjauksen totemalla Colelle, etteivät nämä naiset ole mitään atleetteja, he vain näyttävät h**vetin kuumalta. Annan puoli pistettä tälle ihanan Michellen debyytin ansiosta.

½ 

Singles Match

Batista vs. Mr. Kennedy

Tähän otteluun ei liity kohonneita maksa-arvoja, mutta ei tämänkään taustatarina mennyt nyt aivan kuin elokuvissa. Alun perin tämän ottelun piti nimittäin olla ykköshaastajuusottelu paluunsa tehneen Batistan ja tämän sairasloman aiheuttaneen Mark Henryn välillä. Smackdownin ykköstähti Batista oli siis tehnyt kauan odotetun paluunsa seitsemän kuukauden mittaisen sairaslomansa jälkeen heinäkuun alussa. Batista ei aikaillut, vaan haastoi saman tien Mark Henryn otteluun The Great American Bashiin, koska oli nimenomaan Henryn syytä, että Batista oli joutunut sairaslomalle. Long hyväksyi tämän ottelun ja lisäsi siihen panokseksi ykköshaastajuuden. Sitten Mark Henry onnistui kuitenkin tekemään jälleen täysin odottamattoman tempun, sillä Saturday Night’s Main Eventissä hän paskoi polvolumpionsa ja joutui saman tien vähintään kahdeksan kuukauden sairaslomalle. Batista jäi ilman vastustajaa, joten ppv:tä edeltävässä Smackdownissa hän esitti avoimen haasteen. Siihen vastasi Mr. Kennedy, joka oli niin ikään tehnyt kesällä paluunsa sairaslomalta. Kennedyhän oli siis debytoinut WWE:ssä vuoden 2005 syksyllä, mutta juuri kun hän oli kovassa nosteessa, hän loukkaantui pahasti viime joulukuussa. Nyt Kennedy oli palannut, ja hän oli omasta mielestään valmis nousemaan isoihin kuvioihin. Niinpä hän ei epäröinyt hetkeäkään, kun hänelle aukesi mahdollisuus painia Batistaa vastaan.

Tämä ottelu oli oikeastaan aika positiivinen yllätys. Toki lopetus oli laiskin mahdollinen buukkausratkaisu, mutta jollain kierolla tavalla se sopi tähän tyhjästä repaistyyn otteluun yllättävän hyvin, koska sen ansiosta tämä kuvio sai varsin luontevaa ja vieläpä kiinnostavaa jatkoa. Lisäksi tässä tapauksessa se ei vienyt mitenkään erityisen paljon pois itse ottelun viihdyttävyydestä, koska se tuli aika sopivassa kohdassa ja oikeasti yllättäen. Muuten touhu olikin sitten erittäin hyvin hoidettua ja viihdyttävää entertainment brawlia. Molemmilla oli selvästi paljon näytönhalua pitkän ppv-tauon jälkeen, eikä Batistallakaan ollut ainakaan erityisen huomattavasti ring rustia. Kennedy näytti tässä ottelussa jo lähes tulkoon ME-tähdeltä, ja miehen menoa oli aika rajua katsella, koska hänen otsansa aukesi vahingossa pahasti heti ensimmäisellä minuutilla ja vuoti verta rankasti. Erityiskehut pitää kuitenkin antaa siitä, että ottelu ei ollut vain Batistan hallintaa, vaan myös Kennedy sai hallita ottelua, ja hän teki sen vieläpä uskottavasti. Kokonaisuudessaan tästä jäi yllättävän hyvä maku suuhun. Oli tämä varmaan noin tuhat kertaa parempi suoritus kuin Henry vs. Batista olisi ollut.

* * * 

World Championship

Rey Mysterio (c) vs. King Booker

Ensimmäiseksi täytyy mainita, että World Heavyweight Championshipia oli alettu tässä kesällä kutsua ihan virallisesti World Championshipiksi, koska mestari Rey Mysterio ei kieltämättä ollut aivan Heavwyeight-kaveri. Mutta mennäänpä sitten King Bookeriin, joka oli kokenut todellisen gimmick-muutoksen JD:n jälkeen. Booker oli siis voittanut King of the Ring -turnauksen, ja heti tuon jälkeen hän oli ottanut viralliseksi painijanimekseen King Bookerin. Samalla hänen vaimostaan oli tullut Queen Sharmell. Nimimuutoksen lisäksi Booker oli alkanut puhua kuninkaallisella aksentilla, pukeutua kuninkaalliseen viittaan, kantaa mukanaan valtikkaa, käyttää uutta kuninkaallista sisääntulomusiikkia ja saapua muutenkin areenalle valtaistuimella istuen. Lisäksi Bookerilla oli oma kaartinsa: Finlay ja William Regal. Kesäkuun loppuun saakka Booker oli kuitenkin keskittynyt feudaamaan vihamiehensä Bobby Lashleyn kanssa, ja itse asiassa tuo feud oli päättynyt Bookerin kannalta noloon tappioon. Booker ei kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan heinäkuun ensimmäisessä Smackdownissa hän osallistui päämestaruuden ykköshaastajuudesta käytävään Battle Royaliin – ja kaikkien yllätykseksi Booker myös voitti sen. Niinpä Booker haastoi Rey Mysterion The Great American Bashissa, vaikka miesten välillä ei oikeastaan mitään kummoisempaa feudia ollut. Rey oli viime aikoina keskittynyt kamppailemaan parhaan ystävänsä Chavo Guerreron kanssa Mark Henryä vastaan.

Tähän väliin pieni fun fact: Mysterion molemmat päämestaruuden haastajat Smackdownin ppv:eissä (Booker ja JBL) olivat aikaisemmin tänä vuonna jobanneet Boogeymanille ppv-tason squashissa (Royal Rumble ja WrestleMania). Kuinka paljon tämä kertoo WWE:n pitkäjänteisestä storyline-suunnittelusta? Miksei Boogeyman saanut ykköshaastajuutta, vaikka hän oli todistetusti JBL:ää ja Bookeria kovempi painija?

Rey Mysterio olisi varmaan pitänyt Smackdownin ME-divisioonaa harteillaan vaikka yksin. Harmi, että Mysterion aika SD:n ykköstähtenä jäi lopulta niin lyhyeksi, koska olisin mielenkiinnolla seurannut, minkälaisia suorituksia hän olisi eri vastustajien kanssa saanut. Monien mielestä olen varmaan yliarvostellut sekä tämän ottelun että Mysterion ja JBL:n kohtaamisen Judgment Dayssa, mutta minun mielestäni nämä molemmat olivat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka hieno ottelu saattaa syntyä etukäteen todella tylsistä lähtökohdista. Tältäkään kohtaamiselta en odottanut paljon mitään, mutta niin vain Mysterio jälleen osoitti olevansa SD:n ykköstähti repimällä Booker T:stä piru vie irti hienon ottelun. Tässä oli kaikki, mitä hyvin onnistuneelta päämestaruusottelulta voi mielestäni vaati. Toimiva rakenne, jonka ansiosta molemmat pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Hienoja spotteja, kuten Mysterion Senton yläköydeltä ulos kehästä Bookerin päälle. Lopussa myös hieman HC-menoa, jännitystä ja vieläpä yllättävä lopetus. WWE:ssä ei varsinkaan Attitude Eran jälkeen ole missään vaiheessa yliviljelty näitä Swerwe-käännöksiä, joten silloin harvoin kun niitä käytetään, ne todella tuntuvat hämmästyttävältä. Tästä voisi ottaa mallia muuan TNA. Joka tapauksessa tämä oli mielestäni hieno ottelu. Ei nyt sentään huippuluokan kamppailu, koska Mysterion vastustaja ei ihan sillä tasolla ollut, mutta kova suoritus silti. Bookerkin oli tässä ottelussa pirteämpi kuin vuosikausiin.

* * * ½


Nostan hattua tälle GABille siitä, kuinka kunniakkaasti se selvisi siitä huolimatta, että oikeista otteluista (jätetään naisten pehmopornohömppä pois laskuista) ainoastaan opener ja Main Event onnistuttiin ottelemaan niin, kuten oli alun perin suunniteltu. Vertailussa tämä päihittää nimittäin kevyesti vuosien 2004 ja 2005 versiot. Mukaan mahtui jopa pari hienoa ottelua ja kolme hyvää vielä kaupan päälle. Itse asiassa tämä jää ihan vain niukasti Ok:n arvosanan alapuolelle, ja sekin johtuu siitä, että yhtään sellaista todellista huippuhetkeä tässä ei kuitenkaan ollut. Ppv:nä siis juuri ja juuri Kehno, mutta WWE:n järjestämä GABina ja erityisesti olosuhteisiin nähden paljon huonomminkin olisi voinut mennä.

Wikipedia: WWE The Great American Bash 2006

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.12.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Victory Road 2006

Next post

Arvio: TNA Hard Justice 2006

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.