2005ArkistoTapahtumatWWE

Arvio: WWE Vengeance 2005

Päivämäärä: 26.6.2005

Sijainti: Las Vegas, Nevada (Thomas & Mack Center)

Yleisömäärä: 9 850

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


ECW:lle omistetun One Night Stand -ppv:n järjestäminen muutti WWE:n kesän ppv-kalenteria hieman viime vuodesta. Tuolloin kesäkuussa nähtiin Raw’n ppv Bad Blood ja Smackdownin ppv The Great American Bash. Heinäkuussa nähtiin sitten Raw’n Vengeance ja elokuussa yhteinen SummerSlam. Myös vuonna 2005 Vengeance oli Raw’n ppv, mutta tällä kertaa se järjestettiin kesäkuussa – ikään kuin Bad Bloodin paikalla, sillä Bad Bloodia ei enää järjestetty ollenkaan. Smackdownin TGAB puolestaan siirtyi heinäkuulle.

PPV-aikataulumuutosten lisäksi Vengeancen taustatiedoista on merkittävää se, että kesäkuun alussa WWE:ssä oli alkanut draft, jossa jokaisessa Raw’ssa ja jokaisessa Smackdownissa kesäkuun ajan oli siirtynyt yksi painija SD:stä Raw’hon ja yksi painija Raw’sta SD:hen. Tätä ppv:tä seuranneen viikon Raw’ssa ja SD:ssä nähtäisiin vielä kaksi vaihtoa Raw’hon ja kaksi SD:hen. Muistan vieläkin, kuinka jännittävää aikaa tämä kuukauden kestänyt draft oli painifanille – varsinkin kun tähän aikaan brand-jako oli vielä aivan ehdoton. Huikeaa viihdettä. Tähän mennessä SD:stä Raw’hon olivat siirtyneet John Cena, Kurt Angle ja Carlito. Raw’sta olivat puolestaan lähteneet Chris Benoit, Randy Orton ja Muhammad Hassan.

Selostajinamme tällä kertaa JR:n ja Kingin lisäksi myös Jonathan Coachman. Näihin aikoihin Coachista tuli vakiolisäys Raw’n selostustiimiin joksikin aikaa, mistä voi olla varmaan montaa mieltä.

WWE Intercontinental Championship

Carlito (c) vs. Shelton Benjamin

Carlito oli tosiaan draftattu Smackdownista Raw’hon juuri ppv:tä edeltäneellä viikolla. Raw-debyytissään Carlito oli sitten tehnytkin saman tempun kuin koko WWE-debyytissään Smackdownin puolella viime syksynä: voittanut brändin kakkosmestaruuden ensimmäisessä ottelussaan. Carliton ja IC-mestari Shelton Benjaminin kamppailu oli ollut pitkä ja tiukka, mutta lopulta Carlito oli napannut Benjamin roll upiin ja pitänyt köysistä niin tiukasti, että Benjamin ei saanut olkapäitään ylös. Tuossa ottelussa nähtiin myös varsin raju botch, kun Benjaminin toinen jalka osui köysiin tämän yrittäessä Flip Diveä ulos kehästä köysien yli, ja tuon takia Benjamin tuli kehästä ulos todella pahannäköisesti. Ilmeisesti Shelton ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa pahemmin, vaikka selostajat arvuuttelivat tämän terveydentilaa ottelun alkaessa.

WWE:n openerit jatkavat tasaisen varmaa viihdyttävyyttä. Tosin täytyy todeta, että kieltämättä tässä ottelussa näkyi vielä Carliton vihreys aika selvästi. Carliton WWE-ura oli kuitenkin alkanut aika ongelmallisesti, kun ensimmäinen loukkaantuminen oli tullut vain pari viikkoa debyytin jälkeen, ja loukkaantumisen jälkeen ensimmäinen feud oli Big Show’n kanssa, missä ei kummoisia painimeininkejä harjoiteltu. Niinpä paikka Benjaminia vastaan oli varsin kova kertarykäys Carlitolle, mutta oli pidemmän päälle varmasti hyväksi miehen kehitykselle ja uralle WWE:ssä. Tässä ottelussa kuitenkin näki vielä selvästi sen, että Benjamin joutui kantamaan Carlitoa jonkun verran ja että Carlitolla oli hetkittäin hieman vaikeuksia pysyä Benjaminin perässä. Näiden syiden takia tämä ottelu ei noussutkaan vuoden parhaimpien openereiden tasolle, mutta kokonaisuutena tämä oli silti kiistatta hyvä ottelu. Benjamin teki taas aivan pirusti töitä, ja Carlitokin yritti parhaansa. Benjaminilta nähtiin muutama tosi näyttävä liike, ja myös lopetus oli hoidettu hienosti. Hyvä alku illalle.

* * * 

Singles Match

Victoria vs. Christy Hemme

Ensimmäiseksi lienee syytä mainita, että WWE:n Women’s-mestaria Trish Stratus ei ollut nähty ruudussa Backlashin jälkeen ollenkaan, mutta mestaruus oli silti yhä hänen hallussaan. Todellinen syy Trishin poissaololle oli se, että Stratus oli loukannut itsensä pian WM:n jälkeen ja tarvitsi sairasloman. Kayfabe-selitys nähtiin Backlashissa, kun Viscera suuttui siitä, kuinka rumasti Stratus haukkui häntä hävityn Kane-ottelun jälkeen, ja iski Stratukselle Big Splashinsa. Tuolla tavoin Stratus saatiin ulos ruudusta, ja Viscera käännettiin faceksi. Jostain syystä WWE ei kuitenkaan halunnut riisua mestaruusvyötä loukkaantuneelta Stratukselta pois, joten naisten mestaruuskuvioita ei tällä hetkellä ollut ollenkaan. Siitä huolimatta tähänkin ppv:hen oli saatava naisten ottelu, joten taustatarinaksi kelpasi se, että pari viikkoa ennen ppv:tä Raw’ssa järjestettiin bikini-kilpailu, jonka Christy Hemme voitti. Tuohon asti face-roolia vetänyt Victoria raivostui täysin Hemmen voitosta, hyökkäsi brutaalisti tämän kimppuun ja teki heel-turnin. Christy vastasi tähän seuraavalla viikolla kuristamalla Victoriaa kesken kuuden henkilön joukkueottelun niin kauan, että hänet täytyi diskata. Vielä ennen ppv:tä Victoria jatkoi julmaa käytöstään iskemällä Hemmeä backstagella päähän jonkinlaisella lasiesineellä.

Raw’n naisten divisioonan tilanne tältä ajalta herättää niin monta kysymystä, että niihin on mahdotonta edes vastata mitenkään järkevästi. Kaikkein suurin kysymys on tietenkin se, miksi Trishiä ei pistetty jobbaamaan vyötään ennen sairaslomaansa esimerkiksi Victorialle, jos tarkoituksena oli kuitenkin jatkaa naisten otteluiden buukkaamista ppv:eihin? Tässäkin ottelussa olisi ollut huomattavasti enemmän järkeä ja edes jonkinlaista kiinnostavuutta, jos esimerkiksi Victoria olisi puolustanut vyötä Hemmeä vastaan. Toisinpäin en tilannetta edes halua ajatella, koska kovasta yrityksestään huolimatta Hemme ei vain yksinkertaisesti ollut millään tavalla kykeneväinen kunnon otteluihin. Tässäkin Victoria teki lähes tulkoon kaiken työn, ja Hemme loisti lähinnä tekemällä jonkun akrobaattisen ei-painillisen tempun, kuten spagaatin yläköysien päälle. Kokonaisuutena ottelu oli aika laihaa, heikkoa ja tylsää naisten painia, jonka pelasti täydeltä paskuudelta Victorian kova työmoraali.

* ½ 

Singles Match

Edge vs. Kane

WWE oli yrittänyt aika kauan olla huomioimatta yleisön jatkuvia buuauksia ja ”Matt Hardy” -chantteja, joita face-roolia epätoivoisesti vetänyt Lita keräsi koko kevään ajan viikosta toiseen. Lopulta Lita teki kauan odotetun heel-turninsa Raw’ssa nähdyn Gold Rush -ykköshaastajuusturnauksen finaalissa. Tuossa ottelussa toisensa kohtasivat Edge ja Litan aviomies Kane. Ottelu päättyi siihen, kun Lita sujautti yhtäkkiä Edgen MITB-salkun Edgelle ja aiheutti samalla Kanelle tappion. Ottelun jälkeen Lita antautui intohimoiseen suutelointiin Edgen kanssa, mikä virallisti Litan heel-turnin. Kanea ei esiintynyt Raw’ssa pariin seuraavaan viikkoon ollenkaan. Seuraavina viikkoina nähtiin sitten monia mielenkiintoisia segmenttejä, kun Lita muun muassa veti vihkisormuksensa vessanpöntöstä alas ja virallisti eronsa Kanen kanssa. Lita myös teki sovinnon keskenmenon aiheuttaneen Snitskyn kanssa ja syytti sen sijaan lapsensa menettämisestä Kanea. Lopulta Edge ja Lita ilmoittivat menevänsä naimisiin ppv:tä edeltävässä Raw’ssa. Tuo angle muistetaan varmaan parhaiten siitä, kun Matt Hardyn musiikki alkoi soida kesken seremonian, ja yleisö räjähti hurraamaan. Hardyn musiikki paljastui kuitenkin vain Edgen ja Litan julmaksi pilaksi. Sen sijaan Kanen comeback oli totisinta totta, kun Big Red Monster keskeytti häät kaivautumalla kehän alta ylös ja hyökkäämällä sekä Edgen että Kanea äärettömän julmasti loukanneen Litan kimppuun. Edge ja Lita ehtivät kuitenkin paeta kehästä, mutta tämä ottelu buukattiin ppv:ehn.

Kerrankin WWE kärsi TNA:n yleisongelmasta, eli sekaantumisten ylibuukkaamisesta. Edgen ja Kanen ottelupari ei kieltämättä ollut etukäteen mikään tajuttoman hyvältä kuulostava kaksikko – varsinkin kun mieleen palasi se, kuinka yhdentekevän ja heikon ottelun Edge ja Kane painivat keväällä 2004 Edgen comebackin jälkeen. Nyt tilanne oli kuitenkin hyvin toisenlainen, ja erityisesti Edge oli paljon paremmassa iskussa kuin tuolloin paluunsa jälkeen. Niinpä tätä ottelua olikin varsin ilo seurata, ja sekä Kane että Edge väläyttivät muutaman oikein näyttävän liikkeen. Ottelulla oli muutenkin toimiva tarina, ja yleisö oli tietenkin aivan liekeissä, koska kaikki vihasivat Edgeä tällä hetkellä niin älyttömästi. Niinpä tästä oli jo kuoriutumussa kokonaisuutena hyvä ottelu. Ei kuitenkaan sen enempää, koska sitä parempaan näiden kahden kemiat eivät vain yllä. Sitten ottelun loppuosuus piti kuitenkin tyrkätä täyteen Snitskyn ja Litan sekaantumisia ja muuta sähläämistä, mitkä veivät harmillisesti ottelun fiiliksestä ja tiputtavat myös arvosanaa puolikkaalla.

* * ½ 

Singles Match

Kurt Angle vs. Shawn Michaels

Heti WrestleManian jälkeen Shawn Michaels oli ilmoittanut, että jonain päivänä hän haluaa vielä uusintaottelun Kurt Anglen kanssa, koska hän hävisi WrestleManiassa Anglelle niin niukasti. Michaels kuitenkin tiesi, ettei tuollaista tilaisuutta olisi hänelle heti tarjolla, koska hän ja Angle painivat eri brändeissä – kunnes Angle siirtyi Raw’hon draftin toisella viikolla. Heti saapumisensa jälkeen Angle alkoikin uhitella muun muassa HHH:lle, Ric Flairille ja Batistalle, mutta lopulta hänen oli huomioitava myös Shawn Michaels, kun tämä keskeytti Anglen promottelun ja ilmoitti haluavansa uusintaottelunsa. Ylimielisellä Anglella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua, joten yksi kaikkien aikojen odotetuimmista rematcheista sovittiin Raw’n Vengeanceen.

WM:n ottelun jälkeen tällä otteluparilla oli aikamoinen taakka niskassaan. Moni odotti jo etukäteen jossain vaiheessa taatusti koittavaa rematchia, mutta samaan aikaan rematchin odottaminen oli myös pelottavaa. Olisiko Anglella ja Michaelsilla enää mitään uutta annettavaa, vai oliko heidän ensimmäinen ottelunsa jopa liian täydellinen? Pitäisikö tuon ottelun jäädä ainoaksi laatuaan, koska seuraavilla ei enää yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ylittää alkuperäistä suoritusta? No, nyt tämän ottelun jälkeen voi turvallisesti sanoa, että onneksi WM:n ottelu ei jäänyt ainoaksi laatuaan. Vengeancen ottelu ei kieltämättä noussut sille ainutlaatuisen mahtavuuden tasolle, mikä WM:ssä saavutettiin, mutta siitä huolimatta tämä oli aivan jumalattoman kova painiottelu ja aivan kirkkaasti yksi vuoden parhaista matseista. Tämän ainutlaatuisen kovakorttisen väli-ppv:n semi-ME:ksi Anglen ja Michaelsin rematch sopi suorastaan täydellisesti, koska juuri jotain tällaista spesiaalia tähän Vengeanceen kaivattiin. Angle ja Michaels toden totta antoivat kaikkensa ja väläyttivät juuri sopivasti erilaisia huikeita otteita ja tarjosivat muutenkin sopivasti erilaisen rakenteen, että ei tätä katsoessa voinut olla jälleen viihtymättä. German Suplex pöydälle, Powerbomb kehäkulmaukseen… Huikeaa painia, huikea parivaljakko. Ei muuta sanottavaa.

* * * * ½ 

Koska tähän Raw’n väli-ppv:hen oli meneillään ollen draftin takia isketty kaikki munat samaan koriin, oli yleisöä hieman rauhoiteltava ennen kahta viimeistä ottelua nähtävällä välianglella. Backlashin jälkeen Viscerasta oli ilmeisesti tullut rakkauden suurlähettiläs, ja ennen kaikkea hän oli iskenyt silmänsä Lilian Garciaan. Pitkän aikaa Lilianin ja Visceran rakkaus oli kytenyt, mutta nyt oli aika mennä seuraavalle asteelle. Tässä ppv:ssä Lilian saapui kehään ja kutsui Visceran paikalle. Ensin Lilian lauloi Visceralle, sitten kehui tätä ja lopulta… kosi Visceraa. Kyllä vain. Juuri kun Viscera oli vastaamassa Lilianin kosintaan, The Godfather teki yhden illan comebackinsa ja saapui paikalle ho traininsa kanssa. Godfatherin comeback oli helppo järjestää juuri tässä ppv:ssä, koska Vengeance järjestettiin Las Vegasissa, jossa Charles Wright (Godfather) oli pyörittänyt strippiklubia sen jälkeen, kun oli eläköitynyt painimaailmasta vuonna 2002. Kyllä, totta joka sana. No, joka tapauksessa nyt Godfather oli takaisin, ja hän käski Visceraa olla suostumatta kosintaan, koska kaikki naiset haluaisivat kuulema Big Visin. Tästä todisteeksi kaikki Godfatherin hot kävivät Visceran kimppuun. Mitä ihmettä? Miksi? Miksi ylipäänsä kukaan haluaisi Big Visin? No, Viscera tietenkin sitten dumppasi Lilianin ja lähti Godfatherin ja horojen matkaan. Godfatherin comeback oli ihan hauska hetki, mutta angle oli kokonaisuudessaan turhan pitkä.

WWE Championship

John Cena (c) vs. Chris Jericho vs. Christian

Suurin syy tämän poikkeukselliseen superbuukkaukseen oli se, että Raw’ssa oli Vengeancen aikaan kaksi päämestaria: WHW-mestari Batista ja SD:stä Raw’hon siirtynyt WWE-mestari John Cena. Cena oli Raw’n ensimmäinen draft pick, ja heti debyyttiviikollaan hän ajautui ongelmiin muuan Christianin kanssa. Kuten Backlashin arvostelussa sanoin, Christian oli WM:stä lähtien haukkunut Cenaa promoissaan ja vetänyt Cenaa pilkkaavia rap-tyylisiä promoja. Christian oli myös sanonut, että hän pieksisi Cenan heti, jos hänet draftattaisiin Smackdowniin. No, Christianin ei tarvinnut odottaa tuota siirtoa, koska Cena saapuikin Raw’n puolelle. Yhdessä Tomkon kanssa Christian pieksi Cenan heti, kun tämä oli tehnyt Raw-debyyttinsä Chris Jerichon Highlight Reelissä. Jericho kuitenkin pelasti Cenan tuossa tilanteessa, mutta seuraavalla viikolla hän luultavasti katui tekoaan, koska hän kuuli, että Eric Bischoff oli nimennyt Christianin WWE-mestaruuden ykköshaastajaksi. Tämä oli liikaa koko kevään ajan heel-turnin korvilla keikkuneelle ja enemmän huomiota itselleen vaatineelle Chris Jericholle, ja niinpä illan Cena & Jericho vs. Christian & Tomko -joukkueottelun jälkeen Jericho teki virallisen heel turninsa hyökkäämällä takaapäin Cenan kimppuun ja pieksemällä hänet yksin. Tämän teon jälkeen Bischoff virallisti, että Cena joutuisi ensimmäisessä Raw-mestaruuspuolustuksessaan kohtaamaan sekä Christianin että Jerichon.

Raw’n ppv-historian ensimmäinen WWE-mestaruuskamppailu oli oikein viihdyttävä kokonaisuus. En oikeastaan tiedä, mitä tästä edes pitäisi hirveästi sanoa. Jericho ja Christian vaikuttivat selvästi ottavansa ilon irti siitä, kun pääsivät pitkästä aikaa ottelemaan oikeasti vakavasti otettavassa päämestaruusottelussa. Cena puolestaan nautiskeli siitä, kun pääsi painimaan täysin tuoreissa ympyröissä ja aivan uusien vastustajien kanssa. Kokonaisuutena oli hieno päämestaruuskamppailu, joka ei kuitenkaan ihan yltänyt huippuottelun tasolle. Jos aikaa olisi annettu vaikka 5 minuuttia enemmän, ja lopussa olisi nähty vielä intensiivisempi loppukamppailu, olisi tämä hyvinkin voinut yltää neljään tähteen. Jo nyt lopun kamppailut olivat todella kovaa meininkiä, ja muutenkin kaikki kolme ottivat rajuja iskuja vastaan ja väläyttivät sellaisia liikkeitä, mitä yleensä ei ole varsinkaan Cenan otteluissa totuttu näkemään. Niinpä tämä oli kokonaisuutena hyvin virkistävä ja erilainen kamppailu WWE-mestaruudesta.

* * * ½ 

World Heavyweight Championship
Hell In A Cell Match

Batista (c) vs. Triple H

Tähän oli tultu. Batistan ja HHH:n viimeinen ottelu World Heavyweight -mestaruudesta. Kaikki alkoi siitä, kun Triple H vaati vielä yhtä uusintaottelua päämestaruudesta Backlashin jälkeen. Hän ei saanut kuitenkaan sitä suoraan, vaan hänet laitettiin mukaan Gold Rush -ykköshaastajuusturnaukseen, jossa Hunter kaikkien shokiksi hävisi Chris Benoit’lle ensimmäisellä kierroksella. Tuon tappion jälkeen HHH ilmoitti, että hän lähtee WWE:stä ja että Raw sekä Batista tarvitsevat häntä enemmän kuin hän heitä. HHH jätti myös Evolution-parinsa Ric Flairin aivan yksin, ja niinpä seuraavina viikkoina Flair lähtentyi jälleen Batistan kanssa. Batista sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut mitään Flairia vastaan vaan tämän yhteistyötä Triple H:n kanssa. Niinpä Batista auttoi Flairia ottelussa, ja Flair vastasi palvelukseen auttamalla Batistaa mestaruusottelussa Edgeä vastaan. Tuon ottelun jälkeen Flair ja Batista halasivat kehässä, kun Triple H:n musiikki alkoi soida. Hunter teki Raw-paluunsa lekan kanssa ja rynnisti kehään. Samalla Flair tiputtautui polvilleen ja iski Batistalle low blow’n, ennen kuin mestari ehti tajuta mitään. Tämän jälkeen HHH viimeisteli tilanteen pieksemällä Batistan brutaalisti ja ilmoittamalla, että enää hän ei kysele mestaruusottelua, vaan hän ottaa sen – eikä missä tahansa ottelussa vaan Hell In A Cell Matchissa, jota hän ei ollut ikinä urallaan hävinnyt.

Ei epäilystäkään. Tämä on yksi WWE:n kovimmista HC-otteluista 2000-luvulla. Toki sekaan mahtuu monia muitakin järisyttäviä HC-mäiskintöjä (erityisesti aina kun Foley nousi kehään), mutta silti tämä Batistan ja HHH:n Hell In A Cell pääsee kirkkaasti tuonne kovimpien HC-mittelöiden joukkoon. Osittain tämän mahtavuus liittyy juuri siihen, että Batista ja HHH eivät ole niitä kaikkein yleisimpiä brutaaleista otteluista tunnettuja painijoita, vaikka toki HHH:n uralle monia muitakin vastaavia kohtaamisia mahtuu. Silti tässä oli nyt jotain aivan uniikkia: Hunter ja Batista tahtoivat todellakin osoittaa, että oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla stipulaatiolla he pystyvät vetämään klassikko-ottelun. Ja sen he myös tekivät. Hinnaksi siitä he sitten joutuivat maksamaan paljon vuodatettua verta, todella kivuliaan näköisiä bumppeja ja muutamia aivan älyttömiä hetkiä muun muassa teräsportaiden, teräsketjun ja piikkilankatuolin kanssa. Samalla tämä kokonaisuudessaan kertoi sellaisen tarinan, että vain harvat ottelut pystyvät samaan. Niin uskomatonta kuin se onkin, jopa Angle vs. Michaelsista huolimatta tämä oli minun mielestäni se illan kovin ottelu.

* * * * ½


Tätä ppv:tä muistellaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista brand split -ppv:eistä, ja sitä tämä kieltämättä on. Toki täysin puhtaana yhden brändin ppv:nä tätä ei voi pitää juuri sen takia, että draft oli yhä kesken ja että tuon keskeneräisyyden takia tapahtuman kortti oli poikkeuksellisen kova. Olen silti sitä mieltä, että aika ja otteluiden keskiarvolaskelmat ovat hieman sokerikuorruttaneet tämän ppv:n hienoutta. ME oli toki MOTYC ja sitä oli myös Angle vs. Michaels. Mutta mites muuten ppv:llä meni? WWE-mestaruusottelu oli hieno ja täytti tonttinsa. Opener oli hyvä, muttei millään tavalla poikkeuksellisen hieno. Naisten ottelu oli turha ja kehno. Kane vs. Edge jäi buukkauksen takia hieman vaisuksi, vaikka olikin ihan kiva koitos hienolla tarinalla. Godfatherin tähdittämä angle oli turhan pitkä. En minä näistä aineksista lähtisi nimittämään ppv:tä vielä millään tavalla täydelliseksi tai lähellekään vuoden parhaaksi ppv:ksi. Jos tässä olisi ollut se vuoden paras *****-ottelu, sitten olisi voitu ehkä jo miettiä asiaa. Nyt tämä jää muutamien heikkojen hetkiensä takia kuitenkin ”vain” Hienoksi.

Wikipedia: WWE Vengeance 2005

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 5.4.2015

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: TNA Slammiversary 2005

Next post

Arvio: TNA No Surrender 2005

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.