Arvio: WWF Armageddon 2000

Päivämäärä: 10.12.2000

Sijainti: Birmingham, Alabama (Birmingham–Jefferson Civic Center)

Yleisömäärä: 14 920

Armageddon oli näitä edellisenä vuonna alkunsa saaneita ppv:itä. Vuonna 2001 Armageddonia ei tultaisi näkemään, mutta sen jälkeen saman niminen ppv hoitelisi vuoden viimeisen WWF-ppv:n paikkaa samalla tavalla kuin tälläkin kertaa. Selostajinamme tässä maailmanlopun ppv:ssä taas JR ja King, joka oli palannut kuvioihin britti-ppv:n tauon jälkeen.

Intergender Elimination Tag Team Match

Hardy Boyz & Lita vs. Radicalz

Light Heavyweight -mestari Dean Malenko oli ihastunut rämäpäiseen ja varsin viehättävän näköiseen Litaan, mikä oli harmillista, koska Lita itse ei tuntenut minkäänlaista vetoa Malenkoa kohtaan. Malenko ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla, vaan hän haastoi Litan 1 on 1 -otteluun, jonka panoksena oli se, että voittaessaan Malenko pääsisi treffeille Litan kanssa. Lita taisteli hienosti Malenkoa vastaan muttei lopulta voinut mitään, ja niinpä seuraavassa Raw’ssa hän joutui treffeille Malenkon kanssa. Malenko toi kauniille neidolle kukkia, ja kaikki näytti menevän paljon paremmin kuin Malenko olisi voinut kuvitella: Lita nimittäin tahtoi siirtyä hotellihuoneeseen, jossa tunnelma alkoi kuumentua. Tällöin Lita kuitenkin laittoi valot pois päältä, ja Litan ystävät Matt ja Jeff Hardy hyökkäsivät aivan yllättäen Malenkon kimppuun! Lita oli siis saanut kostonsa, mutta Malenko ei suostunut hyväksymään kohteluaan, ja niinpä hän kokosi Radicalz-ystävänsä ja haastoi sekä Litan että Hardy-veljekset tähän kuuden henkilön eliminointiotteluun.

Ottelun taustatarina oli varsin mielenkiintoinen, ja samaa voi sanoa myös ottelusta. Kaikki kuusi kehässä olevaa painijaa olivat omalla tavallaan taidokkaita ja viihdyttäviä painijoita. Lopputuloksena olikin erittäin vauhdikas ottelu, jota oli oikein mukava katsoa. Homman suurin ongelma oli se, että se oli ohi kahdeksassa minuutissa, mikä on aivan liian vähän eliminointiottelulle. Osittain eliminoinnit tapahtuivat aivan liian nopessa tahdissa. Jos aikaa olisi ollut vaikka vartin verran, homma olisi voinut olla vähintään yhden tähden verran parempi. Nyt ottelu oli viihdyttävä opener mutta turhan nopeasti hoidettu.

* * ½

WWF European Championship

William Regal (c) vs. Hardcore Holly

William Regal piti kiinni edelleen European-mestaruudestaan, jonka hän oli tosin hävinnyt hetkeksi Crash Hollylle mutta voittanut nopeasti takaisin. Nyt hänen haastajakseen asettui Hollyn suvusta taas vuorostaan Hardcore Holly, joka oli edelleen sitä mieltä, että hän olisi enemmän kuin kykenevä voittamaan European-mestaruuden Regalilta. Tätä uskomusta lisäsi se, että tämänkertainen mestaruusottelu käytiin Hollyn kotiosavaltiossa Alabamassa. Tulisiko Euroopan mestaruus kotiin Alabamassa?

Samalla tasolla liikuttiin tässä ottelussa kuin siinä edellisessä miesten välisessä ottelussa, joka käytiin siis Survivor Seriesissä. Ei näissä sinänsä mitään vikaa ole, mutten löydä näistä mitään sellaistakaan, josta alkaisin kertoa äidilleni seuraavan kerran, kun näen häntä. Perus tv-ottelumeininkiä, jota en niin kauheasti kaipaile ppv:eihin. Ehkäpä vuonna 2001 Regal alkaisi päästä taas parempien otteluiden (ja vastustajien) äärelle. Regal-Holly ei missään vaiheessa ole kuulostanut parhaalta ottelijaparilta.

* *

Intergender Match

Chyna vs. Val Venis

Jännää, kuinka Chyna oli parissa viime ppv:ssä alkanut näyttää enemmän naiselliselta ja jopa hieman viehättävältä, joka on aika paljon minulta sanottu Chynasta, josta viehättymistä en ole itse koskaan voinut ymmärtää. Ehkä tämä oli taktinen veto WWF:ltä tietäen, mihin kuvioihin Chyna siirtyisi vuoden 2001 aikana. Nyt Chyna kuitenkin jatkoi tätä miesten midcard-kuvioissa pyörimistä. Feud Eddien kanssa oli nyt lopullisesti ohi, ja Chyna alkoi siirtyä feudaamaan täysipäiväisesti Right To Censorin kanssa. Chyna oli kyllä ottanut yhteen RTC:n kanssa jo useampaan otteeseen, sillä RTC oli ollut Chynan Playboy-kuvauksista lähtien sitä mieltä, ettei kukaan naispainija ollut tehnyt koko firman historian aikana mitään yhtä törkeää. Nyt RTC:n kunniakas jäsen Val Venis tahtoi opettaa Chynalle hieman käytöstapoja.

En voi väittää, että Chyna olisi koskaan ollut huono painija. Hänellä oli todellakin ihan toisenlainen fysiikka ja lähtökohta otteluihin kuin kellään muulla aikansa naispainijalla, joten hänellä oli mahdollisuuksia painia tällaisia täysin uskottavia 1 on 1 matcheja kaiken maailman valveniksiä vastaan. Main Eventerinä en Chynaa kuitenkin ikinä pystyisi näkemään. IC-mestaruus on ihan maksimi, mihin hän yltää. Syy siihen on uskottavuuden lisäksi se, ettei Chynasta ole kantamaan mitään otteluita itsekseen tai luomaan niille jotain erityistä suuruuden tunnetta. Tämäkin ottelu jatkoi Regal-Hollyn aloittamalla tv-ottelulinjalla. Mitään vikaa ei tässä ollut, mutta kyllä minä ppv-otteluilta odottaisin vähän enemmän. Ihan kiva, mutta sen ei pitäisi riittää.

* *

Tässä välissä nähtiin pitkästä aikaa kunnon on screen -esiintyminen ppv:ssä Mr. McMahonilta. McMahonin suvun naamat olivat kadonneet Stephanieta lukuun ottamatta aika tehokaasti tuossa loppukesästä, kun McMahon-Helmsley eran parhaimmat ajat olivat murentuneet. Vinceä oli nähty viimeksi KOTRissa, jossa Rock selätti hänet 6 Man Tag Team Matchissa ja voitti WWF-mestaruuden. Shane oli pyörinyt vielä alkusyksystä mukana ppv:issä, mutta hänkin oli tippunut feudailemaan alakortin kuviossa Steve Blackmanin kanssa. Nyt Vince oli kuitenkin tehnyt paluun parrasvaloihin, kun hän oli pari viikkoa ennen ppv:tä Raw’ssa ilmoittanut tahtoavansa erota vaimostaan Lindasta, koska hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei Linda ollut tarpeeksi hyvä hänelle. Tämän lisäksi Vince oli erittäin huolissaan siitä, millaisen ME:n comissioner Mick Foley oli buukannut tähän ppv:hen, ja siitä hän promosi tässäkin, kunnes Foley itse keskeytti hänet. Hyvää promoilua, ja kyllähän McMahonit olivat omalla tavallaan merkittävä osa tätä aikakautta WWF:ssä.

Last Man Standing Match

Kane vs. Chris Jericho

Niin, jos jollekin nyt ei ole vielä käynyt selväksi, tämä feud tosiaan alkoi siitä, kun Jericho vahingossa roiskutti kahvit Kanen päälle. Näin onnettomasta aloituksesta oli kuitenkin saatu rakennettua ihan oikea feud, jossa oli nähty brutaaleja yhteenottoja ja ennen kaikkea mahtavia promoja Jericholta. Jericho oli hävinnyt kaksi viimeisintä ppv-otteluaan monsterimaista Kanea vastaan. Hän ei suostuisi luovuttamaan, ennen kuin saisi voiton Kanesta – vieläpä rajussa Last Man Standing Matchissa. Jericho oli ilmoittanut comissioner Foleylle, että hän TARVITSI tätä ottelua, ja niinpä Foley päätti antaa Jericholle sen, mitä hän niin kovasti halusi. Kanellakaan ei ollut mitään ottelun buukkaamista vastaan…

…Mutta minulla alkoi vähitellen olla. Tämä ottelupari oli jo nähty, ja niin oli myös heidän paras ottelunsa, joka oli eittämättä Survivor Seriesin koitos. Rebellionin ottelu oli harmillista toistoa, ja tässä homma ei muuten vaan toiminut enää yhtä hyvin. Ei sillä, oli tämäkin sinänsä mukavaa menoa (kiitos Jerichon hemmetinmoisen työnteon) ja parempi kuin pari edellistä ottelua, mutta eivät nämä kaksi toimineet toisiaan vastaan – eivät edes LMS-ottelussa. Ottelussa oli muutamia oikein näyttäviä bumppeja, mutta harmittavan paljon myös epämääräistä sähläämistä. En ole edelleenkään varma, oliko lopetus minusta todella typerä vai hauska tapa saattaa feud päätökseensä.

* * ½

WWF Tag Team Championship

Right To Censor (c) vs. Edge & Christian vs. K-Kwik & Road Dogg vs. Dudley Boyz

Right To Censor oli pitänyt joukkuemestaruusvöitä hallussaan jo lähes kaksi kuukautta. Se oli varsin vakuuttava suoritus tältä koko Attitude Eran lopettamiseen pyrkivältä joukkiolta, jota kaikki olivat aluksi pitäneet pelkkinä vitseinä. Bull Buchanan ja Goodfather olivat kuitenkin kaukana vitseistä, ja tähän mennessä kukaan ei ollut onnistunut viemaan vöitä heiltä. Nyt vastaan asettui kolme joukkuetta, joista erityisesti Dudleyiden ja Edgen ja Christianin kanssa RTC:llä oli ollut monenlaisia ongelmia, eikä K-Kwik ja Road Doggkaan varmasti kuuluneet Steven Richardsin johtaman porukan suosikkeihin. Tämä muuten jäi Road Doggin viimeiseksi WWF-esiintymiseksi vuosikausiin. Doggilla oli ollut jo pidemmän aikaa ongelmia henkilökohtaisten demoniensa kanssa, ja kun hän vuodenvaihteen aikoihin saapui show’hun painikyvyttömässä kunnossa, WWF oli saanut tarpeekseen. Dogg sai potkut, mikä ei tiennyt hyvää myöskään K-Kwikin uralle.

Se kuitenkin Road Doggin urasta, sillä kyllä häntä tultaisiin tulevienkin vuosien aikana näkemään tämän projektin parissa. Itse ottelussa Dogg oli vielä ihan kivassa vedossa, mutta todellisessa liekeissä oli hänen joukkueparinsa K-Kwik, joka tarjoili aivan hiton vauhdikasta menoa ja hienoja high flying -liikkeitä. Kwikin otteissa näki oikein, kuinka hän nuoruuden innollaan tahtoi yrittää aivan täysillä. Samoin voi kehua myös Edgen ja Christianin taas kerran vakuuttavia otteita, ja eipä noissa Dudleyiden ja RTC:n brawlaushommassakaan mitään vikaa ollut. Juuri tällaisia neljän joukkueen mestaruusotteluita saisi olla enemmänkin, koska näissä tuntuu aina tapahtuvan hitosti. Tämä oli ikään kuin asteen parempi versio vuoden 2012 NWO:ssa nähdystä neljän joukkueen ottelusta. Paremmuuden voi pistää sen pikkiin, että olihan tämän ajan joukkuedivari ihan toisella tasolla.

* * *

WWF Intercontinental Championship

Billy Gunn (c) vs. Chris Benoit

”The One” Billy Gunn (jonka tästä uudestakin sisääntulomusiikista en vain voinut olla pitämättä) oli noussut IC-mestaruuskuvioihin voittamalla mestaruusvyön Eddie Guerrerolta, mutta nyt hän joutui todellisen haasteen eteen, kun Eddien Radicalz-kaveri Chris Benoit nousi hänen haastajakseen. Chris Benoit oli sitä mieltä, että Intercontinental-mestaruus olisi itse asiassa kuulunut hänelle kaikki ne kuukaudet siitä lähtien, kun hän hävisi sen kesällä, mutta hän ei ollut saanut koskaan kunnon mahdollisuutta tavoitella vyötä uudestaan. Nyt hän sai mahdollisuutensa ja aikoi taatusti käyttää sen hyödykseen.

Tämä ppv oli vähän sellainen ei-klikkaavien otteluiden kokoontumisajot. Holly-Regal, Jericho-Kane ja nyt tämä. Toivoin ennen ottelua, että Benoit pystyisi tekemään Gunnin kanssa saman kuin viime vuoden loppupuolella Jeff Jarrettin kanssa, mutta kyllä nyt viimeistään on hyväksyttävä se tosiasia, että Jarrett oli näinä vuosina oikeasti paljon taidokkaampi kuin vaikkapa joku yhdentekevä Billy Gunn. Benoit näytti kyllä kovasti yrittävän tässäkin, mutta ottelu ei vain millään lähtenyt kunnolla käyntiin. Lopetuskin tuli jotenkin ihan liian nopeasti kaiken pohjustelun jälkeen. Lopputuloksena oli ihan kiva mestaruusottelu, joka olisi ajanut asiansa hyvin Raw’ssa, mutta ppv:hen odottaisin jotain suurempia mestaruustaisteluita. Mikä tämän Gunnin mestaruuskauden varsinainen pointti oikein on?

* *

WWF Women’s Championship

Ivory (c) vs. Molly Holly vs. Trish Stratus

Molly Holly oli debyytistään lähtien odottanut mahdollisuuttaan päästä ottelemaan WWF:n naisten mestaruudesta. Vihdoin tuo tilaisuus tarjoutui, kun Ivoryn feud edellisen mestarin Litan kanssa oli tullut päätökseen. Molly ei ollut kuitenkaan ainut, joka tavoitteli tuota vyötä, sillä myös Trish Stratus janosi kultaa vyötäisilleen. Niinpä näille molemmille naisille annettiin mahdollisuus viedä vyö pois Right To Censoria edustavalta Ivorylta Triple Threat Matchissa.

Ah, en voi hehkuttaa tarpeeksi sitä, kuinka paljon tykkään tästä 2000-luvun alun naisten divisioonasta, joka alkoi syntymään kunnolla tässä vuoden 2000 loppupuolella. Juuri tällaista tämä naisten divarin meininkin voisi parhaimmillaan olla. Harmi vain, että tämäkin ottelu sai vielä aivan liian vähän aikaa. Siihen mennessä meno oli ollut oikein viihdyttävää, ja erityisesti Molly Holly oli yllättänyt pariinkin otteeseen esimerkiksi hiton hienolla Powerbombilla. Sitten ottelu kuitenkin loppui ihan seinään. Hitto vie, minä olisin halunnut nähdä enemmän! Ottelun jälkeen nähtiin kiva hetki, kun T & A saapui auttamaan Trishiä molempien naisten pieksemisessä, kunnes Acolytes, jonka T & A oli pistänyt ulos kuvioista pari kuukautta sitten, teki paluunsa ja hyökkäsi T & A:n kimppuun.

* ½

WWF Championship
Hell In A Cell Match

Kurt Angle (c) vs. Triple H vs. Rikishi vs. Undertaker vs. The Rock vs. Steve Austin

Niin, jos joku ei nyt tosiaan aikaisemmin tiennyt, niin tämä oli se ottelu, jonka takia vuoden 2000 Armageddon oli niin hyvin tiedetty. Kyseessä on siis historian ainut kuuden miehen Hell In A Cell Match, joka oli sittemin muun muassa Smackdown!-pleikkaripeleissä nimetty Armageddon Hell In A Cell Matchiksi. Syy siihen, ettei tätä ottelua nähty koskaan enää uudestaan lienee aika selvä. Kun WWF kehitti vajaa pari vuotta tästä eteenpäin muuan Elimination Chamber -ottelun, ei tähän hyvin samanlaiseen otteluun ollut enää tarvetta. Tähän otteluunhan oli siis tietenkin päädytty sillä tavalla, että nämä kuusi kaveria olivat WWF:n tämän hetken kuusi suurinta nimeä ja että näillä kaikilla oli oma tarina keskenään. Kurt Angle oli viime kuukausien aikana feudannut erityisesti Triple H:n ja Undertakerin kanssa. Triple H:n, Steve Austin, The Rockin ja Rikishin yliajofeud oli taas ihan oma kuvionsa, jota oli käsitelty jo ihan tarpeeksi viime ppv:eiden aikaan. Austinin ja Rockin keskinäisestä historiasta en edes aloita. Lienee kuitenkin selvää, että nämä kaikki halusivat WWF-mestaruutta enemmän kuin mitään ja olivat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa. Tämä HIAC-ottelu oli comissioner Mick Foleyn idea, jota Vince McMahon vastusti erittäin jyrkästi. Foley oli luvannut, että hän eroaisi comissionerin tehtävästään, jos yksikin tämän ottelun painija loukkaantuisi ottelussa vakavasti.

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämän ottelun uniikkius on vuosien aikana luonut tälle ottelulle niin huikean maineen, että tämä ei oikeastaan ole sen kaiken arvoinen. Tahdon nyt heti alkuun tehdä selväksi, etten väitä tämän ottelun olleen huono. Päinvastoin. Nautin tästä ottelusta todella paljon. Oikeastaan kaikki kuusi miestä pistivät kroppansa ihan täysillä likoon ja tarjosivat ikimuistoisen mäiskinnän, jossa oli tarjolla hardcorea ja muutakin tarinankerrontaa. Silti olen sitä mieltä, että tämä ei ole enemmän kuin neljän tähden ottelu. Ensinnäkin tässä oli turhan paljon sellaista mitäänsanomatonta brawlausta ja yleisen sekavaa menoa, kun ottelussa oli mukana koko ajan kuusi miestä, joita piti yrittää seurata kaikkia samaan aikaan. Lisäksi ottelussa nähtiin aika turha välikohtaus Vincen ja Foleyn välillä. Sen ainut tarkoitus oli tietenkin tuoda areenalle se heinäpaalilava, johon myöhemmin yksi painijoista voisi tippua häkin katolta, mutta se oli näin omasta mielestäni toteutettu aika tökerösti. No, eipä siinä mitään. Huippuluokan otteluhan tämä siis pienistä heikkouksistaan huolimatta oli, mutta omiin silmiini ei millään mikään MOTYC-ottelu, jollaisena tätä tunnutaan nykyisin pitävän ilmiselvästi, kun kyseessä nyt sattuu olemaan historian ainut kuuden miehen HIAC. Välillä tuosta kuudesta miehestä samassa ottelussa oli enemmän haittaa kuin hyötyä.

* * * *

Harmillisesti WWF:n ppv:eiden taso laski vuoden parin viimeisen tapahtuman kohdalla Kehnon puolelle. Muuten vuosi olisi ollut yhtä ppv:tä lukuun ottamatta kaikki vähintään Ok:ta. Tämä ppv kärsi aika paljon siitä, että se oli rakennettu niin täysillä tuon yhden ottelun varaan. Ottelu oli toki hieno, mutta sen olisi pitänyt olla viiden tähden veroinen, jotta tuo yhden kortin varaan pelaaminen olisi toiminut kunnolla. Nyt muu kortti jäi aika vaisuksi. Joukkuemestaruusottelu oli tasoltaan kolme tähteä, mutta kaikki muu jäi sen alle. WWF hei, ette te tahdo ruveta WCW:ksi. Nojoo, ehkä siitä ei ole pelkoa, kun WCW ei ole saanut koko vuoden aikana yhtään ****-ottelua aikaiseksi.

Wikipedia: WWF Armageddon 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 28.7.2012

Lisää...

Arvio: WWF Armageddon 2000