Arvio: WWF In Your House 10: Mind Games

Sijainti: Philadelphia, Pennsylvania (CoreStates Center)

Päivämäärä: 22.9.1996

Yleisömäärä: 15 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Syyskuun In Your House oli siis kaikkien aikojen kymmenes sellainen, ja selostajinamme olivat tällä kertaa Vince McMahon, Jim Ross ja Mr. Perfect. Tämä oli viimeinen kerta, kun Perfect selosti kokonaisen PPV:n WWF:ssä (seuraavassa hän kyllä vielä saapui yhden ottelun ajaksi selostuspöydän taakse) ja viimeinen kerta, kun Jim Ross esiintyi PPV:ssä ennen muutostaan heel-hahmoksi.

Caribbean Strap Match

Savio Vega vs. Justin Bradshaw

Free For All -lähetykseen kuuluneen ottelun (Savio Vega vs. Marty Jannetty) jälkimainingeissa Vega haastoi Bradshaw’n Caribbean Strap Matchiin. Uncle Zebekiahin manageroima ”Hawk” Bradshaw totta kai suostui haasteeseen, koska olihan Vega juuri paininut jo Marty Jannettya vastaan. Näin siis Justin ”Hawk” Bradshaw (eli JBL) teki PPV-debyyttinsä painikehän puolella tässä tapahtumassa. Sen sijaan,että tämä ottelu muistettaisiin huikeasta taistelusta (jota ei tässä pahemmin kyllä nähty) tai siitä, että se kaiketi toimi Vegan ja Bradshaw’n useamman kuukauden kestäneen feudin päätösotteluna, on tämä ottelu merkittävä sen takia, että kesken ottelun nähtiin jotain hyvin erikoista. Tuo hyvin erikoinen juttu oli se, että ECW:n Sandman (mukanaan Tommy Dreamer ja Paul Heyman) hyökkäsi kesken ottelun Savio Vegan kimppuun sylkäisten kaljat tämän naamaan ja humauttamalla tätä Singapore Canella. Tämä oli tietenkin täysin suunniteltu juttu ja merkitsi WWF:n ja ECW:n yhteistyön alkua: myöhemmin tämän asian merkeissä nähtiin enemmänkin yhteenottoja. Itse ottelu oli ihan hyvä; matsimuoto lisäsi hieman ottelun viihdyttävyyttä, mutta ei tässä mitään erikoista (ECW:n visiitin lisäksi) nähty. Hauska avaus kuitenkin, juuri tuon ECW-välikohtauksen takia.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Jim Cornette vs. Jose Lothario

Ehhehhee. Jim Cornette on manageri, joka ei ole koskaan toiminut painijan roolissa. Jose Lothario taas oli vuonna 1996 60-vuotias ex-painija, ja näiden kahden feudi oli alkanut jo kuukausia sitten, kun vähän kaikilla Camp Cornetten jäsenillä (Bulldog, Owen, Vader) ja Jose Lotharion kouluttamalla ja tähän aikaan manageroimalla Shawn Michaelsilla oli erimielisyyksiä. Niinpä lopulta kun Michaelsin erimielisyydet Cornetten painijoiden kanssa olivat jo ohi, pistettiin managerit painimaan toisiaan vastaan. Ottelu ei kestänyt edes minuuttia eikä siinä nähty siis mitään painiksi kutsuttavaa. Lotharion äijämäiselle suoritukselle on silti annettava plussaa.

Arvosana: ½

Tässä välissä Jim Cornetten asianajaja Clarence Mason (joka oli pitkään tahtonut päästä myös aktiivisesti managerin hommiin ja jonka kanssa Cornettella oli ollut erimielisyyksiä siitä lähtien, kun SummerSlamissa Clarence Mason saapui sekä Owen Hartin että British Bulldogin otteluiden aikaan kehän reunalle, vaikka Cornette oli miesten virallinen manageri) huijasi Cornettelta Bulldogin ja Owenin managerointioikeudet. Mainitsin nyt, koska jatkossa miesten manageriksi siis muuttuu Mason – ei sillä että kohtauksessa itsessään mitään erikoista olisi ollut.

WWF Tag Team Championship

Owen Hart & The British Bulldog vs. The Smoking Gunns (c)

Tämä ottelu on siitä merkittävä, että tämän jälkeen WWF:n joukkuedivisioona nousi edes jonkin verran kiinnostavammaksi. Itse ottelussahan nyt oli ihan ensimmäisenä jo sekin ongelma, että molemmat joukkueet olivat pahiksia, joten yleisö ei tiennyt, kumman puolella erityisemmin olla. Lisäksi Smoking Gunns ei heel-joukkueenakaan mitenkään erikoisen kiinnostava ollut, mutta toisaalta (kuten Bodydonnasin kanssa he olivat jo vuoden alussa osoittaneet) he pystyivät hyvän joukkueen kanssa ihan mukavaan menoon. Owen ja Bulldog olivat ehdottomasti parasta, mitä koko WWF:n joukkuedivisioonalle vuonna 1996 tapahtui, vaikka se samalla sitten tarkoitti, että kaksi nerokasta painijaa jumitettiin paljon alemmas kortissa kuin mihin heidät pitäisi laittaa. Lisäksi myöhemmin (vuonna 1997) kasvaneet erimielisyydet Bulldogin ja Owenin välillä olivat myös viihdyttävää katsottavaa. Ihan viihdyttävää katsottavaa oli myös tämä, vaikkei tämä tosiaan mitään päätähuimaavan erikoista painia tarjonnutkaan. Silti kyseessä oli ihan mukava ottelu ja samalla myös vuoden paras WWF:n joukkuemestaruusottelu. Se ei ole silti tässä tapauksessa kauhea kehuskelun aihe.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Mark Henry vs. Jerry Lawler

Henryn ensimmäinen PPV-ottelu. Tässä sitten tämänkertainen syy siihen, ettei Jerry Lawler ollut selostamossa. Voitettuaan siis Jake ”The Snake” Robertsin SummerSlamissa jatkoi King Mark Henryn pilkkaamista, ja niinpä Mark hyökkäsi Lawlerin kimppuun. Tästä sitten kehittyi (ikävä kyllä) ihan kunnon feudi, joka (luojan kiitos) poiki vain yhden ottelun, jonka jälkeen Henry kaiketi lähetettiin opettelemaan painimaan. Kieltämättä ihan järkevä ratkaisu WWF:ltä. Ottelu oli aika lailla täyttä sontaa, mutta eipähän kestänyt onneksi kauhean kauan. Puolikas jälleen roolinsa hyvin hoitaneelle Lawlerille; tällä kertaa taustalla ollut juonikuviokin oli onneton.

Arvosana: ½

Final Curtain Match

Goldust vs. The Undertaker

Ja kyllä, jälleen kerran The Undertaker ja Goldust kohtaavat toisensa. Tämä on jo kolmas In Your House putkeen, kun miehet ottelevat toisiaan vastaan, eikä minulla edelleenkään ole hajua, miksi nämä kaksi niin kovasti tahtoi piestä toisiaan. Varsinkin nyt Undertakerin luulisi keskittyvän täysillä Mankindiin ja Paul Beareriin, joka vuosien palveluksen jälkeen oli pettänyt Undertakerin SummerSlamissa. No, näin ei siis ollut, vaan Undertaker ja Goldust lopulta päättivät tässä tapahtumassa ”feudinsa” Final Curtain Matchissa, joka saattoi päättyä ainoastaan selätykseen. Itse ottelu oli aika samanlainen kuin kaksi edellistä: jälleen siinä nähtiin se, että ei Goldust mikään huono kehässä ole, ja Undertakerkin pystyy ihan hyvään menoon, mutta ei näillä kahdella mitään kovin kummoista kemiaa kehässä ole, koska tämäkään ei mitään erityisen antoisaa painia tarjonnut. Silti ihan hyvä ottelu, ja päättipähän näiden otteluiden sarjan. Se siitä.

Arvosana: * * ½

WWF Championship

Mankind vs. Shawn Michaels (c)

Tähän mennessä tapahtuma oli tarjonnut kolme keskinkertaista ottelua ja kaksi surkeaa ottelua, ja jäljellä oli tapahtuman main event. Ei siis kauhean kehuttava tilanne tällä hetkellä. Jälleen kerran kuitenkin WWF:n PPV osoitti, mitä kaikkea hieno pääottelu pystyykään muuttamaan. Tämä ottelu ei tarvinnut edes mitään huikeaa tarinaa: SummerSlamin jälkeen Michaelsin seuraavaksi vastustajaksi oli siis noussut Mankind, ja tämä psykopaatti sekä kiiltokuvamestari olivat vetäneet muutaman viikon intensiivisen feudin, mutta pääjuttu tässä ottelussa oli nimenomaan se ottelu itse.

Se oli nimittäin loistava. Tiesin kyllä, että vuonna 1996 Shawn Michaelsin ja Mankindin kohtaamiselta sopi odottaa paljon, mutta en silti odottanut tällaista. Paljon auttoi sekin, että ottelu sai lähemmäs puoli tuntia aikaa. Toiseksi auttoi se, että tässä ottelussa ei oltu läheskään niin tarkkoja diskausten kanssa kuin yleensä tämän ajan WWF-otteluissa: matsissa nähtiin jopa aikakauden ja federaation huomioon ottaen aika kova pöytäspotti, joka vieläpä myytiin hienosti. Tämän lisäksi siis sitten tietenkin hienoa painia tältä kaksikolta, upeaa taistelua ja jännittäviä hetkiä: voittajasta ei välillä voinut olla ollenkaan varma, vaikka historian tietäen olin aika lailla varma voittajasta ennen ottelua. Lopetus oli periaatteessa varsin onnistunut, koska se jätti mahdollisuuden jatko-ottelulle, vaikka sitä ei sitten ainakaan vuonna 1996 nähty. Toisaalta se taas oli ottelun huonoin puoli, koska olisi ollut hienoa nähdä tälle puhdas ja yllätyksellinen lopetus. Joka tapauksessa tämä oli todella kovatasoinen ottelu, joka pelasti muuten aika lailla heikon PPV:n. Katsottuani vuoden kaikki tapahtumat nimeäisin tämän vuoden toiseksi parhaimmaksi otteluksi, mutta tämä häviää vain niukasti legendaariselle Hart–Michaels Iron Manille. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet.

Arvosana: * * * * ½

Sanoisin tämän olevan vielä Ok ihan sen takia, että tässä tosiaan nähtiin vuoden toiseksi paras ottelu. PPV:n toiseksi hienoin hetki oli ECW:läisten yllätyshyökkäys openerissa. Muuten meno oli parhaimmillaankin ”ihan hyvää” ja huonoimmillaan todella surkeaa. Ei tämä kovin korkealle yllä kokonaisarvostelussa pelkän yhden ottelun voimin.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 2.9.2009.