Arvio: WWF In Your House 3
Päivämäärä: 24.9.1995
Sijainti: Saginaw, Michigan (Saginaw Civic Center)
Yleisömäärä: 5 146
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Syksy on saapunut myös WWF:ään, ja se tarkoittaa tässä kiristyneiden ppv-aikataulujen ajassa sitä, että WWF:llä oli luvassa vielä kaksi ppv:tä ennen syksyn tärkeintä tapahtumaa Survivor Seriesiä. Väli-ppv:eissä WWF jatkoi tuttua linjaa: vuorossa oli jälleen In Your House -niminen ppv. Järjestysnumeroltaan tämä oli kolmas In Your House -tapahtuma. PPV:n lisänimi oli sen Main Eventin vuoksi Triple Header. Mitään sen kummempaa en osaa WWF:n tämän hetken tilasta kertoa, koska siinä ei ollut tapahtunut mitään ratkaisevaa muutosta SummerSlamin jälkeen. Pian kuitenkin WWF:n buukkaustiimissä nähtäisiin muutoksia. Muutoksia olikin jo odotettu, koska selvää oli, että nykyinen tuote ei vain toiminut tarpeeksi hyvin ja että WWF:n ahdinko ei ollut helpottumassa nykyisellä reseptillä. Tämä IYH keräsi buyrateksi 0.7, mikä oli ihan ok tämän ajan WWF-standardeilla.
Selostajina tässä IYH:ssa ensimmäistä kertaa Vince McMahonin, Jerry Lawlerin ja Jim Rossin muodostama kolmikko, josta tulisi tulevina vuosina vakituinen selostusporukka, kunnes Vince lopulta jätti selostamon kokonaan. Haastattelijoina Dok Hendrix ja Todd Pettengill.
Singles Match
Savio Vega vs. Waylon Mercy
Tämän ppv:n avasi hahmo, joka olisi voinut olla paljon enemmän kuin mitä lopulta oli. Ei, en puhu Savio Vegasta, vaan Vegan vastustajasta. ”Kuka on Waylon Mercy”, saatatte nyt kysyä, eikä ihme. Waylon Mercy debytoi WWF:ssä vasta heinäkuussa 1995, ja lopulta hänen WWF-uransa jäi vain muutaman kuukauden mittaiseksi. Itse asiassa koko ura päättyi hyvin pian tämän ppv:n jälkeen, ja tämä ottelu jäi Mercyn ainoaksi ppv-otteluksi. Oikeasti Waylon Mercy ei ollut siis mikään uusi debytoiva painija, vaan Mercy oli oikealta nimeltään Dan Spivey. Kyllä, tasaisesti kuluneiden vuosien aikana JCP:n ja WCW:n ppv:eissä paininut Dan Spivey. Nyt Spivey alkoi kuitenkin olla uransa ehtoopuolella, ja vuoden 1995 syksyyn tultaessa uran aikana koetut loukkaantumiset olivat käyneet niin pahoiksi, että Spiveyn oli pakko eläköityä painikehistä vuoden 1995 loppuun mennessä. Tästä Spiveyn lyhyestä WWF-runista mielenkiintoisen tekee kuitenkin hänen hahmonsa. Mercyn hahmo oli eräänlainen ripoff Cape Fear -elokuvan päähahmosta Max Cadysta. Lyhyesti selitettynä hahmon idea oli se, että havaijapaitaan ja valkoisiin vaatteisiin pukeutunut, tatuoitu ja pelottavan oloinen Mercy käyttäytyi kehän ulkopuolella kuin face: kätteli faneja, esitti mukavaa ja oli ystävällinen vastustajilleen. Kun ottelu alkoi, Mercy muuttui kuitenkin säälimättömäksi ja julmaksi huijariksi, joka teki mitä vain voittaakseen ottelunsa. Ottelun päättymisen jälkeen hän taas palasi ennalleen. Hahmossa olisi ollut paljon potentiaalia, mutta ikävä kyllä Mercyn WWF-ura jäi lopulta lyhyeksi.
Tämä Mercyn ja Savio Vegan kohtaaminen osoitti oikeastaan jo aika hyvin sen, miksi Mercyllä ei vain ollut mahdollisuuksia enempään. Dan Spivey ei tosiaan ollut enää erityisen hyvässä kunnossa vaan ennemminkin varsin kankea, minkä seurauksena myöskään tämä ottelu ei ollut erityisen vauhdikas. Vega kyllä teki parhaansa kantaakseen Mercyn kohtuullisen viihdyttävään otteluun, ja Mercyn gimmick toimi tässä matsissa sen verran hyvin, että lopputuloksena oli mielestäni ihan ok ottelu. Ei sen enempää missään tapauksessa, mutta siedettävä alku illalle.
* *
Singles Match
Sycho Sid vs. Henry O. Godwinn
Ja näin nopeasti oli Sycho Sid tippunut päämestaruuskuvioista keskikorttiin. Hyvä. Harmi vain, että se tarkoitti samalla sitä, että nyt Sid paini sitten singles-otteluita Henry Godwinnin kaltaisten painijoiden kanssa. Huono. Tämä ottelu liittyi siis Million Dollar Corporationin ja Godwinnin väliseen feudiin. Godwinn oli kesän ajan halunnut epätoivoisesti liittyä Million Dollar Corporationiin, mutta Ted DiBiase ei ollut kelpuuttanut häntä mukaan, ja lopulta Godwinn oli iskenyt läskiämpärinsä DiBiasen päähän. Tuosta lähtien DiBiase oli tietenkin janonnut kostoa Godwinnistä, ja nyt semmoinen oli saatavilla, kun Million Dollar Corporationin arvaamattomin jäsen Sycho Sid pääsi painimaan Godwinniä vastaan.
Tämä ottelu oli aika lailla juuri sellainen kuin Sidin ja Godwinnin ottelulta saattoi etukäteen olettaakin. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että Henry Godwinn ei ainakaan tässä vaiheessa uraansa ollut vielä niin onneton painija kuin millainen mielikuva minulle on Godwinnistä aina jäänyt. Ei hän silti ollut todellakaan sellainen painija, joka olisi pystynyt kiskomaan Sidiä minkäänlaiseen viihdyttävään otteluun. Ei, siihen tarvittiin Shawn Michaels, ja Henry Godwinn ei todellakaan ole Shawn Michaels. Niinpä nämä kaksi mörssäriä painivat aikansa kehässä, ja koska se ei ollut missään vaiheessa aivan kamalaa katsottavaa, voin ajatella katsojana voittaneeni jotain.
* ½
Singles Match
British Bulldog vs. Bam Bam Bigelow
British Bulldog oli tehnyt koko WWF-uransa ensimmäisen heel-turnin hieman ennen SummerSlamia puukottamalla ystäväänsä Dieseliä selkään ja auttamalla King Mabelia Dieselin pieksemisessä. Alkuperäinen suunnitelma oli se, että Bulldogin ja hänen entisen joukkueparinsa Lex Lugerin välille olisi viritelty koko syksyn ajan kestänyt feud. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska Luger oli saanut tarpeekseen WWF:stä ja loikkasi WCW:hen syyskuun alussa, kun tilaisuus siihen tuli. Niinpä heel-Bulldog jäi hieman omilleen ja ilman mitään kuumaa feudia. Ensimmäisenä Bulldog liittoutui yhteen Owen Hartin ja Yokozunan managerin Jim Cornetten kanssa, ja nyt hän pääsi painimaan ppv:ssä Bam Bam Bigelowia vastaan. Mitään suurempaa feudia ei näiden kahden välillä ollut, mutta myös Bigelow harhaili aika päämäärättömästi tässä kohtaa WWF-urallaan, kun hänelle luvatusta ME-pushista ei ollut lopulta tullut yhtään mitään.
Bigelowin ja Bulldogin ottelu olisi voinut olla toisenlaisissa olosuhteissa huomattavasti kovatasoisempi ja jännittävämpi, mutta nyt olosuhteet eivät olleet varsinaisesti täydelliset. Vuoden 1995 British Bulldog oli harmillisesti hieman tylsä ja ankea, ja Bam Bam Bigelowin motivaatio oli puolestaan tässä vaiheessa täysi nolla, mikä ei ole mikään ihme, kun ottaa huomioon, miten WWF oli taas kusettanut Bigelowia. Kun nämä kaksi vielä pantiin painimaan varsin pitkä ottelu, ei heidän motivaatiollaan ja viihdyttävyydellään syntynyt ihan sellaista klassikkoa kuin olisi toivonut, vaan kokonaisuutena tämä jää enemmän sellaiselle ”ihan hyvä” -tasolle.
* * ½
Singles Match
Dean Douglas vs. Razor Ramon
ECW:stä WWF:ään ison huomion saatteleman loukannut Shane… tai siis Dean Douglas paini nyt ensimmäisen ppv-ottelunsa vuosiin WWF:n kehässä. Tässä comeback-ottelussaan hän sai hieman yllättäen managerikseen Bob Backlundin, joka oli käyttänyt viime kuukaudet lähinnä segmenteissä, joissa hän ilmoitti pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi. Nyt Backlund kuitenkin marssi kehään, veti lyhyen presidentillisen promon ja esitteli sitten yhteistyökumppaninsa Douglasin. Toisin kuin ECW:ssä, Douglas ei siis WWF:ssä vetänyt mitään ylimielistä ”Franchise”-hahmon esiastetta, vaan sen sijaan Douglasista oli tehty ilkeä ja muita painijoita pilkkaava älykköopettaja. Tämä gimmick pohjautui siis siihen, että Douglas oli oikeassa elämässä opettaja. Pian WWF-comebackinsa jälkeen Douglas oli ottanut erityiseksi silmätikukseen Razor Ramonin, jota hän oli pilkannut SummerSlamin backstage-segmentissä ja saanut lopulta köniin Ramonilta. Pari viikkoa myöhemmin Douglas oli aiheuttanut Ramonille tappion, kun Ramon oli paininut Raw’ssa joukkuepariaan ja ystäväänsä 1-2-3 Kidiä vastaan. Myös Ramonin ja Kidin välit olivat alkaneet viime viikkoina rakoilla, ja kun Ramon oli kärsinyt nöyryyttävän tappion Kidille Douglasin vuoksi, oli hän päättänyt kostaa Douglasille tämän teot.
Shane Douglasin ja Scott Hallin ottelu vuonna 1995 oli ehdottomasti paperille näkemisen arvoinen, ja oli se sitä myös oikeasti, mutta ehkä tämä ottelu oli kuitenkin hienoinen pettymys. Muistan alun perin pitäneeni tästä ottelusta huomattavasti enemmän, mutta uusintatsekkaus vahvisti kyllä päivitetyn näkemykseni siitä, että tämä Ramonin ja Douglasin ottelu oli sittenkin ”vain” hyvä. Toki näin vuoden 1995 WWF:ssä jokainen kolmeenkin tähteen yltävä painiottelu on jo onnistunut suoritus, mutta olin silti ajatellut etukäteen, että tässä olisi ollut mahdollisuuksia vielä enempäänkin. Ehkä Douglas ei vain lopulta koskaan sopinut niin hyvin WWF:ään, koska lopulta koko Douglasin WWF-urasta tuli vähän pannukakku.
* * *
Singles Match
Jean-Pierre Lafitte vs. Bret Hart
PCO! PCO! PCO! No niin, suurimmalle osalle lukijoista tämä ei tarkoittanut varmaan yhtään mitään, mutta en voinut malttaa mahdollisuutta pieneen PCO-psykoosiin, jota varmasti ainakin Enska osaa arvostaa. Mistä siis on kyse? Selitän. Bret Hartin vastustaja tässä ottelussa oli siis Jean-Pierre Lafitte, joka oli aikaisemmin tunnettu WWF:ssä Quebecers-joukkueen toisena osapuolena Pierrenä. Kun Quebercs-joukkueen Jacques oli eläköitynyt vuoden 1994 lopussa, oli Pierrelle alettu keksiä jotain uutta, ja keväällä 1995 hänelle annettiin oikea merirosvogimmick. Kyllä, Pierrestä tehtiin merirosvo, joka käytti silmälappua. Aivan mahtavaa. Nimekseen hän sai Jean-Pierre Lafitte. Lopulta Lafitten WWF-run tuli varsin nopeasti päätökseen juuri sen jälkeen, kun hahmo oli alkanut nousta enemmän esille. Lafitte joutui pahoihin backstage-ongelmiin WWF:n takahuoneita tähän aikaan hallinneen Kliq’n (Diesel, Michaels, Ramon, Kid), koska hän ei ollut suostunut jobbaamaan Dieselille kotiseudullaan. Tämä johti oikeisiin yhteenottoihin backstagella, ja lopulta Lafitte sai kenkää WWF:stä. Tämä jäi hänen ainoaksi ppv-esiintymisekseen tällä gimmickillä. Ja nykyisin – siis yli 20 vuotta myöhemmin – samainen Quebecer Pierre/Jean-Pierre Lafitte tunnetaan uutta kulttinostetta uralleen saaneena indypainijana nimeltä PCO.
Pian merirosvoksi muuntautumisen jälkeen Lafitte oli aloittanut feudin Bret Hartin kanssa, koska Hartille tunnuttiin näin vuonna 1995 tunkevan kaikki mahdolliset sekavat midcard-feudit. Kokonaisuudessaan Hartin buukkauksessa ei tähän aikaan vain ollut mitään järkeä: Hart oli siis voittanut Jerry Lawlerin hammaslääkärin Isaac Yankemin SummerSlamissa diskauksella, kun Yankem ja Lawler olivat alkaneet piestä Hartia yhdessä. Tämä tuntui viittaavan jo loppumaisillaan olleen feudin jatkumiseen entisestään, mutta juuri niin ei käynyt. Sen sijaan Hart ja Lawler tai Lawlerin apurit eivät enää kohdanneet ppv:ssä. Hart pieksi Yankemin Raw’ssa Steel Cage -ottelussa syksyn aikana, ja sitten koko feud oli lopullisesti ohi. Samalla Hart keskittyi sitten satunnaisiin muihin feudeihin, kuten tähän yhteenottoon Lafitten kanssa. Tämä kuvio oli alkanut siitä, että merirosvotyylilleen uskollisesti Lafitte oli alkanut ensin varastella Hartin aurinkolaseja ja lopulta myös Hartin nahkatakin. Hart ei tätä tietenkään arvostanut, joten nyt hän halusi antaa Lafittelle opetuksen.
Huh, on Bret Hart kyllä ihmeellinen mies. Tosin kunniaa on annettava myös Lafittelle, joka teki tässä ottelussa oikeasti paljon töitä, otti kovaa bumppia, taisteli näyttävästi Hartia vastaan ja yritti selvästi tehdä kaikkensa saadakseen sekä itsenstä että koko ottelun näyttämään mahdollisimman hyvältä. Silti vielä suuremmat kehut on annettava Hartille, jonka WWF-ura oli tähän aikaan täysin tuuliajolla ilman minkäänlaista järkevää suuntaa – ja silti tuntui, että joka kerta Hart vain pani työkengät jalkaansa ja paini mahdollisimman hyvän ottelun. Osa arvostelijoista on pitänyt tätä Hartin ja Lafitten ottelua jopa huipputasoisena otteluna, joka ”pelasti koko ppv:n”. Itse en ihan samanlaisiin ylistyssanoihin kuitenkin yllä: joku viimeinen silaus tästä jäi mielestäni puuttumaan, jotta tämä olisi noussut huipputasolle. Ehdottomasti silti hieno ottelu ja illan paras matsi. Loistavaa työtä.
* * * ½
WWF Tag Team, WWF Intercontinental & WWF Championship
Yokozuna & British Bulldog (c) vs. Two Dudes With Attitudes (c) (c)
Ja sitten illan Main Event, johon myös tämän IYH:n liikanimi viittasi. WWF oli siis päättänyt panna Main Eventin osalta kaikki munat samaan koriin, minkä seurauksena illan Main Eventissä painittiin kaikista kolmesta mestaruudesta. Ystävyksiksi palanneet WWF:n päämestari Diesel ja WWF Intercontinental -mestari Shawn Michaels – jotka tunnettiin yhdessä nimellä Two Dudes With Attitudes – oli siis saanut haastajikseen Owen Hartin ja Yokozunan muodostaman mestarijoukkueen. WWF:n uusi presidentti Gorilla Monsoon oli päättänyt tuoda uutta jännitystä WWF:n tapahtumiin päättämällä, että muutaman viikon ajan kestänyt vihanpito Michaels/Diesel ja Hart/Yokozuna -joukkueiden välillä johtaisi siihen, että ppv:ssä käytäisiin joukkueottelu, jossa olisi kaikki mestaruudet pelissä. Jos Michaels ja Diesel voittaisivat, he saisivat itselleen myös joukkuemestaruusvyöt. Jos Hart ja Yokozuna voittaisivat, ratkaisusuorituksen tehnyt osapuoli voittaisi samalla sen singles-mestaruuden, jonka haltijan hän selättäisi tai panisi luovuttamaan.
PPV:n alkaessa kävi kuitenkin ilmi, että Owen Hart ei ollut jostain syystä saapunut areenalle ollenkaan. Tämä oli tietenkin katastrofi Jim Cornettelle, joka vaati epätoivoisesti Gorilla Monsoonia perumaan koko ottelun. Siihen Monsoon ei suostunut, mutta hän antoi Monsoonille aikaa Main Eventin alkuun asti löytää Yokozunalle uusi joukkuepari. Cornette kääntyi tietenkin uuden suojattinsa British Bulldogin puoleen, vaikka Bulldog oli tänä iltana paininutkin jo yhden ottelun. Dirt sheetien mukaan tämä Owen Hart -käänne lisättiin tähän tapahtumaan varotoimenpiteenä sen vuoksi, että Hart ei pääsisikään paikalle, koska hänelle ja hänen vaimolleen oli syntynyt juuri tytär. Lopulta Hart oli paikalla tapahtumassa, mutta kuvio käytettiin silti.
Tämä ottelu on saanut lähes järjestään kaikilta arvostelijoilta todella paljon rapaa niskaansa, mikä saa minut miettimään, mikä minussa on oikein vialla. Minä nimittäin ihan oikeasti pidin tästä ottelusta. Ei tämä missään tapauksessa ole mikään klassikko-ottelu tai erityisen hyvä ja ikimuistoinen matsi, mutta mielestäni tämä oli kaikin puolin oikein viihdyttävää entertainment brawlia. Kokonaisuutena pidin tätä hyvänä otteluna, jossa erityisesti Shawn Michaels loisti jälleen, sai kaikki näyttämään hyvältä ja teki aivan pirusti loistavaa työtä. On toki totta, että ottelun lopetus oli lähes WCW-tasoista typeryyttä, koska ei ole millään tavalla edes etäisesti järkevää, että paikalle rynnännyt Owen Hart pystyttiin sotkemaan ottelun lopetukseen, koska Hart ei ollut alun perin ottelun osanottaja ollenkaan. No, lopetus oli mitä oli, minä pidin silti tästä ottelusta enemmän kuin pitkään aikaan mistään WWF:n ME:stä.
* * *
Hyvää tässä ppv:ssä oli se, että tässä oli kolme vähintään kolmeen tähteen yltävää ottelua. Toisaalta tässä ei ollut yhtään huippuottelua, ja oikeastaan koko ppv:stä jäi kaikin puolin sellainen keskinkertainen fiilis, etten voi väittää nauttineeni tästäkään mitenkään erityisen paljon. Kaikki vain vähän niin kuin oli, ja mitään suurempaa ei ollut onnistuttu saamaan aikaan. Tällaisena suorituksena tämä oli Kehno, mutta koska tässä ei ollut mitään kamalaa paskaa, oli tämä silti kevyesti yksi vuoden parhaista ppv:eistä. On tämä vuosi 1995 hienoa aikaa.
Wikipedia: WWF In Your House 3
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 27.2.2019
No Comment