1996ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF In Your House 6

Sijainti: Louisville, Kentucky (Louisville Gardens)

Päivämäärä: 18.2.1996

Yleisömäärä: 5 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

”Crybaby Match”

Razor Ramon vs. 1–2–3 Kid

Tällä ottelulla oli siis varsin pitkä tarina takanaan: kaikki alkoi jo yli vuosi sitten, kun Ramon ja Kid ystävystyivät, ottelivat joukkueina ja olivat seuraamassa toistensa otteluita kehän laidalla. Vähitellen miesten välille alkoi kasvaa erimielisyyksiä (mm. siitä kuinka Ramon tuntui aina tietyllä tavalla vähättelevän Kidiä). Kumpikin aiheutti vahingossa toiselle tappioita, kunnes lopulta 1–2–3 Kid kääntyi heeliksi liittymällä ”Million Dollar Man” Ted DiBiasen joukkoon. Ei mitään maailmaamullistavaa siis, mutta minusta silti erittäin hyvä kuvio. Tuloksena oli sitten oikein menevä ja erittäin hyvä opener. Ramon–Kid-kaksikolta olisi ehkä oikealla ajalla ja paikalla voinut odottaa jopa klassikko-ottelua. Nyt ei ylletty klassikkotasolle, mutta viihdyttävä ottelu saatiin silti aikaan. Ehkä Ramonkaan ei tässä ihan parhaimmillaan ollut (tai sitten sitä vain tulee kuviteltua niin, kun Ramon joutui vähäksi aikaa tauolle pian tämän jälkeen henkilökohtaisten ongelmien takia). Ottelun stipulaatio oli muuten se, että häviäjälle pistettiin vaipat. Taattua 1990-luvun puolivälin WWF:ää. Ei silti, kammottavalta kuulostava idea toteutettiin itse asiassa niin hyvin kuin sen nyt pystyisi toteuttamaan. Oikein hyvä ottelu, mutta ehkä hieman toisenlainen lopetus tälle feudille olisi silti voinut toimia.

Arvosana: * * *

Singles Match

Duke Droese vs. Hunter Hearst Helmsley

iyh6-1

Ystävämme HHH oli snobi ja Duke ”The Dumpster” Droese sen sijaan roskakuski. Helmsley ei tykännyt roskakuskeista eikä varsinkaan semmoisista, joiden takia hän oli joutunut Royal Rumblessa saapumaan kehään numerolla 1. Siinä ottelun tarina kokonaisuudessaan. Itse ottelusta ei jäänyt paljon mitään mieleen: se ei ollut huono, mutta ei siinä kauheasti mitään ikimuistoista tapahtunut. Droese ei tosiaan ollut vahvimpia painijoita eikä Helmsleykään häntä erinomaisiin otteisiin kantanut. Silti ihan katsottavaa menoa, joka ei pitkästyttänyt missään vaiheessa. Mitäänsanomaton voisi olla kuvaava adjektiivi.

Arvosana: * *

Singles Match

British Bulldog vs. Yokozuna

Yokozuna oli hieman ennen tätä ottelua tehnyt odotetun face turnin ja kääntänyt selkänsä James E. Cornettelle. British Bulldog oli puolestaan Camp Cornetten eliittikalustoa ja tähän aikaan kykeneväinen oikein hyviin otteluihin – muttei kuitenkaan ihrakasa Yokozunan kanssa. Yokozuna toimi oikeastaan yllättävän hyvin facena, eikä hänen promonsa ennen otteluakaan kammottava ollut, mutta ei se silti vähentänyt sitä faktaa, että mies oli täysin ylipainoinen tähän aikaan (ja tilanne vain meni pahemmaksi). Ehkä ajattelen face-Yokozunasta turhan myönteisesti myös sen takia, että hän alkoi jossain vaiheessa face-uraansa kasvattaa itselleen sänkeä. Itse ottelu? Se oli varsin nopeasti ohi, ja siksi siitä ei jäänyt edes mitään erityisen huonoa sanottavaa. Lyhyenä pyrähdyksenä ihan katsottava. Ottelun jälkeen ”The Man They Call” Vader (joka oli ollut välillä hyllytettynä käytyään WWF-presidentti Gorilla Monsooniin käsiksi) hyökkäsi Yokozunan kimppuun.

Arvosana: * ½

#1 Contender’s Match

Owen Hart vs. Shawn Michaels

Oh boy, miltä tämä ottelu kuulostaa! Shawn Michaels oli voittanut tammikuussa järjestetyn Royal Rumble -ottelun ja hänellä ja Owen Hartilla oli ollut kaikenmoista kränää siitä lähtien, kun Owen lähestulkoon aiheutti HBK:n uran keskeytymisen. Michaels kuitenkin palasi ja voitti Rumblen, ja nyt Owen tahtoi viedä Michaelsilta paikan WrestleManian main eventissä. Ottelu oli todella hyvä, mutta minusta tuntuu silti, että jossain paikoissa tätä on yliarvosteltu. Oli tämä selkeästi illan paras ottelu, muttei silti klassikkoihin kuuluvaa tai edes ihan neljän tähden tavaraa. En tiedä, oliko se se, ettei ottelu kestänyt ”kuin” 16 minuuttia vai mikä, mutta koko ottelun ajan jäi silti toivomaan vielä sitä viimeistä vaihdetta. Owen ja Michaels pistivät yhtä kaikki pystyyn hienon ottelun, joka olisi kenties vielä sopivalla lisäajalla tai jollain muulla keinolla yltänyt seuraavan PPV:n Bret–Michaels-ottelun tasolle.

Arvosana: * * * ½

Luultavasti se oli näiden otteluiden välinen aika, kun Gorilla Monsoonia WWF-presidentin hommassa tuuraava Roddy Piper saapui tekemään ilmoituksia koskien tulevaa WrestleManiaa. Itse anglen sisältö ei mitenkään erityinen ollut, mutta vastakkain promottaneet Piper ja Cornette olivat kyllä ehdotonta kultaa; kaksikkoa olisi kuunnellut pidempäänkin.

WWF Championship
Steel Cage Match

Diesel vs. Bret Hart (c)

iyh6-2

Illan ainut mestaruusottelu. Diesel oli janonnut Bretiltä revanssia siitä asti, kun hän Hitmanille mestaruutensa edellisen vuoden Survivor Seriesissä hävisi, ja nyt hän sai sen. Lisäksi Diesel oli puuttunut Undertakerin ja Bretin viime kuun mestaruusotteluun, joten Taker ei ollut varmasti tyytyväinen tilanteeseen. Ottelusta itsestään: minusta tämä oli oikein hyvä ottelu. Ei tämä otteluna ihan Michaelsin ja Owenin matsille pärjännyt, mutta ei kyllä paljoa taakse jäänyt. Viihdyin oikein mukavasti ottelun aikana, ja häkkiä käytettiin ihan hyvin hyödyksi, vaikka tietyissä paikoissa häkkistipulaatio aiheutti typeriä aivopieruja (esim. pakottavaa tarvetta ryömiä häkin ovelle, vaikka muuten olisi pysynyt ihan hyvin pystyssä). Mutta siis tämä oli vallan toimiva main event ja viihdyttävä päämestaruusottelu, muttei silti lähelläkään Survivor Seriesin Bret vs. Diesel -ottelua, jossa Hart ja Diesel räjäyttivät potin. Tässä jäätiin muilta osin kyllä tuosta ottelusta jälkeen, mutta ottelun lopetus oli eeppinen ja jo pelkästään sen takia tälle pitää antaa sama arvosana kuin Owen–Michaelsille. Mahtavaa, WWF!

Arvosana: * * * ½

In Your House -tapahtumat olivat tosiaan tähän aikaan vielä kaksituntisia, joten ei niissä viittä tai kuutta ottelua enempää koskaan nähty – ja hyvä niin. Näin tärkeät ottelut saivat juuri hyvin aikaa. PPV oli Ok, ei mikään unohtumaton mutta silti viihdyttävä. Jäi hieman Rumblen jälkeen mutta ei pahasti ja voitti selvästi SuperBrawl VI:n.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.6.2009.

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW SuperBrawl VI

Next post

Arvio: WCW Uncensored 1996

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *