Arvio: WWF In Your House 8: Beware of Dog

Sijainnit: Florence, Etelä-Carolina (Florence Civic Center); North Charleston, Etelä-Carolina (North Charleston Coliseum) 

Päivämäärät: 26.5.1996, 28.5.1996

Yleisömäärät: 6 000, 4 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa!

Minkäkö takia tapahtuma järjestettiin kahdessa eri paikassa? Se johtuu siitä, että tämä In Your House on hyvin ainutlaatuinen, koska tapahtuman ulkopuolella riehuneen tolkuttoman myräkän takia lähetys katkesi jo ensimmäisen ottelun jälkeen ja palasi vasta ennen tapahtuman main eventiä. Niinpä WWF lähetti seuraavalla viikolla toisen version Beware of Dogista: sen alussa nähtiin uusintana jo sunnuntaina alkuperäisessä tapahtumassa nähdyt ottelut (jotka kuuluvat siis ensimmäiseen osaan) ja sen jälkeen uudelleenoteltuina ne ottelut, joiden aikana lähetys oli sunnuntaina poikki. Selostajinamme Vince McMahon ja Jerry ”The King” Lawler. Kaksikko oli viimeistä kertaa pitkään aikaan kahdestaan selostamossa mm. sen takia, että Lawler alkoi tämän jälkeen hinkua taas enemmän kehään.

Singles Match

Hunter Hearst Helmsley vs. Marc Mero

Hunterilla ja Merolla on ollut feudia jo oikeastaan siitä asti, kun Sable teki WWF-debyyttinsä Hunterin valettina WrestleMania XII:ssä. HHH:lla oli siis tuohon aikaan aina tapana tuoda kehän laidalle joku neito, ja myöhemmin illalla Mero teki myös WWF-debyyttinsä ja ryhtyi pian puolustamaan Helmsleyn nöyryyttämän Sablen oikeuksia. (Mero ja Sablehan – Rena Mero – olivat pari pitkään oikeassa elämässä.) Mero on siis ollut debyytistään lähtien oikeastaan sotajalalla Hunterin kanssa, ja nyt miehet vihdoin kohtasivat. Tämä jäi myös feudin viimeiseksi PPV-kohtaamiseksi, koska Helmsleyä ei kuukausiin enää nähtykään PPV:issä; mies oli ainut, jota legendaarisesta Madison Square Gardenin Kliq-episodista rankaistiin buukkauksellisesti Hallin ja Nashin lähtiessä WWF:stä ja Michaelsin ollessa päämestari. Harmi sinänsä, että feudia ei enempää nähty PPV:ssä, koska tämä ottelu oli oikein viihdyttävä paketti. Jokin tietyllä tapaa toisaalta mätti. Ehkä se oli se, että jokin Hunterin otteissa tuntui tökkivän välillä. Niinpä sen takia en tätä yli kolmen tähden arvioi (toisin kuin jotkut muut), mutta kyllä oikein mallikas ottelu oli silti kyseessä, ja olisi kaksikolta tosiaan mielellään enemmänkin otteluita nähnyt. Hyvä alku show’lle.

Arvosana: * * *

Tässä välissä sitten siis yhteys katkesi, ja se palasi vasta ennen main eventiä. Ennen sähköjen katkeamista näimme Camp Cornetten promoilua: Jim Cornette kertoi, kuinka Owen Hart olisi tänä iltana British Bulldogin managerina, koska Owenilla on tälle illalle virallinen manageri-lisenssi. Owen Hart oli kyllä varsinkin näihin aikoihin ihan täyttä kultaa. Siitä lisää King of the Ring -arviossa.

WWF Championship

The British Bulldog vs. Shawn Michaels (c)

En nyt ole ihan perillä kaikista tämän ottelun kuvioista, mutta kaikki alkoi kai siitä, kun edellisessä In Your Housessa kesken tapahtuman British Bulldogille tuli pakottava tarve tunkeutua Michaelsin pukuhuoneeseen. Syyksi paljastui myöhemmin ilmeisestikin se, että Bulldog epäili Michaelsin havitelleen pääsevänsä läheisempäänkin kontaktiin Bulldogin vaimon (ja Owen Hartin siskon), Diana Smithin kanssa. Oli totuus niin tai näin, viikkojen aikana Bulldogin ja Michaelsin vihanpito syveni, siihen liittyi WWF-mestaruus ja lopulta tultiin tähän In Your Houseen, jossa kaksikko kohtasi sitten mestaruusottelussa. Michaels vs. Bulldog kuulosti ennakkoon aika kovalta ottelulta, ja semmoista sitten odotinkin: WWF:n päämestaruusfeudien taso ei tosiaan edelleenkään näyttänyt paljoa tippuvan. Ei tämä ottelu nyt sitten ehkä ihan niin kova ollut kuin odotin, mutta siltikin oikein hieno päämestaruusottelu. Bulldog oli tähän aikaan vielä hyvässä kunnossa, Michaels elämänsä kunnossa ja pelissä päämestaruus. Ei näistä aineksista kehnoa ottelua saa millään. Aikaa oli vielä riittämiin, joten kaikki oli hyvin kunnossa. Klassikkoon ei tosiaan silti päästy, mutta kyllä tämäntasoiset päämestaruusottelut oikein viihdyttäviä ovat. WWF:n main eventit olivat WCW:n vastaavia tähän aikaan selkeästi edellä. Ennen ottelua Michaels muuten törmäsi tähän aikaan haastattelijana toimineeseen Mr. Perfectiin; asia on tärkeä tulevaisuuden kannalta.

Arvosana: * * * ½

Ja sitten siirrytään toiseen osaan, joka siis nauhoitettiin jälkeenpäin. Tällä kertaa selostajina toimivat sitten Jim Ross ja Mr. Perfect, ja tämä kaksikko toimi selostajina yllättävän hyvin: varsinkin Perfect oli täydellinen myös colour commentatorina, kuten jo Rumble-arviossani sanoin.

Caribbean Strap Match

Steve Austin vs. Savio Vega

Austinilla ja Vegalla oli taustalla hyvin pitkä feudi, jonka yksi yhteenotoista nähtiin jo WrestleMania XII:ssä. Tuo ottelu oli ihan hyvä kohtaaminen, mutta ei mitenkään ikimuistoinen ottelu, ja niinpä en tältäkään kohtaamiselta turhan paljon odottanut. Ottelu kuitenkin yllätti erittäin positiivisesti. Ensinnäkin sillä oli kunnon tarina ja myös kunnon panos: jos Austin häviäisi, joutuisi miehen manageri Million Dollar Man lähtemään koko WWF:stä. Hyvät asiat eivät kuitenkaan jääneet vain otteluihin taustoihin, vaan sen sijaan Austin ja Vega pistivät nyt pystyyn myös erittäin kovatasoista menoa kehän sisäpuolellakin. Jos joku väittää, että Strap Match on automaattisesti kehno, pitää hänen katsoa tämä: Austin ja Vega todistivat tässä ottelussa, että myös Strap Matchissa kykenee todella viihdyttäviin otteisiin. Ottelussa nähtiin tasaisen hyvää menoa, hienoja spotteja, sillä oli hyvin aikaa ja ennen kaikkea erittäin ovela lopetus. Oikein viihdyttävä ottelu ja hieno ”opener”. Myös ottelunjälkeiset kuviot olivat oikein onnistuneita.

Arvosana: * * * ½

Singles Match

Vader vs. Yokozuna

Tämä nyt oli etukäteen se ehdottomasti kaikkein vähiten odotettu ottelu. Alun perin tämän piti siis jo tapahtua WrestleMania XII:ssä, mutta onneksi se muutettiin 6-Man Tag Team Matchiksi. Nyt kuitenkaan kahden järkäleen, face-Yokozunan ja heel-Vaderin, kohtaamiselta ei voitu välttyä. Paljoa en ottelulta odottanut, ja siksi se yllättikin oikein positiivisesti: en tiedä, onko kyseessä sitten oikeasti Vader-faniuteni vai mikä, mutta minua tämä kahden ison kaverin rymistely jopa onnistui hiukkasen viihdyttämään. Ei tässä nyt tosiaan mitään kehäpsykologian tapaista nähty, ei kunnon painia tai tämmöistä, mutta se jopa kesti hyvän tovin (lähemmäs 10 minuuttia) eikä siltikään onnistunut käymään tylsäksi. En minä tätä siis tosiaankaan toiste katsoisi tai mitään, mutta ei tämä surkea ollut. Aika kehno kyllä, mutta ei kai tältä nyt mitään hyvää ottelua voinut odottaakaan. Nyt saimme sentään ottelun, jonka katsominen ei tuottanut mitään vaikeuksia. Vader on paras.

Arvosana: * ½

WWF Intercontinental Championship
Casket Match

The Undertaker vs. Goldust (c)

Ja tämän toisen Beware of Dogin viimeinen ottelu oli sitten Casket Match, jossa panoksena oli Intercontinental-mestaruus. En oikeastaan koskaan päässyt selville tästä Goldustin ja Undertakerin feudista (tämä ei nimittäin jäänyt miesten ainoaksi PPV-kohtaamiseksi samana vuonna), mutta eivät nämä ottelut mitään huonoja olleet. Eivät kyllä toisaalta mitenkään erikoisen hyviäkään, mutta semmoisia ihan menetteleviä otteluita. Casket Match toi tähän otteluun tietenkin oman lisänsä, ja Goldust oli välillä ottelussa pelottavankin vahvoilla. En minä tästä ottelusta sen kummempaa sanottavaa keksi: kumpikin miehistä hoiti roolinsa ihan kunnialla läpi, vetivät perusvarman ottelun perusvarmoilla liikkeillä ja perusvarmalla tarinankerronnalla. Ei millään tavalla Casket-klassikko, mutta selkeästi parempi kuin edellisen vuoden arkkuottelu Undertaker vs. King Mabel. Ottelun lopetus oli oikein hulppea, samoin ottelun jälkimainingit (tyypillistä 1990-luvun puolivälin WWF:ää). Viimeistään niistä nimittäin alkoi kunnolla yksi legendaarisimmista feudeista: Mankind vs. The Undertaker.

Arvosana: * * ½

Beware of Dogia on vaikea arvostella jo senkin takia, että koko tapahtuman kulun sekoitti aika pahasti se, että koko event oli kahdessa erotellussa osassa. Siitä huolimatta tämä oli oikein vahva tapahtuma: näimme oikein mallikkaan openerin (HHH vs. Mero), hienon Strap-ottelun, viihdyttävän ja aikamoisen hyvän main eventin, menettelevän Intercontinental-mestaruusottelun ja isojen miesten rymistelyn. Yhtään kunnon heikkoa hetkeä ei tapahtumasta löytynyt, mutta vahvoja hetkiä sitten enemmänkin, vaikkei toisaalta ihan mitään klassikoksi kehuttavaa tähän kuulunut. Silti tämä oli ehdottomasti vuoden parempaa PPV-antia, koska se onnistui olemaan viihdyttävä (aina välillä todella viihdyttävä) koko ajan, ja olihan tämä kahdessa osassa oleva tapahtuma tavallaan jännä ”lisä”, vaikka WWF tuskin näin ajattelikaan.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 8.7.2009.