2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF InsurreXtion 2000

Päivämäärä: 6.5.2000

Sijainti: Lontoo, Englanti (Earl’s Court Exhibition Centre)

Yleisömäärä: 17 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


WWF oli järjestänyt Isossa-Britanniassa vuodesta 1997 lähtien ppv:n, jonka pystyi tilaamaan vain Brittein saarella. Vuoden ’97:n One Night Onlyn huipensi European-mestaruusottelu kotiyleisön suosikin British Bulldogin ja Shawn Michaelsin välillä. Seuraavana oli vuorossa Capital Carnage, ja vuonna ’99 nähtiin jo 2 UK-ppv:tä: keväällä No Mercy, joka sittemmin vakiintui jenkkiläiseen ppv-kalenteriin, ja syksyllä Rebellion, joka tultaisiin näkemään myös parina seuraavana vuonna. Nyt kevään Britti-ppv:n paikan otti InsurreXtion turhien nimipäällekkäisyyksien välttämiseksi. Selostajina jälleen JR ja King.

Tag Team Match

Too Cool vs. Perry Saturn & Dean Malenko

Rytinällä WWF-debyyttinsä tehneen Radicalz-porukan yhteinen taru alkoi olla ohi. Eddie Guerrero oli siirtynyt kuhertelemaan Chynan kanssa European-mestaruuskuvioihin, ja Chris Benoit’lla puolestaan oli täysi sota päällä IC-mestaruusmeiningeissä. Dean Malenko puolestaan oli jumiutunut pitkään feudiin Too Coolin kanssa, ja Saturn vain ajelehti tyhjyydessä. Malenko ja Saturn olivat viimeiset vielä yhteistyötä tehneet kaverukset porukassa, mutta heilläkin oli ollut viime aikoina selviä erimielisyyksiä. Nyt he kuitenkin puhalsivat yhteen hiileen päihittääkseen Too Coolin. Tämä oli samalla Grand Master Sexayn paluuottelu lyhyen loukkaantumisen jälkeen.

Tämä oli mukava aloitus ppv:lle. Ei yltänyt tasoltaan Malenkon ja Scottyn keskinäiselle 1 on 1 -ottelulle, mutta on ollut mukavaa huomata, kuinka kivan tasoisia otteluita Too Coolin jäsenet oikein saavat aikaan oikeiden vastustajien kanssa. Tasoa parantaa huomattavasti se, kuinka äärettömän hyvin yleisö on ollut joka kerta mukana heidän otteluissaan. Mitään todella erikoista ei tässä ottelussa siis nähty, mutta se oli kaikin puolin vauhdikasta ja näyttävää cruiserweight-toimintaa, joka edisti storylineäkin hyvin. Tykkäsin.

* * * 

Singles Match

Bull Buchanan vs. Kane

Bull Buchanan oli debyytistään lähtien taggaillut tiiviisti Big Boss Manin kanssa, mutta Lontooseen hän saapui tällä kertaa yksin. Boss Manin mukaan ottaminen olisi voinut olla aika viisas ratkaisu, sillä vastustajakseen Buchanan sai Kanen, joka oli poikkeuksellisen raivoissaan. Kanen raivo johtui siitä, että jossain WrestleManian ja Backlashin välisessä Raw’ssa Buchanan oli yhdessä Boss Manin kanssa hyökännyt brutaalisti Kanen kimppuun ja iskenyt lapiolla Kanen kättä suoraan kehätolppaa vastaan. Seurauksena oli käden murtuma, kipsi Kanen käteen ja lyhyt poissaolo Big Red Machinella. Nyt Kane oli valmis kostamaan.

En oikein ymmärtänyt missään vaiheessa sitä, miksi ihmeessä Buchanan ja Boss Man olivat edes päättäneet hyökätä Kanen kimppuun, tai sitä, miksi Kane oli tiputettu tällaisiin turhiin alakortin kuvioihin. Ottelu edelleenkin hyvin vihreän Buchananin kanssa ei todellakaan ollut paras ratkaisu Kanelle, sillä ei hänestä ollut kantamaan tällaisia paskasäkkejä hyviin otteluihin. No, onneksi homma oli edes nopeasti ohi. Kaikin puolin turha koitos.

*

Singles Match

Road Dogg vs. Bradshaw

Tämän ottelun taustatarinasta minulla ei ole mitään tietoa. Itse asiassa olen hyvin varma siitä, ettei mitään taustarinaa edes ollut. Edelleen epätoivoisesti DX:n nimen ylläpitoa jollain tapaa yrittävä Road Dogg saapui siis kohtaamaan toisen Acolytes-kaksikon jäsenen.

Tämä oli kaikella tapaa niin perinteinen tv-ottelu kuin saattoi vain olla. Taustalla ei ole minkäänlaista tarinaa, ja ottelu itsessäänkään ei ole millään tavalla muistettava. Molemmat vetävät ihan toimivaa perussettiä, mutta ei mitään sellaista, jota muistaisi enää päivän päästä (tai varsinkaan viikkoa myöhemmin, kuten minä tätä arvostelua tässä kirjoittelen). Tv-show’ssa minulla ei olisi siis varmasti ollut mitään tällaista perusmatsia vastaan, mutta en nyt ihan taas ymmärrä, mihin tätä tarvittiin ppv:ssä.

* * 

Turhan tv-ottelun jälkeen oli vuorossa jotain täyttä kuraa, kun Mae Youngin manageroima The Kat ja Fabulous Moolahin manageroima Terri ottivat yhteen Kingin tuomaroimassa Arm Wrestling Contestissa. Nämä kaksi taidotonta nais”painijaa”han ottivat yhteen jo WrestleManiassa erittäin surullisessa koitoksessa, ja nyt heille annettiin vielä aivan liikaa aikaa kaikkeen täysin turhaan, yhdentekevään ja äärimmäisen epäkiinnostavaan kädenvääntöhierontaan. WWF, ei todellakaan näin. Olette taas onnistuneet munaamaan naisten divisioonan kanssanne täysin buukkaamalla naisille tällaisia ”otteluita” ja pitämällä Women’s-mestarina Stephanie McMahonia. Yrittäisitte edes. Anglen ainut kohta, josta yleisö innostui, oli kun toisen naisen toppi riisuttiin. Jee. Omaperäistä.

Tag Team Match

Dudley Boyz vs. Showkishi & Rikishi

Big Show oli jatkanut muiden painijoiden imitointia edelleen, ja nyt vuorossa olikin jotain aivan uutta. Rikishin tyylin ja jopa nimen omaksunut Showkishi nimittäin teki tässä ppv:ssä yhteistyötä esikuvansa kanssa. Showkishi ja Rikishi yhdistivät voimansa taistellakseen Dudley Boyz -kaksikkoa vastaan. Dudleyt olivat alkaneet kerätä viime aikoina hieman suosiota yleisöltä sen jälkeen, kun Bubba Ray oli onnistuneesti pistänyt Trish Stratuksen Powerbombilla pöydästä läpi.

Jos edellinen koitos oli tv-ottelutasoinen, niin tämä oli sitä yhtä vahvasti. Showkishin ja Rikishin yhteispeli oli ehdottomasti kaikessa hauskuudessaan ottelun parasta antia. Muuten homma oli aika lailla peruspainia. Ei mitään häiritsevää taaskaan, mutta eivät nämä neljä nyt vain keskenään mihinkään erikoisiin otteisiin kykene. Kylläpä tämänkin katseli, mutta jotain suurempaa toivoisin tähän ppv:hen vähitellen. Pitää antaa kunniamaininta ottelun jälkeiselle hauskalle post match -meiningille. Siinä oli tyyliä.

* * 

Singles Match

Kurt Angle vs. Chris Benoit

Tämän ottelun bookkaaminen oli varsin jännä ratkaisu, sillä molemmat näistä herrasmiehistä olivat päivänselvästi heelejä (vaikka heel/face-jako oli varmaan tähänkin aikaan jo kuollut, koska rosterista löytyi useita faceja, jotka eivät käyttäytyneet babyfacemaisesti). Chris Benoit oli hävinnyt IC-mestaruutensa Chris Jericholle juuri ennen tätä ppv:tä, ja hän oli samaisessa ottelussa saanut mustan silmän. Kurt Angle oli puolestaan koko Briteissä olon ajan kiertänyt ympäriinsä julistamalla American Heron pelastussanomaa. Nyt Angle sai vastaansa mestaruustappion takia erittäin raivoissaan olevan Benoit’n, joka julisti Anglen olevan nyt väärässä paikassa väärään aikaan.

Harmillisesti tämä ottelu ei saanut aikaa kuutta minuuttia enempää, mikä tarkoittaa sitä kylmää tosiasiaa, että mitään mestariteosta nämä kaksi eivät tässä ajassa saaneet aikaan. Kuitenkin meno oli kaikin puolin tosi hyvää, mutta ei näiden kahden painilta voi mitään vähempää odottaakaan. Hienoja heittoja, näyttäviä lukkoja ja viihdyttävää painia, eli kaikkea, mitä tällaiselta ottelulta sopii odottaa. Silti todelliset huippuottelut näiden kahden välillä siintävät vielä tulevaisuudessa. Anglellakin on vielä hieman kehityttävää tässä uransa alkupuolella.

* * * 

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Crash Holly (c) vs. British Bulldog

HC-mestari Crash Holly saapui kehään promoamaan siitä, kuinka hän oli koko Briteissä olon ajan yrittänyt etsiä itselleen vastustajaa HC-mestaruusotteluun, mutta ilmeisesti Britanniasta ei löytynyt yhtään tarpeeksi kovaa äijää haastamaan häntä mestaruudesta. Juuri kun Crash oli lähdössä pois paikalta tilanne kuitenkin muuttui täysin, kun British Bulldog teki paluunsa ruutuun! Bulldog oli ollut poissa WWF:stä aina tammikuisesta Royal Rumblesta lähtien, mutta nyt hän teki paluunsa kotiyleisön edessä ja haastoi Crash Hollyn HC-mestaruudesta.

Ottelusta itsestään ei ole paljoa sanottavaa, koska se ei ollut kummemmin hardcorea tai mitään muutakaan. Ainut tarkoitus oli saada kotiyleisö hyvälle fiilikselle, ja siinä tämä kyllä onnistui. Harmi vain, ettei Bulldogin paluu ollut pidemmänpuoleinen. Varsin karussa kunnossa ja kaikenlaisessa riippuvuuskierteessä oleva Bulldog tiputtautui pois hyvin nopeasti tämän esiintymisen jälkeen, ja tämä ppv jäi Davey Boy Smithin viimeiseksi ppv:ksi. Vuoden 2000 jälkeen Smith ei tehnyt enää esiintymisiä painibisneksessä, ja vuonna 2002 hän menehtyi sydänkohtaukseen. Kokonaisuudessaan erittäin surullinen tarina.

WWF Tag Team Championship

Edge & Christian (c) vs. Hardy Boyz

Edge ja Christian olivat pitäneet joukkuemestaruuksia WrestleManiasta lähitellen, ja viikko toisensa jälkeen tämä kaksikko oli alkanut muuttua itsekkäämmäksi ja itsekkäämmäksi. E & C olivat lopettaneet yleisön joukosta kehään saapumisen, ja itse asiassa he olivat alkaneet periä faneiltaan rahaa nimikirjoituksiaan vastaan. Omahyväiset mestarit tiesivät siis arvonsa, mutta nyt he joutuivat puolustamaan vöitään pitkäaikaisia kiistakumppaneitaan Hardy Boyzeja vastaan. Hardyt olivat otelleet monet monituiset kerrat E & C:tä vastaan, ja nyt he vihdoin mielestään ansaitsisivat vyöt itselleen.

Hardyt ja Edge & Christian ovat otelleet monia keskinäisiä tosi hyviä joukkueotteluita, joista viimeisin ppv-tasolla nähty käytiin helmikuisessa No Way Outissa. Sitä ennen joukkueet olivat raapaisseet edellisen vuoden lopulla keskenään legendaarisen Ladder Matchin, eikä pidä unohtaa heidän merkittävää osuuttaan WrestleManiankin Ladder Matchissa. Niinpä tämä ottelu oli pienoinen pettymys, sillä tämä ei tarjonnut mitään uutta, huikeaa, mahtavaa tai edes erityisen jännittävää. Siitäkin huolimatta nuoret kollit tarjosivat takuuvarman ja hyvän joukkueottelun, jossa ei ollut mitään kummoisia ongelmia, mutta lopputulos harmitti silti vähän, koska tiesin näidän neljän pystyvän parempaankin.

* * * 

WWF European Championship

Eddie Guerrero (c) vs. Chris Jericho

Vaikka tässä ottelussa olikin pelissä vain Eddien European-mestaruus, niin kyseessä oli IC Champion vs. European Champion -ottelu. Chris Jericho oli siis onnistunut voittamaan Intercontinental-mestaruuden takaisin itselleen, ja nyt hänellä oli hyvä tilaisuus päästä kostamaan myös aikaisempi European-mestaruustappionsa Eddie Guerrerolle. Jericho oli siis voittanut European-mestaruuden WrestleManiassa, mutta hävisi sen paria viikkoa myöhemmin, kun hänen ystävänsä Chyna kääntyi häntä vastaan ja auttoi Eddien voittoon ottelussa. Jericho oli oletettavasti kantanut tuosta lähtien kaunaa Eddielle ja Chynalle. Nyt hän saattoi päästä kostamaan kaiken. Juuri ennen ottelua heitettiin kolikkoa siitä, kumpi mestaruus olisi pelissä. Eddie hävisi kolikonheiton.

Kurt Anglen ja Chris Benoit’n ottelun jääminen kolmeen tähteen johtui ensisijaisesti siitä, että aikaa oli oikeasti todella rajallisesti, mutta kaksikko teki kaiken mitä pystyi. Tässä ottelussa oli puolestaan sama ongelma kuin tuossa edellisessä joukkuemestaruuskamppailussakin: tämä ei vain jotenkin yltänyt sille tasolle, mitä toivoin. Ei sillä, oli tämä mielestäni illan paras ottelu, mutta se ei tässä tapauksessa tarkoita vielä kamalasti. Ottelun alkupuoli vaikutti jo tosi hyvältä, ja ehdin odottaa todella kovaakin arvosanaa ottelulle. Vähitellen homma alkoi kuitenkin hajota kummallisesti käsiin, ja lopulta tästä muotoutui ”vain” hyvä ottelu. Se olisi monille enemmän kuin riittävä suoritus, mutta Jericholta ja Eddieltä olisi voinut odottaa ehkä vielä hitusen enemmän. Osasyy oli kyllä osittain aika hajanaisella buukkauksellakin.

* * * 

WWF Championship

The Rock (c) vs. Shane McMahon vs. Triple H

Backlashin Main Event oli päättynyt monivaiheisten käänteiden jälkeen lopulta siihen, että The Rock voitti vihdoin ja viimein WWF-mestaruuden Triple H:lta. Vince McMahon ja koko McMahon-Helmsley -poppoo ei kuitenkaan niin vain sulattanut uutta tilannetta. Main Eventin päätöstä oli edeltänyt monenlaiset vaiheet, kuten se, että Linda McMahon oli saapunut asettamaan Earl Hebnerin ottelun tuomariksi, vaikka Vince oli aikaisemmin erottanut Hebnerin. Niinpä Vince julisti, että Rockin mestaruuskaudesta tehdään nopeasti loppu Insurrextionissa, jossa Rock joutuu kohtaamaan KAKSI McMahon-suvun miestä: Vincen oman pojan Shanen ja vävypojan Triple H:n. Ennen ottelua suurin mysteeri olikin se, kumman toivoa Vince toivoisi enemmän, ja se, miten Shane ja Triple H pelaisivat yhteen ottelussa.

Harmillisesti joudun toteamaan, että jälleen WWF:n mestaruusottelun taso laski puolikkaan edellisen ppv:n tasosta. Lasku on ollut tasaista tähän mennessä jokaisen ppv:n kohdalla, mutta hyvä uutinen on se, että lasku alkoi *****-ottelusta, joten tämäkin oli vielä hyvä koitos. Minusta vain tälle ottelulle ei voi antaa kolmea tähteä korkeampaa arvosanaa, vaikka jotkut ovat niin yrittäneetkin. Suurin syy on se, että tämän ottelun painillinen anti jäi muutamaa nättiä bumppia lukuun ottamatta aika vajaaksi, ja muuten ottelussa pelattiin lähinnä tunnelmalla ja hurjalla ylibuukkauksella. Onneksi WWF osaa edes ylibuukkauksen jalon taidon, ja tässäkään se ei ärsyttänyt (kuten WCW:n tapauksessa ärsyttää lähes aina) vaan toi oikeasti uutta puhtia ottelun tarinaan. Siitä huolimatta ei tämä mikään mestariteos millään tasolla ollut, mutta mukava tapa päättää show kuitenkin.

* * * 


WWF:lle on muodostunut jo perinteeksi se, että nämä pelkästään Briteissä nähtävät ppv:t eivät ole kovin kummoisia, ja tämä Insurrextion ei tehnyt tuohon perinteeseen muutosta. Taaskin monin paikoin tuntui siltä, että katsoin ppv:n sijaan vain vähän keskimääräistä parempaa tv-ohjelmaa. Se ei ole koskaan kovin hyvä merkki ppv:n tasosta. Siitä huolimatta täytyy todeta, että tarjolla oli useita hyviä otteluita, eli paljon enemmän, kuin mihin WCW on pystynyt yhdessäkään tämän vuoden ppv:ssä. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin WWF:n toistaiseksi vuoden huonoin ppv ja arvosanaltaan vain Kehno. Toivottavasti tämä ei jää tavaksi.

Wikipedia: WWF InsurreXtion 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 24.3.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Backlash 2000

Next post

Arvio: WCW Slamboree 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.