2001ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Insurrextion 2001

Päivämäärä: 5.5.2001

Sijainti: Lontoo, Englanti (Earls Court Exhibition Centre)

Yleisömäärä: 16 284

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Ja jälleen kerran WWF oli palannut Britanniaan järjestämään ppv:n. Tällä kertaa tämän tapahtuman saattoi Brittein saarten lisäksi katsoa ppv-lähetyksenä myös Australiassa. Lisäksi tapahtuman saattoi katsoa tähän aikaan aktiivisena toimineessa The WWF World -baarissa/ravintolassa New Yorkissa, jossa lähetettiin kaikki WWF:n lähetykset (ppv:t, Raw’t jne.) suurelle katsojajoukolle ja paikalla oli WWF-painijoita juontamassa tapahtumia. Insurrextion järjestettiin ensimmäisen kerran edellisenä vuonna, ja silloinkin se nähtiin Backlashin ja Judgment Dayn jälkeen. Nyt tällä tapahtumalla ja Backlashilla oli välissä vain viikko, joten kovin paljon eivät juonikuviot olleet ehtineet kehittyä. Tämä oli minun muistikuvani mukaan ensimmäinen tapahtuma sitten St. Valentine’s Day Massacren, jossa JR ei ollut selostamossa. Sen sijaan vanha kunnon Michael Cole otti tällä kertaa paikan Paul Heymanin vierellä. Olen aika varma, että tämä on ensimmäinen ppv, jossa vielä selostusuransa alkupuolella oleva Cole läjäytti eettereihin ”Vintage Painija X” -linensä.

Singles Match

Grand Master Sexay vs. Eddie Guerrero

Tämä vuosi ei ollut tähän mennessä varsinainen menestystarina Grand Master Sexaylle. Vielä viime vuonna hän pyöri aktiivisesti joukkuemestaruuskuvioissa ystäviensä Scotty 2 Hottyn ja Rikishin kanssa. Sitten Rikishi kääntyi ilkeäksi heeliksi, ja pari kuukautta myöhemmin Scotty 2 Hotty loukkaantui ja joutui pitkäaikaiselle sairaslomalle. Kulissien takana Sexayn pushia ei varmastikaan auttanut se fakta, että hänen isänsä Jerry Lawler lähti pois WWF:stä. Tämä jäi muuten Sexayn viimeiseksi ppv-esiintymiseksi WWF:ssä, sillä hän sai muutama kuukausi myöhemmin kenkää firmasta jäätyään kiinni aineista. Hirveän paljon paremmin ei mennyt Eddie Guerrerollakaan, joka oli ajautumassa elämässään pahanlaatuisiin ongelmiin henkilökohtaisten demoniensa kanssa. Tässä vaiheessa uraansa Guerrero alkoi olla pahasti riippuvainen särkylääkkeistä, ja muutaman viikon päästä tilanne oli mennyt niin pahaksi, että WWF poisti hänet televisiosta ja lähetti hänet vieroitukseen. Eddietä ei nähty tv:ssä kuukausiin, mutta hän pysyi WWF:n palkkalistoilla marraskuuhun asti. Tuolloin hän jäi kiinni päihtyneenä ajamisesta, ja hänet erotettiin. Aikanaan Eddie toki palasi, mutta tämä jäisi hänen viimeiseksi ppv-esiintymisekseen hyvään toviin. Paha menetys WWF:lle. Ai niin, tällä ottelulla ei ollut taustatarinaa.

Tämä ottelu osoitti hienosti sen, minkälaisia tapahtumia nämä Briteissä järjestettävät ppv:t oikein olivat. Kyseessä ei ollut tosiaan muihin ppv:eihin verrattavissa oleva tapahtuma vaan enemminkin tv-showtasoinen meininki. Tämäkin ottelu oli viimeisen päälle perinteinen tv-ottelu. Ei taustatarinaa, aikaa alle 5 minuuttia ja periaatteessa ihan kivaa meininkiä muttei kuitenkaan mitenkään erityisiä hetkiä. Eddie ja Sexay pelasivat kyllä ihan hyviin, mutta lopputulos ei ollut silti mitenkään erikoinen.

* * 

Six Person Tag Team Match

Radicalz vs. Hardcore Holly & Crash Holly & Molly Holly

Radicalz-porukka oli siis edelleenkin pystyssä, vaikka heitä ei ollut nähty paljoakaan ppv:issä (lukuun ottamatta Guerreroa). Lisäksi heillä oli ollut jo jonkin aikaan pahoja ongelmia Hollyjen kanssa. Osittain siitä voitaneen kiittää sitä, että Crash Holly päätti Dean Malenkon lähes vuoden mittaisen WWF Light Heavyweight -mestaruuskauden helmikuussa. Nyt Crashkin oli kuitenkin menettänyt mestaruutensa Jerry Lynnille, joten emme saaneet LHW-mestaria edelleenkään ppv:hen. Oikeastaan tämä ottelu oli perinteinen 2 vs. 2 Match, sillä Terri kieltäytyi ottelemasta, koska hän ei ollut saanut hankittua painiasua itselleen, ja näin ollen Molly Hollykaan ei pystynyt osallistumaan virallisesti kehätoimintaan. Toisiaan he silti aktiivisesti mäiskivät.

Jos arvostelisin ottelussa esiintyvien painijoiden ulkonäköä, tämä saisi automaattisesti viisi tähteä tuon Perry Saturnin uskomattoman coolin lookin vuoksi. Tyylin sijaan arvostelen kuitenkin painin laatua, ja siinä tapauksessa tuosta viidestä tähdestä voidaan huoletta vähentää kolme. Jo toinen peräkkäinen tv-show’hun sopiva koitos. Periaatteessa mikään ei ollut vikana, ja kaikki hoitivat osuutensa ihan vakaalla rutiinilla, mutta ei tässä toisaalta ollut yhtään mitään erikoistakaan, minkä vuoksi tämä kuuluisi ppv-tasolle. Ihan kiva ottelu mutta äärimmäisen helppo unohtaa.

* * 

Singles Match

Big Show vs. Bradshaw

Tämän ottelun piti alun perin olla Big Show vs. Test. Ottelulla oli ihan oikea tarinakin, sillä Big Show oli Backlashin jälkeen raivoissaan Testille, joka oli auttanut Shane McMahonia Big Show’n pieksemisessä. Niinpä Show tahtoi kostaa Testille, ja hän oli jo tarjoillut alkumakua tuosta kostosta Raw’ssa. Tuon alkumaun takia Test ei kuitenkaan ollut tämän ppv:n aikaan painikunnossa, joten Linda McMahon oli peruuttanut kyseisen ottelun. Test saapui silti areenalla brawlaamaan Big Show’n kanssa, ja huonostihan siinä Testin kannalta kävi. Ikävänoloisen käsittelyn jälkeen Show esitti avoimen haasteen kenelle tahansa WWF:n painijalle, ja lopulta siihen vastasi APAn Bradshaw.

Jos kaksi edellistä ottelua olivat olleet ihan mukavia tv-ottelukoitoksia, niin tämä muistutti nyt sitten sellaista täysin turhaa tv-show’ssa nähtävää ottelua. Ei millään tavalla mielenkiintoista tarinaa tai viihdyttävää painia vaan kaksi kaveria mäiskimässä toisiaan kehnosti. Ottelun parasta antia oli lopussa nähty Testin sekaantuminen ja jälleen kerran vakuuttavan näköinen Big Boot. Test myi muutenkin vastaanottamiaan iskuja niin hienosti, että hän oli ottelun paras painija, vaikkei ollut siinä virallisesti edes mukana. Tämä ottelu olisi voitu jättää buukkaamatta. Ei mitään hirveää kurapaskaa, mutta aikalailla mitäänsanomaton. Testin ja yllättävän lopetuksen ansiosta lisäpuolikas.

Four Way Tag Team Match

Edge & Christian vs. X-Factor vs. Dudley Boyz vs. Hardy Boyz

Illan neljäs ottelu oli neljän joukkueen eliminointiottelu. Olisin toivonut, että tämä olisi ollut brittiyleisön vuoksi edes vaikka näön vuoksi ykköshaastajuusottelu. Nyt tämän filleristatusta oikein tungettiin katsojien kasvoille. Neljän joukkueen ottelu ilman panosta on aina outo ratkaisu. Toki erityisesti kolmella näistä joukkueista oli historiaa lähes parin vuoden edestä, mutta pelkästään sillä on paha perustella tämän ottelun olemassaoloa. Ehkä perustelu piili sitten uudessa X-Factor-kortissa. Crediblellä ja X-Pacilla (ja Albertilla) oli ollut Dudleyiden lisäksi pahoja ongelmia myös Hardyjen kanssa. Niin ja Matt Hardy oli edelleen European-mestari.

Vaikka ottelun tausta saikin kritiikkiä, täytyy minun antaa kiitosta siitä, että tämä oli nyt ensimmäinen oikeasti kiva ottelu illan aikana. Homma oli alkuosuudessaan juuri sellaista vauhdikasta ja viihdyttävää neljän joukkueen painia kuin näiltä joukkueilta sopi toivoakin. Toki kolme näistä ovat keskenään yltäneet monta kertaa parempiin suorituksiin, mutta ehkä niitä nyt on vähän kohtuutonta alkaa vertailla tällaiseen pikkuppv:n normaaliotteluun. Hardy-veljesten lisäksi parhaat suoritukset ottelun alkupuolella esittivät mielestäni X-Pac ja Justin Credible. Taas yllättävän pirteää esiintymistä tältä kaksikolta. Ottelun loppupuoli oli sitten kahden nopean eliminoinnin jälkeen se perinteisemmän joukkuepainin osuus, ja sekin toimi oikein mallikkaasti ja pysyi loppuun asti kiinnostavana. Kokonaisuutena hyvä joukkueottelu, vaikka pyörää ei tässä uudestaan keksittykään.

* * * 

Seuraavaksi kehään saapui viimeisiään vetelevän Right To Censorin Steven Richards ja Ivory. Aluksi kaksikko promotteli siitä, kuinka brittilehdistössä oli julkeasti esitelty paljaita naisten rintoja. Perinteistä sensuurihöpinää, kunnes Richards yhtäkkiä ilmoitti, että show’hun alun perin buukattu naisten battle royal oli peruttu. Aha. No, ei kyllä oikeastaan haittaa minua. Sen jälkeen kehään käveli kolme face-diivaa, jotka pieksivät Ivoryn ja Stevenin. Kaikki olivat iloisia. Se siitä. Eteenpäin, kiitos.

2 out of 3 Falls Match

Chris Benoit vs. Kurt Angle

Hauskana sivuhuomiona mainittakoon, että Chris Benoit’n ja Kurt Anglen ensimmäinen ppv-kohtaaminen nähtiin tasan vuosi aikaisemmin Insurrextionissa. Tuolloin molemmat olivat vielä hirveitä heelejä, kohtaaminen oli lyhyt, ja homma jäi silloin sikseen. Nyt takana on jo parin kuukauden intenssiivinen feud, joka ei ota loppuakseen. Backlashin jälkeen Kurt Angle oli raivoissaan Chris Benoit’lle, joka oli voittanut heidän ottelunsa hänen mielestään huijauksella. Benoit’ta ei Anglen raivopäisyys haitannut. Sen sijaan hän koulutti Anglea viskaamalla hänet rajun näköisesti ulos kehästä ja ottamalla tämän kultamitalit haltuunsa. Nyt Angle tahtoi vimmaisesti mitalinsa takaisin. Varmin tapa siihen voisi tällä hetkellä olla voittaa Chris Benoit tässä Insurrextioniin buukatussa 2 out of 3 Falls Matchissa.

Tämä ottelu jatkoi tuota turvallista Anglen ja Benoit’n välistä hienojen otteluiden putkea. Tällä kertaa jäätiin kuitenkin taas huipputasosta, koska jotenkin ottelua katsoessa tuntui hetkittäin siltä, etteivät Angle ja Benoit olleet ihan täysillä mukana tässä ottelussa ja että he ehkä säästelivät jotain myöhempää varten. Taas kerran tuli esiin se, kuinka ihan oikeasti näytti siltä, etteivät nämä britti-ppv:t ole lähellekään tasavertaisia muiden kanssa. Eipä siinä, Angle ja Benoit painivat todella hienosti silloinkin, kun he säästelivät hieman. Lisäksi tykkäsin tämän(kin) ottelun rakenteesta enemmän kuin siitä aina minua jollain tavalla mättäneen WrestleManian kokonaisuudesta. Tämä oli jännittävä koitos, ja tässä yllättävä loppuratkaisu ei tuntunut pettymykseltä vaan oikeasti sopivalta kruunaukselta tälle kakulle. Jos Angle ja Benoit olisivat viitsineet vielä vaihtaa sen vitosvaihteen silmään, oltaisiin voitu puhua huippuottelusta. Nyt siitä jäätiin vähän, vaikka tämä MOTN olikin.

* * * ½ 

Queen’s Cup Match

William Regal vs. Chris Jericho

Kotiyleisön poika ja historian ainut brittiläinen WWF-comissioner William Regal otteli illan toiseksi viimeisessä ottelussa arkkivihollistaan Chris Jerichoa vastaan. Brittiyleisö suhtautui Regaliin ristiriitaisesti (mixed reactions -ilmaisu ei tuntunut kuuluvan vielä WWF:n sanavarastoon), mutta hänen vastustajansa Jericho tiesi tasan tarkkaan, miten hän suhtautui Regaliin. Tässä ottelussa oli panoksena joku kummallinen Regalin hivelemä Queen’s Cup, jonka tarinaa tai muuta ei selitetty missään vaiheessa sen enempää. Se toi pelottavan paljon mieleensä WCW:n Saksan show’ssa nähdyn European Cupin, mutta Regalin ei sentään väitetty puolustavan tätä ihmeellistä pokaalia, eikä siitä ottelemaan pääsemisestä järjestetty mitään ”turnausta”.

Ilmeisesti William Regal ja Chris Jericho eivät ole toisilleen ne kaikkein parhaat vastustajat, koska alkaa pahasti tuntua siltä, että he eivät pääse tuosta kirotusta kolmen tähden rajasta ylöspäin. Nyt siihen olisi ollut kaikki mahdollisuudet, sillä ottelu kesti lähes 15 minuuttia, eikä sitä ollut häiritsemässä mitkään typerät lisäsäännöt. Jericho ja Regal tekivät kyllä taas hienoa työtä ja väläyttivät viihdyttäviä otteita, mutta jotenkin vain ottelua katsoessa tuli taas se fiilis, että tämä on hyvää ja mukavan näköistä painia, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Se joku vielä suurempi ja erityisempi meininki vain tuntui puuttuvan. Ei sillä, etteikö jo hyvä ja viihdyttäväkin ottelu olisi kunnioitettava suoritus, mutta ehkä ne korkeammat arvosanat sitten vaatisivat parempaa ”klikkaamista”.

* * * 

WWF Championship
2 on 1 Handicap Match

The Two-Man Power Trip vs. Undertaker

Steve Austinin ja Triple H:n kahden miehen voimakaksikko oli menestyksensä huipulla, koska nyt he pitivät hallussaan kaikkia WWF:n merkittäviä mestaruuksia, eli päämestaruutta, IC-mestaruutta ja joukkuemestaruuksia. Sen lisäksi he olivat ppv:n jälkeisessä Raw’ssa teloneet Kanen käden lopullisesti niin paskaksi, että Kane joutui sairaalaan eikä ollut painikuntoinen tässä tapahtumassa. Kostoksi veljensä kohtalosta Undertaker oli paiskannut WWF-mestari Steve Austinin backstagella ikkunasta läpi, minkä seurauksena Austinin silmäkulma oli edelleen auki pahannäköisesti. Yksi silmäkulma ei silti riittänyt Undertakerille. Hän itse henkilökohtaisesti vaati, että saisi kohdata sekä Austinin että Triple H:n itsekseen Insurrextionin ME:ssä ja kostaa samalla veljensä puolesta. Undertaker voittaisi WWF-mestaruuden, jos hän selättäisi Austinin. Triple H:n selättämällä hän voittaisi ottelun muttei mestaruutta. Todella idioottimaista.

Tuon idioottimaisen mestaruusvoittostipulaation takia tästä ottelusta katosi osa sen merkittävyydestä. Miksi ihmeessä mestaruutta janoava Undertaker haluaisi ottelun aikana edes yrittää Triple H:n selättämistä? Miksi ihmeessä uusi pelkurimainen Austin haluaisi katkaista Triple H:n selätyksen ja näin pitää mestaruutensa menettämisen edelleen mahdollisena? Ja kyllä, näitä molempia tapauksia nähtiin useasti tämän ottelun aikana. No, jos ei oteta huomioon yhtä äärrettömän idioottimaista epäloogisuutta, itse ottelu oli oikein viihdyttävää katsottavaa. Itse asiassa tämähän taisi olla Gonerin (?) valinta parhaaksi Handicap Matchiksi ’Alert Idolsissa? No, en ehkä ihan parhaaksi menisi sanomaan, mutta hyvä tämä ehdottomasti oli. Edes paikoittainen Undertakerin ylivoimaisuus ei haitannut, koska homma oli kokonaisuutena buukattu hyvin. Kaikki esittivät hyviä otteita, ja oikeastaan tuntui siltä, että nämä kolme eivät britti-ppv:n asemasta huolimatta säästelleet paljoa mitään otteissaan. Pituuttakaan ei ollut yhtään liikaa, koska yleisö oli hyvin mukana. Ja nähtiinhän tässä oikeasti yksi näyttävä spotti, kun Triple H hyppäsi kehästä suoraan ringsidellä olleen Undertakerin käsivarsiin, ja Undertaker jysäytti hänet sen jälkeen selostuspöydästä läpi. Ilmeisesti samassa rytäkässä ’Takerin toinen puoli kasvoista aukesi karusti. Handicap-otteluksi tämä oli oikein hyvä, mutta juuri tuon ottelumuodon ja epäloogisuuden tuoman rajoitteiden sekä keskiosan hallintaosuuden perinteisyyden vuoksi tämä ei silti ollut hyvää parempi.

* * * 


Tämä oli vuoden ensimmäinen WWF-ppv, jossa ei nähty yhtään huipputason ottelua. Siitäkin huolimatta tämä oli selvästi parempi britti-ppv kuin kumpikaan vuosina 2000 tai 1999 nähdyistä. Kolmen ensimmäisen tv-show-tasoisen ottelun jälkeen päästiin oikeasti hyvien otteluiden pariin. Vaikka niistä yksikään ei ollut millään tavalla tajunnanräjäyttävä, niitä oli kuitenkin kiva katsoa, ja oli siellä joukossa se yksi lähes huippuottelukin. Lisäksi pitää huomioida, että tarjolla ei ollut mitään täyttä paskaa, ja vain yksi ottelu alitti kahden tähden rajan. Niinpä kyseessä oli siis juuri ja juuri Ok:n rajoihin mahtuva tapahtuma, mutta vähän näkyvämpää ppv-otetta minä toivoisin näihin brittitapahtumiin.

Wikipedia: WWF Insurrextion 2001

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 14.10.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Backlash 2001

Next post

Arvio: WWF Judgment Day 2001

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.