1993ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF King of the Ring 1993

Päivämäärä: 13.6.1993

Sijainti: Dayton, Ohio (Nutter Center)

Yleisömäärä: 6 500

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Tervetuloa historian ensimmäisen King of the Ringin pariin, kuten WWF haluaa tätä kutsua. Näin toki ei oikeasti ollut: WWF oli järjestänyt vuodesta 1985 lähtien King of the Ring -nimisiä turnauksia, mutta tätä ennen niitä ei ollut televisioitu. Turnauksen tulokset olivat kyllä näkyneet merkittävissä määrin myös WWF:n juonikuvioissa. Kun esimerkiksi Harley Race voitti turnauksen vuonna 1986, alkoi hän kutsua itseään King Harley Raceksi ja kulkea kaikkialle kuninkaana. Myöhemmin hän menetti ”kuningas”-tittelinsä Hakulle, joka puolestaan hävisi sen Jim Dugganille ja tämä jälleen Randy Savagelle.

Edellisen kerran King of the Ring -turnaus oli järjestetty vuonna 1991, mutta nyt WWF herätti sen vuoden tauon jälkeen henkiin. Idea syntyi siitä, että WWF päätti lisätä yhden uuden ppv:n kalenteriinsa keskelle kesää. Juuri kesällä WWF:llä olikin pitkä tauko ilman ppv:tä. WrestleMania järjestetiin jo alkukeväästä ja SummerSlam vasta loppukesästä. WCW:llä oli puolestaan kevään ja kesän aikana useita ppv:eitä. Tästä kesäisestä ppv:stä muotoutuikin sitten vakio-osa WWF:n ppv-kalenteria aina 2000-luvun alkuun saakka. Vaikka yleensä WWE:n ppv:eissä puhutaan ”neljästä suuresta” (Royal Rumble, WrestleMania, SummerSlam ja Survivor Series), toisinaan viidenneksi suureksi lasketaan mukaan King of the Ring.

Vaikka WWF lisäsikin uuden tapahtuman ppv-kalenteriinsa, se ei ollut varsinaisesti merkki siitä, että bisneksellä olisi mennyt yhtään paremmin. WWF:n katsojaluvut olivat edelleen laskussa (WCW:llä toki meni vielä huonommin), eikä edes Hulk Hoganin paluu ollut tuonut sellaista buustia lukuihin kuin oli toivottu. Hogan oli tosin esiintynyt WrestleManian jälkeen hyvin vähän ja käyttänyt siitäkin suurimman osan ajasta joukkuemestareiden kanssa feudaamiseen, vaikka oli nyt firman päämestari. Sen sijaan Hogan oli paininut Japanissa NJPW:n tapahtumassa ja aiheuttanut siellä kohun kommenteillaan. Palataan niihin kuitenkin myöhemmin. Yhtä kaikki, bisnes ei näyttänyt kohentumisen merkkiä, eikä edes Hoganista vaikuttanut olevan ratkaisua asiaan, kuten Vince McMahon oli toivonut. Tämän KOTRin buyrate oli 1.1, mikä oli ennätyksellisen huono suoritus WWF:ltä. KOTRin alla katsojaluvut olivat kuitenkin luultavasti aika pieni huoli Vincen mielessä. Vain pari viikkoa ennen ppv:tä WWF:n johtoportaassa oli tapahtunut nimittäin jotain todella merkittävää: Vince McMahon oli nimellisesti siirtynyt syrjään WWF:n hallituksen puheenjohtajan paikalta, ja hänen tilalleen oli tullut hänen vaimonsa Linda McMahon. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä oikeastaan tiennyt varmaa syytä tälle siirrolle, mutta kaikki olivat varmoja, että mistään hyvästä asiasta ei voinut olla kyse – ottaen huomioon, minkälaisissa ongelmia WWF oli pyrkinyt viime vuosina välttelemään niin steroidikohun kuin seksuaalinen häirintä -syytösten kanssa. Mistään hyvästä ei todellakaan ollut kyse, mutta palataan siihen myöhemmin.

Selostajina tässä tapahtumassa taas Jim Ross, Randy Savage ja Bobby Heenan. Vielä WrestleMania IX:ssä nautin tämän kolmikon tuoreesta selostusmeiningistä, mutta nyt se tuntui todella kököltä ja väkinäiseltä. Ei hyvä. Haastattelijoina Gene Okerlund ja Terry Taylor. Heistä kumpaakaan ei enää nähtäisi seuraavissa ppv:eissä. Kyllä, tämä oli siis viimeinen WWF-ppv, jossa Gene Okerlund toimi haastattelijana. Okerlund oli ollut WWF:n haastattelupisteen virallinen ääni ensimmäisestä WrestleManiasta alkaen, mutta nyt hänen oli sopimuksensa oli tulossa päätökseen, eikä WWF:llä ollut enää suurta halua uusia sitä. Myös Okerlund halusi uusiin ympyröihin. Ja niinpä pian SummerSlam 1993:n jälkeen Okerlund poistui WWF:stä. SummerSlamissa hänen ääntään kuultiin vielä hypevideoiden kertojana, mutta haastattelupisteillä häntä ei nähty enää. Yksi aikakausi oli siis päättynyt. Ja tosiaan, myös Terry Taylor lähti WWF:stä jälleen kesällä 1993, mutta se ei ollut ihan yhtä iso juttu.

King of the Ring Quarter Final Match

Razor Ramon vs. Bret Hart

Ja näin siis alkoi varsinainen tapahtuma heti KOTR-turnauksen ottelulla. Tässä turnauksessa ei ollut mitään varsinaista suoraa panosta, vaan voittaja vain kruunattaisiin kruunulla, viitalla ja valtikalla WWF:n ”kuninkaaksi”. Toki voitto tekisi hänestä myös vahvan ehdokkaan seuraavaksi mestaruushaastajaksi. Ennen näitä turnauksen puolivälieräotteluita oli käyty niin sanottu ”karsintakierros”, josta voittajat olivat edenneet puolivälieriin. Bret Hart oli päässyt suoraan puolivälieriin, koska hänet oli entisenä WWF-mestarina arvioitu turnauksen vahvimmaksi painijaksi. Hartin vastustaja Razor Ramon puolestaan oli voittanut karsintaottelussa Tito Santanan. Muuten Ramonilla olikin ollut viime aikoina vaikeampaa voittojen kanssa. Ramon oli nimittäin kokenut järisyttävän yllätystappion pienikokoiselle 1-2-3 Kidille (muuan Sean Waltman), joka oli debytoinut WWF:ssä keväällä ja hävinnyt ennen Ramonin kohtaamista jokaisen ottelunsa. Ramon oli tietenkin raivoissaan kokemasta nöyryytystappiosta ja oli yrittänyt saada 1-2-3 Kidiä suostumaan uusintaotteluun, mutta toistaiseksi Kid ei ollut siihen suostunut. Yleisö muistutti Ramonia tämänkin ottelun aikana tappiosta ”1-2-3”-chantilla. Kidia itseä ei ppv:ssä nähty.

Vuoden toinen ppv-tason Ramon vs. Hart -ottelu jatkoi samaa hienoa meininkiä kuin miesten Royal Rumble -ottelu. Oikeastaan tuntui, että tämä oli vielä asteen energisempi ja säväyttävämpi matsi, mutta nyt pituutta oli sen verran vähemmän, että tämä ei nouse ihan samaan huippuotteluiden sarjaan kuin Royal Rumblen kohtaaminen. Jos vain aikaa olisi ollut edes se pari minuuttia enemmän, tämä olisi saattanut jopa saavuttaa neljän tähden rajan, mutta nyt ainakin itselleni jäi sellainen olo, että jotain jäi vähän puuttumaan. Se ei toki ole Hartin tai Ramonin vika, koska molemmat vetivät hienon suorituksen, täräyttivät näyttäviä liikkeitä ja myivät toistensa liikkeet hienosti. Kokonaisuutena siis todella kova matsi ja hieno opener sekä illalle että koko turnaukselle.

* * * ½

King of the Ring Quarter Final Match

Mr. Hughes vs. Mr. Perfect

Tässä toisessa KOTR-turnauksen ottelussa nähtiin myös WWF-ppv-debyytti. Parin viime vuoden ajassa WCW:ssä Big Cat ja Mr. Hughes -nimillä vaikuttanut Curtis Hughes oli rantautunut ensin memphisiläiseen promootioon USWA:han, ja koska USWA:lla oli nykyisin yhteistyösopimus WWF:n kanssa, kaappasi WWF nopeasti tämän kookkaan körilään omaan rosteriinsa. Hughes sai myös heti debyytistään lähtien varsin kovaa pushia, sillä hän liittyi Harvey Whipplemanin talliin ja auttoi Whipplemania sekä Giant Gonzalesia telomaan The Undertakerin. Juuri Hughesin ansiota oli se, että Taker oli onnistuttu pieksemään niin pahasti, että Whippleman korstoineen onnistui varastamaan Undertakerin uurnan, jota Hughes nyt kantoi käsissään. Hughes ja Taker eivät kuitenkaan lopulta koskaan kohdanneet ppv-tasolla, koska Hughesin ensimmäinen WWF-ura päättyi jo loppukesään mennessä. Myöhempinä vuosina hänet nähtiin WWF:ssä niin Triple H:n kuin Chris Jerichonkin henkivartijana. Tähän KOTR-puolivälieräotteluun Hughes oli päässyt voittamalla Kamalan. Mr. Perfect oli puolestaan päihittänyt karsintaottelussa Doink The Clownin.

Pakko antaa kyllä kehuja Mr. Perfectille, joka sai revittyä jopa Mr. Hughesin kaltaisesta köntistä irti varsin ok:n ottelun. Toki tämä matsi oli myös buukattu hyvin (sopivan tiivis, Hughesille juuri sen verran hallintaa ettei taidottomuus alkanut näkyä), mutta ottelun kokonaisuus saa kiittää paljolti myös Mr. Perfectiä, joka teki kaikkensa saadakseen Hughesin näyttämään hyvältä. Perfect myi Hughesin voimaliikkeet täydellisesti, ja kun lopussa Perfect pääsi itse hallitsemaan ottelua, sekin näytti hämmästyttävän kivalta. Kaiken näiden ylistyssanojen jälkeen on toki muistettava, että kyse oli tosiaan muutaman minuutin mittaisesta ottelusta, jossa toisena osapuolena oli Mr. Hughes, joten mistään hyvästä ottelusta ei varsinaisesti ole kyse. Silti tämä ottelu oli positiivinen yllätys jo ihan sen takia, että tämä nousi sellaiseksi tv-ottelutasoiseksi matsiksi. Siltä osin tämä saa siis minulta puhtaat paperit.

* * 

King of the Ring Quarter Final Match

Bam Bam Bigelow vs. Jim Duggan

Tämä ppv oli parille Hulk Hoganin läheiselle viimeinen ppv WWF:ssä, ja Jim Duggan oli nimenomaan yksi heistä. Tämä – siis VIHDOIN TÄMÄ – oli viimeinen kerta, kun Duggan esiintyi WWF:n ppv:ssä vuosikausiin. Olen odottanut tätä hetkeä kauan, koska jokainen Dugganin esiintyminen on ollut täyttä tuskaa. Viimeisen vuoden aikana Duggan ei ollut tehnyt enää mitään merkittävää WWF:ssä, mutta niin vain hän oli taas päässyt tähän KOTR-turnaukseen voittamalla ensimmäisellä kierroksella Papa Shangon. Duggan jätti WWF:n loppukesästä 1993, mutta ei hätää, palaamme Dugganin suorituksiin kyllä vielä myöhemmin näissä arvioissa toisen promootion parissa. Alkuvuodesta WWF:ään saapunut ja siitä lähtien vastustajia dominoinut Bam Bam Bigelow oli voittanut ensimmäisellä kierroksella Typhoonin.

Tämän turnauksen hyvä puoli on se, että tässä ei ole yritetty turhaan pitkittää sellaisia otteluita, joilla ei ole mahdollisuuksia olla painilliselta anniltaan millään tavalla kummoisia. Semmoiseksi voi luokitella esimerkiksi minkä tahansa ottelun, jossa on mukana Jim Duggan. Niinpä olin ilahtunut, kun tämä ottelu oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä alta viidessä minuutissa. Olin kyllä ilahtunut myös siitä, ettei tämä ollut edes niin huono ottelu kuin Dugganin ottelulta olisi voinut pelätä. Bigelow näytti tässä matsissa hyvältä (kuten pitikin) ja Duggan jopa yritti ottelun aikana myydä keskivartaloaan, jonka loukkaantuminen alussa oli ottelun kantava tarina. Toki Duggan sitten tyylilleen uskollisesti unohti lopussa kokonaan nuo vammat, mutta muuta ei olisi voinut odottaakaan. Lisäksi Duggan näytti tässä matsissa ihan hämmästyttävän isolta. Onko Duggan ollut aina näin iso? Dugganin rinnalla Bigelow oli pienen oloinen, hämmentävää. Mutta kokonaisuutena tämä oli sellainen ihan siedettävä rymistely. Ei tosiaan painillisesti millään tavalla kummoinen suoritus, mutta koska ottelu pidettiin lyhyenä ja se oli muutenkin hyvin buukattu, ei tämä myöskään ärsyttänyt millään tavalla.

* ½

King of the Ring Quarter Final Match

The Narcissist vs. Tatanka

KOTR-turnauksen viimeinen puolivälieräottelu oli tiukka taisto, koska toisensa kohti kaksi voittamatonta painijaa. The Narcissist Lex Luger oli ollut voittamaton alkuvuoden debyytistään lähtien, mutta Tatankalla oli vielä kovempi putki: Tatankaa ei ollut selätetty tai pistetty luovuttamaan kertaakaan hänen 16 kuukautta kestäneen WWF-uransa aikana. Ensimmäisellä kierroksella Narcissist oli voittanut Bob Backlundin, Tatanka puolestaan Giant Gonzalesin. Kumpi joutuisi nyt taipumaan?

No voihan kökkö. Tässä ottelussa oli yllättävän paljon hyviäkin asioita (yllättävän paljon siksi, etten ole koskaan kummemmin pitänyt WWF-ajan Lex Lugerista tai myöskään Tatankasta), mutta ottelun loppu ei ollut yksi niistä. Oli jotenkin sääli, että ottelun lopetus oli niin etukäteen nähtävissä, että selostajatkin oikein vielä korostivat sitten koko ottelun ajan, kuinka ”tässä on 15 minuutin aikaraja” ja ”kuinkakohan tässä käy, kun kaksi voittamatonta painijaa kohtaa toisensa”. Erityisen sääli oli kuitenkin se, että tuota lopetusta ei tässä edes hyödynnetty mitenkään tehokkaasti, vaan ottelu vain päättyi tosi platkusti. Kumpikaan ei yrittänyt edes finisheriään. Ei mitään hurjaa lopputaistelua. Ei mitään. Äh. Ei ihme, että yleisö oli vihainen matsin jälkeen. Jos kuitenkin tästä lopetuksen huonosta hoitamisesta pääsee yli, pitää ottelulle antaa muuten kehuja. Tatanka ja Luger saivat rakenneltua nimittäin hämmästyttävän hyvin toimivan, kiinnostavan ja viihdyttävänkin 15-minuuttisen taistelun, joka ei tuntunut missään vaiheessa edes mitenkään liian pitkältä. Kokonaisuutena siis oikein hyvä ja pätevä ottelu. Ehkä suurempi kiitos siitä kuuluu kuitenkin Tatankalle, joka on kieltämättä parissa viime ppv-ottelussaan ollut varsin kovassa iskussa.

* * * 

King of the Ring Semi Final Match

Bret Hart vs. Mr. Perfect

Koska tämä turnauksen välieräottelu oli kahden facen välinen taistelu, WWF päätti lisätä jännitettä panemalla Hartin ja Perfectin riitelemään toistensa kanssa ennen ottelua nähdyssä haastattelussa. Gene Okerlund sotki kaksikon välejä väittämällä, että Hart oli aikaisemmin illalla sanonut haluavansa kohdata mielummin Mr. Perfectin kuin Mr. Hughesin, koska pitää Perfectiä helpommin voitettavana. Sen jälkeen kaivettiinkin esille miesten välinen historia ja heidän ottelunsa SummerSlam 1991:ssä. Perfect käyttäytyi koko riidan ajan ja myös ennen ottelun alkua vaihteeksi taas heelmäisesti.

Mitäpä tähän voi oikein sanoa? Bret Hart ja Mr. Perfect osoittivat tässä ottelussa, miksi ovat käytännössä kaksi tämän hetken parasta painijaa WWF:ssä. Piste. Miesten edellinen ppv-ottelu (SummerSlam 1991 juuri ennen Perfectin yli vuoden kehätaukoa) oli loistava, mutta tämä oli vielä asteen parempi. Tässä oli mahtava tunnelma ja loistava tarina. Ottelu kulki alusta loppuun upeasti, siinä oli mahtavaa kehäpsykologiaa ja molemmat näyttivät loistavilta. Hart teloi hienosti Perfectin jalkoja. Perfect yritti kaikin keinoin päihittää Hartin, sortui jopa vähän likaisiin temppuihin ja yritti jopa hyödyntää Hartin vammautuneita sormia. Lopussa nähty spotti, jossa Hart blokkaa Perfectin Perfectplexin ja sen sijaan tempaisee sekä itsensä että Perfectin ulos kehästä oli yksi kauneimmista spoteista WWF:n kehässä. En oikeastaan tiedä, mitä enempää olisin tältä ottelulta voinut enää jäädä kaipaamaan, koska myös ottelun lopetus oli hoidettu upeasti. Silti tämä ei sentään ollut ihan täydellinen ottelu. Joku pieni viimeinen silaus olisi vielä tarvittu, että tässä olisi noustu viiden tähden joukkoon. Ehkä aikaa olisi pitänyt olla vielä enemmän. Ehkä ottelulla olisi pitänyt olla merkittävämpi taustatarina kuin se, että kyse oli ”vain” KOTR-turnauksen välieräottelusta. Yhtä kaikki, tämä ottelu on klassikko. Kiistaton MOTYC.

* * * * ½ 

WWF Championship

Hulk Hogan (c) vs. Yokozuna

Sitten oli aika pitää turnauksessa taukoa ja siirtyä ISOON otteluun. Ennen kaikkea HISTORIALLISEEN otteluun – vaikka ottelun historiallisuutta ei vielä tajuttukaan sen aikana. Tämä oli nimittäin Hulk Hoganin viimeinen WWF-ppv-ottelu lähes kymmeneen vuoteen. Kyllä, Hulk Hoganin aika WWF:ssä oli vihdoin päättymäisillään. Miksi? Miksi nyt, kun Hogan oli vasta palannut ja kun hän oli juuri voittanut WrestleMania IX:n pääteeksi WWF-mestaruuden, jotta WWF:n katsojaluvut kääntyisivät jälleen nousuun? Viitteitä tästä alettiin saada, kun keväällä NJPW:n tapahtumassa painiessaan Hulk Hogan antoi japanilaismedialle hyvin erikoisen haastattelun. Haastattelussa Hogan käytännössä vähätteli WWF:n päämestaruuden arvostusta todella rajusti, kutsui sitä lähinnä ”ponnahduskiveksi” ja sanoi, että IWGP World Heavyweight -mestaruus oli oikeasti maailman tärkein mestaruusvyö painissa. Hoganin kommentit aiheuttivat hämmästystä, ja niiden syyksi paljastui takahuonepolitikointi.

Vaikka Vince McMahon oli nostanut Hoganin päämestariksi WM:ssä, myös Vince tiesi, ettei Hogan olisi enää tulevaisuuden nimi. Niinpä Vince halusi, että Hogan häviäisi mestaruuden SummerSlamissa Bret Hartille. Siihen puolestaan Hogan ei aikonut suostua. Siksi Vince lopulta päätti, että Hoganin mestaruuskausi kokisi nopean päätöksen ja että hän häviäisi vyönsä jo aiemmin. Miten tähän reagoi Hogan? Haukkumalla kantamansa mestaruuden ennen sen häviämistä, jotta hän voisi häviämisen jälkeen sanoa, ettei koskaan oikeastaan pitänytkään mestaruutta tärkeänä. Hoganin ja WWF:n välit alkoivat siis olla aika heikot, eikä ”oman pojan” kotiinpaluu ollut niin ruusuinen kuin oli toivottu. Hogan ei ollut tuonut merkittävästi katsojia lisää tapahtumiin, vaan yleisömäärät olivat aivan yhtä heikkoja Hoganin tähdittämissä tapahtumissa. Lisäksi Hogan yritti pakottaa firmaa pushaamaan parasta kaveriaan Brutus Beefcakea muun muassa Bret Hartin ja Mr. Perfectin sijaan. Siihen WWF ei suostunut. Alun perin Beefcaken piti olla tässä tapahtumassa Hoganin kulmauksessa, mutta kun Hoganin tulevaisuuden epävarmuus alkoi olla selvää, Beefcaken esiintyminen peruttiin, eikä häntä mainittu tapahtumassa ollenkaan. Niinpä WrestleMania IX -ottelu jäi Brutus Beefcaken viimeiseksi WWF-ppv-esiintymiseksi.

Tähän itse otteluun päädyttiin siis tietenkin WrestleMania IX:n jälkimainingeissa. Yokozuna voitti WM:ssä WWF-mestaruuden Bret Hartilta, mutta ilo jäi lyhyeksi (tarkalleen minuutin mittaiseksi), koska Yokozunan manageri Mr. Fuji haastoi Hartin apuun tulleen Hulk Hoganin mestaruusotteluun saman tien. Hogan voitti ottelun, ja WM päättyi Hoganin mestaruusjuhliin. Yokozuna ja Mr. Fuji tietenkin vaativat uusintaottelua, ja sen he myös saivat. PPV:tä edeltävinä viikkoina dirt sheeteissä oli uutisoitu, että ottelun erikoistuomariksi olisi palkattu tunnettu japanilaistuomari Tiger Hattori, mikä viittasi siihen, että WWF suunnitteli otteluun jonkinlaista screwjob-lopetusta. Hattorin esiintyminen kuitenkin peruttiin, kun tieto vuoti Wrestling Observeriin. Sen sijaan Vince keksi uuden suunnitelman ottelun lopetukseen… Samalla Hulk Hogan ja hänen hyvä ystävänsä Jimmy Hart valmistautuivat jo lähtemään WWF:stä. Osittain tyytymättömyyden vuoksi, osittain siksi että Hogan ei halunnut saada osakeen tippaakaan siitä huonosta julkisuudesta, joka oli selvästi kohta suuntautumassa taas täysillä WWF:ää kohtaan. Niinpä KOTRin jälkeen Hogan ja Hart esiintyivät enää WWF:n maailmankiertueen tapahtumissa, ja lopulta elokuussa 1993 hän jätti WWF:n kehät lopullisesti ja istui sopimuksensa loppuun asti kotona. Palataan Hoganin käänteisiin vielä myöhemmin.

Hmm, minä olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt tästä ottelusta! En ole enää pitkään aikaan odottanut Hoganin otteluilta oikein mitään, eikä 1 on 1 -ottelu Yokozunaa vastaan ollut varsinaisesti sellainen tapaus, että olisin alkanut muuttaa odotuksiani. Siksi oli mukava yllättyä ja todeta, että tämähän oli ihan kiva entertainment brawl. Ehkä asiaan vaikutti se, että Hogan näytti tässä ottelussa oikeasti tavallista heikommalta, eikä ”supermies-Hogan” päässyt oikein missään vaiheessa valloilleen. Yhdessä kohtaa nähtiin toki perinteinen hulk up, mutta sekin päättyi lopulta paljon tylymmin kuin yleensä. Yokozuna näytti koko matsin ajan oikeasti vahvalta ja dominoi Hogania näyttävillä voimaliikkeillä. Yleisö oli pirun hyvin mukana ja tunnelma oli kohdallaan. Paini oli toki siis parhaimmillaankin keskinkertaista, mutta tuskin kukaan mitään muuta tältä odottikaan. Odotuksiin nähden tämä oli siis kirkkaasti hyvä, ja olisi voinut olla vielä vähän parempikin, ellei ottelua olisi lopetettu sitten niin kökösti ja todella omituisesti. Heikossa lopetuksessakin oli silti myös hyvät puolensa, eli kyllä tämä kokonaisuutena oli itse asiassa ihan hyvä ottelu. Yllättävää.

* * ½

Eight Man Tag Team Match

Steiner Brothers & Smoking Gunns vs. Money Inc. & Headshrinkers

WWF:n joukkuemestaruuskuvioissa ei ollut tapahtunut kevään aikana käytännössä mitään, koska mestarijoukkue Money Inc. oli käyttänyt suurimman osan ajastaan Hulk Hoganin ja Brutus Beefcaken kanssa feudaamiseen, vaikka Hogan oli WWF:n päämestari ja koko kuvioissa ei siksi ollut enää mitään järkeä. Niinpä tulikuumana joukkueena debytoineet Steinerit olivat jääneet nyt lähinnä midcardin täytteeksi eivätkä olleet päässeet vieläkään painimaan joukkuemestaruuksista. Sitä kunniaa heille ei suotu tässäkään tapahtumassa, vaan sen sijaan Steinerit ja Money Inc. olivat osa kahdeksan miehen joukkuehässäkkää. Ja tässä hässäkässä ppv-debyyttinsä teki WWF:n uusin tulokasjoukkue Smoking Gunns. Kyllä vain, muuan Billy Gunn ja hänen ”veljensä” Bart Gunn debytoivat ppv-tasolla tässä tapahtumassa cowboy-tyylisenä face-joukkueena! Billy Gunn, oikealta nimeltään Monty Sopp, oli paininut 1980-luvun puolivälistä lähtien pienissä alueellisissa promootioissa, ja lopulta WWF nappasi hänet alkuvuodesta 1993. Bart Gunnin, oikealta nimeltään Mike Polchlopekin, historia oli lyhyempi. Hän oli paininut vasta pari vuotta, mutta WWF palkkasi hänet samoihin aikoihin Soppin kanssa. Kaksikossa nähtiin jotain samanlaista, ja heidät iskettiin joukkueeksi. Nopeasti heille keksittiin myös yhtenäiset nimet ja gimmick, ja niinpä he olivat valmiit tuomaan täytettä WWF:n joukkuekuvioihin.

Olipa kiva välipalaottelu! Saatan nyt yliarvioida tämän kevyesti, mutta minusta tämä oli nautinnollinen matsi ja hoiti täydellisesti paikkansa kortissa. Ei ole helppoa pyrkiä hoitamaan jollain tavalla kunniakkaasti ottelua sen jälkeen, kun kehässä on nähty kaikkien aikojen suurimman WWF-tähden uran mahdollinen loppuminen. Tuohon paikkaan nämä kahdeksan miestä kuitenkin laitettiin, ja he hoitivat hommansa oikein hyvin. Ei tässä ottelussa nähty mitään tajunnanräjäyttävää meininkiä, eikä se olisi kannattanutkaan, koska silloin olisi annettu helmiä sioille. Äskeisen ottelun päätöksen jälkeen mikään tajunnanräjäyttävä ei olisi saanut arvoistansa huomiota, joten sen sijaan tällainen todella vauhdikas ja intensiivinen monen painijan mäiskintä oli juuri täydellinen ottelu. Lopetus oli tässäkin ehkä hieman outo, koska en tajunnut, miksi DiBiase irrotti Million Dollar Dream -otteensa juuri, kun oli voittamassa ottelua. Jos tuo kauneusvirhe annetaan kuitenkin anteeksi, oli tämä viihdyttävä ja vauhdikas matsi.

* * ½ 

WWF Intercontinental Championship

Shawn Michaels (c) vs. Crush

Lisää debyyttejä! Kyllä vain, isokokoinen Diesel debytoi tässä ppv:ssä Shawn Michaelsin henkivartijana. Diesel (eli Kevin Nash) oli esiintynyt ensimmäisen kerran WWF:ssä noin viikkoa aiemmin, jolloin hän auttoi Michaelsia voittamaan IC-mestaruuden takaisin Marty Jannettylta, jolle Michaels oli toukokuussa hävinyt mestaruuden. Tuo Jannettyn IC-mestaruusvoittoon päätynyt ottelu oli muuten jälleen yksi Jannettyn WWF-comebackeista (hän oli saanut pian Royal Rumblen jälkeen taas kenkää päihdeongelmansa vuoksi), ja tuota kyseistä Jannettyn ja Michaelsin Raw-ottelua pidetään yhtenä koko vuoden 1993 parhaista otteluista. No, Jannettyn mestaruuskausi jäi lyhyeksi, koska järkälemäinen Diesel tosiaan saapui WWF:ään ja auttoi Michaelsin voittoon. Dieselin nimeä ei edes tiedetty ennen kuin tässä ppv:ssä Michaels esitteli hänet haastattelupisteellä. Kevin Nash oli ollut siis WCW:ssä sopimuksella kevääseen 1993 saakka, mutta hänelle ei ollut keksitty mitään järkevää käyttöä. Nash oli vielä yrittänyt parantaa tilanetta vaatimalla lisää rahaa ja pushia Ole Andersonilta, mutta Anderson oli kieltäytynyt ja päästänyt hänet meneään. Hyvä päätös, Ole. Hyvä päätös. Alun perin Michaelsin piti kohdata Crush tässä ppv:ssä non title -ottelussa, koska nämä kaksi olivat painineet toisiaan vastaan KOTR-karsintaottelussa mutta pudonneet molemmat, koska olivat painineet tasurin. Nyt panokseksi lisättiin kuitenkin Michaelsin juuri voittama mestaruusvyö. Crushilla puolestaan oli edelleen ongelmia ilkeän pellen Doink The Clownin kanssa.

Jos aikaisemmin tässä arvostelussa kehuin Mr. Perfectiä loistavasta kyvystä kantaa heikompia vastustajia hyviin suorituksiin, on nyt vähintään yhtä isot kehut annettava Shawn Michaelsille. En muista nähneeni tätä ennen oikeastaan yhtään hyvää singles-ottelua Crushilta koko tämän uran aikana, mutta tässä sellainen on. Suuri kiitos kuuluu siitä nimenomaan Michaelsille, joka kantoi koko ottelun ajan Crushia hienosti, venyi itse näyttäviin suorituksiin ja myi kaikki Crushin liikkeet hyvin. Silti näytti siltä, että loistava vastustaja innosti myös Crushia itseään sellaisiin suorituksiin, joita häntä ei yleensä ole nähty. Crush liikkui kehässä nopeamin, väläytti pari nättiä Dropkickiä ja viskoi Michaelsia tyylikkäillä heitoilla. Erityisen kova bumppi Michaelsilta nähtiin, kun Crush käytännössä punnersi Michaelsin Headlock-otteesta irti ja viskasi hänet sitten kehäköyden yli ulos kehästä. Kokonaisuutena vahvasti buukattu ottelu, ja vaikka yleensä en ole suuri sekaantumisten ystävä ppv-otteluiden lopetuksissa, tässä ottelun lopussa nähty sekaantumiskäännekin toimi hyvin. Hyvä IC-mestaruusottelu!

* * *

King of the Ring Final Match

Bam Bam Bigelow vs. Bret Hart

Illan Main Eventin aika. Kuten tarkkaavaisimmat saattoivatkin huomata, KOTR-välieräotteluja käytiin vain yksi. Tuo johtu siitä, että yksi puolivälieräotteluista oli päättynyt tasuriin ja niinpä molemmat tuon ottelun painijat tippuivat turnauksesta. Bam Bam Bigelow eteni suoraan finaaliin ja sai nyt vastaansa väsyneen sekä aiemmissa otteluissa loukkaantuneen Bret Hartin. Hart oli myös muuten ihan oikeasti loukannut nilkkansa juuri ennen tätä tapahtumaa, joten Hartin suoritukset hänen otteluissaan ovat siksi vielä erityisen suuren hatunnoston arvoisia. Hart paini koko tapahtuman käytännössä puolikuntoisena. Bigelowista täytyy muuten vielä mainita, että kevään aikana hän oli löytänyt syvän sielullisen yhteyden Luna Vachonin kanssa. Vachon oli siis aloittanut WWF-uransa Shawn Michaelsin managerina mutta siirtynyt keväällä Bigelowin tyttöystäväksi ja valetiksi. Siksi Michaelskin oli joutunut etsimään itselleen jälleen uuden apurin.

Olisin ehdottomasti antanut tälle ottelulle neljä tähteä, ellei WWF olisi onnistunut jälleen raivostuttamaan minut typerällä buukkauksellaan. Mihin tämä ottelu tarvitsi sitä, että puolessa välissä ottelua Bam Bam Bigelow selättää Hartin Luna Vachonin sekaantumisen jälkeen ja että yhtäkkiä Earl Hebner ryntää kehään, peruuttaa ottelun tuomarin ratkaisun ja ilmoittaa ottelun jatkuvan sittenkin? Mihin tätä ”lisätwistiä” tarvittiin? Miten se teki tästä ottelusta viihdyttävämmän ja kiinnostavamman? Lähinnä se sai WWF:n näyttämään typerältä, koska vain tuntia aikaisemmin päämestaruusottelussa oli nähty ottelun ratkaissut sekaantuminen, ja silloin selätyksen jälkeen kukaan ei kuitenkaan rynnännyt kehään ja käskenyt jatkaa ottelua. Ei, silloin ottelu kyllä päättyi tuohon sekaantumiseen. Mikä ratkaisu ylipäänsä muutenkaan on se, että tällaisen sekaantumissotkun jälkeen ottelu jatkuu? Eikö WWF:n logiikan mukaan ottelun olisi pitänyt tuolloin päättyä Bam Bam Bigelowin diskaukseen, jos siis Hebnerin mukaan Vachonin sekaantuminen oli sellainen teko, että sen takia Bigelowin ei voinut sallia voittaa tätä ottelua? Äh. Todella, todella ärsyttävää. Ikävästi tuo idioottimainen buukkaus siis söi jonkun verran tämän ottelun viihdyttävyydestä. Se on erityisen harmillista siksi, että Bigelow ja Hart pistivät muuten pystyyn aivan täydellisen iso mies vs. pieni altavastaaja -ottelun. Tästä ottelusta (tuota typerää välikohtausta lukuun ottamatta) pitäisi jokaisen ottaa mallia. Mahtava rakenne, upeita liikkeitä, hienoa myymistä, erinomaista tarinankerrontaa… Aivan ensiluokkainen ottelu, ja myös se oikea lopetus oli sitten todella tyylikäs. Hieno ottelu, paremmalla buukkauksella olisi ollut huippumatsi.

* * * ½

Show päättyi tietenkin voittajan kruunajaisseremoniaan, jota en muuten mainitsisi erikseen, mutta kesken kruunajaisten paikalle ilmestyi Jerry Lawler! Lisänimellä ”The King” jo tuolloin tunnettu Lawler oli todella raivoissaan siitä, että WWF:ssä oli päätetty kruunata ”uusi kuningas”, vaikka hän oli tietenkin firman ainoa oikea kuningas. Niinpä Lawler ilmoitti Bret Hartille, ettei hänestä koskaan tulisi kuningasta, mutta Lawler voisi hyväksyä hänet prinssiksi, jos Hart suostuisi suutelemaan hänen jalkaansa. Tätä Hart ei tietenkään tehnyt vaan sen sijaan kutsui Lawleria pelkuriksi, joka ei edes uskaltanut ottaa osaa koko KOTR-turnaukseen. Sen jälkeen Hart kutsui Lawleria ”Burger Kingiksi”, mistä alkoi koko Lawlerin loppu-uran ajan seurannut fanien pilkkachant Lawleria kohtaan. Lawler raivostui Hartin vastauksesta, pieksi hänet valtikkansa avulla ja jätti Hartin makaamaan tajuttomana maahan. Tästä yhteenotosta alkoi siis Lawlerin ja Hartin feud, joka jatkui on/off-tyylillä yli kaksi seuraavaa vuotta WWF:ssä.


Kun luin muiden arvostelijoiden (muun muassa Supermacin) arvioita tästä ppv:stä, vaikuttaa siltä, että olen yliarvioinut melkein jokaista ottelua hieman paremmaksi kuin muut arvioitsijat. En kuitenkaan anna sen häiritä, koska minulla oli oikeasti koko tämän ppv:n ajan todella hyvä fiilis ja nautin lähes kaikesta näkemästäni! Jotenkin tässä oli pirun raikas fiilis, eikä ihme. Tämä oli Hulk Hoganin, Jim Dugganin ja Jimmy Hartin kaltaisten kääkkien viimeinen ppv, ja sen sijaan valokeilaan pääsivät Mr. Perfect, Bam Bam Bigelow… JA BRET HART, joka käytännössä varasti koko show’n painimalla kolme upeaa ottelua puolikuntoisena. Lopuksi nähtiin vielä Hartin ja Lawlerin välillä klassikkofeudin alku. Ei voi mitään, tämä show teki viimeistään Bret Hartista supertähden. Pakko nostaa hattua suuresti. Samalla tämä oli paras WWF-ppv pitkiin aikoihin, ehdottomasti Hyvä ppv.

Wikipedia: WWF King of the Ring 1993

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 31.3.2018

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Slamboree 1993

Next post

Arvio: WCW Beach Blast 1993

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.