1994ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF King of the Ring 1994

Päivämäärä: 19.6.1994

Sijainti: Baltimore, Maryland (Baltimore Arena)

Yleisömäärä: 12 000

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Tämä oli historian toinen kerta, kun King of the Ring -turnaus järjestettiin ppv:nä. Ensimmäinen KOTR-ppv oli järjestetty vuoden 1993 kesäkuussa, ja nyt KOTRista oli tehty vuotuinen perinne, joka täydensi WWF:n ppv-kalenteria. Muuten WWF ei vielä vuonna 1994 vastannut WCW:n määrään ppv-taistossa, vaan pitäytyi viidessä ppv:ssä koko vuoden aikana. Ajatus, joka tuntuu näin vuonna 2018 todella erikoiselta.

Yhtä kaikki, kulunut kevät oli ollut WWF:lle todella vaikea. WWF:tä vastaan nostetut steroidisyytteet olivat edenneet oikeuteen, ja vaikka nimikkeissä olikin tapahtunut viime hetkellä pieniä muutoksia, oli selvää, että koko tapaus tulisi olemaan todella inhottava WWF:n ja Vince McMahonin kannalta. Jos steroidisyytteet menisivät läpi oikeudessa, Vincellä saattaisi olla pahimmillaan edessä vuosien linnatuomio. Vielä viimeisillä viikoilla ennen oikeuskäsittelyn alkua julkisuuteen oli vuotanut mm. puheluita ja asiakirjoja, joista kävi selväksi se, että WWF oli jakanut painijoilleen steroideja muuhun kuin lääkintätarkoitukseen ja että WWF näytti olevan tietoinen toiminnan laittomuudesta. Koska oikeuskäsittely alkoi olla sen verran lähellä, Vince oli KOTRin koittaessa vetäytynyt jo itse televisiosta kokonaan, eikä esimerkiksi selostanut tätä ppv:tä.

Mikä pahinta, steroiditapaus ei ollut edes ainut, jota WWF joutui käsittelemään oikeudesa. Jesse Ventura vaati WWF:ltä kovia korvauksia rojalteista, jotka hänen mukaansa kuuluivat hänelle, ja tuo tapaus oli yhä kesken. Eikä siinäkään vielä kaikki: Chuck Austin -niminen käytännössä lähes kouluttamaton painija oli paininut joulukuussa 1990 jobberina WWF:n tapahtumassa ja halvaantunut otettuaan Marty Jannettyn Rocker Dropperin väärin vastaan. Tuo tapaus oli nyt edennyt oikeuteen, ja oikeus totesi WWF:n (sekä Jannettyn) syylliseksi työturvallisuuden törkeään laiminlyömiseen ja ties mihin. Lopputulos: WWF joutui korvaamaan Chuck Austinille HUIMAT 26,7 miljoonaa dollaria. Se oli aivan järkyttävä summa – paljon enemmän kuin Austin oli itsekään vaatinut. Jannetty joutui korvaamaan tuosta summasta yli miljoonan. Tämä tapaus johti siihen, että isot promootiot eivät enää jatkossa käyttäneet jobbereina alueella asuvia kouluttamattomia painifaneja.

Ja sitten itse King of the Ringiin. Selostajina toimi HUIKEA KOLMIKKO: Gorilla Monsoon, Randy Savage ja Art Donovan. Okei: Monsoon oli siis palannut pääselostajaksi, koska Vince oli poissa kuvioista. Savage oli palannut selostamoon ”eläköidyttyään” jälleen WrestleMania X:n jälkeen. ”Mutta kuka on Art Donovan”, saatatte kysyä, jos 1) ette ole Baltimoresta ja seuranneet NFL:ää tai 2) ette ole nähneet vuoden 1994 King of the Ringiä. Donovan oli siis tässä vaiheessa 70-vuotias vanhan liiton NFL-legenda, joka oli tunnettu erityisesti kotiseudullaan Baltimoressa (jossa tämä tapahtuma järjestettiin). Niinpä WWF päätti kokeilla jotain uutta ja palkata Donovanin koko tapahtuman ajaksi vierailevaksi color commentatoriksi. Ok, ihan hauska idea, paitsi että… 1) KUKAAN tämän ppv:n katsojista tuskin oli kiinnostunut Art Donovanista, koska kaikki baltimorelaiset Donovan-fanit olivat varmasti paikan päällä areenalla ja 2) Donovan oli MAAILMAN PASKIN SELOSTAJA. Siis aivan absoluuttisesti maailman paskin. Kukaan ei pääse edes lähelle. Ei millään tavalla. Donovanilla ei ollut _MITÄÄN_ tietoa koko lajista, ja jokainen hänen kommenttinsa oli aivan saatanan tyhmä. Yksi parhaista hetkistä oli, kun WWF:n koko kuluneen vuoden ajan pushaama Lex Luger sekaantui joukkuemestaruusotteluun, ja Donovan kysyi, ”kuka tämä tyyppi on”. Aivan upeaa. Ja parasta tietenkin oli wrestling-meemiksi elämään jäänyt lause ”How much does this guy weigh”, koska Donovan kysyi VALEHTELEMATTA tuon saman kysymyksen JOKAISEN OTTELUN ALUSSA JOKAISEN PAINIJAN KOHDALLA. Lopputulos oli tietenkin se, että Monsoonilla ja Savagella meni hermot Donovaniin viimeistään kolmannen ottelun kohdalla, ja sen jälkeen erityisesti Monsoon teeskenteli koko loppushow’n ajan, ettei edes kuullut Donovanin kommentteja. Tämä toki sai taas Monsoonin näyttämään ylimieliseltä ja typerältä. Niinpä Randy Savage oli oikeastaan show’n paras selostaja, ja se ei ikävä kyllä ole paljon se. Mutta siis: tämän tapahtuman selostus oli niin kamalaa, että tämä ppv kannattaa katsoa jo pelkästään sen takia.

King of the Ring Quarter Final Match

Bam Bam Bigelow vs. Razor Ramon

Viime vuoden tapaan tässä ppv:ssä käytiin KOTR-turnauksen puolivälierät, välierät ja finaali. Ilta aloitettiin ensimmäisellä puolivälierämatsilla. Siinä toisensa kohtasivat viime vuoden finalisti Bam Bam Bigelow ja hiljattain IC-mestaruutensa hävinnyt Razor Ramon. Ramon oli monien smarkkien varma voittajasuosikki ennen tapahtumaa, koska kaikki olettivat, että Ramonille annetaan KOTR-voitto hyvityksenä siitä, että hän jobbasi IC-vyönsä pois. Ramon oli voittanut KOTR-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Kwangin. Bigelow puolestaan Sparky Pluggin. Tämä oli muuten viimeinen ppv, jossa Luna Vachon toimi Bigelowin managerina. Pian tämän jälkeen molemmat suuntasivat uusille teille.

Hyvä alku turnaukselle! Bigelow ja Ramon ovat molemmat päteviä painijoita, ja onneksi heille annettiin myös varsin mukavasti aikaa, niin lopputuloksena oli hyvä ottelu. Ei tässä missään vaiheessa päästy mitenkään todella kovatasoisen meiningin tai hämmästyttävän hienojen suoritusten äärelle, mutta KOTR-turnauksen ensimmäisen kierroksen ottelulta semmoista ei nyt ehkä kannattanutkaan odottaa. Sen sijaan tämä hoiti roolinsa turnauksen avausotteluna täydellisesti ja tarjosi samalla sekä Bigelowille että Ramonille mahdollisuuden esitellä osaamistaan. Yleisö oli myös hyvin mukana, ja ottelun lopetus oli myös mallikas, joten minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa tästä ottelusta. Hyvää entertainment brawlia.

* * * 

King of the Ring Quarter Final Match

IRS vs. Mabel

Tämä oli Mabelin uran ensimmäinen ppv-singles-ottelu: asia, jota me kaikki olimme varmasti odottaneet. Mabel oli itse asiassa pitänyt joukkueparinsa Mo’n kanssa hetkellisesti WWF:n joukkuemestaruuksia WrestleManian ja King of the Ringin välissä, mutta he olivat hävinneet ne nopeasti takaisin Quebecerseille. Tähän ppv:hen tultaessa vyöt eivät tosin olleet enää Quebecerseilläkään, mutta siitä myöhemmin lisää. KOTR-turnauksen ensimmäisellä kierroksella Mabel oli voittanut Quebecer Pierren ja IRS puolestaan Scott Steinerin. Tuo tappio IRS:lle jäi Steinerin viimeiseksi WWF-esiintymiseksi, ennen kuin veljekset jättivät firman lopullisesti.

Aika lailla juuri sellainen ottelu kuin saattoi odottaa. En voi väittää, että olisin sen enempää kiinnostunut Mabelista kuin IRS:stäkään tässä vaiheessa, eikä tämä ottelu millään tavalla lisännyt kiinnostusta. Kokonaisuutena tätä kuvaisi varmaan lähinnä sana ”perusbrawlaus”. Ei tässä mitään ollut niin katastrofaalisesti vikana, että tämä olisi vituttanut tai edes pahemmin ärsyttänyt, mutta tämä ottelu ei vain kiinnostanut millään tavalla. IRS teki jotain liikkeitä. Mabel teki jotain liikkeitä. Sitten oli vähän lisää painimista. En oikeastaan enää muista edes tästä ottelusta mitään, joten ehkä on turha selittää yhtään tätä enempää. Kaikin puolin keskivertoa selvästi kehnompi ottelu, muttei kuitenkaan niin huono, että tätä voisi surkeaksi kutsua.

* ½ 

King of the Ring Quarter Final Match

Tatanka vs. Owen Hart

Owen Hartin katkera vihanpito veljensä Bretin kanssa ei ollut suinkaan päättynyt siihen, kun hän ensin voitti Bretin WrestleMania X:ssä ja kun Bret myöhemmin illalla voitti WWF-mestaruuden Yokozunalta. Owen oli mielestään nyt osoittanut olevansa Hart-veljesten parempi painija, mutta osoittaakseen sen vielä uudestaan hän osallistui tähän KOTR-turnaukseen. Owen ilmoitti heti tapahtuman alussa, että hän tekisi tänään saman kuin minkä hänen veljensä oli tehnyt vuosi sitten: voittaisi turnauksen ja nousisi WWF:n uudeksi ”kuninkaaksi”. Owen Hart oli voittanut turnauksen ensimmäisellä kierroksella Doink The Clownin, Tatanka puolestaan Crushin (Lex Lugerin avulla)

Samoin kuin opener, myös tämä oli hyvää painia. Ei mitään tajunnanräjäyttävää tai todella erikoista, mutta kaikin puolin hyvää ja viihdyttävää meininkiä. Vuoden 1994 Owen Hart oli aivan ehdottomasti yksi parhaista asioista koko painibisneksessä. Owenista oikein näkyi, kuinka hän nautti tästä nykyisestä roolistaan ja otti siitä kaiken mahdollisen irti. Tatanka vastaavasti alkoi olla pahassa laskusuhdanteessa, mutta siitä huolimatta hän hoiti hommansa kehässä kyllä varsin moitettoomasti. Kun siis kehään laitetaan kaksi asiansa osaavaa kaveria painimaan toisiaan vastaan kohtuullisen pituisessa ottelussa ja ottelu buukataan vieläpä hyvin, kyllä lopputuloksena on hyvä ottelu.

* * * 

King of the Ring Quarter Final Match

Jeff Jarrett vs. 1-2-3 Kid

Viimeisessä puolivälieräottelussa toisensa kohtasivat kaksi nuorta tähteä. Jeff Jarrett oli voittanut ensimmäisellä kierroksella Lex Lugerin (Crushin avulla), ja 1-2-3 Kid puolestaan Adam Bombin. ”Double J” -lempinimeä käyttävä country-laulaja Jarrett oli siis vakuuttanut vuoden 1994 aikana paikkansa WWF:n midcardissa, samoin kuin sympaattinen underdog 1-2-3 Kid.

Ai vitsi. 1-2-3 Kid on semmoinen tapaus WWF:n rosterissa, että näin vuonna ’94 Kidin otteita oli todella kiva katsoa. WCW:n puolella light heavyweight -paini oli ollut jo hieman yleisempää (vaikkei sitä sielläkään varsinkaan mestaruuden katoamisen jälkeen ollut nähty liikaa), mutta WWF:ssä light heavyweight -painijat olivat toistaiseksi päässeet näkyville hävettävän vähän. Niinpä oli todella ilahduttavaa, että Kid sai oikeasti tällaista underdog-pushia ja pääsi ppv-tasollakin esittelemään osaamistaan. Tässäkin matsissa Kid liikkui mahtavasti, väläytti hurjan Cannonball-tyyppisen loikan yläköydeltä suoraan kanveesiin ja oli muutenkin todella raikkaan oloinen. Ei Jeff Jarretkaan tässä mitenkään paska ollut, mutta Kid oli ehdottomasti ottelun tähti, joka sai myös Jarrettin näyttämään paremmalta. Lopulta aikaa oli kuitenkin sen verran vähän, ettei tämä noussut edes hyväksi otteluksi. Ihan hyvä tämä silti oli pitkälti siksi, että tämä oli ilahduttavan erilainen verrattuna normaaleihin WWF-otteluihin.

* * ½ 

WWF Championship

Bret Hart (c) vs. Diesel

Kyllä, WWF-mestaruusottelu käytiin jo tässä vaiheessa iltaa. Ja kyllä, siinä tuore WWF-mestari Bret Hart puolusti vyötään tuoretta WWF Intercontinental -mestaria Dieseliä vastaan. Kuluneen kevään aikana Shawn Michaels ja Diesel olivat siis käytännössä vaihtaneet rooleja. Diesel oli aikaisemmin ollut Michaelsin henkivartija, joka ei paininut. WM:n jälkeen Michaels vetäytyi kuitenkin pois painikehistä (vammojensa takia) ja siirtyi manageroimaan Dieseliä, jolloin Dieselistä tuli täysipäiväinen painija. Diesel puolestaan oli noussut varsin nopeasti yleisönsuosikiksi (vaikka olikin yhä ylimielinen heel). Niinpä WWF päätti ottaa kaiken irti Dieselin yllättävästä suosiota ja pisti hänet voittamaan IC-mestaruuden Razor Ramonilta kevään aikana. Sen jälkeen Diesel nostettiin heti perään Bret Hartin uudeksi ykköshaastajaksi, koska oikeastaan ketään muutakaan sopivaa ykköshaastajaa ei ollut. Pari viikkoa ennen ppv:tä Diesel oli onnistunut kolkkaamaan Bret Hartin tajuttomaksi King’s Court -talk show’ssa tehtyään tälle tuhoisan Jackknife Powerbombinsa. Nyt Hartin oli osoitettava, että hän pystyisi voittamaan toistaiseksi pysäyttämättömäksi osoittautuneen korston. Hart oli luvannut, että hän toisi avukseen jonkun ”sukunsa jäsenen” – ja tuoksi jäseneksi paljastui WWF-paluunsa tekevä JIM NEIDHART! Neidhart oli joutunut lähtemään WWF:stä alkuvuodesta 1992 ja oli sen jälkeen käynyt painimassa niin Japanissa, WCW:ssä kuin ECW:ssäkin. Nyt hän oli kuitenkin palannut.

No niin. Gorilla Monsoon osoitti selostamossa todellisen vanhuudenhöperyytensä väittämällä, että tämä olisi historiallisen hieno päämestaruusottelu. Vähän harmi, koska yleensä en ainakaan muista kuulleeni Monsoonilta vastaavanlaisia liioitteluja. Vaikka kyse ei missään tapauksessa siis ollut historiallisen hienosta päämestaruusottelusta, täytyy silti myöntää, että tämä ylitti ainakin omat odotukseni. Oikeastaan en etukäteen edes tiennyt, mitä tältä uskaltaisi odottaa. Tiedän, että vuotta-paria myöhemmin Diesel pystyi jo oikeiden vastustajien kanssa parhaimmillaan oikein hienoihin otteluihin, mutta tässä vaiheessa urallaan Kevin Nash oli vielä hyvin vihreä. Pystyisikö Bret Hart kiskomaan Dieselistä parhaan mahdollisen suorituksen irti? No, kyllä pystyi. Hart teki todellakin tässä ottelussa perkeleellisesti töitä, myi kaikki Dieselin liikkeet hienosti, piti itse kehäpsykologiaa yllä telomalla Dieselin jalkaa läpi ottelun Sharpshooteria varten ja väläytti muutaman oikeasti hienon liikkeen. Hart myös counteroi Dieselin liikkeitä tyylikkäästi ja teki muutenkin aivan kaikkensa, jotta tämä olisi mahdollisimman hyvä ottelu. Ja kyllä Dieselillekin pitää antaa pisteet siitä, että hän teki todellakin parhaansa. Vähän tylsä se Dieselin alkupuolen hallintaosuus oli, mutta ei niin tylsä kuin olisi voinut olla. Lisäksi ottelu oli buukattu aivan pirun hyvin.

Shawn Michaels ja Jim Neidhart ringsidellä toivat otteluun juuri sitä tarvittavaa lisäsähköisyyttä ja säätöä, ettei tämä ollut VAIN Dieselin ja Hartin ottelu. Tämä oli Michaelsin ja Neidhartin ansiosta enemmän, ja siksi myös yleisö tuntui olevan pirun hyvin ottelussa mukana. Lopputaistelut oli myös buukattu aivan täydellisesti ja jopa oikeasti jännittävästi. Kun Hart lähti ottamaan vauhtia köysistä hyökätäkseen Dieselin kimppuun ja sai täydellisen Big Bootin naamansa… Ai että, hieno hetki. Ottelun lopetus oli nyt sitten vähän laiska ratkaisu, mutta hyväksyn pitkin hampain senkin tässä kohtaa – varsinkin kun myöhemmin illalla vielä saimme selityksen sille, miksi Neidhart sekaantui otteluun siten, miten sekaantui. Kokonaisuutena tämä oli siis niin kova entertainment brawl kuin vain näissä olosuhteissa millään saattoi olla, ja siksi nostan tämän arvosanan jopa hienolle tasolle. Todellinen työvoitto Bret Hartilta ja jälleen kerran yksi osoitus siitä, miksi hän oli WWF:n ylivoimaisesti tärkein painija näihin aikoihin.

* * * ½ 

King of the Ring Semi Final Match

Razor Ramon vs. IRS

Näiden kahden välinen ottelu on nähty ennenkin, eikä se ollut silloinkaan erityisen kiinnostava, vaikka ottelupari oli tuore ja panoksena oli IC-mestaruus. Nyt vuorossa oli KOTR-turnauksen väkinäinen välieräottelu, jonka lopputuloksen varmaan jokainen tiesi jo etukäteen. Muutenkin IRS alkoi olla tässä vaiheessa uraansa aika väsynyt hahmo, jossa ei ollut enää ollenkaan samaa hohtoa kuin Ted DiBiasen kanssa joukkueena painiessaan. Toki Mike Rotunda ja Scott Hall molemmat olivat päteviä kavereita ja onnistuivat tässä saamassaan ajassa rakentamaan sellaisen aivan ok:n tv-ottelutasoisen matsin, mutta ei tässä mitään sen enempää ollut. Perussuoritus, ihan ok ottelu ja eteenpäin turnauksessa.

* *

King of the Ring Semi Final Match

Owen Hart vs. 1-2-3 Kid

Ai jumaliste. Tämä voi olla hyvinkin paras alle viiden minuutin ottelu, jonka olen koskaan nähnyt. Monet muut arvostelijat pitävät tätä ainakin historian parhaana noin kolmen minuutin otteluna. En oikeasti kovin montaa näin lyhyttä ottelua voi suositella kenellekään katseltavaksi, mutta tämä kannattaa todellakin katsoa. Tässä on täydellinen osoitus siitä, mitä voi saada aikaan vain parissa minuutissa. Toki lähtökohdat olivat loistavat, koska ottelulla oli valmiiksi tarina: 1-2-3 Kid oli piesty edellisen ottelun jälkeen niin, että oli epäselvää, pystyykö hän edes osallistumaan tähän otteluun. Kun Kid sitten ilmestyi paikalle, koko ottelu pyöri käytännössä sen ympärillä, mistä kaikesta hän pystyy selviämään. Samalla sitten Kid väläytti myös useita todella upeita liikkeitä, ja Owen Hart teki aivan samoin. Tämä jos mikä oli vuoden 1994 WWF-kriteereillä spottailua, ja vieläpä aivan mielettömän upeaa sellaista. Kid no-sellasi juuri sopivalla tavalla lopulta vanhat vammansa ja pisti kroppansa 100-prosnettisesti likoon. Tapahtumiensa puolesta matsi tuntui kestävän paljon kauemmin kuin oikeasti kesti. Jotkut arvostelijat ovat antaneet tälle jopa neljää tähteä, mutta se on kyllä mielestäni liioittelua, koska tässä ei vain ehtinyt tapahtua tarpeeksi sitä varten. On silti myönnettävä, että nautin tästä niin paljon kuin tässä ajassa vain oli mahdollista, joten tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu. Panee vain ajattelemaan, mitä nämä kaksi olisivat saaneet aikaan 15 minuutissa…

* * * 

WWF Tag Team Championship

Headshrinkers (c) vs. Yokozuna & Crush

Ennen KOTR-finaalia oli aika painia WWF:n joukkuemestaruuksista. Kapeassa joukkuedivarissa oli tapahtunut WrestleManian jälkeen useita uusia käänteitä. Steiner Brothers oli siis lähtenyt WWF:stä lopullisesti, mikä oli kaventanut divaria entisestään. Quebecers oli puolestaan ensin hävinnyt vyönsä Men On A Missionille, mutta voittanut sitten vyöt takaisin. Tuota iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, koska pian Quebecersit hävisivät vyönsä – Headshrinkerseille! Samoalaiskaksikko Fatu ja Samu olivat kuluneen kevään aikana kääntyneet siis faceksi, kun heidän managerinsa Afan vanha manageri, legendaarinen Captain Lou Albano oli liittynyt osaksi Headshrinkers-porukkaa ja tehnyt koko porukasta hyviksiä. Tämä tietenkin sen takia, että Steinereiden lähdön jälkeen joukkuedivarissa oli tarvetta uudelle face-joukkueelle. Headshrinkersit olivat siis pian face-turninsa jälkeen voittaneet mestaruusvyöt, ja mestaruustappio oli puolestaan ajanut Quebecers-kaksikon Pierren ja Jacquesin toistensa kimppuunsa. Myös Quebecersit olivat siis nyt hajonneet, ja se puolestaan johtui siitä, että Jacques Rougeau oli päättänyt eläköityä (ja niin hän myös eläköityi oteltuaan syksyllä ”viimeisen ottelunsa” entistä joukkuepariaan vastaan täydellä areenalla Montrealissa – toki Rougeau sitten palasi painimaan parin vuoden päästä). Niinpä Quebecersit eivät haastaneet Headshrinkersejä enää tässä ppv:ssä, vaan uudeksi ykköshaastajaksi nousi Mr. Fujin ja Jim Cornetten manageroimien painijoiden, entisen WWF-mestarin Yokozunan ja hänen ystävänsä Crushin muodostama tuhoisa joukkue. Crush oli puolestaan keskittynyt viime aikoina feudaamaan Lex Lugerin kanssa. Alun perin Lugerin oli aloittaa kuuma kuvio Mr. Perfectin kanssa, mutta se päättyi lyhyeen, kun Perfect päätti vetäytyä koko diilistä ja lähteä WWF:stä.

Joukkuedivari oli näihin aikoihin WWF:ssä aikamoisessa käymistilassa. Suurin ongelma oli oikeastaan se, että mitään kovin kiinnostavaa ja erikoista ei ollut keksitty pitkään aikaan. Steinerit oli hyvä mestarijoukkue vuonna 1993, mutta senkin ongelma oli se, että Steinereiden valtakausi oli nähty jo täsmälleen samanlaisena aikaisemmin WCW:ssä. Nyt WCW tarjosi joukkuedivarissaan mainstream-painin puolella täysin ennennäkemättömiä roskapainiotteluita, joista yleisö oli aivan innoissaan. Samaan aikaan WWF jatkoi tutulla vanhalla kaavalla ja pisti sellaisia kädenlämpöisiä joukkueita toisiaan vastaan. Vähän sääli. Erityisesti se on sääli, koska esimerkiksi Headshrinkers oli oikeasti erittäin hyvä joukkue, joka pystyi parhaimmillaan koviin otteluihin. Crushin ja Yokozunankin liittouma oli looginen ja toimi esimerkiksi tässä matsissa oikein mainiosti. Kokonaisuutena tämä ottelukin oli aivan pätevä. Sellainen ihan hyvä joukkueottelu, joka oli rakenneltu hyvin ja jossa nähtiin pari oikein näyttävää hetkeä. Fatu ja Samu loistivat koko ottelun ajan. Silti tässä ei ollut mitään sen erikoisempaa, että tämä olisi noussut edes hyväksi otteluksi – puhumattakaan sitten enemmästä. Hyvin nopeasti ottelun jälkeen olin jo unohtanut koko matsin. Kuten myös WWF:n joukkuedivisioonan.

* * ½ 

King of the Ring Final Match

Razor Ramon vs. Owen Hart

Ei, tämä KOTR-finaaliottelu ei ollut illan Main Event, vaikka niin olisi voinut luulla (ja toivoa) – varsinkin kun WWF oli koko illan ajan hehkuttanut sekä hypevideoissa että selostuksessaan ”New Generation Eraa”. Tämä termi oli nyt otettu virallisesti käyttöön WWF:ssä, ja sen oli tarkoitus olla lähinnä vittuilua WCW:lle, joka oli nyt virallisesti palkannut Hulk Hoganin. WWF:n oli tarkoitus korostaa ”New Generation” -hehkutuksellaan, että WWF:ssä painivat uudet, nuoret ja kuumat nimet eivätkä mitkään vanhat papat. Tästä oikeasti hyvänä esimerkkinä toimivat nimenomaan Razor Ramon ja Owen Hart, mutta… homma kääntyisi aika ironiseksi pian.

Tämä oli kyllä pettymys. Ei voi muuta sanoa. Odotin etukäteen, että Ramonin ja Hartin ottelu päättäisi koko illan ja että meille tarjoiltaisiin ehkä jopa 20-minuuttinen huippuluokan taistelu näiden kahden välillä. Sen sijaan Hart ja Ramon saivat tyytyä lähinnä curtain jerk -rooliin, ja sen lisäksi ottelu sai aikaa naurettavan vähän, kun ottaa huomioon, että tämän olisi pitänyt olla koko turnauksen finaali. No, toki Hart ja Ramon tekivät tässä ajassa ja paikassa sen, mikä oli tehtävissä, ja painivat ihan hyvän ja viihdyttävän ottelun. Ei voi silti millään tavalla sanoa, että tämä olisi ollut se ottelu, mitä etukäteen näiltä kahdelta olisi odottanut KOTR-finaalissa. Toiveena oli huippuluokan matsi ja MOTN, nyt saatiin juuri ja juuri ihan hyvä ottelu. Kiitos vain paskasta buukkauksesta, WWF. Hyvää buukkauksessa oli lähinnä Jim Neidhartin ja Owen Hartin liittoutuminen. Ottelun jälkeen nähtiin sitten kruunajaisseremoniat, joissa ei ollut tänä vuonna mitään kovin erikoista.

* * ½ 

Singles Match

Jerry Lawler vs. Roddy Piper

Niin. Tämä oli sitten se OIKEA Main Event. Kyllä, JERRY LAWLERIN ja RODDY PIPERIN ottelu oli tämän NEW GENERATION -WWF:N PPV:N MAIN EVENT. Tarvitseeko tätä ironiaa alleviivata enempää? Toivottavasti ei. On toki totta, että tämä ottelu oli käytännössä ainut oikeasti myyvä tämän ppv:n ottelu, mutta on kokonaan toinen asia, olisiko tätä silti tarvinnut tunkea ppv:n Main Eventiksi. Varsinkin kun koko Piperin ja Lawlerin feudi oli hyvin köykäinen. WWF:ään palaamisensa jälkeen Piper alkoi juontaa The Bottom Line -nimistä talk show -segmenttiä Raw’ssa, mikä muistutti hyvin paljon Jerry Lawlerin King’s Courtia. Lawler loukkaantui siitä, että Piper oli valtaamassa hänen paikkaansa ja alkoi haukkua Piperia kaikilla tavoin segmenteissään. Lawler vei homman jopa niin pitkälle, että toi eräällä viikolla show’hunsa vieraaksi ruipelomaisen teini-ikäisen pojan, joka oli pukeutunut kuin Roddy Piper ja joka yritti jollain tavalla kai esittää Piperia. Lawler pieksi tämän ”Piper-imitaattorin”. Lopulta oikea Piper sai tarpeekseen Lawlerin temppuiluista ja haastoi Kingin tähän otteluun. Tämä oli samalla Piperin paluu painikehiin yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Uh oh apua. Mitä pitäisi sanoa? Mistä pitäisi aloittaa? No, aloitan vaikkapa siitä, miten uskomattoman typerältä, naurettavalta ja kaikin puolin idioottimaiselta WWF sai itsensä näyttämään hehkuttamalla ensin KOKO SHOW’N AJAN ”WWF:n uutta sukupolvea” ja kuinka tämä oli ”The New Generation Era”, ja sitten illan päätteeksi Razor Ramon ja Owen Hart lakaistiin nopeasti pois alta, JOTTA RODDY PIPER JA JERRY LAWLER PÄÄSEVÄT PAINIMAAN ILLAN MAIN EVENTIN. New Generation MY ASS. Eikö oikeasti kukaan WWF:ssä tajunnut tätä ironiaa? Ei ainakaan Gorilla Monsoon, joka JATKOI New Generationin hehkuttamista tämänkin ottelun aikana. Okei, Monsooniin verrattuna Roddy Piper ja Jerry Lawlerkin ovat toki uutta sukupolvea, mutta… ei saatana. Toinen asia on sitten tietenkin se, että tämän ottelun painillinen anti oli vielä kamalampaa kuin Art Donovan anti selostusviihteelle. Ja se on todella kamalaa. Tosin: ei kai kukaan nyt mitään muuta olettanutkaan. Vai toivoitteko oikeasti, että Lawlerin ja Piperin ottelu olisi jotenkin hyvä? NO EI OLLUT. Se oli kamalaa paskaa, ja siitä teki vielä kamalamman se, että jostain syystä aivan helvetin isossa roolissa oli tämä aivan satunnainen nuori jätkä, joka esitti jollain tavalla Roddy Piperia. Siis AIVAN SATUNNAINEN NUORI MIES. Ei esim. kukaan oikea tulevaisuuden tähti, jolle olisi ollut helvetin hyvää pushia pistää hänet Piperin apuriksi? Ei. Ei tietenkään. Koska. Koska WWF. Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh. Jos Piper ja Lawler eivät olisi niin karismaattisia kuin ovat, tämä olisi ollut todennäköisesti yksi koko vuosikymmenen paskimmista otteluista. Vuoden 1994 paskin ottelu tämä hyvin suurella todennäköisyydellä on, mutta ainut lohtu tässä ottelussa oli tosiaan se, että yleisö oli kyllä varsin hienosti mukana, koska Piper ja Lawler saivat kyllä omalla olemuksellaan luotua tähän semmoisen oikean ison matsin tunnelman. Harmi vain että buukkaus oli herenpaskaa ja painillinen anti jotain vielä kamalampaa. Ei saatana.

½


Äh, aika keskinkertaisen kökkö ppv. Ei yhtään huippuottelua, ja show’n kruunasi kamala Main Event. Myös KOTR-turnaus oli varsinkin finaalinsa osalta pettymys. Oli tässä silti hyvääkin: päämestaruusottelu oli hieno (paremmalla buukkauksella olisi voinut olla loistava) ja Owen Hart sekä 1-2-3 Kid loistivat KOTR-turnauksessa. Muutamia nuoria tähtiä saatiin siis ihailla tässä. Silti WWF oli tässä vaiheessa aika pahassa käymistilassa, eikä WM X -krapulasta ollut selvästikään toivuttu. Ratkaisu tuohon krapulaan ei voi olla Jerry Lawlerin ja Roddy Piperin feud. Kokonaisuutena jää Kehnon puolelle.

Wikipedia: WWF King of the Ring 1994

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 30.9.2018

Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Slamboree 1994

Next post

Arvio: WCW Bash at the Beach 1994

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.