Arvio: WWF King of the Ring 1997

Sijainti: Providence, Rhode Island (Providence Civic Center)

Päivämäärä: 8.6.1997

Yleisömäärä: 9 312

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Vuoteen 2002 asti WWE:llä oli tosiaan ”neljän suuren” PPV:n sijaan ”viisi suurta”, joista se viides oli siis King of the Ring. KOTR:n idean suurin osa varmasti tietääkin, koska turnauksia on edelleen järjestetty ilmaistelevisiossa tai WWE Networkilla. Erona oli vain siis se, että ennen muinoin välierä- ja finaaliottelut käytiin maksulähetyksessä, joka kantoi nimeä King of the Ring. Vuonna 1997 kyseisessä maksulähetyksessä itsessään oteltiin ainoastaan välierä- ja finaaliottelut. Puolivälierämatsit oli käyty aikaisemmin, ja vuonna 1997 turnauksessa oli poikkeuksellisesti vain kahdeksan kilpailijaa, joten muille kierroksille ei tarvetta ollut.

King of the Ring Semi-Final Match

Ahmed Johnson vs. Hunter Hearst Helmsley

Tämä oli siis turnauksen ensimmäinen välieräottelu, joka toimi samalla tapahtuman avausmatsina. Ahmed oli päässyt välieriin päihittämällä puolivälierissä Hunter Hearst Helmsleyn. Kyllä, luit oikein. Johnson kohtasi siis puolivälierävastustajansa myös välierissä, koska Helmsleyn tappio Johnsonille tapahtui hieman epäselvien olosuhteiden alla, ja niinpä hän sai loukkaantuneen Vaderin paikan turnauksessa. Helmsley onnistui toisella yrityksellä turnauksessa voittamaan Crushin ja ansaitsi näin revanssiottelun Johnsonia vastaan turnauksen välierissä.

Itse ottelu ei ollut kovin pitkä tai muutenkaan kovin erikoinen, vaan lähinnä tyypilliseltä tv-matsilta tuntunut kamppailu. Itse kyllä pidän niin Helmsleyn kuin Johnsoninkin otteista, mutta jotenkin tässä ottelussa kaksikon kemiat eivät kohdanneet ollenkaan, ja lopputuloksena oli aika vaisu kohtaaminen, jossa oli kuitenkin ihan onnistunut lopetus. Myös Chyna, Hunterin henkivartija, työskenteli taas onnistuneesti kehän laidalla.

Arvosana: * *

King of the Ring Semi-Final Match

Mankind vs. Jerry Lawler

Nyt Mankind oli viimeistään muuttunut yleisön suosikiksi: aika Paul Bearerin vallan alla oli historiaa, ja muutenkin entisen mielipuolen käytös alkoi olla enemmän ja enemmän sankarillista ja sellaista, mistä yleisö tykkäsi. Lawler oli puolestaan inhotumpi kuin ikinä, kun hän tahtoi osoittaa kuninkaallisuutensa nyt myös voittamalla legendaarisen King of the Ring -turnauksen. Puolivälierissä Lawler oli päihittänyt Goldustin ja Mankind Savio Vegan päästäkseen välierävaiheeseen.

Ottelu ei laadultaan ollut mitenkään erityisen korkea, kuten eivät mitkään Lawlerin ottelut enää pitkään aikaan. Esiintyjänä mies kyllä loisti edelleen, mutta painijana hän ei enää 1990-luvun loppupuolella tosiaan kummoinen ollut. Silti kun kehään pistettiin kaksi karismaattista esiintyjää, joista varsinkin Lawler keräsi oikein hienoa reaktiota ja joista toinen (Mankind) työskenteli lisäksi hurjasti saaden ottelustakin ihan mukavan, oli lopputulos ihan hyvä. Varsin onnistunut kamppailu, mutta eihän tämä tosiaan mikään painin mestariteos ollut. Ottelu loisti ennen kaikkea siis juuri show-puolellaan ja Mankindin kovan työskentelyn ansiosta.

Arvosana: * * ½

Singles Match

Crush vs. Goldust

Nyt täytyy aivan rehellisesti myöntää, etten muista, mikä tämän ottelun taustatarina oli. Kuitenkin vahva fiilis on siitä, ettei tällä kamppailulla ollut varsinaista taustaa, ja jos olikin, niin se liittyi jotenkin siihen, että Goldust oli PPV:tä edeltävinä viikkoina Raw’ssa suututtanut Nation of Domination jäseniä. Tämän tästä saa, kun ei muistiin kirjoita otteluiden taustoja. Mitään mullistavaa tarinaa ottelulla ei kuitenkaan ollut.

Eikä ottelu itsessään todellakaan ollut erityisen mullistava. Se oli jopa suhteellisen pitkä ottaen huomioon sen paikan kortissa (täysi välimatsi) kestäen 10 minuuttia, ja noistakin minuuteista suurimman osan olisi voinut jättää pois. Tai oikeastaan vielä paremmin asiat olisivat olleet, jos koko ottelu olisi jätetty Raw’hon, koska sinne tämä olisi laadultaan ja jännitävyydeltään sopinut paljon paremmin. Crush ei mikään kummoinen mies ole kehätaidoiltaan, eikä Goldustista ole kyllä Crushin kaltaista painijaa kantamaan hyviin otteluihin. Lopputuloksena tylsää, turhaa, vaivaannuttavaa ja merkityksetöntä ähkimistä ainoana jännityksenä se, milloin ottelu päättyy. Ei tämä nyt siis mikään farssi ollut, mutta varsin heikko kamppailu.

Arvosana: * ½

6-Man Tag Team Match

The Hart Foundation (The British Bulldog, Owen Hart & Jim Neidhart) vs. Legion of Doom & Sycho Sid

Kun Bret Hart muuttui yleisön inhokiksi WrestleMania 13:n jälkeen ja Jim ”The Anvil” Neidhart palasi WWF:ään, kauhua ympärilleen levittänyt Hart Foundation oli tehnyt paluunsa täysin voimin (lisävahvistuksenaan WCW:stä tuttu Brian Pillman). Tämän helvetillisen porukan jäsenet olivat pitäneet WrestleManian jälkeen niin Intercontinental- (Owen), European- (Bulldog) kuin joukkuemestaruuttakin (Bulldog & Owen), tosin joukkuevyöt he olivat ehtineet jo hävitä ennen King of the Ringiä. WrestleManian jälkimainingeista asti yhdeksi Hart Foundation vakiovastustajista oli noussut hieman aikaisemmin WWF-paluunsa tehnyt supersuosittu Legion of Doom. Legion of Doom oli koittanut voittaa joukkuemestaruutta Hart Foundationilta, mutta joukkue ei onnistunut siinä. Nyt kuitenkin Animal ja Hawk saivat tukea WrestleManian jälkeen hiljaiseloa viettäneeltä ja nyt kuvioihin palanneelta Sycho Sidiltä ilkeää Hart-kolmikkoa vastaan.

Itse odotin tältä ottelulta paljon, koska fanitan pirusti Hart Foundationia (yllättäen, koska fanitan oikeastaan jokaista kyseisen ryhmän jäsentä), ja myös Legion of Doom on yleensä ollut varsin viihdyttävä tällaisissa kamppailuissa. Nyt kuitenkaan ottelu ei oikein lähtenyt käyntiin ollenkaan sillä tasolla kuin olisin toivonut, ja vaikka tässä kyllä hyvää painia ja kivaa menoa nähtiinkin (kiitos erityisesti Owenille), ei tämä jäänyt millään asteikolla mieleeni erityisen hyvänä otteluna. Ennemmin hiukan tylsähkö, painillisesti ihan hyvä, mutta ei mitään mieltä räjäyttävää tarjoava kuuden miehen kamppailu. Paljon parempaankin nämä varmasti pystyisivät – ja tulevatkin kyllä lisämiehityksellä eräässä myöhemmässä PPV:ssä pystymään.

Arvosana: * * ½

King of the Ring Final Match

Mankind vs. Hunter Hearst Helmsley

Vuonna 1997 King of the Ring -turnauksen finaali ei ollut PPV:n pääottelu, vaan tämänkin jälkeen nähtiin vielä pari ottelua. Välierissä Mankind oli siis päihittänyt Lawlerin ja Helmsley Johnsonin päästäkseen loppuotteluun, jossa kruunattiin vuoden 1997 King of the Ring.

Jälleen kerran yksi attitude eran kärkinimien ensikohtaaminen PPV-tasolla. Tälle nyt ei ihan samanlaisia taustoja tai huippuottelun mahdollisuuksia ollut annettu kuin vaikkapa miesten legendaariselle ottelulle Royal Rumblessa 2000, mutta olihan tämä silti selkeästi illan paras ottelu tähän mennessä – ja oikeastaan tapahtuman paras ottelu. Kestoa ottelu sai lähes 20 minuuttia, joten kaksikolla oli kyllä hyvin aikaa rakennella rauhallisesti, järkevästi ja viihdyttävästi etenevää ottelua, jossa nähtiin välillä sopivan rajua menoa (mm. tyylikäs pöytäspotti). Tässä ei silti nähty mitään aivan huippuotteita tai ikimuistoisia hetkiä, joten neljään tähteen tämä ei ihan yllä. Oikein viihdyttävä ja raju kamppailu turnauksen voitosta.

Arvosana: * * * ½

Singles Match

Steve Austin vs. Shawn Michaels

Kyllä, ”Heartbreak Kid” Shawn Michaels oli palannut kehiin muutaman kuukauden tauon (”vakava” loukkaantuminen) jälkeen. Tämä ottelu oli itse asiassa HBK:n ensimmäinen PPV-ottelu sitten tammikuisen Royal Rumblen. Vähän ennen King of the Ringiä Michaels oli siis palannut painimaan aloittaen heti selvittelemään välejään Bret Hartin (Shawnia pitkään solvanneen miehen) ja Hart Foundationin kanssa. Koska Steve Austinilla oli yhteiset viholliset Michaelsin kanssa (Hart Foundation), heidät pistettiin HBK:n paluun jälkeen joukkuemestaruusotteluun British Bulldogia ja Owen Hartia vastaan. Austin ja Michaels voittivatkin ottelun, mutta joukkueeksi kaksikko ei todellakaan muodostunut: ottelun loputtua Austin jätti Michaelsin kärsimään Hart Foundationin tarjoamaa selkäsaunaa, kun hän itse hyökkäsi Bret Hartin kimppuun. Seuraavina viikoina Michaels ja Austin selvittelivät sitten kantapään kautta välejään, ja niinpä tähän tapahtumaan buukattiin ottelu miesten välille sen sijaan, että he olisivat kohdanneet jonkun Hart Foundationin jäsenen.

Ottelu oli hyvä, mutta mitä muuta nyt edes oikeasti voi odottaa, kun samaan kehään pistetään Shawn Michaels ja Steve Austin? Sen sijaan ottelu ei todellakaan ollut niin hyvä kuin tämän kaksikon kamppailulta olisi voinut toivoa. Hiukan laimean tarinan ja siitä johtuvan osittain aika typerän buukkauksen (erityisesti todella vaisu lopetus) takia ottelu ei ollut todellakaan sitä tasoa, mitä näiden kahden ottelu parhaimmillaan olisi (esim. WrestleMania 14). Siltikin tämä oli oikein viihdyttävä ottelu, koska sekä Shawn että Austin ehtivät kyllä paljon hyviäkin otteita esittää yli 20 minuuttia kestäneen kamppailunsa aikana. Illan toiseksi paras ottelu.

Arvosana: * * * ½

WWF Championship

Faarooq vs. The Undertaker (c)

Illan pääottelu ja tapahtuman ainut mestaruusottelu ei kauheammin tarinallaan loistanut. Tästä suorastaan huokui läpi välinpitämätön tunnelma, mikä ei ole erityisen hyvä asia ottaen huomion King of the Ringin merkittävän roolin. Faarooq oli siis noussut ykköshaastajaksi, koska ketään muitakaan sopivia tilanteeseen ei löytynyt, ja niinpä tämä koko ajan suuremmaksi ja merkittävämmäksi kehittyneen Nation of Domination -jengin johtaja otti tilaisuudesta vaarin. Faarooqin tavoitteena oli nousta historian ensimmäiseksi tummaihoiseksi päämestariksi WWF:ssä. Undertakerin tavoitteena oli taas säilyttää mestaruutensa ja joutua mahdollisimman vähän tekemisiin ”managerinsa” kanssa. Paul Bearer siis edelleen oli pakottanut Undertakerin ottamaan hänet takaisin managerikseen uhaten häntä jollakin mystisellä salaisuudella…

Itse ottelu oli aika normaali kahden ison, ihan taidokkaan painijan välinen koitos. Ei todellakaan mitenkään erityisen hyvä kamppailu, mutta varsinkin Undertaker kyllä väläytti muutamaan kertaan tyylikkäillä otteillaan (kuten ottelun alussa nähty tyylikäs sukellus kehästä ulos Nation of Dominationin päälle). Aikamoisen vaisu ottelu tämä kuitenkin oli King of the Ringin pääotteluksi ja ylipäätään päämestaruusotteluksi. Ihan hyvä kamppailu, mutta paljon parempaa olisi voinut toivoa. Pitkästä aikaa sellainen kuukausi, jossa WCW:n maksulähetyksen pääottelu oli WWF:n vastaavaa parempi.

Arvosana: * * ½

King of the Ring 1997 ei kyllä tosiaan ollut vuoden vahvimpia PPV:itä. Oikeastaan se oli melkeinpä tähän mennessä kyseisen vuoden huonoin maksulähetys (vain nWo:n Souled Out jäi tämän taakse). Kyllähän tapahtuma tarjosi pari oikein mukavaa ottelua (Michaels vs. Austin ja Helmsley vs. Mankind), mutta noistakin erityisesti ensimmäinen olisi voinut olla ilman turhaa sähläystä paljon parempi. Tähän kun lisätään se, ettei tapahtuman pääottelu vaikuttanut pääottelulta eikä muutenkaan minkään muun ottelun taso yltänyt edes kolmden tähden tasolle, on tämän PPV:n kokonaisarvosana selvästi Kehno. Tästä on sitten WWF:n hyvä lähteä taas parantamaan.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 4.6.2010.