1999ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF King of the Ring 1999

Päivämäärä: 27.6.1999

Sijainti: Greensboro, Pohjois-Carolina (Greensboro Coliseum)

Yleisömäärä: 19 761

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


King of the Ring oli erittäin perinteinen WWF:n tapahtuma. Itse turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, ja turnauksen nimeä kantanut ppv ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Monesti ppv:issä oltiin nähty vain turnauksen välierät ja finaali, mutta nyt vuonna 1999 myös puolivälieräottelut tarjottiin katsojille ppv:ssä. Viimeksi näin oli ollut vuonna 1995. Lieneekö sattumaa, että juuri näitä vuoden ’95 ja ’99 KOTR-ppv:itä onkin yleisesti IWC:n keskuudessa pidetty yksinä WWF:n historian huonoimmista ppv:istä ikinä. Itse en suhtaudu ollenkaan yhtä negatiivisesti ’95-KOTRiin. Olihan se aikamoisen Kehno, mutta ei edes kyseisen vuoden huonoin tapahtuma. Saa nähdä, mitkä ovat mietteeni tästä ppv:stä. Selostajina tutut JR ja King.

King of the Ring Quarter Final Match

Hardcore Holly vs. X-Pac

Ppv alkoi heti räväkästi illan ensimmäisellä puolivälieräottelulla. Hardcore Holly oli voittanut ensimmäisen kierroksen ottelussaan Al Snow’n ja X-Pac Big Bossmanin. HC-divisioonasta pois tiputtuaan Holly oli alkanut muuttua entistä raivokkaammaksi ja sekopäisemmäksi, mikä ei luvannut hyvää X-Pacille. Ottelu oli aikamoisen lyhyt, mutta siihen kannattaa tottua tämän turnauksen kohdalla. Kun ppv:ssä nähdään jo yksinään seitsemän turnausottelua, ei yhdellekään ole mitenkään hirveän runsaasti aikaa. Toisaalta oli ehkä ihan hyväkin, ettei tälle kauheasti annettu kestoa, sillä eivät nämä kaksi mihinkään erityisen näyttäviin otteisiin olisi varmaan kyenneet. Molemmat hoitivat hommansa tässä ihan rutiinilla, ja lopetuskin sopi juonikuvioon. Aika mitäänsanomaton perus kolmenminuutin rykäisy tämä oli.

* ½ 

Mietin, onko järkeä laittaa noita voittajia spoilereihin, kun ne tulevat kuitenkin esille turnauksen edetessä, mutta ajattelin nyt silti säilyttää yksittäisten otteluiden kohdalla salaisuuden voittajista, jos joku vain haluaa tietyn ottelun kohdalta arvostelut tietää.

King of the Ring Quarter Final Match

Big Show vs. Kane

Ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi järkälettä kohtasivat toisensa ppv-tasolla. Sittemmin vuosien saatossa noita kertoja on ehtinyt kertyä ehkä ihan tarpeeksi. Turnauksen ensimmäisellä kierroksella Big Show oli voittanut Drozin ja Kane Testin. Tässä vaiheessa on jo varmaan hyvä mainita, että Big Show’n edustama Union oli jo tämän ppv:n koittaessa historiaa. Siitä myöhemmin lisää. Tämä ottelu oli minusta ihan hauska välipala. Jos ei oteta huomioon aika omituista voittajavalintaa, hoiti tämä roolinsa ihan hyvin. Varsinkin Kane osoitti taas pystyvänsä kokonsa huomioon ottaen varsin harvinaisiinkin otteisiin, eikä Big Show’kaan mikään onneton ollu. Toki hommaa latisti ottelun keskivaiheilla nähty turhan pitkään kestänyt kuristusote, joka oli tosin tavallaan ihan hupaisakin kohta, ja täysin turha Hollyn sekaantuminen otteluun. Ei siis tässäkään mistää hyvästä ottelusta puhuta, mutta ok kahden ison miehen taisto.

* * 

King of the Ring Quarter Final Match

Mr. Ass vs. Ken Shamrock

Tässä vaiheessa Billy Gunnin viralliseksi painijanimeksi oli tosiaan vaihdettu hurmaava Mr. Ass -titteli. Samalla tämä tiesi entistä suuremman pushin alkua Mr. Assille, johon yleisö ei reagoinut paljon ollenkaan. Mr. Ass oli voittanut ensimmäisellä kierroksella Visceran, ja Ken Shamrock Jeff Jarrettin. Ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa Ken Shamrock oli haastanut Mr. McMahonin otteluun, mutta Shane oli ottanut isänsä paikan ottelussa (tästäkin lisää myöhemmin). Shamrock ehti piestä Shanen aika pahasti, kunnes Steve Blackman juoksi paikalle ja täysin yllättäen hyökkäsi Shamrockin kimppuun ja pieksi tämän todella karusti kendokepillään. Lääkärit eivät halunneet Shamrockin edes ottelevan Mr. Assia vastaan, mutta kukaan ei voinut pysäyttää Keniä, vaikka tämän suusta vuosi verta jo ennen ottelun alkua. Ottelu oli taas tosi lyhyt ja napakka mättö, joka oli periaatteessa ihan hyvin buukattu. Shamrock hoiti osuutensa kunnioitettavan näyttävästi. Mitään erityisen hienoa painia tässä ei tosiaan ollut (jos ei lopun tyylikästä Powerbombia lasketa), ja yleisö oli lähes tulkoon kuollut. Ei siis taaskaan mitään mainittavaa.

* ½ 

King of the Ring Quarter Final Match

Road Dogg vs. Chyna

Vuorossa oli KOTR-turnauksen kiinnostavin puolivälieräottelu (ja oikeastaan kiinnostavin ottelu) paristakin syystä. Ensinnäkin Chyna oli historian ensimmäinen nainen, joka osallistui KOTR-turnaukseen. Ensimmäisellä kierroksella hän oli voittanut Val Veniksen. Toiseksi tämä oli yksi monista entisten DX-jäsenten taistelupareista, joilta ei aikaisemmin ollut ottelua nähty ppv-tasolla. Lisää olisi luvassa myöhemmin jo tämän turnauksenkin puolesta, sillä sen verran paljon DX-jäseniä oli turnaukseen ympätty. Kolmanneksi Road Dogg, joka oli ensimmäisellä kierroksella voittanut Godfatherin, veti tuhat kertaa kovempia reaktioita yleisöstä kuin hänen entinen joukkueparinsa, ja Chynakin oli heelinä paljon Mr. Assia overimpi. Niinpä yleisö oli oikeasti hienosti mukana tässä ottelussa ja loikin paljon lisäjännitystä ihan vain mukanaolollaan. Painillisesti Road Doggin ja Chynan ottelu ei tosiaan ollut mikään oppikirjaottelu, mutta tunnelman ja sitä kautta myös viihdyttävyyden puolesta tämä oli turnauksen paras ottelu, mikä tosin tällä kertaa kertoo myös turnauksen onnettomasta laadusta. Silti nostan ehdottomasti hattua Doggille ja Chynalle siitä, että he vetivät vieläpä varsin pitkän ottelun oikein onnistuneesti. Alkupuoli oli kieltämättä paikoitellen aika tylsää menoa, mutta loppua kohti homma muuttui tosi jännittäväksi ja aika viihdyttäväksikin. Silti kunnon painia oltaisi tarvittu enemmän korkeampaan arvosanaan. Voittaja oli yllätys, vaikka olen nähnyt tämän tapahtuman aiemmin.

* * ½ 

WWF Tag Team Championship Title Shot

The Brood vs. Hardy Boyz

En taas voi mennä vannomaan ottelijoiden face/heel-jakaumasta, mutta pitkälti vaikuttaisi siltä, että molemmat joukkueet olivat faceja. Brood oli juuri kääntynyt faceksi lähdettyään Ministrystä, eikä mikään viitannut siihen, että he olisivat taas heelejä. King hehkutti kyllä jonkun verran Hardyjen kehittynyttä asennetta sen jälkeen, kun Michael Hayes (Hayes oli luopunut Dok Hendrixin ja samalla haastattelijan roolista ensimmäisessä SD!:ssä nähdyn bloodbathin jälkeen) oli ryhtynyt heidän managerikseen, mutta eivät he olleet mitenkään heelin oloisia, ja Hardyt aloittaisivat pian tämän jälkeen feudin heel-joukkueen kanssa. Olkoon siis näin. Tämän ottelun tausta oli lähinnä siinä, että nämä kaksi joukkuetta olivat kohdanneet jo toisensa ppv:tä edeltäneessä Heatissa, mutta joukkuemestarit Faarooq ja Bradshaw olivat keskeyttäneet tuon ottelun hyökkäämällä molempien joukkueiden kimppuun. Comissioner Shawn Michaels, joka teki tässä ppv:ssä toisen ppv-esiintymisensä vuonna ’99, oli tuon takia määrännyt tämän ottelun käytäväksi uudestaan ppv:n puolella ja lisännyt ottelun stipulaatioksi sen, että voittajajoukkueesta tulisi joukkuemestaruuksien ykköshaastaja. Joukkuemestaruuskuvioissa oli muutenkin omat sotkunsa, sillä tässä ppv:ssä toista mestaruusvyötä kantoi Mr. Ass, vaikkei hän ollut virallisesti joukkuemestari, vaan oli yhdessä Acolytesien kanssa voittanut ppv:tä edeltävässä Raw’ssa X-Pacin, Kanen ja Road Doggin.

Aika onnistuneesti sain kirjoitettua pitkän tarinan ottelun taustoista, vaikka tällä ottelulla ei edes mitään kunnon taustatarinaa ollut. Joka tapauksessa tämä oli siis illan ensimmäinen ei-turnausottelu ja samalla Hardy Boyzien ensimmäinen ppv-esiintyminen. Look oli aika kaukana tulevista vuosista. Samoin oli tämän ottelun laatukin aika kaukana tulevien vuosien klassikkokamppailuista (oikeastaan tulevien kuukausien, yksi sellainen nähtäisiin jo vuonna ’99), mutta se johtui pitkälti siitä, että tälle ottelulle ei ollut annettu aikaa viittäkään minuuttia. Siinä ajassa ei ihan kauheasti saada aikaan. Lopputuloksena oli semmoinen tv-ottelutasoinen ok ja ihan vauhdikas kahden nuoren joukkueen kamppailu. Huippukohtana Edgen pirun näyttävä Diving Spear.

* *

King of the Ring Semi Final Match

Mr. Ass vs. Kane

Ensimmäinen välieräottelu käytiin siis Mr. Assin ja Kanen välillä. Etukäteen ottelupari ei kuulostanut kovin lupaavalta, eikä se sellainen ollutkaan. Ottelulla taisi olla hyvin pitkälti vain tarkoitus saada voittaja näyttämään hyvin uskottavalta, mutta se tarkoitus ei kovin hyvin onnistunut ihan jo sen takia, ettei varsinkaan Assista ollut rakentamaan mitään kummoista ottelua kasaan. Kane pelastikin pitkälti ottelun puhtaalta surkeudelta kivoilla otteillaan, mutta ei hänkään mikään Benoit tosiaan ollut. Yleisö oli mukana lähinnä, kun Kane oli vahvoilla. Lopetuskin oli aikamoisen vaisu. Onneksi näissä huonoissakaan lopetuksissa ei puhuta lähellekään mistään WCW-tasosta.

* ½ 

King of the Ring Semi Final Match

X-Pac vs. Road Dogg

Toisessa välierässä kohtasivat kaksi ainoaa jäljellä olevaa ”D-Generation X:n” jäsentä, jos tuota pirstoutunutta poppoota tässä vaiheessa enää miksikään DX:ksi voi edes kutsua. Tältä ottelulta olisi voinut odottaa paljon enemmän kuin ensimmäiseltä välierältä, koska yleisökin oli taas hienosti kahden kaveruksen ottelussa mukana, ainakin jos vertaa edelliseen otteluun. Harmi vain, ettei ottelu taaskaan kestänyt kuin vaivaiset kolme minuuttia, jossa ei ihan tosissaan kauheasti saada aikaan. Periaatteessa ihan kiva pieni taistelu sen aikaa minkä kesti, mutta ei tässä tarpeeksi ehtinyt tapahtua, että olisi edes ok-arvosanan voinut antaa. Lopetuskin tuli huonolla tapaa puskista.

* ½

WWF Championship

The Undertaker (c) vs. The Rock

Kyllä vain, Shane McMahon oli onnistunut riistämään WWF-mestaruuden Steve Austinilta, mutta mitenkään juhlavalla tavalla Undertakerin mestaruusvoitto ei tapahtunut. Itse asiassa ’Takerin mestaruusvoitto oli erittäin sekava. Siihen tarvittiin Shane McMahon tönäisemään oma isänsä päin Austinia, joka kaatui maahan juuri sopivasti niin, että kanveesissa maannut Undertaker pääsi kierähtämään tämän päälle. Heti tämän jälkeen Shane tarjosi historian nopeimman 3-countin, ja UT oli kruunattu mestariksi. Koska Austinilla oli omia suuria ongelmia McMahoneiden kanssa (tästä taas myöhemmin lisää), Undertakerin ensimmäiseksi varsinaiseksi haastajaksi nousikin The Rock, jonka edellinen yritys nousta WWF-mestariksi oli kaatunut juurikin Shanen sekoiluihin. Niin vain Rockille ei kuitenkaan mestaruusottelua tarjottu, vaan hänen täytyi voittaa Triple Threat Matchissa Undertaker ja Triple H ansaitakseen mestaruusottelunsa. Rock onnistui kuin onnistuikin voittamaan tuon ottelun, pitkälti sen ansiosta, että Corporate Ministry alkoi tuossa ottelussa lopullisesti hajota, kun Triple H ja ’Taker kääntyivät toisiaan vastaan.

Tämä oli illan ainut mestaruusottelu. Olin saanut sen käsityksen, että näistä Attitude Eran suurimpien painijoiden muodostamista taistelupareista Rockin ja ’Takerin kaksikko oli yksi huonoiten klikkaava. Tätä käsitystä tuki sekin, että Rock ja UT vetivät varsin vaisun ottelun Survivor Series ’98:ssa. Tosin tuo ottelu olikin osa pitkää mestaruusturnausta. Kun tähän vielä yhdistää ’Takerin kasvavan lomantarpeen, oli minulle aikamoinen yllätys, että viihdyin varsin hyvin tätä katsoessa. Ei tässä nyt kieltämättä puhuta mistään klassikkomestaruusottelusta, mutta kaikin puolin hyvä kamppailu tämä mielestäni oli. Homma oli paikoitellen vähän hidasta ja ei kovin tapahtumantäytteistä, mutta se on minusta ihan anteeksiannettavaa, kun ottelu kesti kuitenkin lähes 20 minuuttia. Jo se on aikamoisen hyvä ilmiö, ettei missään kohtaa tuon 20 minuutin aikana minua ruvennut kyllästyttämään. Loppu oli taas vähän turhasti ylibuukattua mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Kokonaisuutena siis hyvä ja aika jännittäväkin mestaruusottelu. Illan paras ottelu tähän mennessä.

* * * 

King of the Ring Final Match

X-Pac vs. Mr. Ass

Täytyy sanoa, että aikamoisen mielenkiintoinen kaksikko oli KOTR-finaaleihin päässyt. Äkkiseltään en olisi kummallekaan näistä kahdesta ruvennut KOTR-kruunua tarjoamaan. Vähän ollaan toisella tasolla kuin edeltävinä vuosina: Rock vs. Shamrock, HHH vs. Mankind ja Austin vs. Roberts. Vuoden ’95 Mabel vs. Vega on aika samaa luokkaa tämän kanssa. Joka tapauksessa kyseessä oli taas samalla yksi entisen DX:n jäsenten välisistä otteluista, mutta yleisö ei silti mainittavan hienosti ollut mukana. Tässä alkoi näkyä sekin, että kahdesta facesta yleisö oli selvästi enemmän Road Doggin kuin X-Pacin puolella. Toisaalta ’Pacin painitaidot olivat paremmat, joten ihan hyvä, että hän tässä finaalissa oli. Toki finaalikaan ei painilliselta anniltaan mikään kovin erityinen koitos ollut, mutta tässä puhutaan sentään ok-ottelusta. Pituutta ei taaskaan ollut liikaa, mutta se voi olla hyväkin asia. Alku lähti liikkeelle aika kankeasti, mutta loppua kohti homma muuttui vähän jopa jännittäväksi ja ihan kivaksi menoksi. Erityisesti tykkäsin lopetuksesta. Oikeastaan erityisesti tykkäsin siitä, että tämä harvinaisen huono KOTR-turnaus oli ohi.

* * 

2 on 1 Handicap Ladder Match

Mr. McMahon & Shane McMahon vs. Steve Austin

Ilta ei (Luojan kiitos) päättynyt tuohon KOTR-finaaliin, vaan luvassa oli vielä ottelu, johon pitkin tätä raporttia olinkin jo vinkkaillut. Kuten osanottajista voitte huomata, oli kaikki taas kääntynyt päälaelleen OTEn jälkeen. WM:n ja viimeistään Backlashin jälkeen Vince oli siis lähtenyt Corporationista, kääntynyt faceksi, samalla ajautunut feudiin poikansa ja Corporationin (ja sittemmin Corporate Ministryn) uuden johtajan Shanen kanssa ja ennen kaikkea alkanut kaveerata Austinin kanssa, koska tämä pelasti Stephanien Undertakerin kaappauksesta. Toinen Corporate Ministryn päänimistä The Undertaker oli kuitenkin vihjaillut, että homman takana on joku ”korkeampi voima”. Kesäkuun ensimmäisessä Raw’ssa oli vihdoin aika paljastaa, kuka tuo ”korkeampi voima” on, ja tuoksi henkilöksi paljastui Mr. McMahon! Vince oli siis koko ajan vain kusettanut faneja, hänelle uskollisia painijoita ja erityisesti perhettään vain saadakseen Austinin luottamaan häneen niin, että lopultakin mestaruus saataisiin Austinilta pois. Vince oli siis itse ollut oman tyttärensä kaappauksen takana – niin kuin aikaisempi luulo siitä, että suunnittelijana oli Shane, ei olisi ollut kyllin paha. Tuplasti pahemmaksi heeliksi kääntynyt Vince ei kuitenkaan ollut voittanut koko sotaa, sillä hänen vaimonsa Linda ja tyttärensä Stephanie julistivat palkanneensa WWF:lle uuden CEO:n, joka paljastui Steve Austiniksi. Seuraavassa Raw’ssa oli tarjolla hulvaton ilta, kun Austin toimi koko illan Titan Towerseilla firman johdossa. Vince ei voinut sietää sitä, että Austin löysi mestarina olon lisäksi toisen tavan pilata koko WWF:n maine, ja niinpä hän buukkasi King of the Ringiin itsensä ja Shanen Austinia vastaan Ladder Matchiin, jossa katossa roikkuisi salkku, jonka nappaaja omistaisi WWF:n KOTRista eteenpäin sataprosenttisesti.

McMahonit olivat yrittäneet illan aikana vielä yhtä juonta väittämällä, että Shane oli loukkaantunut pahasti Heatin ottelussa Ken Shamrockia vastaan ja että hän ei voisi osallistua Main Eventiin. Näin Vince yritti saada ensin joukkueparikseen Triple H:n, mutta Comissioner Michaels heitti hänet ulos areenalta. Niinpä Main Eventin korvilla Vince paljasti joukkueparikseen Steve Blackmanin… Steve Blackmanin?! Kyllä, kyseessä oli todellinen Main Event -peluri. Onneksi kuitenkin silloin kaikille paljastui, ettei Shane ollutkaan oikeasti loukkaantunut, ja Comissioner Michaels saattoi Shanen henkilökohtaisesti kehään ja käski Blackmanin häipyä paikalta. Vince ja Shane eivät voineet myöskään luottaa ottelussa Corporate Ministryn apuun, koska Steve Austin oli ppv:tä edeltävässä Raw’ssa voittanut Big Bossmanin, minkä ansiosta sai hän päättää ottelulle lisästipulaation, joka kielsi Corporate Ministryn sekaantumisen otteluun.

Austinin ja McMahoneiden välinen tikapuuottelu kuulostaa todella erikoiselta, eikä tosiaan siltä perinteisimmältä tikapuuottelutyypiltä. Onneksi tätä ei oltukaan lähdetty buukkaamaan ollenkaan kuin normaalia Ladder Matchia, ja niinpä lopputuloksena oli oikeasti aikamoisen viihdyttävä Main Event. Ei kyseessä siis ollut mikään huipputason ottelu, koska siihen olisi jo tarvittu enemmän kunnollista painia. Hyvä tämä kuitenkin oli, koska yleisö oli hienosti mukana ja lisäksi koko kolmikko teki oikeasti hartiavoimin töitä saadakseen ottelun näyttämään hyvältä. Erityisesti Shane otti tässä hurjaa bumppia, mistä täytyy antaa miehelle paljon plussaa. Myös Vince hoiti hommansa hyvin (vaikka olisin toivonut hänen face-kautensa jatkuvan pidemmän aikaa), ja Austin nyt oli tunnetusti ihan omillaan tämmöisessä mätössä. Lopputuloksena siis hyvä ja omalaatuinen kamppailu näiden kolmen välillä. Lopetus oli tavallaan hyvin outo, mutta ei pelkästään huonolla tavalla. Tavallaan tässä oli jopa ihan kivaa innovatiivisuutta.

* * * 


Ylimääräisiä huomioita:

– Tämä on historiallinen ppv sillä tapaa, ettei projektini aikana ole tullut vastaan varmasti yhtään muuta ppv:tä, jossa ei olisi koko tapahtuman aikana käynyt ruudussa esiintymässä kuin yksi ainut mestari. Aika onnistunut suoritus WWF:ltä.
– En voi kuin ihmetellä, miten vaihtelevantasoisia postereita WWF tähän aikaan tuotti. Esimerkiksi Over The Edgen posteri oli tosi tyylikäs ja tämä taas aivan täyttä kuraa. Aivan kuin suoraan Paintilla tehty.

Kieltämättä tämä tapahtuma oli Kehno, samoin kuin se alussa mainitsemani King of the Ring 1995. Kuitenkaan mistään WWF:n historian surkeimmasta (tai edes ihan lähellä sitä) tapahtumasta ei voida puhua, sillä olen tässä projektini aikananikin jo nähnyt pari vielä huonompaa ppv:tä WWF:ltä. Erityisesti niitä oli tarjolla vuonna ’95. Ei tätä silti voi suuremmin kehuakaan, koska edes niin paatunut KOTR-fani kuin allekirjoittanut ei löytänyt KOTR-turnauksesta käytännössä mitään muuta hyvää kuin Road Doggin ja Chynan puolivälieräottelun. Tuon lisäksi illan parhaat palat olivatkin ainoat edes kolmeen tähteen yltäneet koitokset, eli päämestaruusottelu ja Main Event. Parempaan pitäisi WWF:n pystyä, mutta pahalta näyttää. Jospa seuraava ppv olisi jo hiukan parempi.

Wikipedia: WWF King of the Ring 1999

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.8.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Great American Bash 1999

Next post

Arvio: WCW Bash at the Beach 1999

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.