Arvio: WWF No Holds Barred

Päivämäärä: 27.12.1989 (nauhoitettu 12.12.1989)

Sijainti: Nashville, Tennessee (Nashville Municipal Auditorium)

No niin, kuten jo Starrcaden arvostelussa mainitsin, vuoden 1989 (ja samalla 1980-luvun) viimeinen ppv ei ollutkaan Starrcade, vaan tuon kunnian sai todellinen poikkeustapahtuma: tämä WWF:n No Holds Barred The Match / The Movie. En oikeastaan edes tiedä, mistä pitäisi alottaa tästä tapahtumasta kirjoittaessa… Varmaankin siitä, mistä kaikki alkoi: elokuvasta.

Kuten olen jo pariin otteeseen näissä arvioissa kertonut, WWF oli päättänyt vuonna 1988 tehdä jotain ihan uutta ja tuottaa oman elokuvan, jonka päätähdeksi nimitettiin tietenkin Hulk Hogan. Elokuvaidean taustalla oli sekä toive lyödä rahoiksi uudenlaisella tuotteella että buustata Hulk Hoganin elokuvauraa, joka oli lähtenyt lupaavasti käyntiin, kun Hogan tähditti Rocky III -leffaa. Rocky III:stä tosin oli nyt aikaa jo useampi vuosi, joten Vince oli ehkä vähän myöhässä tämän ideansa kanssa. Yhtä kaikki, vuonna ’88 alkoi kuitenkin No Holds Barred -nimisen ppv:n kuvaukset. Elokuvassa Hulk Hogan esitti Rip Thomasta, WWF:n päämestaria, joka ajautui vakaviin ongelmiin kilpailevan promootion jättiläismäisen monsteripainijan Zeuksen kanssa.

Tällä loistavalla juonella varusteltu elokuva saapui lopulta elokuvateattereihin kesäkuussa 1989. Kuten jokainen varmaan saattaa jo tässä vaiheessa arvata, leffa oli taiteelliselta anniltaan täyttä kuraa. No Holds Barred sai kaikin puolin surkeat arviot, ja sitä pidetään edelleenkin totaalisen huonona elokuvana. Lippuluukuilla No Holds Barred pärjäsi silti siedettävästi: avausviikollaan se oli toiseksi suosituin elokuva, ja senkin jälkeen katsojia riitti ainakin kohtuullisesti. Minkäänlaista kassamagneettia leffasta ei silti todellakaan tullut: sen suosio hiipui hyvin nopeasti. 8 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu leffa keräsi loppujen lopuksi yhteensä rahaa noin 16 miljoonaa dollaria. Arvioiden mukaan Vince ja WWF pääsivät juuri ja juuri omilleen, mutta minkäänlaista suurta voittoa leffalla ei tehty. Ei siis ihme, että WWF hautasi haaveet muista leffatuotannoista pitkäksi aikaa…

Mutta! Vaikka elokuva oli ilmestynyt jo kesän alussa, WWF oli hyödyntänyt tuon elokuvan tarinaa koko loppuvuoden ajan oikeassa päämestaruuskuviossa. Suurin piirtein elokuvan ilmestymisen kanssa samaan aikaan oikeasti WWF:ään ilmestyi Zeus – siis sama mies kuin se, joka esitti Hulk Hoganin, anteeksi Rip Thomaksen, päävastustajaa leffassa. Oikealta nimeltään Zeus oli Tony Lister, eikä hänellä ollut mitään hajua painimisesta. Se ei silti Vinceä haitannut, vaan hän buukkasi koko loppuvuoden ajan jatkuvaksi pääfeudiksi OIKEAN kamppailun Hulk Hoganin ja Zeuksen välillä. Tarkoituksena oli tietenkin No Holds Barred -leffan näkyvyyden maksimointi. Niinpä Hogan ja Zeus kohtasivat toisensa ensin SummerSlamissa (tuolloin joukkuekavereidensa Brutus Beefcaken ja Randy Savagen kanssa) ja sitten Survivor Seriesissä (yhdessä Survivor Series Elimination Matcheista). Tämäkään ei silti riittänyt Vincelle, vaan Survivor Seriesiin buukattiin myös backstage-angle, jossa Randy Savage ja Zeus hyökkäsivät jälleen Hulk Hoganin ja Brutus Beefcaken kimppuun, jotta näiden joukkueiden välille saatiin vielä yksi ottelu.

Ja tuosta ottelusta päästään vihdoin tähän tapahtumaan, tarkalleen joulun ja uudenvuoden pyhien väliseen päivään: 27. joulukuuta 1989. No Holds Barred -elokuvan julkaisusta oli kulunut jo puoli vuotta, ja elokuvateattereissa se ei enää pyörinyt, joten Vince yritti keksiä vielä jonkun epätoivoisen tavan leffalla rahoiksi lyömiseen. Tuo idea oli tämä No Holds Barred The Match / The Movie -niminen ppv. Vince siis päätti järjestää vuoden viimeiselle viikolle vielä ppv:n, jossa ihmiset saivat ensin katsoa koko No Holds Barred -elokuvan ja sen jälkeen näkisivät vielä OIKEAN NO HOLDS BARRED -nimisen ottelun, jossa sitten Zeus ja Savage kohtaisivat Hoganin ja Beefcaken. Koko tapahtumassa ei nähtäisi yhtään muuta ottelua: vain tuo elokuva ja sitten ottelu. Näiden kahden ohjelmanumeron ohella oli tarjolla vain molempien joukkueiden haastattelut, selostajien etukäteishypetystä ottelusta ja Royal Rumblen mainoksia. Aivan mahtava idea. Mistään ei tuntunut löytyvän tietoa siitä, paljonko tämä tapahtuma oli aikoinaan maksanut ppv:nä, mutta toivon todella, että ei kovin paljoa, koska minkäänlaista vastinetta rahoilleen ihmiset eivät tästä todellakaan saaneet.

On toki silti erikseen korostettava, että tapahtumassa nähtävä ottelu ei olisi siis suinkaan mikä tahansa joukkueottelu, vaan se oli nimenomaan No Holds Barred -ottelu. Vieläpä No Holds Barred Steel Cage Match. Käytännössä siis kyseessä oli ihan normaali häkkiottelu, mutta se vain käytiin joukkueotteluna, mikä oli varsinkin tähän aikaan vielä hyvin harvinaista. Tätä loistavaa otteluosuutta ei suinkaan nähtäisi livenä, vaan se oli nauhoitettu jo joulukuun alkupuolella yhden WWF:n tv-show’n nauhoitusten päätteeksi. Tapahtuman selostajina toimivat Jesse Ventura ja Vince McMahon, kehänlaidalla ottelua etukäteen hehkuttivat Tony Schiavone ja Sean Mooney.

Ennen kuin siirryn sitten tämän tapahtuman ensimmäisen ja viimeisen ottelun arvosteluun, pitänee sanoa jokunen sana tuosta elokuvastakin, jonka näyttämisellä tämä upea ppv siis aloitettiin. Olen sen kerran nähnyt (vähän puoliksi katsottuna tosin, täytyy myöntää), ja se oli aivan kamalaa kuraa. Voin suositella sitä jokaisella, joka osaa arvostaa 1980-luvun tahatonta camp-huumoria yhdistettynä WWF:n tökeröön meininkiin. Erityisesti showpainifaneille leffa kyllä tarjoaa muutamia aivan älyttömän idioottimaisia ja siksi juuri hauskoja hetkiä, mutta elokuvanautinnollisesti se on toki täyttä paskaa. Kannattaa siis vaikkapa sopivassa kännissä katsoa ihan läpällä ja naureskella sille, että tällainenkin leffa on todella tehty.

Ja sitten itse ottelun arvostelu:

No Holds Barred Steel Cage Match

Randy Savage & Zeus vs. Brutus Beefcake & Hulk Hogan

Mitäpä tähän nyt voisi oikeastaan enää sanoa? Arvostelin Savagen, Zeusin, Beefcaken ja Hoganin ottelun jo SummerSlamin Main Eventinä, eikä tuohon otteluun nähden kukaan tästä nelikosta ollut parantanut varsinaisesti otteitaan. Ai niin, mutta tämähän olikin NO HOLDS BARRED STEEL CAGE MATCH AND WATCH ALSO THE CRAPPY MOVIE -spektaakkeli! Unohdin jo. En oikeasti unohtanut. No, harmi että tuo stipulaatio ei varsinaisesti parantanut meininkiä. SummerSlamin Main Eventissä vielä jollain tavalla viihdyin tätä samaa joukkueottelua katsoessa, koska siinä oli jotain ensikerran viehätystä ja koska yleisökin oli varsin hyvin mukana. Nyt tämä ottelu oli kuvattu vain jonkun WWF:n tämän aikakauden B-tason tv-show’n nauhoitusten lopussa, eikä yleisö ollut varsinaisesti mitenkään supertäpinöissään. Myöskään ensi kerran viehätystä ei enää ollut, vaan kaikki varmasti tiesivät aika tarkkaan etukäteen, mitä oli tarjolla. Mutta kaikesta tästä dissauksesta huolimatta on muistettava, että tämä ottelu käytiin tosiaan silti teräshäkin sisällä ja että mukana todellakin oli Randy Savage. Nämä kaksi seikkaa pelastivat loppujen lopuksi yllättävän paljon: Savagen energia piti tätä ottelua aika mukavasti kasassa, ja teräshäkkistipulaatio auttoi sen osalta, ettei muiden tarvinnut yrittäkään painia, vaan he saattoivat keskittyä teräshäkkispottien toteuttamiseen. Hauskaa oli toki huomata myös, kuinka vielä pre-SummerSlam-aikana kaikille iskuille täysin immuuni Zeus kaatui nyt jo Hoganin ensimmäisestä Clotheslinesta. Sitä se säännöllinen ura WWF:ssä teettää. Ja vaikka nyt yleisön innostusta dissasikin, oli tässä toki Hoganin ansiosta sellainen oma big match -fiiliksensä. Yhteenvetona voitaneen siis sanoa, että aikamoiselta kierrätykseltä tämä toki tuntui, mutta olihan tämä nyt ihan hupaisa ja omalla tavallaan viihdyttävä päätös yhdelle vuoden 1989 pisimpään kestäneistä WWF-feudeista. Kiitos, tämän myötä on hyvä siirtyä uudelle vuosikymmenelle.

* *

Tämä on sellainen poikkeus-ppv, että en aio tästä sen enempää jakaa tähtiarvosanoja kuin antaa myöskään tapahtumalle minkäänlaista kokonaisarvosanaa. Sanottakoon vaikka, että tämä on jo sellaista taidetta, että tämä jää kaikkien normaalien arvosteluasteikoiden ulkopuolelle. Samalla tämä kuitenkin ihan oikeasti löi pisteen tälle puoli vuotta jatkuneelle Hoganin ja Zeuksen feudille ja aloitti jälleen uuden aikakauden WWF:ssä, ja tuota uutta aikakautta päästäänkin ihastelemaan, kun seuraavaksi siirrytään 1990-luvun puolelle. Uuteen aikakauteen kuuluu myös se, että Tony Listerin (aka Zeus) puolivuotinen pätkä WWF:ssä tuli päätökseensä, eikä mies otellut tämän tapahtuman jälkeen enää yhtään ottelua WWF:ssä. Tony Lister nähtiin kuitenkin vielä kerran – vuosia myöhemmin – painibisneksessä, kun hän teki lyhyen comebackin vuoden 1996 WCW:ssä legendaarisessa Doomsday Cage Matchissa yhtenä Hulk Hoganin yllätysvastustajista. Olen julistanut tuon ottelun ehkä koko arvostelu-urani paskimmaksi otteluksi, eli se kertonee kaiken oleellisen Zeuksen myöhemmästä painiurasta.

Wikipedia: WWF No Holds Barred

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 18.5.2017