2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF No Mercy 2000

Päivämäärä: 22.10.2000

Sijainti: Albany, New York (Pepsi Arena)

Yleisömäärä: 14 342

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


No Mercy -niminen ppv nähtiin WWF:ssä ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. Oikeastaan jos tarkkoja ollaan, sellainen nähtiin vuoden 1999 aikana kahteen otteeseen. Ensin keväällä Briteissä järjestetty ppv nimettiin No Mercyksi, ja sama nimi annettiin lokakuussa järjestetyllä välippv:lle, joka käytiin ennen Survivor Seriesiä. Jälkimmäinen paikka vakiintuikin NM:n olinpaikaksi vuosien ajaksi. Selostajinamme jälleen kerran ihanat JR ja King.

Dudley Boyz Invitational Tables Match

Too Cool vs. Lo Down vs. Tazz & Raven vs. Dudley Boyz vs. Right To Censor

Tämän erikoisen ottelun ainut taustatarina tuntui olevan Dudleyiden ja RTC:n välillä entisestään syventynyt vihanpito. Nämä kaksi joukkuetta inhosivat toisiaan, mutta kolme muuta joukkuetta tuntuivat olevan tässä lähinä statisteina. Uusina joukkueina ottelussa nähtiin D’Lo Brownin ja Chazin (entinen Headbanger Mosh) kesän aikana pystyyn pistämä Lo Down sekä Tazzin ja Ravenin kaksikko, joka sai alkunsa, kun Raven teki WWF-debyyttinsä edellisen kuukauden Unforgivenissä, jossa Raven auttoi Tazzin voittoon Jerry Lawlerista. Ottelun idea oli periaatteessa muuten sama kuin Tag Team Turmoilissa, jossa kaksi joukkuetta aloittaa ottelun ja toisen tultua eliminoiduksi uusi joukkue saapuu kehään, paitsi että eliminoinnit hoidettiin selätysten/luovutusten sijaan Dudley Boyz -henkisesti pöydän läpi pistämisellä.

En kehuisi tätä mitenkään erityisen hienoksi otteluksi. Toki jos nauttii siitä, että painijoita pistetään roppakaupalla pöydästä läpi, tämä on varmasti ensiluokkainen ottelu. Minusta se ei nyt kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin viihdyttävää, ellei taustalla ole jotain erityisen nättejä spotteja tai bumppi ei ole muuten tosi näyttävä. Toki tässä oli muutamia tosi hyviä jysäytyksiä, joiden ansiosta tämä oli loppujen lopuksi ihan kiva tv-ottelutasoinen mäiskintä, mutta tylsät välivaiheet estivät tätä nousemasta sitä korkeammalle. Oli myös hauskaa nähdä, kuinka WWE:n säännöt ovat muuttuneet vuosien aikana. Grand Master Sexay meni nimittäin ottelun aikana pöydästä läpi niin, että tämän jalat jysähtivät pöytään, ja pöytä rikkoutui hänen allaan (botch), mutta se ei kelvannut eliminoinniksi 😉 Big Show’na tekisin vuoden 2012 Extreme Rulesin päätöksestä valituksen mahdollisimman pian.

* * 

Tässä välissä oli tarkoitus nähdä kuuden hengen ottelu Testin, Albertin ja Trish Stratuksen joukkueen sekä Litan ja Acolytesien kolmikon välillä. Ottelun taustalla oli jo kuukausien ajan jatkunut vihanpito WWF:n kahden uuden merkittävimmän naispainijan Litan ja Trishin välillä. Trishin apuna olivat tietenkin hänen omat manageroitavansa Test ja Albert. Lita puolestaan oli saanut tuekseen Acolytesit, sillä Hardy Boyzilla oli kädet täynnä Edgen ja Christianin kanssa. Tämä ottelu kuitenkin peruuntui, sillä T & A pieksi Acolytesit painikyvyttömiksi backstagella juuri ennen ottelua. Sen jälkeen he yhdessä Trishin kanssa hyökkäsivät yksin kehässä seisovan Women’s-mestari Litan kimppuun, kunnes joukkuemestarit Matt & Jeff Hardy saapuivat pelastamaan managerinsa. Ihan kiva ehkä, ettei tätä ottelua tarvinnut nähdä ppv:ssä, sillä en usko, että se olisi ollut kovin erikoinen. Sen sijaan olisin tahtonut nähdä vihdoin ja viimein jo sen ensimmäisen 1 on 1 -ottelun Litan ja Trishin välillä. Tänä vuonna ppv:ssä ei ole käyty yhtään Women’s-mestaruusottelua, mutta kaksi Kat vs. Terri -ottelua on kortteihin saatu mahdutettua.

Steel Cage Match

Chris Jericho vs. X-Pac

Chris Jerichon ja X-Pacin kova ja henkilökohtainen feud oli jatkunut Unforgiveninkin jälkeen. X-Pac oli jatkanut halpamaisilla tavoilla Jerichon kimppuun hyökkäämistä, ja Jericho oli vastannut samalla mitalla. Lisäksi Jericho oli pilkannut X-Pacia juuri niin hyvin kuin hän vain osaa. Lopulta tämä feud oli edennyt siihen vaiheeseen, että tämä olisi parasta ratkaista Steel Cage Matchissa, jonka voi voittaa vain pakenemalla häkistä. Juuri ennen ottelun alkua Jericho sanoi promossaan, ettei enää edes muista, mistä hänen ja X-Pacin feud (kyllä, Jericho käytti sanaa feud) oli saanut alkunsa, mutta nyt se tulisi päätökseensä, sillä tämän ottelun jälkeen Jerichon ei kuulema tarvitsisi nähdä X-Pacia enää ikinä.

Unforgivenin ottelu näiden kahden välillä oli hyvä, ja tämä oli vielä astetta parempi. On oikeastaan hankala sanoa, miksi sytyin tälle ottelulle niin paljon. Jotenkin tässä vain toimi kaikki. Jericho oli taas kerran ilmiliekeissä, ja yleisö oli mahtavasti hänen puolellaan. Myös X-Pac esitti taas poikkeuksellisen pirteitä otteita ja otti aika karuakin bumppia, vaikka hänen WWF-uransa alkoikin olla jo laskusuunnassa noiden vuosien 1998-1999 huippuhetkistä. Yhdessä nämä kaksi saivat aikaan oikein intenssiivisen ja samalla vauhdikkaan häkkitaistelun, joka oli oikein malliesimerkki hyvin toteutetusta midcard-feudin päätösottelusta. Tällaisia pitäisi nähdä enemmänkin. Lopetuskin oli oikein näyttävä, vaikka taas kerran vähän ärsyttikin se, kuinka toinen painija lähtee kiipeämään häkistä ulos, vaikka ovi on aivan vieressä.

* * * ½ 

Tag Team Match

Right To Censor vs. Chyna & Mr. Ass

Tämä ottelu buukattiin vasta ppv:tä edeltävässä Heatissa (jota oli alettu lähettää syyskuusta lähtien MTV:ltä). Alun perin tässä No Mercyssä piti nimittäin olla tarjolla Intercontinental-mestaruusottelu Eddie Guerreron ja pian Unforgivenin jälkeen paluunsa tehneen Mr. Assin välillä. Samalla kun Ass oli tehnyt paluunsa, olivat Eddien ja Chynan välit katkenneet lopullisesti. Chyna oli jo suostunut Eddien kosintaan ennen Unfrogiveniä, ja näytti siltä, että pariskunta olisi vielä kerran saanut sovittua välinsä, mutta lopulta Eddien kieroilu, itsekeskeisyys ja yleinen mulkkumaisuus olivat Chynalle liikaa. Niinpä Chyna liittoutuikin pitkäaikaisen ystävänsä Billy Gunnin kanssa, ja he alkoivat hautoa yhdessä Eddielle kostoa. Tuosta kostosta he eivät kuitenkaan vielä päässeet nauttimaan, sillä Eddie loukkaantui ppv:tä edeltävän Raw’n ottelussa Chris Jerichoa vastaan. Comissioner Mick Foley päätti kuitenkin, että Herra Peppu ja Kyyna (hauskoja nämä What-tyylin suomennokset) eivät jää ppv:ssä ilman ottelua, ja niinpä hän määräsi heidät ottelemaan Eddien uusia liittolaisia Right To Censorin Steven Richardsia ja Val Venistä vastaan.

Täytyy todeta, etten ollut mitenkään erityisen innoissani Mr. Assin paluusta. Billy Gunnin juna oli ajanut ohi jo ajat sitten – viimeistään silloin, kun WWF:kin joutui KOTR-voiton jälkeen toteamaan, ettei tähän kaveriin kannata tuhlata singles-pushia. Nyt kun New Age Outlawsin ajat olivat ohi, ei Gunnillakaan olisi mitään annettavaa painimaailmalle. Tämäkin ottelu oli aika lailla perus tv-ottelumeininkiä. Periaatteessa ihan kivaa ja katsottavaa meininkiä, mutta ei mitään sellaista, jota erityisesti kaipaisin ppv:seeni. Richardin otteita on kyllä hauska katsoa kuukaudesta toiseen. Tämä RTC-gimmick sopii hänelle kuin nyrkki Mr. Assiin.

* * 

No Holds Barred Match

Rikishi vs. Steve Austin

Tämä ottelu vaatiikin sitten vähän enemmän selittämistä. Steve Austin oli siis tehnyt paluunsa WWF:ään edellisessä kuussa, ja heti paluunsa jälkeen hän oli alkanut selvittää, kuka oli se hirviö, joka oli ajanut Austinin päälle parkkipaikalla kesken edellisvuoden Survivor Seriesissä ja aiheuttanut tuolla yliajolla Austinille lähes vuoden pakkoloman. Austinin silmissä kaikki olivat syyllisiä kunnes toisin todistettiin. Niinpä hän viikkojen aikana pyöri ympäri WWF:ää etsimässä sitä yhtä oikeaa syyllistä, ja siinä sivussa hän jakeli Stunnereita kaikille eteen tuleville. Operaationsa aikana Austin saattoi myös keskeyttää otteluita hyökkäämällä kehässä olevien painijoiden kimppuun. Tämä ei kuitenkaan enää Comissioner Foleylle käynyt, ja hän ilmoitti joutuvansa hyllyttämään Austinin painitoiminnasta, kunnes tämä suostuisi noudattamaan tiettyjä pelisääntöjä. Tämä ei kuitenkaan Austinia haitannut – varsinkaan, kun lopulta hänen yliajajakseen paljastui Rikishi. Kyllä, Rikishi. Se hymyilevä ja sympaattinen Too Coolin kanssa pyörinyt tanssiva samoalainen. Eräässä Raw’ssa Rikishi seisoi parkkipaikalla ja ilmoitti, että hän oli ollut tuon kylmäverisen murhayrityksen takana. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä siksi, että hän vihaisi Austinia, vaan siksi, että hän tahtoi auttaa sukulaistaan The Rockia, jolla piti olla SurSerissä ottelu Austinia vastaan. Rikishi julisti tehneensä kaiken Rockin vuoksi ja lupasi viimeistelevänsä työnsä No Mercyssä, jossa hän hakkaisi Austinin niin, että tämä ei palaisi enää koskaan. Rikishi oli myös yrittänyt ajaa Austinin päälle uudestaankin.

Tämä oli ottelu lähinnä nimellisesti, ja ensisijaisesti tämä oli vain anglemainen HC-rymistely. Austin veti kyllä hienosti roolinsa, sillä hän oli todella tässä ottelussa niin raivoissaan olevan näköinen, etten ollut nähnyt häntä koskaan sellaisena. Niinpä ottelu olikin pitkälti sitä, kun Austin whippasi Rikishin p***että ympäri areenaa, kunnes Rikishi pääsi pariin otteeseen niskan päälle. Mäiskintä ei kuitenkaan mielestäni ollut millään tavalla erityisen viihdyttävää tai näyttävää HC-painia vaan semmoista aika perusmättämistä. Asiaa ei parantanut se ottelun lopussa hieman yli mennyt parkkipaikka-angle, joka päättyi poliisien väliintuloon. Jatkoi storylinea ihan hyvin, muttei ollut otteluna mitenkään erityinen.

* * 

WWF European Championship

William Regal (c) vs. Naked Mideon

Kyllä vain, (Lord) Steven Regal oli tehnyt paluunsa WWF:ään. Regalhan oli siis vuosien ajan WCW:ssä midcardin vakionimi, kunnes vuoden ’98 loppupuolella hän loikkasi WWF:ään, ja miehelle annettiin hirveä ”Real Man’s Man” Stephen Regal -gimmick. Tuolla gimmickillä Regal ehti pyörähtää vain yhdessä WWF:n ppv:ssä, ja hän palasi nopeasti WCW:hen. Sielläkään häntä ei kuitenkaan osattu enää kummemmin käyttää, sillä roster oli täyttynyt jo kaikista muista WWF-rejecteistä ja nuorista janareista. Niinpä vuoden 2000 alussa Regal sai kenkää WCW:stä, ja nyt hän oli vihdoin saapunut WWF:ään. Tällä kertaa firma ymmärsi olla tunkematta Regalille mitään idioottimaista miesten mies -gimmickiä, vaan sen sijaan hänen annettiin jatkaa samalla ylimielisen englantilaisen aristokraatin hahmolla, jota hän oli kaikki vuodet vetänyt WCW:ssäkin. Vain nimi muutettiin Stevenistä Williamiksi, ja toimiva paketti oli valmis. Pian comebackinsa jälkeen William otti arvolleen sopivan European-mestaruuden haltuunsa, ja nyt oli ensimmäisen ppv-mestaruuspuolustuksen aika. Vastaansa Regal sai vanhan ystävämme Mideonin, jonka uraa WWF yritti vielä kerran elvyttää maailman kamalimmalla gimmickillä: Mideon oli nimittäin alkanut pyöriä WWF:n lähetyksissä alasti (ainoastaan vyölaukku kriittisten paikkojen ”tiellä”), koska hän kuulema nautti alasti olemisesta. Mideon saapui samassa Aatamin asussa myös painiotteluihinsa, ja niinpä häntä alettiin kutsua Naked Mideoniksi. Kyllä, tämä on taas Attitude Eraa parhaimmillaan. Regal ei voinut tämmöistä moukkamaisuutta ymmärtää, ja niinpä hän oli vaatinut Comissioner Mick Foleylta, että Mideon pistää vaatteet päällensä tähän mestaruusotteluun.

Regalin toive näyttikin ensin toteutuvan, mutta niin vain ottelun loppupuolella silmämunani turmeltiin pysyvästi, kun Mideon tempaisi housut jalastaan ja esiintyi suorassa ppv-lähetyksessä munasilteen. Ei pyhät pyssyt. Tämäkö on sitä painiviihdettä? Itse ottelu oli aika heikko, mistä voimme kiittää täysin Mideonia. Hänellä on nimittäin todella kadehdittava taito saada kaikkien vastustajiensa kanssa aikaan samantasoisia otteluia. Olipa vastassa sitten Big Bossman, D’Lo Brown tai hitto vie taidokas William Regal, ottelut ovat aina alle kahden tähden tasoa. Regal kyllä näytti tässäkin yrittävän parhaansa, mutta eipä se kauhean pitkälle Mideonin kanssa riittänyt. Katsottava ottelu (tai no, ei oikeastaan katsottava sen alastomuuden takia), mutta siihen se jäi.

* ½ 

WWF Tag Team Championship

Hardy Boyz (c) vs. Los Conquistadors

Tämä oli taas uusi käänne erittäin mielenkiintoisiin WWF:n joukkuemestaruuskuvioihin. Edge ja Christian olivat vihdoin joutuneet luopumaan joukkuevöistään, mutta he tahtoivat kiivaasti saada nuo vyöt takaisin itselleen. Se ei kuitenkaan onnistunut aivan helposti, ja lopulta Edge ja Christian tippuivatkin pois ykköshaastajan asemalta. Samalla Los Conquistadors teki paluunsa WWF:ään aivan puskista. Los Conquistadorshan oli siis alun perin ’80-luvun lopun WWF:ssä vaikuttanut ”latinolainen” jobberijoukkue, joka koostui kokokeltaisiin asuihin pukeutuneesta Unosta ja Dosista. Oikeasti joukkueen muodostivat kaksi puertoricolaista painijaa. Los Conquistadors katosi WWF:stä 1990-luvun alussa, ja heitä ei ollut mainittu missään, ennen kuin tuo mystinen joukkue teki nyt shokkipaluunsa. Pian kaikille alkoi olla kuitenkin kayfabessakin selvää, että Conquistadors-asujen alla eivät olleet alkuperäiset joukkueen latinojäsenet, vaan kaksi kanadalaista ex-joukkuemestaria. Kukaan ei kuitenkaan ollut pystynyt todistamaan, että Edge ja Christian tosiaan vetäisivät Conquistadors-roolia, ja niinpä tämä ottelu buukattiin No Mercyyn, koska Conquistadorsit olivat voittaneet ykköshaastajuuden pian ”comebackinsa” jälkeen rehdissä ottelussa.

Nautin tästä ottelusta paljon jo pelkästään sen takia, että selostus oli ottelun aikana aivan timanttista, koska King esitti sitkeästi uskovansa, että kyseessä eivät ole Edge & Christian maskin alla. Muun muassa tällainen helmi löytyy yhdestä vaiheesta:

JR: ”But these two boys ain’t from Mexico!”

King: ”They’re not necessarily from Mexico. They’re Conquistadors. They could be from… ermm…”

JR: ”Anywhere from South America, right?”

King: ”Sure.”

JR: ”Brazil… Argentina…”

King ”C’mon JR!”

JR: ”…Toronto…”

King: ”Yea! What?….Toronto? No!”

Muutenkin Edgen ja Christianin Conquistadors-roolin vetäminen oli aivan ensiluokkaisen hauskaa katsottavaa. Harmi vain, että samalla se vei jonkun verran pois itse ottelun laadusta. Monet arvostelijat ovatkin antaneet tälle yllättävän alhaisia arvosanoja, sillä painillisesti tämä kieltämättä jää kaikkien muiden ppv:eissä nähtyjen E & C vs. Hardyt -ottelujen taakse. Ei tämä silti painillisesti ole todellakaan huonoa, vaan itse asiassa keskimääräistä parempaakin, sellaista ihan viihdyttävän tasoista. Niinpä itse tykkäsin kyllä tätä katsoa: erityisesti, kun uutena piirteenä tässä hauskassa ottelussa oli tämä Conquistadors-meininki. Jatkoakin odotan innolla, sillä ottelun jälkeen nähtiin entistä hämmentävämpi angle, jossa Conquistadorsit hengailivat backstagella Edgen ja Christianin kanssa.

* * * 

Singles Match

Chris Benoit vs. Triple H

Jos jollekin on vielä epäselvää, niin minä olen tässä face/heel-jaotteluasemassa suunnilleen niin paljon eri mieltä enskan kanssa kuin varmaan voi olla. Enskan mielestä koko jaottelu on vain perinne Wanhan Wrestlahmentin ajoilta ja voitaisiin unohtaa kokonaan. Minä en taas näe mitään pahaa siinä, että painijasta voi sanoa, onko tämä missäkin tilanteessa ”hyvä” tai ”paha”, koska lähes poikkeuksetta niin voi tehdä. Eivät kaikki facet ole perinteisiä vauvanaamoja ja kaikki heelit tavallisia julmia ilkimyksiä. On myös paljon välimuotoja, mutta heidätkin voi tunnistaa aina silti joko faceksi tai heeliksi. Toisilla status vaihtuu tiuhasti ja toisilla ei koskaan. Niinpä minä vierastan todella paljon koko tweener-käsitettä ja merkkausta, jota ainakin What ja Saimou ovat noissa arvosteluissaan läväyttäneet. Ei tule mieleen yhtään kunnon tilannetta, jossa jonkun juonikuvion aikana painija ei jollain tavalla olisi näkyvästi faceksi/heeliksi kallistuva. Tämänkin ottelun kohdalla siis joku voisi ehkä luokitella Triple H:n tweeneriksi, mutta minusta hän on selvästi heel. Samoin on Triple H:n vastustaja Chris Benoit. Kauhean alignment-pohdinnan jälkeen totean itse ottelun taustatarinasta vain sen, että Benoit oli viime viikkojen aikaan hyökännyt useamman kerran Triple H:n vaimon Stephanie McMahon-Helmsleyn kimppuun ja aiheuttanut yhdellä noista hyökkäyksistä Triple H:lle tappion ykköshaastajuusottelussa. Ei siis ollut mikään ihme, että HHH tahtoi päästä kurittamaan Benoit’ta. Stephanie olisi halunnut tulla miehensä ringsidelle, mutta Triple H ei antanut.

Triple H teki sen taas. Tämä vuosi on ollut miehelle aivan erinomainen. Tässä vaiheessa vuotta alkaa olla mielestäni jo turvallista jaella tällaisia kehuja HHH:lle, sillä taas kerran hän oli mukana show’n parhaassa ottelussa. Tällä kertaa(kaan) hän ei tosin ollut ottelun suurin tähti mutta hoiti osuutensa esimerkillisellä intohimolla ja tarkkuudella. Hunter ei siis hävinnyt suorituksessaan paljon Benoit’lle, joka olikin sitten aivan mahtava päästessään vetämään näitä ME-tason otteluita. Vaikka kehuja näille kahdelle huippupainijalle kauhonkin, tämä ei silti ollut ihan mitään MOTYC-tasoa, vaikka huippuotteluksi ylsikin. Ehkä se oli osittain se heel vs. heel -asetelma, joka loi tälle ottelulle sellaisen tunteen, että nämä pystyisivät vielä parempaankin ja että se joku ihan viimeinen suun pyöreäksi jättävä silaus jäi vielä puuttumaan, vaikka tässä nähtiinkin upeita liikkeitä ja kunnon taistelulopetus.

* * * * 

WWF Championship
No DQ Match

The Rock (c) vs. Kurt Angle

Kirosin jo edellisen ppv:n arvostelussa sitä, kuinka vähälle huomiolle WWF-mestaruuskuvot olivat jääneet sen jälkeen, kun Triple H:n ja Rockin feud oli tullut päätökseensä, joten en aloita siitä enää uudestaan. Vähän tekisi kyllä mieli. No, antaa olla. Tässäkin ottelussa päätarinana oli se, kuinka Stephanie McMahon-Helmsley oli päättänyt miehensä ja Anglen katkerista erimielisyyksistä huolimatta aloittaa bisneskumppanuuden Anglen kanssa sen jälkeen, kun Angle oli voittanut ykköshaastajuusottelun Triple H:ta vastaan. HHH ei tästä ”bisneskumppanuudesta” pitänyt, mutta suostui hyväksymään sen niin kauan, kun Angle ei enää yrittäisi iskeä Hunterin vaimoa. Stephanie tahtoi uskoa, että hän voisi tehdä yhteistyötä sekä Triple H:n että Anglen kanssa. Samaan aikaan Rockilla oli omat suuret ongelmansa, sillä hän ei voinut ymmärtää sitä, miksi Rikishi oli ajanut Austinin päältä mukamas hänen vuokseen. Rock oli selittänyt moneen otteeseen, ettei hänellä todellakaan olisi mitään osuutta Austinin yliajamiseen ja että koko juttu olisi Rikishin yritys mustamaalata hänet. Viimein ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Rock julisti, että No Mercyssä hän purkaisi kaiken viimeaikaisen pahan olonsa ylimieliseen Kurt Angleen.

Taustatarina ei antanut taaskaan varsinaisesti aihetta hurraamiseen, mutta onneksi ottelu itsessään oli suurin piirtein juuri niin viihdyttävä kuin sopi toivoakin. Angle ja Rock pistivät pystyyn sen kuuluisan entertainment-brawlin, joka oli laadultaan jopa lähellä huippuottelua. Olisin luultavasti antanutkin tälle huippuotteluarvosanan, mutta ottelun lopussa nähdyt lukuisat sekaantumiset ja erinäisten painijoiden saapumiset ja poistumiset söivät minun silmissäni sen verran ottelun fiilistä, että lopulta tässä kaikin puolin mainiossa ottelussa jäätiin hieman neljän tähden rajan alapuolelle.

* * * ½ 


No Mercy vuosimallia 2000 ei vakuuttanut minua mitenkään suunnattomasti. Olihan siellä tarjolla yksi hieno neljän tähden ottelu ja pari oikein maittavaa ***½-ottelua, yksi ME:nä ja yksi alakortin otteluna. Tuossa on jo pelkästään sellainen kolmikko, jonka ansiosta yksikään ppv ei voi olla lähelläkään huonoa. Harmi vain, että noiden otteluiden ulkopuolella kaikki oli joko parhaimmillaan tv-ottelutasoa tai muuten heikompaa kuin ottelijoilta olisi voinut odottaa. Tykkäsin kyllä Conquistadors-kuviosta, mutta ottelu jäi kieltämättä vähän odotuksien alapuolelle. Kokonaisuutena tämä ppv siis jätti sellaisen Ok-fiiliksen, oikeastaan hyvin samanlaisen kuin vuonna 2012 nähty Over The Limit.

Wikipedia: WWF No Mercy 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.7.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: ECW Anarchy Rulz 2000

Next post

Arvio: WCW Halloween Havoc 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.