1999ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF No Mercy UK 1999

Päivämäärä: 16.5.1999

Sijainti: Manchester, Englanti (Manchester Evening News Arena)

Yleisömäärä: 18 107

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


WCW:n ja ECW:n jälkeen taas WWF:ää tällä kertaa hieman poikkeuksellisemman ppv:n muodossa. WWF oli järjestänyt kaksi kertaa aikaisemmin, ensin syksyllä ’97 ja sitten joulukuussa ’98, pelkästään Briteissä tilattavissa olevan ppv:n. Nyt keväällä ’99 WWF jatkoi näiden tapahtumien historiaa järjestämällä Manchesterissa No Mercyn, jonka saattoi siis tilata ppv:nä vain Briteissä. Sen takia tämä tapahtuma nähtiin samana päivänä kuin ECW:n Hardcore Heaven: ECW ei kilpaillut WWF:n kanssa samoista katsojista. Tämä oli ensimmäinen No Mercy -niminen tapahtuma, ja tästä lähtien NM kuuluikin vuosia WWF:n tapahtumakalenteriin. Itse asiassa jo tänä samana vuonna nähtiin toinenkin No Mercy -nimeä kantava ppv, kun WWF järjesti samannimisen ppv:n myöhemmin syksyllä ’99. Vastaavaa on tuskin koskaan muuten tapahtunut. Tapahtuman selostajana toimivat tutut JR ja King. Show’n avasi Shane McMahonin johtaman Corporate Ministryn vakuuttava promo siitä, kuinka he tulisivat tuhoamaan kaikki heidän tielleen asettuneet henkilöt tänään.

Singles Match

Tiger Ali Singh vs. Gillberg (c)

Tahtoisin todella tietää, mikä juttu on siinä, että ainoat ppv:t, joissa WWF on käyttänyt Tiger Ali Singhiä tähän mennessä, ovat nämä kolme Briteissä järjestettyä. No, tässä tapahtumassa hän sai kuitenkin vastaansa ilman mitään kummempaa syytä Gillbergin, joka oli siis yksi näistä Attitude Eran legendaarisista hahmoista. Vuosia jobberina toiminut Dwayne Gill sai vuoden ’98 lopussa itselleen gimmickin, joka parodioi kaikella mahdollisella tapaa Goldbergiä. Parhaan käsityksen tuosta parodioinnista saa katsomalla Gillbergin entrancen. Parodiaan kuului myös Goldbergin voittoputken pilkkaaminen sillä, että Gillberg hävisi lähes kaikki ottelunsa. Kuitenkin hänet oli buukattu vuoden ’98 lopussa voittamaan Light Heavyweight -mestaruus, mikä olikin aikamoinen kuolinisku koko WWF:n LHW-divisioonalle. Gillbergin hahmo vanheni nopeasti, ja jo aika alkuvuodesta hän ensin katosi house show’ihin puolustamaan mestaruuttaan. Lisäksi hän teki joitain satunnaisia esiintymisiä, kuten tässä ppv:ssä. Pian tämän jälkeen Gillberg kuitenkin katosi WWF:stä kokonaan, mutta mestaruusvyö jäi hänelle, kunnes hän saapuisi seuraavana vuonna painimaan vielä yhden ottelun, jossa hän sen sitten jobbasi. Toisin sanoen ei kannata odottaa LHW-mestaruusotteluita vuoden ’99 ppv:iltä.

Tulipas pitkä sepustus Gillbergistä, mutta joskushan se oli tehtävä, koska tämä oli hänen ensimmäinen ja samalla ainut ppv-tason 1 on 1 -ottelu. Ottelusta ei sen sijaan olekaan paljoa kirjoitettavaa, koska se kesti noin minuutin. Annan puolikkaan ihan vain siitä, että oli Gillberg tavallaan ainakin hitusen hauska. Paljon muuta ei tästä voikaan sanoa.

½ 

Six Man Tag Team Match

Corporate Ministry vs. The Brood

Tämä oli ensimmäinen osa illan neljästä ottelusta, joissa Shane McMahon oli luvannut Corporate Ministryn tuhoavan heidän vastustajansa. Tämän ottelun syyt juontuvat edelleenkin siitä, kun WrestleMania XV:n jälkeen Brood lähti Ministrystä. Backlashissa Acolytes ja Mideon voittivat Broodin Visceran avustuksella. Tällä kertaa Acolytesin avuksi Broodia vastaan astelikin tämä mammutti.

Ottelu oli laadultaan ehkä hitusen heikompi kuin Backlashin ottelu. Siitä ei voi kuitenkaan syyttää Visceraa, koska hän ei kovin suurta roolia ottelussa näytellyt ja hoiti itse asiassa oman osuutensa ihan kohtuullisesti. Lisäksi ottelun alkupuolisko oli mielestäni jopa parempaa menoa kuin Backlashin kamppailu, mutta turhan pitkä keskiosuus ja ehkä vähän liian sekavat loppumeiningit verottivat sitten laadusta. Annan kuitenkin saman arvosanan, koska yleisö oli niin mahtavasti mukana koko ottelun ajan, että jo se piti tunnelman kohdallaan. Erityiset britit hurrasivat Edgelle, joka vakuutti minutkin eniten tässä ottelussa.

* * ½ 

Singles Match

Steve Blackman vs. Droz

Ilmeisesti WWF päätti taas vaihteeksi koittaa tarjota Steve Blackmanille vähän pushia, kunnes tajuaa, ettei yleisö vain syty tälle pökkelölle. Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut Blackmanista, joka on mielestäni äärimmäisen tylsyyden tiivistymä. Ennen ottelua nähtiin lyhyt hypevideo Blackmanista, jotta brittiyleisö tajuaisi varmasti olla miehen puolella. No, eipä tajunnut. Vahvasti ei mennyt myöskään Drozilla, joka oli LOD-kuvioiden jälkeen jäänyt pyörimään alakorttiin. Nyt hänellä ei ollut edes mukanaan henkilökohtaista tatuoijaansa Prince Albertia. Mitään taustaa ei ottelulla ollut.

Vaikka Blackman olikin äärimmäisen tylsä kaveri, eivät hänen painitaitonsa olleet ihan heikoimmasta päästä. Varsinkin potkut Blackman kieltämättä hallitsi ihan hyvin, ja ne pari näyttävää potkua olivat tämänkin ottelun parasta antia. Muutenkaan ottelu ei painillisesti ollut mitään kamalaa roskaa, mutta ihan hemmetin tylsää kylläkin. Painillisesti ottelu oli ehkä ihan ok -tasoa, mutta kaikenlaisen kiinnostavuuden puute laskee vielä arvosanaa.

* ½ 

Singles Match

Mideon vs. Kane (c)

Toinen osa neljästä Corporate Ministry vs. muut -otteluista. Kane ja X-Pac olivat siis edelleen WWF:n joukkuemestarit, ja yhdessä he olivat taistelleet erityisesti Triple H:ta, Shane McMahonia ja Chynaa vastaan. Tällä kertaa Kane sai kuitenkin vastaansa Corporate Ministryn omalaatuisen persoonan Mideonin, jonka tehtävänä oli tehdä selvää Kanesta.

Kanen ja Mideonin ottelu ei etukäteen kuulostanut miltään mahtavalta painiottelulta, eikä se sitä tosiaan ollutkaan. Kane on aina ollut luotettava esiintyjä ja yleensä varsin viihdyttävä brawler ja helposti parhaimpia WWF/E:n isoimpia miehiä, mutta ei hänestä silti koskaan ole ollut kantamaan Mideonin kaltaisia painijoita hyviin otteluihin. Aika harvasta on. Ottelun hyvä puoli oli se, että tämä oli aika lyhyt, joten tämä ei ehtinyt käydä mitenkään tylsäksi. Kane hoiti oman osuutensa ihan ok:sti väläyttäessään pari näyttävää liikettä. Mideon oli oma itsensä, ja lopetuskin oli aika laimea. Ei tämä mainostettavan huono ollut, mutta kaikin puolin turha.

* ½

Singles Match

Tori vs. Nicole Bass

Alun perin tämän ottelun piti olla Torin ja Sablen kamppailu. Mestaruudesta tuokaan ottelu ei silti olisi ollut, koska Sable oli hävinnyt tätä ppv:tä edeltävässä Raw’ssa Women’s-mestaruutensa Evening Gown Matchissa Debralle. Näin sitä naisten divisioonaa luodaan. Torilla ja Sablella oli oma pitkä historiansa, johon kuului WM:ssä nähty ottelu, joka päättyi, kun Sablen henkivartija Nicole Bass teki WWF-debyyttinsä ja auttoi Sablen voittoon ottelussa. Kun NM:ssä koitti tämän ottelun aika, saapui Sable kehään kertomaan, kuinka hän oli saanut heti Britteihin saavuttua flunssan, eikä ollut painikuntoinen. Niinpä Nicole Bass otti Sablen paikan tässä ottelussa.

Sable ei jäänyt edes kehänlaidalle katsomaan henkivartijansa otteita, mutta eipä niissä paljoa katsottavaa ollut, sillä ottelu ei kestänyt puoltakaan minuuttia. Täysi squash, eikä millään tavalla mielenkiintoinen. Nicole Bass oli lähinnä oksettava ilmestys. Taisin muuten sanoa jo WM:n kohdalla, että se olisi ollut Sablen viimeinen ppv-esiintyminen ennen paluuta vuotta 2003, mutta tämä se viimeinen esiintyminen oli. Itse asiassa ihan kaikkein viimeisin. Ironista, että Sablen mies Marc Mero teki viimeisen WWF-esiintymisensä edellisessä WWF:n britti-ppv:ssä.

DUD 

WWF European Championship

Shane McMahon (c) vs. X-Pac (c)

Shane McMahon oli voittanut maaliskuussa WWF European-mestaruuden X-Pacilta Corporationin rankalla avustuksella. WrestleMania XV:ssä miesten oli tarkoitus huipentaa feudinsa mestaruusottelussa, jossa kukaan ei uskonut Shanella olevan mahdollisuuksia. Toisin kuiten kävi, kun Triple H käänsi selkänsä pitkäaikaiselle ystävälleen ja auttoi Shanea säilyttämään mestaruutensa. WM:ää seurannessa Raw’ssa Shane ilmoitti saavuttaneensa kaiken haluamansa ja eläköityvänsä kehätoiminnasta mestarina. Samalla hän siis pisti European-mestaruuden hyllylle, eikä mestaruudesta puhuttu mitään ennen tätä tapahtumaa. Show’n alussa pitämässän promossa Shane nimittäin esitteli yleisölle, kuinka European-mestaruus kimmalsi taas hänen vyötäisilleen. Shane ilmoitti palauttaneensa European-mestaruuden yhden päivän ajan aktiiviseksi. Lisäksi hän lupasi puolustaa tuota vyötä ketäpäs muutakaan kuin X-Pacia vastaan.

WM:n ottelu Shanen ja X-Pacin välillä oli Main Eventin ohella ainoa kunnon valopilkku ’Maniassa. Niinpä toivoin, että tämä ottelu piristäisi tähän mennessä aikamoisen katastrofaalista ppv:tä. Ikävä kyllä tämäkin ottelu tuotti pettymyksen, sillä WM:n ottelun tasolle ei tässä ylletty. Oli tämä silti ihan energistä mättöä, eikä edes lopun ylibuukkaus oikeastaan häirinnyt, koska tähän se sopi hyvin. Oli tämä siis ehdottomasti illan parhaimpia otteluita, mutta tällä kertaa se kertoo ennemminkin show’n tasottomuudesta kuin siitä, että tämä olisi ollut erityisen hyvä.

* * ½

Singles Match

Billy Gunn vs. Mankind

Mankind kävi aikaisemmin illalla vetämässä varsin hyvän promon, joka oli mainitseminen arvoinen ihan vain sen takia, että se oli yksi harvoista illan paremmista hetkistä. Mankind oli ainut Briteissä paikalla olevan jäsen Unionista, joka oli Mankindin, Big Show’n, Ken Shamrockin ja Testin Corporate Ministrya vastaan taistelemaan muodostettu stable. Siksi oli aika outoa, ettei Mankind paininutkaan tässä ketään Corporate Ministryn jäsentä vastaan. Tosin Undertakerin johdolla Ministry hyökkäsi hänen kimppuunsa ennen ottelun alkamista. Mankindin vastustaja Billy Gunn oli siis ylempänä raportoimani Smackdownin jälkeen kääntynyt virallisesti heeliksi, sillä hyökättyään X-Pacin kimppuun hän hyökkäsi Raw’ssa myös Road Doggin kimppuun. New Age Outlawsin taru oli virallisesti ohi, ja Billy Gunn haki nyt menestystä single-uralla.

Tässä vaiheessa ppv:tä en uskaltanut enää toivoa kovin paljoa miltään ottelulta. Onneksi en odottanut, koska ei tämä kauheasti mitään tarjonnutkaan. Mankindiltäkin esitys ottelussa oli harvinaisen vaisua, mutta ehkä se johtui siitä, että hänen piti myydä jalkansa loukkaantumista, joka johtui siis Ministryn backstage-hyökkäyksestä. Niinpä vieritän suurimman syytöksen ottelun buukanneelle henkilölle. Kuinka järkevää oli pistää Billy Gunn kuljettamaan tämä ottelu alusta loppuun? Jos minulta kysytään, ei kovinkaan järkevää. Seurauksena oli oppikirjamaista mutta tylsää jalan työstämistä. Onneksi Mankind pääsi välillä väläyttämään edes vastaiskuillaan, ja lopputaistelut olivat tässä jopa hyviä, jos ei oteta huomioon kellonsoittajan kunnon botchia. Tv-ottelutasoinen vääntö, mutta se siitä.

* * 

WWF Championship
No Holds Barred Match

Steve Austin (c) vs. Triple H vs. The Undertaker

Tämä oli illan Main Event ja viimeinen sekä tärkein illan neljästä Corporate Ministryn ottelusta. Steve Austin oli siis säilyttänyt mestaruutensa Backlashissa The Rockia vastaan, ja seuraavassa Raw’ssa The Rock kääntyi faceksi ja Corporationia vastaan. Uusiksi henkilöiksi mestaruudenriistämisoperaatioon valjastettiin kaksi yhdistetyn Corporate Ministryn suurinta tähteä Triple H ja The Undertaker. Austin ei suinkaan saanut vastaansa vain toista näistä kahdesta, vaan Shane McMahon buukkasi hänet kohtaamaan molemmat samassa ottelussa ja teki ottelusta vielä No Holds Barred Matchin, vaikka sen käytännön hyöty jäi minulle aika arvoitukseksi, sillä normaaleissakaan Triple Threateissa ei diskausta ole.

Tältä ottelulta olisi voinut toivoa aika paljonkin, mutta ei tässä nyt ihan toivottuun meininkiin ylletty. Undertaker ei edelleenkään kovin hyvässä kunnossa ollut, mutta oli hän selvästi esim. maaliskuusta parantanut, ja Triple Threat takasi sen, että UT pystyikin pysyttelemään pitkälti taka-alalla. Austin hoiti oman osuutensa rutiinilla, mutta Triple H vakuutti taas tässä siitä, että oli vuosituhannen vaihteen lähestyessä jo ME-tason peluri. Oli selvästi ottelun paras osanottaja ja väläytti tosi hyviä otteita. Kokonaisuudessaan tämä oli periaatteessa hyvää entertainment-brawlia, mutta ei tämä missään kohtaa mitään ikimuistoista tarjonnut, mitä päämestaruus- ja ME-ottelulta voisi toivoa. Illan paras ottelu kuitenkin. Lopussa nähty kunnon joukkomellakka ärsytti aluksi, mutta loppujen lopuksi se oli kuitenkin ehkä ihan toimiva ratkaisu.

* * * 


Tiivistettynä Surkea. Jos yksi ainut ottelu yltää kolmeen tähteen ja sekin vain vaivoin, ei mitään muuta vaihtoehtoa arvosanaksi voi olla. Ainut ppv:n hyvä asia oli periaatteessa ihan hyvä idea, että korttia hallitsi Corporate Ministryn tarkoitus tuhota kaikki vastustajansa. Arvoitukseksi vain jäi se, miksi ihmeessä paikalle ei sitten ollut tuotu sitä porukan suurinta uhkaa, eli Unionia. Muutenkin kaikesta oikein huokui se, ettei WWF:llä ollut minkäänlaista intressiä satsata pelkästään Briteissä järjestettyyn ppv:hen. Drozin, Gillbergin ja Steve Blackmanin kaltaiset nimet varmasti peittivät pettymyksen siitä, että esimerkiksi Rockia ei tapahtumassa nähty. WWF:n ensimmäinen vain Isossa-Britanniassa tilattavissa ollut ppv One Night Only oli oikeasti hyvää menoa. En siis tajua sitä, miksi hyvän tarjonnan sijaan pitää näyttää täyttä roskaa.

Muutama satunnaispointti vielä, kun muistan. Yleensä näitä tulee show’n aika mieleen, mutta raportin kohdalla olen ne jo unohtanut.

– Selostajat puhuivat ennen Main Eventiä lyhyesti British Bulldogista, tämän urasta ja nykyisestä loukkaantumisesta, joka johtui siis miehen viimeisessä WCW-ottelussa tapahtuneesta botchista. Jännää, koska Bulldog ei käsittääkseni tässä vaiheessa ollut virallisesti edes WWF:n palkkalistoilla.
– Triple H:n DX:n jälkeisen ajan singles-uran alkuvuosien tunnetun sisääntulomusiikin ensimmäinen versio soi tässä tapahtumassa ensimmäistä kertaa Triple H:n entrancemusiikkina. Backlashissa Triple H:lla oli ollut käytössä theme, jota hän ehti käyttää vain noin kuukauden ajan ja joka kuulosti, kuten joku Youtuben kommenttiboksissa hienosti huomauttaakin, lähinnä TNA-themeltä.
– Samoin tämä oli ensimmäinen ppv, jossa kuultiin Billy Gunnin legendaarinen Ass Man-entrance theme. Voiko parempaa olla? So many asses, so little time…

Wikipedia: WWF No Mercy UK

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 13.7.2011

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: ECW Hardcore Heaven 1999

Next post

Arvio: WWF Over the Edge 1999

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.