2002ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF No Way Out 2002

Päivämäärä: 17.2.2002

Sijainti: Milwaukee, Wisconsin (Bradley Center)

Yleisömäärä: 15 291

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


No Way Out oli jo perinteikkääksi muodostunut välietappi Royal Rumblen ja vuoden suurimman painitapahtuman WrestleManian välillä. Vuodesta 2000 lähtien järjestettyä NWO:ta olivat selostamassa tänäkin vuonna Jim Ross ja Jerry Lawler, eikä tapahtuma muutenkaan poikennut ratkaisevasti aikaisem…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 


NWO muuttui hetkessä nWo:ksi, kun ppv alkoi tavalla, jota kukaan ei olisi pitänyt mahdollisena vielä vuotta aikaisemmin. New World Orderin sisääntulomusiikki kajahti soimaan World Wrestling Federationin lähetyksessä äänentoistolaitteista, ja mustavalkoinen värimaailma valtasi koko areenan, kun Hollywood Hogan, Kevin Nash ja Scott Hall saapuivat sisääntulorampille. nWo oli saapunut WWF:ään.

Ennen kuin siirryn itse avausanglen sisältöön, tämä tilanne vaatinee pienen taustoituksen. Koko tapahtumakulku oli saanut alkunsa Ric Flairin ja Mr. McMahonin henkilökohtaiseksi ja brutaaliksi yltyneestä feudista, joka sai tietynlaisen käänteen Royal Rumblessa, jossa Flair pisti McMahonin luovuttamaan Figure Four Leg Lockissa. Tämä tappio ja Flairin valtaantulo WWF:ssä oli liikaa Vincelle, jonka mielenterveys alkoi järkkyä pian RR:n jälkeen. Tammikuun loppupuolen SD:ssä Vince nähtiin show’n aikana puhuvan tyhjässä huoneessa peilin edessä itselleen siitä, kuinka hänen on annettava ”hänen luomukselleen” WWF:lle ”annos kuolemaan johtavasta syövästä”. Kryptiset sanat saivat konkreettisen selityksen, kun show’n lopussa Vince kääntyi ympäri, ja hänen tuolinsa selkänojassa lukivat kirjaimet nWo. Seuraavassa Raw’ssa Vince kertoi Flairille, että nWo on matkalla WWF:ään, eikä edes Flairin anelu uudelleen harkitsemista muuttanut sekopäisen Vincen mieltä. WWF-fanit eivät voineet kuin jäädä kauhulla odottamaan nWo:n saapumista.

Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, Hall, Nash ja Hogan todella seisoivat nyt WWF:n kehässä ensimmäistä kertaa kuuteen (Hoganin tapauksessa yhdeksään) vuoteen. Kukaan ei tiennyt, miksi nWo oli saapunut WWF:ään, mutta kaikki odottivat pahinta, sillä tämä ryhmittymä oli jo tuhonnut yhden painimaailman mahtavimmista promootioista. Niinpä nWo tarjosikin täydellisen yllätyksen, sillä he eivät alkaneet puhua tutulla ”We’re taking over”-jargonillaan, vaan sen sijaan he ilmoittivat haluavansa vilpittömästi tehdä WWF:stä paremman paikan. Kolmikko sanoi tietävän kaikkien vihaavan heitä, mutta he eivät oikeasti ole yhtään kummallisempia kuin kukaan muukaan. He ovat tulleet WWF:ään päästäkseen työskentelemään maailman parhaiden painijoiden kanssa ja toivottavasti pitääkseen myös vähän hauskaa heidän kanssa (Hall: juoda vähän olutta porukalla). Ensisekunnista lähtien oli selvää, ettei yksikään kolmikon sanoista pitänyt paikkansa, mutta juuri sen takia nWo:n ensiesiintyminen olikin niin loistava. Se oli samaan aikaan todella yllättävä ja silti kertoi juuri sen, mitä kaikki odottivatkin: tämä porukka tulisi tekemään suurta tuhoa WWF:ssä. Olihan tämä nyt aivan poikkeuksellinen tapa aloittaa väli-ppv. Hogania, Nashia ja Hallia on hieno nähdä pitkästä aikaa, kun tyypeillä tuntuu olevan taas vähän uutta virtaa touhussaan.

WWF Tag Team Title Shot
Tag Team Turmoil Match

Scotty 2 Hotty & Albert vs. Christian & Lance Storm vs. Hardy Boyz vs. Dudley Boyz vs. Billy & Chuck vs. APA

nWo-osuuden jälkeen openerina oli vuorossa Tag Team Turmoil -ottelu joukkuemestaruuksien ykköshaastajuudesta. Scotty 2 Hotty ja ”Hip Hop Hippo” Albert olivat joulukuusta lähtien alkaneet otella joukkueena ihan aktiivisemmin, ja samaa voi sanoa toisensa alkuvuodesta löytäneistä Christianista ja Lance Stormista. Hardyt puolestaan tekivät tässä ottelussa vihdoin kunnon paluunsa tv-ruutuihin, sillä Royal Rumblen jälkeen heitä ei ollut nähty taas kuukauteen ollenkaan. Näitäkin joukkueita mielenkiintoisempi tapaus on kuitenkin Billyn ja Chuckin uusi parivaljakko, joka sai alkunsa jo Invasion-kuvion aikana, jolloin Chuck Palumbo potkittiin ulos Alliancesta ja Palumbo päätti liittyä WWF:n puolelle. Samalla hän muodosti joukkueen Billy Gunnin kanssa. Aluksi Gunnin ja Palumbon joukkue olikin ihan normaali midcardereiden yhteenliittymä (tässä heidän ensimmäinen sisääntulomusiikkinsa). Invasion-kuvion päätyttyä kaikki kuitenkin muuttui: kaksikko muutti kehänimikseen pelkät etunimet, ja samalla he alkoivat esiintyä hellän läheisissä väleissä keskenään. Molemmat valkaisivat hiuksensa ja alkoivat käyttää yhtenäväisiä punaisia asusteita (myös punaista hiuspantaa). Joukkue sai myös uuden sisääntulomusiikin. Ei liene tarpeellista kertoa, minkälaisia seksuaalivähemmistöviboja kaksikon käytös aiheutti, vaikka mitään sellaista ei suoraan sanottukaan. Nyt tämä hyvin jännä kaksikko oli mukana tavoittelemassa paikkaa joukkuemestaruuskarkeloissa.

Olen yleensä ollut aika suuri Tag Team Turmoil -otteluiden fani, mutta tällä kertaa en lämmennyt tälle ihan toivotulla tavalla. Osanottajistakin erityisesti Hardyt, Dudleyt ja Christian & Storm olivat erittäin kovia joukkueita, mutta joku tässä ei vain kokonaisuutena nyt toiminut toivotulla tavalla. Erityisesti pari ensimmäistä kahden joukkueen välistä yhteenottoa olivat ihan kivaa menoa, mutta nekin jäivät kauas sellaisesta tasosta, mitä noilta välienselvittelyiltä olisi voinut odottaa. Missään vaiheessa tai minkään joukkueen kohdalla ei ollut sellaista erityistä tekemisen meiningin tuntua, vaikka Jeff Hardy väläyttikin yhden todella upean loikan kehän ulkopuolelle. Loppua kohti homma muuttui kivasta joukkuepainista aika mitäänsanomattomaksi, ja erityisesti viimeinen kohtaaminen oli aikamoisen vaisu. Kokonaisuutena tästä jäi lähinnä tv-ottelufiilis. Harmi.

* * 

Singles Match

Goldust vs. Rob Van Dam

Royal Rumblessa nähdystä comebackistaan lähtien Goldust oli promottanut mystisellä tyylillään WWF:n lähetyksissä siitä, kuinka hän on ottanut jonkun WWF:n nousevan tähden silmätikukseen ja kuinka hän aikoo tehdä tuosta tähdestä selvää. Parin viikon ajan kukaan ei tiennyt, kenestä Goldust puhui promoissaan, kunnes helmikuun ensimmäisessä Raw’ssa Goldust hyökkäsi rajusti Rob Van Damin kimppuun, kun RVD oli juhlimassa kehässä juuri voittamaansa ottelua. Tämän hyökkäyksen jälkeen oli selvää, että juuri Van Dam oli Goldustin valitsema kohde, mutta kukaan ei edelleenkään tiennyt, mikä ’Dustin motivaationa oli RVD:n pieksemiseen. Van Dam ei jäänyt selityksiä odottamaan, vaan seuraavalla viikolla hän vastasi Goldustille hyökkäämällä hänen kimppuunsa. Nyt RVD:lle olisi mahdollisuus päästä lopullisesti maksamaan potut pottuina.

Kiva ottelu, muttei kuitenkaan mitään kauhean erikoista. Goldustin hallintaosuus oli joiltain osin aika tylsää katsottavaa, ja yleisö oli sen aikana kuollut. Toisaalta taas Goldust kuritti RVD:tä hyvin poikkeuksellisilla otteilla. Erityisesti hetket, joissa Goldust pieksi Van Damia kehätolppaa vasten, olivat todella vakuuttavan näköisiä. Ottelun loppuoli oli sitten tuttua ja turvallista menoa, jossa RVD lenteli taas näyttävästi ympäri kehää. Erityismaininta täytyy antaa RVD:n mielettömän hienolle DDT-myymisellä ottelun lopussa. Tuota myymistä lukuun ottamatta Van Damin otteissa ei ollut mitään poikkeuksellista. Kyllä tämän mielellään katsoi, mutta paljon parempaa on molemmilta vuosien aikana nähty.

* * ½ 

Tässä välissä nähtiin backstagella tiivis yhteenotto, kun käytävillä vaellellut new World order -kolmikko törmäsi käytävällä Steve Austiniin. nWo yritti esittää Austinille mahdollisimman mukavia kavereita, ja Scott Hall jopa tarjosi Austinille six-packia lahjaksi. Austin ilmoitti, ettei hänellä ole jano ja heitti Hallin lahjan maahan. Tätä seuranneen lyhyen ja intenssiivisen staredownin jälkeen Hogan käski Hallia ja Nashia päästämään Austinin menemään. Tämä lupaa hyvää.

WWF Tag Team Championship

Tazz & Spike Dudley (c) vs. Booker T & Test

Historian pienimmäksi joukkuemestaripariksi tituleerattu Tazzin ja Spike Dudleyn joukkue oli onnistunut pysymään mestaruusvöissä kiinni vuoden 2002 alusta lähtien. Nyt he olivat yhden pahimman haasteensa edessä, kun Alliance-ajoista lähtien satunnaista yhteistyötä tehneet Booker T ja Test astuivat heitä vastaan. Booker ja Test olivat olleet mestareina jo lyhyen aikaa vuoden 2001 lopuilla, ja nyt tavoitteena oli toinen mestaruuskausi.

Aika erikoinen ottelupari. Booker T ja Test alkoivat todellakin olla uppoamassa kovaa vauhtia alemmas kortissa. Erityisesti tilanne harmittaa Testin kohdalla, sillä WWF ei näytä taaskaan osaavan hyödyntää kaverin momentumia. Erikoista on myös se, kuinka tämä ottelu oli buukattu. Dudley-feudissa Tazz ja Spike olivat vielä täysin underdogeja, mutta tässä ottelussa erityisesti Tazz oli buukattu aivan tasaveroisena vastustajana entiselle WCW-mestarille ja entiselle IC-mestarille. Tazz-markkina en toki tätä pistänyt ollenkaan pahakseni, mutta aika jännä kehitys silti – varsinkin kun Tazzin ura oli aivan lopuillaan (tämä taisi jäädä viimeiseksi ppv-otteluksi). Ehkä juuri buukkauksesta tai sitten ihan jostain muusta syystä tämä ottelu ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen merkittävältä. Tazz jäi otteidensakin puolesta positiivisimmin mieleen, mutta muuten ottelu oli kokonaisuutena sellaista kivaa perustasoa, jota nähdään tv-lähetyksissä ihan tarpeeksi. Ei mitään valittamista, mutta enemmän olisi voinut toivoa. Harmillisesti on laskenut tämä WWF:n joukkuemestaruuskuvioiden taso tällä hetkellä.

* * 

WWF Intercontinental Championship
Brass Knuckles On A Pole Match

William Regal (c) vs. Edge

Regal ja Edge ottivat yhteen vielä kerran ppv-tasolla, sillä Royal Rumblessa tämä Intercontinental-mestaruusfeud oli kääntynyt päälaelleen. Regal oli onnistunut voittamaan IC-mestaruuden täräytettyään Edgeä halpamaisesti nyrkkiraudalla kasvoihin. RR:stä lähtien Edge oli janonnut kostoa ja halunnut rakkaan mestaruusvyön takaisin itsellensä. Nyt hänellä oli viikkoja kestäneiden rajujen yhteenottojen jälkeen vihdoin mahdollisuus siihen ottelussa, jossa yllätyselementtinä olivat mukana nyrkkiraudat, joihin koko feud oli viime viikkoina keskittynyt. Yhdessä kehäkulmauksessa oli paalu, jonka kärjessä roikkuivat yhdet nyrkkiraudat, joita saisi käyttää vapaasti ottelussa, kunhan ne saa ensin poimittua alas.

Sinänsä olisi jo kiva nähdä uusiakin ottelijapareja IC-mestaruuskamppailussa, mutta Regal ja Edge hoitivat vielä kolmannenkin kohtaamisensa niin hyvin, etten viitsi ruveta pahemmin moittimaan. Tällä kertaa meno ei ollut niin vauhdikasta kuin Royal Rumblessa, mutta nyt tarjolla oli paljon fyysisempi ja brutaalimpi ottelu kuin yksikään aikaisemmista. Edge myi kokemiaan vammojaan todella hienosti ja otti oikeasti vastaan tosi rajua bumppia. En tiedä, oliko veren vuotaminen suunniteltua, mutta ainakin se näytti tosi karulta ja toi taisteluun lisäuskottavuutta. Regal puolestaan hoiti hommansa hienosti ja täräytti näyttäviä liikkeitä koko ottelun ajan. Loppujen lopuksi näiden kahden kemiat ovat toimineet oikein hyvin, ja tämä oli aika lailla täydellinen tapa päättää tämä midcard-feud.

* * * 

Singles Match

Undertaker vs. The Rock

Rock ja Undertaker olivat olleet parin viime vuoden ajan kaikissa tärkeissä taisteluissa samalla puolella, mutta nyt tilanne oli taas muuttunut. Undertaker oli tehnyt heel-turnin joulukuussa ja alkanut vaatia rajatonta kunnioitusta jokaikiseltä WWF:ssä työskentelevältä. Rockilla ei varsinaista ongelmaa ollut Undertakerin uudenkaan asenteen kanssa, kunnes hän meni heittämään Rumblen jälkeisessä tv-lähetyksessä kevyen Rock-tyylisen vitsin siitä, kuinka Tough Enough -voittaja ja WWF-tulokas Maven onnistui eliminoimaan ’Takerin RR:ssä. UT ei ottanut tätä vitsiä (kuten ei alkuperäistä eliminointiakaan) kovin hyvin, ja seurauksena oli Rockin kimppuun käyminen. Rock muun muassa sai ’Takerin uudesta lempiaseesta lyijyputkesta päähänsä. Rock ei oletetusti tällaisesta innostunut ja päätti maksaa UT:lle samalla mitalla takaisin. Rock ensin pisti ’Takerin selostuspöydästä läpi Rock Bottomille, mutta todellinen käänne tässä kuviossa nähtiin, kun Rock aiheutti Undertakerille tappion Mavenia vastaan käydyssä HC-mestaruusottelussa. Täysin uusi naama Maven onnistui siis Rockin avulla voittamaan HC-mestaruuden ’Takerilta, ja tämä oli UT:lle liikaa. Samassa show’ssa Undertaker otti Rockin kiinni ja niittasi hänet Tombstonella limusiinin katolle. Vaihtoehdoksi ei jäänyt kuin näiden miesten ottelun buukkaaminen NWO:hon.

Undertakerin ja Rockin kohtaamiset eivät ole olleet yleensä klassikkoja, eikä tämäkään sille tasolle yltänyt, mutta minusta tässä oli kyse oikeasti todella viihdyttävästä ottelusta. Kokonaisuutena aika hieno kamppailu, jossa oli erinomainen tunnelma. Ehkä kaikki eivät tästä ottelusta aivan yhtä paljon tykkää, ja minustakin tuntui alussa homman lähtevän käyntiin hiukan hitaasti, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutui todella pätevä entertainment-brawl. Ottelussa kerrottiin kunnon tarina, ja yleisö oli täysillä mukana alusta loppuun. Molemmat painijat esittivät myös oikeasti hienoja otteita. Erityisesti UT:n DDT Rockille ja pian sen jälkeen Rockin vastaavanlainen DDT ’Takerille olivat hemmetin hienon näköiset. Samoin kehän ulkopuolinen taistelu toimi hienosti, ja loppuratkaisukin toimi oikein hyvin, vaikka siihen oli sekaantumisia buukattu. Kokonaisuutena siis hieno semi-ME, jota katsoi ilolla alusta loppuun. Jopa restholdina yleensä koettu Bear Hug -osio näytti hyvältä, sillä Rock myi tilanteen hienosti.

* * * ½ 

Undisputed WWF Championship Title Shot
Special Referee: Stephanie McMahon

Kurt Angle vs. Triple H

Tässä ottelussa oli kaksi taustatarinaa, joista ensimmäinen on selitettävissä aika tiiviisti: Royal Rumblessa Triple H teki sen, mihin oli tähdännyt koko loukkaantumisensa ajan. Hunter voitti Royal Rumble -ottelun eliminoimalla viimeisenä Kurt Anglen. HHH oli suuntaamassa kohti WrestleManiaa, mutta Kurt Angle oli toista mieltä. Hänen mielestään häntä oli kusetettu Rumblessa. Koska Vince McMahon sattui tällä hetkellä tykkäämään Anglesta paljon enemmän kuin HHH:sta, buukkasi hän NWO:hon miesten välille ottelun, jossa oli panoksena Hunterin jo kertaalleen ansaitsema lippu ’Manian Main Eventiin.

Se toinen pidempi tarina liittyy ottelun erikoistuomariin. Stephanie McMahon ja Triple H olivat olleet naimisissa vuoden 2000 alusta lähtien, ja aina HHH:n viime keväänä sattuneeseen loukkaantumiseen saakka tuo WWF:ssä kauhua kylvänyt ilkeä kaksikko oli erottamaton. Nyt kaikki oli kuitenkin muuttunut. Stephanie oli päässyt takaisin WWF:ään Invasion-kuvion päätteeksi saamista potkuistaan huolimatta Triple H:n siivellä, mutta HHH ei pahemmin piitannut vaimonsa ilkeästä asenteesta. Tuntui kuin Triple H olisi loukkaantumisensa aikana muuttunut ihmisenä, ja nyt häntä ei enää kiinnostanut punoa juonia Stephanien kanssa vaan keskittyä painimiseen. Stephanie oli kuitenkin varma, että HHH rakastaa häntä, ja niinpä helmikuun alussa Raw’ssa Stephanie ilmoitti , että hän ja Hunter vahvistavat häävalansa keskellä kehää. Hunter kertoi, ettei aio olla mukana tuossa pelleilyssä, mutta muutti mielensä, kun Stephanie alkoi itkeä ja kertoi olevansa raskaana. Triple H ei voinut heltyä kuullessaan tulevansa isäksi, mutta seuraavan viikon Raw’ssa tilanne sai taas uuden käänteen. HHH sai Linda McMahonilta kirjeen, jossa Stephanien SD:ssä lääkärinä esittelemä mies, joka vahvisti Stephanien raskauden, paljastui näyttelijäksi. Kaikki oli ollut valhetta, ja se oli viimeinen niitti HHH:lle. Show’n loppuun buukatussa valojen vahvistamisessa HHH julisti Stephanien olevan ”A No Good Lying Bitch”. Eronsa Stephaniesta hän virallisti tekemällä Pedigreen Vincelle ja työntämällä Stephanien tieltään. Harmi vain HHH:n kannalta, että McMahonit kostavat aina takaisin. Seuraavassa lähetyksessä Stephanie ilmoitti olevansa Anglen ja HHH:n välillä käytävän ottelun erikoistuomari.

Pelkäsin etukäteen, että koko tämä ottelu keskittyy vain Stephanien kanssa pelleilyyn, mutta itse asiassa Stephanien osuus oli hoidettu aika hyvin. Steph oli mukana vain alussa luomassa kiinnostavuutta (huikealla ulkonäöllään) ja lopussa tuomassa jännittävyyttä ratkaisuhetkiin. Muuten Anglen ja HHH:n annettiin vetää normaali intenssiivinen painiottelu, jollaisen he ovat tempaisseet ennenkin. Niinpä tarjolla oli toimivaa painia ja hienoja liikkeitä. Toisaalta tarjolla ei ollut mitään, mitä ei olisi näiltä kahdelta nähty ennenkin, jos ei lasketa mukaan sitä piirrettä, että nyt miesten ottelussa toinen oli face ja toinen heel. Vähän tästä ottelusta tuli sellainen ”tämä on nähty jo aikaisemmin” -fiilis, kun kumpikaan ei lähtenyt mitään erikoista esittämään. Ja vaikka Stephanien osuus olikin ihan kiva, niin se ei silti tarkoita sitä, että olisin tykännyt ottelun lopetuksesta, joka oli aika ärsyttävällä tavalla ylibuukattu. Toisaalta lopputulos jätti monia kysymyksiä ilmaan. No, kokonaisuutena tämä oli siis ehdottomasti hyvä ottelu, mutta parempaakin ollaan näiltä nähty.

* * * 

Vielä ennen Main Eventiä nähtiin toinen new World orderin välienselvittely suuren WWF-nimen kanssa. Tällä kertaa oli vuorossa The Rock, jonka pukukoppiin new World order käveli. Hogan ilmoitti Rockin olevan hänen poikansa lempipainija, ja niinpä hän pyysi Hallia ottamaan hänestä ja Rockista yhteiskuvan. Rock suostui yhteiskuvaan hieman vastentahtoisesti, mutta ongelmaksi tilanne muuttui vasta, kun kuvan ottamisen jälkeen Hogan alkoi arvostella poikansa makua Hallille ja Nashille. Rock kuuli koko keskustelun, ja antoi tulla verbaalisen täyslaidallisen Nashille, Hallille ja Hoganille tuoden esiin jopa Hallin ja Nashin historian Razor Ramonina ja Dieselinä. Hieno angle.

Undisputed WWF Championship

Chris Jericho (c) vs. Steve Austin

Vuorossa oli illan Main Event, joka sai alkunsa siitä, kun Royal Rumblen jälkeen Steve Austin voitti Kurt Anglen ykköshaastajuusottelussa. Austinilla ja Jericholla oli tietenkin historiaa jo viime vuoden Vengeancesta, jossa Chris Jericho päihitti juurikin Austinin siinä ratkaisevassa ottelussa, jonka voittamalla hänestä tuli historian ensimmäinen kiistaton maailmanmestari. Tuohon otteluun saakka Austin oli ollut lähes koko vuoden ajan WWF:n päämestari, ja mestaruustappion jälkeen Austinin ura ajautuikin hiukan tuuliajolle. Samalla myös kayfaben ulkopuolelle Austin haki asemaansa WWF:n pukuhuoneessa. Austin ei ollut enää parhaassa fyysisessä kunnossa, ja vähitellen hän alkoi pelätä sen puolesta, että häntä aletaan tiputtaa alemmas kortissa, ja muun muassa Rock ja Triple H vievät hänen paikkansa firman kärki-faceina. Niinpä hän alkoi vähitellen käyttää politikointia sen osalta, keille ja millä tavalla hän suostuu häviämään. Sama tilanne nostettiin myös esille Austinin hahmossa, sillä tämän feudin aikana Austin ilmoitti olevansa huumeriippuvainen ja että hänen huumeensa on WWF:n päämestaruus.

Tässä vaiheessa iltaa minua alkoivat kyllästyttää jatkuvat kesken ottelua nähdyt juonikuviokäänteet, ref-bumpit ja muut sekaantumiset, joita tässäkin nähtiin ihan tarpeeksi. Olisi kiva nähdä taas välillä ihan puhtaasti päättyvä Main Event -tason ottelu. Buukkauksen lisäksi myös ottelun muu anti jäi huipputason alapuolelle. Vielä ottelun alkupuoli oli todella vauhdikasta ja intenssiivistä menoa, jossa yleisökin oli hienosti mukana. Sitten homma jotenkin lopahti hetkessä aivan kasaan, meininki alkoi toistaa itseään, ja kumpikaan ei oikein tuntunut enää tietävän, miten pitäisi edetä. Havaittavissa oli nimen omaan sitä, että Jericho ei saisi (Austinin mielestä) näyttää liian hyvältä. Yhtäkkiä yleisökin oli kuollut kuin kivi, ja kaikki tuntuivat vain odottavan nWo:n saapumista, mitä ei ollut vielä koko illan aikana nähty. Lisämiinusta tulee myös ikävistä botcheista ottelun loppupuolella. Kaikista näistä moitteista huolimatta ottelu oli kyllä ehdottomasti hyvää ME-painia, sillä nämä kaksi sen kyllä osaavat hienosti, mutta loppuarvosana on yhden tähden verran huonompi kuin mihin ajattelin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olevan mahdollisuuksia.

* * * 


Hmm, vähän pettymykseksi jäi. Homma alkoi new World orderin ansiosta niin poikkeuksellisella ja hienolla tavalla, että ehkä odotin tältä väli-ppv:ltä turhankin paljon. Ehkä odotuksiin vaikutti myös parin viime vuoden NWO:n korkea taso. Tällä kertaa vain yksikään Main Event -ottelu ei ollut niin hyvä kuin olisi sopinut toivoa, vaikka Undertaker ja Rock tempaisivatkin selvästi illan parhaan ottelun. Alakortissa oli hyvä IC-mestaruusottelu ja muuten ihan kivaa menoa muttei mitään, mitä jäisi muistelemaan pidemmäksi aikaa. nWo toi kuitenkin niin paljon lisäkiinnostavuutta tähän avaussegmentillään ja kahdella backstage-anglellaan, että kyllä tämän mielenkiinnolla katsoi. Lisäksi kaikki ME-ottelut olivat kuitenkin vähintään hyviä, joten kokonaisuusarvosanaksi tulee helposti Ok.

Wikipedia: WWF No Way Out

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 6.1.2013

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF Royal Rumble 2002

Next post

Arvio: WWA Revolution 2002

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.