2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Royal Rumble 2000

Päivämäärä: 23.1.2000

Sijainti: New York, New York (Madison Square Garden)

Yleisömäärä: 19 231

Katso tapahtuma WWE Networkissa!


Royal Rumble on WWF:n perinteikkäimpiä ppv:itä, ja se kuului WrestleManian, King of the Ringin, SummerSlamin ja Survivor Seriesin ohella WWF:n viiden suuren ppv:n kaartiin. Tämä Rumble oli jo historian 13:s, joten tapahtuman perusidea ja ppv:n huipentava Rumble-ottelu ovat kaikille varmasti tuttua kauraa. Ei siitä siis sen enempää. Vuoden 2000 Royal Rumble käytiin legendaarisessa Madison Square Gardenissa, joka jo automaattisesti nostaa aina ppv:n laatua ylöspäin. Selostajinamme tutut JR ja King.

Singles Match

Kurt Angle vs. Tazz

Olympiakultamitalisti Kurt Angle oli tehnyt WWF-debyyttinsä marraskuisessa Survivor Seriesissä, ja tuon debyytin jälkeen hän ei ollut hävinnyt yhden yhtä 1 vs. 1 -ottelua. Angle alkoikin näin pari kuukautta debyyttinsä jälkeen olla jo varsin varma, että hän on koko WWF:n paras painija ja että kukaan ei pysty päihittämään häntä perinteisessä painiottelussa. Niinpä Angle ei osallistunut Rumblessa ollenkaan Royal Rumble Matchiin, vaan sen sijaan hän julisti avoimen haasteen kenelle tahansa painijalle, joka uskaltaisi kohdata hänet Rumblessa. Niinpä RR alkoi sillä, että Angle saapui kehään odottamaan, uskaltaako kukaan kohdata hänet… Ja kyllä vain uskalsi. Anglen vastustajaksi nimittäin ilmestyi kauan odotetun WWF-debyyttinsä tekevä Tazz! MSG:n yleisö kävi aivan villinä, ja Angle katsoi vastustajaansa kauhunsekaisella ilmeellä.

Tämä ottelu oli lähes tulkoon niin hyvä kuin kolmen minuutin ottelu vain voi olla. On suorastaan pyhäinhäväistys, että näiden kahden ppv-kohtaaminen jätettiin tämmöiseksi parin minuutin tyngäksi, vaikka ymmärrän kyllä, että WWF-mestaruusottelun ja Rumble-ottelun lisäksi ei ollut jaettavissa paljon ylimääräistä aikaa muille kohtaamisille. Silti on harmillista, että tämä jäi niin lyhyeksi, koska ei tästä millään ehtinyt tulla sellaista, millainen miesten 10-, 15- tai 20-minuuttinen kohtaaminen voisi olla. No, tässä nähtiin upeaa liikkumista, mahtavia Suplexeja ja jopa toimivaa tarinankerrontaa, mutta ei tämä silti laadullisesti voi ajanpuutteen takia olla hyvää tv-ottelua parempi. Silti hyvä tapa avata ppv ja hieno tapa debytoida Tazz. Tämä onkin aika lailla Tazzin WWF-uran huippukohta. Loppu-ura on pelkkää alamäkeä.

* * 

Tables Match

Dudley Boyz vs. Hardy Boyz

Nyt aletaan tämän(kin) ottelun avulla lähestyä WWE:n joukkuedivisioonan uutta aikaa. Hardythän olivat ottaneet yhteen Edgen ja Christianin kanssa legendaarisessa Ladder Matchissa jo pari kuukautta aiemmin, ja nyt oli Hardyjen aika otella Dudleyita vastaan historian ensimmäisessä Tag Team Tables Matchissa. Hardyilla ja Dudleyilla oli ollut jo pidemmän aikaa kränää toistensa kanssa, ja homma oli huipentunut siihen, että Dudleyt pistivät Hardyt pöydistä läpi ppv:tä edeltävässä Raw’ssa. Tässä vaiheessa pöydistä oli jo alkanut tulla Dudleyiden signature-apuväline. Hardyt kostivat tuon tempun Dudleyilla Smackdownissa, jossa nämä saivat maistaa omaa lääkettään joutuessaan pöytien läpi Hardyjen avustamana. Niinpä joukkueiden välille buukattiin Tables Match, jonka voittaisi se joukkue, joka pistäisi molemmat vastustajan jäsenet pöydästä läpi.

Tämä oli tapahtuma oli omalla tavallaan ratkaiseva käänne WWF:n joukkuemestaruuskuvioissa, sillä NAO:n valtakausi päättyi pian Rumblen jälkeen, ja tilalle nousivat Hardyt, Dudleyt ja Edge & Christian. Tässä ppv:ssä tämä muutos näkyy hyvin selvästi siinä, kumpi illan kahdesta joukkueottelusta oli oikeasti todella viihdyttävä ja merkittävä. Dudleyt ja Hardyt pistivät siis 10 minuutissa pystyyn hemmetin näyttävän Tables Matchin, jossa nähtiin toistakymmentä rajua pöytäbumppia ja spottia. Yksinkertaisesti todella näyttävää menoa, ja suurimpana tähtenä oli taas kerran kehonsa aivan täysillä likoon laittanut Jeff Hardy. Hieno ottelu, mutta varsinaisen perinteisen painin puutteen takia ottelu oli paikoitellen sen verran tönkkö, että ei tällä ihan klassikkoarvosanoihin päästä.

* * * ½ 

Tässä välissä oli tarjolla historian huonoiten käytetyt 15 minuuttia, kun WWF:n naisten divisioonan onnettoman surkeaa tasoa päätettiin korostaa entisestään pistämällä koko naiskatras (Toria lukuun ottamatta) ”Miss Rumble 2000 Bikini Contestiin”. Ennen Miss Kittynä tunnetun uuden Women’s-mestarin The Katin lisäksi bikineitään esittelivät Ivory, Terri, Jacqueline, B.B ja Luna. Huipennuksen tälle surkeudelle tarjosi Mae Young, joka saapui varsinaisen kisan päätyttyä paljastamaan rintansa samalla tapaa kuin Kitty oli tehnyt Armageddonissa. Ei herran jumala. Onneksi Maen uusi poikaystävä Mark Henry (voi kyllä) saapui peittämään Maen sulot. Kisan voittajaksi valittiin tietenkin Mae Young. Tämä oli todella surullista roskaa, jonka tahdon unohtaa mahdollisimman nopeasti.

WWF Intercontinental Championship

Chyna (c) vs. Chris Jericho (c) vs. Hardcore Holly

IC-mestaruuskuviot olivat menneet Armageddonin jälkeen entistä jännemmiksi. Y2J oli voittanut haluamansa IC-mestaruuden vihdoin itselleen, ja vuoden lopussa hän kohtasi entisen mestarin Chynan uusintaottelussa. Se sai erittäin kummallisen lopetuksen, kun molemmat kolauttivat samaan aikaan päänsä ja menettivät tajuntansa, minkä jälkeen he kaatuivat maahan niin, että kumpikin selätti toisen. Kehässä olleessa kahdesta tuomarista toinen laski Chynan selätyksen ja toinen Jerichon. Auki jäänyt tilanne sai seuraavalla viikolla selvityksen, kun Stephanie McMahon julisti IC-mestaruuden olevan nyt jaettu Jerichon ja Chynan välille. Samaan aikaan kuvioihin saapui mukaan myös Hardcore Holly, jonka mielestä niin Jericho kuin Chynakaan ei ollut sopiva pitämään mestaruutta itsellään. Holly haastoi Chynan IC-mestaruusotteluun, jonka Chyna kuitenkin voitti, kun Jericho auttoi häntä säilyttämään heidän molempien vyön. Lopulta tämä erikoinen tilanne päätettiin lopettaa Royal Rumblessa näiden kolmen henkilön ottelussa, jossa WWF saisi kiistattoman IC-mestarin.

Harmillisesti tästä ottelusta ei ollut kilpailemaan laadullaan Survivor Seriesin tai Armageddonin otteluiden kanssa. Osasyyllinen on ajan vähäisyys ja luultavasti suurempi osasyyllinen on Hardcore Holly, joka ei sopinut millään tavalla tähän otteluun. En ihan ymmärrä, miksi buukkaajien piti turhaan tunkea Holly mukaan tähän feudin huipennukseen. No yhtäkaikki tämä oli kuitenkin ihan mukavaa menoa, ja erityisesti Jericho osoitti taas taitonsa moneen otteeseen, mutta hieman laimeaksi tämä jäi kahteen edelliseen IC-mestaruusotteluun verrattuna.

* * ½ 

WWF Tag Team Championship

New Age Outlaws (c) vs. Acolytes

Uuden vuosituhannen ensimmäisessä ppv:ssä heel-DX:ään kuulunut New Age Outlaws voi vielä hyvin. NAO oli pitänyt joukkuevöitä useamman kuukauden ajan. Nyt he joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan Acolytesiä vastaan, sillä Acolytes oli voittanut ykköshaastajan aseman Armageddonissa nähdyssä Tag Team Battle Royalissa. Pian tuon Battle Royal -voiton jälkeen Acolytesit olivat ilmeisesti kääntyneet faceiksi ja alkaneet tosissaan feudata NAO:n kanssa. Ennen Rumblea nähtiin muun muassa, kuinka NAO pilkkasi Acolytesiä kehässä ja kuinka joukkueet ottivat yhteen sekä kehässä että Acolytesien suosimassa baarissa.

Tämä on se toinen joukkueottelu, jonka mainitsin Dudleys vs. Hardys -arvostelussa. Arvosana ei toki kerro koko totuutta tästä ottelusta, sillä kamppailu ehti kestää vain noin 2 minuuttia, ja siinä ajassa ei kukaan saa aikaan minkäänlaista ottelua. Silti on aika hauskaa, että Dudleys-Hardys -ottelulle päätettiin antaa aikaa noin viisinkertainen määrä tähän otteluun verrattuna. Aikakauden vaihdos. No, tämä ottelu oli tosiaan vain pieni välirykäisy, jossa ei ehtinyt paljoakaan tapahtua. Sellaisena toki hoiti oman tonttinsa, mutta ei tästä mitään muisteltavaa jäänyt.

WWF Championship
Street Fight Match

Triple H (c) vs. Cactus Jack

Tämä oli todellinen (ja täydellinen) muutos WWF:n päämestaruuskuvioihin, jotka olivat ensin polkeneet paikallaan jo jonkin aikaa ja huipentuneet sitten edellisen vuoden lopussa nähtyyn Big Show vs. Big Bossman -otteluun. Yritän kertoa tämän ottelun taustat mahdollisimman tiiviisti, mutta tähän vain liittyy paljon käänteitä. Kaikki sai alkunsa Armageddonin kammottavassa päätöksessä, jossa Stephanie McMahon petti isänsä, kääntyi heeliksi ja liittyi yhteen Triple H:n kanssa. Tästä alkoi tuhoa kylvävä McMahon-Helmsley -era, jossa Stephanie yhdessä HHH:n ja DX:n kanssa hallitsi WWF:ää rautaisella kouralla. Eran suurimmaksi vastustajaksi nousi sympaattinen ja suurta suosiota pukuhuoneessa nauttiva Mankind, joka joutuikin saman tien Triple H:n silmätikuksi. Vuoden viimeisessä Raw’ssa HHH pakotti Mankindin ystäväänsä The Rockia vastaan otteluun, jonka häviäjä potkittaisiin WWF:stä. Mankind hävisi ottelun ja sai todella potkut, mutta vielä ennen lopullista lähtöään hän aiheutti HHH:lle tappion mestaruusottelussa Big Show’ta vastaan. Seuraavalla viikolla nähtiin uusintaottelu HHH:n ja Show’n välillä, ja tällä kertaa Hunter voitti mestaruuden DX:n avustuksella. Seuraaveissa show’issa mestari-Hunter pilkkasi Mankindia minkä ehti ja näytti myös Mankindia pilkkaavia videoita, joissa typerää Mankindiä näytteli Mideon. Samaan aikaan Jim Ross kävi haastattelemassa asunnossaan istuvaa Foleyta. Lopulta Mankind teki paluunsa, kun The Rockin johdolla koko WWF:n pukuhuone käveli ulos ja ilmoitti jättävänsä firman, jos Hunter ei palkkaa Foleyta takaisin. Niinpä HHH:lle ja Stephanielle ei jäänyt muuta vaihto ehtoa, kuin palkata Foley takaisin. Mankind teki paluunsa jo saman iltana, ja hän hyökkäsi brutaalisti HHH:n kimppuun. Mankind ilmoitti haluavansa kohdata Triple H:n Street Fight Matchissa WWF-mestaruudesta Royal Rumblessa. Foley kuitenkin lupasi, että tuolloin HHH:ta vastassa ei olisi Mankind, Mick Foley tai Dude Love vaan Foleyn persoonista sadistisin ja tuhoisin… Cactus Jack.

Tämän ottelun taustatarina oli siis aika lähellä täyttä mahtavuutta, ja samoin oli myös ottelu itsessään. Tämä oli laadullisesti heittämällä parempi kuin yksikään kahden viime vuoden aikana nähty ottelu ja olisi siis kirkkaasti sopinut MOTYksi niin vuonna ’98 kuin ’99:kin. Suurin kysymys tässä ottelussa on se, ansaitseeko tämä viisi tähteä. Puntaroin asiaa todella pitkään ja lopulta päädyin kuin päädyinkin siihen, että kyllä tämä ansaitsee. Meinasin jo ensin antaa tälle ****½:n sen takia, että ottelun alku tuntui hieman höttöiseltä, mutta oikeastaan se oli juuri hienosti tähän sopivaa ottelun rakentelua myöhemmin seuraavia huikeita otteita kohti. Ei tämä suosilistassani ihan yllä Austin vs. Hart @ WM 13:n tasolle, mutta sitä tuskin tekee yksikää ottelu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä oli aivan uskomattoman hieno ja samalla brutaali ottelu. Täydellinen esimerkki entertainment-tyylisestä Death Matchista. Kaikki eivät ehkä tämän tyylisistä otteluista pidä, mutta minunkaltaisellani HC-fanilla tämä oli täyttä nannaa. Aivan uskomattoman karuja bumppeja ja järkyttävän hienoa tarinankerrontaa. Lopussa kun Jack vielä kaivoi nastat kehän alta esiin, en enää ollut uskoa silmiäni, vaikka olen nähnyt tämän ottelun kolme kertaa aiemminkin. Uskomaton ottelu. Uskomaton taistelupari. Teki Hunterista kertaheitolla suurtähden. Ottelu, joka on pakko katsoa ja joka tarjosi aikamoisen riman ylitettäväksi kaikille loppuvuoden otteluille.

* * * * * 

WWF Championship Title Shot

30 Person Royal Rumble Match

Participants: D’Lo Brown, Grand Master Sexay, Headbanger Mosh, Christian, Rikishi, Scotty 2 Hotty, Steve Blackman, Viscera, Big Boss Man, Test, British Bulldog, Gangrel, Edge, Bob Backlund, Chris Jericho, Crash Holly, Chyna, Faarooq, Road Dogg, Al Snow, Val Venis, Prince Albert, Hardcore Holly, The Rock, Mr. Ass, Big Show, Bradshaw, Kane, The Godfather, X-Pac

Royal Rumble oli tietenkin se suurin syy, miksi kaikki joka vuosi odottivat tätä ppv:tä yhtä innolla. Tänä vuonna suurin yllätysesiintyjä oli jo vuosia sitten eläkkeelle jäänyt Bob Backlund, joka saapui legendaariselle MSG:lle tekemään vielä yhden Rumble-esiintymisen. Muuten osanottajakaarti koostui aika lailla tuon hetken WWF:n aktiivirosterista. Rumble 2000 jäi mm. Gangrelilla viimeiseksi ppv-esiintymiseksi WWF:ssä. Harmi, olen aina tietyllä tavalla markittanut Gangrelia.

Minunlaisen suuren Rumble-faninkin on myönnettävä, että tämä Rumble ei ollut mitään historian parhaimpiin lukeutuvia. Suurin ongelma piili jälleen tuossa keskiosan ansassa, jossa homma ehti muuttua välillä aika tylsäksi. Kehässä oli kyllä kohtuullisen nimekkäitä midcard-kavereita, kuten Test, Bossman, Bulldog, Edge, Jericho ja muut, mutta kukaan ei vain tuntunut saavan aikaan paljon mitään. Harmillisesti vielä juuri Edgen ja Jerichon kaltaiset nimet jäivät sivuosaan, ja Bossman ja vastaavat hallitsivat kehää. Ei tämä silti ollut esimerkiksi niin huono Rumble kuin edellisvuoden, vaan kokonaisuudessaan silti hyvä kamppailu. Sen takasi erittäin hauska, toimiva ja energinen alkupuoli, jonka selvästi suurin tähti oli Rikishi, joka keräsi muutaman tempun ansiosta yleisön täyden suosion puolelleen. Lopputaistelu viimeistään Big Show’n sisääntulosta lähtien oli tietenkin myös oikein viihdyttävää katsottavaa, vaikka ottelu näyttikin alusta asti olevan vahvasti pedattu yhden miehen voitolle. Todelliset voittajakandidaatit tuntuivat rajoittuvan Big Show’hun ja Rockiin. Rockin sisääntulo oli myös ottelun ehdottomista huippuhetkistä. Yhtä kaikki, omalla tavallaan kiva Rumble, ja onhan näitä aina mukava katsella, mutta ei missään tapauksessa kuulu parhaimmistoon.

* * * 


WWF tarjosi heti vuoden 2000 ensimmäisessä ppv:ssään parempaa menoa kuin yhdessäkään vuoden ’99 ppv:ssä. Juuri tämän takia minä olin odottanut uuden vuosituhannen vaihtumista tässä projektissa niin pitkään. On minun toki myönnettävä, että suuri kiitos tapahtuman hyvyydelle kuuluu aivan ensiluokkaisen mahtavalle päämestaruudesta käydylle HC-brawlille, mutta on tässä muutakin hyvää. Erityiskiitos Dudleyiden ja Hardyjen hienolle Tables Matchille ja upeasti buukatulle Tazzin debyytille. Sinänsä tässä oli kuitenkin omat heikkoutensakin, joten ei tämä missään tapauksessa mihinkään historian parhaimpiin ppv:eihin kuulu. Erityisesti Rumble-ottelun vaisuus ja harmillisen keskinkertaiseksi jäänyt IC-mestaruusottelu harmittavat. Yhdestä täydellisestä ottelusta huolimatta kokonaisfiilis jäi hiukan parempaa toivovaksi, joten tämä ei yllä ihan Hienoksi, mutta on ehdottomasti Hyvä ppv.

Wikipedia: WWF Royal Rumble 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.1.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW Souled Out 2000

Next post

Arvio: WCW Superbrawl 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.