2002ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Royal Rumble 2002

Päivämäärä: 20.1.2002

Sijainti: Atlanta, Georgia (Philips Arena)

Yleisömäärä: 16 106

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Kaikkien aikojen 15. Royal Rumble järjestettiin entisen World Championship Wrestlingin kotiseuduilla Atlantassa. Tapahtumapaikkaa lukuun ottamatta kaikki oli niin kuin ennenkin tässä legendaarisessa ppv:ssä, jolla oli taas kunnia aloittaa WrestleMania-jännityksen aikakausi. Tapahtuman keskipisteessä tuttuun tapaan 30 miehen Rumble-ottelu, jonka voittaja ottelisi WrestleManian Main Eventissä päämestaruudesta. Muutenkin WWF:ssä kaikki alkoi olla samalla tavalla kuin ennen Invasion-kuvion alkua. Koko kuvio oli nyt virallisesti unohdettu, ja käytännössä kaikki Alliance-painijatkin olivat lopulta saaneet sopimuksensa takaisin. Jopa Stephanie McMahon oli palannut kuvioihin. Selostajinammekin oli tuttu ja turvallinen JR & King -kaksikko.

WWF Tag Team Championship

Tazz & Spike Dudley (c) vs. Dudley Boyz

Dudley Boyzien joukkuemestaruuskausi oli päättynyt hyvin yllättävästi, kun heidän kanssaan viime kesästä lähtien feudannut sympaattinen Spike Dudley liittoutui vuoden 2002 ensimmäisessä Raw’ssa Tazzin kanssa, ja kaikkien yllätykseksi tämä tuore kaksikko onnistui voittamaan mestaruusvyöt itselleen. Nyt veljeskaksikko janosi mahdollisuutta päästä ottamaan mestaruusvyöt pois suvun häpeäpilkulta Spikeltä ja Alliance-petturi Tazzilta.

Nopea ja vauhdikas avaus illalle. Olisi kuitenkin vaatinnut pidemmän ajan, jotta tästä olisi ehtinyt kehkeytyä mitään suurempaa tai hienompaa. Toisaalta taas on hyvä ottaa huomioon, ettei näiden neljän ottelulla välttämättä edes ole potentiaalia mihinkään tajunnanräjäyttävään joukkuetaisteluun, vaan juuri tämmöinen intenssiivinen ja tiivis taistelu sopi heille ja koko feudille paljon paremmin. Kaikki pääsivät näyttämään parasta osaamistaan, eikä ottelu ehtinyt käydä tylsäksi, joten homma toimi hyvin. Silti on totta, ettei tästä jäänyt muuta kuin kivan tv-ottelun tasoisen koitoksen fiilis. Oli kuitenkin kiva päästä näkemään Tazzia vielä ppv:ssä, sillä hänen painijauransa olisi pian ohi.

* * 

WWF Intercontinental Championship

Edge (c) vs. William Regal

Edgen ja William Regalin feud IC-mestaruuden ympärillä ei ollut suinkaan päättynyt Vengeanceen, vaan kuvio oli saanut jatkoa myös vuoden 2002 puolella. Edge oli onnistunut säilyttämään mestaruusvyönsä miesten edellisessä kohtaamisessa, mutta Regal ei silti luopunut pakkomielteestään saada arvokas IC-vyö haltuunsa ensimmäistä kertaa urallaan. Viime aikoina Regal olikin alkanut käyttää entistä kovempia otteita, sillä hän oli useampaan otteeseen hyökännyt Edgen kimppuun halpamaisesti ja telonut hänet nyrkkiraudalla, josta olikin tullut Regalin nimimerkkiase. IC-mestari ei suinkaan ollut jäänyt vain telottavan asemaan, vaan hän oli päässyt vastaamaan samalla mitalla takaisin pieksemällä Regalin karusti terästuolin avulla. Nyt oli aika selvittää lopullisesti, kumpi näistä kavereista oli IC-mestaruuden arvoinen.

Selvä kehitysaskel Vengeancen ottelusta, vaikka arvosanassa ei olekaan kuin puolikkaan ero. Vengeancen ottelu oli ennemminkin juuri ja juuri **½, ja tämä taas jo aika lähellä ***½:a. Regal ja Edge olivat selvästi hioneet tyylejään sopimaan paremmin yhteen. Tällä kertaa ottelussa oli toimiva rakenne ja tarina, ja yleisökin oli hiton hienosti mukana. Teknisen näperryksen sijaan keskityttiin oikeasti näyttäviin painiotteisiin ja tiukkaan taisteluun. Hyviä esimerkkejä näyttävistä liikkeistä olivat muun muassa Regalin tosi raju German Suplex alussa, Edgen counter Double Underhook Powerbombiin ja Edgen DDT apronille. Kokonaisuutena oikein toimiva ja viihdyttävä IC-mestaruusottelu, ja juuri sellainen kuin kakkosmestaruusottelun sopii ollakin. Vielä pidemmällä ajalla olisi voinut tosiaan yltää vielä korkeammalle.

* * * 

WWF Women’s Championship
Special Referee: Jacqueline

Trish Stratus (c) vs. Jazz

WWF:n naisten mestaruuskuviot jatkoivat Survivor Seriesistä alkanutta ppv-näkyvyyden aikakautta. Minä olen ehdottomasti tämän naisten painin takaisinherättelyn kannattaja, erityisesti kun nyt WWF:n naisdivisioona alkoi oikeasti olla aikamoisen kovalla tasolla. Nytkin ykköshaastajuudesta oli käyty ottelu Jazzin ja Jacquelinen välillä. Tuon ottelun oli voittanut Jazz, mutta Jacqueline sai kuitenkin kunnian toimia tämän ottelun vierailevana tuomarina. Viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä Jazz oli hyökännyt rajusti Trishin kimppuun ja telonut tämän käden sillä tavalla, ettei se vieläkään ollut täysin kunnossa.

Taas naisten ottelu jäi niin lyhyeksi, etten millään voi antaa tälle parempaa arvosanaa kuin *½. Silti kehitys on koko ajan oikeansuuntaista. Mestaruusotteluiden taso on ollut hitaassa mutta varmaassa nousussa SurSeristä lähtien. Nyt Jazz esitti oikein hienoja liikkeitä ja teloi erityisesti Trishin kättä tosi tylyllä tavalla. Trish oli puolestaan oma valloittava itsensä, ja yleisökin lähti otteluun mukaan. Kiva pieni välipala. Ehkä seuraavalla kerralla nähdään jo kunnon pitkä taistelu, koska näillä naisilla on kyllä edellytyksiä paljon tätä parempaan.

* ½ 

Street Fight Match

Ric Flair vs. Mr. McMahon

Kuten jo Vengeancen arvostelussa kerroin, koko WWF:n toimintakenttä oli muuttunut täysin Survivor Seriesin jälkeen. WWF oli voittanut Alliancen, ja sota suurten promootioiden välillä oli lopullisesti ohi. Voitostaan omahyväiseksi ja ilkeäksi paskiaiseksi takaisin muuttunut Mr. McMahon ehti viikon ajan luulla omistavansa WWF:n kokonaan yksin. Sitten saapui Ric Flair. Ric Flair, joka ilmoitti omistavansa puolet WWF:stä, sillä hän oli se mystinen ”yhtymä”, jolle Shane ja Stephanie olivat myyneet osuutensa WWF:stä. Heti ensinäkemästä lähtien oli selvää, etteivät Flair ja Vince voineet sietää toisiaan, mutta silti nämä vuosikymmenten ajan toisilleen tutut viholliset joutuivat tekemään yhteistyötä WWF:n pyörittämisessä. Kaksikko pystyi toimimaan joten kuten yhdessä parin viikon ajan, mutta lopulta homma repesi käsiin vuoden 2001 viimeisessä SD:ssä. Flairin ja McMahonin tilanne oli ajautunut avoimeen sanasotaan keskellä WWF-kehää, ja lopulta Flair sai tarpeekseen ja kaikkien riemuksi pieksi Vincen maahan. Tämän jälkeen oli selvää, ettei yhteenotolta voitaisi välttyä. Seuraavalla viikolla Vince saapui pilkkaamaan Flairia imitoimalla häntä. Flair ei voinut sietää tätä, ja hän saapui kehään keskeyttämään McMahonin touhut, jolloin Vince täräytti Flairin lyijyputkella tajuttomaksi. Seuraavien viikkojen aikana yhteenotot vain pahenivat, ja lopulta tämä WWF-omistajien Street Fight -ottelu Royal Rumblessa oli ainut mahdollisuus.

Tästä suorituksesta pitää nostaa niin maan perhanan suurta kuvitteellista hattua. Vanhat äijät antoivat tässä ottelussa aivan kaikkensa. Puhtaalta painilliselta anniltaan tätä on turha lähteä edes yrittää arvostelemaan, koska tekninen suorittaminen oli viimeinen asia, josta tässä ottelussa oli kyse. Sen sijaan tässä ottelussa oli mieletön tunnelma ja todellista omistautumista kahdelta mieheltä, joista toinen ei koskaan ole ollut aktiivipainija ja toinen on vuosien ajan ollut WCW:ssä aikamoisessa limbossa. Sinänsä mitään järjettömän suuria yksittäisiä bumppeja ei nähty, mutta esimerkiksi televisiomonitori-iskut ja loppupuolella nähty lyijyputkikolautus olivat kyllä tosi karuja. Lisäksi molemmat bleidasivat vakuuttavasti ja ennen kaikkea kertoivat ottelussa hienon tarinan. Kategoriassaan tämä on aivan erinomainen klassikko ja ihan näin muutenkin ehdottomasti hieno kamppailu.

* * * ½ 

Undisputed WWF Championship

Chris Jericho (c) vs. The Rock

Vuoden 2001 viimeinen ppv Vengeance oli se historiallinen tapahtuma, jossa Chris Jericho voitti saman illan aikana Steve Austinin ja The Rockin. Samalla tuosta rääväsuisesta ja viime aikoina täydeksi egomaanikoksi muuttuneesta supertähdestä tuli historian ensimmäinen kiistaton maailmanmestari ja koko painimaailman ykkösnimi. Ei liene tarpeellista kertoa, että Jericho osasi ottaa kaiken ilon irti tuosta asemastaan muistuttamalla kaikkia siitä, kuinka älyttömän hyvä hän todella on. Päivästä toiseen. Tauotta. Onneksi WWF:ssä oli yksi painija, joka oli valmis tukkimaan Jerichon turvan lopullisesti. Tuo mies oli The Rock, joka oli voittanut ykköshaastajuusottelussa Booker T:n vuoden 2002 alussa. Rockin ja Jerichon feud oli jatkunut kuukausien aika, ja nyt oli vihdoin aika saattaa se lopullisesti päätökseen. Yleisesti kaikki tuntuivat olevan varmoja, ettei altavastaaja-Jericholla ole mitään mahdollisuuksia säilyttää mestaruuttaan Rockia vastaan.

Tämä olisi muuten noussut huippuotteluiden tasolle, mutta minua oikeasti nyppii näissä Jerichon mestaruuskauden otteluissa aivan suunnattoman paljon se, kuinka heikon näköiseksi hänet on pakko buukata joka kerta. Kun verrataan vaikkapa No Mercyssä nähtyä ottelua miesten välillä, Jericho on yhtäkkiä taidoiltaan vain varjo entisestä, vaikka nyt hänen nimen omaan pitäisi olla koko WWF:n ykkösnimi. Joo joo, Jericho on heel, muttei sitä hommaa täysi vetää täysin yli. Voisin avautua tästä pidemminkin, mutta ehkä mennään ottelun muihin piirteisiin. Huonoinkaan buukkaus ei nimittäin poista sitä tosiasiaa, että olihan tässä taas aivan helkkarin sähköinen ottelu. Aluksi nähtiin oikein viihdyttävä alkupuoli, jossa molemmat mäiskivät toisiaan. Sen jälkeen oli vuorossa loppupuolen suuri taistelu, jossa muun muassa pistettiin Rock Bottomilla selostuspöytä paskaksi. Lopulta päästiin jännittäviin ratkaisuhetkiin, jossa toki piti olla taas turhaa tuomarikikkailua mukana. Painilliselta anniltaan taas hienoa Jericho/Rock-toimintaa, mutta buukkaus ikävä kyllä syö tästä sen yhden puolikkaan pois.

* * * ½ 

Undisputed WWF Championship Title Shot

30 Man Royal Rumble Match

Participants: Rikishi, Goldust, Boss Man, Bradshaw, Lance Storm, Al Snow, Billy, Undertaker, Matt Hardy, Jeff Hardy, Maven, Scotty 2 Hotty, Christian, Diamond Dallas Page, Chuck, The Godfather, Albert, Perry Saturn, Steve Austin, Val Venis, Test, Triple H, The Hurricane, Faarooq, Mr. Perfect, Kurt Angle, Big Show, Kane, Rob Van Dam, Booker T

Viime vuoden tyyliin en turhaan jorise mitään ottelun taustoista, mutta nostan osallistujista jollain tapaa merkittävät nimet esiin. Goldust teki tässä ottelussa WWF-paluunsa. ’Dusthan oli lähtenyt WWF:stä pois huhtikuussa 1999, jolloin hän siirtyi WCW:n puolelle. Siellä hänelle viriteltiin ensin historiallisen kamalaa Seven-gimmickiä, mutta lopulta Rhodes paini aivan omalla nimellään. Nyt oli aika palata tuttuun firmaan ja tuttuun gimmickiin. Boss Man teki ensimmäisen ppv-esiintymisensä lähes kahteen vuoteen. Selvästi uransa ehtoopuolella ollut Boss Man keskittyi tällä hetkellä uusien painijoiden kouluttamiseen, ja itse asiassa tämä jäikin hänen viimeiseksi ppv-esiintymisekseen WWF:ssä. Hardyt olivat olleet yli kuukauden poissa tv:stä, sillä WWF päätteli heidän tarvitsevan hieman taukoa Vengeancessa pahasti flopanneen ottelun jälkeen. Niinpä seuraavalla viikolla Undertaker pieksi sekä Matt että Jeff Hardyn ja myös Litan sairaalakuntoon. Nyt he tekivät paluunsa ja yhdistivät samalla virallisesti voimansa kuukauden mittaisen feudaamisen jälkeen. Maven oli ensimmäisen Tough Enoughin voittaja, joka teki nyt WWF-debyyttinsä ja oli varsin merkittävässä roolissa yhdessä tämän vuoden Rumblen käänteistä. The Godfather ja Val Venis tekivät tässä ottelussa paluunsa vanhoilla gimmickeillään. Molemmat olivat olleet poissa tv:stä Right To Censorin hajoamisesta lähtien. Godfather oli laihtunut tauollaan huomattavasti. Triple H oli tietenkin illan isoin ppv-comebackin tekijä. Hunter oli ollut poissa tv-ruudusta viime toukokuisesta loukkaantumisestaan lähtien, kunnes hän teki paluunsa vuoden 2002 ensimmäisessä Raw’ssa. HHH:lla ei ollut tällä hetkellä kuin yksi tavoite: päästä WM:n Main Eventiin. Viimeinen poikkeuksellinen nimi oli Mr. Perfect, joka teki WWF-comebackinsa lähes kuuden vuoden poissaolon jälkeen. WCW:ssä vuoteen 2000 asti paininut Hennig oli valmis tekemään paluunsa painimaailman suurimaan promootioon, ja varsin vakuuttavan paluun hän tekikin.

Tykkäsin tästä Rumblesta paljon enemmän kuin olin osannut odottaa pitäväni. En edes muistanut, että tämä olisi kuulunut jotenkin erityisesti suosikki-Rumbleihini, mutta niin vain tämä oli koko ajan hiton viihdyttävää katsottavaa. Poikkeuksellisen tästä tekee se, että tässä oli todella vähän sellaista ison lauman mitäänsanomatonta ja tylsää brawlausta, jota on yleensä aivan liikaa ottelun keskivaiheilla. Tällä kertaa tuollaiselta turhalta hieromiselta oli vältytty ovelien buukkauksien ansiosta ja siksi, ettei ottelussa ollut kuin pari turhaa ja mitäänsanomatonta nimeä. Lisäksi mukana oli paljon mielenkiintoisia ja palaavia tähtiä (ja jopa yksi uusi painija). Yksittäisistä painijoista kovimman suorituksen veti Steve Austin, ja suurin palaaja oli tietenkin Triple H, mutta heidän ohella todella suuren vaikutuksen teki Mr. Perfect, joka oli aivan toisenlaisessa iskussa kuin WCW-uransa loppupuolella. Perfect todella väläytti mahtavaa osaamistaan, ja lopussa yleisökin oli hienosti hänen puolellaan. Tässä olisi ollut mahdollisuudet vaikka minkänlaiseen uuteen uraan Perfectillä, mutta niin vain väärät buukkauspäätökset ja henkilökohtaiset mokailut aiheuttivat sen, ettei Perfectiä enää nähty WWF:n ppv:issä tämän jälkeen. No, ei Perfectistä sen enempää. Kokonaisuutena ottelu oli siis todella viihdyttävää katsottavaa, eikä aika käynyt missään vaiheessa pitkäksi, vaikka tämä on 30-miehisen Rumblen historian pisin Rumble-ottelu.

* * * * 


Kokonaisuutena vuoden 2002 Rumble oli oikein pätevä tapa aloittaa WWF:n painivuosi. Ihan esimerkiksi edellisvuoden Rumblen todella kovaan tasoon ei ylletty, mutta oli tämä ehdottomasti paljon parempaa menoa kuin pari viimeisintä WWF-ppv:tä vuoden 2001 aikana. Usea ottelu yllätti positiivisesti, ja kokonaisuus oli todella vahva. Vielä muutamilla korjauksilla (kuten huipputasoisella päämestaruusottelulla) tämä olisi ollut vielä ratkaisevasti parempi, mutta nyttenkin tämä on ehdottomasti Hyvä.

Wikipedia: WWF Royal Rumble 2002

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 30.12.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWA The Inception 2002

Next post

Arvio: WWF No Way Out 2002

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.