2000ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF SummerSlam 2000

Päivämäärä: 27.8.2000

Sijainti: Raleigh, Pohjois-Carolina (Raleigh Entertainment and Sports Arena)

Yleisömäärä: 17 672

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


WWF:n kesän huipensi totuttuun tapaan vuoden kuumin tapahtuma SummerSlam. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Pohjois-Karolinassa, ja sen ulkoasussa käytettiin ensimmäistä kertaa tuota myöhempinä vuosina hyvin tutuksi tullutta tupla-S-logoa (ks. posteri). Selostajinamme ketkäpäs muutkaan kuin JR ja King. JR oli ollut storyline-syistä pari viikkoa poissa ruudusta, mutta nyt hän teki paluunsa selotuspöydän taakse.

Six Man Tag Team Match

Right To Censor vs. Too Cool & Rikishi

Ah! Vihdoin! Right To Censor oli tehnyt debyyttinsä! Tämän kunniaksi en voi tehdä muuta kuin laittaa soimaan ryhmän ihanan sisääntulomusiikin. Jos joku ei vielä tiedä, mikä tämä mahtava porukka oli olevinaan, niin avataanpa hieman: Stevie Richards teki WWF-comebackinsa loppukesästä nyt Steven Richards -nimellä. Nimen lisäksi tältä entiseltä ECW-rämäpäältä oli muuttunut myös asenne totaalisesti. Richardsia voi pitää PG-Eran edelläkävijänä, sillä hän vastutti kaikkea Attitude Eran näkyvimpiä puolia: hardcorea, verta, avointa seksuaalisuutta ja roisia kielenkäyttöä. Richards tahtoi kytkeä nämä kaikki pois WWF:stä ja perusti tämän tavoitteen ajamista varten heel-stablen Right To Censorin. Ensimmäiset Richardsin seuraajiksi liittyneet olivat Bull Buchanan ja iloisesta sutenööristä todelliseksi tylsimykseksi kääntynyt entinen Godfather ja nykyinen Goodfather. Tämä porukka paheksui melkeinpä kaikkia WWF:n painijoita ja faneja, mutta erityistä närkästystä heissä herätti Rikishi ja hänen Too Cool -kaverinsa. Rikishin takapuolen läiskyttely ja Stink Face -meininki oli RTC:n mielestä kaikella tapaa järkyttävää eikä millään tv-lähetyksiin sopivaa.

Alun RTC-hehkutukseni ei siis ollut mitään vitsiä, vaan minusta tuo porukka oli ihan oikeasti järjettömän nerokas idea Attitude Eralla (vaikka vaikuttikin lievältä kopiolta ECW:n Networkista) taatun heatin kerääväksi heel-porukaksi. Lisäksi erityisesti Richards oli viihdyttävä kehässäkin, ja häntä oli vihdoin kiva nähdä painimassa kunnolla. Tämäkin ottelu oli kokonaisuutena todella viihdyttävä. Mitään maailmaamullistavaa ketjupainimista tässä ei nähty, mutta ei sitä tältä odotettukaan. Aikaakin oli aika vähän, muttei tämä enempää tarvinnutkaan. Alusta loppuun vauhdikasta ja ennen kaikkea hauskaa meininkiä, jossa yleisö oli hienosti mukana. Lopputaistelutkin olivat oikein kivoja. Ei siis mikään erityisen hyvä painiottelu, mutta kiva kuuden miehen joukkueottelu, joka sai minut hyvälle fiilikselle heti ppv:n alkuun.

* * ½ 

Singles Match

Road Dogg vs. X-Pac

Tämä oli varsin mielenkiintoinen ottelu SummerSlamin kortissa. Road Dogg ja X-Pac olivat viimeiset D-Generation X:n jäljellä olevat edustajat, ja kesän loppupuolella tälle heel-kaveruskaksikolle oli alkanut tulla pientä kaverillista kiistaa siitä, kumpi heistä todella on parempi painija. Lopulta he päättivät ratkaista tämän epäselvyyden painiottelussa SummerSlamissa, mutta sitä ennen heidän välilleen oli alkanut tulla pienehköjä ongelmia: X-Pac oli sanaharkan jälkeen tiputtanut Road Doggin vahingossa apronilta pöydän läpi, ja Dogg oli vastannut tähän jättämällä X-Pacin ottelemaan yksin heidän joukkueottelunsa. Nyt ottelun alussa miesten välit näyttivät kuitenkin kohtuullisilta, ja luvassa pitäisi olla rehdihkö ottelu.

WWF näytti luottavan tässä ottelussa varsin vahvasti siihen, että yleisö olisi tässäkin Road Doggin puolella, koska katsojat eivät oikein missään vaiheessa olleet tuntuneet hyväksyvän hauskasti promoavaa Road Doggia heeliksi sen jälkeen, kun mies teki face-turninsa joskus vuonna 1998. Niinpä tässäkin ottelussa oli varsin hyvä tunnelma, vaikka asetelma oli periaatteessa heel vs. heel. Ottelun antikin oli oikein kivaa, vaikka olen aika lailla varma siitä, että paremmalla buukkauksella ja enemmällä ajalla nämä kaksi saisivat aikaan vielä paljon viihdyttävämmänkin ottelun, sillä heillä on epäilemättä potentiaalia siihen. Tämä oli kuitenkin nyt tällainen kiva välipalaottelu, joka piti fiiliksen kohdillaan ja tarjosi kivaa kahden pienikokoisen painijan taistelua toisiaan vastaan. Lopetusmeiningit oli buukattu sinänsä oikein hyvin vaikkakin toki hiukan ennalta-arvattavasti.

* * ½ 

WWF Intercontinental Championship
Intergender Tag Team Match

Val Venis (c) & Trish Stratus vs. Eddie Guerrero & Chyna

WWF oli alkanut näköjään suosia näitä erikoisempia tapoja ratkaista mestaruuksien kohtelu. Tässäkin ottelussa oli kyse siitä, että Val Venis häviäisi IC-mestaruutensa, jos hänet tai hänen valettinsa Trish Stratus selätettäisiin. Jos Eddie ja Chyna voittaisivat ottelun, IC-mestaruuspäätyisi sille, joka selättäisi Trishin tai Veniksen. Syy tähän otteluun päätymiseen oli siinä, että Veniksellä oli ollut ongelmia Eddie Guerreron kanssa jo King of the Ringistä lähtien. Ylimielinen Venis ei ollut entisen European-mestarin mieleen, ja hän tahtoi opettaa tälle käytöstapoja. Samanlaisia ajatuksia oli Eddien tyttöystävällä Chynalla Trish Stratusta kohtaan, sillä Trish oli useaan otteeseen puuttunut Eddien ja Veniksen yhteenottoihin hyökkäämällä raukkamaisesti takaapäin Chynan kimppuun. Nyt Chynalla olisi vihdoin mahdollisuus kohdata tämä ilman minkäänlaista painikoulutusta kehään nouseva manageri rehdisti 1 vs. 1 -tilanteessa.

Trish ei kieltämättä näissä uransa ensimmäisissä otteluissa ollut vielä ollenkaan sillä tasolla, jonne hän tulisi aikanaan nousemaan. Silti Trish yritti jo näissä kamppailuissa painillisesti paljon enemmän kuin melkein koko muu WWF:n ”naisdivisioona” (siitä myöhemmin lisää) yhteensä. Tässäkin ottelussa oli ilo katsoa Veniksen ja Eddien ihan mukavan tasoisen painin lisäksi Trishin yrittämistä ja Chynan vakuuttavuutta. Tämä oli jo tapahtuman kolmas ihan mukava ottelu, joka jätti kivan fiiliksen muttei ollut kuitenkaan laadultaan mitään erityisen hienoa laatua. Vähitellen voisin toki alkaa odottaa myös niitä ppv:eihin sopivia vähintään kolmen tähden otteluita. Silti tähän mennessä show oli jättänyt vakuuttavan kivan olon.

* * ½ 

Singles Match

Tazz vs. Jerry Lawler

Tämän ottelun takana olikin varsin mielenkiintoinen tarina. Kaikki alkoi siitä, että Tazz oli jatkanut Fully Loadedinkin jälkeen koko WWF-rosterin piinaamista hyökkäämällä satunnaisissa tilanteissa aivan kenen tahansa painijan kimppuun. Lopulta selostaja Jim Ross oli saanut tästä tarpeekseen, ja hän alkoi selostamossa puhua siitä, kuinka hän ei siedä Tazzin käytöstä. Tazz sai nopeasti tietää JR:n puheista, ja eräässä tv-show’ssa hän saapuikin selostajapöydän luokse. Ensin Tazz karjui selostajalegendalle tovin ja yritti saada tätä hermostumaan niin, että JR yrittäisi lyödä Tazzia. Yhden kerran JR läimäisikin Tazzia, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta. Tazz haastoi miestä lyömään uudestaan, mutta tällöin JR:n selostajapari ja viime aikoina entistä paremmin Rossin kanssa toimeen tuleva Jerry Lawler täräytti kaverinsa kiusaajaa turpiin. Tästä seurasi useita yhteenottoja Tazzin ja Lawlerin välille. Tazz saapui hakkaamaan Lawlerin kesken tämän selostuksen, ja Lawler hyökkäsi Tazzin kimppuun backstagella. Feud huipentui siihen, kun Tazz kidnappasi JR:n ja heitti tämän Lawlerin autoon. Tämän jälkeen Tazz oli titantornin kanssa yhteydessä Lawleriin, ja Lawler ei voinut kuin katsoa vierestä, kun Tazz hakkasi Lawlerin auton ikkunat rikki samalla, kun JR oli autossa. Tämän seurauksena JR:n silmä kärsi vakavista vammoista, eikä JR pystynyt palaamaan selostuspöydän ääreen ennen kuin nyt. Samalla olisi Kingin aika vihdoin kostaa kaikki Tazzin teot.

Tämä oli Kingin ensimmäinen ottelu ppv-tasolla sitten vuoden 1997, jolloin Lawler paini King of the Ringissä ja myös ECW:n puolella Hardcore Heavenissa. Samalla tämä oli varmaan hänen ensimmäinen ppv-ottelunsa facena. Itse kamppailussa ei ollut mitään kovin erityistä, vaikka Tazz vetikin roolinsa aivan mahtavasti. Kehään hän saapui mustien lasien ja sokeankepin kanssa pilkatakseen JR:n silmävammoja, ja koko ottelun ajan hän veti hienoa heel-roolia. Lawlerkin kykeni omaan osuuteensa varsin mallikaasti, ja ottelun ratkaisu oli itse asiassa yllättävänkin karun näköinen. Ehkä jopa hieman tarkoitettua karumpi. Joka tapauksessa ottelu oli niin hyvä kuin vain tältä kuviolta saattoi odottaa, mutta se ei tässä tapauksessa tarkoita vielä mitään laadullisesti hienoa ottelua.

* * 

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Shane McMahon (c) vs. Steve Blackman

Epätoivoinen yritys pushata Shane McMahonin läheistä ystävää Steve Blackmania osa XXVVVIIII. No, eipä siinä mitään. Blackman oli kyllä ihan kiva kehässä ja sopi HC-divariin ihan mukavasti, mutta ei hän millään tavalla kiinnostava tai karismaattinen painija ollut. Feudi itsessään lähti liikkeelle siitä, että Shane McMahonin kukkoiluun ja kaikkiin mahdollisiin kuvioihin puuttumiseen kyllästynyt comissioner Mick Foley päätti hieman rangaista Shanea pistämällä hänet HC-mestaruusotteluun Steve Blackmania vastaan. Ottelu päättyi kuitenkin odotuksien vastaisesti, kun otteluun sekaantuneet Edge, Christian ja T & A (Shane muuten otteli Testiä vastaan viime vuoden SummerSlamissa) estivät turpasaunan ja auttoivat Shanen mestaruusvoittoon. Shanen harmiksi mestaruusjuhlat päättyivät lyhyeen, kun Foley ilmoitti, että Shane kohtaisi ex-mestari Blackmanin uudestaan SummerSlamissa. Tästä kauhistunut Shane yritti päästä eroon mestaruudesta antamalla Edgen ja Christianin selättää hänet backstagella tuomarin ollessa läsnä. Foley puuttui kuitenkin tähänkin ilmoittamalla inhoavansa koko 24/7-sääntöä ja poistamalla sen tästä hetkestä lähtien. Niinpä Shanelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin saapua puolustamaan voittamaansa mestaruutta SummerSlamiin.

Edellisten neljän ottelun tapaan tämäkin oli itse asiassa oikein kivaa rymistelyä, mutta eipä tästäkään ollut räjäyttämään pankkia. En minä sitä näiltä kahdelta toisaalta edes odottanutkaan. Alkupuoli oli semmoista ihan kivaa perus HC-rymistelyä, jossa ei kuitenkaan ollut mitään niin erikoista, että olisin pitänyt tätä kivaa tv-ottelua parempana. Todellinen syy tämän ottelun ppv-tasoisuudelle tulikin vasta ottelun lopussa. Joo, toki alastulo oli tässäkin järkyttävän hienonnäköisessä bumpissa gimmickoitu, mutta luojan kiitos se oli. Ei se itse spotin näyttävyyttä vähennä yhtään, ja samalla se piti molemmat miehistä hengissä. Ehdottomasti lisäpuolikkaan arvoinen, vaikkei muuten painillista lisäarvoa tuonutkaan. Vuoden shokeeraavimpia spotteja, ja taas uskomatonta uhrautumista Shanelta.

* * ½ 

2 out of 3 Falls Match

Chris Jericho vs. Chris Benoit

Chris Benoit ja Chris Jericho olivat piesseet toisiaan jo koko kevään, kun nämä kaksi toisiaan inhoavaa kanadalaispainijaa olivat otelleet rajuissa otteluissa, joissa oli panoksena vuorotellen Benoit’n ja Jerichon hallussa pitämä Intercontinental-mestaruus. Sittemmin IC-mestaruus oli tippunut miehiltä pois, ja he olivat hetkeksi edenneet muihin kuvioihin, vaikka välejä ei ollut koskaan selvitetty lopullisesti. Niinpä kun Chris Jericho voitti Benoit’n hieman FL:n jälkeen käydyssä Raw’n ottelussa, Benoit menetti taas hermonsa ja pieksi Jerichon niin pahasti, ettei häntä nähty seuraavaan pariin viikoon. Lopulta Jericho teki paluunsa kesken Benoit’n ja Rockin WWF-mestaruusottelun ja aiheutti Benoit’lle tappion. Benoit ei tuota tekoa arvostanut, ja lopputulos oli selvä: miehet olivat toistensa kurkuissa kiinni niin kauan, kunnes comissioner Foley buukkasi miesten välille vielä yhden otteluun SummerSlamiin. Stipulaationa olisi 2 out of 3 Falls Match, jotta meille viimein selviäisi, kumpi näistä kahdesta on parempi.

Tähän mennessä osan otteluiden ajan vähäisyys ei ollut häirinnyt minua yhtään, vaan se oli itse asiassa sopinut juuri passelisti kyseisiin otteluihin. Tässä ottelussa aika kuitenkin muuttui ongelmaksi. Tiedän kyllä, että Chris Jericho ja Chris Benoit pystyvät parhaimmillaan aivan huipputason otteluihin myös alle 15 minuutissa, mutta se on jo heiltäkin äärettömän harvinaista. Niinpä ottelun kokonaispituus (13 minuuttia) ei lämmittänyt mieltäni – erityisesti, kun kyseessä oli 2 out of 3 Falls Match, jossa siis nähtiin tuossa ajassa useampi ratkaisusuoritus! Jotenkin koko hommasta jäi buukkauksellisesti vähän juosten kustu maku suuhun. Fallit tulivat aika heppoisesti, ja vaikka ne olivatkin tavallaan buukattu ihan järkevästi, niin sitten meiltä vielä vietiin se huikea lopputaistelukin, jota oli koko ajan toivonut. Tällekin ottelulle on annettu vaikka minkälaisia huippuarvosanoja ja kehuja maista taivaisiin, mutta totuus on se, etteivät parhaatkaan painijat pysty mahtaviin otteluihin, jos buukkaus ei sitä mahdollista. Eipä silti, taas kerran pitää kaiken mollaamisen jälkeen todeta, että olihan tämä kirkkaasti paras ottelu tähän mennessä ja painillisesti aivan loistavaa antia. Se anti jäi nyt vain hieman liian vähäiseksi, että tästä olisi pystytty MOTYC puristamaan.

* * * ½ 

WWF Tag Team Championship
TLC Match

Edge & Christian (c) vs. Dudley Boyz vs. Hardy Boyz

Noniin, sitten tämä. Historian ensimmäinen Tables, Ladders & Chairs -ottelu ja samalla erittäin suuri pala koko WWF:n joukkuedivisioonan historiaa. Ylimieliset kanadalaisveljekset Edge ja Christian olivat pitäneet joukkuemestaruuksia hallussaan lyhyttä taukoa lukuun ottamatta WrestleManiasta lähtien. Silloin he voittivat vyönsä juurikin Dudleyita ja Hardyja vastaan käydyssä Ladder Matchissa, joka alkoi meiningiltään muistuttaa jo TLC-ottelua. Mestaruuskautensa aikana Edge ja Christian olivat olleet monenlaisten haasteiden edessä, mutta tämä oli ehdottomasti pahin tähän mennessä. Edge ja Christian olivat viime aikoina alkaneet käyttää signature-liikkeenään iskua, jossa molemmat mestareista pitivät kädessään yhtä terästuolia ja läimäyttivät vastustajansa pään tuolien väliin. Tästä saivat kärsiä mm. Hardy Boyzit elokuun alussa. E & C hyökkäsivät pitkäaikaisten vihollistensa Hardy-veljesten kimppuun terästuolien kanssa, mutta ristiretki ei päättynyt aivan toivotulla tavalla. Silloin nimittäin paikalle saapuivat myös Dudleyt pöytien kanssa valmiina pistämään kanadalaiset pöydistä läpi, ja lopulta joukkotappeluun sekoittuivat myös Hardy-veljekset tikkaiden kanssa. Lopulta tilanteen otti haltuunsa comissioner Foley, joka buukkasi tämän historian ensimmäisen TLC Matchin SummerSlamiin. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nähtiin monia rajuja hyökkäyksiä toisten joukkueiden kimppuun.

Juuri kun menin sanomaan, että alle 15 minuutin ottelut eivät yllä lähes koskaan huippuarvosanoihin… No, tämä kesti käytännössä juuri sen 15 minuuttia. Samalla tämä on hieno esimerkki siitä, ettei kyse ole todellakaan aina siitä ajasta, vaan siitä, mitä siinä ajassa saa aikaan. Jericho ja Benoit saivat ottelussaan kyllä paljon aikaan, mutta se jätti silti sen tunteen, että paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla. Tämä taas… No, tämä jätti sellaisen fiiliksen, jota on mahdotonta kuvailla sanoin. Sellainen olo, että mitä tämänkaltainen paini voi oikeasti enää tämän ottelun jälkeen tarjota. Tässä nähtiin lähes tulkoon kaikki mahdolliset ja myös mahdottomat spotit, bumpit ja rymistelyt. Kaikki kuusi olivat niin mahtavasti mukana kuin vain ikinä voi olla. Parhaiten mieleen jäivät ehkä Hardyn veljekset ja Bubba Ray Dudley, mutta oli tämä aivan mahtava suoritus myös muilta. Lopetuskin tuntui siltä, että tämä oikeasti päätti tämän tarinan. Kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt jostain syystä.

* * * * ½ 

Stink Face Match

The Kat vs. Terri

Hahaa, jos joku ottelu on joskus ollut curtain jerk, niin se on tämä. Jos jotain kiinnostaa ihan oikeasti ottelun taustatarina, niin ilmeisesti Kat ja Terri ovat feudailleet tasaisesti läpi koko vuoden. Nämä kaksihan ottivat siis yhteen Cat Fight Matchissa WrestleMania 2000:ssa, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sitä, että nämä kaksi ovat jatkaneet tätä huikeaa ja todennäköisesti vuoden feud -kategorian ylimielisesti dominoivaa rivarlyaan aina tänne SummerSlamiin asti. Viimeisin huikea käänne naikkosten feudissa oli se, että Kat sai Rikishin lähes tulkoon tekemään Terrille Stink Facen, ja jostain syystä Terri ei tykännyt tästä kauniista ajatuksesta. Niinpä näiden naisten välille buukattiin siis Stink Face Match. Kyllä, arvasit oikein. Sen voittaisi se, joka tekisi toiselle ensin Stink Facen. Terrin ringsidellä oli European-mestari Saturn, joka oli Terrin on screen -poikaystävä, mutta rehellisesti minulla sen enempää kuin selostajillakaan ei tuntunut olevan mitään hajua, miksi Kat oli ottanut Al Snow’n ringsidelleen.

Ja sitten joku vielä ihan oikeasti miettii, miksi naisten paini ei kiinnostanut tähän aikaan ketään… WCW tarjosi viime ppv:ssään Hancock vs. Major Gunssin, ja WWF vastaa tällaisella kuralla. Ei pyhä p**ka sentään. Kaikkein surullisintahan tässä oli se, että WWF:ssä oikeasti oli Women’s-mestaruus, joka oli ollut maaliskuun lopusta lähtien Stephanie McMahonin hallussa. Kyllä, sen Stephanien, joka ei ollut paininut yhtään ppv-ottelua. Nyt kuitenkin viikkoa ennen SS:ää hän jobbasi vyön vihdoin Litalle, joka oli oikeasti WWF:n laihan (no pun intended) naisdivisioonan nousevia nimiä. Pääsikö Lita puolustamaan mestaruuttaan ppv:hen? Ei, koska meidän piti saada tämä tärkeä ottelu. Ainiin, unohdin melkein jo sanoa, että tämä oli laadullisesti aivan täyttä kuraa. Onneksi se kesti edes vähän aikaa. Eihän näistä kumpikaan ollut edes mitenkään erityisen hyvännäköisiä nyt, kun Katkin oli värjännyt hiuksensa peroksidiblondiksi.

DUD 

Singles Match

Undertaker vs. Kane

Kyllä vain, taas sitä mennään. Kanehan oli tehnyt WWF-debyyttinsä vuonna 1997 hyökkäämällä oman veljensä Undertakerin kimppuun. Tuosta lähtien kaksikon feud oli ollut on/off-suhteessa koko Kanen WWF-uran ajan. Mitään ultimaattista loppuhuipennusta feud ei saanut missään vaiheessa. Nyt kun Undertaker teki paluunsa facena pari kuukautta sitten, näytti siltä, että veljekset ovat vihdoin samalla puolella, ja he jopa rupesivat luomaan tuhoa ottelemalla joukkueena mm. Edgeä ja Christiania vastaan. Pari viikkoa ennen SS:ää tapahtui kuitenkin jotain aivan älytöntä. Undertaker joutui keskellä kehää beatdownin uhriksi, ja Kane saapui pelastamaan veljensä, mutta juuri kun kaikki oli hyvin, Kane pettikin veljensä ja iski tämän Chokeslamilla kehästä läpi! Ainut taas sekopäiseksi muuttuneen Kanen tarjoama selitys oli se, että hän on hirviö ja tekee sen, mitä hirviön kuuluukin.

Tavallaan olin tuolloin vuoden ’98 ppv:itä katsoessani vähän harmillan siitä, kun tämä ei saanut mitään suurta loppuhuipennusta, mutta silti UT vs. Kane ei ollut tässä vaiheessa se unelmaotteluni, sillä tiesin varsin hyvin, että nämä kaksi ottaisivat yhteen toistensa kanssa vielä vaikka kuinka monta kertaa. Tämä ottelu kuitenkin yllätti sinänsä ihan positiivisesti, vaikka ei tämä laadultaan noussutkaan erityisemmin hyväksi otteluksi. Tätä ei ollut nimittäin yritettykään buukata tylsänä normaalina 1 on 1 matchina. Sen sijaan ottelun tuomari ei puuttunut veljesten pieksentään millään tavalla vaan antoi heidän tehdä, mitä halusivat. Niinpä meille tarjottiin reipas 6 minuuttia intenssiivistä hc-pieksentää, joka ei varsinaisesti tuntunut edes painiottelulta, sillä koko ottelun ajan Undertakerin päätavoitteena oli Kanen selättämisen sijaan tämän maskin ryöstäminen. Ihan kiva väliottelu ennen illan Main Eventiä. Buukkaus toimi hyvin. Silti tämä feudi epäilyttää hiukan.

* * ½ 

WWF Championship

The Rock (c) vs. Kurt Angle vs. Triple H

Hehe, tämä ottelu on siitä hauska, että tässä tuntui olevan kyse kaikesta muusta kuin WWF-mestaruudesta. En edes tiedä, mistä aloittaa tämän osalta, mutta ehkä lähtölaukaus Anglen ja Triple H:n feudiin (josta tässä todella siis oli kyse) oli se, kun Stephanie McMahon-Helmsley auttoi jostain syystä Kurtin voittoon tämän KOTR-ottelusta. Tuosta lähtien Triple H oli ollut hyvin epäileväinen vaimonsa ja Kurtin välejä kohtaan. Erimielisyydet kytivät KOTRista lähtien, mutta ne roihahtivat liekkeihin vasta Fully Loadedin jälkeen. Tuolloin Triple H joutui itse ongelmiin Stephanien kanssa, koska Stephanie sai HHH:n pariinkin otteeseen kiinni Trish Stratuksen kanssa tilanteesta, joka näytti ensi silmäyksellä joltain aivan muulta kuin siinä todella oli kyse. Niinpä Stephanie ilmoitti Hunterille haluavansa olla nyt vähän aikaa erillään, ja tämä oli Kurtin tilaisuus. Angle alkoi viettää paljon aikaa Stephanien kanssa hyvin läheisissä väleissä. Stephanie näytti nauttivan Kurtin seurasta, ja molemmat vakuuttivat, että kyse on pelkästään ystävyydestä.

Vähitellen Stephanie antoi anteeksi HHH:llekin, ja hän yritti saada Anglen ja Tripsun ystävystymään toistensa kanssa. Se ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin, sillä Angle ja HHH olivat voittaneet yhdessä ykköshaastajuusottelun, ja niinpä Foley oli julistanut SS:ään tämän Triple Threat -mestaruusottelun. Angle ja HHH tiesivät, että he pärjäisivät parhaiten tekemällä yhteistyötä, mutta henkilökohtaiset erimielisyydet tuntuivat estämään sen. Lopullinen käänne Anglen ja HHH:n feudille nähtiin ppv:tä edeltävässä Smackdownissa. Siinä Angle kolkkasi kesken ottelun Stephanieta vahingossa niin, että Steph menetti tajuntansa. HHH kuljetti vaimonsa pikaisesti takahuoneeseen ja ryntäsi sitten vielä auttamaan Anglea kesken olleessa ottelussa osoittaakseen jalomielisyytensä. Kurt oli kuitenkin häipynyt ottelusta, ja Triple H jäi yksin beatdownin uhriksi. Samalla Angle oli hiipinyt Stephanien huoneeseen, jossa hän pahoitteli kaikkea aiheuttamaansa tuskaa… ja sitten suuteli Stephanieta! Hetken näytti siltä, että Stephanie vastusteli tilannetta, mutta lopulta hän antautui suuteloon itsekin mukaan. Tämä jos mikä oli kolmiodraama! Ja kolmas osapuoli ei siis ollut Rock vaan Stephanie. Rock oli koko tämän kuvion ajan nautiskellut omasta rauhastaan WWF-mestarina, ja nyt hän joutuisi puolustamaan vyötään näitä tappelupukareita vastaan, koska WWF ei uskaltanut vielä buukata heel vs. heel -ottelua ppv:n ME:ksi.

Aikamoinen juonikuvio. Itse ottelu oli hyvin mielenkiintoinen, sillä se alkoi Anglen ja HHH:n rajulla tappelulle, jolle tuli kuitenkin stoppi hyvin karun ja botchatun spotin jälkeen. Tällöin Rock hyppäsi mukaan, ja saimme nähdä taas hienoa ja intenssiivistä painia HHH:n ja Rockin välillä. Lopulta Anglekin palasi kuviohin, ja lopussa meille oli tarjolla se Triple Threat Match, joka meille luvattiin. Kokonaisuutena ottelu oli oikein vauhdikas, viihdyttävä ja monivaiheinen kamppailu WWF-mestaruudesta, mutta pieni sekavuus aiheutti sen, ettei tämä missään vaiheessa ihan huipputasoiselta ottelulta silti tuntunut. Joka tapauksessa hieno kamppailu ja hoiti ppv:n ME:n roolin kiitettävällä tavalla.

* * * ½ 


Ppv tarjosi yhden ****½-ottelun, kaksi ***½-ottelua, vain yhden täyden turhakkeen ja yleisesti todella hyvän fiiliksen. Kokonaisuutena tämä oli siis oikein onnistunut ja Hyvä ppv. Jos tämä olisi sitä parempiin arvosanoihin tahtonut yltää, olisi alakortinkin otteluiden pitänyt päästä siitä **½-tasosta vielä ylöspäin, ja Benoit’n sekä Jerichon ottelun olisi pistänyt nousta sille klassikkotasolle, jonka se olisi ansainnut. Ongelmaksi nousikin ehkä se, että ppv:hen oli väkisin saatava 10 ottelua, joka tässä tapauksessa haittasi jo tapahtuman tasoa, kun lähes kaikki ottelut joutuivat tyytymään aika vähäiseen aikaan. Joka tapauksessa vahvaa suorittamista WWF:ltä.

Wikipedia: WWF SummerSlam 2000

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 3.6.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WCW New Blood Rising

Next post

Arvio: WCW Fall Brawl 2000

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.