Arvio: WWF SummerSlam 2001
Päivämäärä: 19.8.2001
Sijainti: San Jose, Kalifornia (Compaq Center)
Yleisömäärä: 15 293
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Tätähän sitä oli odotettu taas useiden kuukausien ajan. Kesän suurin painitapahtuma oli luvassa, kun WWF järjesti elokuun lopussa erittäin perinteikkään SummerSlaminsa. Tänä herran vuonna aivan uuden säväyksen SummerSlamiin toi se, että sota WWF:n ja WCW/ECW:n välillä oli kiihtynyt entisestään Invasionin jälkeen. Muutama WWF-painija oli hypännyt tunkeutujien kelkkaan, ja samalla WCW/ECW-liittouma oli saanut viralliseksi nimekseen The Alliancen. Tässäkin ppv:ssä suurin osa otteluista oli taas tiukkoja taisteluita eri leirien painijoiden välillä. Jatkan tätä poikkeuksellista painijoiden värjäämisjärjestelmää varmaan koko Alliance-storylinen ajan. WWF-painijat (riippumatta siitä, mitä yleisö heistä piti) on merkitty siis sinisellä ja Alliance-painijat (huolimatta mahdollisesta suosiostaan) punaisella. Selostuspöydänkin takaa kuultiin tällä kertaa erilaisia mielipiteitä, sillä Paul Heyman oli taas palannut JR:n selostuspariksi.
WWF Intercontinental Championship
Lance Storm (c) vs. Edge
Lance Storm ja Edge ottivat mittaa toisistaan jo Invasionissa, jolloin Stormin apuna oli joukkuekaveri Mike Awesome ja Edgen kumppanina oma veli Christian. Nyt näiden kahden vihanpito oli syventynyt entisestään samalla, kun koko Alliancen ja WWF:n välinen sotakin oli muuttunut viikko toisensa jälkeen rajummaksi ja rajummaksi. Lance Storm oli voittanut WCW-painija Hugh Morruksen avulla IC-mestaruuden Albertilta, ja Edge päätti ottaa tehtäväkseen WWF:n oman mestaruuden tuomisen takaisin WWF:n nimiin. Edgen ja Stormin välejä ei parantanut sekään, että Storm oli jo pilannut Edgen yrityksen tuoda HC-mestaruus takaisin WWF:lle.
Jostain kumman syystä en innostunut tästä samalla tavalla kuin Invasionin openerista, joka oli mielestäni todella hieno joukkuemäiskintä. Syytä on todella vaikea keksiä, koska tälläkin kertaa kyseessä oli kyllä viihdyttävä ja hyvä painiottelu. Storm työsti Edgen selkää ihan tehokkaasti, meno oli muutenkin viihdyttävää, ja ottelussa nähtiin Edgen perhanan hieno counter, jossa hän käänsi Stormin Crossbodyn Powerslamiksi. Ehdottomasti siis hyvä taistelu IC-mestaruudesta ja toimi moitteettomasti illan avaajana, mutta jotenkin tässä ei ehkä sitten ollut sellaista todella hienon väännön meininkiä. Jotain vielä suurempaa jäin siis kaipaamaan, että hienojen arvosanojen ovet olisivat auenneet. Negaatiosta huolimatta pitää siis korostaa, että ottelu oli oikein hyvä, mutta mitä muuta näiltä kahdelta voisikaan odottaa.
* * *
Six Man Tag Team Match
Spike Dudley & APA vs. Test & Dudley Boyz
Test oli siis yksi ensimmäisiä WWF-painijoita, jotka hyppäsivät Alliancen puolelle. Voin myös heti tässä kättelyssä todeta, etten pidä yhtään tästä, kuinka WWF rupesi paikkamaan puuttuvia nimiä WCW/ECW:n porukasta siirtelemällä ”jämäpalojaan” Alliancen puolelle. Toisaalta kritisoin tuota jo edellisen arvostelun lopussa, joten ei siitä tässä sen enempää. Test oli kyllästynyt siihen, kuinka kukaan ei tuntunut luottavan häneen WWF:n porukassa, sillä huhu kertoi, että Test olisi ollut WCW:n ”vakooja”. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta kun Test oli kerran jätetty yksinään taistelemaan WCW-painijoita vastaan, sai hän tarpeekseen. Seuraavalla viikolla hän liittyi kaverinsa Shane McMahonin johtamaan Allianceen aiheuttamalla APAlle tappion joukkuemestaruusottelussa. Samaan aikaan Bubba Rayn ja D-Vonin feud heidän pikkuveljeään Spikeä vastaan sen kuin jatkui, joten tässä WWF vs. Alliance -ottelussa oli yhdistettynä kaksi henkilökohtaista feudia.
Tämä ottelu yllätti minut positiivisesti tarjoamalla erittäin toimivaa ja hyvin mielenkiinnon ylläpitävää non-stop actionia. Näitä kavereita kannattaa buukata juuri tällaisiin otteluihin, koska silloin kenenkään ei tarvitse näyttää heikkouksiaan, sillä jokainen saa olla vain sen tietyn ajan kehässä. Ottelun suurin tähti oli Spike, joka toi juuri sopivaa vaihtelua isojen miesten keskellä. Samalla hän sai kaikki vastustajansa, erityisesti Testin, näyttämään todella hyvältä ottaessaan hienosti vastaan hurjia power-liikkeitä, joista voi mainita erityisesti Testin Spinebusterin ja Spiken heiton kehästä ulos ringsidellä olleen pöydän läpi. Lopun tauoton rymistely ja tilanteiden vaihtelu oli myös kivaa katsottavaa. Teknillispainillisesti ottelu ei ollut millään tavalla erikoinen, mutta tämmöisenä välipalana toimi roolissaan.
* * ½
WCW Cruiserweight Championship
WWF Light Heavyweight Championship
Tajiri (c) vs. X-Pac (c)
Illan ainoassa WWF-painijoiden välisessä ottelussa oli panoksena molemmat kevytsarjalaisten mestaruusvyöt. X-Pac oli hävinnyt viime ppv:n aikaan hallussa pitämänsä WWF Light Heavyweight -mestaruuden Tajirille pian Invasionin jälkeen, mutta vain viikkoa myöhemmin hän oli paikannut menetyksensä voittamalla WCW Cruiserweight -mestaruuden Billy Kidmanilta. Nyt nämä kaksi mestaria ottivat uudestaan yhteen ottelussa, jonka voittajasta tulisi kiistaton ykkönen tässä jatkuvasti suosiotaan kasvattavassa divisioonassa. Yleisö ei edelleenkään voinut sietää X-Pacia, mutta se ei häntä suuremmin liikuttanut.
Vieläkään ei päästy ihan sille ***½-tasolle, jota WCW:n cruiserweight-divisioona tarjosi taas viimeisinä kuukausinaan roppakaupalla. Toisaalta tällä(kään) kertaa ei jääty kauas tuosta arvosanasta, sillä kyseessä oli ehdottomasti hyvä ja erittäin vauhdikas taistelu. Erityisesti alkupuolisko oli upea. Tarjolla oli Tajirin stiffejä potkuja ja ASAI Moonsaulteja, ja X-Pacilta puolestaan huikea Sommersault ulos kehästä ja todella sairaan näköinen lento kehäkulmauksen päälle. Loppua kohti homma meni ärsyttävästi turhan sekavaksi, ja lopussa nähty Albertin puuttuminen otteluun laski harmillisesti fiiliksiä, enkä lopetuksestakaan innostunut. Ilman näitä miinuksia oltaisiin puhuttu jo siitä hienosta ottelusta. Ehkä ensi kerralla?
* * *
Singles Match
Rhyno vs. Chris Jericho
Tämän ottelun takana oli ensisijaisesti Chris Jerichon henkilökohtainen taistelu ”Billion Dollar Princess” Stephanie McMahonin kanssa. Siitä lähtien kun Stephanie oli tehnyt paluunsa reilun kuukauden mittaisen tauon jälkeen kääntymällä isäänsä vastaan ja paljastumalla ECW:n uudeksi omistajaksi, oli Chris Jericho valinnut hänet silmätikukseen. Jericho oli käyttänyt kaikki mahdolliset tilaisuutensa pilkkaamalla Stephanieta todella ilkeästi ja ennen kaikkea halpamaisesti. Yleisö oli tietenkin täysin Jerichon puolella, mutta Stephanie päätti tehdä asiasta loppuun valitsemalla Rhynon henkilökohtaiseksi soturikseen. Rhynon tehtävä oli tehdä loppu Jerichon pilkasta ja mielellään koko Jerichosta. Tähän mennessä Rhyno olikin ollut yhteenottojen hallitseva osapuoli: Jericho ei ollut voittanut Rhynoa kertaakaan, ja pari viikkoa sitten SD!:ssä oli nähty se kuuluisa spotti, jossa Rhyno Goretti Jerichon sisääntulosetin läpi. Tuon spotin jälkeen seuraavalla viikolla nähtiin ensimmäistä kertaa klassinen nyrkkiteemainen SD!-rakennelma.
Hyvien otteluiden putki jatkuu. Silti vieläkään ei päästy yli kolmen tähden tasolle. Toisaalta ei pidä ruveta valittamaan, sillä tämmöinenkin taso on alakortin otteluiden osalta oikein hyvää menoa. Silti tässäkin ottelussa olisi ollut ehkä aineksia vielä enempään. Lopetus oli kyllä hoidettu hyvin, mutta silti siinä olisi mielestäni voitu nähdä vieläkin rankempaa vääntöä puolin toisin. Lisäksi tästäkin ottelusta tuntui puuttuvan se superhieno fiilis. Tämän enempää ei parane moittia tätäkään ottelua, koska kyseessä oli kiistatta hyvä ottelu, jossa nähtiin muun muassa upea Gore ilmasta Jerichon hypätessä apronilta ringsidelle.
* * *
– Tässä välissä nähtiin aivan pieni backstage-angle, joka ei ollut muuten millään tapaa merkittävä, mutta siinä saatiin viidessä sekunissa Shawn Stasiak näyttämään niin pelleltä, ettei hän minun silmissäni voisi olla enää koskaan uskottava vastustaja yhdellekään WWF-painijalle. En paheksu tätä sen takia, että olisin Stasiakin suuri fani. Ei, Stasiak voitaisiin minun puolestani heivata koko firmasta pois. Minun on vain aivan mahdotonta käsittää, miksi hemmetissä WWF ei voi kohdella edes niitä vähäisiä hankkimiaan WCW-painijoita sillä tavalla, että joku voisi pitää heitä varteenotettavina uhkina WWF:lle. Tästä vielä lisää myöhemmin tässä arvostelussa.
WWF Hardcore Championship
Ladder Match
Jeff Hardy (c) vs. Rob Van Dam
Kahden yleisön jättisuosiossa olevan high-flyerin Jeff Hardyn ja Rob Van Damin raju taistelu Hardcore-mestaruuden kohtalosta jatkuu edelleen. Mestaruus oli ehtinyt vaihtaa omistajaa tässä välissä jo pariinkin otteeseen, mutta nyt se oli taas Jeff Hardyn käsissä. Tai oikeastaan ottelun alkaessa se ei nimen omaan ollut Hardyn käsissä, koska se roikkui katosta 20 jalan korkeudessa kehän yläpuolella. SummerSlamin historiassa oli nähty joitakin legendaarisia Ladder-otteluita, ja nyt Jeff Hardylla ja Rob Van Damilla olisi mahdollisuus räjäyttää potti luomalla yksi legenda lisää. Tämän taistelun oli tarkoitus vihdoin päättää näiden miesten välienselvittely.
Jotkut arvostelijat ovat itkeneet tämän ottelun osalta lopussa nähdystä parista ikävästä botchista, mutta minua ne eivät haitanneet. Edes se kohta, jossa RVD:n oli tarkoitus potkaista vyöstä roikkuva Jeff Hardy alas kanvaasiin mutta jossa potku meni karusti ohi, ei näyttänyt typerältä. Se vain näytti siltä, että RVD (kayfabessa) epäonnistui yrityksessään, ja pian sen jälkeen Hardy romahti maahan, koska ei jaksanut enää roikkua vyössä. Jos Hardy olisi lähtenyt tippumaan samalla hetkellä ohi menneen potkun kanssa, olisi homma ollut typerä botch. Nyt sekin näytti hyvältä… Niin kuin koko tämä perkeleen ottelu. Jos osaa kiinnittää huomiota muuhun kuin pariin botchiin, huomaa nopeasti tämän olleen aivan jumalattoman kova ottelu. Tämä oli vielä astetta hienompi kuin Invasionissa nähty HC-mestaruusottelu ja samalla yksi vuoden MOTYC-kamppailuista ja osa klassisten SummerSlamissa nähtyjen Ladder-otteluiden sarjaa. Kiitos ottelun mahtavuudesta kuuluu sille, että molemmat antoivat tässä ottelussa aivan kaikkensa. Tässä nähtiin sellaisia spotteja, joita kumpikaan ei ollut paljon aiemmin väläytellyt. Sellaisia olivat muun muassa Hardyn Corkscrew-loikka, Split-legged Moonsault tikkaiden päälle, Sunset Flip Powerbomb tikkaiden päältä, RVD:n Rolling Thunder kehän poikki ja muut aivan uskomattomat loikat. Lisäksi tunnelma oli aivan hillitön, ja ottelu tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Aikaakin oli juuri täydellisesti. Tällaista tikasspottailu parhaimmillaan on.
* * * * ½
WWF Tag Team & WCW Tag Team Championships
Steel Cage Match
Diamond Dallas Page & Kanyon (c) vs. Brothers of Destruction (c)
RVD:n ja Jeff Hardyn feudissa oli kyse puhtaasti HC-mestaruudesta. Tässä taas… Tässä oli kyse niin paljon enemmästä kuin mestaruusvöistä. Kaikki oli alkanut siitä, kun Diamond Dallas Page oli paljastanut Undertakerin vaimon Saran vainoajaksi. ’Taker ja DDP olivat ottaneet ensimmäisen kerran yhteen King of the Ringissä, jossa UT perseraiskasi Pagen. Invasionin ME:ssä miehet poistuivat ottelusta kesken pois tappelemaan toistensta kanssa backstagella. Nyt kuvioon olivat tulleet mukaan myös mestaruusvyöt, sillä Undertaker oli veljensä Kanen kanssa voittanut WCW:n joukkuemestaruudet Chuck Palumbolta ja Sean O’Hairelta. Samaan aikaan Diamond Dallas Page oli lyöttäytynyt yhteen vanhan ystävänsä ja uuden US-mestari Kanyonin kanssa, ja Testin avustuksella tämä kaksikko oli onnistunut voittamaan WWF:n joukkuemestaruudet itselleen. Mestarin asema tiesi kuitenkin kaksikolle ikäviä uutisia, sillä WWF-comissioner William Regal julisti, että DDP ja Kanyon joutuvat puolustamaan mestaruuksiaan Champions vs. Champions -ottelussa SummerSlamissa Undertakeria ja Kanea vastaan… Ja ottelumuotona olisi Steel Cage Match.
Olen jo kahdessa arvostelussa kritisoinut sitä, kuinka päin p***että WWF buukkasi Diamond Dallas Pagea alusta lähtien ja kuinka hyvät mahdollisuudet heillä olisi ollut saada DDP:stä uskottava ME-nimi, jollei häntä olisi pitänyt syöttää Undertakerin egon tyydyttämiseksi. Olisitte nyt sitten pitäneet sen ’Takerin vähintään hemmetin kaukana DDP:stä, koska tämä… Tämä oli naurettavaa. Paasasin edellä jo siitä, kuinka pelleltä WWF sai Shawn Stasiakin näyttämään viidessä sekunnissa. DDP:n ja Kanyonin kohdalla aikaa tarvittiin 10 minuuttia, mutta lopputulos oli vielä karmeampi. Kumpikaan näistä äijistä ei minun silmissäni olisi enää koskaan uskottava yläkortin painija. Hienoa työtä WWF. Kanyonissakin olisi ollut runsaasti potentiaalia, mutta mitäpä sillä on väliä. Plussaa ottelusta pitää antaa siitä, kuinka hienosti DDP ja Kanyon hyväksyivät hautauksensa. Äijät ottivat vastaan hurjaa bumppia ja myivät sen vieläpä näyttävästi. Undertakerin ja Kanen power-liikkeet olivat oikeasti vakuuttavia. Se ei silti pelasta sitä yleistä vitutusta, jonka tämä ottelu minulle jätti.
* ½
WWF Championship
Steve Austin (c) vs. Kurt Angle
Kaksi vuoden 2001 shokeeraavinta painitapahtumaa ovat molemmat liittyneet Steve Austiniin. Ensin Steve Austin myi sielunsa ja yhdisti voimansa ikuisen vihamiehensä Vince McMahonin kanssa WrestleManiassa. Sitten juuri kun näytti siltä, että vanha Stone Cold Steve Austin oli palannut taistelemaan WWF:n kunnian puolesta, tapahtui jotain odottamatonta. Invasionin Main Event päättyi siihen, kun Steve Austin petti kaikki joukkuekaverinsa ja koko WWF-fanikunnan ja auttoi Team WCW/ECW:n voittoon Team WWF:stä. Steve Austin liittyi virallisesti osaksi Alliancea ja vei WWF-mestaruuden mukanaan pahuuden puolelle. Tämän jälkeen Vince McMahonilla oli vain yksi mies, johon hän voisi turvautua: Kurt Angle. Anglesta oli tullut Vincen läheisin luottomies, ja Austin nimesi Anglen ja Vincen läheisyyden suurimmaksi syyksi siihen, ettei hän saattanut enää luottaa Vinceen ja että hän päätti liittyä Alliancen puolelle. Austin oli varma, että Vince olisi yrittänyt kusettaa mestaruuden häneltä. Nyt yleisön hylkäämä Austin joutui taistelemaan uutta suursuosikkia Kurt Anglea vastaan. Angle oli luvannut tuoda WWF-mestaruuden takaisin WWF:n puolelle. Angle oli jo ennen SummerSlamia ehtinyt voittaa WCW-mestaruuden Raw’ssa, mutta hän oli hävinnyt sen seuraavalla viikolla takaisin juuri Austinin sekaantumisen takia.
Ohhoh, mitä tähän nyt oikein voi sanoa. Jos ottelu alkaa jo saakelin intenssiivisellä menolla, jossa Austin teloo Anglen nilkkaa, Angle heittää seitsemän Germania putkeen ja Austin tarjoilee vielä hulppean Superplexin ja kaikkea muutakin niin ei tämä voi olla kuin huippusettiä. Sitten alkaa kehän ulkopuolinen sairas hardcore-brawlaus, jossa Angle vuotaa kuin pistetty sika ja iskee päänsä lähes 10 kertaa kehätolppaan. Sitten vielä kaikki Suplexit kehäalueen ulkopuolella ja lopulta kehässä nähty aivan järjettömän kova lopputaistelu. Moonsaultit, huikean korkeat Angle Slamit… Ei hyvä isä. Olin aivan varma, että Rob Van Damin ja Jeff Hardyn ottelu olisi illan kovin taistelu, mutta kyllä se kunnia kuuluu kuitenkin tälle ottelulle. Angle ja Austin ovat koko vuoden ajan olleet hiton kovassa vedossa, ja tässä on osoitus siitä, miten pirun hienoa menoa he pystyivät tarjoamaan, kun heidät pistettiin ensimmäistä kertaa vastakkain 1 on 1 -ottelussa. Ehdottomasti MOTYC-kamaa. Tänä vuonna on vain nähty liikaa niitä perkeleen kovia otteluita. Lopetuskin oli storylinen kannalta kyllä toimiva ja ovela, mutta silti tämmöinen laimeahko screwjob-meininki ja lopussa nähty turhahko pieni finisherhuoraus aiheuttavat sen, ettei tämä yllä täydellisyyteen. Yhdyn silti ’Alert Idolsissa esitettyihin mielipiteisiin tästä ottelusta.
* * * * ½
WCW Championship
Booker T (c) vs. The Rock
Tämä ottelu oli illan Main Event tasan yhdestä syystä: kyseessä oli Rockin paluu ppv:hen viiden kuukauden tauon jälkeen. Todellinen syy Rockin poissaololle oli se, että Rock oli ollut kuvaamassa Skorpionikuningasta, mutta kayfabessa hänet oli pistetty pois WM:n jälkeisessä Raw’ssa, jossa Austin, Triple H ja Vince McMahon pieksivät hänet sairastuvalle. Vincen ja Rockin välit eivät olleet siis olleet pitkään aikaan lämpimät, ja kun Rock teki paluunsa WWF:ään Invasionin jälkeisessä Raw’ssa, arvuuttelivat kaikki, valitsisiko Rock kenties Alliancen puolen vain, jotta pääsisi taistelemaan Vinceä vastaan. Ensin tilanne näyttikin WWF:n kannalta pahalta, kun Rock iski Vincen maahan Rock Bottomilla, mutta heti tätä seurasi Rock Bottom myös Shane McMahonille. Tämän jälkeen Rock julisti, että vihdoin hän on palannut… WWF:ään. Rock sanoi, ettei hän edelleenkään voi sietää Vinceä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän tahtoo taistella WWF:n puolella viimeiseen asti. Seuraavassa Smackdownissa Rock sitten haastoikin WCW:n ykkösnimen Booker T:n puolustamaan WCW-mestaruuttaan Rockia vastaan SummerSlamissa, ja Booker T otti haasteen vastaan. Seuraavina viikkoina nähtiin rajuja yhteenottoja, jossa muun muassa selvitettiin sitä, kumpi liike oli parempi: Book End vai Rock Bottom?
Viihdyttävä ottelu pitkälti jo sen takia, että tunnelma oli huikea huolimatta siitä, että äsken oli nähty järisyttävän kova taistelu. Yleisö kannusti uskomattoman hienosti Rockia. Kyllä tuo kaveri on vain aivan äärettömän karismaattinen, ei siitä pääse yhtään mihinkään. Myös itse painiotteet olivat ihan toimivia, kehän ulkopuolella nähty tappelu oli itenssiivistä, ja loppua kohti ratkaisuhommat alkoivat olla ihan oikeasti jännittäviä. Lopetuskin oli toimiva, joten kyllä tästä kaikin puolin jäi hyvä maku suuhun. Silti tässä ei ollut mitään sellaista erityistä, joka olisi nostanut tämän edes hienolle tasolle, joten oli tämä selvä tasonpudotus edelliseen otteluun verrattuna. Hyvä ottelu, mutta ei sen enempää. Sopivasti ylibuukattu mutta ei WCW:mäiselle naurettavuuden tasolle.
* * *
Jos tapahtumassa nähdään kaksi ****½-ottelua, jotka vieläpä voisivat ihan oikeasti kilpailla MOTY-tittelistä, ei tapahtumaa voi moittia millään. Lisäplussaa pitää antaa tasaisen hyvälle ja viihdyttävälle alakortille ja tietenkin Rockin paluulle, jonka ansiosta ME:ssäkin oli oma hieno tunnelmansa. Silti täytyy sanoa, ettei tämä ppv ollut aivan vuoden suurimpia suosikkejani. Suurin syy siihen on juuri tuo WCW-painijoiden osittain aivan naurettava hautaaminen, joka alkoi tosissaan ärsyttämään tuon joukkuemestaruusottelun kohdalla. Lisäksi sellainen ihan huikea yleismeininki tästä tuntui hieman puuttuvan, mutta olihan tämä nyt silti kiistatta Hieno ppv. Tänä vuonna on vain kova taso.
Wikipedia: WWF SummerSlam 2001
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 11.11.2012
No Comment