Arvio: WWF Survivor Series 1998

Päivämäärä: 15.11.1998

Sijainti: St. Louis, Missouri (Kiel Center)

Yleisömäärä: 21 779

Katso tapahtuma WWE Networkista!

Survivor Series 1998 oli varsin erilainen verrattuna historian muihin Survivor Series -tapahtumiin. Sen sijaan, että tapahtumassa olisi nähty tuttuja ja turvallisia 4 vs. 4 tai 5 vs. 5 Survivor Series -otteluita, koko tapahtuman teemana oli turnaus WWF:n mestaruudesta. Judgment Day: In Your House -lähetyksessä nähty Kane vs. Undertaker oli siis päättynyt siihen, että ”Stone Cold” Steve Austin pieksi veljeskaksikon molemmat puoliskot ja julisti ottelun tasapeliksi. Niinpä päämestaruudella ei ollut edelleenkään omistajaa, ja Mr. McMahon päätti, että ainut tapa uuden mestarin kruunaamiselle on järjestää yhden illan aikana alusta loppuun käytävä 14 miehen turnaus, jollainen oli edellisen kerran nähty WrestleMania IV:ssä. Tuosta WrestleManiasta ei paljoa hyvää sanottavaa ole, mutta en silti voi piilottaa rakkauttani mestaruusturnauksia kohtaan. Tätä mestaruusturnausiltaa selostamassa olivat tietenkin Jim Ross ja Jerry ”The King” Lawler.

Tournament First Round Match

Mankind vs. Duane Gill

Mestaruusturnaus alkoi varsin mielenkiintoisesti, kun Mr. McMahonin sisäänkuuluttamana paikalle saapui ”Corporate Championiksi” pyrkivä Mankind. Mankindin rooli on taas varsin kyseenalainen, muttei hänen yhteyttään McMahoniin voi kiistää, vaikka McMahon ei kuinka syvimmässään näyttänytkään kestävän täysin vajaaälyistä Mankindia. Mankind oli turnaukseen tullessaan jo mestari, koska McMahon oli pari viikkoa aikaisemmin luovuttanut Foleylle vanhasta rikkoutuneesta WWF-mestaruusvyöstä tehdyn Hardcore Championship -vyön, eikä Mankind olisi tästä uuden Hardcore-mestarin asemasta voinut olla enemmän ylpeä. Vinceä miellyttääkseen ykköset ylleen vetäneen Mankindin vastustajaksi ensimmäiselle kierrokselle McMahon oli pedannut yllätysvastustajan, joka paljastui vanhaksi WWF-jobberiksi Dwayne (Duane) Gilliksi, mikä näytti jälleen vahvistavan sitä tosiasiaa, että Vince yrittää halveksunnasta huolimatta rakentaa Mankindille voittoa turnauksesta.

Itse ottelusta ei (yllättäen) ole paljoa sanottavaa, koska puolessa minuutissa ei paljoa ehditä tehdä. Gillillä oli hauska sisääntulomusiikki ennen Gillberg-aikaa. Ei kunnon ottelu, joten arvosanaksi ei ole paljon vaihtoehtoa.

DUD

Tournament First Round Match

Jeff Jarrett vs. Al Snow

Jeff Jarrett oli dumpannut Tennessee Lee -nimisen managerinsa jo Double J -aikansa lopussa, ja nyt oli myös Southern Justice saanut luvan mennä. Näiden tilalle uudella ja entistä ylimielisemmällä asenteella liikkuva Jarrett oli hankkinut managerinsa paikalle uhkean Debra McMichaelin, joka teki tässä tapahtumassa PPV-debyyttinsä WWF:n puolella. WCW-ajoista tuttu parivaljakko palasi siis jälleen yhteen, kun miehestään Stevestä eronnut Debra oli saanut tarpeekseen WCW:stä. Al Snow oli puolestaan jo tässä vaiheessa perustanut tutun J.O.B. Squadinsa, vaikka tässä lähetyksessä se ei vielä näkynyt.

Tästä ottelusta minä tykkäsin aika paljonkin. On totta, että aikaa oli tälle – niin kuin kaikille muillekin illan otteluille – varattu ihan onnettomasti, minkä takia tämä ei mikään erityinen kamppailu pystynyt olemaan. Snow ja Jarrett vetivät silti todella vauhdikkaan ja kivan ottelun. Lopetuksesta en nyt kauheammin tykännyt, mutta muuten sekä Snow että Jarrett väläyttivät yllättävän näyttäviä otteita. Ihan hyvä ottelu, erityisesti kun otetaan aika huomioon.

* * ½

Tournament First Round Match

Big Bossman vs. Steve Austin

Myös Big Bossman kuului tähän ryhmään, joka oli loikannut WCW:stä WWF:ään. Heti paluunsa jälkeen vanhasta poliisityylistään SWAT-tyyliin siirtynyt Bossman liittyi Mr. McMahonin turvatiimin johtajaksi, joten Austinin kohtaaminen oli taatusti tarkkaan suunniteltu valinta. Austininhan Vince erotti (kuten lupasi) edellisen PPV:n päätteeksi, koska Stone Cold ei julistanut uutta WWF-mestaria tapahtuman lopussa. Austin sai kuitenkin uuden viiden vuoden sopimuksen, koska isäänsä vastustanut Shane McMahon pisti nimet paperiin Austinin kanssa. Shanen viha isäänsä kohtaan johtui siitä, että Vince oli alistanut poikansa tuomarin asemaan WWF:n portaikossa.

Ei tästäkään ottelusta nyt ole kauheasti sanottavaa, koska illan teemaan sopien tämäkin oli aika lyhyt. Toisaalta tälle ottelulle lyhyys sopi kuin nenä päähän, koska pidempänä tämä olisi mitä luultavammin ollut vain tylsää ja turhauttavaa katseltavaa. Tämmöisenä tämä oli ihan katseltavaa mätkimistä heikolla lopetuksella. Ei paljon kehuttavaa tässäkään siis, mutta olisi varmasti voinut olla pahempikin.

* ½

Tournament First Round Match

X-Pac vs. Stephen Regal

Ennen kuin voin sanoa mitään muuta, niin… ”Heeee’s a maaaaaan!” Olen koko ajan tämän projektini aikana odottanut, milloin tapahtuisi Regalin PPV-debyytti WWF:ssä, ja tässä se nyt on. Myös Regal loikkasi siis hetkeksi WWF:n kelkkaan WCW:stä, mutta erinäisten syiden takia Real Man’s Manin ensimmäinen reissu WWF:ssä jäi aika lyhyeksi. Nyt hän joka tapauksessa kohtasi European-mestari X-Pacin ensimmäisen kierroksen ottelussa.

Tämä oli turnauksen alkukierroksen selvästi pisin ottelu, ja pitkään ottelu näyttikin oikein hyvältä. Regal ja X-Pac kyllä osaavat hommansa, ja kumpikin pääsi esittelemään taitojaan. Itse asiassa ottelu oli jopa yllättävän vauhdikas, koska kumpikaan painijoista ei ole tullut ennen kaikkea tunnetuksi nopeudestaan. Olisin antanut tälle varmastikin kolme tähteä, mutta lopussa olleet sekoilut lopetuksen yms. kanssa ikävä kyllä latistivat tunnelmaa taas.

* * ½

Tournament First Round Match

Ken Shamrock vs. Goldust

Intercontinental-mestari Ken Shamrock sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Goldustin. Itse ottelu nyt oli aika lailla semmoinen kuin tällä ajalla ja näillä painijoilla sopi odottaa. Shamrock veti kyllä ihan hyvin, mutta Goldust tyytyi tuttuun, turvalliseen ja yllätyksettömään vetoonsa. Kaikin puolin perus tv-ottelun tyylinen matsi, jonka katsominen ei häirinnyt ja jossa oli mukana pari pikkaisen säväyttävämpääkin kohtaa (kuten Shamrockin yllättävä hurracanrana), mutta ei tässä kuitenkaan mitään sen erityisempää ollut. Hoiti hommansa.

* *

Tournament First Round Match

The Rock vs. Big Bossman

The Rock voitti In Your House: Breakdownissa ykköshaastajuuden WWF:n mestaruuteen, mutta koska samana iltana päämestaruudesta tuli avoin, ei Rock päässyt koskaan hyödyntämään ykköshaastajuuttaan. Tässäkään turnauksessa hän ei mitään erityiskohtelua saanut, koska Mr. McMahon tykkäsi Rockista lähes yhtä paljon kuin Stone Coldista. Alun perin Rockin piti kohdata ensimmäisellä kierroksella Triple H, mutta McMahonin sätkynuket Patterson ja Brisco saapuivat ilmoittamaan ennen ottelua, ettei HHH ole vieläkään painikunnossa. Niinpä Triple H:n paikan turnauksessa otti toisen yrityksensä turnauksessa saava Big Bossman. Ja se ottelu… No, kyseessä on WWF:n (ja varmaan melkeinpä koko painin) historian lyhyin ottelu. ’nuff said.

DUD

Tournament Quarter Final Match

The Undertaker vs. Kane

Tuhon veljekset Undertaker ja Kane pääsivät siis suoraan mestaruusturnauksen neljännesvälieriin, koska he olivat ne kaksi miestä, joiden keskinäisen mestaruusottelun päädyttyä tasapeliin koko tähän turnaukseen alun perin päädyttiin. Niinpä oli kai kohtuullista, että he saivat edes pientä hyvitystä siitä, että heidän keskinäinen mestaruusottelunsa laajeni 14 miehen turnaukseksi. Judgment Dayn pääottelussa tapahtui muutakin kuin Austinin erottaminen: Paul Bearer teki nimittäin paluunsa pienen tauon jälkeen ja kääntyikin kaikkien yllätykseksi poikaansa Kanea vastaan liittoutuen taas Undertakerin kanssa yhteen ensimmäistä kertaa hyvissä väleissä sitten vuoden 1996 kesän. Nyt nämä kaksi paholaista janosi yhdessä koko WWF:n kontrollia, ja Kane taas oli nyt täysin yksin pahassa maailmassa, ja tuosta hän janosi kostoa niin veljelleen kuin isälleen.

Tämä ottelu jopa yllätti minut positiivisesti – tämä kun alkoi olla sen verran kulunut taistelupari jo tässä vaiheessa vuotta 1998 ja kun Undertaker alkoi olla varsin kipeästi tauon tarpeessa. Tauolle hän tosin pääsi vasta loppukesästä 1999; tämä oli vielä sitä aikaa, kun Undertaker paini tauotta aktiivisesti. Edellinen loma hänellä oli ollut kesällä 1994. Silti Kane ja väsynyt Undertaker pätkivät minun mielestäni tässä taas toisiaan ainakin astetta energisemmin kuin Judgment Dayssä. Ei tämä heidän alkuvuoden otteluilleen millään pärjännyt, mutta kyllä tämä silti minua viihdytti. Ihan napakka, toimiva ja sopivan pituinen veljesten välienselvittely.

* * ½

Tournament Quarter Final Match

Mankind vs. Al Snow

Hehe, neljännesvälierässä toisensa kohtasi varsin mielenkiintoinen parivaljakko. Tässä vaiheessa miehillä ei mitään taustaa vielä ollut WWF:n kaanonissa, vaikka jostain syystä McMahon oli varastanut Mankindin Mr. Sockon ja sitonut sen Al Snow’n Headille hikipannaksi. Mankind ei tästä ollut tietoinen ennen ottelua… mikä oli ok. Jälleen ongelmaksi tuli vastaan se, että alle neljässä minuutissa ei kovin kummoista ottelua rakenneta. Foley näytti vähän säästelevän paukkujaan, mutta oli tämä taas tosiaan semmoinen tv-tason ihan mukava ottelu ilman mitään sen kummempaa.

* *

Tournament Quarter Final Match

Ken Shamrock vs. The Rock

Tämä oli viimeinen neljännesvälieräottelu, koska yksi ensimmäisen kierroksen otteluista oli päättynyt tasapeliin. Shamrockilla ja Rockilla riitti kyllä historiaa vuoden 1998 ajalta, mutta ehkä tässä vaiheessa tämä ottelijapari alkoi olla jo vähän kulunut. Ei silti, hyvän ottelun Rock ja Shamrock tarjosivat. Illan parhaimman tähän mennessä. Ei tässä nyt heidän King of the Ring -finaalin tasolle päästy, mutta kummallakin näytti olevan vielä melko hyvin energiaa. Aikaakin tälle ottelulle suotiin melkein kymmenen minuuttia, joten tuloksena oli ihan vauhdikas ja tasokas ottelu. Shamrock ja Rock toimivat hyvin yhdessä kehässä.

* * *

WWF Women’s Championship

Sable vs. Jacqueline (c)

Illan aikana nähtiin kaksi ottelua, jotka eivät liittyneet turnaukseen, ja tämä oli niistä ensimmäinen. Sablen ja Marc Meron feudin tarina on lähtöisin aina vuoden 1997 loppupuolelta, ja tuossa tarinassa on nähty monia vaiheita. Viimeisin niistä oli kesällä tapahtunut Meron uuden managerin Jacquelinen WWF-debyytti. Pian WWF:ään saapumisensa jälkeen Jacqueline alkoi herätellä myös kuollutta Women’s-divisioonaa, ja alkusyksystä hän voitti Sablen ottelussa, jossa kruunattiin ensimmäinen WWF:n naisten mestari lähes kolmeen vuoteen. Jacqueline ja Sable eivät tietenkään voineet sietää toisiaan, ja he olivat ottaneet yhteen kuukausitolkulla. Nyt tuo riita olisi viimein tarkoitus selvittää loppuun ensimmäisessä PPV-tason WWF:n Women’s-mestaruusottelussa sitten SummerSlam 1995:n.

Tämäkin ottelu sai tyytyä kaikkien muiden tapaan siihen, että aikaa ei ollut kauheasti tarjolla. Toisaalta tämä oli taas ottelu, jossa ajanpuute ei välttämättä ollut mitenkään huono asia. WWF:n uudelleenherätetyn naisten divisioonan alkuvaiheet eivät olleet mitenkään erityisen vahvoja, mistä tämä ottelu antaa hyvän esimerkin. Yleisö kyllä syttyi Sableen todella hyvin, ja Sable veti tässä oikein hyvin, kun ottaa huomioon, että hän ei tosiaan mikään painija alun perin ollut. Ei tämä siis kamala ottelu ollut, mutta heikon puoleinen nyt kumminkin, koska ei tässä hirveästi mitään tapahtunut.

* ½

Tournament Semi Final Match

Mankind vs. Steve Austin

Ensimmäisessä välierässä kohtasivat Mankind ja Steve Austin, jotka olivat ottaneet yhteen parissa muussakin vuoden 1998 PPV:ssä. Tässä ottelussa ei ihan päästy niiden keväisten Dude Love vs. Austin -otteluiden tasolle, mistä osittain voi syyttää taas ajan puutetta, vaikka tämä oli illan ensimmäinen kymmenen minuutin rajan rikkonut ottelu. Toinen syy oli se, että vaikka ottelun ensimmäiset 8–9 minuuttia vaikuttivat oikein hyvältä ja viihdyttävältä brawlaukselta, WWF onnistui taas pilaamaan fiilikseni täysin turhalla ja ylibuukatulla lopetuksella. Ruusuja siis Austinille ja Mankindille, risuja buukkaustiimille. Hyvä ottelu joka tapauksessa.

* * *

Tournament Semi Final Match

The Undertaker vs. The Rock

Suurin osa Attitude Eran huippunimien ensimmäisistä PPV-kohtaamisista oli jo tässä vaiheessa taidettu nähdä, vaikka ne klassikot olivat vielä edessä, mutta Undertaker ja Rock eivät olleet vielä painineet toisiaan vastaan maksutelevisiossa. Niinpä odotin aika innolla tätä ottelua, ja siksi pettymys oli sitten sitäkin karvaampi. Jostain syystä Rockin ja Undertakerin tyylit eivät vain tuntuneet klikkaavan ollenkaan, ja lopputuloksena oli semmoinen keskinkertainen brawlaus, josta puuttui se suuren ottelun tunto, jota olin tältä odottanut. Yleisökin oli aika vaisuna. Ehkä Undertakerille kaksi ottelua samana iltana oli liikaa, koska olen kyllä mielestäni vuodelta 1999 nähnyt sentään hyviä otteluita näiltä kahdelta. Ei tämäkään siis huono ollut, mutta ikävä pettymys silti.

* *

WWF Tag Team Championship

The Headbangers vs. Mark Henry & D’Lo Brown vs. The New Age Outlaws (c)

Ennen illan pääottelua oli välipalaotteluna tarjolla joukkuemestaruusmatsi. New Age Outlaws ja Headbangers olivat feudanneet siis jo jonkin aikaa, ja nämä joukkueethan kohtasivat edellisessä In Your House -lähetyksessä. Tuolloin ottelu päättyi diskaukseen, joten välienselvittely ei suinkaan ollut ohi. Nyt soppaan sekoittuivat myös D’Lo Brown ja Mark Henry, jotka kahdestaan kantoivat kuolleen ja kuopatun Nation of Dominationin mainetta ja yrittivät siinä ohessa saada joukkuemestaruusvyöt itselleen.

Tämä ottelu oli yksinkertaisesti huono. En ymmärrä, kuinka kukaan voi pitää tätä edes keskinkertaisena, koska tässä ei toiminut yhtään mikään. Joukkueiden kemiat eivät toimineet keskenään ollenkaan, eikä se ollut edes pahinta tässä. Buukkaus oli aivan järjetöntä, eivätkä sen enempää painijat kuin tuomarikaan tuntuneet edes tietävän, miten ottelun kuuluisi edetä. Lopputuloksena oli aivan liian pitkään kestänyt sekamääräinen sössö, jossa painijat vielä mokailivat mm. selätyksien keskeyttämisessä. Aivan hirveältä surkeudelta tämän pelastaa se, että ainakin alkupuolella parin minuutin ajan tämä tuntui vielä ihan menettelevältä ottelulta, kunnes homma levisi käsiin. Ei WWF:n joukkuedivarin vahvimpia hetkiä.

*

WWF Championship
Tournament Final Match

Mankind vs. The Rock

Vihdoin oli illan finaalin aika. Taattua oli siis ensinnäkin se, että parin kuukauden tauon jälkeen WWF saisi vihdoin taas päämestarin, mutta toiseksi varmaa oli myös se, että tuo päämestari tulisi olemaan aivan uusi. Rock ja Mankind eivät olleet pitäneet koskaan aikaisemmin WWF:n mestaruutta. Vaikka Big Bossman oli McMahonin käskyistä yrittänyt useampaan kertaan pilata Rockin etenemisen turnauksessa, Rock oli silti noussut finaaliin. Niinpä Vince apujoukkoineen päätti saapua kehän laidalle pitämään huolta siitä, että ottelu etenee juuri siten, miten hän haluaa.

Taidan olla varmaan yksi harvoista ihmisistä, ellen sitten ainut, joka pitää tätä ottelua oikeasti hyvänä. Aina tästä ottelusta puhutaan, kuinka ”Rock ja Mankind olivat jo väsyneitä” ja kuinka ”buukkaus oli kyllä onnistunutta, mutta ottelu ei yltänyt miesten muiden kohtaamisten tasolle”. En minäkään väitä, että tämä olisi missään tapauksessa ollut paras Rockin ja Mankindin ottelu, ja tiedostan kyllä, että molemmat olivat väsyneitä ottelun aikana. Minusta tässä toimi silti tosi moni asia. Yleisö oli aivan pähkinöinä, buukkaus oli hyvää ja Mankind ja Rock vetivät roolinsa hienosti, ja nähtiinpä tässä pari oikeasti näyttävää hetkeä, kuten Mankindin lento selostuspöydän läpi. Toki tässä olivat omat heikkoutensakin, erityisesti todella hitaasti käyntiin lähtenyt alku. Kokonaisuutena silti minusta hyvä tapa lopettaa tapahtuma, ja ainakin itse viihdyin helposti tätä katsoessani.

* * * ½

Survivor Series 1998 on hyvin hankala tapaus arvioitavaksi. Tarjolla oli 14 ottelua, joista kolme saavutti kolmen tähden rajan. Ihan jo tämän sekä useampien laadullisten ja buukkauksellisten pettymyksien takia ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa tälle arvosanaksi Kehno. Sitten kuitenkin täytyy muistaa tämän PPV:n erikoisluontoisuus ja se, etteivät tässä olleetkaan pääroolissa ottelut, vaan koko show’n ajan eteenpäin kuljetettu juonikuvion kehitys, joka sai hienon päätöksen pääottelun lopussa ja jätti odottamaan jatkoa. Toisaalta osittain hyvästä buukkauksesta huolimatta mukana oli myös sitä turhaa ylibuukkausta. Ja toisaalta taas minä tykkään aina näistä turnauksista, kuten alussa sanoin, vaikka ne sitten laadullisesti jäisivät heikoksi. Niinpä ei tämä vuoden huonoimpia PPV:itä ole, mutta en minä silti tätä vuolaasti kehumaan lähtisi.

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 31.3.2011.