Arvio: WWF Survivor Series 2000
Päivämäärä: 19.11.2000
Sijainti: Tampa, Florida (Ice Palace)
Yleisömäärä: 18 602
Katso tapahtuma WWE Networkissa!
Kaikkien aikojen 14. Survivor Series. SS tunnetaan legendaarisista eliminointiotteluistaan. Selostajina JR ja King. Jaddajadda. Kyllä te nämä tiedätte. Ei mitään sinänsä erityistä tässä yhdessä vuoden suurimmassa ppv:ssä.
Intergender Tag Team Match
T & A & Trish Stratus vs. Crash & Molly Holly & Steve Blackman
Illan avausotteluna nähtiin kuuden henkilön joukkueottelu, jota ei käyty Survivor Series -säännöillä, eli se päättyi heti ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen. Suurin tarina ottelun takana oli varmaankin se, että Crash Hollyn ja Hardcore Hollyn serkku Molly Holly oli tehnyt WWF-debyyttinsä pari viikkoa ennen tätä ppv:tä, ja nyt hän pääsisi painimaan ensimmäisessä ppv-ottelussaan. Molly, oikealta nimeltään Nora Greenwald, oli esiintynyt vuoden 1999 aikana Randy Savagen valettina Miss Madnessina. Nyt hän pääsi oikeasti painimaan. Molly Hollynkin saapuminen kertoi taas siitä, kuinka WWF vähitellen alkoi rakennella naisten divisioonaansa. Hitaasti, mutta varmasti. Muuten ottelun taustalla oli lähinnä se, että T & A:lla ja Trishillä tuntui olevan erimielisyyksiä vähän kaikkien kanssa, eivätkä Hollyt ja HC-mestari Steve Blackman tehneet siihen poikkeusta.
Taustatarinaton ppv-ottelu ei lupaa koskaan hyvää, ja niinpä en ollun kovin yllättynyt siitä, että tästä paljastui laadultaan sellainen ihan mukava tv-ottelu. Periaatteessa ihan kivaa menoa kaikilta, mutta ei mitään poikkeuksellista tai edes erikoista. Raw’ssa tai vastaavassa tällaisia katseleekin ihan mielellään, mutta ppv:ssä odottaisi aina enemmän. Ei siinä, ei tästä silti erityisemmin paskakaan maku jäänyt suuhun, koska olihan tämä omalla tavallaan merkittävä ihan Mollyn debyytin takia.
* *
Survivor Series Elimination Match
Road Dogg & K-Kwik & Chyna & Billy Gunn vs. Radicalz
Molly Holly ei ollut suinkaan ainut ppv-debyyttinsä tässä Survivor Seriesissä tekevä painija. Face-joukkueessa nähtiin nimittäin uutena nimenä K-Kwik, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan semmoisilla nimillä kuin Ron Killings ja R-Truth. Kwik oli tehnyt debyyttinsä WWF:ssä pari viikkoa aikaisemmin Road Doggin uutena joukkueparina. Dogg otti debytantin siipiensä suojaan, ja kaksikko äänitti myös rap-laulun ”Get Rowdy”, jonka he esittivät sisääntulossaan. Tässä ottelussa Dogg ja Kwik saivat joukkueparikseen Doggin kaksi entistä DX-tuttua, Chynan ja Billy Gunnin, joka oli vihdoin luopunut typerästä Mr. Ass -gimmickistään (ja samalla mahtavasta sisääntulobiisistään). Gunn oli saanut taas uuden gimmickin, ja nyt hän oli ”The One” Billy Gunn. En tiedä, mitä tuo gimmick tarkoitti käytännössä sen lisäksi, että Gunn oli saanut 1) uuden hiustyylin, 2) uuden sisääntulomusiikin ja 3) taas uuden yrityksen nousta overiksi. Vastaansa tämä ”The Artists Formerly Known as DX (Minus K-Kwik)” sai uudestaan yhteen palanneen Radicalzin. Radicalz oli siis hajonnut loppukeväästä, mutta moninaisten vaiheiden jälkeen porukka oli jälleen kasassa erimielisyyksien sopimisen jälkeen. Viime viikkoina Radicalz oli auttanut Triple H:ta erilaisissa konnantöissä, mutta lisäksi heillä (erityisesti IC-mestari Eddiellä) oli edelleen omat erimielisyytensä Chynan ja Billy Gunnin kanssa.
Kun ottelussa on mukana Perry Saturn, Chris Benoit, Eddie Guerrero ja Dean Malenko, lopputulos ei voi olla muuta kuin vähintään hyvä. Harmi vain, että tässä tapauksessa se oli ”vain” hyvä, sillä mihinkään suurempaan tämä ottelu ei kuitenkaan yltänyt. Ja oikeastaan pitää ottaa sen verran sanojani takaisin, että johan tässä useamman kerran nähtiin vuoden 2000 ppv-otteluissa, että näiden herrojen keskinäisetkin ottelut voivat jäädä hyvän alapuolelle. Siihen nähden tämä oli siis oikein onnistunutkin veto. Juuri sopivan toimi Survivor Series -tyylinen buukkaus, ja vaikkei mitään mahtavan upeita liikkeitä nähtykään, kokonaisuus toimi oikein hyvin, ja ottelu hoiti oman roolinsa mallikkaalla tavalla. Hyvää työtä.
* * *
Singles Match
Chris Jericho vs. Kane
Jos jotain feudia voi hyvällä omallatunnolla kutsua random-feudiksi, niin tätä. Sen jälkeen, kun Chris Jericho oli viime ppv:ssä saanut päätökseen kuvionsa X-Pacin kanssa, oli hän ajautunut pahoihin ongelmiin Kanen kanssa. Miesten äärimmäisen henkilökohtainen feud lähti liikkeelle siitä, että Jericho läikytti kahvit Kanen päälle backstagella. Kyllä vain, todella hurjaa. Jostain syystä Kane raivostui tästä aivan täysin, ja pian kahviepisodin jälkeen hän alkoikin hyökätä Jerichon kimppuun todella brutaalisti. Lopulta Kane selitti eräässä Raw’ssa, ettei ollut vihainen kahvista vaan siitä, miten Jerichon kahviläikytys toi hänelle taas mieleen sen, kuinka Jerichon kaltaiset hyvännäköiset ihmiset eivät koskaan tässä yhteiskunnassa ottaisi vakavasti Kanen kaltaisia fyysisesti vääristyneitä henkilöitä. Uskomatonta tarinankerrontaa. Lopulta Jericho itse vaati ottelua Kanea vastaan, sillä hän oli saanut tarpeekseen tämän assaulteista. Ennen ottelua Jericho vetäisi taas kerran mahtavan promon, jossa hän osoitti olevansa edelleen niin perhanan hyvä.
Ihan perhanan hyväksi en voi tätä ottelua sanoa, mutta hyvä tämä kuitenkin oli. Jericho osoitti taas kerran erinomaiset taitonsa myös kehän puolella, sillä hän sai aikaan yhtälailla vauhdikkaan ja tapahtumantäyteisen ottelun, olipa vastassa sitten X-Pac tai kaksi kertaa isompi Kane. Kanekin oli taas kerran elementissään päästessään vetämään ison, kovakouraisen ja pelottavan monsterin roolia. Kokonaisuudessaan tämä oli oikein hyvä esimerkki toimivasta midcard-ottelusta: hyvää painia, jota on ilo seurata. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta en minä sitä tältä odottanutkaan. Itse asiassa tämä ehkä jopa yllätti hieman positiivisesti.
* * *
WWF European Championship
William Regal (c) vs. Hardcore Holly
Molly Hollyn debyytin lisäksi Hollyn suku oli vahvistunut myös Hardcore Holylla, joka teki paluunsa hieman ennen Survivor Seriesiä. HC Holly oli ollut kuvioista pois alkukesästä lähtien, sillä Holly loukkaantui ottelussa Kurt Anglea vastaan, kun Angle mursi vahingossa Hollyn käden Moonsaultillaan. Nyt Holly oli palannut, ja ppv:tä edeltävässä Heatissa hän saapui pistämään luun kurkkuun European-mestari Regalille, joka oli taas paasannut yleisölle siitä, kuinka huonoja heidän tapansa oikein ovat. Holly oli hyökännyt Regalin kimppuun Heatissa, ja niinpä Comissioner Mick Foley oli päättänyt buukata European-mestaruusottelun näiden kahden välille SurSeriin.
Tämänkään ottelun build ei ollut mitenkään päätähuimaava, enkä ole nyt ollenkaan varma, olisiko tätä välttämättä tarvittu ppv:hen. Sinänsä oli toki kiva nähdä Regalia ja European-mestaruusottelua, mutta olisi mukavaa, jos otteluille olisi enemmän taustatarinaa ja jos ottelut olisivat laadultaan hieman parempia. Eipä siinä, oli tämäkin ihan jees ottelu, jossa Regal teki parhaansa saadakseen luotua ottelulle ihan oikeaa kehäpsykologista tunnelmaa. Regal työsti hyvin Hollyn kättä, ja Holly jopa myi tuota työstämistä hyvin. Ottelun loppuratkaisukin oli sinänsä ihan hyvä, sillä hermoheikko Holly ei arvatenkaan tuollaista loputonta käden telomista kestä. Silti ennemminkin tv- kuin ppv-kamaa.
* *
Singles Match
Rikishi vs. The Rock
Tämä oli sitten ensimmäinen illan suuri ottelu ja toinen kahdesta, jonka taustatarina lähtee tasan vuoden takaisista tapahtumista. Vuoden 1999 Survivor Seriesissä nähtiin siis kohtalokas tapahtuma, kun mysteerinen henkilö ajoi Steve Austinin yli parkkipaikalla. Austin oli yliajon takia poissa lähes vuoden, ja kun hän lopulta teki paluunsa, alkoi hän saman tien selvittää sitä, kuka tuo yliajaja oli. Lopulta Rikishi itse tunnusti ajaneensa Austinin yli ’Seriesissä, ja syyksi yliajoon hän kertoi sen, että hän oli tahtonut auttaa sukulaistaan The Rockia, joka oli häneltä apua pyytänyt. Rock kiisti osallisuutensa Austinin yliajoon kokonaan, ja lopulta paljastuikin, että Rikishin väitteet olivat vain Rikishin ja hänen oikean yliajokumppaninsa Triple H:n suunnitelma saada Austinin lisäksi myös Rock pelattua pois kuvioista. Kun Rikishi vielä aiheutti Rockille mestaruustappion viime kuussa, oli varsin selvää, että Rock tahtoisi antaa todellisen selkäsaunan Rikishille. Toisaalta ei Rikishikään ollut iskuja viime viikkoina säästellyt: Raw’ssa oli nähty muun muassa angle, jossa Triple H:n ajaman auton kyydissä istunut Rikishi kolkkasi vauhdista Rockin tajuttomaksi lekan avulla.
Tällä oli takanaan kova taustatarina, mutta otteluna tämä ei mielestäni ollut kovinkaan erikoinen. Tai siis, ihan mukavaa menoa, jonka paras osuus oli hyvin mukana ollut yleisö, mutta jotenkin tämä henki kaikella tapaa semmoista kuitenkin väliottelun meininkiä. Tämä ei selvästikään ollut tämän yliajokuvion suurin ottelu, koska illan Main Eventtinä olisi luvassa Triple H vs. Austin, eikä tämä muutenkaan tuntunut niin henkilökohtaiselta ottelulta kuin tämän olisi ehkä pitänyt. Ehkä tämä olisi tarvinnut sen No DQ -stipulaation. Tai ehkä en vain osaa pitää kuukausien ajan Stink Facea tarjoillutta ja Get Downia tanssivaa Rikishiä vakavastiotettavana heelinä. Yhtä kaikki ottelu oli kyllä rakenteeltaan toimiva mukavahko ottelu ja yleisö oli hyvin mukana, mutta ei tässä minun silmiini ollut muuten mitään, mistä minun olisi pitänyt suuremmin innostua.
* * ½
WWF Women’s Championship
Ivory (c) vs. Lita
Vuoden ensimmäinen Women’s-mestaruusottelu ppv:ssä! Ja samalla myös Ivoryn ppv-paluu! Johan näitä debyyttejä ja comebackeja on nyt riittänyt SurSerissä. Pitkän aikaa parrasvaloista poissa ollut edellisen vuoden aikana Women’s-mestaruusdivisioonaa hallinnut Ivory oli siis jokunen aika sitten tehnyt paluunsa liittymällä Steven Richardsin johtamaan Right To Censoriin. Pian comebackinsa jälkeen Ivory otti RTC:n avulla haltuunsa Women’s-mestaruuden, ja mestaruusvoitostaan lähtien Ivory oli yrittänyt pitää haastajansa ja ex-mestarin Litan mahdollisimman ahtaalla. Lita oli kyllä onnistunut yllättämään Ivoryn jokusen kerran, mutta nyt hänen pitäisi onnistua viemään vyö tältä ensimmäiseltä naissensuroijalta.
Tämän ottelun alku näytti aika vaisulta ja mitäänsanomattomalta naisten ottelulta, mutta sitten vahingossa tapahtunut todella rajunnäköinen Litan silmäkulman aukeaminen toi otteluun ihan uudenlaista intenssiteettiä. Harvoin näkee naisen vuotavan verta ottelussa, enkä minä pidä sitä varsinaisesti mitenkään positiivisena asiana, mutta oli kunnioitettavaa seurata, miten täysillä Lita veti ottelun loppuun asti karusta loukkaantumisesta huolimatta. Toki jotkut wrestling-puristit varmaan taas kitisevät Litan botchailusta, mutta paskat sanon minä. Lita hoiti homman kotiin hemmetin ammattimaisesti, ja jotenkin tuosta botchista seurannut sähköinen tunnelma tuntui kummasti piristävän myös Ivoryn otteita. Lopputuloksena olikin siis ihan kiva ja intenssiivinen viiden minuutin mestaruusottelu. Kyllä tämä WWF:n naisten divisioona alkaisi ehkä vihdoin vähän heräillä.
* *
WWF Championship
Kurt Angle (c) vs. Undertaker
Kurt Angle oli tehnyt sen, mihin varmaan kukaan ei olisi uskonut, kun mies debytoi edellisen vuoden Survivor Seriesissä. Angle oli noussut vajaassa vuodessa WWF-debyyttinsä jälkeen firman päämestariksi. Toki pahat kielet saattoivat väittää, että Angle ei olisi voittanut mestaruutta Rockilta ilman Rikishiä, mutta se ei muuta sitä faktaa, että WWF-debyyttinsä 1-vuotisjuhlapäivänä Kurt Angle piti hallussaan firman päämestaruutta. Se on aikamoinen saavutus, joka ei kuitenkaan ollut erään miehen mieleen. Tämä mies oli Undertaker, joka oli voittanut ykköshaastajuuden ottelussa Chris Jerichoa, Kanea ja Chris Benoit’ta vastaan. Undertaker oli vahvasti sitä mieltä, että ylimielinen Kurt Angle oli eksynyt Undertakerin pihalle ja että hänen pihallansa Anglen kukkoilu päättyisi lyhyeen. Undertaker lupasi, että Angle ei poistuisi mestarina Survivor Seriesistä, jossa myös Undertaker oli tehnyt WWF-debyyttinsä, tasan 10 vuotta aikaisemmin.
Tämä oli varsin jännä ottelu, sillä Kurt saapui otteluun aivan varmana siitä, että hän voittaisi ottelun, vaikka miesten edellinen kohtaaminen Fully Loadedissa oli päättynyt todelliseen selkäsaunaan. Tuo ottelu oli ollut periaatteessa oikein mukava, mutta tuolloin tuo buukkaus ja yksipuolisuus koituivat suurimmaksi ongelmaksi. Tässäkin ongelmaksi nousi lopulta yksipuolisuus, vaikka Angle pääsikin näyttämään taitojaan edellistä kertaa enempää. Angle ja Undertaker eivät ainakaan tässä vaiheessa uraansa sopineet ehkä kaikkein parhaiten vastustajiksi toisilleen, mutta kyllä he silti saivat aikaan mukavan entertainment-mäiskinnän, jonka ongelmiksi nousivat sitten loppupuolen yksitoikkoisuudet. Lopulta ottelu saa kuitenkin suuren plussan todella ovelasta lopetuksestaan, joka voi joidenkin mielestä olla täysin typerä tai ylibuukattu, mutta minusta se oli hiton hyvä. Kokonaisuutena hyvä sottelu, mutta kyllä tämä vuoden heikoimpiin mestaruusotteluihin menee WWF:n kohdalla.
* * *
Survivor Series Elimination Match
Edge & Christian & Right To Censor vs. Hardy Boyz & Dudley Boyz
Ennen illan todellista Main Eventiä oli vuorossa vielä toinen Survivor Series -ottelu, jossa joukkuemestaruusdivisioonan kärkinimet ottivat yhteen. Ppv:hen tultaessa mestaruustilanne oli sellainen, että vyöt olivat ensimmäistä kertaa Right To Censorin hallussa. Tähän oli päädytty sen jälkeen, kun edellisen ppv:n Conquistadors-kuvio oli saanut uuden käänteen, kun nyt puolestaan Edge ja Christian joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan kahta Conquistadors-pukuista painijaa vastaan. Pukujen altaa paljastui tällä kertaa Hardyn veljekset, jotka saivat mestaruutensa takaisin, mutta vain hetkeksi, ennen kuin RTC otti ne haltuunsa. Kun tähän soppaan sekoitetaan vielä se, että Dudleyt ja Right To Censor olivat olleet jo parin kuukauden ajan pahalla törmäyskurssilla, voi huoletta sanoa, että näillä joukkueilla oli paljon historiaa keskenään.
Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että tämä eteni turhan nopealla tahdilla. Pari ensimmäistä minuuttia meni semmoisessa rauhallisessa ja aika mitäänsanomattomassa painissa, mutta sen jälkeen eliminointeja alkoi paukkua ihan yksi/minuutti-tahdilla. Samalla ottelun tempo kyllä nousi hurjasti, ja siitä tuli kivaa ja viihdyttävää katsottavaa, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin vähän puolittaiseksi, kun homma hoidettiin lopulta niin kiireisesti alta pois. Ihan mukava ja toimminantäyteinen 10-minuuttinen, mutta olisin mieluusti katsonut tätä paljon pidempäänkin. Nyt jäi kuitenkin vähän vaisu fiilis.
* * ½
No DQ Match
Triple H vs. Steve Austin
Tämän feudin taustatarinaa tuskin tarvitsee paljon selitellä. Pian No Mercyn jälkeen paljastui siis, että loppujen lopuksi todellinen mestarimieli koko Austinin yliajon takana oli kuin olikin ollut Triple H. HHH oli tahtonut päästä Austinista lopullisesti eroon ja pyytänyt Rikishiä apuun, mutta sekään ei ollut riittänyt. Niinpä Triplis oli Austinin comebackista lähtien yrittänyt esittää tämän ystävää ja jopa auttaa syyllisen etsimisessä, ja samalla hän oli hautonut keinoja Austinin pois pelaamiseksi. Lopulta kaikki paljastui, kun Triple H saapui auttamaan Austinia Anglen ja Rikishin beatdownilta mutta kääntyikin Austinia vastaan ja pieksi tämän veriseksi lekallaan. Ei liene kenellekään epäselvää, että Austin janosi nyt kostoa enemmän kuin ikinä aiemmin.
Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli aivan mahtava tunnelma, jonka Austin ja Triple H rakensivat ottelulle. Nämä kaksi ihan oikeasti vihasivat toisiaan silmittömästi, ja se näkyi kaikessa miesten kehäotteissa. Molemmat tekivät kaikkensa piestäkseen toisen siihen kuntoon, ettei tämä enää ikinä palaisi kehään. Lisäksi ottelussa nähtiin muutamia oikeasti näyttäviä hc-bumppeja, ja erityisesti Triple H teki taas miehen työn ottamalla kovia iskuja vastaan, eikä se Austinkaan paljon huonommaksi jäänyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että painilliselta anniltaan tämä kohtaaminen ei yltänyt ihan samalle tasolle kuin useimmat muut miesten kohtaamiset. Ehkä Austin ei ollut vielä ihan täysin kunnossa. Lisäksi ottelun lopetusta on IWC:n keskuudessa parjattu loputtomasti, mutta minun mielestäni se oli tavallaan oikeasti aika toimiva. Jätti homman oikeasti auki tulevia kuukausia varten, ja kyllähän se ihan hienolta näytti. Hieno ME, muttei tämäkään huippuotteluksi yltänyt.
* * * ½
Harmillista, mutta totta: SurSer oli heikoimpia WWF:n tämän vuoden ppv:itä. Toisaalta se kertoo itse asiassa vielä enemmän vuodesta 2000 kuin itse ppv:stä. 2000 on kieltämättä ollut tosi kova vuosi WWF:lle, ja niinpä tämäntasoinen Ok tuntuu tavallista heikommalta. Tässäkään ei siis mitään suurta vikaa ollut, ja yksikään ottelu ei ollut mitään paskaa. Tasaisen kiva fiilis oli läpi ppv:n, mutta tästä kieltämättä jäivät puuttumaan ne huippuhetket. Vähän turhan tasainen ppv loppujen lopuksi.
Wikipedia: WWF Survivor Series 2000
Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 15.7.2012
No Comment