2001ArkistoTapahtumatWWF

Arvio: WWF Unforgiven 2001

Päivämäärä: 23.9.2001

Sijainti: Pittsburgh, Pennsylvania (Mellon Arena)

Yleisömäärä: 13 855

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 


Onpa muuten huonoin ppv-poster pitkään aikaan. Asiaa ei parantanut se, että tuota yksinkertaisesti rumaa naamagrafiikkaa joutui katsomaan koko show’n ajan, koska se pyöri tasaisesti sivu-titantroneilla ja muussakin ppv-grafiikassa. Unforgiven oli vakiintunut jo vuonna 1999 SummerSlamin jälkeiseksi väli-ppv:ksi, ja myös vuonna 2001 se jatkoi uskollisesti samassa roolissa. Sota WWF:n ja Alliancen välillä oli edelleen käynnissä brutaalina. Mitään dramaattista ei ollut viime aikoina tapahtunut, mutta taistelu ei näyttänyt edelleenkään loppumisen merkkejä. Alliance-painijat merkitty jälleen punaisella ja WWF-painijat sinisellä. Selostajina JR ja Paul Heyman. Hieman poikkeuksellisen tästä show’sta teki se, että tämä oli ensimmäinen ppv, joka järjestettiin 11.9. nähtyjen terrori-iskujen jälkeen. Sen vuoksi ppv avattiin Jennifer Holidayn esittämällä America The Beautifulilla.

WWF Tag Team Championship

Dudley Boyz (c) vs. Hardy Boyz vs. Lance Storm & The Hurricane vs. Big Show & Spike Dudley

Alliancea edustava Dudley Boyz oli palannut takaisin joukkuemestaruuskantaan pari viikkoa ennen Unforgiveniä, kun Dudleyn veljekset voittivat WWF:n joukkuemestaruudet Brothers of Destructionilta. Nyt Bubba Ray ja D-Von joutuivat todellisen haasteen eteen, kun heitä vastaan asettui kolme haastajajoukkuetta. Hardyt olivat Dudleyille ennestäänkin hyvin tuttuja, ja samoin oli heidän veljensä Spike Dudley, joka liittoutui tällä kertaa yhteen WWF:n suurimman atleetin Big Show’n kanssa. Show & Spike -kaksikon lisäksi toinen uusi parivaljakko oli Lance Stormin ja The Hurricanen muodostama joukkue. Oi kyllä! Eniten ikinä markkaamani gimmick, Hurricane, oli saanut alkunsa SummerSlamin jälkeen. Supersankarimaskin takana oli tietenkin Shane Helms, joka oli ollut osa Alliancea kesästä lähtien muttei ollut esiintynyt paljon muuten kuin jobbaamalla CW-mestaruutensa Billy Kidmanille heinäkuussa. SummerSlamin jälkeen tuohon tuli muutos, kun Alliance-johtaja Steve Austin kyseli Helmsiltä tämän Green Lantern -tatuoinnista, ja pian tuon jälkeen Helms alkoi pukeutua supersankariksi, ja häntä alettiin kutsua Hurricane Helmsiksi. Viittaan ja maskiin sonnustautunut Helms uskotteli olevansa ihan oikea supersankari, ja heti debyyttiottelussaan hän voitti European-mestaruuden Matt Hardylta. Nyt hänellä oli mahdollisuus nousta tuplamestariksi voittamalla joukkuevyöt Lance Stormin kanssa.

Jotenkin en nyt kauheasti syttynyt tälle ottelulle. Paikoitellen tarjolla oli kyllä oikein hyvää menoa, kun äijät ymmärsivät pitää ottelun yksinkertaisena monen miehen vauhtirymistelynä. Huippuhetkiä olivat alkupuolella nähty high flying -loikkien rykelmä, Matt Hardyn upea ASAI Moonsault ja Hurricanen Hurri-Chokeslam yritys Big Show’lle. Ottelun suurin ongelma oli se, että tällä oli pituutta jopa vähän turhan paljon. Kyseessä oli siis eliminointiottelu, ja osa mielenkiintoisimmista painijoista eliminoitiin liian aikaisin. Lisäksi muutenkin tuntui, että juuri ne vähemmän kiinnostavat painijat pääsivät olemaan turhan paljon esillä. Asiaa ei auttanut sekään, että kahden viimeisen joukkueen lopputaistelu tuntui yllättävänkin tylsältä. Se ei tarjonnut mitään, mitä ei olisi nähty WWF:n joukkuedivisioonassa moneen kertaan aikaisemminkin. Kokonaisuutena ottelu oli siis ihan mukavaa katsottavaa, mutta vähän laimea kokonaisfiilis tästä kieltämättä jäi.

* * ½ 

Singles Match

Raven vs. Perry Saturn

Lievästi ilmastuna voi sanoa, että Perry Saturnilla ei ole mennyt kovin hyvin viime kuukausina. Kaikki alkoi Radicalzin hajoamisesta, josta voi syyttää Chris Benoit’n face-turnia (ja sittemmin tapahtunutta loukkaantumista) ja Eddie Guerreron hyllyttämistä. Jäljelle jäivät vain Saturn ja Dean Malenko, joista myös Malenko katosi näkymättömiin Invasion-kuvion alettua. Saturn puolestaan… No, ilmeisesti tämä kaikki oli vähän liikaa Saturnin mielenterveydelle. Saturn nimittäin rakastui Moppy-nimiseen moppiin. Kyllä, moppiin. Moppiin, jolle oli piirretty kasvot. Jostain kumman syystä Saturnin oikea naisystävä Terri ei ollut kovin innostunut jäämään kakkoseksi mopille, ja niinpä hän dumppasi Saturnin ja alkoi heilastella Ravenin kanssa. Ravenhan oli Saturnin pitkäaikainen ystävä/vihamies aina Flock-ajoilta lähtien. Saturnin murheet eivät päättyneet tähän, sillä elokuussa Saturnin uusi moppirakas Moppy katosi jälkiä jättämättä. Saturn oli murtunut, ja eräässä Raw’ssa ennen Unforgiveniä hän oli promoamassa kehässä Moppyn kohtalosta, kun Raven ja Terri ilmaantuivat titantronille. Julma kaksikko oli ”löytänyt” Moppyn. Palauttamisen sijaan he pistivät Moppyn puusilppurin läpi Saturnin katsellessa tätä tragediaa kehässä ja huutaen tuskissaan Moppyn nimeä. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei WWF vs. Alliance -taisto menisi.

Hetkittäin tämä vaikutti jo ihan kivaltakin ottelulta, mutta lopulta käteen jäi lähinnä laiskaa vätystelyä. Muutamat liikkeet, erityisesti Saturnin heitot, olivat ihan nättejä, ja ottelun alku vaikutti ihan ok:lta, mutta ei tässä oikein mitään kokonaisuutta ollut. Jälleen jäi Ravenin ottelusta todella petetty fiilis. Olen niin katkera siitä, kuinka hyvältä Ravenin tilanne näytti jo, mutta sitten hänen momentum piti tappaa kokonaan tällä heel-turnilla. Tämäkin olisi tarvinnut face- ja heel-roolien vaihtamisen lisäksi sen HC-stipulaation, jonka avulla Raven sai aina WCW:ssä/ECW:ssä revittyä viihdyttäviä otteluita. Kokonaisuutena tämä jätti hyvin laimean fiiliksen, varsinkin kun tietää, että nämä kaksi pystyvät keskenään oikeasti hyviinkin otteluihin. Erityisesti loppu oli kuraa.

* ½ 

WWF Intercontinental Championship

Edge (c) vs. Christian

Jo kuukausien ajan Christian oli tuntenut lievää kateellisuutta veljeään Edgeä kohtaan. Christianista tuntui, että kaikki WWF:ssä ja heidän lähipiirissään tuntuivat välittävän enemmän Edgestä. Myös painikehissä Edge sai kaiken huomion: hän oli vuoden 2001 KOTR-voittaja ja SummerSlamin jälkeen tuore IC-mestari. Pitkään Christian kuitenkin nieli kateutensa ja pysyi veljensä rinnalla, kunnes syyskuun alussa veljesten kotikaupungissa Torontossa nähdyssä Raw’ssa Christianin päässä naksahti. Kesken veljesten in ring -promottelun Christian tarttui terästuoliin ja tirvaisi sillä suoraan Edgeä naamariin! Tämän jälkeen Christian viimeisteli pahoinpitelyn One Man Con-Chair-Tolla. Christian ilmoitti vihaavansa Edgeä ja haluavan tämän IC-mestaruuden itselleen. Näiden veljesten vuosien ajan jatkunut menestyksekäs yhteistyö oli tullut päätökseen.

Harmi kyllä täytyy todeta, että tämä(kin) ottelu oli vähintään pienoinen pettymys. Olin nimittäin odottanut tätä Edgen ja Christianin feudia kieli pitkällä, sillä odotin, että parhaimmillaan näiden kahden ottelu voisi nousta jopa huipputasolle. No, ainakaan tämän ottelun kohdalla sitä ei tapahtunut. Se ei toki poista sitä faktaa, että tämä oli hyvä ja loppua kohti myös oikeasti jännittävä taistelu IC-mestaruudesta. Tämä oli sellaista rautaisen toimivaa ja vauhdikasta keskikortin painia, jossa ei kuitenkaan nähty mitään erityisen suuria spotteja tai muitakaan elämää suurempia hetkiä. Homma toimi kuin junan vessa vanhoina hyvinä aikoina, mutta sille odottamalleni seuraavalle tasolle ei noustu missään vaiheessa. Plussaa pitää antaa vielä siitä, että lopetus oli ovela ja tunnelma hyvä.

* * * 

WCW Tag Team Championship

Brothers of Destruction (c) vs. KroniK

Tämän ottelun taustatarina alkoi tässä ottelussa ringsidellä seisoneesta Steven Richardsista. Richardsin mukaan oli Undertakerin syytä, että Stevenin johtama mahtava Right To Censor oli hajonnut lopullisesti jokunen aika sitten. Tavallaan syytteissä oli ihan perää, koska RTC:n hajoamista edelsi Undertakerin porukalle tarjoama maailman julmin turpasauna. Steven ei ollut unohtanut tätä, ja niinpä hän janosi kostoa. Jostain syystä Steven ei kuitenkaan tahtonut hyökätä yksin Undertakerin ja tämän kanssa nykyisin aina hengailevan Kanen kimppuun. Niinpä Richards punoi juoniaan, kunnes eräässä Raw’ssa ennen Unforgiveniä Brothers of Destruction oli määrätty puolustamaan WWF:n joukkuemestaruuksiaan Dudley Boyzia vastaan. BODin voitto näytti varmalta, kunnes Brian Adamsin ja Bryan Clarkin muodostama KroniK teki WWF-debyyttinsä (tai oikeastaan comebackinsa) aiheuttamalla UT:lle ja Kanelle mestaruustappion. Allianceen liittynyt Richards oli tuonut kaksi uutta WCW-nimeä WWF:ään tehtävänään tehdä Undertakerin ja Kanen elämästä helvettiä. Ensimmäinen askel olisi riistää BODilta vielä jäljellä olevat WCW-joukkuemestaruusvyöt.

Herranjumala miten kankeaa painia ja muutenkin aivan hirvittävää kuraa. Yksi vuoden huonoimmista otteluista. On hankala sanoa, oliko kyse KroniKin vai BODin vai molempien ammattitaidottomuudesta, vai miksi nämä kaksi brawlausjoukkuetta eivät pelanneet yhtään yhteen. En toki odottanutkaan tältä mitään MOTYC-menoa, mutta olisi voinut luulla, että tämä olisi yltänyt edes ok:ksi. Liikkuminen oli pääasiassa todella hidasta ja nykivää ja todella ankeaa katsottavaa. Monet liikkeetkin olivat todella huonosti suoritettuja. Tuntui, että molemmat oikein yrittivät saada toiset näyttämään mahdollisimman huonolta. No, kehuja pitää antaa Kanelle, joka tuntui olevan ottelussa ainut, joka edes yritti tosissaan. Lisäksi Bryan Clarkin Flying Shoulder Block kehästä ulos oli hieno, mutta siihen se sitten jäi. Samoin kuin koko KroniKin WWF-ura. Johtoporras teki omat päätelmänsä heidän suorituksestaan. Huvittavintahan tässä oli se, että dirt sheettien mukaan KroniK oli palkattu WWF:ään Undertakerin painostuksesta, sillä Adams ja Clark olivat ’Takerin hyviä kavereita.

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Rob Van Dam (c) vs. Chris Jericho

Tällä ottelulla ei ollut mitään kovin suurta storylinea taustallaan, mikä on sinänsä harmi, koska olihan tässäkin kyseessä aikamoinen dream match ensimmäistä kertaa ppv:ssä nähtävänä. ECW-omistaja Stephanie McMahon-Helmsleyn ja Chris Jerichon henkilökohtainen vihanpito oli kaikkea muuta kuin päättynyt SummerSlamiin, ja molemmat janosivat edelleen kostoa. Rhyno oli epäonnistunut Jerichon taltuttamisessa, joten Stephanie oli kääntänyt katseensa kenties suurimpaan ECW-tähteen Rob Van Damiin. RVD otti mielellään vastaan haasteen Jerichon pieksemisestä. Samalla hän joutuisi puolustamaan hallussaan pitämäänsä HC-mestaruutta Y2J:tä vastaan.

Ilmeisesti minulla on jonkinlainen yleisongelma tämän Unforgivenin kanssa, koska mikään otteluista ei tunnu viihdyttävän sillä tavalla kuin olin toivonut. Toki aivan ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että olihan tämä järkyttävän iso tasonnousu tuosta edellisestä ottelusta, ja samalla tämä oli kirkkaasti paras ottelu tähän mennessä. Meno oli siis oikein hienoa, ja ottelussa oli tarjolla muutamia oikein näyttäviä bumppeja. Mutta silti… Vastakkain oli kaksi suosikkipainijaani, ja aikaa oli yli 15 minuuttia. Kyllä noilla aineksilla pitäisi syntyä vähintään se MOTYC-ottelu, ja siihen tasolle tämä ei ikävä kyllä ihan yltänyt. Tässä nähtiin monet samat jutut kuin Hardy vs. RVD:ssä mutta vain vähän uutta. Walls of Jericho tikkailla ja se tuolilla isku päähän Van Damin Suicide Diveen olivat toki hienot, mutta nekin nähtiin jo Benoit vs. Jerichossa. Lisäksi alun counterointi oli myös vähän kömpelön näköistä, ja lopun olkapään työstäminen tuli aika tyhjistä. Ehkä olisin toivonut vielä enemmän hardcorea HC-mestaruusotteluun ja vielä enemmän jotain muutakin. Jericho ja RVD tekivät hienon työn, mutta uskon heidän pystyvän vielä parempaankin.

* * * ½ 

WCW Championship
2 on 1 Handicap Match

The Rock (c) vs. Shane McMahon & Booker T

The Rock oli onnistunut voittamaan WCW:n päämestaruuden SummerSlamissa ja nousemaan samalla historian toiseksi WWF-painijaksi, joka piti tuota vyötä hallussaan. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä uutinen entiselle mestarille Booker T:lle ja ennen kaikkea Alliance-johtaja Shane McMahonille. Niinpä Shane päätti yhdessä Booker T:n kanssa ottaa kovat otteet käyttöön: WCW-mestaruuden omistaja joutui noudattamaan WCW-säännöksiä, ja niinpä Rockilla ei ollut mitään sanottavaa siihen, kun Shane pakotti comissioner Regalin buukkaamaan Unforgiveniin Handicap-ottelun WCW-mestaruudesta. Niinpä Rockin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi mind gamesien pelaaminen. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nähtiin, kuinka monin keinoin Rock pystyi nöyryyttämään Bookeria ja Shanea.

Tässä ottelussa oli kaksi ongelmaa. Tämä oli liian pitkä ja aivan liian ylibuukattu. Nyt oli WWF ottanut pahasti vääränlaista mallia WCW:ltä mestaruusotteluiden buukkaamiseen. Rock toki sai yleisön taas sähköistettyä viimeistä penkkiriviä myöten. Lisäksi Booker hoiti oman brawlausosuutensa vakuuttavasti, ja Shanen People’s Elbow oli hauska. Paikoitellen ottelu oli siis ihan hauskaa entertainment-brawlia, mutta painilliselta anniltaankin se jäi vain ihan kivaksi menoksi, jota oli pitkitetty aivan turhaan ja liian paljon. Tilannetta pahensi entisestään loppupuolen idioottimainen buukkaus. Testin ja Bradshaw’n sekaantumiset olivat jo typeriä, ja vielä pahempaa oli Mike Chiodan ja Nick Patrickin välienselvittely ottelun lopussa. Katsojalle tuli tuota katsoessa typerä olo, ja ottelusta jäi käteen semmoinen pidennetyn tv-ottelun fiilis.

* * 

WCW United States Championship

Tajiri (c) vs. Rhyno

Tajiri oli noussut SummerSlamin jälkeen entistä suurempiin kuvioihin, kun hän oli voittanut WCW US-mestaruuden Raw’ssa Kanyonilta. Tuo mestaruustappio oli samalla alkusoitto Kanyonin uran loppumiselle. Kanyon pyöri kyllä Invasion-kuvion loppuun asti pikkuotteluissa muttei esiintyisi enää ppv:ssä. Pian sen jälkeen Kanyon loukkaantuisi lähes vuodeksi, eikä hänen WWF-paluustaan tulisi enää koskaan mitään. Vuonna 2010 edesmennyt Kanyon ehti potkujensa jälkeen syyttää WWF:ää siitä, ettei häntä pushattu, koska hän oli homo. Semmoista. Tämän ottelunkin taustatarina liittyy tuohon Kanyon-otteluun, koska Tajirin mestaruusjuhlat jäivät varsin lyhyeksi, sillä Rhyno keskeytti ne iskemällä Tajirin kanveesiin todella rajulla Gorella. Tajirin keskivartalo oli ollut teipattuna tuon hyökkäyksen jälkeen, eikä hän vieläkään ollut täysin kunnossa, mutta Tajiri tahtoi silti kohdata piinaajansa tässä ppv-ottelussa. Tajirin ringsidellä oli Torrie Wilson, joka oli hiljattain alkanut seurustella Tajirin kanssa, vaikka Tajiri edusti WWF:ää ja Torrie Alliancea.

Minun täytyy sanoa, etten nyt aivan ymmärtänyt tätä Tajirin US-mestaruuspushia. Ehkä se häiritseväisyys on sitten vain siinä, että tiesin jo etukäteen, ettei Tajiri tulisi myöhemmin WWF-urallaan viihtymään näin korkealla kortissa. Toki olisin tällaista uraa toivonut Tajirille, mutta WWF:lle se ei ilmeisesti sopinut. Harmi sinänsä, koska Tajiri hoiti ainakin tässä ottelussa underdog-roolinsa erinomaisesta. Kokonaisuutena tämä oli mukava välipalaottelu, jossa Tajiri pääsi taas näyttämään taitojaan. Ottelu oli siis ihan kiva, mutta se jäi pituudeltaankin niin lyhyeksi, ettei tästä ehtinyt kuoriutua kivaa tv-ottelua parempaa koitosta.

* * 

WWF Championship

Steve Austin (c) vs. Kurt Angle

Austinin ja Anglen feud ei ollut todellakaan päättynyt SummerSlamiin, jossa heidän ottelunsa sai kontroversiaalin diskauslopetuksen. Austin oli tehnyt Anglelle kolme Stunneria, muttei silti saanut häntä selätettyä, ja Angle julisti tuon ottelun jälkeen Austinin tietävän itsekin, ettei hän pysty voittamaan Anglea. Totuus päätettiin selvittää Unforgivenissä, joka järjestettiin Kurtin kotikaupungissa Pittsburghissa, mutta sitä ennen nähtiin monia legendaarisia kohtaamisia Anglen ja Austinin välillä. Tunnetuin niistä nähtiin SS:n jälkeisessä Raw’ssa, jossa Alliance järjesti Stone Cold Appreciation Nightin, jossa koko Alliance kehui Austinia, ja Austin debytoi legendaarisen WHAT-catchpracensa pilkkaamalla Alliancea edustanutta Tazzia. Ilta päättyi kuitenkin Alliancen kannalta nolosti, kun Kurt Angle ajoi paikalle maitorekalla ja ruiskutti koko Alliancen päälle litroittain maitoa. Temppu oli parodia Austinin WM XV:tä edeltäneessä Raw’ssa nähdystä kaljarekkatempauksesta. Austin ei tätä nöyryytystä niellyt, vaan seuraavalla viikolla hän varasti Anglen kultamitalit ja heitti ne mereen. Angle vastasi seuraavalla viikolla kidnappaamalla Austinin, mutta lopulta Austin veti kuitenkin pisimmän korren iskemällä Anglelle Piledriverin betonilattialle viimeisessä SD:ssä ennen UG:tä. Niskansa satuttanut (kayfabe) Angle nousi kehään tohtorien ohjeitten vastaisesti.

Otteluun johtaneet storylinevaiheet olivat hienoja, mutta niin vain karu totuus on se, että tämäkin ottelu oli ikävä pettymys. Tässä ei missään vaiheessa tuntunut olevan samanlaista järjetöntä intenssiteettiä, hillittömän kovaa taistelua, sydänverellä omistautumista ja ennen kaikkea hurjia bumppeja, kuin mitä SS:n ottelussa oli. Siinä molemmat antoivat kaikkensa ja olivat aivan poikki lähes täydellisen kamppailun jälkeen. Tässä taas… Tässä he vetivät sellaisen tyylipuhtaan oppikirjamaisen hyvän painiottelun, joka on nähty niin monesti muulloinkin. Toki tässä yritettiin vetää intenssiivisyys vielä pidemmälle sillä Kurtin niskan loukkaantumisella, mutta eipä sitä paljoa edes ottelussa hyödynnetty. Jopa ottelun lopetus tuli aika puskista, sillä kaikenlainen todellinen lopputaistelu uupui täysin. Tuntui siltä, että nyt yritettiin kertoa niin paljon jotain suurta buukkauksellista tarinaa että unohdettiin se kaikki, missä onnistuttiin SS:ssä täydellisesti. Ottelu oli siis aivan kiistatta hyvä, ja sitä oli kiva katsoa, mutta paljon kehuja en viitsi uhrata, sillä tämä oli niin selvä tasonlasku SummerSlamista.

* * * 


Oikeastaan voisin vain lainata noita Austin/Angle-arvostelun viimeisiä sanoja: tämä oli todellakin selvä tasonlasku SummerSlamista. SummerSlam oli kokonaisuutena tosi vahva, viihdyttävä ja ennen kaikkea kiinnosta ppv. Tämä taas jatkoi sillä samalla Invasion-meiningillä, muttei onnistunut tarjoamaan mitään erikoista tai järisyttävää. Useampiakin uusia taistelupareja nähtiin, mutta kaikki ottelut olivat vähintäänkin pieniä pettymyksiä. SS:stä tutut taisteluparit vetivät selvästi huonommat ottelut kuin SummerSlam. Tämä oli nyt väli-ppv kaikessa sanan negatiivisissa merkityksissä. Vuoden heikoin WWF-ppv. Kehno.

Wikipedia: WWF Unforgiven 2001

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 18.11.2012

Lisää...
Juuso

Juuso

2000-luvun alussa showpainiin hurahtanut kirjoittelija ja toimittaja. Nauttii nykypainista enää lähinnä livenä ja keskittyy muuten siihen, mitä painimaailmassa on tapahtunut 10 vuotta sitten.

Previous post

Arvio: WWF SummerSlam 2001

Next post

Arvio: WWF No Mercy 2001

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.