Arvio: WWF WrestleMania X8

Päivämäärä: 17.3.2002

Sijainti: Toronto, Kanada (SkyDome)

Yleisömäärä: 68 237

Katso tapahtuma WWE Networkissa! 

---

Oli vuoden suurimman, merkittävimmän, hienoimman ja kauneimman painitapahtuman aika. Kaikkien aikojen 18. WrestleMania oli WrestleMania-historian toinen WM, joka järjestettiin Torontossa. Edellisestä Kanadassa pidetystä WrestleManiasta oli jo aikaa 12 vuotta, mutta tapahtumapaikka oli sama. Myös vuonna 1990 nähtyä WrestleMania 6:ta isännöi Toronton Skydome-areena, ja silloinkin tapahtuman eniten markkinoidun ottelun toinen osapuoli Hulk Hogan, joka kohtasi Main Eventissä Ultimate Warriorin. Melkein kaikki muu olikin sitten muuttunut vuoden 1990 jälkeen, muun muassa tapahtuman avaus. Vuonna ’90 show aloitettiin Kanadan kansallislaululla, mutta nyt se oli vaihdettu Salivan live-esitykseen Superstars-kappaleesta. WM VI:n selostajina toimivat Gorilla Monsoon ja Jesse Ventura, ja 12 vuotta myöhemmin samoilla penkeillä istuivat JR ja King.

WWF Intercontinental Championship

William Regal (c) vs. Rob Van Dam

Tänäkin vuonna WrestleMania avattiin Intercontinental-mestaruusottelulla, jossa oli mukana William Regal. Tällä kertaa Regal oli kuitenkin haastajan sijaan mestarin roolissa. Ylimielinen brittiläinen oli kantanut WWF:n kakkosvyötä tämän vuoden alusta. Nyt hän sai vastaansa Rob Van Damin, joka oli voittanut ykköshaastajuuden helmikuun lopun Raw’ssa Triple Threat -ottelussa Big Show’ta ja Lance Stormia vastaan. RVD:n uran suunta oli ollut hieman hakusessa miehen suosion oltua aivan huippulukemissa Invasion-kuvion päättymisen aikoihin. Nyt hän haki uutta nostetta pyrkimällä IC-mestariksi.

Höh, lyhyeksihän tämä jäi. Tykkäsin ottelun toiminnasta oikein paljon, ja RVD myi aivan äärettömän hienosti muun muassa Regalin Neckbreakerin ja Half-Nelson Suplexin. Samoin Regal hoiti oman osuutensa todella vakuuttavasti, ja ei Van Daminkaan korkealentoisia liikkeitä voi koskaan liikaa kehua. Näistä hyvistä puolista huolimatta ottelusta jäi lopulta aika puolittainen olo, koska matsi loppui juuri sillä hetkellä, kun odotin kovimman vaiheen vasta käynnistyvän ja huikean lopputaistelun alkavan. Regalille ja RVD:lle ei siis ollut varattu tarpeeksi aikaa, ja siksi ottelulle ei millään voi antaa sellaista arvosanaa, minkä se pidempänä versiona olisi luultavasti saanut. Siltikin ottelu oli oikein kiva ja viihdyttävä avaus illalle, mutta parempaan olisi varaa.

* * ½ 

WWF European Championship

Diamond Dallas Page (c) vs. Christian

Invasion-kuvion päättymisen ajoista lähtien Christian oli joutunut aikamoiseen tappioputkeen eikä ollut voittanut mainittavimmin yhtäkään 1 vs. 1 -otteluaan. Avukseen ongelmiinsa hän oli saanut motivaatiopuhujan gimmickiä edellisen vuoden syksystä lähtien vetäneen DDP:n, joka oli itse asiassa juuri se mies, joka alun perin voitti European-mestaruuden Christianilta. DDP oli kuitenkin saanut Christianin noudattamaan ”positiivista filosofiaansa” ja unohtamaan otteluiden jälkeiset raivokohtaukset – ainakin viimeisimpään Raw’hon asti. Siinä nimittäin yleisön suosikiksi noussut DDP auttoi Christiania voittamaan Billyn, mutta ottelun jälkeen Christian yllätti kaikki pieksemällä Pagen maahan ja ilmoittamalla, ettei hän enää tarvitse DDP:tä. Nyt Christian oli valmis nousemaan takaisin European-mestariksi.

Jos edellinen ottelu jäi ajan puutteen takia vähän pettymykseksi, tämä oli itse asiassa jopa positiivinen yllätys. En odottanut DDP:n ja Christianin kohtaamiselta paljoakaan, mutta näiden kahden kemiat pelasivatkin varsin hyvin yhteen, ja DDP:kin näytti pitkästä aikaa taas oikein hyvältä. Lopputuloksena oli molemmilta näyttäviä liikkeitä ja hyvää myymistä. Erityisesti DDP täräytti Christianin useamman kerran kanveesiin kivoilla power-liikkeillä. Lisäksi lopetus oli jopa hieman jännittävä ja hyvin buukattu, eikä tullut puskista kuten edellisessä ottelussa. Buukkaus oli siis parempaa kuin openerissa, vaikkei paini nyt ihan samalle tasolle yltänytkään. Kokonaisuutena siis lähes tulkoon samantasoinen suoritus. Harmi, että tämä jäi DDP:n viimeiseksi ppv-esiintymiseksi WWF:ssä. Pagesta olisi voinut olla WWF:ssä niin paljon enempään.

* * ½ 

Hohoo, tässä välissä nähtiin Jonathan Coachman haastattelemassa The Rockia backstagella. Mahtavaa nähdä taas Rock vetämässä hulvattoman hienoa ja Rockille ominaisinta promottelua. Toki mukana olivat myös kaikki tutut catchphraset, mutta tällaisten promojen takia Rock on minulla joka vuosi ehdokkaana vuoden parhaaksi promottajaksi. Loistavaa hypeä illan ottelulle.

WWF Hardcore Championship
Hardcore Match

Maven (c) vs. Goldust

WWF:n HC-mestaruusdivisioonassa oli tapahtunut huomattavia muutoksia, kun joulukuussa vyön itselleen voittanut Undertaker koki helmikuussa uransa kovimman nöyryytyksen hävitessään mestaruuden Mavenille The Rockin suotuisella avustuksella. Maven oli siis ensimmäisen Tough Enough -kilpailun voittanut WWF-debytantti, joka nöyryytti ’Takeria jo Royal Rumblessa eliminoimalla tämän ottelusta. Nyt tulokas oli noussut mestaruuskuvioihin mukaan, ja samalla HC-vyön ympärille oli palautettu 24/7-sääntö, joka oli ollut unohduksissa Rob Van Damin pitkän mestaruuskauden ja UT:n lyhyemmän pätkän aikana. Niinpä mestaruus oli helmikuun jälkeen ehtinyt käydä Mavenin lisäksi Goldustilla ja Al Snow’lla, joista jälkimmäinen oli Mavenin mentor, jolta Maven voitti mestaruuden takaisin viimeisessä SD!:ssä ennen WrestleManiaa. Nyt hän pääsi puolustamaan vyötä toista ex-mestaria Goldustia vastaan.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä tätä HC-mäiskintää ja -säätämistä ei olisi tarvittu ollenkaan tässä ’Maniassa, mutta minusta tämä tiivis ottelu ja kaikki show’n aikana backstagella nähdyt mestaruuskäänteet (joista myöhemmin lisää) olivat oikein toimiva lisä tämänkertaiseen ’Maniaan. Mutta ensin siis itse tästä virallisesta otteluosuudesta, joka oli ihan viihdyttävä. Eihän se kauhean kauan kestänyt, eikä siinä nähty mitään ennennäkemättömiä HC-temppuja, mutta Maven myi kyllä kaikki vastaanottamansa iskut hemmetin hyvin ja todella urhoollisesti. Goldust hoiti oman roolinsa kultaisten roskapönttöjen kanssa heilujana ihan kivasti. Kokonaisuutena ihan kiva pieni ja nopea välipala.

* ½

Tässä välissä nähtiin Drowning Poolin live-veto kappaleesta Tear Away, jonka aikana titantronilla pyöri HHH vs. Jericho -feudin hypevideo. Samaan aikaan äskettäin HC-mestaruuden voittanut Spike Dudley yritti paeta areenalta, mutta hänen perässään olivat Crash Holly, Goldust ja Maven. Backstagella Dudleyn päälle yritti ajaa vielä golfauton kanssa Al Snow, mutta Dudley onnistui väistämään tämänkin hyökkäyksen. Lopulta Dudleyn pakoilulle tuli stoppi, kun Hurricane lennähti paikalle köyden kanssa, täräytti Spiken kanveesiin Dropkickillä ja nousi uudeksi mestariksi.

Singles Match

Kurt Angle vs. Kane

Kurt Angle oli No Way Outin jälkeen uransa huipulla, sillä hänen oli tarkoitus otella WM:n Main Eventissä päämestaruusottelussa. Toisin kuitenkin kävi, sillä NWO:n jälkeisessä Raw’ssa Ric Flair buukkasi Triple H:n ja Anglen välille vielä yhden ottelun, jonka voittaja kohtaisi Jerichon WM:ssä. HHH voitti tuon ottelun, ja Angle oli jälleen tyhjän päällä. Seuraavassa SD!:ssä Angle kohtasi Kanen pitkässä ottelussa, jonka Kane onnistui voittamaan. Se oli liikaa hermorauniolle Anglelle, joka pieksi Kanen rajusti samassa show’ssa myöhemmin. Seuraavassa Raw’ssa Angle sai viimeisen mahdollisuutensa nousta huipulle, kun Vince McMahon buukkasi hänet mestaruusotteluun Jerichoa vastaan tuolle illalle. Tuolloin Kane vastasi samalla mitalla takaisin, sillä hän aiheutti Anglelle tappion kyseisessä ottelussa. Tuon jälkeen ei olekaan tarvinnut hakea paljon lisäsyitä puolin taikka toisin tämän ottelun buukkaamiselle.

Tämähän oli oikeasti yllättävän hyvä ottelu. Etukäteen Anglen ja Kanen kohtaaminen ei kuulostanut kummoiselta, mutta taas oli pientä WM-lisää ottelussa, ja homma pelasi yhteen oikein mallikkaasti. Jos lopetus olisi hoidettu paremmannäköisesti ja ehkä muutenkin hieman järkevämmin, olisi tämä ollut vieläkin parempi. Joskus yllättävät ja helpotkin voitot toimivat otteluiden päätöksessä, mutta tässä tapauksessa en ratkaisulle lämminnyt. Muuta moitittavaa ei sitten olekaan. Molemmat liikkuivat hyvin, Kane väläytti esimerkiksi Enzugirin, ja Angle puolestaan tarjosi helkkarin hienoja heittoja, kuten Belly To Belly Suplexin ja German Suplex -sarjan isokokoiselle Kanelle. Hyvä midcardin ottelu.

* * * 

Tässä välissä nähtiin seuraava HC-mestaruuskuvioihin liittyvä välikohtaus, kun uusi mestari Hurricane yritti pakoilla haastajiaan. Vahingossa Hurricane päätyi Godfatherin pukuhuoneeseen, jossa puolialastomat Godfatherin neidot juttelivat mukavia. Tästä seurasi hupaisia välikohtauksia, kun Godfather saapui paikalle, mutta lopulta Hurricane pääsi pois paikalta yhä mestarina.

No DQ Match

Undertaker vs. Ric Flair

Undertakerin ja Ric Flairin raju feud sai alkunsa No Way Outissa, jossa ’Taker alkoi backstagella aukoa päätään WWF:n osaomistajalle Flairille. Tämän seurauksena myöhemmin samana iltana Flair aiheutti Undertakerille tappion ottelussa Rockia vastaan, mikä oli liikaa ’Takerille, joka vaati pohjatonta kunnioitusta itseään kohtaan kaikilta WWF:n työntekijöiltä. Niinpä NWO:n jälkeen Undertaker vaati Ric Flairilta, että tämä ottelee häntä vastaan WrestleManiassa. Flair kieltäytyi, mutta ’Taker ei hyväksynyt kieltävää vastausta. Niinpä UT pieksi WWF-kehässä ensin Flairin läheisimmän ystävän Arn Andersonin ja seuraavalla viikolla WWF:n harjoituskeskuksessa Flairin oman pojan David Flairin. UT uhkasi samalla kohtalolla koko Flairin perhettä, jolloin Flairin oli pakko suostua haasteeseen. Samassa SD:ssä Flair ja ’Taker ottivat kehässä rajusti yhteen, ja taistelu levisi katsomon puolelle. Siellä Flair yritti täräyttää ’Takeria nyrkillä, mutta sen sijaan hän osuikin katsojaan. Flair oli pakko pidättää, ja seuraavalla viikolla Flairin vihamies ja WWF:n toinen osaomistaja Vince McMahon kutsui johtokunnan kokoukseen, jossa hän vaati Flairin erottamista. Johtokunta päätyi ratkaisuun, jossa McMahon saa WWF:n yksinomistajuuden WrestleManiaan asti, ja sen jälkeen asiaa harkitaan uudestaan. Täydestä vallastaan nauttiva Vince hyödynsi tilanteen buukkaamalla WM:ää edeltäneeseen SD:hen ottelun ’Takerin ja David Flairin välille ja tekemällä tästä WM:n ottelusta No DQ Matchin.

Hieno HC-ottelu, ei tähän muuta ole sanottavaa. Ric Flair oli todella taas aivan erilaisessa kunnossa kuin viimeisinä WCW-vuosinaan. Upea suoritus Flairilta ja samoin myös ’Takerilta. Alusta lähtien molemmat antoivat kaikkensa, ottivat kovia iskuja vastaan ja vuotivat verta näyttävästi. Yksittäisiä suureja spotteja tässä ei varsinaisesti ollut, mutta tämä ottelu ei edes varsinaisesti kaivannut niitä. Tärkeintä oli toimivan tarinan kertominen ja muilla keinoin (mm. verellä) oikeasti brutaalin ottelun rakentaminen. Molemmat olivat lopussa aika poikki, ja se näkyi myös harmillisesti hieman säätämiseksi menneessä lopetuksessa. Arn Andersoninkin vierailu ja legendaarinen Spinebuster olivat hieno lisä tähän kohtaamiseen. Paljon ei huipputasosta tässä jäädä, mutta ehkä alussa olisi tarvittu vielä vähän nopeampaa käynnistymistä, jotta sinne olisi ylletty.

* * * ½ 

Singles Match

Booker T vs. Edge

Jos puhutaan omituisista midcard-feudeista, niin tämä Booker T:n ja kotikaupungin pojan Edgen WrestleMania-feud nousee siinä kategoriassa aika korkealle. Kaikki oli saanut alkunsa siitä, kun sekä Booker T että Edge tahtoivat päästä tähdittämään japanilaista shamppoomainosta. Lopulta japanilainen shamppoofirma päätyi valitsemaan Edgen mainoskasvokseen, ja Booker T tietenkin tuli tästä päätöksestä äärimmäisen katkeraksi. Katkeruutta lisäsi vielä se, että seuraavina viikkoina Edge teki pilaa siitä, kuinka Booker T ei ollut mainittavan fiksu kaveri. Nämä rajut erimielisyydet oli parasta selvittää WM:ssä.

Ihan mukava väliottelu tässä vaiheessa show’ta. Toki koko storyline huusi filleriä, ja kilometrien päähän paistoi, että tämä ottelu oli buukattu vain, jotta kaikki merkittävät nimet saadaan Maniaan mukaan. Se ei kuitenkaan poista sitä, että ottelua oli kiva katsoa. Painilliselta anniltaan tämä ei ollut ihan openerin tasolla, mutta toisaalta kokonaisrakenne oli paremmin kasassa. Lisäksi molemmat väläyttivät oikein viihdyttäviä otteita, joten kyllä tämä kokonaisuutena aika mukava ottelu oli. Toki tältä keskikortin ottelulta olisi voinut odottaa enemmänkin kuin European-mestaruuskohtaamiselta, mutta nyt tämä oli oikeastaan laadultaan aika lailla samaa tasoa kuin tuo DDP vs. Christian. No, ei suurempaa moitittavaa.

* * ½

Tässä välissä oli taas aika nähdä Hardcore-mestaruusseikkailuita, kun areenalta pakenemaan pyrkinyt Hurricane joutui Coachin haastateltavaksi. Tällöin paikalle saapui myös Hurricanen sidekickinä toiminut Mighty Molly, joka kaikkien (erityisesti Hurricanen) yllätykseksi löi mentoriaan paistinpannulla päähän ja selätti Hurricanen! Mighty Molly nousi uudeksi HC-mestariksi.

Singles Match

Steve Austin vs. Scott Hall

Kyllä, tämä oli Scott Hallin ensimmäinen painiottelu WWF:n ppv:ssä lähes kuuteen vuoteen. Nyt kuitenkin oli paluun aika. Kaikki oli tietenkin saanut alkunsa jo No Way Outissa, jonka Main Eventissä Austin otteli päämestaruusottelussa Chris Jerichoa vastaan. Austin olisi hyvinkin saattanut voittaa tuon ottelun, ellei new World order olisi saapunut lopussa paikalle ja aiheuttanut Austinille mestaruustappiota. Ottelun jälkeen nWo vielä pieksi Austinin tajuttomaksi ja sprayasi tutun nWo-logon Austinin selkään. Arvatenkaan tämä ei ollut asia, jonka Stone Cold niin vain unohtaisi. Sen sijaan hän aloitti ajojahdin koko nWo:ta ja erityisesti ratkaisevassa roolissa mestaruustappion aiheuttamisessa ollutta Scott Hallia kohtaan. NWO:n ja WM:n välissä Austin onnistui kaappaamaan Hallin kylmävarastoon, pieksemään hänet siellä henkihieveriin ja lopulta raahaamaan kehään, jossa Austin sprayasi Hallin selkään 3:16-merkin. Seuraavalla viikolla nWo sai kostonsa pistämällä Austinin jalan paskaksi sementtikuutioiden avulla. Viikkojen rajujen yhteenottojen jälkeen nämä miehet pääsivät kohtaamaan toisensa viimein 1 vs. 1 -ottelussa. Hallilla on muuten maailman cooleimmat speedot.

Tämä ottelu ei juhlinut varsinaisesti mahtavilla painiansioillaan, sillä sen enempää Scott Hall kuin Steve Austinkaan eivät tämän ottelun aikana olleet elämänsä parhaassa kunnossa. Toki Hallin tilanne oli kohentunut WCW-uran loppuajoista. Viimeisimmästä Hallin ppv-ottelustakin oli ehtinyt kulua jo yli 2 vuotta. Totuus on kuitenkin se, että olisihan tämä painillisesti ollut aivan toisella tasolla esimerkiksi vuonna 1997. Nyt kuitenkin painillisen puolen ei tarvinnutkaan olla priimaa, kun tunnelma oli todella hieno, ja äijät kertoivat hieman vajaassa 10 minuutissa tiukan ja todella toimivan tarinan. Kokonaisuutena tämä oli siis hyvä ja viihdyttävä koitos, joka on tietynlainen klassinen pala WM-historiaa, vaikkei otteluna mikään historiallinen huippukoitos olekaan. Tiedän kyllä, että Whatin silmissä tämä on varmaan vielä kovempi ottelu, mutta minun mielestäni ei missään tapauksessa hyvää ottelua parempi. Edelleenkin mietin, millainen tämä WM olisikaan ollut, jos Austinin ja Hoganin egot olisivat pelanneet yhteen, ja tässä tapahtumassa olisi nähty se Hogan vs. Austin, jota IWC:n ”yleisen tiedon” mukaan alun perin ’Maniaan suunniteltiin.

* * *

WWF Tag Team Championship

Billy & Chuck (c) vs. Dudley Boyz vs. APA vs. Hardy Boyz

Tazzin ja Spike Dudleyn joukkuemestaruuskausi oli tullut päätökseen pian No Way Outin jälkeen, kun kummallisen läheiselle käytöksellään pahennusta aiheuttaneet Billy ja Chuck voittivat ensimmäiset yhteiset joukkuemestaruutensa heiltä. Seuraavalla viikolla Billy ja Chuck joutuivat puolustamaan vöitään, kun heidän haastajakseen nousi APA, joka oli voittanut NWO:n Tag Team Turmoilin. Billy ja Chuck onnistuivat kuitenkin säilyttämään vyönsä, mutta nyt APAn lisäksi uuden mahdollisuuden mestareiksi nousemiseen saivat myös näistä kuvioista tutut Hardy- ja Dudley-pojat. Tämä ottelu käytiin eliminointisäännöillä.

Tämähän oli oikeasti yllättävän toimivaa joukkuepainia. Muistin, että tämä olisi ollut tosi laimea koitos, mutta tämäpä toimi kokonaisuutena ihan kivasti. APA hoiti oman osuutensa intenssiivisesti, ja ottelun puolivälissä oli tarjolla ihan viihdyttävää joukkuepainia. Samaan syssyyn voi sanoa, että lopetuskin toimi moitteetta. Suurin ongelma tässä ottelussa oli se, että ei tässä mitään uutta nähty. Billy ja Chuck olivat toki edelleen tuore lisä kuvioihin, mutta heidän roolinsa jäi aika pieneksi. Sen sijaan Hardyjen ja Dudleyiden yhteenotto sai taas paljon aikaa, ja vaikka homma toimikin taas oikein mallikkaasti, oli kaikki vastaava nähty monesti jo aikaisemminkin. Toki esimerkiksi D-Vonin lentäminen ulos kehästä pöydän läpi oli hienon näköinen bumppi, ja ne piristivätkin tätä ottelua sopivasti, mutta enemmän olisi tarvittu vielä parempaan arvosanaan. Kieltämättä WWF:n joukkuedivisioona eli tässä vaiheessa vähän sellaista taantumavaihetta, jossa mitään uutta ei oikein ollut tarjolla ja se vanha sekä tuttu materiaalia ei millään yltänyt edellisten vuosien TLC-tasolle. Siihen nähden tämä oli siis ehdottomasti kiva ottelu, mutta ehkä olisi vähitellen aika keksiä jotain uutta.

* * ½ 

Ja taas HC-sekoilua backstagella. Mighty Molly yritti paeta urheasti areenalta, mutta hänen pakonsa pysäytti kanadalainen nilkki, joka tunnetaan Christianin nimellä. Christian kalautti Mollylta tajun kankaalle täräyttämällä oven päin Mollyn kasvoja. Tietenkin Christianilla oli mukana myös tuomari, joka laski kolmeen ja julisti Christianin uudeksi mestariksi.

Icon vs Icon

Hollywood Hogan vs. The Rock

Niin. Sitten tämä. Ottelu, jota vielä 11 vuoden jälkeenkin pidetään yhtenä merkittävimpänä otteluna ikinä. Kaikki sai tietenkin alkunsa No Way Outissa, jossa Rockin ja nWo:n välillä nähtiin hieno välienselvittely backstagella. Seuraavassa Raw’ssa Rock saapui keskeyttämään nWo:n promottelun kehässä, ja pidemmittä puheitta hän haastoi Hoganin WrestleMania-otteluun, jossa toisensa kohtaisivat kaksi painimaailman suurinta ikonia. Hogan ei kauaa miettinyt, vaan hän suostui otteluun saman tien. Miehet puristivat kättä, mutta tällöin Rock osoitti oveluutensa ja iski Hoganin kanveesiin Rock Bottomilla. Vielä samana iltana Rock sai tuntea temppunsa seuraukset, kun nWo pieksi hänet sairaalakuntoon. Tämäkään ei ollut tarpeeksi Hoganille, joka ajoi nWo-rekalla päin ambulanssia, jonka sisällä Rock oli. Kun Rock parin viikon päästä palasi WWF:ään, tahtoi hän kohdata Hoganin saman tien. nWo ei kuitenkaan suostunut tähän, vaan Rock joutui tyytymään Scott Hallin kohtaamiseen. Moninaisten yhteenottojen ja promottelujen jälkeen tämä klassikkomainen ottelu oli vihdoin valmis alkamaan. Rock sanoi, että hän tahtoi nähdä, kuinka Hulkamania rynnisi tänä iltana villisti ympäriinsä. Kuinka todella kävisi? Kukaan ei uskaltanut arvata etukäteen.

Mitä tästä nyt pitäisi oikein sanoa? Kuten kaikki varmasti tietävätkin, Toronton yleisö oli lähes täydellisesti Hoganin takana tämän ottelun aikana. Niin hullulta kuin se siis tänä päivänä kuulostaakin, kanadalaisyleisö hurrasi Hoganille silmittömästi. Huomionarvoista on tosin se, että heel-temppujensa ohella Hogan veti selvästi ottelun aikana myös Hulk Hogan -roolia, joten WWF varmasti osasi pelätä jo etukäteen tällaista reaktiota. Silti juuri tuo tunnelma oli se, mikä teki tästä niin ainutlaatuisen ottelun, ettei sellaista ole koskaan aikaisemmin nähty eikä tulla ikinä enää näkemään. Pelkästään tunnelman takia tämä on aivan kiistatta huippuottelu, vaikka ottelun painillinen anti ei millään tapaa nyt ainutlaatuista ollutkaan. Ei siinä toisaalta mitään suurta vikaakaan ollut, mutta kyllähän tämä ottelu eli painillisen annin sijaan aivan puhtaasti tällä mahtavalla ja maailman sähköisimmillä tunnelmalla. Ja silti kaikesta huolimatta tässä ottelussa on minusta yksi vika. En tykkää lopetuksesta. Jotenkin se tulee kaikesta pohjustuksestaan huolimatta aika tyhjästä ja jättää minulle hiukan tyhjän fiiliksen. Osittain siksi tämä ei millään ole MOTYC-tasoa, vaikka aivan legendaarisen meininkinsä ansiosta nouseekin huipputasolle. Post match -kuviot ovat tietenkin vielä aivan oma lukunsa.

* * * * 

WWF Women’s Championship

Jazz (c) vs. Lita vs. Trish Stratus

Ei, WrestleMania ei todellakaan päättynyt tuohon äskeiseen otteluun (siitä vielä arvostelun lopussa lisää), vaan meillä oli jäljellä kaksi ottelua. Ensimmäinen niistä oli epäkiitolliseen curtain jerk -rooliin joutunut naisten mestaruusottelu. Hiukan säälitti Jazzin, Litan ja Trishin puolesta, kun he joutuivat nousemaan kehään tuon äskeisen koitoksen jälkeen. Onneksi ottelussa oli sentään kotikaupungin sankari Trish, joten yleisö ei ollut aivan kuollut. Ottelun taustatarina oli yksinkertaisuudessaan siinä, että Stratus oli hävinnyt mestaruutensa Jazzille helmikuun alussa, ja nyt Jazz joutui kohtaamaan Trishin lisäksi myös Litan.

Ottelun paikka kortissa oli huonoin mahdollinen, mutta siitä huolimatta tässä oli naisten otteluksi kunnon menoa. Erityisesti loppupuolen taistelu oli jo niin vakuuttavan näköistä, että ilman alkupuolen botchailuja olisin antanut tälle parhaan naisten ottelun arvosanan vuosiin. Nyt joudutaan kuitenkin tyytymään vielä ihan mukavan ottelun tasoon, mutta suunta on silti koko ajan oikea. Nämä naiset ovat todellakin valmiita pistämään kroppansa peliin, minkä näki tässä vaikkapa Trishin hurjassa tolppaan syöksymisessä ja Jazzin Litalle tekemässä Top-Rope Fisherman’s Suplexissa. Vielä kun saadaan se pieni epävarmuus ja turha haparointi pois, puhutaan sellaisesta naisten painista, mistä tämä aikakausi on kuuluisa.

* * 

Ja vielä ennen Main Eventiä tarjolla on viimeinen osa koko show’n jatkuneesta HC-hassuttelusta. Siinä Christian joutui parkkipaikalle hyökkäyksen kohteeksi, mutta jännityksen säilyttämiseksi en paljasta lopputulosta. Hehe. Minusta nämä backstagella koko illan pyörineet HC-mestaruusvaihtelut olivat kiva lisä ’Maniaan, eivätkä ainakaan minun katselunautintoani haitanneet millään tasolla. Juuri sopiva tapa hyödyntää otteluiden väliset taukohetket. Ehkä saan vain jotain sairasta nautintoa tästä 24/7-säännöllä kikkailusta, vaikka pohjimmiltaan en olekaan tykännyt siitä koskaan erityisemmin. Tai ehkä se oli vain se, että sain nähdä Hurricanen tässä ’Maniassa.

Undisputed WWF Championship

Chris Jericho (c) vs. Triple H

Ja niin oli illan Main Eventin vuoro. Tämän ottelun osalta kaikki oli oikeastaan alkanut jo vuoden 2001 toukokuussa, jolloin Triple H:n reisilihas repesi niin pahasti, että hän joutui olemaan poissa WWF:stä 8 kuukauden ajan. Vasta tämän feudin aikana esille tuotiin taas se, että traaginen loukkaantuminen tapahtui nimen omaan ottelussa Chris Jerichoa vastaan. Nyt HHH oli palannut, voittanut Royal Rumblen ja saavuttanut tavoitteensa päästä ottelemaan WrestleManiassa WWF:n kiistattomasta mestaruudesta. NWO:n jälkeen Jericho kuitenkin muistutti, että oli juuri hänen ansiotaan, että Triple H alun perin loukkaantui pahasti ja etääntyi vaimostaan Stephaniesta, minkä seurauksena Triple H ja Stephanie olivat eronneet helmikuun alussa. Hieroakseen suolaa Triple H:n haavoihin Jericho aloitti bisnesyhteistyön nimen omaan Stephanien kanssa. Tämän oli tarkoitus kääntää yleisöä enemmän Triple H:n puolelle, sillä katsojat eivät olleet aivan hyväksyneet pitkäaikaisen heelin uutta face-roolia. Suunnitelma ei toiminut toivotulla tavalla, koska Stephanien kanssa samassa kuviossa oleminen muistutti yleisöä HHH:n heelmäisyydestä. Samalla Jerichon hahmo menetti rajusti uskottavuuttaan, kun hänen päämestaruusfeudinsa muuttui Hunterin ja Stephanien avioeron selvittelyfeudiksi, jossa Jericho muun muassa joutui hoitamaan Stephanien lemmikkikoiraa, jonka HHH oli viedä itselleen. WM:ää edeltävällä viikolla tilannetta yritettiin hieman korjata, kun Jericho teloi Hunterin reisilihaksen uudestaan niin pahasti, että lääkäreiden mukaan yksikin väärä liike saattaisi estää HHH:ta painimasta ottelua loppuun. Jericho oli siis vahvasti niskan päällä tähän otteluun tultaessa.

Olen vahvasti tänäkin päivänä sitä mieltä, että tässä WrestleManiassa olisi vielä kertaalleen pitänyt harkita sitä, olisiko Rock/Hogan voinut olla illan viimeinen ottelu. Olen lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että päämestaruus on päämestaruus ja että siitä käytävän ottelun on oltava illan lopullinen huipennus (tämän nyky-WWE välillä unohtaa täysin), mutta on pari harvinaista poikkeustapausta. Tämä on yksi niistä, ja syy on selvä: yleisö ei yksinkertaisesti millään pääse enää samanlaiseen hurmioon, jos puoli tuntia aikaisemmin on nähty Rockin ja Hoganin ottelu, jossa koko katsomo karjuu äänensä käheäksi. Erityisesti ongelmaa lisää se, ettei HHH tosiaan ollut mikään suurin yleisön suosikki. No, tämä oli WWF:n ratkaisu ja se siitä. Ehkä yleisön vaisuus (erityisesti alussa) vaikutti ottelun kulkuunkin, sillä tämä ei millään ollut tajunnanräjäyttävä vuoden isoin ottelu, kuten WM-ME:n kuuluisi olla. Siitä huolimatta minä nautin todella paljon tämän katsomisesta. Jossain arvosteluissa tämä ottelu on haukuttu aivan lyttyyn, mitä en voi ymmärtää millään, sillä kaikesta huolimatta tämä oli minusta ehdottomasti hieno koitos. Paikkaansa nähden ehkä liian heikko mutta yleisesti otteluna todella pätevä. Erityisesti HHH:n jalan telominen oli todella tyylikästä työtä, joka piti ottelun kasassa. Lisäksi Back Body Drop pöydän läpi ja nykyisin pannassa olevat hurjat tuoliniskut olivat nättejä hetkiä. Kokonaisuutena siis hieno taistelu mutta hetkittäisten vaisujen hetkien takia ei mikään klassikko.

* * * ½ 

---

Totuus on se, että WrestleMania X8 ei jää historian kirjoihin parhaimpien WrestleManioiden joukkoon. Aikaisemmin olen itsekin pitänyt tätä lähes heikoimpien WrestleManioiden joukossa, mutta nyt mieleni muuttui jonkun verran. Mistään klassikko-WM:stä ei missään tapauksessa voida puhua, mutta kokonaisuutena tämä tapahtuma on ehdottomasti mainettansa parempi. Ensinnäkin show’n tasoa nosti huikea kanadalainen yleisö, jonka yllätyksiin voi luottaa jokaisella kerralla. Samasta syystä pitää vielä kerran kehua Hogan vs. Rockia, joka on tietenkin ikuinen klassikko. Mutta Hogan/Rockin yliarvostamisen sijaan on hyvä huomata, kuinka tasaisen viihdyttävä kortti tässä tapahtumassa muuten oli. Ei ikävä kyllä mitään WM-tasoisia MOTY-otteluita, mutta kaksi hienoa semi-ME:tä ja monia viihdyttäviä keski- ja alakortin otteluita. Kokonaisuutena tämä oli siis ehdottomasti painitapahtumana Hyvä, jota ei WM-vertailussakaan pitäisi turhaan väheksyä liikaa.

Wikipedia: WWF WrestleMania X8

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu 20.1.2013