Viisi pointtia: AEW Double or Nothing 2020
Päivämäärä: 23.5.2020
Sijainti: Jacksonville, Florida, Yhdysvallat (Daily’s Place ja TIAA Bank Field)
AEW:n Double or Nothing vuosimallia 2020 oli poikkeuksellinen. Se oli paitsi promootion ensimmäinen korona-ajan maksulähetys, myös promootion merkkipäivä. AEW:n aivan ensimmäinen tapahtuma oli vuotta aiemmin järjestetty alkuperäinen DoN. Nyt oteltiin lähes tyhjän katsomon edessä tutulla AEW-areenalla.
1. Tony ”Mr. PPV” Khan
Neljä tuntia ja 15 minuuttia. Niin kauan tämä tapahtuma kesti esilähetys mukaan lukien. Tällaisen määrän voisi kuvitella olevan liikaa, ja jossain tapauksissa se onkin. Mutta AEW tekee asioita oikein PPV-osastolla. DoN:n rytmitys oli erinomainen. Show’n bookkaus kokonaisuutena on AEW:n kahden viime PPV:n kohdalla ollut erinomaista. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat haastajuusotteluita ja kaksi viimeistä ”oikeaa” ottelua olivat mestaruusotteluita, mikä on klassinen ratkaisu. Välissä oli kaikkea muuta, esim. Dustinin ja Spearsin huumorikevennys tuli juuri oikeaan paikkaan. Jollain ilveellä AEW:n maksulähetysten kokonaisuus tuntuu tuoreelta ja virkistävältä. Tämä ei johdu pelkästään koronan pula-ajasta, sillä olen valitettavasti katsonut myös heikompaa tuoretta painia viime kuukausien aikana. Ja mainittakoon, että tässäkin tapahtumassa oli heikot puolensa. Fordin ja Statlanderin ottelu oli turha tällä tasolla, vaikkakin se paikkasi Britt Bakerin loukkaantumista.
Tony Khanilla on huhujen mukaan nykyään päävastuu tapahtumien kokonaisuudesta. Tämän vaikutus on tuntunut suoraan myös viikottaisissa tapahtumissa, ja etenkin Floridan uudelleenavautumisen jälkeen tapahtumien taso on noussut. Näillä perusteilla AEW:n promoottori voidaan nimittää uudeksi Mr. PPV:ksi. AEW on valtavirtapainin pelastaja. Toivokaamme, että taso pysyy yllä hamaan tulevaisuuteen asti.
Totta puhuen myös tauon pitäminen kesken nelituntisen maratonin tekee aina hyvää allekirjoittaneen katseluelämyksille. Livekatsomista en käytännön syistä johtuen koskaan edes yrittäne!
2. On kruunaamattomia mestareita ja sitten on ”mestareita”
On Brian Cage. Hieno ja kykenevä esiintyjä, joka on tullut vastaan puolissa katsomistani moderneista promootioista. Mies, jonka debyytti tuntui yllätykseltä ja siltä kuin vuoden 2002 numerot olisi vain järjestetty uudestaan futuristisemmiksi. Mies, joka bookataan harvinaisen oikeaoppisesti hirviönä aivan alusta alkaen ja joka voittaa päämestaruusottelun heti korkean profiilin debyytissään. Hänelle myös annetaan manageriksi Taz, joka yllättäen tuntuu siinä roolissa täydelliseltä. Jos ulotetaan katsanto tapahtumaa seuraavaan Dynamiteen, Cagen tarina tulevana mestarina sen kuin kasvaa.
On Brodie Lee. Dark Order -kultin johtajaksi debyytissään paljastunut karismaattinen jobberien kauhu. Mies, joka tullessaan kehään mestaruusvyön kanssa näyttää ja tuntuu täydeltä mestarilta ja johtajalta. Nämä ominaisuudet suorastaan hehkuvat hänen olemuksestaan. Siitä huolimatta, että hänen pitäisi olla tarinan selkeä pahis. Näinpä päädyn ajattelemaan että hänen on loogista voittaa nyt mestaruus. Päädyn myös toivomaan, että hän voittaa koska hän tuntuu Oikealta Mestarilta. Join the Dark Order much?
Sitten on Jon Moxley. Hän ei ole missään vaiheessa tuntunut mestarilta, vaikka onkin voittanut jokaisen ottelunsa tänä vuonna. Hän ei ole erityisen viihdyttävä, eikä nykyroolissaan karismaattinen. Hänen ottelunsa yleensä ovat hyviä tai pettymyksiä riippuen siitä kenen kanssa ottelee. Moxley on eräänlainen uuden ajan Steve Austin, mutta minuun hän ei vetoa. Moxley ei yleensä ota vakavia asioita tosissaan, mutta hän selviää siitä huolimatta. Tässä tapahtumassa hän kyllä ottaa puolustuksen tosissaan ja onnistuu siinä. Tämä taas tuntuu väärältä, koska Moxley ei tunnu oikealta mestarilta.
Tavallaan Cagen voitto tapahtuman alussa myös spoilasi mestaruusottelun ratkaisun, koska Moxleyn ja Cagen parittaminen Fyter Festiin on luontevampaa kuin Leen ja Cagen. Uskonkin, että Leen äkkihaastajuus ja tätä pakosti seurannut tappio Moxleylle oli korona-ajan pakkoratkaisu. Jonkun oli oltava edes uskottavalta tuntuva haastaja tässä tapahtumassa.
3. Hikaru Shida ja tarinankerronnan pieni voitto
Koronaepidemia on vaikuttanut naistenpainiin vielä pahemmin kuin miestenpainiin. AEW:llä on ollut heikonlaisesti tarjottavana kiinnostavia naisten otteluita, pääsääntöisesti yksi ottelu viikossa. Tämä johtunee osittain siitä, että naisdivisioona on aiemmin tukeutunut kansainvälisiin nimiin, jotka eivät ole päässeet matkustamaan pitkään aikaan, ja koronan takia todellinen rosteri on kutistunut viiteen nimeen. Yksi heistä ei ole yhdysvaltalainen, ja tässä tapahtumassa hän pääsi yllättämään.
Pidin Shidan haastajuutta täysin Nyla Rosen välipuolustuksena, koska Shidan uskottavasta voittoputkesta huolimatta kuvio oli hädin tuskin rakennettu parin viikon aikana lyhyissä segmenteissä. Lisäksi ottelun sääntömuutos tuli todella kevyin perustein, suorastaan epäuskottavasti. Itse maksulähetyksessä tilannetta paikattiin alkuvideolla ja uskoin ottelun olevan hyvä, mutta en uskonut Shidan voittoon ollenkaan. Tämä ei myöskään olisi sopinut Rosen monsteri-imagoon.
Ottelua olikin hyvää menoa alusta alkaen, ja nautin siitä. Viidentoista minuutin taistelun jälkeen kuitenkin tapahtui jotain erityistä: Shida iski mestarille Avalanche Falcon Arrow’n. Sen välittömänä seurauksena ottelu oli oikeasti jännittävä, ja uskoin että Shida voisi jopa voittaa. Ja kaiken kukkuraksi voitti! Olkoonkin, että ottelun viimeiset kaksi minuuttia olivat lähinnä viimeistelyä Shidan toimesta, mutta minulla oli silti loppuun asti sellainen pelko että Rose vielä tästä nousee ja hirviöi tuhkimotarinan maan rakoon. Ei tämä mikään Kawadan voitto Misawasta ollut, mutta näissä puitteissa ja tällä rakentelulla erittäin hieno hetki.
4. MJF on uusi Ric Flair
Siltä ainakin nyt tuntuu. Viikosta toiseen jatkuva ilmiömäinen heel-työskentely on aina vakuuttavaa seurattavaa, olipa kyse sitten promottamisesta tai matsin aikaisista eleistä. En katsonut painia Flairin kulta-aikana, mutta kaiken jälkikäteen näkemäni perusteella Flair, tuo normaalikokoisen ja vihattavan heel-mestarin perikuva, on nyt saanut MJF:stä arvoisensa manttelinperijän. En malta odottaa miehen tulevaa TNT-mestaruuskautta, joka vain pohjustaa sitä todellista maailmanvalloitusta eli AEW World -mestaruuskautta, josta alkanee AEW:n todellinen kultakausi.
Tässä tapahtumassa MJF:ää vastassa oli Jungle Boy, ja näiden kahden talvella käyty kamppailu oli yksi vuoden suurimmista yllätyksistä. Se ottelu näytti että nämä kaksi haluavat olla maailman parhaita painijoita, sillä tuon ottelun jokainen sekunti ja liike tuntui olevan käytetty sen todistamiseen, että nyt muuten painitaan ja viihdytetään. Minulle tieto tämän ottelun revanssista PPV-tasolla riitti hypeen.
Double or Nothingin ottelu olikin totisesti lisää sitä samaa kuin helmikuussa. Molemmat painijat näyttivät siltä kuin ottelisivat todistaakseen jotain koko maailmalle. Kemiat näiden kahden välillä toimivat täydellisesti. Molemmat loistivat kehätaitojen osalta. Ottelu eteni hyvää tahtia ja se oli täynnä yksityiskohtia ja hyviä hetkiä. Kaikki ottelussa tarkoitti jotain. En voi kuin miettiä, miten hyvä tämä olisi ollut tuhatpäisen yleisön edessä. Niinpä helmiä ei syötetty sioille tänä iltana liikaa, ja ottelu päättyi MJF:n nopeaan ja puhtaaseen selätykseen. Nyt MJF:llä ei pitäisi olla mitään syytä enää otella Jungle Boyta vastaan, mutta eiköhän hyvä bookkaaja keksi keinot. Tämä ottelu pitää toteuttaa vielä monta kertaa lähivuosien aikana, kun yleisön läsnäolo sallitaan.
5. Stadionpsykoosi
Oliko tämä historian ensimmäinen huumoriottelu PPV:n pääotteluna? En tiedä, mutta pääottelun asema tällä oli oikeutettu yhtä kaikki. Ottelussa oli kuitenkin mukana kuukausia tarinaa ja melkein kaikki AEW:n suurimmat nimet. The Eliten sisäiset kuviot heitettiin valitettavasti koronan uhreina roskiin alkukeväällä, eikä niihin juuri viitattu tässä tapahtumassa, vaikka vielä DoN:ia edeltävässä Dynamitessa Adam Page oli kävellyt jälleen kerran pois tiiminsä luota tehtyään ensin selvää Inner Circlestä. Stadium Stampedessa Pagen alkoholismille annettiin ruutuaikaa, mutta siinä ei nyt enää nähty traagisia sävyjä. Päin vastoin, tämä koko ottelu oli yhtä komediaa. Ja koska sitä minä tältä halusin, en voi valittaa.
DoN:in jälkipyykkinarussa vedettiin usea kierros jossa mainittiin tämän ottelun/segmentin parhaita spotteja, ja itse toistan nyt oman suosikkini: Sammy Guevara havahtuu hereille kärsittyään viidenkymmenen jaardin suplexit. Hän luulee voittaneensa koska on niin kanttuvei. Sitten iskee PTSD: Matt Hardy ajaa golfautoa, ja Kenny Omega nauraa kyydissä. Tälläkin kertaa Guevara yrittää paeta, ja hän juoksee ja kiipeää riivattuna jonnekin stadionin katsomoon asti. Mutta ei auta, sillä Inner Circlen jäsenistä limaisin saa lopulta kokea karmean kohtalon: One Winged Angel viidestä metristä rakenteiden läpi.
Tätä ottelua ei voi täysin selittää henkilölle joka ei ole sitä nähnyt. En tiedä milloin olen viimeksi nauranut yhtä paljon yksittäisen ottelun aikana, jos tätä voi edes otteluksi sanoa. Spektaakkeli se oli kyllä kaikin puolin. Ainoa syy sille ettei tämä saa minulta täysiä pisteitä on se, että koettujen tunteiden kirjo jäi vajaaksi etenkin AEW Revolutionin joukkuemestaruusotteluun verrattuna. Tämä ei ehkä ollut maailman paras ottelu, mutta korona-ajan viihteenä, ja painillisena komediana tämä oli parasta mahdollista mitä showpainin ystävä voi kuvitella näkevänsä. Stadium Stampedea tähdittäneet kymmenen hahmoa tuntuvat todellisilta AEW-maailman hahmoilta. Tarinankerronnallisesti tämä on AEW:ltä loistosuoritus.
”We made this amazing spectacle that no one had ever seen before. It embodied everything of what pro wrestling is. It was serious, it was dangerous, it was breathtaking, it was funny, it was creative, it was unique, it was adventurous. It really was more of a short film than a match. And that’s what we wanted. It’s one of my favorite things and one of the best things that I’ve done in 30 years in this business.” -Chris Jericho, ESPN:n haastattelu 29.5.2020.
Tulokset:
- Best Friends (Chuck Taylor ja Trent) voitti Private Partyn (Marq Quen ja Isiah Kassidy) ajassa 15:10 ja ansaitsi AEW Tag Team -mestaruusottelun. Ottelu käytiin pre-showssa. Arvosana: 4/10
- Brian Cage voitti Joey Janelan, Scorpio Skyn, Frankie Kazarianin, Darby Allinin, Colt Cabanan, Luchasauruksen, Kip Sabianin ja Orange Cassidyn ajassa 28:30 ja ansaitsi AEW World -mestaruusottelun. Arvosana: 7/10
- MFJ voitti Jungle Boyn ajassa 17:20. Arvosana: 8/10
- Cody voitti Lance Archerin ajassa 22:00 nousten ensimmäiseksi AEW TNT -mestariksi. Arvosana: 6/10
- Kris Statlander voitti Penelope Fordin ajassa 5:30. Arvosana: 4/10
- Dustin Rhodes voitti Shawn Spearsin ajassa 3:20. Arvosana: 7/10
- Hikaru Shida voitti Nyla Rosen ajassa 16:40 nousten uudeksi AEW Women’s -mestariksi. Arvosana: 6/10
- Jon Moxley voitti Brodie Leen ajassa 15:30 ja säilytti AEW World -mestaruuden. Arvosana: 7/10
- The Elite (Kenny Omega, Adam Page, Nick Jackson ja Matt Jackson) ja Matt Hardy voittivat The Inner Circlen (Chris Jericho, Jake Hager, Sammy Guevara, Santana ja Ortiz) ajassa 34:00. Arvosana: 9/10
Tapahtuman kokonaisarvosana: 8/10
No Comment