ArviotPuroresuViisi pointtia

Viisi Pointtia: Dragon Gate – Final Gate 2019

Päivämäärä: 15.12.2019

Sijainti: Fukuoka, Japani (Fukuoka International Center)

Yleisömäärä: 3 289

Dragon Gaten tapahtumat nähtävissä Dragon Gate Networkissa! 


Dragon Gaten vuoden toiseksi viimeinen suuri tapahtuma, ennen vuoden viimeistä Korakuen Hallin tapahtumaa, tarjosi Fukuokan yleisölle shokin toisensa jälkeen. Muutaman myrskyisen vuoden jälkeen tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta, vieläpä uudelle logolla varustettuna. 


1. Onko sukupolvenvaihdos todellakin tapahtumassa?

Tapahtuman alkukortti ei aivan hirvittävästi hurraahuutoja aiheuttanut (sangen mainiota avausottelua lukuun ottamassa), mutta hakkasi katsojan aivonystyröihin vasaralla selkeää sanomaa.

Vuonna 2020 seuraava sukupolvi ottaa komennon.

Okei, ehkä hieman kärkkäästi ilmaistu, mutta vedän nyt törkeitä johtopäätöksiä.

Illan kolmesta ensimmäisestä ottelusta selvisivät nimittäin voittajina Dragon Gaten nuoriso-osaston edustajat. Yuki Yoshioka, omasta mielestäni yksi firman potentiaalisimmista nimistä tällä hetkellä, nappasi joukkueelleen voiton kokeneista Kagetorasta ja KAIsta. Kota Minoura selvisi voittajana kymmenen hengen Battle Royalista. Dragon Dia, itsensä Dragon Kidin oppipoika, vei pidemmän korren Kazma Sakamotoa vastaan.

Yksi tällainen voitto illassa olisi ollut sattumaa. Kolme vaikuttaa selkeältä kaavalta. Rehellisesti sanottuna, ketään ”oikeasti isoa” nimeä ei nuorisolle syötetty, mutta olen nähnyt tarpeeksi monta alakortin joukkueottelua, jossa lupaavat nuoret syövät selätyksiä ties miltä alakortin luuserilta. Nuoriso on ottamassa seuraavaa askelta. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä Dragon Gaten ensimmäisen sukupolven painijoiden hiekka tiimalasissa vähenee hetki hetkeltä.


2. Ultimon vanhat vaatteet

Ultimo Dragon on palannut kotiin jäädäkseen. Ehkä.

Kobe Worldissa nähtiin tunteikas hetki, kun Toryumonin kaksikymmentä vuotta sitten luonut Ultimo astui ensimmäistä kertaa ikinä Dragon Gaten kehään. Katsojat itkivät, painijat itkivät ja minä itkin. Itse toki lähinnä siitä syystä, että Japanin Teosto iski sormensa hiljennysnäppäimelle juuri Ultimon tunnuskappaleen Separadosin kohdalla.

Jälleen pikainen historianpläjäys niille, jotka eivät viimeisintä Dragon Gate -jälkipyykkiä ole kuunnelleet tai muuten firman historiaan tutustuneet. Ultimon ja hänen oppilaidensa tiet erkanivat vuonna 2004, kun Ultimo vei Toryumonin tavaramerkit mukanaan Meksikoon ja hänen oppilaansa pistivät pystyyn Dragon Gaten. Välit pysyivät viileinä viidentoista vuoden ajan, ennen kuin viimein tänä kesänä Ultimo palasi kotiin.

Muutaman viikon veivaamisen jälkeen Dragon Gate ilmoitti Ultimon olevan osa täysipäiväistä Dragon Gaten kokoonpanoa.

Mitä tästä on seurannut?

No, Ultimo on saanut oman ottelunsa aika lailla jokaisessa tapahtumassa, eikä Final Gatekaan ollut poikkeus. Kankean Ultimon ura katkesi ensimmäisen kerran hermovaurioihin jo vuonna 1998 eikä kehätoimintaa voi kutsua erityisen vetreästi nyt kahta vuosikymmentä myöhemmin, etenkin kun rinnalla painii ikinuorten Masaaki Mochizukin ja Dragon Kidin kaltaisia nimiä.

Ilmeisesti Ultimo on saanut myös kouransa osittain buukkaajan värikynään, sillä sattumoisin turhat Battle Royalit ovat myös tehneet paluunsa miehen myötä. Dragon Gate uudisti myös logonsa, lisäten sen lohikäärmeelle Toryumonin-muotoiset kulmakarvat.

Pysyvätkö välit lämpiminä tulevaisuudessa, aika näyttää. Olisi kuitenkin ehkä viisainta antaa Ultimon jakaa oppejaan dojossa ja alakortissa eikä lähelläkään kortin yläpäätä. Nostalgiarunkkaus vanhenee nopeasti.


3. ”Pitääkö aina puhua siitä R.E.D:stä?”

Kyllä.

Tuntuu, että aina kun tulee kirjoitettua tai puhuttua Dragon Gaten meiningistä, niin R.E.D:n tilanne kirvoittaa aina pienen avautumisen. Kuten joku ehkä muistaakin, Dragon Gaten tarinankerronta rakentuu pitkälti ikuisesti pyörivän tallisodankäynnin ympärille. Kahdesta kuuteen ryhmittymää yleensä kattavassa sodassa voi olla harmaankin sävyjä, mutta lähes aina yksi de facto -konnajoukko, tänä päivänä R.E.D. Onkin sanottu, että mitä terveempi ja uskottavampi hallitseva heel-joukko on, sitä paremmassa kunnossa koko promootio on.

R.E.D ei ole vielä lähelläkään Mad Blankeyn tai Blood Warriorsien tasoa, mutta pieksee edeltävän Antiaksen mennen tullen.

Kesän Koben jälkeen on tapahtunut muutamia positiivisia ja muutamia negatiivisia muutoksia joukkioon. Eita toi kolme naamioitua demonia aiheuttamaan kaaosta firmaan ja heistä kaksi on paljastanut jo kasvonsa.

Palikat loksahtivat tänä vuonna vihdoin kohdalleen Hyo Watanaben kohdalla tämän vuoden aikana ja sitä kuuluisaa potentiaalia alkoi vihdoin pilkahdella muutaman vuoden varjoon jäämisen jälkeen. Niinpä R.E.D sai nyt syksyllä täydennystä sukunimensä hyljänneen (Vincent Kennedy McMahon nyökkää hyväksyvästi) ensimmäisen demonin HYOn muodossa. Nyt ensisilmäyksellä istuu ainakin ulkomuotonsa puolesta kirjavaan joukkoon.

Toisen demonin naamion takaa paljastui ”Kick Boy”, oma suursuosikkini Kaito Ishida. Pitkään varsin mulkkumaisesti vastustajiaan potkinut Ishida saa nyt keljuilla sydämensä kyllyydestä ja ottelu entistä joukkuetoveria Jason Leetä oli vain esimakua Ishidan heel-urasta. En malta odottaa tulevia kuukausia ja vuosia Ishidan urasta.

Joukon heikompi lisäys on tuoreehko vierailija Meksikosta, Diamante. Naamiodun honkkelin etu taitaa olla pituus, sillä kehätaidoillaan Diamante ei ole ainakaan allekirjoittanutta vielä vakuuttanut.

Muutama lähtökin on joukosta tapahtunut. Vaikka PAC ei virallisia lähtöpasseja saanutkaan, on selvää, että AEW-velvoitteet pitävät hörökorvaisen ruojan rapakon siellä puolen ainakin toistaiseksi. Satunnaisia esiintymisiä en vielä laske poissuljetuksi, vaan jään seuraamaan tilanteen kehittymistä ensi vuonna. Lisäksi Yasushi Kanda päätti iskeä musta laatikon Eitan päähän ja liittyä opettajansa Ultimo Dragonin puolelle. Hyvä, sanon minä, sillä kankea Kanda voidaan nyt huoletta viskata alakortin joukkumatseihin, eikä lähellekään minkäännäköisiä mestaruuskuvioita… toivottavasti.

Yhteenvetona R.E.D näyttää jälleen astetta pirteämmältä, mutta se aivan ykköskaartin ykköstykki PACin muodossa uupuu.


4. Setämiehetkö ongelma?

Yhdysvalloissa Jim Cornette karjuu itsensä kortistoon, Vince McMahon karjuu alamaisensa aikaiseen hautaan ja kotoisassa pohjolassamme ”Maikkari” Michael Majalahti tunkee tötterönsä väärään paikkaan.

Japanissa setämiehet louhivat kultaa.

Okei, kärjistys jälleen. Tämän pointin japanilaiset setämiehet eivät ole vielä niin vanhoja.

Mutta Kazuchika Okadan vuoden 2012 shokkimestaruuden jälkimainigeissa seurannut trendi nuorten ässien kohottamisessa koki muutamia kolauksia reilun vuoden sisään. Legendaarinen Hiroshi Tanahashi nousi, ehkäpä viimeistä kertaa, G1 Climaxin voittajaksi vuonna 2018 ja vieläpä IWGP-mestariksi Tokyo Domessa. DDT:ssä vanha ässä HARASHIMA selvisi kukkulan kuninkaana mestareiden välisestä kohtaamisesta DDT:n ykkösnimen Konosuke Takeshitan kanssa. Ja sitten iskee Dragon Gate.

Ben-K kaatoi PACin kesällä ja oli sen jälkeen kulkenut voitosta voittoon Open the Dream Gate -mestarina. Joulukuun haastajaksi asettui vanha kettu Naruki Doi, joka oli edellisen mestaruuskautensa jälkeen haastanut vyöstä jopa kahdeksan kertaa, aina epäonnistuen. Saatatte tajuta mihin tämä johtaa.

Saatanallisen taistelun jälkeen Doi toimitti ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen pelätyn Muscular Bomb -liikkeensä ja nousi mestariksi. Shokkikäänne, joka sai itseni nousemaan penkin reunalta. Ben-K:n rakentaminen seuraavaksi ässäksi on ollut firman koko vuoden ehkäpä tärkein päämäärä. Päämäärä, jossa on pakko onnistua niin monen epäonnistuneen ässän jälkeen (ks. T-Hawk). Tämä ei kuitenkaan tuntunut siltä, että Ben-K:lta vedetään töpseli seinästä. Tämä tuntui… en oikeastaan tiedä. Mestaruuskausi, vaikka ei paisunut massiivisiin mittoihin, tuotti kumminkin onnistumisia ja sementöi Ben-K:n aseman yläkortissa.

Ja katsoessani liikuttunutta Doita värikkään paperisilpun keskellä, tuntuu että vuosi sai ansioikkaan päätöksen. Doi aloitti vuosikymmenen Open the Dream Gate -vyön kanssa ja päätti sen saman vyön kanssa. Runollista.


5. Katse ensi vuoteen

Kuten otteluiden arvosanoista voi kurkata, ei Final Gate tosiaankaan ollut vuoden kovin tapahtuma Dragon Gatelta, lähinnä vain se kuuluisa ”aika jees.” Pääottelu oli mainiota tykistystä, joukkuemestaruusottelu löysi kovat piippuun vasta loppuhetkillä ja Ishidan ja Leen välienselvittelyssä haiskahti vielä säästely tuleviin otteluihin. Alakorttikaan ei tarjonnut suuria sydämentykytyksiä ja Triangle Gate oli pettymys, vaikka kokoonpano ei etukäteen hurraahuutoja herättänytkään.

Mutta palikat ovat taas astetta paremmin kohdillaan seuraavaa vuotta ajatellen.

Vuonna 2020 Dragon Gate voi vetää liipaisimesta ja antaa nuorten kykyjen tykittää täydellä teholla. Shun Skywalker, Ben-K, Eita, Big R Shimizu, Kaito Ishida, HYO, Jason Lee, Yuki Yoshioka, Keisuke Okuda, Dragon Dia, Strong Machine J ja Kota Minoura ovat valmiita entistäkin kovempiin otteisiin. Kzy on elämänsä vedossa. Kuuden Suuren jäljellä olevat jäsenet pitävät lipun korkealla. Teräsvaari Masaaki Mochizuki ei osoita taantumisen merkkejä.

Vuonna 2019 Dragon Gate korjasi kurssinsa ja juhlisti 20. syntymäpäiväänsä. Vuodesta 2020 voi odottaa vielä parempaa.


Tulokset:

  1. Yuki Yoshioka & Keisuke Okuda voittivat Kagetoran ja KAIn. Arvosana: 7/10
  2. Kota Minoura voitti kymmenen hengen Battle Royalin. Arvosana: 3/10
  3. Dragon Dia voitti Kazma Sakamoton. Arvosana: 4/10
  4. Naomichi Marufuji voitti Stalker Ichikawan Luchas de Apuestas -ottelussa. Arvosana: 7/10
  5. Masato Yoshino, Dragon Kid & Masaaki Mochizuki voittivat Ultimo Dragonin, Ryu Saiton & Yasushi Kandan. Arvosana: 6/10
  6. Kaito Ishida voitti Jason Leen ja säilytti Open the Brave Gate -mestaruuden. Arvosana: 8/10
  7. R.E.D (HYO, Diamante & Takashi Yoshida) voittivat Strong Machine Armyn (J, G ja F) sekä Natural Vibesin (Kzy, Genki Horiguchi & Susumu Yokosuka) ja nousivat Open the Triangle Gate -mestareiksi. Arvosana: 5/10
  8. YAMATO & BxB Hulk voittivat Eitan ja Big R Shimizun ja nousivat uusiksi Open the Twin Gate -mestareiksi. Arvosana: 7,5/10
  9. Naruki Doi voitti Ben-K:n ja nousi Open the Dream Gate -mestariksi. Arvosana: 9/10

Tapahtuman kokonaisarvosana: 7/10

Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja, jonka elämässä showpaini on roikkunut mukana sitkeän torakan lailla yli vuosikymmenen ajan. Toimii vakioäänenä Smarksiden ääniaalloilla ja onnistuu unohtamaan velvoitteensa kirjoitetun sisällön tuottajana. Kaikin puolin stereotyyppinen paininörtti, jonka naama kelpaa vain ja ainoastaan radioon.

Previous post

Viisi pointtia: WWE TLC (15.12.2019)

Next post

Eläköön Humpuuki #20: Vuosikymmenkatsaus

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.