2017ArviotWWE

Viisi pointtia: WWE No Mercy 2017

Päivämäärä: 24.9.2017

Sijainti: Staples Center, Los Angeles

 

1. Cesaro on kova jätkä

Painijat sietävät kipua keskivertoa enemmän, mutta kaikki varmaan irvistivät, kun Cesaro iski hampaansa kehätolppaan. Tästä huolimatta Cesaro taisteli joukkueottelun loppuun asti suu veressä. Tuloksena oli illan paras ottelu ja yksi vuoden parhaimpia joukkueotteluita WWE:n puolella. Dean Ambrose, Seth Rollins ja Sheamus hoitivat kaikki roolinsa mainiosti, mutta Cesaro oli tämän ottelun todellinen tähti. Jälleen veri toi jotain sairasta lisämakua otteluun. Ricola Bombin paluu oli nostaa jo ihon kanalihalle.

Sheamus ja Cesaro ovat nousseet kuin varkain yhdeksi WWE:n parhaista joukkueista hätyytellen jopa maailman kärkeä. Arvalla joukkueeksi heitetty kaksikko on hitsautunut yhteen mainiolla tavalla. Toivon tosiaan että TLC:ssä nähdään vielä yksi kova joukkueottelu Shieldin palasten ja eurooppalaisten välillä. Ja ne Cesaron hampaat? Toisin kuin aluksi luultiin, ne eivät irronneet tai lohjenneet. Ne kirjaimellisesti työntyivät ylös ikeniin.

 

2. Mainostetut pääottelut olivat pettymyksiä

No Mercyä kaupiteltiin etukäteen kahden nimellisesti WrestleMania-tason ottelulla. Roman Reigns vastaan John Cena ja Brock Lesnar vastaan Braun Strowman olivat monelle illan odotetuimpia otteluita. Kuinkas sitten kävikään? Reignsin ja Cenan ottelu oli tylsähkö taisto, jossa sorruttiin melkoiseen lopetusliikkeiden ylikäyttöön. Strowmanin ja Lesnarin ottelu alkoi mielenkiintoisesti, mutta palasi lopulta liiankin tuttuun Lesnar-sapluunaan German Suplexeineen. Voittajatkaan eivät yllättäneet ketään ja häviäjät saatiin näyttämään yllättävän heikoilta. Ei näin WWE, ei näin.

Lesnarin ja Reignsin voittojen myötä kaksikon välinen WM-revanssi näyttää erittäin varmalta. Joitain varmaan kiinnostaakin kyseinen ottelu, toimihan kohtaaminen reilut kaksi vuotta takaperin yllättävän hyvin. Mutta tällä kertaa Lesnarin Suplex City -gimmick on kaksi vuotta vanhempi ja tylsempi kuin koskaan. Eikä ottelulla ole Seth Rollinsin kaltaista pelastavaa enkeliä. Tarvitseeko Roman Reigns tosiaankin neljännen peräkkäisen WrestleManian pääottelunsa ja jälleen yhden kruunauksen WWE:n keisariksi apaattisen yleisön edessä. Vince McMahonin mielestä ainakin.

 

3. Enzo Amoren mestaruusvoitto nauratti

Olen ollut kriittinen CW-divisioonan buukkauksesta ja presentoinnista alusta asti. Oli sitten kyseessä turhaakin turhemmat violetit kehäköydet, 205 Liven esittäminen koomaan ajautuneen yleisön edessä tai keskinkertaisesta näkyvyydestä Rawissa, niin divisioona on tuntunut tuhoon tuomitulta alusta asti ja on vain odottanut uutta Hornswogglea. Nyt tuo Hornswoggle saatiin Enzo Amoren muodossa. Nopea potkaisu sukukalleuksille riitti Nevillen hienon aikakauden päättämiseen. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta minun ajatusmaailmassani mestaruus kuuluu sen taitavimman kaverin vyötärölle. Enzon kutsuminen edes keskinkertaiseksi kehässä olisi jo suuri kohteliaisuus.

Seuraavan illan Rawissa nähtiin yllättäen toiveita paremmasta. Enzo näytetään käännettävän vihdoin heeliksi ja koko divisioonaa vastaan. Optimistisuus on tunne, joka käy harvoin yksiin WWE:n buukkauksen kanssa, mutta nyt se saavutettiin. Enzo tuo toivottavasti näkyvyyttä ja reaktioita koko divarille.

 

4. Bray Wyattin kaikki hohto on kadonnut aikaa sitten

Finn Balorin selättäessä Bray Wyattin jälleen kajahti ympäri maailmaa syvä huokaus. Wyatt hävisi jälleen eikä kenenkään pitäisi olla yllättynyt. Muistelen kaiholla NXT-aikojen Wyattia, jolloin miehelle oli vielä jonkinlainen uhkaava aura otteissaan. Tuo aura hupeni nopeasti päärosterissa Cenan käsittelyssä. Toki tuonkin jälkeen oli vielä toivoa, mutta Wyatt otti tavakseen hävitä jokaisen merkittävän feudinsa. Cena, Undertaker, Reigns… Kaupan päälle Wyatt on hävinnyt jokaisen ottelunsa WrestleManiassa.

Pieni toivonkipinä syttyi vielä lyhyesti keväällä, mutta karmeat kohtaamiset Randy Ortonin kanssa puhalsivat kynttilän lopullisesti sammuksiin. Wyatt tuntuu olevan tuomittu jorisemaan turhia viikoittain ja häviämään seuraavalle tähdelle. Kinastelu Balorin kanssa tuntuu kestäneen pienen ikuisuuden ja kaikkien kauhuksi kaksikko kohdannee vielä TLC:ssä. Hip hip hurraa.

 

5. Selostus oli karmeampaa kuin muistin

Olen onnistunut pysymään pääosin irti WWE:n tuotteesta läpi vuoden, joten selostuksen laatu tuli yllätyksenä. Negatiivisena yllätyksenä. Corey Graves on valopilkku oman aikansa Bobby Heenanina, mutta muu pöytä raastaa korvia. Booker T suoltaa eetteriin sekavaa tajunnanvirtaa, jonka ymmärtämiseen tarvittaisiin useamman kielen tulkit. Bookerin tärkeimmät lisäykset tuntuvat kiteytyvän usein kuultavaan heitoon ”lookin real jacked.” Michael Cole kuulostaa lähinnä Vincen kontrolloimalta nukelta, joka huutelee mieltä sumentavia iskulauseita ja mainoksia. Pystytkö kuvittelemaan Jim Rossin huutavan aina ”BOSS TIME!” Sasha Banksin tehdessä sisääntulonsa?

 

Tapahtuman arvosana: 5/10

 

”The guy who stands next to the guy”

Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Jokelainen painifani vasta vuodesta 2008 ja journalismin opiskelija. Kyyninen smarkki, jonka kylmää sydäntä lämmittävät vain spotfestit, puroresu ja brittipaini.

Previous post

Arvio: Wrestle War (1991)

Next post

Arvio: Fight Club: Pro Project Mayhem VI – Open the Dragon House

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.