Keitä ovat WWE:hen saapuvat Styles, Nakamura, Anderson ja Gallows?

Viime maanantaista lähtien on painimaailma kohissut huhuista, jotka kertovat neljän merkittävän New Japan Pro Wrestling -tähden suuntaavan pian World Wrestling Entertainmentin leipiin.

A.J. Styles, Shinsuke Nakamura, Karl Anderson ja Doc Gallows.

Heistä kolme edusti vielä äskettäin kulttiryhmä Bullet Clubia, joka on viimeisen parin vuoden aikana noussut kaikki lajimme rajat rikkovaksi ilmiöksi kuin New World Orderin henkisenä perillisenä.

Eri lähteiden mukaan nelikko olisi sunnuntain Wrestle Kingdom 10:n jälkeen ilmoittanut NJPW:n johtokunnalle lähdöstään. Ainakin Nakamura näyttäisi jo varmistaneen oman liikkumisensa, mutta muiden kohdalla ei ole saatu täysin vedenpitävää kannanottoa puolin tai toisin.

Spekulaatio nelikon laivanvaihdosta on viikon mittaan ottanut niin vahvaa tuulta alleen, että jopa WWE.com on sen noteerannut kahdella etusivun artikkelilla – mikä itsessään jo tietenkin kielii firman suuresta kiinnostuksesta heitä kohtaan. Ensimmäisessä jutussa toimittajien väitettiin lähestyneen asiasta talenttivastaava Triple H:ta, joka ei tapausta kuulemma tahtonut kommentoida. Eipä tietenkään.

Toissapäivänä sivuille ilmaantui NXT-mestari Finn Bálorin haastattelu, jossa hän kertoo olleensa asian tiimoilta yhteyksissä vanhoihin Bullet Club -kavereihinsa Gallowsiin ja Andersoniin, muttei itsekään voinut kunnolla sanoa juuta taikka eitä. Bálor toimi tallin johtajana ennen WWE:hen suuntaamistaan. Aiemmin hän oli tavoilleen uskollisesti myös ehtinyt jo kiusoittelemaan asiasta Instagramissa.

Kauas on tultu niistä ajoista, kun WWE eli vain omassa kuplassaan autuaan ”tietämättömänä” elämästä sen ulkopuolella.

Mutta keitä nämä herrasmiehet lopulta ovat, ja miksi koko maailma tuntuu menneen heistä sekaisin? Tarkastellaanpa lähemmin tätä kokoonpanoa, jonka on jo sanottu olevan WWE:n suurin hankinta sitten World Championship Wrestlingin ostamisen vuonna 2001. Siinä onkin jo melkoinen vertaus.

 

 

Karl Anderson ja Doc Gallows ovat olleet joukkue vuodesta 2013 osana Bullet Clubia. Vain parissa vuodessa he ovat kivunneet NJPW:n huipulle voittaen World Tag League -turnauksen ensimmäisenä vuotenaan ja sen jälkeen kantaneet IWGP Tag Team -mestaruutta peräti kolmesti. Isoina valkoisina gaijineina (ulkomaalainen) he ovat tietenkin synnynnäisiä supertähtiä nousevan auringon maassa, ja yhdessä sitäkin valovomaisemmin.

”The Machine Gun” Anderson on kuitenkin jo entuudestaan pitemmän linjan puroresuveteraani (Japanin debyyttinsä hän teki vuonna 2008) jolle on kertynyt meriittejä eritoten joukkuepainissa. Ensimmäisen, ennätyksellisen 564 päivää kestäneen IWGP-joukkuemestaruuskauden hän otti nimiinsä Bad Intentions (lausutaan tietenkin virallisesti baddointenshonzu) -joukkueessa Giant Bernardin kanssa, joka tunnetaan parhaiten WWE:n A-Trainina, Prince Albertina tai Tensaina – eli nykyään NXT:n pääkouluttaja Jason Albert. Heillä on takanaan myös rundi Pro Wrestling NOAHin GHC Tag Team -mestareina.

Pohjois-Amerikan indyissä hän on vaikuttanut mm. Ring of Honorissa ja erityisemmin Pro Wrestling Guerrillassa, jossa hän vaikutti mm. osana The Dynasty -joukkuetta yhdessä Joey Ryanin kanssa (joka on viime aikoina noussut kuuluisaksi peniksellään), ja kohtasi myös tulevat tallitoverinsa The Young Bucksin. Mies on siis ollut alusta asti mukana vuonna 2013 muodostetussa Bullet Clubissa, jonka johtajaksi hän myös hetkeksi päätyi Finn Balórin (silloinen Prince Devitt) lähdön jälkeen.

Doc Gallows on monen – peräti 17 – nimen mies, joista valitettavasti tunnetuimmat ovat varmaan edelleen Festus ja jopa Impostor Kane, joina hän WWE:ssä aiemmin toimi vuosina 2006–09 (Impostor tai ”Feikki-Kanen” elinkaari jäi kuitenkin onneksi lyhyeksi). Vaikka Jesse & Festus olivat hauska hyvän mielen joukkue (”Biscuits and gravy!”), löytyy ajasta ison firman leivissä parempiakin muistoja. Vuonna 2010 raittiuden messias CM Punk kastoi hänet seuraajakseen lyhytikäisen Straight Edge Society -”uskonlahkon” jäsenenä, jolloin hän käytti nyt tutummin soivaa nimeä Luke Gallows.

Saatuaan vapautuksen WWE:stä siirtyi Gallows pian Total Non-Stop Actionin leipiin. Vuonna 2012 TNA:n yleisenä riesana oli pahamaineinen kerho nimeltä Aces & Eights (pokerissa ”kuolleen miehen käsi”), jonka naamioiden taakse piiloutuneet jäsenet aiheuttivat pahennusta minkä kerkesivät. Yksitellen heidän identiteettinsä kuitenkin alkoivat paljastua, ja pian yhden maskin alta löytyi myös Director of Chaosina tunnettu Gallowsin hahmo, jonka bravuuri oli härskisti tintata ihmisiä pallopäävasaralla. D.O.C. otteli pääasiassa kerhokamu Devonin (eli D-Von Dudley) joukkueparina, kunnes Aces & Eightsin alkaessa jo näyttää rakoilun merkkejä hänen sopimuksensa päättyi, ja Gallows otti hatkat siirtyen lopulta NJPW:hen Bullet Clubin jäseneksi.

Gallowsin ja Andersonin palkkaaminen WWE:hen näillä näkymin juuri entuudestaan vakiintuneena joukkueena (mitä ei ole tapahtunut miesmuistiin) tulee täydelliseen saumaan; vaikka joukkuedivisioona niin NXT:ssä kuin päärosterissa on tätä nykyä suhteellisen hyvällä mallilla, se kärsii edelleen tietynlaisen uskottavuuden sekä variaation puutteesta. Isokokoisia, ylivoimaisia ja uhkaavia kilpailijoita ei löydy nimeksikään, eli skenestä uupuu dynamiikkaa. Bullet Clubin mörssärit tarjoavat status quohon kaivatun muuttujan, joten olen hankinnasta todella mielissäni. Tosielämän kaveruksilla on myös ulospäin huokuvaa yhteiskemiaa, jonka uskon kääntyvän erinomaisesti tv-viihteeksi jopa PG-ikäsuosituksen rajoissa (roiseimmillaan heidät voi kokea esim. vuoden takaisessa, aivan hulvattomassa Art of Wrestling -jaksossa).

Tietenkin NXT olisi ensinnä valloitettava (kaiken järjen mukaan osana ”Bálor Clubia”, johon WWE:n aiemmin jo hakema tavaramerkki tehtiin itse asiassa juuri sattumoisin julkiseksi) mutta jokin ärsyttävä realistinen ääni sisälläni sanoo, että tämä vaihe jäisi lyhyeksi. Toivottavasti kuitenkaan ei, sillä tahdon nähdä heidän kohtaavan oikeastaan jokaisen NXT-joukkueen. Erityisesti Jason Jordan ja Chad Gablen antagonisteina, ja huhhuh, Scott Dawson ja Dash Wilderiä vastaan todellisessa häjyjen äijjien taistelussa, jossa edellä mainitun kaksikon voisi jo sympaattisen kokoeron vaikutuksella kääntää babyfaceksi. Jos ette uskoneet sen olevan mahdollista, niin nyt se on!

 

 

Shinsuke Nakamura on – ehkä hauskastikin – nelikon ainut japanilainen, mikä osaltaan kertoo NJPW:n nykyisestä gaijin-tungoksesta. Vuonna 2002 debytoinut Nakamura on noussut yhdeksi maan suurimmista tähdistä, josta on viime vuosina kuoriutunut erityisen karismaattinen esiintyjä ansaiten vertauksia Michael Jacksonin ja Freddie Mercuryn kaltaisiin pop-ikoneihin. Mies erottuukin joukosta elämää suuremmalla olemuksellaan, jossa elekieli ja ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kun tuohon vaikuttavaan yhtälöön lisätään vielä miehen pitkä ja vahva fysiikka, tuntuu paikka WWE:ssä vain luonnolliselta jatkumolta hänen tarinalleen.

Nakamura on mm. kertaalleen voittanut kunnioitetun G1 Climax -turnauksen, IWGP Heavyweight -mestaruuden kolmesti (liigan historian nuorin päämestari vain 22-vuotiaana) ja on edelleen hallitseva Intercontinental-mestari jo viidettä kertaa. Hänet mielletäänkin vuonna 2010 esitellyn IC-mestaruuden kasvoiksi, joka teki tittelistä arvokkaan. Nakamura on NJPW:ssä saavuttanut pitkälti kaikki tärkeimmät merkkipaalut, joihin lukeutuu myös IWGP Tag Team -mestaruus Japanin eittämättä suurimman tähden Hiroshi Tanahashin kanssa. Uransa alkuaikoina he olivat osa The New Three Musketeers -joukkuetta ja ovat sittemmin kohdanneet toisensa useaan otteeseen yhtenä NJPW:n ikimuistoisimmista taistelupareista – ollen toisilleen kuin yin ja yang. Viimeksi he kohtasivat 2015 G1 Climax -turnauksen finaalissa, joka lukeutuu menneen vuoden parhaimpiin otteluihin.

Itselleni Shinsuke ”Tää jätkä panee” Nakamurasta on kehkeytynyt NJPW:n tärkeimpiä vetonauloja erityisesti liigan kotimaisesta edustuksesta; miehellä on juuri sellaista luontaista swaggeria jollaista maanmiehiltään tai yleisestikään keltään harvemmin löytyy. Naiset tietää – YeaOH~! Siksipä nämä viimeisimmät uutiset ovat eniten juuri Nakamuran osalta herättäneet minussa ristiriitaisia tunteita, vaikka loppupeleissä vaaka ehkä kallistuukin enemmän tyytyväisyyden puolelle. Totta kai lahjakkaimmat esiintyjät ansaitsevat suurimman mahdollisen näkyvyyden ja kompensaation työstään, ja WWE kaipaa hänen kaltaisiaan särmikkäitä hahmoja. Tätä nykyä liiga voidaan kuitenkin jakaa kahteen elimeen: NXT, jossa erityisyyttä vaalitaan, ja päärosteri, jossa kaikki se erityislaatuinen viehätys poltetaan loppuun alta aikayksikön. Olen lopulta kuitenkin optimistinen ja uskon Nakamuran päätyvän pitemmällekin NXT-visiitille ihan siinäkin mielessä, että syntyjään japanilaisen ”Strong stylen kuninkaan” tarvitsee käydä läpi sopeutumisjakso. Yhtä lailla kuten Hideo Itamin, joka oli NOAHin ja koko maansa suurimpia tähtiä. Ja mitä mahdollisiin NXT-otteluihin tulee, niin en voi olla ajattelematta Baron Corbinia ja Nakamuran polvea hänen kuontalossaan.

 

 

A.J. Styles on mies, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana hän on noussut yhdeksi suurimmista nimistä amerikkalaisessa showpainissa huolimatta siitä, ettei hän varsinaisesti koskaan WWE:ssä ole työskennellyt (paria hassua vierailua lukuun ottamatta). TNA:ssa vuodet 2002–13 pääasiassa viettäneen Stylesin voidaan sanoa olleen liigansa arvokkain peluri – ei häntä suotta ”Mr. TNA:ksi” tituleerattu – jonka lähtö on osaltaan vaikuttanut firman alaspäin suuntautuneeseen kierteeseeen.

TNA:n alkuperäisjäsenenä Stylesillä oli merkittävä rooli sen kasvutarinassa. Alkuvuosista voidaan ainakin mainita rajoja rikkovan X-divisioonan kartallepano unohtumattomissa kohtaamisissa muiden muassa Samoa Joen ja Christopher Danielsin kanssa, joiden keskeistä kolminottelua vuonna 2005 pidetään edelleen liigan yhtenä tärkeimpinä merkkipaaluina.

Pitkä ja vaiheikas TNA-rundi voidaan kiteyttää sanomalla, että Styles saavutti kaiken – voitti jokaisen mestaruuden ja teki itsestään ainutlaatuisen ilmiön – mutta firma ei kuitenkaan koskaan oppinut täysin arvostamaan ja hyödyntämään hallussaan olevaa potentiaalista rahasampoa, joka olisi voinut elevoida TNA:n ties millaisiin sfääreihin.

Styles loi tuona aikana kuitenkin uraansa myös indyliigoissa ollen merkittävä tekijä mm. ROH:ssa ja PWG:ssä – voittaen mestaruuksia molemmissa. Ikimuistoisia otteluita kertyi lukuisia sellaisten nimien kuin Daniel Bryan (silloinen Bryan Danielson), CM Punk, Austin Aries ja Low Ki kanssa. Ehtipä mies vierailemaan myös Suomessa asti vuonna 2003, kun maamme ensimmäinen showpainiliiga Valhalla Pro Wrestling järjesti Helsingissä kaksi kansainvälisesti pakattua tapahtumaa, Culture Shock! ja Baltic Brawl, jotka jäivät surullisenkuuluisasti myös VPW-tarun viimeisiksi. Ensimmäisenä Styles kohtasi Kid Kashin (vai kummin päin sen nyt menikään?) ja seuraavassa tapahtumassa brittipainija Jonny Stormin.

Jos sanotaan, ettei TNA osannut laskea sijoituksensa arvoa ja kompuroi matkallaan nostamaan tuottoja, niin NJPW nappasi rahat sen kädestä, juoksi pörssiin ja räjäytti pankin. Toissa vuonna A.J. Styles saapui sisään ja voitti heti paluuottelussaan IWGP:n raskaan sarjan mestaruuden ensimmäisenä gaijinina lähes kymmeneen vuoteen sitten Brock Lesnarin. Styles myös paljastui Bullet Clubin uudeksi johtajaksi, jona hän pysyi aina viime tiistaihin saakka, jolloin ryhmä yhtäkkisesti kääntyi häntä vastaan viimeisimmässä tapahtumassa. Vesi, mylly ja niin edelleen.

Vajaassa kahdessa vuodessa Styles kuitenkin nousi juuri NJPW:n estradilla maailmanluokan supertähdeksi, eikä ole siis ihme, että juuri nyt WWE esitti uuden kutsunsa jo 38 vuoden kypsään ikään ehtineelle miehelle (hänelle tarjottiin aikoinaan farmisopimusta, mutta Styles kieltäytyi) . Taakseen hän jättää jo pelkästään NJPW:n osalta vaikuttavan ansioluettelon, jonka kruunasi viikon takaisessa Wrestle Kingdomissa nähty upea yhteinen läksiäisottelu Shinsuke Nakamuran kanssa.

 

 

A.J. Styles on niitä painijoita, joiden taidot sekä tiedostan että tunnustan ja jotka ovat minua aina tavalla tai toisella viihdyttäneet mutteivät sen kummemmin koskaan nauttineet fanitustani. Osakseen tähän vaikuttaa myös se, etten yleensäkään erityisemmin perusta siitä painityylistä, jonka eturintamaa Styles edustaa. Tuon sanottuani kuitenkin totean, että hän on TNA:n jälkeisen rundinsa aikana löytänyt lämpimämmän paikan sydämessäni – ei sillä, että olisi edelleenkään missään kylmässä ollut. On juuri NJPW:n ansiota, että olen Stylesin ainakin jossain määrin löytänyt uudelleen. Sinänsä idea hänestä WWE-ympäristössä on kuitenkin ollut sairaalloisen kutkuttava kautta aikojen, joten tässä vaiheessa, kun mies on uransa kovimmassa iskussa, kohtaavat käsieni sormenpäät toisensa ja sanon myhäillen: ”Excellent.”

Entä sitten, tulisiko Stylesin kävellä suoraan ”vankilaan” (päärosteriin) ohittamatta ”lähtöruutua” (NXT) ja ”nostamatta kahtasataa” (kaikki arvokkuus, jota NXT:ssä voi saavuttaa ja ennen kaikkea säilyttää)? Vielä hetki sitten päässäni pyöri ajatus, että omista aatteistani poiketen tahtoisinkin nähdä hänet mitä pikimmiten pääohjelmistossa, joka kärsii tällä hetkellä rankkaa suvantovaihetta henkilökohtaisissa katselurutiineissani. Kiinnostukseni WWE:n varsinaista tuotetta kohtaan ei ole ollut näin pohjalukemissa aikoihin, joten mikä tahansa piristysruiske kulahtaneeseen vanhaan hirviöön olisi tervetullut tässä vaiheessa. Sitten tulin kuitenkin järkiini ja muistin, etten välttämättä toivoisi päärosterin purgatorioon joutumista edes pahimmalle vihamiehelleni – näin kärjistettynä. Ellei kevennetty aikataulu ole mahdollisuus, on NXT paras vaihtoehto itse kullekin; kykyjä ei grindata fyysisesti loppuun, eikä heidän viehätysvoima kärsi liiasta näkyvyydestä.

Kyseessä on yksi aikamme merkittävimmistä kykyhankinnoista, jota voi kuitenkin katsoa myös globaalia monopoliasemaa nauttivan WWE:n toimesta kuolettavaksi siirroksi. Miten käy skenen kokonaiskuvalle, kun WWE jatkaa suurimpien nimien ostamista itselleen, eikä uusia tähtiä ehditä tuottaa suhteessa niiden hävikkiin? Kyseinen nelikko oli eittämättä entiselle kotiliigalleen hyvin arvokas pääoma, joten samalla kun heidän vaikutustaan WWE:ssä seuraa mielenkiinnolla, yhtä lailla NJPW:n palautuminen menetyksestä tulee olemaan kiehtovaa. Ketkä astuvat ylös ja täyttävät nuo suuret aukot? Ainakin jo Bullet Clubin johtoon noussut ”The Cleaner” Kenny Omega on nyt vahvoilla seuraavaksi gaijinien johtotähdeksi, mitä itse liputan sataprosenttisesti – sinällään tässä vain kiihdytettiin vääjäämätöntä.

Juuri tällaisia tapahtumia seuratessa pitää olla kiitollinen, että elämme painikontekstissa turhankin parjattua nettiaikakautta, jossa meillä faneilla on kuitenkin vapaa kanava reagoida tilanteiden kehitykseen ja käänteisiin reaaliaikaisesti. WWE:kin tuntuu viimein jossain määrin omaksuneen modernin workkaamisen jalon taidon. Ja oi, kuinka tämä voitaisiinkaan valjastaa varsinaisessa tarinankerronnassa…

Toivotan kaikille neljälle pitkää ikää ja menestystä uusissa kuvioissa. Kävi miten kävi, he ansaitsevat paikkansa lajin huipulla. Kyyti on heidän osaltaan vasta hädin tuskin alkanut, mutta tätä matkaa on jokaisen syytä seurata tarkkaan jo lähdöstä saakka.