EsittelytFCFHaastattelut

King Kong Karhula: ”Tavoitteeni on WWE”

Kuva: Veera Konsti


 

Lauantai 19. maaliskuuta 2016 on jo lähtökohdiltaan tituleerattavissa kaikkein aikojen merkittävimmäksi päiväksi koko kotimaisen showpainikulttuurin nuoressa historiassa. Suomen vanhin, suurin ja myös ainoa painiliiga FCF Wrestling järjestää perinteikkään Talvisota-suurtapahtuman – joka myös Suomen omaksi ”WrestleManiaksi” mielletään – jo hulppeasti kymmenettä kertaa ja juhlistaa sopivasti samassa yhteydessä omaa kymmenvuotista taivaltaan organisaationa.

Talvisota vuonna 2006 merkitsi myös ensimmäistä tapahtumaa FCF-lipun alla. Pakatun ottelukortin avausnumerossa kaksi verrattain kokematonta nuorukaista otti mittaa toisistaan. Toinen heistä on edessäni istuva King Kong Karhula, joka nyt, vuosikymmen myöhemmin, on jälleen katsova tuota samaa vastustajaa silmästä silmään, kun hän haastaa vanhan ystävänsä – mutta yhtä lailla vihollisensa – Valentinen suomenmestaruudesta.

Helsinkiläisen ravintolan ikkunasta aukeaa suora näkymä tien toisella puolella seisovalle Töölön kisahallille, eli näyttämölle, jossa tuo kaikki tapahtuu vain viikkojen sisällä. Vasta 26-vuotias haastaja on olemukseltaan täydellisen tyyni, vaikka Talvisodan paineet kohdistuvat pitkälti juuri häneen yksilönä. Yli kymmenen – joka toistuu avainlukuna – verran on ennättänyt vierähtää vuosia myös Karhulan itsensä ensiaskeleista painikehässä aloitettuaan uransa vasta 15-vuotiaana. Veteraani-nimekettä hän ei kuitenkaan kykene omaksumaan.

– Ei se tunnu siltä. Silloin kun aloitin, niin joku vuosikymmenen veteraanius tuntui oudolta, koska eihän Suomessa kukaan muu kun StarBuck ollut siinä vaiheessa paininut kymmentä vuotta. En minäkään koskaan ajatellut että itse painisin niin pitkään.

Veteraaneina hän kokee juuri StarBuckin tai esimerkiksi Heimo Ukonselän, joka on kuitenkin vuosissa mitattuna paininut Karhulaa aavistuksen lyhyemmän uran. Varsinaisesti otteluja ”villimiehellekin” on silti kertynyt suuremmalla volyymillä.

– Mä varaan sen niille. Se on jotenkin vaikea nähdä itseään sellaisena, kun sitä vaan kokee olevan vieläkin niin jannu – sana ”veteraani” on hirveän vieraannuttava mulle. Ehkä just sen takia kun aloitin niin nuorena.

 

King Kong Karhula, Porvoo Wrestling Show.

Mustan aukon ex-tuhokone Karhula (Porvoo Wrestling Show, 5.6.2015. Kuva: Marko Simonen).

 

Miehestä tuntuu, että hän olisi oikeasti paininutkin vasta puolitoista vuotta. Omien sanojensa mukaan hän alkoi vasta viime vuoden alussa ottaa harjoittamaansa lajia tosissaan haltuun, ja siksi ura tavallaan tuntuu radikaalisti lyhyemmältä rupeamalta kuin mitä se todellisuudessa on. Ensimmäinen 90 prosenttia oli vain harjoittelua.

– Omat tavoitteet ovat samalla selkiytyneet mitä pitemmälle prosessini on edennyt siinä, että koitan tehdä itsestäni niin hyvän kun mahdollista.

Talvisota-vastus Valentinekin on Karhulaa kuusi vuotta vanhempi. He molemmat aloittivat samassa koulutuserässä alkuvuonna 2005, jossa ikäero nousi totta kai esille, ja ymmärrettävästi sillä oli vaikutuksensa. Aikuisuutensa kynnysvuosia elävä Valentine oli tyystin eri elämäntilanteessa kuin vielä vanhempiensa luona asuva teini-ikäinen Karhula, eikä lapsella myöskään ollut yhtään niitä samoja henkilökohtaisia huolia kuin mitä nuorella aikuisella. Yhteiset puheenaiheet olivat vähässä, mutta yksi asia heitä luonnollisesti yhdisti: intohimo painiin.

Kollegoiden välille muodostui veljellinen liitto, josta vedän vertauksen muuan Chris Jerichon ja Lance Stormin samankaltaiseen tarinaan. Myös Karhulan ja Valentinen voi sanoa nousseen yhdessä luokkansa priimuksina lauman yläpuolelle.

– Se fiilis mikä mulla ja tuntui että kaikilla muillakin siinä kohtaa oli se, että me ollaan ”ne tyypit”. Samalla tavalla miten itse katson uusista koulutettavista. Aika nopeasti huomaa, että siellä on yksi tai kaksi ketkä on vähän edellä muita. Mehän olimmekin ensimmäiset jotka sitten debytoivat. Sehän nyt ei suoraan merkkaa mitään, mutta selvästi meissä oli sellaista mistä ihmiset näkivät, että kykenimme tekemään jotain.

Senkin jälkeen kun kaverusten varsinainen koulutus oli ohi ja he olivat ”niin sanotusti valmistuneet” – kuten Karhula itse asian ilmaisee – kävivät he edelleen kaksi–kolme kertaa viikossa treenitiloissa ottelemassa. Kivenkovina painifaneina he hakivat inspiraatioita eri lähteistä ja kokeilivat kaikkea näkemäänsä toisillaan.

– Ja me vaan puskettiin toisiammme. Haettiin sitä omaa identiteettiä painijana. Me tehtiin se silloin yhdessä.

Toveruus eteni vuosien saatossa myös henkilökohtaiselle tasolle. Alkuvaiheen jälkeen, kun ikäero ei enää ollut niin suuri tekijä, kehittyi heidän suhteensa lujaksi keskinäiseksi kunnioitukseksi ja ihan aidoksi ystävyydeksi. Oli vaiheita, kun he viettivät keskenään aikaa myös kehän ulkopuolella esimerkiksi lautapelejä pelaten.

– Puhuttiin ihan oikeistakin jutuista keskenään. Mutta sitten se…

 

Ibo Ten vs. Valentine, 2006.

Ibo Ten (Karhula) vs. Valentine, 2006. Mitähän tässä kuvassa oikeastaan tapahtuu?

 

Herää totta kai kysymys, että kuinka juuri yläasteikään ehtineen pojan showpainihaaveisiin suhtauduttiin niin kotona kuin itse painipiireissäkin. Kliseistä tarinaa syrjitystä ja alaspäin katsotusta nuorukaisesta joka iski epäilijöilleen luun kurkkuun ei kuitenkaan ole kerrottavana. Hänen pyrkimystään ei nähty ongelmana oikeastaan minkään osapuolen vinkkelistä. Pelkästään fyysisellä tasolla Karhula oli pitkänä, harteikkaana ja raamikkaana jo aikuisen mitoissa, ja moni luulikin häntä täysi-ikäiseksi. Lapsena häntä ei ainakaan siltä osin nähty, mutta jälkeenpäin Karhula on kuullut, etteivät kaikki kuitenkaan olleet pojan suurimpia faneja. Taaksepäin katsoessaan hän ymmärtää sen täysin.

 

”Minua ei ole olemassa ilman painia”

 

Vanhempiensa osalta Karhula on saanut pelkkää tukea. Isä mahdollisti lapsensa harrastuksen maksamalla hintavan painikoulutuksen. Ja se, millainen vaikutus epätavanomaisella harrastuksella sitten oli nuoren ja alttiin mielen toimintaan, oli myös osaltaan pelkästään positiivinen. Erittäin ujoksi nuoreksi tunnustautuva Karhula ei niin monen muun teinin tapaan tuntenut kuuluvansa mihinkään piiriin tai määriteltyyn muottiin. Hän ei osannut tulla juuri kenenkään kanssa toimeen ja tykkäsi pelata pleikkarilla yksin kotona. Farkkuihin ja huppariin pukeutuva jantteri ajelehti aikansa, mutta lopulta löysi showpainista itselleen niin identiteetin kuin myös ensimmäisen kunnollisen sosiaalisen ympäristönkin kotinsa ulkopuolella. Laji muovasi minuutta, ja siitä muodostui merkittävä osa koko eksistentiaalista kokonaisuutta nimeltä King Kong Karhula.

– Olen kohta 11 vuotta määritellyt itseäni painijana niin monella tavoin. Ihmisenä ja aikuisena. Se on niin lähtemätön osa mua oltuani koko aikuiselämäni painija. Minua ei ole olemassa ilman painia.

– Se on vaikea lähteä miettimään sitä, toki mä olen miettinyt sitä tosi paljon. Mutta se on vaikea lähteä pukemaan sanoiksi sitä mitä se oikeasti on, mitä se tarkoittaa mulle – paini. Koska mä en usko että mä itsekään vielä kunnolla tiedän tai tajuan sitä. Se aukeaa pikkuhiljaa – sitten kun ei ole enää niin tyhmä.

Kuten varmasti monet oman ikäpolvensa edustajat, myös Karhula löysi wrestlingin kun WWE aloitti lähetyksensä Suomen televisiossa. Ennen omaa altistumistaan hän oli jo kuullut isommilta pojilta villejä kuiskauksia jostain ”amerikkalaisesta lajista jossa saa tehdä ihan mitä vaan”. Se oli samalla pelottavin ja siistein juttu mitä pikku karhulanpentu pystyi kuvittelemaan. Kymmenvuotias vahtasi SmackDownin, joka näkyi TVTV-kanavalla ennen legendaarista SubTV-aikakautta, ja aina seuraavana koulupäivänä se olikin kuumin ja oikeastaan ainut puheenaihe koko leikkikentällä. Ikätovereiden keskuudessa WWE oli se juttu.

– ”Ei vitsi, näiksää? Se Rocki tuli sieltä ja laitto Rock Bottomin sille vaikka se oli sen kaveri ennen!”

Lajin perimmäinen luonne valkeni myös nopeasti, ja sitä kautta vetovoima tuota elämää suurempaa maailmaa kohtaan vahvistui vain entisestään. Monenkirjavat hahmot ja dramaattiset juonikuviot tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ja hän ymmärsi oman kiinnostuksensa piilevän pohjimmiltaan juuri näissä tarinallisissa elementeissä.

– Siinä käydään läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat mitä löytyy ja ihmiset heittelee lapsia ilmaan ringsidella kun ne on niin fiiliksissä siitä. Sitä paini on minulle. Sanotaan näin, että mä en toivo kenenkään katsovan painia sillä fiiliksellä, että sen hienous piilisi suoranaisesti väkivallassa. Se on parhaimpia ja siisteimpiä live-viihdemuotoja mitä on olemassa. Täysin uniikki taiteenlaji – ja nimenomaan painotan sanaa taiteenlaji – mitä maailmassa on.

 

King Kong Karhula vs. El Excentrico

King Kong Karhula kurittaa El Excentricoa (Jatkosota, 12.04.2014. Kuva: Marko Simonen).

 

Painifanina mieltymykset ovat muuttuneet sen myötä, mitä enemmän ja pitempään on itse ollut mukana bisneksessä. Uransa alussa Karhula oli äärimmäinen smark, joka vannoi Ring of Honorin nimeen, palvoi Kenta Kobashia ja piti WWE:tä ”ihan kurana”. Myöhemmin hän on kuitenkin löytänyt kotoisimman tuotteen juuri jälkimmäisestä, jossa viihdearvo ja draaman määrä ovat huipussaan.

Hän nostaa WWE:n tarjoamista elämää suuremmista hetkistä esimerkkinä Brock Lesnarin ja Undertakerin ottelun WrestleMania 30:ssä. Kyseinen matsi on kerännyt osakseen paljon kritiikkiä vaikkapa tylsyydestään, mutta Karhula tietää, että se on kontekstissaan katsottuna jotain ihan muuta.

– Mä en olisi ikinä voinut kuvitella että se päättyy niin. Olin niin shokissa – siis mä pysähdyin ihmisenä. Ja kaikki mitä Lesnar teki sen jälkeen on käytännössä ollut vaan täydellistä. WrestleMania 30 ja 31:n välinen aika on mielestäni yksi hienoimpia painivuosia ikinä ja nimenomaan Lesnarin takia.

Tuntuukin sopivalta tiedustella, mitä lajiin itse osallistuva henkilö ajattelee tämänhetkisestä WrestleMania-kaudesta, joka on kärsinyt monia erilaisia vastoinkäymisiä kuten aallon loukkaantumisia. Tilanne kiinnostaa häntä niin ammattilaisena kuin fanina todella paljon: se, kuinka he sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. WrestleManian Karhula katsoo vuosittain suurella innolla.

Tokkopa siis yllättää, että mies nimeää mielestään kaikkien aikojen parhaaksi painijaksi juuri ”Mr. WrestleMania” Shawn Michaelsin. Kukaan ei kuulemma ole ollut niin täydellinen kaikessa tekemässään. Vaikka heidän tyylinsä eroavat monessa suhteessa, on Michaelsin huokuma ”big match” -tunne se, mikä Karhulaa niin inspiroi. Eli silloin kun on näytön paikka, niin silloin näytetään oikein kunnolla. Ja kun on aika mennä, niin sitten kanssa mennään. Sitä tahtoo olla myös King Kong Karhula.

– Se on sellasia tyyppejä ketkä voittaa Stanley Cupeja seiskapelin overtimella.

 

Ibo Ten ja Aurora

Ibo Ten (Karhula) näyttää HBK:n kaltaista prameutta Auroran (vas.) kanssa.

 

Sitä mies harmittelee, ettei ensinnäkään koskaan päässyt näkemään sankariaan elävänä paikan päällä. Hän kävi lähes kaikissa WWE:n Helsingissä järjestämissä tapahtumissa mutta missasi Turun keikan, jossa Michaels kohtasi toisen suursuosikin Ric Flairin. Sitäkin enemmän surettaa, ettei hän päässyt itse ottelemaan ”The Heartbreak Kidin” kanssa.

Michaelsin WrestleMania-koitokset ovat kivunneet myös Karhulan suosikkiotteluiksi, kuten kohtaaminen Undertakerin kanssa 25:ssä sekä kolminottelu Triple H ja Chris Benoit’n kanssa 20:ssä. Hänen suosikkeihinsa lukeutuvat myös Kurt Angle vs. Rey Mysterio SummerSlam 2002:sta ja ihan pelkästään fiilispohjaltakin viime WrestleManian pääottelu Brock Lesnar vs. Roman Reigns.

– Nuo tulevat päällimmäisenä mieleen. Tykkään hirveästi WrestleMania-matseista kun niissä kulminoituu monet asiat ja jengi antaa aina kaikkensa.

Jos Michaels on ”Mr. WrestleMania”, niin voisiko Karhula sitten olla ”Mr. Talvisota”? Herra laskee Talvisodat viidestä kymmeneen ja muistuttaa olleensa niistä neljän pääottelussa.

Lisänimi ansaittu.

 

”Minulle pistettiin huppu päähän ja käskettiin hommaamaan smarkien suosio”

 

Tähän mennessä on artikkelin pääsubjektiin viitattaessa puhuttu vain ja ainoastaan King Kong Karhulasta – kolmen K:n supertähdestä. Kaikki eivät ehkä muista, mutta ennen Karhulaa oli samoissa kehyksissä eräs mystinen naamiosankari nimeltä Ibo Ten – alter ego, jona Karhula ensimmäiset seitsemisen vuotta urastaan tunnettiin. Kuulemma ainut funktio maskin taakse piiloutumiseen oli se, että vakuuttavasta ruumiinrakenteestaan huolimatta hän näytti liian nuorelta esiintyäkseen sellaisenaan. Debyytin koittaessa pojalle laitettiin huppu päähän ja käskettiin voittamaan yleisön suosio. Tämä ei kuitenkaan tuntunut luontevalta.

Ibo Ten

Ibo Ten (Kuva: Terhi Ylimäinen).

Ibo Ten oli naiivi hahmo, jonka Karhula rinnastaa vahvasti omaan kasvutarinaansa ihmisenä. Oltuaan nyt ”oikea painija” hän mielestään yritti liikaa todistella jotain verraten tilannettaan ryypiskelevään teiniin, joka esittää aikuista. Hänellä ei ollut kummempaa uhmaikää eikä hän ajautunut ongelmiin tai aiheuttanut niitä, mutta kasvukivut käsiteltiin painin kautta. Se heijastui Ibo Tenin edesottamuksiin.

– Ibo Tenillä mä rakensin itseni aikuiseksi.

Keskustelu palaa tuon ikävaiheen sosiaalisiin haasteisiin. Nuori Karhula sai siis painista elämälleen tarkoitusta ja määränpään. Olemassaolo ei ollut vain päivästä tai viikosta toiseen elämistä, vaan viikonloppuna oli painitreenit ja niihin piti valmistautua. Olisiko miehenalku sitten mahdollisesti ajautunut huonoille teille, jos hänellä ei olisi ollut tätä kanavaa johon purkaa tunteensa?

FCF:n rosterista löytyy hänen mukaansa muitakin, jotka ovat keikkuneet yhteiskunnan reunalla esimerkiksi alkoholismin tai työttömyyden vuoksi mutta saaneet painin kautta suunnan elämälleen. Hekin ovat löytäneet paikkansa tuossa nimenomaisessa yhteisössä. Nykyisten ja vanhojen henkilöiden välinen kontrasti on huomattava.

– Olen niin ylpeä niistä tyypeistä. Toki he ovat tehneet sen itse, mutta ihan vaan se, että on saanut olla osa sitä kouluttamista ja muuta… Siitä tulee niin hyvä olo.

Ibo Ten paljasti viimein kasvonsa vuonna 2009 hävittyään ”maski vastaan hiukset” -ottelun kouluttajaansa Stark Adderia vastaan. Jatkettuaan pari vuotta matkaansa naamiotta riitaantui Ibo lopulta ikimuistoisesti Jessica Loven kanssa. Heidän skismansa johti Suomen historian ensimmäiseen Tables, Ladders & Chairs (eli pöydät, tikapuut ja tuolit) -otteluun Talvisota VI:ssä vuonna 2012. Hurja koitos jätti arpien lisäksi myös lämpimiä muistoja; vaikka meininki oli vaarallista ja kivuliasta, kuvailee Karhula ottelua ”nautittavaksi” ja nimeääkin sen yhtenä oman uransa suosikeistaan.

Kyseinen TLC oli kuitenkin historiallinen myös siksi, että se oli Ibo Tenin viimeinen luku. Jessicalle kärsimänsä tappion jälkeen hän piti parin kuukauden tauon ja palasi toukokuussa uudestisyntyneenä: jossain saattoi kuulla viidakkorumpujen kaikua, kun uhkaava King Kong Karhula astui estradille.

Uusi nimi, uusi asenne – pojasta oli kasvanut mies. Myös henkilökohtaiset demonit masennuksen muodossa alkoivat väistyä, ja kokonaisvaltainen uudistuminen tuntui kaikin tavoin olevan seuraava askel otettavaksi.

– Kuitenkin painiminä on aina niin paljon heijastanut sitä kuka mä olen.

 

 

Reinkarnaatio tuotti hedelmää uran kannalta, sillä vielä saman vuoden elokuussa Karhula peittosi haastajuusturnauksen päätteeksi nimenomaan Valentinen ja voitti ensimmäisen FCF-mestaruutensa (titteli oli tällöin ”vacant” eli vapaana ilman kantajaa). Mestaruus pysyi Karhulan hallussa monumentaaliset 393 päivää, joka oli vielä joitain päiviä sitten Suomen historiankirjoissa pisin mestaruuskausi. Elämä on kuitenkin ivallista, sillä tätä artikkelia julkaistaessa on nykyinen – jo viisinkertainen – mestari Valentine nyt ohittanut tuon ennätyksen. Karhulan ainut puhtaasti statistinen meriitti nemesiksensä yli on riistetty.

 

”Joutuu välillä herättelemään itseään, että tämä on oikeasti tapahtumassa.”

 

Tammikuun Wrestling Show Live! -tapahtumassa ”Vallu” iskikin jo tilastokortin pöytään, kun hän ylevästi seisoi tulevan haastajansa ruhon yllä ja hieroi Karhulan naamaan faktoja – ja tavoilleen uskollisesti vähän jotain muutakin.

– Se Vallun tammikuinen promo oli tosi hyvä. Mutta vähän jäi kaivelemaan. Se vaan yhdistyi sellaiseksi tunteeksi, että mun on pakko mennä susta ohi. Ei pelkästään urani takia vaan ollakseni mies mun pitää mennä ystävästäni ja pahimmasta kilpailijasta ohi. Se että mä pystyn olemaan se painija kuka mä haluan olla – se kuka mun on pakko olla – niin mun pitää mennä hänestä ohi. Se ei voi tapahtua siten, että siitä tulee vanha, ja se eläköityy, hidastuu, tai menettää kiinnostuksensa sen takia. Mä haluan, että Valentine on elämänsä kunnossa ja yrittää kaikkensa – ja mä menen silti siitä ohi. Miten mä voin olla tyytyväinen jos en ole kiistatta paras? Jotenkin se tunne on vaan kasvanut kasvamistaan. Mun on pakko.

Valentine teki tilanteesta entistä henkilökohtaisemman ottamalla Karhulan siviilinimen esille kaikkien edessä. Tämä oli hänen mukaansa säpsähdyttävä kokemus, mutta mies ei kuitenkaan liiaksi häkeltynyt vihollisensa yllättävästä vedosta.

– Olin siinä sillä tavalla että: ”Aha. Okei. Selvä.”

Lue lisää: ”Rakas viholliseni, Valentine”

Showpainille on ominaista ikimuistoisten taisteluparien syntyminen. Bret Hart ja Shawn Michaels. The Rock ja ”Stone Cold” Steve Austin. Hiroshi Tanahashi ja Kazuchika Okada. Siinä vain muutama esimerkki vastuksista, joiden kohtalot ovat omilla tavoillaan kietoutuneet toisiinsa ja luoneet tarinoita, joita jälkipolville vielä kerrotaan. Tuon samaisen luettelon jatkeeksi voi epäröimättä liittää myös kaksikon King Kong Karhula ja Valentine, keiden tiet painijoina eivät ole vain satunnaisesti kohdanneet – ne ovat alusta asti rakentuneet rinta rinnan. Ja nyt, yli kymmenen vuoden jälkeen, kaikki kulminoituu suurimpaan otteluun suurimmassa tapahtumassa. Kylmät väreet kiipivät pitkin allekirjoittaneen kehoa joka kerta kun asia laitetaan perspektiiviin. Eikä vähiten siksi, että tämä kaikki tapahtuu Suomessa.

 

king-kong-karhula_valentine

”Tämäkö nyt on minun ykköshaastaja?” – Valentine morkkaa Karhulaa (Wrestling Show Live! 16.1.2016. Kuva: Timo Muilu).

 

Tunnelma on edelleen surrealistinen myös Karhulalle, joka on nyt itse tuottajana samanlaisessa elämää suuremmassa maailmassa, joka hänen nuoren mielensä joskus räjäytti.

– Siinä joutuu välillä herättelemään itseään, että tämä on oikeasti tapahtumassa. Kuinka moni tyyppi saa mahiksen olla kymmenennen Talvisodan, FCF:n kymmenvuotisjuhlan – tai minkä tahansa pyöreävuotisjuhlan – pääottelussa, ja olla se hypetetyin osuus? Jotenkin kuulostaa hirveän egoistiselta sanoa, että nyt mä olen tässä tekemässä historiaa. Mutta välillä sitä havahtuu siihen, ja osaa sitten olla kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Mä olen oikeasti tehnyt duunia tämän eteen ja tunnen ansaitsevani sen. Ei ne syyttä tule tällaiset mahikset. Hirveän harvalla ihmisellä tulee sellaisia vastaan ja mä tulen ottamaan kaiken irti mitä vaan pystyn.

Muuten koko skenaario on miehelle stressaava ja suorituspaineet ”ihan järkyttävät”. Tunnetilat vaihtelevat ja sekoittuvat: innostuneisuutta, ahdistusta ja epätoivoa siitä, ettei ikinä pystyisi olemaan tämän kaiken arvoinen. Karhula arvioi tulevan ottelunsa mittasuhteita ja miettii, kuinka ikinä pystyisi täyttämään nuo kuvaannolliset saappaat.

Omanarvon ja saavutuksien kyseenalaistaminen on myös osa King Kong Karhulaa. Uudehkossa blogissaan The Finnish Suplex hän on avautunut potevansa niin kutsuttua huijarisyndroomaa, joka ilmenee menestyneillä henkilöillä pelkona siitä, että he ”paljastuvat” ja joku näkee heidän ”bluffinsa”. He tuntevat olevansa huijareita, joiden taidot ja saavutukset ovat vain illuusio jolla heitä ihailevia ihmisiä on hämätty.

Näinkin arkaluontoisen yksityiselämän piirteen esittäminen julkisesti on varmasti omalla tavallaan terapeuttista, mutta sillä voi luonnollisesti olla vaikutus siihen kuinka henkilöön suhtaudutaan – niin hyvässä kuin pahassa. Wrestling on hahmovetoinen laji, jossa kehäminä on yleensä – jos ei täysin karikatyyrinen niin ainakin – kärjistetty versio esittäjästään. Karhula itse kuitenkin sanoo paini- ja siviilipersoonansa pitkälti vastaavan toisiaan. Täten hänen blogissaan käsittelemänsä aiheet syventävät myös painihahmoa ja epäsuorasti promotoivat tulevia edesottamuksia.

– En halua tehdä painia siten, että joku katsoisi mun yrittävän myydä jotain. Mielestäni se on ihmisten älykkyyden aliarvioimista. Olen tehnyt hirveän ison duunin ollakseni siinä missä mä olen, ja oikeasti uskon että ihmisiä kiinnostaa se – minkä matkan on tehnyt. Mitä ne oikeat tunteet siellä hahmon takana on.

Karhula voittaa ensimmäisen mestaruutensa (DOMination 5, 25.08.2012. Kuva: Mika Kallasmaa).

Miehen on joskus itsekin vaikea hahmottaa, missä persoonien raja menee; jotkin asiat hän kuitenkin tahtoo pitää itsellään. Mutta koska showpaini on taiteenala ja Karhula täten taiteilija, hän tietää sen, että henkilökohtaisten asioiden vuodattaminen omaan taiteeseen kuuluu asiaan.

Aitous on avainsana. Vaikka painikulttuurin perinteisiin ei välttämättä kuulu ns. verhon raottaminen, Karhulan mielestä sellaiseen piiloutuminen on kuitenkin niin helposti aistittavissa. Jos hän olisi itse puhtaasti FCF-fanin asemassa, hän tahtoisi katsoa avointa ja rehellistä tuotetta.

– Vaikka on mielenkiintonen hahmo, niin mä haluan tietää mikä sen saa tikittämään. Miksi tyyppi tekee viikon sisään yhdeksän workoutia, painitreenejä, haastatteluja ja kaikkee muuta. Mikä ajaa jonkun tuollaiseen?

Osittainen dilemma nousee myös siinä, kun toimittaja tahtoo katsauksen kulissien taakse, mutta taiteilijalla on edelleen tarina kerrottavanaan. Showpaini on siitäkin niin ainutlaatuinen media, että sen ympäröimä universumi elää kaiken aikaa, eivätkä tämän performanssin ”näyttelijät” selkeästi erottele itseään roolihahmosta.

– Kuitenkin loppujen lopuksi on tarinankertoja. Mun mielestä paras tapa kertoa tarinoita on olemalla niin aito kun vaan pystyy. Haluan että ihmiset sitten oikeasti istuvat siellä penkin reunalla kun matsi tulee. Joskus se vaatii sen, että jättää vastaamatta johonkin.

The Finnish Suplex on eittämättä mielenkiintoinen kanava päähenkilömme mieleen. Blogin kautta aukeaa myös äärimmäisen kiehtova sisäpiirin näkökulma kotimaiseen painiskeneen. Uusia julkaisuja tulee lähes viikoittain suomeksi ja myös englanniksi. Karhula painottaa, että hän haluaa kaiken sisältönsä olevan oikeasti merkityksellistä, eikä vain halpaa promotointia tai muuta täytettä. Suositeltavaa lukemista kaikille vähänkään syvällisempää FCF-kokemusta kaipaaville.

Blogin tarkoitus on myös yhteisöllinen. Jos tarkastitte TFS:n ja yhtään piditte lukemastanne, niin toivottavasti osallistutte myös jatkossa. Karhula yhtyy visioomme siitä, että tekisimme kaikki yhdessä showpainista suuren jutun Suomessa. Niin Smarksiden, FCF:n kuin jokaisen fanin kanssa.

– Toivon voivani olla se tyyppi joka pystyy johtamaan sitä, olemaan sen auran kärjessä ja vetämään koko jengiä perässä. Tehdään yhdessä Suomen painista niin helvetin siisti juttu, että jengillä pyörii sukat jalassa.

 

king-kong-karhula_spandex-sapiens-afterparty

Karhula voitti 20 miehen Rumble-ottelun ansaitakseen mestaruusottelun Talvisodan pääottelussa (Spandex Sapiens Afterparty, 5.11.2015. Kuva: Marko Simonen).

 

Selkeitä tavoitteita miehellä siis on – ja hyvinkin laajalla skaalalla. Ajatus suomalaisen wrestlingin potentiaalista kasvaa suuremmaksi ilmiöksi on jo hiljalleen yleistymässä pelkästään fanienkin keskuudessa. FCF:n tuote on kovemmassa iskussa kuin koskaan, ja seuraavan ”boomin” tuntua on ollut ilmassa jo tovin.

– Meillä on oikeasti ihan maailman tasoon verrattuna todella hyvä tuote. Se voisi olla vaikka kuinka iso. Ainut mikä saattaa estää kasvun on se, että suomalainen kulttuuri ei pysty hyväksymään painia omakseen eikä tuote sitten kykenisi tasosta huolimatta lopullisesti lyömään läpi.

 

”Olen tyytyväinen sitten, kun me myydään Hartwall-areena loppuun”

 

Se tuntuukin olevan suurin haaste. Kuinka voittaa urheilun suhteen puristinen kansa puolelleen? Karhula kuitenkin muistuttaa, että laji on suomalaisittain vasta noin 13 vuotta vanha, eikä kulttuurillisena ilmiönäkään juuri iäkkäämpi. Omaksuminen voi olla hidas prosessi, mutta mahdottomalta se ei silti tunnu. Jos joku firma sen tulee toteuttamaan, niin FCF Wrestling. Jos he eivät siinä onnistu, hän on sitä mieltä, ettei koko laji yksinkertaisesti vaan pysty tämän universumin säännöillä menestymään Suomessa.

King Kong Karhulan tahto on, että koko maa ymmärtäisi showpainin samalla tavalla kuin hän – kaikki viisi ja puoli miljoonaa ihmistä. Hän kuitenkin ymmärtää esittämäni pointin siitä, että vaikka he sen tajuaisivat, ei laji vaan välttämättä kuitenkaan olisi heille mieluinen juttu. Otan esille myös ajatuksen siitä, että marginaalikulttuurissa ja ”underground”-estetiikassa on jollain tapaa myös omaa viehätystään.

– Olen tyytyväinen sitten, kun me myydään Hartwall-areena loppuun. Ennen sitä kaikki puheet UG:stä ja vastaavasta on tekosyitä – se on vaan kunnianhimon puutetta.

Nyt tähdätään jo korkealle. Tällaisen tavoitteen saavuttaminen nykyisillä resursseilla vaikuttaa jo utopistiselta muttei edelleenkään täysin fantasialta. Leikimme jälleen rooleilla, ja pyydän hypoteettista ”Herra Toimitusjohtaja Karhulaa” kertomaan minulle suunnitelmansa toteuttaa loppuunmyyty tapahtuma Hartwallilla.

– Jos tietäisin niin mä olisin se johtohahmo. Se on sellainen ikuisuuskysymys, että miten tehdä menestystä. Mutta kun kaikki tekee niska limassa laadukasta, pitkäjänteistä työtä, niin hyvää kuin pystyy, niillä resursseilla mitä on… hyviä juttuja tulee lopulta. Yhteistyökumppaneita, osaajia, ynnä muita – niitä vaan kerääntyy ja kasaantuu. Niin kuin ne on tähänkin asti tehneet, vaan liian hitaasti.

Realistisempi tavoite – tai ainakin seuraava looginen vaihe – olisi laajentaa tuotteen läsnäoloa Suomen kamaralla. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on tehty enää harvemmin erinäisiä ekskursioita, mutta internetin ja erityisesti sosiaalisen median merkityksen kasvu on lisännyt mahdollisuuksia tavoittaa yleisöä. Karhula huomauttaa, että vielä kolmekin vuotta sitten FCF:n tehdessä keikkoja ulkopaikkakunnille ei esimerkiksi Facebookin status ollut läheskään niin merkittävä kuin nyt. Niin sanottua jalkautuvaa markkinointia oli mahdoton tehdä, kun ei päässyt paikan päälle, mutta teknologian kehittyessä nekin esteet ovat alkaneet pikkuhiljaa väistyä.

Viimeisimmistä matkoista isompiin kaupunkeihin kuten Turkuun, Tampereelle ja Ouluun on ehtinyt vierähtää jo vuosia, mutta näitä kohteita olisi vielä tarkoitus paremmin kartoittaa. Jotkin edellisistä visiiteistä ovat olleet yleisöllisesti suuria pettymyksiä, mutta niistä vieritetään syy omaan niskaan markkinoinnin heikkoudesta.

– Talvisota III vuonna 2008 järjestettiin Turussa. Se oli epäonnistunut, mutta me epäonnistuttiin lafkana. Varmasti olisi ollut enemmän yleisöä jos me oltaisi vaan osattu markkinoida se oikein. Eikä Talvisota myöskään vielä siinä kohtaa ollut muodostunu niin isoksi jutuksi.

 

King Kong Karhula, SWS

Janne Walterz (vas.) saa Kuninkaan kädestä (SWS, Ruotsi).

 

King Kong Karhula ei siis todellakaan ole vain yksi painija muiden joukossa, vaan vaikutusvaltainen tekijä koko kulttuurin saralla. Hän on sanojensa mukaan laittanut kotimaisen painibisnekseen niin monta työtuntia, että joku voisi pitää häntä tyhmänä.

– Suomen painiskenen kehitys on ihan yhtä iso intohimo kuin mitä omani on.

Yhtä lailla kiinnostavaa onkin tietää, millaista kehitystä Karhula näkee itselleen horisontissa siintävän – mitkä ovat hänen tavoitteet oman yksilöllisen uransa kannalta. Kunnianhimon puutetta hän ei ole osoittanut minkään aiheen kanssa, joten kysymys saa uumoilemaan hyvinkin korkealentoista vastausta. Ja sellaisen saan.

Seuraava paljastus on osoitettu yksinoikeudella Smarksidelle.

– Sä et tajua miten stressaavaa se on sanoa tätä ääneen, mutta virallisesti mun tavoite on päästä WWE:hen.

Tämä on ensimmäinen kerta kun King Kong Karhula on antanut julkisen lausunnon pyrkimyksestään päästä maailman suurimman painiyhtiön World Wrestling Entertainmentin leipiin. Tieto ei siltikään tule shokkina.

– Ei varmaan tulekaan, mutta tavallaan se on eri asia antaa ymmärtää kuin sanoa ääneen. Minulla on kuitenkin yleisö joka on seurannu uraani jonkin aikaa, ja jos mä en pääsekään sinne vaikka yrittäisin kaikkeni… Sen voisi kokea siten, että olen pettänyt kaikki ja myös epäonnistunut ihmisenä. Mutta toisaalta jos ei aseta itselleen tavoitteita niin eihän niihin myöskään koskaan pääse. Siinä on se riski mikä on vaan pakko ottaa. Myöskään epäonnistuminen ei ole niin paha juttu kun mitä ihmiset sanovat.

Aloittaessaan uraansa oli painiminen Karhulalle pitkälti vain kivaa tekemistä. Silloinkin oli totta kai kaukaisina haaveina WWE-mestariksi nouseminen – ja se on edelleen jotain mitä hän haluaisi kokea – mutta mies osaa nyt aikuisena suhtautua unelmaansa realistisemmin. Painija sanoo tietävänsä nyt suunnilleen mitä tämän toteuttaminen vaatii ja mitä sen eteen pitää tehdä. Ja hän tekee sitä nyt – suunnilleen.

Vaikka kehittymisen varaa vielä onkin, niin jo näinkin pitkän uran jälkeen mies on omaksi onnekseen vielä kutakuinkin nuori tekijä, jolla on kosolti aikaa kerryttää kokemusta ennen kuin mahdollisuuksien ovet alkavat sulkeutua.

– Mutta tavallaan aikahan tikittää koko ajan, eli mulla on ehkä noin neljä vuotta aikaa toteuttaa se suunnitelma. Sanotaan, että maksimissaan seuraavat neljä vuotta se on vielä helpohkoa, ja sen jälkeen vaikeutuu huomattavasti. Jotenkin tuntuu että mun pitää ensin saavuttaa se tietty taso omassa mielessäni. Millä tasolla mä olen sekä ulkonäöllisesti että esiintymis- ja painitaitoisesti ennen kun mä voin edes haaveilla siitä.

 

king-kong-karhula_ibo-ten_stark-adder

Ibo Tenillä oli ikäisekseen uskottava ruumiinrakenne. Vasemmaisena kouluttaja Stark Adder (Kuva: Jarmo Katila).

 

Fysiikaltaan Karhula on jo tässä vaiheessa tehnyt huomattavan muodonmuutoksen edellisvuosista, jolloin hän kantoi mukanaan paljon ylimääräistä massaa. Noin kahden vuoden aikana hän on onnistunut pudottamaan painoaan jopa 24 kiloa, ja tämä näkyy totta kai ulkonäössä mutta myös herran olemuksessa yleisesti. Vuoden 2016 King Kong Karhula kantaa itseään varmasti ja määrätietoisuutta uhkuen. Hän näyttää juuri siltä mieheltä, joka tekee ne suuret asiat, joista tässäkin julkaisussa puhuu.

Lue lisää: ”Vähemmän Karhulaa” 

Vakuuttavan ulkomuodon lisäksi todellinen menestyminen edellyttää vahvaa ilmaisutaitoa ja kykyä tulkita tarinaa myös verbaalisesti. Ns. promottaminen on Karhulan mielestä hänen heikoin osa-alueensa esiintyjänä. Hän kyllä kykenee teknisesti pätevään jälkeen eli tekemään pointtinsa selväksi oikeaoppisesti artikuloiden, mutta hän haluaa olla suoranaisesti vangitseva. Sellaisen vaatimustason on King Kong Karhula itselleen asettanut.

– En ole sellainen, että kun joku pistää videon päälle niin se on ihan sama onko se kolme vai kuusitoista minuuttia, niin haluat katsoa joka ikisen sekunnin siitä. Ja se on tavoitteeni. Vielä en ole siinä.

Karhula on kuitenkin noussut esiin sellaisena hahmona, joka jo sisääntuloa tehdessään saa katsojan otteeseensa. Hänellä on läsnäoloa – presenssiä, joka herättää tunteita puolesta tai vastaan. Siitä koko lajissa on loppupeleissä kyse.

Hän ottaa esille faktan, että on kuitenkin tyystin eri asia esiintyä satojen ihmisten edessä kuin studioympäristössä, jossa on yksi tyyppi kameran takana ohjeistamassa. Livepromot olisivatkin varmaan paras formaatti promoamisen treenaamiseen.

Kissa maukuu vienosti, ja nostan sen siis pöydälle: verbaalinen ulosanti on yleisesti ollut Suomen painiskenen ikuinen akilleen kantapää. Karhula on kanssani yhtä mieltä. Kehätyöskentely on aina tasokasta, mutta kameran edessä on hänellä ja muilla vielä paljon kehitettävää. Yleisimmin ulosanti ei kuulosta luontevalta tai on jopa kiusallista, ja teorisoin tämän johtuvan pakonomaisesta yrityksestä suoraan emuloida englanninkielistä ilmaisua.

– Ihmiset eivät puhu itselleen. Sitä mä yritänkin tehdä, eli olla oma itseni. Totta kai Suomen paini on aina paras ja hienoin ja ihanin asia ikinä, mutta jos nyt jotain pitäisi kritisoida…

 

King Kong Karhula silloin ja nyt (Kuvat: Marko Simonen).

 

Neljän vuoden suunnitelma. Siinä puitteet Karhulan lähitulevaisuudelle.

– Ei ole ihan kuukausi kuukaudelta mietitty, mutta sanotaan että puolen vuoden välein on tietyt pisteet mitä pyrin saavuttamaan. Tähän asti mä olen onnistunut siinä aika hyvin. Olen vähän jäljessä siitä omasta tavoitteesta, mutta sitten vaan pitää muuttaa niitä parametrejä. Jos olen vähän myöhässä niin pitää tehdä enemmän duunia tai vähän laskea standardeja – ihan vaan jotain, että pääsee niihin pisteisiin mihin pyrkii. Kun saavuttaa välietapit niin se isompi etappi on aina askeleen lähempänä.

 

”Kunhan en ole se tyyppi, joka katuu elämäänsä ja sitä mitä ei tehnyt”

 

Mies tiedostaa, että epäilijöitä on. Joku ajattelee, ettei hän voisi koskaan päästä WWE:hen. Mutta onnistui hän tai ei, tämä ajatuksena elävä määränpää saa jaksamaan ja ajaa häntä eteenpäin. Hän on kiitollinen tähänastisista saavutuksistaan ja asemastaan juuri nyt, mutta Kuningas Kongin nälkää ei ole vielä tyydytetty. Karhula on tyytyväinen sitten kun hän saavuttaa jokaisessa kategoriassa superlatiivin. Oli se sitten paras matsi tai paras painija. Suomessa, Euroopassa – koko maailmassa.

Hän aikoo tehdä sen minkä pystyy, ja jos se ei riitä, se ei sitten vaan riitä. Mutta King Kong Karhula on sellainen henkilö, joka ei tahdo elää vanhaksi ja katua niitä asioita, joita ei yrittänyt silloin kun tiedosti olevan sen aika. Hän mieluummin katuu asioita, joita teki, kuin niitä jotka jätti tekemättä.

Painiin liittyvät unelmat yltävät myös oman kehäuran jälkeiseen aikaan. Siinä vaiheessa kun hän lopettaa painimisen – ja kliseitä uhmaten ihan oikeasti lopettaa – aikoo Karhula siirtyä jakamaan tietämystään seuraaville polville. Kouluttajana jo nyt vuosia kunnostautuneena hän tahtoisi kokonaan ulkoistaa tämän osa-alueen omaksi elimekseen.

Kouluttajanakin hänellä on jotakuinkin pilvilinnat mielessä.

– Myös sitä kohti olen tehnyt työtä, ollakseni Pohjoismaiden paras kouluttaja, ja sitä kautta edetä Euroopan parhaimmistoon. Osaisi markkinoida sen oikein ja saisi tunnettavuutta. Sitten jos joku kysyy joltain veteraanilta, että missä kannattaisi kouluttautua, ne luettelee kolme koulua ja yksi niistä on minun.

Kiinnostus muiden koulutukseen heräsi jo aikaisessa vaiheessa. Karhula oppi sen salat StarBuckin alaisena ja sai ajan myötä enenevissä määrin vastuuta. Ensimmäinen kokonaan oma koulutusryhmä hänelle langetettiin vuonna 2011. Tähän luokkaan lukeutuivat muiden muassa Ricky Vendetta, Sara Elektra ja Murskaaja Mieto.

Aiemmin tuli jo esille, kuinka nykyään hän huomaa itse hyvin nopeasti, ketkä ovat hänen ja Valentinen tapaan ne oman luokkansa valioyksilöt, jotka ovat jo kättelyssä vähän muita edellä. Yksi sellaisen henkilön piirteistä on esimerkiksi eräänlainen sisäinen palauteääni, jolla kokelas itse huomaa tekemänsä virheen eikä kouluttajan välttämättä tarvitse sitä erikseen mainita. Samaten tahdonvoima ja kyky palautua epäonnistumisista entistäkin lujempana ovat niitä näkyvimpiä puolia, joilla yksilöt erottuvat edukseen.

– Toki lahjakkaimmatkin vaativat sen ohjauksen. Sen verran pätevä pitää kouluttajan olla, että osaa kuitenkin korjata ne huomioidut virheet.

 

 

Eräs painija, jonka Karhula mainitsee näyttäneen selkeimmin näitä piirteitä, on Vendetta. Heti ensi treeneissä kaverista jo tiesi, että hänestä tulee jotain. Päälle neljän vuoden jälkeen Rickystä onkin kuoriutunut yksi maamme eliiteistä, joka on tuossa lyhyessä ajassa tehnyt sellaisen räjähdysmäisen nousun, joka on verrattavissa ainoastaan Valentineen.

Mestari tai ei, Talvisodan jälkeen Karhulan tarkoitus on sementoida oma perintönsä – olla Suomen paras painija. Tuleva tapahtuma on hänelle monella tapaa eräänlainen mittari, jolla arvioidaan tulevaisuus. Edelleen on kuitenkin kerrytettävä kokemusta, ja vuonna 2017 on tarkoitus ottaa isompia askeleita. Aloittaessaan projektinsa viime vuonna Karhula antoi itselleen kaksi vuotta aikaa päästä kuntoon ja tehdä Suomessa kaiken minkä pystyy. Kun se on tehty, lyödään vaihde isommalle ja katsotaan mihin rahkeet riittävät.

– Ne eivät välttämättä riitä edes siihen ekaan askeleeseen. Mutta tämä on suunnitelmani.

Karhulalla on mielessään jo nimiä, keitä vastaan hän tahtoisi mestaruuttaan puolustaa: Harley Rage (Ruotsista), Jessica Love ja Heimo Ukonselkä. Siinä on myös pitkälti hänen kolmen kärkensä suosikkivastustajistaan yleisesti.  Mies kokisi, että näistä kohtaamisista muodostuisivat kaikkein viihdyttävimmät ja haastavimmat puolustukset. Karhula nimeää myös kouluttajansa Stark Adderin, jonka kanssa hänen on aina ollut ilo työskennellä. Heidän oli viime vuonna kertaalleen jo tarkoitus kohdata yksi yhtä vastaan ensi kertaa sitten vuosien takaisen naamioepisodin, mutta valitettavasti ottelu jouduttiin vaihtamaan. Jäämme vielä odottamaan tätä kuumaa revanssia.

 

”Olette itsellenne sen velkaa, että tulette katsomaan”

 

Jos on millään tasolla jäänyt epäselväksi, miksi lauantai 19.3. Töölön kisahallissa on tapahtuma, jota ei yhdenkään painifanin tulisi jättää väliin, laittakaamme asia vielä kertaalleen perspektiiviin.

Talvisota on Suomen oma ”WrestleMania”. Tänä vuonna jo pyöreästi kymmenes.

Tämä tapahtuma on se kaikki, mihin kokonainen painivuosi johtaa. Talvisota X on FCF:n lippulaiva ja koko firman kymmenvuotisjuhlashow. Ihan pelkästään kaikki tämä luo lauantaista niin suuren juhlan.

– Velvollisuus on väärä sana, mutta te olette itsellenne sen velkaa, että tulette katsomaan. Se on niin makeeta, että meillä on Suomessa tällainen skene, ja on kymmenenkin vuotta tätä tehty. Jos ette ole koskaan ennen paikalla olleet, niin mä takaan teille, että jos te tulette Talvisotaan – ei jos vaan kun te tulette Talvisotaan, niin te lähdette sieltä ihan häkeltyneillä fiiliksillä siitä miten hyvää settiä Suomessa tehdään. Se on lupaus. Henkilökohtainen Karhula-takaus. Näin on tapahtunut käytännössä aina kun uutta jengiä on tullut katsomaan. Ja mä olen niin iloinen siitä.

Mutta vielä kaiken tuonkin lisäksi on illan pääottelu.

King Kong Karhula vastaan Valentine. Yksi yhtä vastaan. Suomenmestaruudesta. Taistelu siitä, kuka on FCF:n ja koko maan kiistatta paras painija.

Haastajana on mies, joka näkee tavoitteen ja tekee kaikkensa sen eteen. Mestarina mies, joka on ottanut alfayksilön paikan vuoren huipulla eikä kaihda mitään keinoja säilyttääkseen sen.

Artikkelin luettuasi toivottavasti ymmärrät, miksi kyseinen ottelu on ei ainoastaan tämän yhden ihmisen henkilökohtaisella tasolla niin tärkeä, vaan koko suomalaisen showpainikulttuurin ja meidän fanien kannalta. Kymmenen vuotta ja tähän on tultu. Mutta tämä on vasta alkua.

– Suomen suurimmassa ottelussa mä luon sellaisen lopputuloksen, jonka jälkeen ihmiset kävelee ulos Talvisodasta ja ajattelee, että ”Valentine vastaan King Kong Karhula – Suomen painihistorian paras matsi”.

 


 

King Kong Karhulan löydät Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja blogissa The Finnish Suplex.

Talvisota X lauantaina 19.3. Töölön kisahallissa Helsingissä klo 20 (ovet aukeavat klo 19). Liput ennakkoon alkaen 11,5 euroa osoitteesta tiketti.fi, ovelta 15/20 euroa jos vielä jäljellä.

 

 

Lisää...
Salomon Marttila

Salomon Marttila

Luovasti suuntautunut kulttuuri-intoilija.

Previous post

WWE Roadblock (13.3. LIVE klo 3.00)

Next post

Ennakko: Talvisota X

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.