Indyt ja muutViisi pointtia

Viisi pointtia: Defiant Built To Destroy 2019

Päivämäärä: 29.6.2019

Sijainti: Newcastle Upon Tyne, Englanti (Northumbria University Students’ Union)

Katso tapahtuma YouTubesta!


Defiant Wrestling järjesti neljännen vuosipäivätapahtumansa kesäkuun lopussa, ja kun tapahtuma kuukautta myöhemmin ilmestyi ilmaisena YouTubeen, ajattelin antaa tapahtumalle mahdollisuuden, vaikka se vähä mitä olen Defiantia seurannut ei ole vakuuttanut. En vielä katsomista aloittaessani tiennyt, että tämä tapahtuma tulee jäämään Defiantin viimeiseksi tapahtumaksi, sillä nimellä WhatCulture Pro Wrestling (WCPW) aloittanut liiga lopetti toimintansa elokuun ensimmäisenä päivänä.


1. Kliseinen tarinankerronta häiritsi

Jo avausottelusta alkaen ilta tuntui olevan häiritseviä kliseitä täynnä. Avausottelu käytiin Defiantin Hardcore-mestaruudesta, jonka Anti-Fun Police -joukkuetta edustava No Fun (Damian) Dunne oli nimennyt vähemmän mielikuvituksellisesti No Fun -mestaruudeksi. Vaikka Dunnen vastustaja (HT) Drake toi otteluun muutamia vähän erikoisempia aseita, kuten pesualtaan, katuharjan ja muovisen kirveen, niin koko ottelu oli rakennettu muutaman yksittäisen spotin varaan. Samat iänikuiset pöytä- ja nastaspotit on nähty varmaan sadoissa otteluissa vuosien aikana eivätkä ne jaksa enää sytyttää. Hardcore-mestaruuden konseptin olisi puolestani saanut jättää suosiolla sinne Attitude Eralle.

Last Woman Standing -ottelu Lizzy Stylesin ja Lana Austinin välillä meni myös peruskaavan mukaan ja pientä areenaa lähdettiin kiertämään jo heti ensimmäisillä minuuteilla ja ottelu sisälsi tyypilliseen tapaan pitkiä odotteluaikoja, kun tuomarin laskua piti odottella koko ajan parin iskun jälkeen aina sinne seitsemään tai kahdeksaan saakka. Kummastakaan ottelijasta ei jäänyt minulle juuri minkäänlaisia muistikuvia.


2. Yleisön merkitystä ei voi vähätellä

Yksi Defiantin isoista kompastuskivistä varsinkin loppupuolta lähestyttäessä oli todella kuollut yleisö. Luultavasti osa matseista saisi minulta paremman arvosanan jos yleisö olisi ollut enemmän mukana, sillä teknisesti esimerkiksi Lucky Kidin ja Man Called DeReiss’n ottelu oli erittäin tyylipuhdas painiottelu, joka ei toisaalta tarjonnut mitään peruspainia kummoisempaa.

Yleisö syttyi kunnolla vasta oikeastaan neljännen ottelun aikana, jossa jo WCPW-aikana firmassa painineet Martin Kirby ja Joe Hendry ottelivat Internet-mestaruudesta. Kyseinen ottelu oli mielestäni myös painin laadullisesti illan paras, joka kertoi aika perinteisen tarinan, jossa selvästi kokeneempi Kirby dominoi aluksi, kunnes yleisön suosiota nauttiva Hendry pääsee vastahyökkäykseen. Kaikin puolin hyvää ja perinteistä tarinankerrontaa.


3. Tikapuuottelut pettävät harvoin

Vaikka tikapuuottelu on sellainen ottelumuoto, jossa harvoin mitään uutta ja innovatiivista nähdään, niin South Coast Connection (Ashley Dunn & Kelly Sixx) pistivät Benjin ja Visagen kanssa pystyyn sangen oppikirjamaisen, mutta viihdyttävän tikapuumähinän. Koska yleisökin oli tämän ottelun aikana energisellä tuulella, niin minäkin viihdyin ottelun parissa huomattavasti paremmin.

Benji oli minulle vähän vieraampi tuttavuus, eikä hän ole jättänyt minulle Defiantin viikoittaislähetyksissä seikkaillessaan juuri minkäänlaisia muistijälkiä, mutta hän oli tämän ottelun tähti, mitään tietenkään ottamatta pois muiltakaan osallistujilta.


4. Ihan liikaa mestaruusvaihdoksia

Illan aikana puolustettiin viittä mestaruutta ja niistä neljä vaihtoi illan aikana omistajaa. Kaikki mestaruusvaihdokset toisaalta sopivat tavallaan tarinaan. No Fun -mestaruus palautui ottelun jälkeen taas Hardcore-mestaruudeksi, joukkuemestaruusottelun jälkeen toimitusjohtaja Prince Ameen antoi potkut joukkuedivisioonaa pilkkanaan pitäneelle South Coast Connectionille, Joe Hendryn ja Martin Kirbyn tapahtumarikas saaga sai päätöksensä ja ilkeän Rampagen pitkä valtakausi päämestarina päättyi.

Ainoa mestaruus, joka ei vaihtanut omistajaa oli naisten mestaruus ja siinä se olisi sopinut mielestäni parhaiten tarinaan, sillä ottelun aikana selostajat painottivat, että Lana Austin ei ole koskaan mestaruutta voittanut, vaikka hän on sitä kaksi vuotta jahdannut. Se olisi ollut hienon tarinan päätös, mutta ei sitten.


5. Kaksi viimeistä ottelua lässähtivät täysin

Hyvän Internet-mestaruusottelun ja sitä seuranneen viihdyttävän tikapuurymistelyn jälkeen odotin, että illan suunta olisi viimein kääntynyt parempaan suuntaan, mutta toisin kävi.

YouTube-persoonasta painijaksi muuttunut WhatCulturen sisällöntuottaja Simon Miller otteli Nathan Cruzia vastaan historian ensimmäisessä Ups And Downs -ottelussa, joka oli siis viidentoista minuutin Iron Man -ottelu, jossa ratkaisusuorituksiksi laskettiin vain selätykset ja yläköyden yli lattialle heitot. Millerillä on noin vuosi painikokemusta alla ja Cruzilla vastaavasti 12. Kokemusero näkyi selvästi, mutta jostain kumman syystä ottelu päättyi, kliseisesti, numeroin 3-2 Cruzin hyväksi, sillä johtoasemaan päästyään hän kolkkasi tahallaan tuomarin tajuttomaksi eikä kukaan ollut laskemassa Millerin tasoittavaa selätystä.

Pääotteluna nähty Rampagen ja David Starrin ottelu oli se mitä tältä tapahtumalta odotin eniten, koska David Starr on monien mielestä tämän hetken paras painija, jolla ei ole sopimusta mihinkään firmaan. Koko ottelu ei tuntunut oikein missään vaiheessa lähtevän käyntiin ja sitten kun se lopulta lähti, niin Starrille ykköshaastajuusottelun hävinnyt Rory Coyle hankki Rampagelle diskauksen ja lopulta ottelu käynnistettiin, jälleen kliseisesti, David Starrin vaatimuksesta uudelleen ilman diskauksia. Sen jälkeen ottelu kesti pari minuuttia ja Starr kruunattiin uudeksi mestariksi.

WCPW/Defiant aloitti tilanteesta, jossa suurella rahalla tuotiin rapakon takaa CodynKurt AnglenJay Lethalin ja Alberto El Patronin kaltaisia kykyjä, mutta isokaan raha ei välttämättä tuota tulosta, jos perusta ei vaan ole kunnossa. Painifirmojen kaatuminen on joka tapauksessa surullinen asia, sillä mitä enemmän painijoilla on paikkoja näyttää kykyjään, sen parempi koko lajille.


Tulokset:

  1. Drake voitti No Fun Dunnen hardcore-ottelussa ja nousi uudeksi Defiant Hardcore -mestariksi. Arvosana: 3/10
  2. Lucky Kid voitti Man Called Dereiss’n. Arvosana: 4/10
  3. Lizzy Styles voitti Lana Austinin Last Woman Standing -ottelussa ja säilytti Defiant Women’s -mestaruuden. Arvosana: 2/10
  4. Joe Hendry voitti Martin Kirbyn ja nousi uudeksi Defiant Internet -mestariksi. Arvosana: 7/10
  5. Benji ja Visage voittivat South Coast Connectioninin tikapuuottelussa ja nousivat uudeksi Defiant Tag Team -mestariksi. Arvosana: 6/10
  6. Nathan Cruz voitti Simon Millerin numeroin 3-2 Ups And Downs -ottelussa. Arvosana: 2/10
  7. David Starr voitti Rampagen ja nousi uudeksi Defiant World -mestariksi. Arvosana: 3/10

Defiant Built To Destroy -tapahtuman arvosana: 3/10

Lisää...
Lauri Makkonen

Lauri Makkonen

Vuonna 2005 lajin pariin tiensä löytänyt kainuulainen. Painissa suuret tunteet ja isot käänteet ovat lajin suola. Painin ulkopuolelta sydäntä lähellä ovat vanhat videopelit, Aku Ankat sekä 80-luku.

Previous post

Kolumni: Miten saada uusi yleisö koukkuun nyt ja tulevaisuudessa?

Next post

WWE-veikkaus 2019: SummerSlam

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.