Indyt ja muutViisi pointtia

Viisi Pointtia: Josh Barnett’s Bloodsport

Päivämäärä: 4.4.2019

Sijainti: New Jersey, New York (White Eagle Hall)

Yleisömäärä: 800

Katso tapahtuma Fite.tv -palvelussa!


GCW avasi Mania-viikon tapahtumakimaransa väkivaltateatterilla. Viime vuonna Matt Riddlen nimissä järjestetty shoot style -tapahtuma tuotiin takaisin kovan kysynnän vuoksi. Tällä kertaa puikoissa oli MMA-legenda Josh Barnett ja jälki oli sen mukaista.


1. Se toimii sittenkin

Viime vuoden Bloodsport tuntuu näin jälkikäteen 10lähinnä raa’alta luonnokselta ja kunnianosoitukselta legendaariselle Jean-Claude Van Dammen Bloodsport-elokuvalle verrattuna tähän versioon. Viime vuodesta jäi käteen vai muutama oikeasti hyvä ottelu, mutta pitkälti nähtiin kömpelöä vääntöä, jossa showpainielementit unohdettiin tuoda mukaan. Nyt tapahtuma oli pitänyt nimensä, mutta tunnelma oli aivan toinen verrattuna viime vuoteen. Mattopainissa kyvyttömät Masada ja Nick Gage oli korvattu Hideki Suzukin ja Jonathan Greshamin tasoisilla mattotaitureilla. White Eagle Hallin yleisö pysyi myös kuumana läpi illan. Innokkaimmat ovat jo tämän tapahtuman onnistumisen myötä haikalleet uuden shoot style -tyylin promootion perään.

Niille, jotka eivät ole tutustuneet tapahtumaan, mainittakoon, että kaikki ottelut käytiin kehässä, josta oli poistettu kehäköydet. Voitto tapahtuisi vain luovutuksella tai tyrmäyksellä, aikarajaksi oli asetettu kaksikymmentä minuuttia.

Pääosin illan ottelut olivat nautittavia, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Mielestäni kokonaisuus oli myös tasaisempi kuin wXw Ambition -turnaus viime kuussa. Laatu säilyi tasaisen kovana, kunhan avausottelusta oli selvitty. Kaikki painijat soveltuivat tapahtuman yleiseen fiilikseen kuin puukko suomalaisen miehen käteen. Mikä tärkeintä, Bloodsport tarjosi Mania-viikolla jotain, mitä kukaan muu ei tarjonnut. Uniikkius on tärkeä valttikortti erottautuessa valtavasta tapahtumatulvasta.


2. Davey Boy Smith Jr. oli illan yllättäjä

Kun kerta ilta oli täytetty varvaslukkovääntäjillä, entisillä MMA-tähdillä ja Simon Grimmillä, Davey Boy Smith Jr:n mukanaolo herätti kysymysmerkkejä ennen tapahtumaa. Toimiva joukkuepainija ei ollut vuosiin säväyttänyt omia makuhermojani. Nyt tähän tuli muutos. Avausottelu oli päättynyt suorastaan russomaiseen sekoilulopetukseen, toinen ottelu oli ollut jo parempaa menoa, mutta Smithin ja Killer Krossin rymistely räjäytti pankin. Smith näytti että oli tosiaankin legendaarisen Hartin tyrmän kasvatti ja paini matossa ensiluokkaisen tehokkaasti.

Ottelu kasvoi orgaanisesti Krossin ollessa alussa täysin mankelissa, kunnes pääsi yllättämään kovalla potkulla päähän. Siitä ottelu siirtyi kovaan iskujenvaihtoon, jossa liha tummui kovaa tahtia. Kross siirtyi mainiosti vetämään heel-roolia ja toi tarvittavaa tarttumapintaa karjujen mäiskintään. Eikä ottelu voi olla huono, jos siinä nähdään shootisti tehty Sharpshooter, ettekä voi väittää toisin.


3. Kaksi unelmaottelua, kaksi tarinaa

Pääottelun lisäksi ennakkoon kortista paistoi kaksi ottelua kirkkaimmin esiin. Kaksi MMA-legendaa kolistelivat sarviaan tietynlaisessa unelmaottelussa. Frank Mir, yksi kaikkien aikojen kovimmista UFC:n raskaan sarjan ottelijoista teki tässä debyyttinsa ”showpaini”kehässä. Vastassa seisoi Dan ”The Beast” Severn, MMA:n alkuvuosien legenda, entinen NWA:n mestari ja mies, joka omasi 101 voittoa vapaaottelussa. Nyt molempien parhaat vuodet olivat kaukana takanapäin. Vielä kaksi vuotta sitten Severn otteli ihan katsottavan pseudo-MMA ottelun Matt Riddlen kanssa. Nyt vanha ei vaan enää jaksa. Viimevuotinen koitos Chris Dickinsonin kanssa oli vaivaannuttavaa vääntämistä eikä tämä paljon parempi ollut. Kaksi legendaa sparrasivat keskenään muutaman minuutin kunnes Mir sai jalkalukon kiinni luovutuksen arvoisesti. Ei toiminut lainkaan, kun juuri ennen oli nähty nopea tekninen koitos Masashi Takedan ja Greshamin välillä sekä intensiivinen nyrkkitappelu Andy Williamsin ja Dickinsonin välillä.

Sen sijaan se toinen unelmaottelu ei jättänyt karvaa jälkimakua. Hideki Suzuki ja Timothy Thatcher olivat kuin toistensa peilikuvat tyyleiltään. Kaksikon mattotaisto eteni sujuvasti ilman voittajaa ennen kuin väkivalta eskaloitui. Tämä tarjosi kaikkea mitä olisi voinut olettaa Thatcherin ja Suzukin kohtaamiselta. Samalla mielestä pyyhkiytyi edeltänyt Mirin ja Servenin hidas vääntö.


4. Minoru Suzuki on paikkansa ansainnut

Josh Barnett tuntui ottaneen oppia Kevin Nashin oppikirjasta ja oli buukannut itsensä pääotteluun. Vastassa oli japanilaisen painin ja vapaaottelun kiistaton legenda, Minoru Suzuki. Skeptisismini Barnettin pääottelupaikkaa haihtuivat savuna ilmaan kahden tappajan tuijottaessa toisiaan silmiin. ”Big Match Feel” saattaa olla ylikäytetty klisee, mutta juuri sitä tunnelmaa oli ilmassa kellon soidessa ottelun alkamisen merkiksi.

Barnett on saanut painioppinsa Inokismin kultaisina vuosina, joten Hulk Hoganin kehäkarismaa oli turha odottaa. Barnett osaa vääntää matossa uskottavasti ja se riitti. Suzuki kantoi ottelua todellisen veteraanin elkein eteenpäin sen koko keston ajan. Iskujenvaihdot kaikuivat White Eagle Hallin kattorakenteista sotureiden mätkiessä toisiaan armotta.

Puristeja voi ärsyttää Suzukin perinteiset ketkuilut, eli tietenkin ottelu levisi kehän ulkopuolelle ja tuolit lensivät. Itselle se oli vaan virkistävä hetki hahmotyösknetelyä. Mihin Suzuki pahoista tavoistaan pääsisi?

Ottelu hieno päätös illalle, jonkalainen nähdään toivottavasti myös ensi vuonnanjossain muodossa.


5. Shoot Style on kuin salmiakki

Kuten ehdin jo Ambition-arviossani todeta, ei tämän tyylin paini ole tosiaankaan kaikille. Ylläpitäjä Lehtinen katsoisi mieluummin kymmenen Blackcraft Wrestlingin tapahtumaa kuin yhtäkään Bloodsportia. Tietyllä tapaa tähän ei voi vaan sukeltaa helposti kuin johonkin tavalliseen painitapahtumaan, jossa hahmojen värikkyys, juonikuviot, hjullut atleettiset temput ja yleisön kanssa reagointi ovat suuria elementtejä.

Bloodsport on tapahtuma, jossa intensiiviset miehet taistelevat brutaalisti paremmuudestaan hyvinkin yksinkertaisten liikkeiden kera. Mutta samalla shoot style tarjoaa sitä jotain, mitä MMA ja showpaini eivät tarjoa.

Bloodsport oli yksi viikon parhaimpia tapahtumia, jonka reilu kahden tunnin kesto kului kuin siivillä. En voi muuta tehdä, kuin suositella maistamaan. Ehkä tykkäät, ehkä et, kerran se vaan kirpaisee. Minä jään odottamaan ensi vuotta ja toivottavasti Zack Sabrea veriurheilun kentillä.


Tulokset:

  1. Dominic Garrini voitti Phil Baronin tuomarin käännettyä päätöksen Baronin epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Arvosana: 4/10
  2. JR Kratos voitti Simon Grimmin tyrmäyksellä. Arvosana: 6/10
  3. Davey Boy Smith Jr. voitti Killer Krossin luovutuksella. Arvosana: 8/10
  4. Masashi Takeda voitti Jonathan Greshamim tyrmäyksellä. Arvosana: 8/10
  5. Chris Dickinson voitti Andy Williamsin luovutuksella. Arvosana: 7/10
  6. Frank Mir voitti Dan Severnin luovutuksella. Arvosana: 3/10
  7. Hideki Suzuki voitti Timothy Thatcherin tyrmäyksellä. Arvosana: 8/10
  8. Minoru Suzuki ja Josh Barnett ottelivat tasapelin aikarajan umpeuduttua. Arvosana: 8/10

Josh Barnett’s Bloodsport -tapahtuman arvosana: 8,5/10


Lisää...
Semi Salmikannas

Semi Salmikannas

Ammattimainen tyhjäntoimittaja. Ähisee myös Smarksiden ääniaalloilla. Viettää myös aivan liikaa aikaa painimaailman päättymättömän uutisvirran parissa. Valmiina avautumaan brittipainin tilasta kaikille kiinnostuneille.

Previous post

Jälkipyykkinaru #32: G1 Supercard

Next post

Jälkipyykkinaru #33: WrestleMania 35

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.