Joulukalenteri 2015: Luukku 10
Ho, ho, ho, brother! Perinteisesti tähän aikaan vuodesta alkaa sen odotus, että pian taas kivutaan tikkaat ylös joulupuuta koristelemaan, heittäydytään juhlapöydän läpi ja lyödään kaveria terästuolilla kun se on ollut tuhma. Mutta jotain muutakin on 13. päivän TLC-tapahtuman jälkeen luvassa – nimittäin itse jouluaatto, jolloin Hogan-pukki leg droppaa piipusta sisään jakamaan babyfaceille lahjoja ja heeleille risuja.
Odotuksen lievennykseksi avataan tietenkin kalenterin luukkuja, joista paljastuu hauskoja mutta ennen kaikkea opettavaisia yllätyksiä. Jokaisen luukun takaa löytyy jokin mielenkiintoinen tapahtuma juuri siltä nimenomaiselta päivältä historiassa. Menneiden joulujen haamu on jo ovella, ja se kutsuu meidät kierrokselle…
10. joulukuuta 1999
Genichiro Tenryu voittaa IWGP:n mestaruuden
Genichiro Tenryu on eräs puroresun eli japanilaisen showpainin legendaarisimmista nimistä. Sumopainijana uransa aloittanut Tenryu ajautui showpainin maailmaan 1970-luvun puolessavälissä, kun All Japan Pro Wrestlingin silloinen omistaja ja japanilaisen painin ikoni Giant Baba havaitsi 26-vuotiaassa Tenryussa potentiaalia painitähdeksi. Pian Tenryu jo lähetettiin oppimatkalle Yhdysvaltojen Teksasiin, jossa miehen valmentajiksi valikoituvat Dory Funk Jr. ja Terry Funk. Ensimmäisen ottelunsa hän paini vuonna 1976 – vastassaan toinen tulokas Ted DiBiase.
Yhdysvaltain-visiittinsä jälkeen Tenryu palasi Japaniin, jossa hän ei kuitenkaan onnistunut alkuun saavuttamaan järin suurta suosiota. Vähitellen tilanne alkoi yhtä kaikki muuttua, ja vuonna 1984 miehestä kruunautui NWA:n United National -mestari All Japan Pro Wrestlingissä. Samana vuonna Tenryu voitti NWA:n International Tag Team -mestaruuden maanmiehensä Jumbo Tsurutan kera. Menestys alkoi pikku hiljaa kantaa hedelmää, ja Tenryu pääsi samaan kehään mm. The Road Warriorsin ja Stan Hansenin kanssa. Myöhemmin Tenryu vieraili myös World Wrestling Federationissa, jossa miehen merkittävimmäksi saavutukseksi jäi voitokas ottelu WrestleMania VII:ssä (1991).
Tenryun uran arvostetuin vuosi nähtiin kuitenkin jo vuonna 1989, kun mies ajautui ikimuistoiseen sotaan entisen joukkuetoverinsa Tsurutan kanssa. Taisteluiden panoksena oli All Japan Pro Wrestlingin mestaruus eli Triple Crown Heavyweight Championship, josta Tenryu ja Tsuruta ottelivat monta ylistettyä matsia. Saman vuoden aikana Tenryu sai selätysvoiton oppi-isästään Giant Babasta, mitä pidettiin äärimmäisen suurena kunniana. Myöhemmin Tenryu voitti myös Antonio Inokin ja oli näin ollen ensimmäinen japanilainen painija, joka oli kyennyt voittamaan sekä Baban että Inokin.
Baban ja Inokin voittaminen ensimmäisenä japanilaispainijana ei kuitenkaan ollut ainut historiallinen teko, jonka Tenryu urallaan saavutti. Mies oli nimittäin myös ensimmäinen japanilainen, joka onnistui voittamaan uransa aikana sekä AJPW:n että New Japan Pro Wrestlingin mestaruuden. (Ensimmäinen ihminen, joka kyseisen kunnian saavutti, oli amerikkalainen Vader.) NJPW:n mestaruuden eli IWGP Heavyweight Championshipin Tenryu voitti joulukuun 10. päivänä vuonna 1999, kun hän päihitti silloisen mestarin Keiji Mutohin. Tenryun mestaruuskausi kesti vain 25 päivää, mutta historian kannalta voitto oli silti valtava ja yksi Tenryun uran huipuista.
Tenryu, 65, paini elämänsä viimeisen matsin alle kuukausi sitten Tokiossa. Häntä vastaan otteli nykyinen IWGP-mestari ”Rainmaker” Kazuchika Okada, joka onnistui nousemaan kamppailun voittajaksi. Tenryu ei kuitenkaan antautunut helpolla, vaan pani kaikkensa likoon nuorta mestaria vastaan.
Tenryun ja Okadan ottelu on katsottavissa NJPW Worldissa.
No Comment