Joulukalenteri 2015: Luukku 12
Ho, ho, ho, brother! Perinteisesti tähän aikaan vuodesta alkaa sen odotus, että pian taas kivutaan tikkaat ylös joulupuuta koristelemaan, heittäydytään juhlapöydän läpi ja lyödään kaveria terästuolilla kun se on ollut tuhma. Mutta jotain muutakin on 13. päivän TLC-tapahtuman jälkeen luvassa – nimittäin itse jouluaatto, jolloin Hogan-pukki leg droppaa piipusta sisään jakamaan babyfaceille lahjoja ja heeleille risuja.
Odotuksen lievennykseksi avataan tietenkin kalenterin luukkuja, joista paljastuu hauskoja mutta ennen kaikkea opettavaisia yllätyksiä. Jokaisen luukun takaa löytyy jokin mielenkiintoinen tapahtuma juuri siltä nimenomaiselta päivältä historiassa. Menneiden joulujen haamu on jo ovella, ja se kutsuu meidät kierrokselle…
12. joulukuuta 1999
Vince McMahon vs. Triple H – No Holds Barred
WWF Armageddon
Ennen kuin WWE vakiinnutti pöydät, tikapuut ja tuolit jouluperinteeksi vuonna 2009, joulukuu oli maailmanlopun aikaa. Ensimmäinen Armageddon nähtiin PPV-kalenterissa 1999, ja sen pääottelussa toisensa kohtasivat appiukko ja vävypoika, joilla riitti pahaa verta keskenään. Kyseessä olivat tietysti Vince McMahon ja Triple H.
Triple H hävisi WWE:n mestaruuden The Big Show’lle Survivor Seriesissä 1999, kun McMahon oli lyönyt häntä mestaruusvyöllä päähän. Tappiosta suivaantunut Triple H hyökkäsi johtamansa D-Generation X:n kanssa McMahonin apureiden Pat Pattersonin ja Gerald Briscon kimppuun ja haastoi appiukkonsa otteluun Armageddoniin. Myöhemmin matsiin lisättiin vielä No Holds Barred -stipulaatio.
Ottelua myös väritti attitude eran henkeä huokuva juonikuvio. Marraskuun viimeisessä Raw’ssa McMahonin tyttären, Stephanien, oli määrä purjehtia avioliiton satamaan yhdessä Testin kanssa. Seremonian kuitenkin keskeytti Triple H näyttäen videon, jossa oli aiemmin vienyt humalaisen Stephanien vihille itse. Armageddonin matsiin lisättiin täten ”The Gamen” ehdotuksesta panokseksi avioliiton mitätöinti, jos Triple H häviäisi – mutta voitto puolestaan takaisi mestaruusottelun.
Matsin aikana nähtiin mm. ulkopuolisia sekaantujia, ostoskärryllinen vieraita esineitä, McMahonin hurja pudotus lähes kymmenestä metristä, piipahdus areenan ulkopuolella ja rehti selkäänpuukotus – täyttä “asenne-aikakauden” menoa siis.
Vaiherikkaan ottelun ja koko Armageddonin voit katsoa WWE Networkissa.
No Comment