Joulukalenteri 2015

Joulukalenteri 2015: Luukku 8

Ho, ho, ho, brother! Perinteisesti tähän aikaan vuodesta alkaa sen odotus, että pian taas kivutaan tikkaat ylös joulupuuta koristelemaan, heittäydytään juhlapöydän läpi ja lyödään kaveria terästuolilla kun se on ollut tuhma. Mutta jotain muutakin on 13. päivän TLC-tapahtuman jälkeen luvassa – nimittäin itse jouluaatto, jolloin Hogan-pukki leg droppaa piipusta sisään jakamaan babyfaceille lahjoja ja heeleille risuja.

Odotuksen lievennykseksi avataan tietenkin kalenterin luukkuja, joista paljastuu hauskoja mutta ennen kaikkea opettavaisia yllätyksiä. Jokaisen luukun takaa löytyy jokin mielenkiintoinen tapahtuma juuri siltä nimenomaiselta päivältä historiassa. Menneiden joulujen haamu on jo ovella, ja se kutsuu meidät kierrokselle…

 

8. joulukuuta 2008

WWE:n Slammy-gaala tekee paluun

 

Slammy-palkintoa, joka on WWE:n vastine menneen vuoden parhaimpien tunnustukselle oscareiden ja grammyjen tapaan, ei ollut jaettu sitten vuoden 1997 – eli yli vuosikymmeneen. Vuonna 2008 palkintojen jako päätettiin tuoda takaisin, tarkoituksena myös lisätä erikoisjaksoja Monday Night Raw -lähetyksien kirjoon.

Gaalan perinteistä konseptia siis muutettiin järjestämällä se osana joulukuun kahdeksannen Raw-jaksoa. Tätä ennen tilaisuus oli pidetty erillisenä seremoniana Hall of Famen tapaan, mutta nyt palkintojen jaot suoritettiin otteluiden ja muun tavallisen sisällön välissä.

 

WWE Slammy Awards

 

Vuoden 2008 ehdokkaat ja voittajat olivat:

 

Paras imitaatio: Charlie Haas “Glamahaasina” – Raw 27.10.
Muut ehdokkaat: Charlie Haas ”Haas Hoganina” (Raw, 13.10.), Charlie Haas ”Charlie Haas Layfieldinä” (Raw 8.9.), Charlie Haas ”Mr. (Im)Perfectinä” (Raw, 22.9.)

Vuoden selostajatiimi: Todd Grisham ja Matt Striker (ECW)
Muut ehdokkaat: Michael Cole ja Jerry Lawler (Raw), Jim Ross ja Tazz (SmackDown)

Paras musiikkiesitys: R-Truthin “What’s Up?” (Smackdown 15.9.)
Muut ehdokkaat: Santino Marella – ”Santino räppää Akonia” (Raw, 17.11.), Edge – ”Heaven” (SmackDown, 15.2.), John Morrison ja The Miz – ”Mizfits and Mofos” (The Dirt Sheet, 29.8.)

Vuoden läpimurtaja: Vladimir Kozlov
Muut ehdokkaat: Kofi Kingston, Evan Bourne, Ted DiBiase

Paras WWE.com-eksklusiivi: “The Dirt Sheet” feat. The Miz ja John Morrison
Muut ehdokkaat: ”Word Up!” feat. Cryme Tyme, Santino’s Casa, Out-think The Fink

Vuoden extreme-hetki: Jeff Hardyn Swanton Bomb lavasteiden päältä (Raw 14.1.)
Muut ehdokkaat: Edge heittää Undertakerin pöytäkasan läpi (One Night Stand), Chris Jericho iskee Shawn Michaelsin pään “Jeritronin” läpi (Raw 9.6.), JBL vs. John Cena, Parking Lot Brawl (The Bash)

Vuoden DAMN! -hetki: The Great Khali isännöi Kiss Cam -segmentin (SmackDown 7.11.)
Muut ehdokkaat: CM Punk hyökkää Chavon Guerreron kimppuun mariachi-bändin jäseneksi pukeutuneena (ECW 29.1.), Jim Ross pukeutuu merimieheksi Halloweeninä (SmackDown 31.10.), Santino Marella kokeilee suorittaa Melinan sisääntulon (Raw 1.12.)

Vuoden lopetusliike: Shooting Star Press (Evan Bourne)
Muut ehdokkaat: RKO (Randy Orton), Hell’s Gate (The Undertaker), Knockout Punch (Big Show)

Vuoden joukkue: John Morrison ja The Miz
Muut ehdokkaat: Carlito ja Primo, Cody Rhodes ja Ted DiBiase, Cryme Tyme

Vuoden pari: Edge ja Vickie Guerrero
Muut ehdokkaat: Santino Marella ja Beth Phoenix, William Regal and Layla, Finlay ja Hornswoggle

Vuoden OMG-hetki: CM Punk lunastaa Money in the Bank -sopimuksensa ja voittaa maailmanmestaruuden (Raw 30.6.)
Muut ehdokkaat: John Cena tekee paluun Royal Rumble -ottelussa (Royal Rumble), Floyd “Money” Mayweather Jr. murtaa Big Show’n nenän (No Way Out), The Undertaker lähettää Edgen helvettiin (SummerSlam)

Vuoden diiva: Beth Phoenix
Muut ehdokkaat: Kelly Kelly, Mickie James, Michelle McCool

Vuoden ottelu: Ric Flair vs. Shawn Michaels – Wrestlemania XXIV
Muut ehdokkaat: Royal Rumble Match (Royal Rumble), Money in the Bank Ladder Match: CM Punk vs. Chris Jericho vs. John Morrison vs. Montel Vontavious Porter vs. Carlito vs. Mr. Kennedy vs. Shelton Benjamin (WrestleMania XXIV), Hell in a Cell Match: The Undertaker vs. Edge (SummerSlam)

Vuoden painija: Chris Jericho
Muut ehdokkaat: Batista, Edge, Jeff Hardy, John, Cena, Triple H

Katso Chris Jerichon tulenkatkuinen voittopuhe.

 

Lisää...
Salomon Marttila

Salomon Marttila

Luovasti suuntautunut kulttuuri-intoilija.

Previous post

Pari sanaa Breaking Groundista

Next post

Viisi parasta TLC-ottelua

No Comment

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.