Fave FiveJuttusarjat

Fave Five – 11/2015

Fave Five on jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä ilmestyvä katsaus, jossa nimeän kuukauden viisi parasta painijaa tai joukkuetta. Katsaus on täysin subjektiivinen, eli painijoiden saavutuksilla tms. tekijöillä ei ole vaikutusta tässä kilpailussa. Hyvä painija on kiinnostava ja kykeneväinen painimaan hienoja matseja. Se ratkaisee. Painijat voivat edustaa mitä tahansa promootiota.

Päivitän jokaisen katsauksen jälkeen henkilökohtaista tilastoani, josta näkee helposti sen, kenestä olen tykännyt ja kuinka paljon. Kuukauden paras painija tai joukkue saa viisi pistettä, toiseksi paras neljä pistettä, kolmanneksi paras kolme pistettä, neljänneksi paras kaksi pistettä ja viidenneksi paras pisteen.


 

Tyler Breeze

5. Tyler Breeze (WWE)

Olen usein peloissani, kun WWE nostaa NXT-painijan päärosteriin. Se johtuu siitä, että moni tällainen tarina on traaginen. Esimerkiksi The Ascension on ollut alusta saakka kuin kala kuivalla maalla. Tyler Breezen debyytti hoidettiin kuitenkin erinomaisesti, ja mies on ollut viikosta toiseen eräs Raw’n kirkkaimmista valopilkuista. ”Prince Pretty” ei ehkä ole vielä päässyt näyttämään parasta osaamistaan kehässä, mutta kaikki muu toimii mainiosti – ja Summer Rae on nappivalinta miehen ihailijaksi. Selfie-tikku, sosiaalinen media ja sairaalloinen narsismi muodostavat yhtälön, joka on kutkuttelevan ajankohtainen karikatyyri nykypäivän meiningistä.

 

Ricochet

4. Ricochet (NJPW)

Ricochet (eli Lucha Undergroundista tuttu Prince Puma) on mielestäni maailman säväyttävin painija tällä hetkellä. Kyseessä on uskomattoman atleettinen ja taitava ottelija, jonka jokainen matsi on spektaakkeli. Tässä kuussa Ricochet nousi ihmisten huulille NJPW:n Super Junior Tag -turnauksessa, jossa hän muodosti joukkueen Matt Sydalin (eli Evan Bournen) kanssa. Erityisesti välieräottelu Young Bucksia vastaan oli oikein hyvä koitos, mutta pidin paljon myös Power Strugglen finaalista, jossa kaksikko sai vastaansa Roppongi Vicen. Jotain olennaista Ricochetin erinomaisuudesta kielii se, että hän jätti Sydalin varjoonsa – ja Sydal on niin ikään hämmästyttävän taitava painija.

 

Tomoaki Honma

3. Tomoaki Honma (NJPW)

Kun aloin syventyä NJPW:n maailmaan, en oikein käsittänyt Tomoaki Honman hienoutta. Nyt silmäni ovat auenneet kokonaan. Jos Ricochet on maailman säväyttävin painija, Honma on maailman paras altavastaaja; on mahdotonta olla rakastamatta sympaattista ja sitkeää työskentelijää, joka antaa joka ikisessä ottelussaan kaikkensa – ja enemmän. Eikä Honma ole ainoastaan hyvä altavastaaja, vaan kyseessä on oikein taitava painija ja tarinankertoja. Esimerkiksi Power Strugglen ottelu NEVER-mestari Tomohiro Ishiitä vastaan oli ilmiömäinen ja brutaali matsi, joka ansaitsi mm. Dave Meltzeriltä neljä ja puoli tähteä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon ottelun, sillä siihen pääsee automaattisesti sisään ja se viihdyttää takuuvarmasti.

 

Alberto Del Rio

2. Alberto Del Rio (WWE)

Rakastan Alberto Del Rion ja Zeb Colterin dynamiikkaa – sekä Mex-Amerikaa. Del Rio ja Colter ovat Tyler Breezen tavoin ajankohtaisia hahmoja, ja puhe Meksikon ja Yhdysvaltain välisestä suhteesta kiinnostaa aina. Tällainen poliittisesti latautunut meininki on mielestäni erittäin kiehtovaa viihdettä nimenomaan WWE:n kaltaisessa ympäristössä, jossa katsojat voivat reagoida hahmojen sanoihin välittömästi. Alberto on kaiken lisäksi varsin mainio ottelija, jonka otteluissa on aina omalaatuinen tunnelma; mies ei välttämättä ole se lahjakkain viihdyttäjä verbaalisesti, mutta äärimmäisen karismaattinen hän on silti. Innolla odotan Mex-Amerikan ja Jack Swaggerin välistä feudia sekä sitä väistämätöntä hetkeä, kun John Cena palaa WWE:n ohjelmistoon ja haastaa Del Rion revanssiin.

 

Tomohiro Ishii

1. Tomohiro Ishii (NJPW)

”Stone Pitbull” Tomohiro Ishii on lempinimensä mukaisesti pienikokoinen mutta kivenkova taistelija, joka ei luovuta tai peräänny ikinä. 170-senttinen ja 100-kiloinen NEVER-mestari Ishii on otellut ilmiömäisiä matseja läpi vuoden, ja tässä kuussa mies varasti show’n Tomoaki Honman kanssa Power Strugglessa. Se oli jo toinen aivan huikea NEVER-mestaruusmatsi Ishiiltä putkeen; ensimmäinen oli taistelu silloista mestaria Togi Makabea vastaan lokakuun King of Pro-Wrestlingissä. Mikäli siis tykkäät painijoista, jotka ottelevat äärimmäisen rankasti ja brutaalisti ja ovat todella sisukkaita, rakastat Ishiitä. Mielenkiinnolla odotan, ketä vastaan mies puolustaa mestaruuttaan tammikuun Wrestle Kingdomissa.


 

Pistepörssi:
1. A.J. Styles (13 p.)
2. Brock Lesnar (8 p.)
3. Hiroshi Tanahashi (7 p.)

4. The New Day (6 p.)
5. The Undertaker, Tomohiro Ishii (5 p.)
7. Alberto Del Rio (4 p.)
8. Kazuchika Okada, Sasha Banks, Tetsuya Naito, Tomoaki Honma, The Young Bucks (3 p.)
10. Asuka, Jay Lethal, Ricochet, Shinsuke Nakamura (2 p.)
13. Bayley, Kevin Owens, Seth Rollins, Tyler Breeze (1 p.)

Eetu "Enska" Lehtinen

Eetu "Enska" Lehtinen

Smarkside-universumin ylläpitäjä, joka rakastaa laadukasta showpainia.

Previous post

Arvio: Survivor Series 2015

Next post

Spandex Sapiens Afterparty: "Oudot petikaverit"

1 Comment

  1. Matti Koskinen
    02.12.15 at 19:16 — Vastaa

    Minä elän turvallisessa ja pehmustetussa WWE kuplassa, joten minun marraskuun top 5 näyttää tältä.

    1. Roman Reigns
    2. Alberto Del Rio
    3. The Undertaker
    4. The New Day
    5. Tyler Breeze

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *