Smarkin sävel – 3/2018

Smarkin sävel on kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa tutustutaan painimusiikkiin. Artikkeleissa esitellään lyhyesti yksi moderni ja vanhempi sisääntulokappale sekä nostetaan esiin jokin obskuuri tai kiinnostava painiaiheinen kappale historian hämäristä. Biiseistä koostetaan soittolista YouTubeen, jota päivitetään sitä mukaa kun juttusarjan uudet osat julkaistaan.

CFO$ – “The Deletion Anthem” (2018)

Showpaini saattaa toisinaan olla hieman kaavoihinsa kangistunutta. Harjaantunut silmä poimii toistuvat kliseet ja tutut käänteet. Aina toisinaan sitä kaipaa jonkinlaista piristysruisketta.

Sellaisen ruiskeen painifaneille tarjosi kaikista maailman painijoista jopa hieman yllättäen Matt Hardy tuomalla jotain täysin uutta ja erilaista TNA:n Impactiin vuonna 2016. Hardyn erikoinen “Broken” -hahmo ja sen ympärille muodostunut universumi käänsivät katseita Impactin suuntaan ja jakoivat mielipiteitä. Osa rakastui tulisesti tähän uudenlaiseen otteseen showpainista, mutta puristit nyrpistivät nokkaansa.

Matt palasi yhdessä veljensä Jeffin kanssa WWE:n palkkalistoille WrestleMania 33 -tapahtumassa, voittaen Raw’n joukkuemestaruudet tikapuuottelussa. Vaikka yllättävä paluu räjäyttikin Orlandon Camping World Stadium -areenan yleisön, olivat Hardyt joutuneet jättämään “Broken” -gimmickinsä toistaiseksi syrjään. Impactin omistavan Anthem Sports & Entertaiment -yhtiön kanssa väännettiin pitkään kättä oikeuksista “Broken” -universumiin, mutta loppuvuodesta 2017 Matt oli vihdoin vapaa päästämään kulttihahmonsa irti myös WWE:ssä – jossa “Hartikaisesta” tuli rikkoutuneen sijaan herännyt, eli “Woken”.

Koska sisääntulomusiikin tulisi olla painihahmon persoonan jatketta, oli Impactissa kuultu pianovoittoinen äänimaailma oli kuin tehty “Broken” -universumin soundtrackiksi. Erityisen sykähdyttävä oli Bound for Glory 2016 -tapahtuman sisääntulo jossa Matin vaimo Reby soitti pianoa ja “Brother Neroksi” uudelleen kastettu Jeff Hardy lauloi mantramaisesti toistellen “I’ll fade away and classify myself as obsolete”. Kyseinen pätkä sanoituksia löytyy muuten jo PeroxWhy?Genin (Jeff Hardyn ja Shannon Mooren perustama yhtye) kappaleesta “Obsolete” joka julkaistiin albumilla Within the Cygnus Rift (2015)

WWE:hen palattuaan Hardyt käyttivät klassista “Loaded” -kappalettaan, jonka Zack Tempest sävelsi heidän teemakseen 1999, WWE:n ollessa vielä syvällä “asenne-aikakaudessa”. Matt Hardyn koettua heräämisen oli myös aika pistää sisääntulomusiikki uuteen kuosiin, ja kunnia lankesi tietysti WWE:n hovimusiikoille, CFO$:lle.

“The Deletion Anthem” alkaa tutulta kuulostavalla pianon pimputuksella mutta koska WWE:n maailmassa enemmän on enemmän, on kappaleen alkuun lisätty mukaan Matt Hardyn maanista hohottelua ja pätkä puhetta. Kappale paisuu myös melkoiseksi rock-oopperaksi joka ehkä ei ole ihan niin hienovarainen kuin Impactin soolona soittanut piano, mutta toimii kyllä WWE:n ympäristössä ihan hyvin. Kappaleen soundeista ja varsinkin alkupään poljennosta tulee myös ainakin itselleni hieman mieleen Finn Bálorin kappale “Catch Your Breath” joka aavistuksen rokottaa omaa kuuntelunautintoani, mutta ymmärrän toisaalta sen että CFO$ tuottaa kappaleita sellaisella tahdilla että tällaiseen pieneen ideoiden kierrättämiseen – mahdollisesti ehkä myös tahattomaan sellaiseen – tulee jossain vaiheessa sorruttua. Kappaleen nimi herättää myös huvitusta, sillä uskaltaisin väittää että kyseessä on jonkinlainen viittaus tai näpäytys Anthem Sports & Entertainmentin suuntaan.

Jimmy Hart & J. J. Maguire feat. Sherri Martel – “Sexy Boy” (1992)

WrestleMania, painivuoden suurin ja kaunein megashow on aivan kulman takana, joten tässä kohtaa onkin soveliasta fiilistellä hieman itse “Mr. WrestleManian” eli Shawn Michaelsin sisääntulokappaletta.

“Sexy Boy” on suorastaan ikoninen sisääntulokappale, ja varmasti tuttu jokaiselle painifanille. Suurin osa on varmasti myös tietoinen siitä että kappaleen tunnetuimman version lauluosuudet hoitaa Michaels itse. Mutta oletko kuullut kappaleen alkuperäisen version, joka oli käytössä vajaan vuoden helmikuusta 1992 eteenpäin?

Kun Michaels paiskasi Marty Jannetyn parturiliikkeen ikkunan läpi ja pisti lopun The Rockers -joukkueelle, oli tämän aika omaksua uusi, egoistisen kusipää-pahiksen rooli. “Mr. Perfect” Curt Henningin ehdotuksesta Michaels otti käyttöön lempinimen “The Hearbreak Kid”, ja hänen managerikseen ryhtyi “Sensational” Sherri Martel. Kappale kuultiin ensimmäisen kerran WWF Superstars -ohjelmassa, joka nauhoitettiin Sun Dome -areenalla Tampassa, Floridassa ja lähetettiin televisiosta 7.3.1992.

Martel oli mukana juonikuviossa jossa Jannety yritti iskeä entistä joukkuekaveriaan peilillä, mutta osuikin vahingossa Sherriin Michaelsin vedettyä tämän eteensä. Sherri seurasi Michaelsin ja Janettyn ottelua kehänlaidalta vuoden 1993 Royal Rumble -tapahtumassa, mutta juonikuvio ei koskaan saavuttanut huipennustaan Jannetyn saatua kengänjäljen takamukseensa, ja Martelin seuratessa pian perässä. Sherrin kadottua korvattiin hänen laulama kappale uudella versiolla joka oli muuten identtinen, mutta päälle oli nauhoitettu Michaelsin omat vokaalit.

Vaihtoehtoiset versiot tunnetuista sisääntulokappaleista ovat mielestäni aina mielenkiintoisia. Etenkin tässä tapauksessa muutos tuo hauskan twistin kappaleen dynamiikkaan, kun objektia jumaloivan naislaulujan sijaan itserakas mulkvisti ryhtyy laulamaan itse itsestään ja siitä kuinka vastustamaton onkaan. Vaikka saatankin henkilökohtaisesti pitää Sherrin laulamasta versiosta hieman enemmän, tuo Michaelsin itse esittämä versio kieltämättä mainion lisän tämän hahmoon varsinkin soolouran alkutaipaleella.

Michaels käytti samaa versiota “Sexy Boy” -biisistä uransa loppuun saakka. Yksi kappaleen säveltäjistä, Jimmy Hart toteaa SB Nation -sivuston haastattelussa kyseessä olevan biisi jonka luomisesta hän on kaikkein ylpein. Samassa haastattelussa Hart kertoo myös että Michaelsin tehtyä paluunsa vuonna 2002 oltiin häneltä kysytty haluaisiko hän vaihtaa sisääntulokappaleensa johonkin uuteen ja rankempaan. Michaels kuitenkin todennut että hän on aloittanut tällä kappaleella, ja tällä hän tulee myös lähtemään. Hartin mukaan kappaleen kirjoittaminen oli helppoa, sillä hän ja toinen säveltäjä, J. J. Maguire viettivät paljon aikaa painijoiden kanssa, ja saivat hyvän otteen heidän persoonistaan ja maneereistaan ennen kuin ryhtyivät säveltämään.

Tehdessäni tutkimusta tätä juttua varten törmäsin myös erittäin kiinnostavaan demoversioon kappaleesta, jonka olemassaolosta ainakin itse olin täysin tietämätön. Demo poikkeaa rakenteeltaan hieman lopullisesta versiosta ja sisältää runsaasti hienon kuuloista saksofonisooloilua, mutta myös jotain muuta erikoista. Demoversiossa laulaa nimittäin itse Vince McMahon! Tämä oli juuri sellainen antoisa löyty jonka takia tätä juttusarjaa on niin mukava kirjoittaa, ja voipa olla että joudun vetämään takaisin aiemman lausuntoni jossa sanoin Sherrin version olevan suosikkini.

Terry Funk – “Great Texan” (1984)

Terry Funk, mies joka on luultavasti eläköitynyt useamman kerran kuin Big Show on kääntynyt facesta heeliksi ja takaisin, valloitti Japanin painiessaan veljensä Dory Funk Jr:n kanssa All Japan Pro Wrestlingissä vuodesta 1972 eteenpäin. Supertähteyden myötä aukesi myös levytysstudion ovi, ja vuonna 1984 päivänvalon näki kulttisuosioon noussut Great Texan -albumi.

Albumin julkaisi japanilainen levy-yhtiö Invitation, joka on puskenut pihalle myös mm. japanilaisen Bow Wow -nimisen hevibändin albumeita. Kun kyseessä on Terry Funk, voisi kuvitella Great Texan -albumin olevan rehtiä kantria, mutta albumi on on kummallinen diskon, perus-rockin ja balladien ristisiitos.

Albumille kappaleita on tehnyt säveltäjä nimeltään Eiji Nakahira, ja hänen kynästään on syntynyt mm. kappaleen avaus- ja nimikkoraita, ylle linkitetty “Great Texan”. Kappaleita on kirjoittanut myös Jimmy Hart, joka äänitti kirjoittamistaan biiseistä myös omat versionsa Outrageous Conduct (1985) -albumilleen. Hartin kirjoittama kappale “Barbara Streisand’s Nose” on ehkä levyn hämmentävin biisi, ja alunperin se kertoi Mephisiläisen kehäkuuluttajan Lance Russelin nenästä. Alkuperäisessä versiossa Hart laulaa tapaamastaan naisesta joka oli muuten täydellinen, mutta hänellä oli samanlainen nenä kuin kyseisellä herralla. Tyylikästä.

Vaikka koko albumi onkin mielenkiintoinen obskuuri helmi johon suosittelen tutustumaan, on “Great Texan” jo yksinkin sellainen kappale jolla kyllä pärjää pitkälle. Reipas diskobiitti ja torvet kuljettavat biisiä hyvällä temmolla eteenpäin, ja kuuluttajamainen miesääni (oletettavasti Jimmy Hart) sekä naiskuoro vievät suurimman huomion pois Funkin olemattomilta laulutaidoilta. Eihän tällaista tykitystä kuunnellessa voi muuta kuin nostaa suupielet ylöspäin ja tulla hyvälle tuulelle. Funk ei itse kuitenkaan muistellut albumia lämmöllä More Than Just Hardcore -kirjassaan. “Se albumi sisältää luultavasti kamalinta laulamista mitä olet ikinä kuullut. Kappaleilla on yksi yhteinen tekijä – ne ovat kaikki ihan perseestä” toteaa Funk.

Perseestä puheen ollen, loppuun vielä pieni albumiin liittyvä kertomus. Funk sai äänityssessioiden päätteksi lahjaksi sähkökitaran (luultavasti saman jonka kanssa hän poseeraa albumin kannessa) jonka hän vei mukanaan kotiin Yhdyvaltoihin. Tulliviranomaiset päättivät ottaa kitaraa ja kipulääkkeitä mukanaan kantaneen Funkin sivummalle, ja “Suuri Teksasilainen” toivotettiin tervetulleeksi kotiin tarkistamalla tämän peräsuoli.

Antoisia musiikkihetkiä, palataan asiaan jälleen ensi kuussa!